Muita, joilla opintoja hirveä määrä rästissä ja ahdistaa?

Puolet kandiopinnoista jäi suorittamatta, vaikka tavoiteaikataulun mukaan olisin tällä hetkellä maisteriopintoja vääntämässä. Itse asiassa lopetin opiskelun suutuspäissäni kesken kaiken kun ei siitä oikein näyttänyt tulevan mitään. Syinä opinnoissa epäonnistumiseen olivat yleinen motivaation puute, aikaansaamattomuus ja toki myös mielenterveyteen liittyvät tekijät.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko joku discord tai muu nimetön palvelu? Olisi mahtavaa jutella

Discord käy! Mä tein nyt mun ensimmäisen Discord-tunnuksen ihan vaan tätä varten, ja tää näyttää mun silmiin vielä vähän sekavalta. :D Voitko sanoa sun tunnuksen niin yritän selvitellä tuota että mistä saan lisättyä sut? Ja muutkin voitte totta kai laittaa! Yritän nyt opetella käyttämään tätä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko joku discord tai muu nimetön palvelu? Olisi mahtavaa jutella

Discord käy! Mä tein nyt mun ensimmäisen Discord-tunnuksen ihan vaan tätä varten, ja tää näyttää mun silmiin vielä vähän sekavalta. :D Voitko sanoa sun tunnuksen niin yritän selvitellä tuota että mistä saan lisättyä sut? Ja muutkin voitte totta kai laittaa! Yritän nyt opetella käyttämään tätä. :D

Lainaan nyt omaa viestiäni, mutta nyt mä löysinkin jo sellaisen kohdan mistä voi lisätä toisia kaveriksi.

Minullakin kokemusta tästä jo hyvin nuorena. Aloitin lukion yläkoulun jälkeen. Siellä pari ainetta tuotti vaikeuksia ja jouduin uusimaan kursseja. Samalla jäin jälkeen ja kurssimäärä ei kasvanut, kun kävin niitä samoja. Muut jatkoivat eteenpäin. Tuo lukio oli vielä sellainen missä ns tavallisen linjan opiskelijan oli vaikeaa saada kurssimäärää täyteen helposti jos ei ollut pitkää matikkaa tai jotain lisäkieltä. Minäkin jouduin käymään tosi paljon eri reaali aineiden kursseja, että sain sen 75 kurssia täyteen. Lopulta tämän vuoksi kirjoitin neljä reaali ainetta, kun kävin niistä kaikki kurssit ja olisin voinut vielä viidennen kirjoittaa, mutta oli samana päivänä toisen kanssa. Tarvitsin toisaalta pisteitä kompensaatiota varten ja en olisi enkkua saanut ilman sitä läpi. Nyt huomaan vuosien jälkeen, että olen vasta nyt tajunnut enemmän enkun suhteen ja ymmärrän sitä paremmin. Lukiossa se ahdisti niin paljon ja meinasi kaikki kaatua siihen. Jouduin käymään 4 vuotta lukiota. En viihtynyt siellä ihmisten takia ja ikävää porukkaa. Samalla olin väsynyt itsekin ja masentunut. Surin huonoa todistusta, kun toiveena oli aina päästä yliopistoon. Nyt nämä todidtusvalinnat vielä lisänneet tätä. Minulla ei vaan voimat riittäneet parempaan silloin. Sain lukion käytyä, mutta en niin, että olisin ollut tyytyväinen. Koin paljon kaikkea ikävää muilta lukiossa ja eivät olleet kivoja vuosia.

Nyt monen vuoden jälkeen olen hakenut opiskelemaan joitakin kertoja. Nyt yritän myös käydä amista. Tosin alan suuntautuminen väärä ja nyt yritän tavallaan ottaa kaiken tästä irti ja antaa näyttöjä, mutta en käy tätä loppuun vaan pitää vaihtaa toiselle linjalle. Tässä koulussa ei ole muuta linjaa tähän niin mietin, että missä oikein saisin tämän loppuun. Minulta jää ainakin kolme näyttöä ja kolme opintokokonaisuutta käymättä. Yritän nyt saada tästä edes jotain opintoja mukaan, että voisin hyväksilukea nämä jatkoa ajatellen. Pelkään vaan sitä, että tämä jää kokonaan kesken ja ei ole enää voimia jatkaa muualla toista linjaa loppuun. Harmi, kun tässä koulussa ei ole muuta linjaa johon vaihtaa. Tässä nyt koko oma tilanne.

