Lue keskustelun säännöt.
Opettaja oli pyytänyt lapseni tänään sivuun ja kysyi syökö lapsi aamupalaa. Ennustaakin tämä lastensuojeluilmoitusta?
13.09.2021 |
Lapsi, kolmasluokkalainen, vastasi että ei syö, koska ei pysty syömään aamusta kun siitä tulee paha olo. Itselläni oli joskus sama juttu, edes syömisen ajatteleminen oksetti. Vasta parin-kolmen tunnin kuluttua pystyi syömään. Mitään viestiä opettaja ei ole laittanut kotiin tai kysellyt lapselta enempää. Mikähän tässä nyt on takana?
Kommentit (413)
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, että asioista voi ajatella niin eri tavoin. Jos joku nuori on koulussa huonovointinen, minusta asiaa kuuluisi tosiaan kysyä ensin häneltä itseltään. Eikö nuori ajattele, että hänet ohitetaan kokonaan, jos häneltä itseltään ei kysytä mitään, otettaisiin ekaksi yhteyttä heti vanhempiin.
Kolmasluokkalainen ei ole nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Tämähän se lastensuojelussa on pahasti pielessä. Näitä tarinoita on miten tosi hädässä ei saa apua ja
Samaan aikaan voi kiusata ihmisiä nimettömillä, perättömillä lastensuojeluilmoituksilla ilman mitään rangaistusta.
Vierailija kirjoitti:
On tuo aikamoista mutkien oikomista ja syyllisen etsimistä.
Mun lapsi sairastaa astmaa ja psoria. Jos hän on väsynyt, syy on jompikumpi noista.
Ei syömättömyys, huono vanhemmuus, nälässä pitäminen tai valvominen.
Astma tai psori eivät estä valvomista, nälässä pitämistä tai huonoa vanhemmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quoteVierailija]
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Blaablaablaa.
Kas, taidat olla joku pershäiriöinen, joka nauttii toisten provosoimisesta? Sadistisilla piirteillä? Te suorastaan rakastatte tämmöisiä aiheita, missä voitte provoilla toisten traumoilla. Se on teikäläisten puolustautumiskeino omia traumojanne vastaan, sillä kenestäkään normaalin lapsuuden omaavasta ei tule kaltaistanne.
Anna sille eväät mukaan. Ope vaan huomasi, ettei jaksa keskittyä ja arvasi, mistä se johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quoteVierailija]
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Blaablaablaa.
Kas, taidat olla joku pershäiriöinen, joka nauttii toisten provosoimisesta? Sadistisilla piirteillä? Te suorastaan rakastatte tämmöisiä aiheita, missä voitte provoilla toisten traumoilla. Se on teikäläisten puolustautumiskeino omia traumojanne vastaan, sillä kenestäkään normaalin lapsuuden omaavasta ei tule kaltaistanne.
Sun traumas ei liity tähän mitenkään eikä kiinnosta ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuo aikamoista mutkien oikomista ja syyllisen etsimistä.
Mun lapsi sairastaa astmaa ja psoria. Jos hän on väsynyt, syy on jompikumpi noista.
Ei syömättömyys, huono vanhemmuus, nälässä pitäminen tai valvominen.
Astma tai psori eivät estä valvomista, nälässä pitämistä tai huonoa vanhemmuutta.
Miksi niitä putää ekana epäillä? Siis miksi aina lähdetään kiwlteisellä stasimentaliteetillä syyttämään ja syyllistämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
EN minäkään syönyt aamupalaa , kun vasta aikuisuuden kynnyksellä. Ei vaan pystynyt. Ei ollu nälkä ja pelkkä ajatuksin aamulla syömisestä eto. Hengissä ollaan! Miettikää. En kuollut.
Vieläkään ei aamuisin ole nälkä vaikka aikuinen olenkin mutta syön silti. Enää se ei okseta mutta nälkä ei oo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quoteVierailija]
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Blaablaablaa.
Kas, taidat olla joku pershäiriöinen, joka nauttii toisten provosoimisesta? Sadistisilla piirteillä? Te suorastaan rakastatte tämmöisiä aiheita, missä voitte provoilla toisten traumoilla. Se on teikäläisten puolustautumiskeino omia traumojanne vastaan, sillä kenestäkään normaalin lapsuuden omaavasta ei tule kaltaistanne.
Sun traumas ei liity tähän mitenkään eikä kiinnosta ketään.
