Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Minä en kuulu tänne elämään. En vain kuulu.
12.09.2021 |
En ole siis mitenkään erityistapaus enkä noista itseäni jalustalle. Enkä muutakaan provosoivaa. Ihan koko sydämestäni kirjoitan ja mietin. Sääliä en tarvitse tai mitään sellaista.
Haluaisin tietää, onko täällä muita jotka ajattelee samalla tavalla kuitenkin?
En oikein edes tiedä mistä aloittaa.
Koen elämän unen kaltaisena maailmana. Kaikki on epätodellista mutta myös raskasta. En käsitä miksi tekisin mitään koska kaikki tuntuu turhalta ja vähäpätöiseltä. Opiskelen ja kohta pitäisi mennä jälleen työelämään, oravanpyörään - ei kiinnosta yhtään.
Kaikki draamailu, ongelmat, kulttuuri, ylellinen elämäntyyli, rikkaudet, älykkyys, tieto ja taito yms.. Ei kiinnosta, ei vain kiinnosta! En vain tahdo olla mukana täällä toteuttamassa mitään. Tämä maailma ei sovi minulle. En tiedä. Kehollinen minäni ei halua olla täällä.
Tahtoisin vain jo pois, täällä ei ole mitään miksi minä tahtoisin jatkaa yhteiskunnan rattaissa pyörimistä. En keksi mitään asiaa miksi täällä haluaisin olla.
Ainoat ovat nopeat nautinnon lähteet mutta kun ei sekään ole ihan sitä ihmisen elämää. Se on nykyelämässä ainoa hengissä pysyvä tapa, saada jotain tyydytystä ja nopeasti, jotta pää kestää. Loput ajat pelkkää kärsimystä ja loppupeleissä esimerkiksi ruoan, huumeiden tai seksin tuomalla nautinnolla ei ole väliä. Se on vain jotain hetkellistä, joka ei korjaa itse juurisyytä miksi nautintoja pitää hakea.
Toisaalta onko niilläkään syillä väliä ja miksi täytyy olla tekopyhänä tässä elämässä mukana. Tuntuu, että yhtä teatteria koko homma.
Minulla ei riitä energia eikä motivaatio täällä. En koe, että kohtaan ihmisiä aidosti ja keitä he todella ovat. Tässä ollaan jotenkin eksyksissä, minäkin itseni kanssa. Kuin olisi joidenkin tyyppien ajatuksien luomassa maailmassa, joka on kuin vankila ainakin minunlaiselle ihmisille.
Tuntuu kuin eläisi väärässä maailmassa ja tämä elämä ei ole "se" jonka vuoksi meidän tänne piti tulla vaan jotain joka saa itseni voimaan pahoin.
Kommentit (71)
Samaistun paljon mutta erityisesti tuohon, että elämän kokee unenkaltaisena. En perusolotilassani ole oikein varma mistään, en edes omasta olemassaolostani, ja olen aina nähnyt maailman ikään kuin sumun läpi. En tiedä, kokevatko muutkin ihmiset tällä tavalla, mutta jos kokevat niin miten ihmeessä pystyvät silti toimimaan ja olemaan yhteiskunnallisestikin aikaansaavia. Tämä oloni vähän helpottuu satunnaisesti joko alkoholilla tai rauhoittavilla lääkkeillä, mutta kumpaakaan ei toki pysty jatkuvasti käyttämään enkä muita päihteitä uskalla kokeillakaan, koska mitä jos ne sotkisivatkin tietoisuuteni vielä tätä perusoloakin pahemmaksi.
Ehkä kaikki muut osaavatkin vain käyttää tällaisen samankaltaisen epätodellisen olotilan ja sen aiheuttaman läpäisemättömän sumuverhon hyödykseen suojamuurina itselleen, pystyen juuri sen ansiosta toimimaan ulkopuolisessa maailmassa kuin jotain tietokonesimulaatiota manipuloiden, ottamatta itseensä turhia kolhuja. Itselleni se muuri on kuitenkin suojan sijaan toimintaani blokkaava este.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No teet minimin ja muun ajan elät yhteydessä luontoon ja hengellisyyteen.
Teidän pitää keksiä joku mukava harrastus mistä tykkäätte yli kaiken.
Kannattaa nukkua riittävästi, niin mieliala pysyy iloisempana. Ja elää oman luontaisen vuorokausirytmin mukaan eli hakeutua semmoiseen työhön, johon ei tarvitse nousta aikaisin aamulla, jos ei ole aamuvirkku tai päinvastoin. Iltapäivällä on ihan hyvä juttu pitää pieni päiväunihetki.
Tämä on niin laaja sisäinen maailma, että on todella vaikea tätä kirjaimellisesti tuoda esille.
Kun ei ole tavallaan elossa täällä vaan nukuksissa. Juuri sumuisessa olotilassa.
Ei silloin harrastukset auta koska ei saa elämästä oikein irti mitään - paitsi lisää epätodellisuuden kaltaisia kokemuksia. En oikein opi enkä muista kunnolla, en saa irti paljoakaan elämästä enkä ymmärrä täällä oloa.
Minäkin feikkaan omalla tavallani täällä ja samalla ihmettelen miten oikein toiset jaksaa ja vielä vanhuuteen asti. Itse olen nuori vielä ja aivan pöyristynyt siitä, että tässä pitäisi todella jaksaa elää useita vuosikymmeniä tietynlaisessa oletuksessa ja rytmissä.
En taida pystyä siihen. Tämä kaikki on liikaa ja omalle kapasiteetille vaikeaa. Kuin osa minusta olisi tuhoutunut enkä vain saa kytkettyä jotain tärkeää ohjelmointia päälle itsessäni.
