Lue keskustelun säännöt.
Vasta nyt vuosia myöhemmin kadun eroani
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Nainen rakastaa miehen paksua lompakkoa. Mies tuo tilipussin kotia. Eron jälkeen naisen talous tippuu.
Höhö, suurin osa suomalaisista miehistä on paksuja vain vatsastaan. Ei ole paljoa rahamiehiä näkynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain 70% eroista tulee naisten aloitteesta. Veikkaan, että siinä on aika moni jonkinlaista ikäkriisin seurausta. Ihmeellistä olisi, jos jotakuta ei alkaisi myöhemmin kaduttaa. Aika moni nykyään kieltää kaikenlaisen menneiden katumisen ja se ei minusta ole hyvä asia. Se, että ei myönnetä, että voidaan itsekin tehdä pikaisia ja huonoja ratkaisuja, on sellaista kovuutta, mikä tekee ihmisten kohtaamisen vaikeaksi. Se kuitenkin jäytää sisällä ja tekee kyyniseksi. Ei menneissä kannata velloa, mutta väliin on hyvä tunnistaa oma roolinsa tapahtumiin ja ehkä jopa vilkaista peiliin. Antaa toivoa ihmisiin, kun joku nainen uskaltaa rikkoa muuriaan ja tunnustaa erehtyneensä.
Mutta miehen ei tarvitse tunnustaa erehtyneensä? Ei teitä jätettyjä ukkoja kukaan kaipaa, ja syykin näkyy yllä.
Aika kovat defenssit päällä! Ei muuta kuin suuta mutruun ja huutamaan kovempaa, että kaikki elämäsi miehet ovat olleet väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se joskus menee. Oltuaan naimisissa myös kahden muun naisen kanssa mies haluaa palata luokseni. Molemmat minun jälkeeni otetut vaimot olivat huonoja. Toinen oli kainuulainen joka keskittyi hoitamaan lapset, kodin ja uransa eikä antanut miehelle tarpeeksi huomiota. Toinen vaimo oli savolainen, jolla oli liikaa sosiaalista elämää eikä mies saanut taaskaan tarpeeksi huomiota.
Paljonpuhuvaa, että tätä alapeukutellaan, ja samalla yläpeukkua sataa tarinoille, joissa nainen katuu hirvittävästi miehensä jättämistä :D
Aikamiespojat taas aktivoituneet vauvapalstalla.
Minun puolesta kuka vaan saa omistaa elämänsä toiveelle, että se entinen puoliso vielä joku päivä varmaan katuu kun lähti ja palaa takaisin. En suosittele, mutta en halua alkaa sitä kieltämäänkään jos toivossa ja menneissä on mukava jonkun mielestä elellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain 70% eroista tulee naisten aloitteesta. Veikkaan, että siinä on aika moni jonkinlaista ikäkriisin seurausta. Ihmeellistä olisi, jos jotakuta ei alkaisi myöhemmin kaduttaa. Aika moni nykyään kieltää kaikenlaisen menneiden katumisen ja se ei minusta ole hyvä asia. Se, että ei myönnetä, että voidaan itsekin tehdä pikaisia ja huonoja ratkaisuja, on sellaista kovuutta, mikä tekee ihmisten kohtaamisen vaikeaksi. Se kuitenkin jäytää sisällä ja tekee kyyniseksi. Ei menneissä kannata velloa, mutta väliin on hyvä tunnistaa oma roolinsa tapahtumiin ja ehkä jopa vilkaista peiliin. Antaa toivoa ihmisiin, kun joku nainen uskaltaa rikkoa muuriaan ja tunnustaa erehtyneensä.
Mutta miehen ei tarvitse tunnustaa erehtyneensä? Ei teitä jätettyjä ukkoja kukaan kaipaa, ja syykin näkyy yllä.
Aika kovat defenssit päällä! Ei muuta kuin suuta mutruun ja huutamaan kovempaa, että kaikki elämäsi miehet ovat olleet väärässä.
Kaikki exät ovat olleet vääriä, nykyinen 12 v kestänyt suhde on toimiva ja hyvä. Mikä siinä niin ihmetyttää?