Minua kyllä ainakin kiinnostavat hänen vaiheensa enemmän kuin tuo sinun mölinäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Tämähän se lastensuojelussa on pahasti pielessä. Näitä tarinoita on miten tosi hädässä ei saa apua ja
Samaan aikaan voi kiusata ihmisiä nimettömillä, perättömillä lastensuojeluilmoituksilla ilman mitään rangaistusta.
Jep, apu tulee aivan liian myöhään. Siinä vaiheessa, kun lapsi pääsee pois, on tapahtunut jo liikaa asioita. Vaatii vuosikausien kuntoutuksen, että saa itsensä ja elämänsä kasaan. En tiedä miten systeemiä pitäisi muuttaa niin, että lapset saisit oikeasti apua jo paljon aikaisemmin. Ja oikeat lapset, oikeat perheet. Resurssit siihen ainakin vaikuttaa, ennaltaehkäisevää työtä ei juurikaan ole, sinne ei riitä panoksia riittävästi eikä rahoitusta. Ja jos vanhemmat ovat vähääkään varakkaampia, tai jotenkin kunnioitettavia, niin silloin avun saamisessa menee vielä pidempään, koska kulissien ylläpito on niin raivokasta.
Lapsi on varmaan koulussa väsynyt ja nälkäinen. Eli lasuhan sieltä tulee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Tämähän se lastensuojelussa on pahasti pielessä. Näitä tarinoita on miten tosi hädässä ei saa apua ja
Samaan aikaan voi kiusata ihmisiä nimettömillä, perättömillä lastensuojeluilmoituksilla ilman mitään rangaistusta.
Jep, apu tulee aivan liian myöhään. Siinä vaiheessa, kun lapsi pääsee pois, on tapahtunut jo liikaa asioita. Vaatii vuosikausien kuntoutuksen, että saa itsensä ja elämänsä kasaan. En tiedä miten systeemiä pitäisi muuttaa niin, että lapset saisit oikeasti apua jo paljon aikaisemmin. Ja oikeat lapset, oikeat perheet. Resurssit siihen ainakin vaikuttaa, ennaltaehkäisevää työtä ei juurikaan ole, sinne ei riitä panoksia riittävästi eikä rahoitusta. Ja jos vanhemmat ovat vähääkään varakkaampia, tai jotenkin kunnioitettavia, niin silloin avun saamisessa menee vielä pidempään, koska kulissien ylläpito on niin raivokasta.
No siten että lopetettaisiin tämä turha huolihössötys.
Ja sanktioitaisiin turhat ja kiusailmoitukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quoteVierailija]
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Blaablaablaa.
Kas, taidat olla joku pershäiriöinen, joka nauttii toisten provosoimisesta? Sadistisilla piirteillä? Te suorastaan rakastatte tämmöisiä aiheita, missä voitte provoilla toisten traumoilla. Se on teikäläisten puolustautumiskeino omia traumojanne vastaan, sillä kenestäkään normaalin lapsuuden omaavasta ei tule kaltaistanne.
Sun traumas ei liity tähän mitenkään eikä kiinnosta ketään.
Minua kyllä ainakin kiinnostavat hänen vaiheensa enemmän kuin tuo sinun mölinäsi.
Tehkää oma ketju. Piehtaroikaa ja uhriutukaa. Ei liity tähän mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Tämähän se lastensuojelussa on pahasti pielessä. Näitä tarinoita on miten tosi hädässä ei saa apua ja
Samaan aikaan voi kiusata ihmisiä nimettömillä, perättömillä lastensuojeluilmoituksilla ilman mitään rangaistusta.
Jep, apu tulee aivan liian myöhään. Siinä vaiheessa, kun lapsi pääsee pois, on tapahtunut jo liikaa asioita. Vaatii vuosikausien kuntoutuksen, että saa itsensä ja elämänsä kasaan. En tiedä miten systeemiä pitäisi muuttaa niin, että lapset saisit oikeasti apua jo paljon aikaisemmin. Ja oikeat lapset, oikeat perheet. Resurssit siihen ainakin vaikuttaa, ennaltaehkäisevää työtä ei juurikaan ole, sinne ei riitä panoksia riittävästi eikä rahoitusta. Ja jos vanhemmat ovat vähääkään varakkaampia, tai jotenkin kunnioitettavia, niin silloin avun saamisessa menee vielä pidempään, koska kulissien ylläpito on niin raivokasta.
No siten että lopetettaisiin tämä turha huolihössötys.
Ja sanktioitaisiin turhat ja kiusailmoitukset.
