Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuka auttaisi, kun ihmisellä on hätä?
27.10.2014 |
Maassamme on jos vaikka millaista auttamispaikkaa, ja on näitä päivystävä kriisipuhelinkin, mutta sitten kun ihmiselle tulee tilanne eteen, ja tarvitsisi ulkopuolisen puolueetonta tukea ja apuja, niin sitä ei sitten kuitenkaan sillä hetkellä ole olemassakaan, tai sitä ei osata hakea, vaan päädytään joissakin tapauksissa näihin traumaattisiin ja dramaattisiin tapahtumiin. Jokaiselle ihmiselle pitäisi valita jo syntymän hetkellä yksi tai varmuuden vuoksi jopa useampi ns. "ikuisuuskummitäti tai -setä" ja viran puolesta, joihin jokainen ihminen voisi ottaa yhteyttä milloin vain elämänsä varrella vaikeuksien kohdatessa, ja aivan puolueeton, vaitiolovelvollinen ja ennen kaikkea sellainen henkilö, joka ei heti ole antamassa tuomiota tai syyttelemässä hädissään olevaa avutonta ja tukea kaipaavaa ihmispoloista, joka voi olla kuka tahansa meistä, vaikkapa sinä siellä tai minä itse.
Kommentit (25)
[quote author="Vierailija" time="27.10.2014 klo 17:34"]
[quote author="Vierailija" time="27.10.2014 klo 17:17"]
Vaikka apua olisi tarjolla, kaikki sitä EI HALUA. Minulta löytyy kokemusta mt- ja päihdeongelmaisesta sukulaisesta, jota ei ikinä millään keinoin saa mihinkään hoitoon. Vaikka kotiin tultaisiin tarjoamaan apua (sossu on käynyt), niin ulos lentää jokainen avun tarjoaja.
En tiedä, mitä syitä perhesurmien taustalla on... Masennus, persoonallisuushäiriö, väsymys, psykoosi? Oli mitä oli, on vaikea tietää kenenkään avun tarvetta. Ainakaan aiemmissa perhesurmissa ei ole tullut ilmi, että mitään mielenterveysapua tms. olisi edes haettu ja monella on ollut kulissit kunnossa.
[/quote] Allekirjoitan kokonaan tuon mitä mainitsit, että noissa mielenterveysjutuissa on juurikin vaikeus saada ilmiselkeästi häiriintynyt potilas menemään itse hoitoon, ja pakkohoitoon laittaminen on vaikeeta. Se vaatii läheisiltä ihmisiltä paljon, erittäin paljon. Olen ollut ns. aitiopaikalta seuraamassa, miten vaikeaa se on, kun ihmisen henkinen tasapaino heilahtaa, ja hän ei itse tajua hakeutua hoidon piiriin. Ei psykoosissa oleva maaninen ihminen tajua itse olevansa sairas, ja avun tarpeessa, vaikka läheiset ja muutkin ihmiset hoidon tarpeen havainnoivatkin.
[/quote]
Yksi juttu on myös se, että kaikki eivät edes ole pakkohoidon tarpeessa. Välttämättä ei ole kyse masennuksesta, psykoosista tms. On myös ihmisiä, joilla on jokin persoonallisuushäiriö (narsisti, sosiopaatti). Tällainen ihminen voi yhtenä päivänä olla menestyvä liikemies ja seuraavana joukkomurhaaja. Esimerkiksi masentuneet tai skitsofreenikot hyvin harvoin ovat muille vaarallisia. Tietysti mt-ongelmiin pitää olla apua tarjolla niin paljon kuin mahdollista, mutta kaikkia perhesurmia ei voida millään estää.
- 13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikenlaisia apumuotoja on olemassa, mutta eri asia on se, saako apua ja onko se riittävää/hyödyllistä? Nämä kysymykset koskettavat paljon minua ja perhettäni.
Olen kohta 37-vuotias nainen. Olen juuri eronnut, mutta asun edelleen miehen ja lapsen kanssa. Minun piti muuttaa omaan asuntoon, mutta suunnitelma epäonnistui. Kärsin kilpirauhassairauden lisäksi mielenterveysongelmista. Minulla ei ole ammattia, enkä ole koskaan ollut töissä. En ole pitkään aikaan saanut tuloja mistään. Ajattelin hakea sairaseläkettä, mutta pelkään pahoin, etten sitä saa enkä muutenkaan jaksaisi mihinkään isoon rumbaan, mitä eläkkeen saaminen todennäköisesti vaatisi.