Ei tuossa mitään yllättävää ole. Osa katuu osa ei, niinkuin ylipäätään elämän asioita. Jotkut tekevät harkittuja päätöksiä ja järjestävät elämänsä onnelliseksi, jotkut häsäävät ja/tai jossittelevat vielä kuolinvuoteellaankin että jos kuitenkin olisi valinnut salaatin eikä makkaraperunat niin olisiko se elämä ollutkin ihan erilaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain 70% eroista tulee naisten aloitteesta. Veikkaan, että siinä on aika moni jonkinlaista ikäkriisin seurausta. Ihmeellistä olisi, jos jotakuta ei alkaisi myöhemmin kaduttaa. Aika moni nykyään kieltää kaikenlaisen menneiden katumisen ja se ei minusta ole hyvä asia. Se, että ei myönnetä, että voidaan itsekin tehdä pikaisia ja huonoja ratkaisuja, on sellaista kovuutta, mikä tekee ihmisten kohtaamisen vaikeaksi. Se kuitenkin jäytää sisällä ja tekee kyyniseksi. Ei menneissä kannata velloa, mutta väliin on hyvä tunnistaa oma roolinsa tapahtumiin ja ehkä jopa vilkaista peiliin. Antaa toivoa ihmisiin, kun joku nainen uskaltaa rikkoa muuriaan ja tunnustaa erehtyneensä.
Mutta miehen ei tarvitse tunnustaa erehtyneensä? Ei teitä jätettyjä ukkoja kukaan kaipaa, ja syykin näkyy yllä.
Aika kovat defenssit päällä! Ei muuta kuin suuta mutruun ja huutamaan kovempaa, että kaikki elämäsi miehet ovat olleet väärässä.
Kaikki exät ovat olleet vääriä, nykyinen 12 v kestänyt suhde on toimiva ja hyvä. Mikä siinä niin ihmetyttää?
Jos sulla on kaikki hyvin niin mistä kumpuaa tuo tarve räksyttää? Yleensä onnellinen kokee empatiaa ja pyrkii ymmärtämään sekä on herkkä. Ne taas muuraa ja on koviksia, joilla menee huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia naisia pitää kurittaa ja pitää kurissa ja herran nuhteessa. Naisilla on jo luonnostaan kyky sekoilla aivan selvissä asioissa. Liian monta rautaa samaanaikaan tulessa.
mies53v
No ei ihme kun naisesi lähtevät kun pahoinpitelet heitä. Niin minäkin jätin tuollaisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kaksi asiaa, joita nainen ei saa katua, lasten tekeminen ja eroaminen.
Mies voi lähteä heti pikkulapsiaikana, kun ei ollutkaan hänen juttu, eikä hänen elämänsä siitä muutu. Naisen hylkää kaikki, jos hän sen tekee. Sama juttu eron kanssa: on ihan tavallista, että miehet katuvat eroa, vaikka olisivat itse lähteneet toisen matkaan. Ensimmäinen lohdutus tässä tilanteessa naiselle on, että älä huoli, kohta se on tulossa sieltä takaisin.
Naisen sen sijaan pitää eron jälkeen olla uudistunut ihminen, jonka elämä eikun aina vain paranee. Itse kadun myös eroani, jonka otin jälkeen päin aivan turhista syistä. En puhu tästä koskaan kenellekään. Tunnustaisin mieluummin oikeastaan mitä vaan kuin tämän. Tämä on asia, joka tekee minusta typerän, heikon, kaiken mitä täälläkin on jo sanottu.
Onhan se siis niin, että parisuhde- ja perheasioissa nainen on edelleen tukipilari, jonka pitää tietää, mitä tekee tai yhteisöltä ei empatiaa heru.
Muutoinkin olen kyllä sitä mieltä, että nykyajassa katuminen on aliarvostettua. Pitää vaan porskuttaa ja ottaa opikseen, mutta heikkoutta, inhimillistä katumuksen tunnetta, sitä ei saa edes tuntea, saati osoittaa.