Totta! Noihin menee ihan kamalasti lastensuojelun resursseja jotka ovat muutenkin vähissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Tämähän se lastensuojelussa on pahasti pielessä. Näitä tarinoita on miten tosi hädässä ei saa apua ja
Samaan aikaan voi kiusata ihmisiä nimettömillä, perättömillä lastensuojeluilmoituksilla ilman mitään rangaistusta.
Jep, apu tulee aivan liian myöhään. Siinä vaiheessa, kun lapsi pääsee pois, on tapahtunut jo liikaa asioita. Vaatii vuosikausien kuntoutuksen, että saa itsensä ja elämänsä kasaan. En tiedä miten systeemiä pitäisi muuttaa niin, että lapset saisit oikeasti apua jo paljon aikaisemmin. Ja oikeat lapset, oikeat perheet. Resurssit siihen ainakin vaikuttaa, ennaltaehkäisevää työtä ei juurikaan ole, sinne ei riitä panoksia riittävästi eikä rahoitusta. Ja jos vanhemmat ovat vähääkään varakkaampia, tai jotenkin kunnioitettavia, niin silloin avun saamisessa menee vielä pidempään, koska kulissien ylläpito on niin raivokasta.
No siten että lopetettaisiin tämä turha huolihössötys.
Ja sanktioitaisiin turhat ja kiusailmoitukset.
Mitä tarkoitat huolihössötyksellä? Minun aikanani kynnys tehdä lastensuojeluilmoitus oli korkeampi, mitä nykyään. Minun kohdallani kaikki isäni sisarukset tiesivät, äitini sisarus tiesi, naapurit tiesivät, mutta kukan ei tehnyt mitään. Minusta se on anteeksiantamatonta, että niin moni aikuinen vain katseli vierestä eikä kukaan ottanut yhteyttä viranomaisiin.
Ymmärrän hyvin ap:n lasta, koska en itsekään lapsena pystynyt syömään aamupalaa. Toisaalta ope on varmaan huomannut, että lapsi on väsynyt/vetämätön aamuisin.
Kannattaa varmaan pakata lapselle pientä välipalaa mukaan esim. joku välipalakeksi ja tripmehua tai hedelmälohkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quoteVierailija]
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Blaablaablaa.
Kas, taidat olla joku pershäiriöinen, joka nauttii toisten provosoimisesta? Sadistisilla piirteillä? Te suorastaan rakastatte tämmöisiä aiheita, missä voitte provoilla toisten traumoilla. Se on teikäläisten puolustautumiskeino omia traumojanne vastaan, sillä kenestäkään normaalin lapsuuden omaavasta ei tule kaltaistanne.
Sun traumas ei liity tähän mitenkään eikä kiinnosta ketään.
Minua kyllä ainakin kiinnostavat hänen vaiheensa enemmän kuin tuo sinun mölinäsi.
Tehkää oma ketju. Piehtaroikaa ja uhriutukaa. Ei liity tähän mitenkään.
Sä voit psyko lopettaa tämän ketjun lukemisen, jos ärsyttää. Ainut joka uhriutuu on sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Tämähän se lastensuojelussa on pahasti pielessä. Näitä tarinoita on miten tosi hädässä ei saa apua ja
Samaan aikaan voi kiusata ihmisiä nimettömillä, perättömillä lastensuojeluilmoituksilla ilman mitään rangaistusta.
Jep, apu tulee aivan liian myöhään. Siinä vaiheessa, kun lapsi pääsee pois, on tapahtunut jo liikaa asioita. Vaatii vuosikausien kuntoutuksen, että saa itsensä ja elämänsä kasaan. En tiedä miten systeemiä pitäisi muuttaa niin, että lapset saisit oikeasti apua jo paljon aikaisemmin. Ja oikeat lapset, oikeat perheet. Resurssit siihen ainakin vaikuttaa, ennaltaehkäisevää työtä ei juurikaan ole, sinne ei riitä panoksia riittävästi eikä rahoitusta. Ja jos vanhemmat ovat vähääkään varakkaampia, tai jotenkin kunnioitettavia, niin silloin avun saamisessa menee vielä pidempään, koska kulissien ylläpito on niin raivokasta.
No siten että lopetettaisiin tämä turha huolihössötys.
Ja sanktioitaisiin turhat ja kiusailmoitukset.
Mitä tarkoitat huolihössötyksellä? Minun aikanani kynnys tehdä lastensuojeluilmoitus oli korkeampi, mitä nykyään. Minun kohdallani kaikki isäni sisarukset tiesivät, äitini sisarus tiesi, naapurit tiesivät, mutta kukan ei tehnyt mitään. Minusta se on anteeksiantamatonta, että niin moni aikuinen vain katseli vierestä eikä kukaan ottanut yhteyttä viranomaisiin.
