Ihan hirveä aamu takana! Mä en jaksa enää. Jokainen aamu yks selviytymistaistelu...

Mulla on kolme poikaa, 11, 13 ja 15 vuotiaat. Nuorimmaisella on asperger ja adhd, ja hänen kohdallaan ei ole toivoakaan että osaisi ja pystyisi lähteä yksin kouluun. Muutaman kerran on pakon edestä veljien avustamana siinä tilanteessa oltu eikä se toiminut alkuunkaan. Oli tullut riitaa ja pahaa mieltä, ikävä mua, ja lopulta oli saanut kunnon raivarit ja vanhin soitti, että tulla heti kotiin. Siksi teenkin vain ilta- ja yötöitä. Vain siksi, että saan taistella joka aamu pojan kouluun. Nytkin oon tullut yövuorosta kotia ja olen ihan loputtoman väsynyt, mutta adrenaali virtaa, ärsyttää ja itkettää. En vain saa unta.

Meillä on kuopuksen kanssa edelleen kuvallinen aikajana ja sitä noudatetaan. Herätys --> pissalle --> hammaspesu --> vaatteiden pukeminen jne. Tuosta ei ole varaa joustaa yhtään tai h elv etti on irti. Tänään jostain syystä jäi hammaspesu välistä ja poika huomasi vasta kun oli syönyt, että ei pessyt hampaita. Sai hirveän raivokohtauksen. Siis aivan käsittämättömän. Siinä sitten yritin rauhoittaa toista ja huomasin, että esikoinen ei ollut edes herännyt vielä. Huikkasin hereille ja heti oli sitä mieltä, että on tosi kipeä pää... Meillä on nyt tosi paha murrosikä ja kokeilee mua ihan koko ajan. Eli sen lisäksi, että taistelen kuopuksen kanssa aamutoimet läpi itsekin väsyneenä, saan nykyään käydä esikoisenkin kanssa taistelua kouluun menosta. Tänäänhän sitten mulla oli kaks raivoavaa poikaa lähdössä kouluun ja yksi jäi kokonaan vaille huomiota. Sinne ne kuitenkin lähti, toiset pyörällä ja yksi taksilla. Selvisin. Mutta enää ei nukuta.