Kuin vain eläisi jossakin välitilassa, eri tasossa normien kanssa. Kuin toiset olisivat unessa ja itse hereillä tai itse unessa ja toiset hereillä. En tiedä. Elämä vain tuntuu niin absurdilta ja kai luonnottomaltakin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistun. Tämä on hirveä ja raskas paikka ja olen tuntenut niin pikkutaaperosta asti. Lapsuuteni ja elämäni on olleet ihan normaalit mutta minä en kuulu tänne.
En minäkään, koen tulleeni kaukaa, mutta en olen masentunut koska tiedän mikä on tehtäväni ja tarkoitukseni tässä maailmassa ja tässä elämässä. En ala asiaa enempää avaamaan tällaisella palstalla. Merkitys pitää etsiä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten ajattelit tehdä asialle? Jäädä kotiin elämään yhteiskunnan rahoilla ja vellomaan itsesäälissä?
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei pakota jatkamaan täällä.
Mutta pakotti kuolemaan. Jokainen äiti pakottaa lapsensa kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu fiilis. Enpä ole keksinyt, mikä vialla tai mitä muuttaisi ja toisaalta ikää on jo lähemmäs 50, niin näillä mennään.
Samoja fiiliksiä. Voisin vaikka nukkua koko ajan. Mutta kun herään, masennun että jaahas niin, olenkin täällä, enkä tiedä mitä teen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mee mettähän siitä mitä siellä betonikopissa homehdut.
Vähemmän pössyttelyä. Töihin ja sienimetsään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä mene oravanpyörään, vaan erakoksi metsämökkiin elämään omavaraistaloudella.
Ap:n kaltaisille voisi juuri sopia muutto maalle ja omien ruokien kasvattaminen. Elämä saa yllättäen merkityksellisyyttä, kun joutuu tekemään hommia jotta pystyy pitämään itsensä hengissä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kaltaisille voisi juuri sopia muutto maalle ja omien ruokien kasvattaminen. Elämä saa yllättäen merkityksellisyyttä, kun joutuu tekemään hommia jotta pystyy pitämään itsensä hengissä.
Niin.
Näkisin itseni tyytyväisenä ja henkisesti voimaantuneena kyntömässä oman maan perunoita työhaalarit päällä ja saappaat jalassa. Jossain maalla. Hakisin lihat torilta kerran viikossa. Olisin eläinten ympäröimä, olisi maatiaskissoja maalla, naapureilla hevosia ja oma koira. Kävisin aina välillä ruokkimassa omenilla ja korpuilla hevosia ja heittäisin naapureiden kanssa juttua. Palaisin taas omiin hommiini kotini työmaalle, jota rakastan. Illalla söisin pitkään muhinutta lihapataa ja juureksia, lämmittäisin puusaunan, itse tehty saunavihta tuoksuksi ja nauttisin löylyistä. Istuisin ulkona viilentymässä pyyhe päällä, tähtitaivas loistaisi pimeydessä ja olisi mukavan tyyntä sekä hiljaista.
Katsoisin vielä telkkaria pienestä putkitelevisiostani ja menisin nukkumaan.
Ehkä tämä voisi sopia itselleni paremmin kuin tämä missä nyt asun ja miten elän. Toinen voisi olla Lappi, jossa viihtyisin. Tavallaan pidän fyysisesti raskaasta touhuilusta ja luonnosta, luonnonilmiöistä, taivaasta.
Nyt elämäni on hyvin epätyydyttävää ja päätökseni eivät edusta sisäistä maailmaani. Olen jotenkin vain todella lukossa.. Väärässä paikassa, väärien ihmisten kanssa ja väärällä alalla. Edes egoilukaan ei kiinnosta joten en jaksa edes haaveille esimerkki menestyksellisestä työurasta ja ajatus normaalista työelämästä saa minut vain huokailemaan.
Ap
Minulla on hieman samoja ajatuksia. Ei kiinnostaa mikään bisnesala, tms. kaupallisuus, enkä sellaisella alalla olekaan. Työpaikkaa pitäisi hakea, ei vaan tunnu riittävän energiaa. Yksinäinen olen. Siitä varmaan tulee sellainen irtonaisuuden tunne, ettei kuulu oikein mihinkään.
Psykologille ohjaisin sinut.
Olet hukassa itsesi kanssa.
Se mikä on se -sinä itse- on nyt kadoksissa.
Se aito sinä, joskus hukkuu täällä tuiskeessa ja tuiverruksessa.
Se on mahdollista löytää ja tuntea taas.
Olemme kaikki erinlaisia,mutta aintlaatuisia ja arvokaita myös yksilöinä.Jokaisen elämässämme pitäisi iloita,rohkaista toisiamme. Eikä repiä ja rikoa toisiamme. Surulista luettavaa. Mutta jos olet pääkaupunki setu? katso Helsinki mission sivut,löydät aiheeseesi apua.Tai Diakonissa laitos, D-asemat. Tai Punainen Risti.Diakonisa laitos on ympäri Suomea,kuin Punanen risti, luulisi Mission?Selamalla ala otsikoita olit minkä ikäinen tahansa.Mitä sukupuolta tahansa. Sinun ei tarvitse olla yksin!Eikä ajatella noin raskaasti.Hae apua. Jokaisen elämä on lahja ja yhtä arvokasta!
Ihan kun olisin itse kirjoittanut tätä : (
Mielestäni elämässä ei ole mitään sen elämisen arvosta.
Ei täällä aikuisten oikeasti jaksa olla päivästä toiseen. Enkä ymmärrä tämä meidän ahne ja kilpailuhenkiinen ihmismieli.