Up, vertaistukea kaivataan...

Mun ongelma on just nimenomaan tuo perfektionismi ja osittain samalla keskittymisongelmat. Nyt näin aikuisena kun halusi lähteä vielä hakemaan lukiosta paperit ja lakin päähänsä (mahdollisia jatko-opintoja ajatellen), niin tuntuu, että odotan itseltäni aivan liikoja. Jotenkin vaan yritän saada hyvät numerot melkeen kaikesta, olla hyvä kaikessa ja silti samalla oon jollain tavalla niin keskittymisongelmainen tyyppi, että tää ei oikein toimi. Kurssien suorittamisessa menee siis liian kauan aikaa, kun odotan itseltäni ehkä enemmän kuin mihin pystyn sellaisessa järkevässä aikataulussa. Jotenkin siis tiedostan tän itsekin, että mun pitäis laskea mun omaa rimaa alemmas ja enemmän nyt keskittyä vaan siihen, että saisin sen todistuksen ja mentyä kirjoituksiin, mutta silti se ei vaan meinaa riittää.

Epäilen, että tää voi johtua mun taustoista. Mulla on vähän huonoa taustaa mun lapsuudessa&nuoruudessa, niin en tiedä, yritänkö todistella tällä "pärjäämisellä" jotain itselleni. Tosi asiassa tuo pärjääminenkin on vähän kaksipiippuista siinä mielessä, koska totta kai nyt sitten saan hyviä arvosanoja ja ymmärrän oppimani melko hyvin kun käytän siihen sitä aikaa, MUTTA siihen menee tosiaan ihan liiankin kauan aikaa... Eli pärjäänkö vai enkö pärjää, niin se on nyt vähän siitä kiinni mistä näkökulmasta tätä asiaa katsoo... Onko se sitten pärjäämistä, että saa hyviä arvosanoja, mutta tuntuu että tässä menee joku ikuisuus, että nää opinnot on oikeasti purkissa... kun joku toinen ois jo varmasti valmistunut tässä ajassa ja silti saanut ne hyvät arvosanat. Vertailen varmaan itseäni liikaa muihin ja sekin jo masentaa. Lisäksi odotin itseltäni jotain ihan mahtisuorituksia matematiikassa ja masentaa lisää huomata, että se on ihan todella vaikeaa nyt kun näitä kursseja käy kokonaan etänä. Nyt oli pitkää matematiikkaa vielä menossa ja ahdistuin jo valmiiksi, kun jäin miettimään, että pitääköhän tässä siirtyä lyhyeen kun se veisi ehkä vähän vähemmän aikaa ja ehkä se sopisi mun tasolle vähän paremmin... Ja nyt taas päästään siihen perfektionismiongelmaan takaisin, että silti tekee mieli yrittää pärjätä tässä pitkässä. Lisäksi mietin, että no oisko se kuitenkin palkitsevaa nyt mennä etanan vauhtia tässä pitkässä, kun sitä arvostetaan lyhyttä matikkaa enemmän.

Opinnot rästissä kolme vuotta. :( Ahdistuin ja nyt ahdistaa erikseen tuo opintotilanne. Päätin silti yrittää kiriä näitä.

Mulla on opiskeluaikaa jäljellä pari vuotta. Syventävät ottaa hietaan. Korona-aikaan en ole saanut mitään aikaiseksi, yritin kyllä. Viime syksynä otin yhden kurssin, kun se vaikutti kiinnostavalta. Ei onnistunut sekään. Lähinnä piti mut poissa kampukselta! Löysin työpätkän ja niin en sitten vilkaissutkaan yliopiston suuntaan.

Nyt piti peruuttaa kurssi, joka olisi kiinnostanut, kun mut leikattiin niillä main. Ilmoittauduin yhdelle kurssille leikkauksen jälkeen, mutta se on englannin kielinen eli rankempi kuin suomenkielinen.