Vierailija kirjoitti:
On kaksi asiaa, joita nainen ei saa katua, lasten tekeminen ja eroaminen.
Mies voi lähteä heti pikkulapsiaikana, kun ei ollutkaan hänen juttu, eikä hänen elämänsä siitä muutu. Naisen hylkää kaikki, jos hän sen tekee. Sama juttu eron kanssa: on ihan tavallista, että miehet katuvat eroa, vaikka olisivat itse lähteneet toisen matkaan. Ensimmäinen lohdutus tässä tilanteessa naiselle on, että älä huoli, kohta se on tulossa sieltä takaisin.
Naisen sen sijaan pitää eron jälkeen olla uudistunut ihminen, jonka elämä eikun aina vain paranee. Itse kadun myös eroani, jonka otin jälkeen päin aivan turhista syistä. En puhu tästä koskaan kenellekään. Tunnustaisin mieluummin oikeastaan mitä vaan kuin tämän. Tämä on asia, joka tekee minusta typerän, heikon, kaiken mitä täälläkin on jo sanottu.
Onhan se siis niin, että parisuhde- ja perheasioissa nainen on edelleen tukipilari, jonka pitää tietää, mitä tekee tai yhteisöltä ei empatiaa heru.
Muutoinkin olen kyllä sitä mieltä, että nykyajassa katuminen on aliarvostettua. Pitää vaan porskuttaa ja ottaa opikseen, mutta heikkoutta, inhimillistä katumuksen tunnetta, sitä ei saa edes tuntea, saati osoittaa.
Et ole ilmeisesti eronnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa mitään yllättävää ole. Osa katuu osa ei, niinkuin ylipäätään elämän asioita. Jotkut tekevät harkittuja päätöksiä ja järjestävät elämänsä onnelliseksi, jotkut häsäävät ja/tai jossittelevat vielä kuolinvuoteellaankin että jos kuitenkin olisi valinnut salaatin eikä makkaraperunat niin olisiko se elämä ollutkin ihan erilaista.
Näinhän se menee. Päätökset tehdään yleensä joko tunne- tai järkipohjalta ja riippuu ihan ihmisestä, kumpaan ryhmään kuuluu. Uskoisin, että tunneihmiset katuvat päätöksiään keskimäärin enemmän, mutta elävät myös tunnerikkaampaa elämää - kirjaimellisesti ylä- ja alamäillä. Järkipohjaiset taas punnitsevat vaihtoehdot ja luottavat logiikkaan, jonka seurauksena katumuskelle ei sinänsä jää tilaa. Elämä on tasaista ja suunniteltua, mutta toisaalta huippukohdat saattavat jäädä kokematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kaksi asiaa, joita nainen ei saa katua, lasten tekeminen ja eroaminen.
Mies voi lähteä heti pikkulapsiaikana, kun ei ollutkaan hänen juttu, eikä hänen elämänsä siitä muutu. Naisen hylkää kaikki, jos hän sen tekee. Sama juttu eron kanssa: on ihan tavallista, että miehet katuvat eroa, vaikka olisivat itse lähteneet toisen matkaan. Ensimmäinen lohdutus tässä tilanteessa naiselle on, että älä huoli, kohta se on tulossa sieltä takaisin.
Naisen sen sijaan pitää eron jälkeen olla uudistunut ihminen, jonka elämä eikun aina vain paranee. Itse kadun myös eroani, jonka otin jälkeen päin aivan turhista syistä. En puhu tästä koskaan kenellekään. Tunnustaisin mieluummin oikeastaan mitä vaan kuin tämän. Tämä on asia, joka tekee minusta typerän, heikon, kaiken mitä täälläkin on jo sanottu.
Onhan se siis niin, että parisuhde- ja perheasioissa nainen on edelleen tukipilari, jonka pitää tietää, mitä tekee tai yhteisöltä ei empatiaa heru.
Muutoinkin olen kyllä sitä mieltä, että nykyajassa katuminen on aliarvostettua. Pitää vaan porskuttaa ja ottaa opikseen, mutta heikkoutta, inhimillistä katumuksen tunnetta, sitä ei saa edes tuntea, saati osoittaa.