Välini ovat katkenneet vanhempiini ja muuhun sukuun lapsuudenaikaisen väkivallan takia. Asiasta ei ole koskaan pystytty puhumaan niin, että siitä olisi ollut hyötyä. En vain jaksa enää jatkuvaa mielipahaa ja ristiriitaisuutta, joten olen ennemmin yksin. :(
Olen jo n. 20 v:n aikana hakenut apua kaikkialta. Olen ollut todella motivoitunut, joten asenteessani ei ainakaan ole ollut vikaa. Tästä huolimatta joudun toteamaan, että apua ei aina saa, mutta voi olla niinkin, että kukaan ei vain OSAA auttaa. Jos perheellä tai yksilöllä on vaikeita ongelmia ja elämäntilanne erityisen huono, tarjottu apu ei välttämättä auta. Yhtenä syynä on myös ongelmien ja pahan olon pitkäaikaisuus, mikä toki tekee auttamisesta vaikeaa. Toisaalta tuollainen tilanne voi olla seurausta siitä, että kukaan ei ole puuttunut väkivaltaan ja kiusaamiseen, vaikka sellaisesta tiedettäisiinkin. Olen kuitenkin halunnut uskoa, että minäkin saisin apua ja paremman elämän. Valitettavasti taidan olla väärässä.
Olen tullut tulokseen, että monien ammattiauttajien ammattitaito kaatuu haasteiden edessä. Kellään ei vaikuta olevan halua ja taitoa auttaa vaikeampia tapauksia. Kun huomataan, että itsestäänselvyyksien hokeminen ja muu "rutiininomainen" , haitallinenkin auttaminen (mm. psyykenlääkkeet) eivät tehoa, seurauksena on suuttuminen tai hiljeneminen, jota saatetaan tehostaa "mitä ihmettä tuonkin kanssa pitäisi tehdä?" - katseella. Aika masentavaa.
Lopulta voi käydä niin, että mikään taho ei enää halua auttaa, vaan vetäytyy tai jatkaa pompottelua. Näin on käynyt minulle niin henkilökohtaisen kuin perheeseen liittyvän "avun" kanssa. Erikoiset ihmiset vaikeuksineen eivät ole toivottuja terveyden -, sosiaali -, ja terapia-alan asiakkaina. Palvelut ovat tarkoitettu normi-ihmisille. Toki jotain yksittäisiä valtavirrasta poikkeavia asioita voidaan vielä sietää, mutta jos on kaikin tavoin erilainen, se on jo liikaa. Tämä pätee myös yksittäisiin ihmisiin, joten asia on tullut selväksi.
Mitä sitten tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Ei mitään.
Uskon, että esim sosiaali- ja terveysalallakin on niin tiukkaa, ettei apua pystytä tarjoamaan siinä määrin kuin tarve olisi. Alan työntekijöillä saattaa olla aikamoinen paine saada työnsä hoidettua ammattietiikan mukaan ilman riittäviä taloudellisia jaaikataulullisia resursseja.
Alue: Aihe vapaa
Kahdella eläkkeellä olevalla tädilläni on psyykkinen sairaus.
Aviomies yritti toimittaa nuoremman pakkohoitoon vuosia sitten, mutta tämä ei lähtenyt. Täti uskoi taulujen takana olevan vakoilulaitteita. Täti ei yrittänyt vahingoittaa itseään tai ketään muuta, joten hän pysyi kotona.
Mukava pakkohoitolaki, joka sallii psyykepotilaan pysyä pois hoidosta.
Vanhemmalla sisarella on alkoholiongelma ja hyvin todennäköisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö. Aggressiivista käytöstä, tuhlailua, seksijuttuja, masennusta jne.
Kumpikin heistä on omasta mielestään henkisesti täysin terve ja kaikilla muilla on psyykkisiä ongelmia.
Ideaalitilanteessa kumpikin heistä pääsisi joksikin aikaa osastolle hoitoon, saisi psykoterapiaa ja sopivan lääkityksen. Vanhemmalta sisarelta estettäisiin alkoholin käyttö, joka erityisesti lisää ikävää käytöstä.
Herjausviestit, -puhelut ja -kirjeet sukulaisille ja (entisille) ystäville loppuisivat. Heidän kanssaan olisi helpompi asioida. Sukulaisten ei tarvitsisi enää mykistää puhelimiaan yön ajaksi. Postiluukuista ei putoaisi herjauskirjeitä, joiden teksti jatkuu kirjekuorien takana.
Fyysisesti sairaat hakeutuvat hoitoon, mutta henkisesti sairaat eivät välttämättä pysty ymmärtämään, että kaikki ei ole kunnossa. Jos tilanteesta yrittää puhua, niin tuloksena on raivokohtaus.
Yksityinen yleislääkäri on sanonut vanhemmalle tädille, että kaikki on kunnossa. Niin minäkin saattaisin sanoa moraalittomana lääkärinä, jos potilas kantaisi koko ajan rahaa taloon tutkimuksista... En toisaalta tiedä, pitääkö tieto paikkansa, koska täti keksii asioita koko ajan.
Oma tulevaisuus hirvittää nyt jo, koska perimällä on suuri merkitys sairastumisessa.
Mielestäni kouluissa pitäisi olla yläasteella kurssi, jolla kerrottaisiin asioiden hoitamisesta ongelmatilanteissa. Miten saan apua juopolle isälle, masentuneelle isälle, vihamieliselle nuorelle. Miten hoidan raha-asiat, häät, hautajaiset jne.