Motivoikaas mut nyt lukemaan asioita, jotka ei kiinnosta eikä ne auta työelämässä. Työn saanti ei enää onnistu eli ihan sama opiskelenko vai menenkö työkkäriin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on opiskeluaikaa jäljellä pari vuotta. Syventävät ottaa hietaan. Korona-aikaan en ole saanut mitään aikaiseksi, yritin kyllä. Viime syksynä otin yhden kurssin, kun se vaikutti kiinnostavalta. Ei onnistunut sekään. Lähinnä piti mut poissa kampukselta! Löysin työpätkän ja niin en sitten vilkaissutkaan yliopiston suuntaan.

Nyt piti peruuttaa kurssi, joka olisi kiinnostanut, kun mut leikattiin niillä main. Ilmoittauduin yhdelle kurssille leikkauksen jälkeen, mutta se on englannin kielinen eli rankempi kuin suomenkielinen.

Motivoikaas mut nyt lukemaan asioita, jotka ei kiinnosta eikä ne auta työelämässä. Työn saanti ei enää onnistu eli ihan sama opiskelenko vai menenkö työkkäriin.

Miksei työn saanti onnistu vai tarkoititko, että toivut vielä leikkauksesta? Tsempit siitä toipumiseen! Ja joo, syventävät on aina ne pahimmat... Itselläkin on ihan kauhea ahdistus täällä päällä kun haluaisin jo opinnot suoritettua, mutta eihän se niin vaan mene, kun ensin on pakko rypeä nämä rästissä olevat pois alta ja kaikki muutkin pakolliset kurssit mitä vielä näiden rästissä olevien lisäksi on tekemättä... No, pakko varmaan nyt todeta ihan itse itselle, että niin makaa kuin petaa...

Millä alalla ja missä koulussa?

Vierailija kirjoitti:

Opintoja niin paljon rästissä että vastaavat noin vuotta ellei kahtakin... Laittakaa ihmeessä paremmaksi

Minulla on opinnot suoritettuina ja töitä hyvin tarjolla mutta ahdistaa elämän loputtomat pattitilanteet. Sitä täytyy vain aina herätä uuteen aamuun ja tehdä se vähä mikä milloinkin on tehtävissä. Yksi pikkuaskel joka päivä ja itsestä huolehtiminen tilanteesta riippumatta.

Tää on kyllä tosi hyvä vertaistukiketju! Kommentoinnin jo aiemmin, mutta tällä hetkellä eniten päänvaivaa tuottaa oppari. Taustalla mulla on siis pakko-oireinen häiriö ja opparin myötä tarkistuspakko tullut takaisin :/ Pelkään että jos en koko ajan tarkistele jotain, tulee hylsy. Joo irrationaalisia nämä pelot mutta silti ahdistaa :( Oppari on melko hyvällä mallilla mutta kyllä tekemistäkin vielä riittää. Vinkkejä saa antaa!

Vierailija kirjoitti:

Mä herään vieläkin joskus koulupainajaisiin, vaikka olen saanut roikkuneet opintoni suoritettua loppuun. Mun ongelma oli, että menin kokopäivätöihin kesken opintojeni. Toki oman alan töihin, mutta välimatkaa kouluun oli 300 km.

I feel you!

Sama homma. Opiskelut viivästyivät mm.sairastumisen, henkilökohtaisten painavien asioiden vuoksi ja loistavasta työmahdollisuudesta ulkomailla. Oli parasta, mitä minulle silloin tapahtui tämä työ ulkomailla ja muutti elämäni suunnan ja sain vahvuutta. Silti Oli rankkaa kun yritti yöt välillä opiskella ja päivät käydä töissä ja muissa töihin liittyvissä tapahtumissa. Ahdisti. Välillä kävin Suomessa tenttimässä yms. Valmistuin, mutta vieläkin näen painajaisia rästikursseista ja elän tuota aikaa uudelleen aina silloin kun töissä on stressiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on opiskeluaikaa jäljellä pari vuotta. Syventävät ottaa hietaan. Korona-aikaan en ole saanut mitään aikaiseksi, yritin kyllä. Viime syksynä otin yhden kurssin, kun se vaikutti kiinnostavalta. Ei onnistunut sekään. Lähinnä piti mut poissa kampukselta! Löysin työpätkän ja niin en sitten vilkaissutkaan yliopiston suuntaan.