Et ole ilmeisesti eronnut.
Et ilmeisesti ymmärrä lukemaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen Th eli kuullut kaikenlaisia tarinoita tässä pitkän urani varrella.
En ole koskaan tavannut ihmistä, joka sanoisi katuvansa eroaan. Missä ihmeessä te tällaisiin törmäätte?
Suurin osa eronneista naisista ei edes halua uutta suhdetta.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa mitään yllättävää ole. Osa katuu osa ei, niinkuin ylipäätään elämän asioita. Jotkut tekevät harkittuja päätöksiä ja järjestävät elämänsä onnelliseksi, jotkut häsäävät ja/tai jossittelevat vielä kuolinvuoteellaankin että jos kuitenkin olisi valinnut salaatin eikä makkaraperunat niin olisiko se elämä ollutkin ihan erilaista.
Näinhän se menee. Päätökset tehdään yleensä joko tunne- tai järkipohjalta ja riippuu ihan ihmisestä, kumpaan ryhmään kuuluu. Uskoisin, että tunneihmiset katuvat päätöksiään keskimäärin enemmän, mutta elävät myös tunnerikkaampaa elämää - kirjaimellisesti ylä- ja alamäillä. Järkipohjaiset taas punnitsevat vaihtoehdot ja luottavat logiikkaan, jonka seurauksena katumuskelle ei sinänsä jää tilaa. Elämä on tasaista ja suunniteltua, mutta toisaalta huippukohdat saattavat jäädä kokematta.
Itse tein kyllä eropäätöksen nimenomaisesti järkipäätöksellä, valitettavasti vain kokemattomuuttani premissini oli pielessä.
Oikeasti kuvittelin, nuoruuttani kai, että nämä seikat, joiden vuoksi erosin, olisivat tärkeitä. Kuvittelin, että löydän helposti parisuhteen, jossa näitä "ongelmia" ei ole, mutta siinä olisi kaikki hyvät jutut, mitä suhteessa on.
Tunne kaihersi vastaankin, mutta hiljensin sen, koska mielestäni päätöksiä ei pidä tehdä tunteilemalla. Hah!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika kultaa muistot. Itsellekin tulee joskus kaihoisia fiiliksiä joitain eksiä kohtaan, kun muistelee vain niitä hyviä puolia. Sitten kun alan tosissani miettimään niitä suhteita, niin muistan miten kypsä olin eroamishetkellä, miten tarkkaan harkitsin eropäätöstä ja miten painavat syyt siihen lopulta oli. Samalla tavalla saatan nostalgisesti ikävöidä jotain lapsuuden aikoja, vaikka todellisuudessa olin epävarma finninaama ja kipuilin kasvamisen kanssa paljonkin.
Ei muuta kuin katse tulevaan.
Noinhan se on. Onhan siinä ihmisessä jotain hyvääkin ollut pakko olla, jos hänen kanssaan on aikoinaan yhteen mennyt. Aika kultaa menneen.
Kaffepulla kirjoitti:
Olen Th eli kuullut kaikenlaisia tarinoita tässä pitkän urani varrella.
En ole koskaan tavannut ihmistä, joka sanoisi katuvansa eroaan. Missä ihmeessä te tällaisiin törmäätte?
Suurin osa eronneista naisista ei edes halua uutta suhdetta.
Minkä ihmeen takia kukaan th:lle tälläisiä asioita kertoisikaan?
Minä olen itse yksi näitä ihmisiä, joten kovin kauas ei tarvitse mennä. En minä yhdellekään th:lle ole asiaa tilittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Tuttavapiirissäni naiset ovat jättäneet nimenomaan kiltit miehet. Paskiaisissa roikutaan vaikka väkisin.
Missä ihmeen porukoissa sinä hillut? Tuntemani naiset roikkuvat jossain pasiaisissa? Missä tällaisia naisia on? Lähiöpubin vakinaamalärviporukoissa? Kannattaisi tarkastella enemmän ihan tavallisten ja normaalien ihmisten elämää.