Ketään ei kiinnosta toi sun marinasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quoteVierailija]
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä sen sosiaalityöntekijän ilmeen, kun lukee lasu-ilmoitusta opettajalta: ilmoituksen syy: lapsi kertoo, että ei syö aamupalaa😂
Oispa joku tehnyt musta tuollaisen lastensuojeluilmoituksen. Kotona ei ollu läheskään aina ruokaa, ei välttämättä mitään leipää tai sellaistakaan. Kärsin lapsena todella usein nälästä johtuvasta vatsakivusta. Yläasteella sanottiin ihan suoraan, että ainut lämmin ruoka mitä mun tarttee syödä päivän aikana, on kouluruoka. Muuta on turha odottaa. Lopulta kerroin terkkarille siitä, että kotona ei saa ruokaa, kun terkka luuli, että sairastan syömishäiriötä. Noh, se kutsuin äitipuoleni koululle juttelemaan ja hänellähän oli täysin oma versionsa koko hommasta: minä olen kuulemma vain niin nirso, että mikään ruoka ei kelpaa, että ruokaa kuulemma on. Jaa, jännä juttu että minä en sitä ruokaa onnistunut kotoa löytämään, eikä kukaan koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen ole valittanut siitä, että olisin liian nirso syömäri. Päin vastoin, monesti ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, kun syön lautaset hohtavan puhtaiksi.
Voitte arvata kumpaa terkkari uskoi, minua vai meuhkaavaa äitipuolta, joka esitti todisteita siitä, että en kolme vuotiaana syönyt sipulia enkä kaalia…
Ja taas sinä satuinesi.
No ei ole satua, vaan ihan totta. Meillä oli kulissit kunnossa, kuuluttiin vähintään keskiluokkaan, ehkä ylempään keskiluokkaan. Ei kukaan viranomainen suostunut uskomaan, mitä meillä kotona tapahtui. Siskoni meni naama mustana, kroppa mustelmilla hakemaan apua lastensuojelusta. Isä veti hiuksista portaat alas, löi vyönsoljella ympäri kroppaa raivon vallassa ja lopuksi hakkasi päätä seinään, että sai siskon lopettamaan huutamisen. Arvaa mitä lastensuojelu sanoi? Sinun täytyy olla kiltisti, isälläsi on vähän vaikeaa. Ja siinä vaiheessa, kun minä lopulta pääsin lastensuojelulaitokseen asumaan, niin arvaa mitä isä onnistui tekemään? Tästä on ihan viralliset kirjaukset tehty: isä sai lastensuojelun viranomaiset selvittämään, mikä MINUN osuuteni on hänen asuntolainastaan ja se kirjattiin, että he selvittävät, pitääkö minun alaikäisenä osallistua asuntolainan lyhennyksiin. Voit uskoa terapeuttini ilmeen, kun hän näki ja luki paperit.
Usein totuus on tarua karumpaa. Sä et voi uskoa etkä kuvitella, millä tavalla aikuiset voivat lasta kohdella omien seiniensä sisällä ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Tai siinä vaiheessa puututaan, kun lapsi oireilee itsetuhoisesti ja yrittää päättää päivänsä, kuten minä yritin.
Blaablaablaa.
Kas, taidat olla joku pershäiriöinen, joka nauttii toisten provosoimisesta? Sadistisilla piirteillä? Te suorastaan rakastatte tämmöisiä aiheita, missä voitte provoilla toisten traumoilla. Se on teikäläisten puolustautumiskeino omia traumojanne vastaan, sillä kenestäkään normaalin lapsuuden omaavasta ei tule kaltaistanne.
Sun traumas ei liity tähän mitenkään eikä kiinnosta ketään.
Minua kyllä ainakin kiinnostavat hänen vaiheensa enemmän kuin tuo sinun mölinäsi.
Tehkää oma ketju. Piehtaroikaa ja uhriutukaa. Ei liity tähän mitenkään.
Sä voit psyko lopettaa tämän ketjun lukemisen, jos ärsyttää. Ainut joka uhriutuu on sinä.
Ks ketjun aihe.
Se ei ole minäminäminäminäminä ja munmunmunmun marina.
Erikoista, että asioista voi ajatella niin eri tavoin. Jos joku nuori on koulussa huonovointinen, minusta asiaa kuuluisi tosiaan kysyä ensin häneltä itseltään. Eikö nuori ajattele, että hänet ohitetaan kokonaan, jos häneltä itseltään ei kysytä mitään, otettaisiin ekaksi yhteyttä heti vanhempiin.