Nyt piti peruuttaa kurssi, joka olisi kiinnostanut, kun mut leikattiin niillä main. Ilmoittauduin yhdelle kurssille leikkauksen jälkeen, mutta se on englannin kielinen eli rankempi kuin suomenkielinen.

Motivoikaas mut nyt lukemaan asioita, jotka ei kiinnosta eikä ne auta työelämässä. Työn saanti ei enää onnistu eli ihan sama opiskelenko vai menenkö työkkäriin.

Miksei työn saanti onnistu vai tarkoititko, että toivut vielä leikkauksesta? Tsempit siitä toipumiseen! Ja joo, syventävät on aina ne pahimmat... Itselläkin on ihan kauhea ahdistus täällä päällä kun haluaisin jo opinnot suoritettua, mutta eihän se niin vaan mene, kun ensin on pakko rypeä nämä rästissä olevat pois alta ja kaikki muutkin pakolliset kurssit mitä vielä näiden rästissä olevien lisäksi on tekemättä... No, pakko varmaan nyt todeta ihan itse itselle, että niin makaa kuin petaa...

Kiitän viestistäsi. Mun pitäis jo olla toipunut siitä leikkauksesta, mutten välttämättä ole. Olen jo niin lähellä eläkeikää, etten usko alan töitä saavani. Ei tämä niin mahdottomasti ahdista, mutta jos jätän kesken, siitä tulee sellainen luovuttajafiilis.

Vierailija kirjoitti:

Opintoja niin paljon rästissä että vastaavat noin vuotta ellei kahtakin... Laittakaa ihmeessä paremmaksi

Helppoa. Monikin on "tehnyt" graduaan vuosikymmeniä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on opinnot suoritettuina ja töitä hyvin tarjolla mutta ahdistaa elämän loputtomat pattitilanteet. Sitä täytyy vain aina herätä uuteen aamuun ja tehdä se vähä mikä milloinkin on tehtävissä. Yksi pikkuaskel joka päivä ja itsestä huolehtiminen tilanteesta riippumatta.

Jos oppii jotenkin elämään päivän kerrallaan edes etanavauhdilla edeten vaikka tulevaisuus näyttäisi toivottomalta, se taito voi olla tarpeen vielä silloinkin kun kaikki on päällisin puolin kunnossa. Emme välttämättä koskaan pääse keskeneräisyydestä. Muodossa tai toisessa se riivaa jokaista joskus, niitäkin joista sitä ei millään uskoisi.

up

upp

up, sen verran hyvä vertaistukikeskustelu

Tsemppiä kaikille! Luulin olevani yksin kun harvemmin kukaan näistä asioista uskalla kertoa. Suoritin 174/210 op 5,5 vuodessa ja jätin silti kesken. Ei pystynyt vaan enää. Töissä olin jatkuvasti ja henkinen puoli vei motivaatio.

Lapsen tulon jälkeen havahduin ja hain uudestaan pääsykokeen kautta samalle alalle, mutta eri kouluun (hävetti liikaa). Nyt aloitin taas opinnot keväällä ja onneksi sain paljon ahotoitu. Pitäisi ens keväällä valmistua.

Vierailija kirjoitti:

On ollut vaikea elämäntilanne: homekoti ja siitä johtuva sairastuminen ja stressi. Ei ole ollut voimavaroja opiskeluun. Nyt on jo asiat paremmin, mutta edelleen olen uupunut., ja pelkään, etten jaksa suorittaa opintoja normaaliin tahtiin. Opinnot ovat nyt noin vuoden jäljessä, ja viivästyvät lisää, jos ei vointi kohene. 

Oletko minä? Tää teksti ois voinut olla mun kirjoittama ihan jo tuosta homemaininnasta lähtien. Mekin asutaan siis kodissa mistä on löytynyt hometta. Nyt on päällä ihan hirveä stressi ja ahdistus, kun etsitään uutta kotia ja tämä koko tilanne on ihan kaatunut päälle. :( Tuntuu ettei pysty keskittymään opintoihin kunnolla tämän kaiken tilanteen keskellä. Aivan kuin oltaisiin jossain epäonnen kierteessä, koska ennen tätä home-episodia tapahtui paljon muutakin.