🇺🇦🇮🇱
Onkohan eron katumisella ja lapsettomuudella, saati lapsien teon katumisella sellainen yhteinen nimittäjä, että kun puhutaan syvästi henkilökohtaisista jutuista, on jotenkin turvallista sopia yhteisistä, yhteisöllisistä perustotuuksista.
Lapset aina hyvä, ero aina hyvä. Jos muuta väität, et tiedä, mistä puhut, vähintään olet typerä ja tyhmä, muut tietävät tilanteesi paremmin (haluat lapsia, mutta et voi sitä itsellesi tunnustaa, aika se vain kultaa muistot).
Kun aloittaja kertoo katuvansa eroa, muut vakuuttelevat neljän sivun verran, että ei se ole totta. Yksi jopa ihan ammattinsa perusteella kertoo, että ei tälläistä ole olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Jotain 70% eroista tulee naisten aloitteesta. Veikkaan, että siinä on aika moni jonkinlaista ikäkriisin seurausta. Ihmeellistä olisi, jos jotakuta ei alkaisi myöhemmin kaduttaa. Aika moni nykyään kieltää kaikenlaisen menneiden katumisen ja se ei minusta ole hyvä asia. Se, että ei myönnetä, että voidaan itsekin tehdä pikaisia ja huonoja ratkaisuja, on sellaista kovuutta, mikä tekee ihmisten kohtaamisen vaikeaksi. Se kuitenkin jäytää sisällä ja tekee kyyniseksi. Ei menneissä kannata velloa, mutta väliin on hyvä tunnistaa oma roolinsa tapahtumiin ja ehkä jopa vilkaista peiliin. Antaa toivoa ihmisiin, kun joku nainen uskaltaa rikkoa muuriaan ja tunnustaa erehtyneensä.
Ne eroavat naiset nimenomaan tunnustavat virheensä. Tuli valittua väärä mies.
Usein eroavat naiset syyttävät itseään tosi rankastikin. Eroaminen ei ole helppoa koska siinä nimenomaan pitää kohdata ne omat virheet. On iso asia myöntää, että tuli tehtyä väärä valinta aikanaan.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
On kaksi asiaa, joita nainen ei saa katua, lasten tekeminen ja eroaminen.
Mies voi lähteä heti pikkulapsiaikana, kun ei ollutkaan hänen juttu, eikä hänen elämänsä siitä muutu. Naisen hylkää kaikki, jos hän sen tekee. Sama juttu eron kanssa: on ihan tavallista, että miehet katuvat eroa, vaikka olisivat itse lähteneet toisen matkaan. Ensimmäinen lohdutus tässä tilanteessa naiselle on, että älä huoli, kohta se on tulossa sieltä takaisin.
Naisen sen sijaan pitää eron jälkeen olla uudistunut ihminen, jonka elämä eikun aina vain paranee. Itse kadun myös eroani, jonka otin jälkeen päin aivan turhista syistä. En puhu tästä koskaan kenellekään. Tunnustaisin mieluummin oikeastaan mitä vaan kuin tämän. Tämä on asia, joka tekee minusta typerän, heikon, kaiken mitä täälläkin on jo sanottu.
Onhan se siis niin, että parisuhde- ja perheasioissa nainen on edelleen tukipilari, jonka pitää tietää, mitä tekee tai yhteisöltä ei empatiaa heru.
Muutoinkin olen kyllä sitä mieltä, että nykyajassa katuminen on aliarvostettua. Pitää vaan porskuttaa ja ottaa opikseen, mutta heikkoutta, inhimillistä katumuksen tunnetta, sitä ei saa edes tuntea, saati osoittaa.
Tämä oikeasti on hyvä kysymys. Onko olettamuksena, että eroasioissa naiset ovat aina niin rationaalisia, että eivät voi tehdä väärää päätöstä, jota katuvat? Vai miksi on niin voimakkaasti olemassa käsitys, että ei nainen ikinä kadu eroa?
Aika on kullannut muistot. Minäkin luultavasti katuisin jos olisimme mieheni kanssa oikeasti eronneet, lähellä kävi. Nyt kadun sitä että emme eronneet.