Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapset eivät ole ihania uusperhekuvioissa?
12.09.2021 |
Tämä on aina mietityttänyt. Jos lapset kerran ovat ihania sinänsä, miksi tuntuu, että uusperhekuvioissa lapsiperhearki koetaan usein raskaaksi.
Täytyykö lapsen olla oma ollakseen rakas? Mitenkäs adoptiolapset?
Tuleeko lasten luoma onni niistä lapsista vai siitä, että saa toteuttaa lisääntymisviettiään?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Itse en lähde noihin uusperhe kuvioihin. Omissa on ollut ihan tarpeeksi hoidettavaa. Siinä muodostuu ongelmaksi usein erilaiset kasvatus tavat. Entinen puoliso. Hyvin vähäinen kahdenkeskinen aika. Minusta se ei ole edes parisuhde, jossa hoidetaan entisen liiton lapsia yhdessä.
Mikä sitten on oikea parisuhde? Eikö sen määrittele rakkaus ja yhdessä eläminen, eikä se kenen lapsia siinä hoidetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Itse en lähde noihin uusperhe kuvioihin. Omissa on ollut ihan tarpeeksi hoidettavaa. Siinä muodostuu ongelmaksi usein erilaiset kasvatus tavat. Entinen puoliso. Hyvin vähäinen kahdenkeskinen aika. Minusta se ei ole edes parisuhde, jossa hoidetaan entisen liiton lapsia yhdessä.
Mikä sitten on oikea parisuhde? Eikö sen määrittele rakkaus ja yhdessä eläminen, eikä se kenen lapsia siinä hoidetaan?
Tää on hyvä kysymys. Monen mielestä "oikea" parisuhde vaatii nimenomaan yhdessä ASUMISEN. Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän monta ydinperhettä jossa lapsiperhearki koetaan todella raskaaksi, ei todellakaan ole vain uusperheiden ongelma.
Meidän lapsiperhearjessa on ollut raskaita vaiheita mutta kaiken on kestänyt kun on tehnyt sen omien lasten vuoksi. En tekisi samaa vieraiden lasten vuoksi. Ja vieraitahan ne toisten lapset aina ovat.
Pari mun hyvää ystävää on lähtenyt uusperhekuvioon, ja ollaan vietetty monta kivaa tyttöjen viikonloppua kun kaverit ovat lähteneet miehen lapsia karkuun.
Itse en ole lapsirakas vaan rakastan vain omia lapsiani. Eron jälkeen olen ollut vain sellaisissa suhteissa, jossa molempien lapset ovat toisella vanhemmalla aina tavatessamme.
Pidän noin yleensä ottaen lapsista. Ajatus vieraan lapsen kasvattamisesta on silti raskas ja vähän vastenmielinen. Jos kuvitellun mieheni lapsen äiti olisi kokonaan ja pysyvästi häipynyt tämän elämästä, tai kuollut, voisin kuvitella itseni joksikin varaäidiksi mutta en muuten jaksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidän noin yleensä ottaen lapsista. Ajatus vieraan lapsen kasvattamisesta on silti raskas ja vähän vastenmielinen. Jos kuvitellun mieheni lapsen äiti olisi kokonaan ja pysyvästi häipynyt tämän elämästä, tai kuollut, voisin kuvitella itseni joksikin varaäidiksi mutta en muuten jaksaisi.
Viestin 35 isäpuoli jatkaa: meidän tapauksessamme lapsen isä ei ole ollenkaan kuvioissa, mikä on todellakin helpottanut tätä kuviota. Ei siis ole ollut mitään paskanpuhumista, manipuloimista tms.
Valtaosa lapsista on pilalla kymmeneen ikävuoteen mennessä. Hyväkäytöksinenkin lapsi muuttuu vittua hokevaksi ja tupakkaa polttavaksi sosiaaliseksi haitaksi oltuaan koulussa pari vuotta. Yläasteikäiset kakarat ovatkin jo miltei poikkeuksetta täysin sietämätöntä ja kuritonta porukkaa, jota kukaan ei toivo lähelleen. Osa on aloitellut rikollisen uran ryöstelemällä ja pahoinpitelemällä kamapäissään porukalla tuntemattomia ohikulkijoita kaupungilla keskellä päivää. Vapaa kasvatus on tuottanut sitä hedelmää, jonka fiksut ennakoivat jo 50 vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kahdesti kokeillut uusperhe-elämää niin, että oltiin hyvin tiiviisti samassa kodissa, vaikka virallisesti asuimme erillämme. Kumpikin meni pieleen.
Miksi? Mies hyvitteli lapsilleen eroa joka käänteessä. Lapsille ei saanut tulla mistään paha mieli. Heitä ei olisi saanut komentaa mistään. Jos hankin omalle lapselleni jotain tarpeellista, hänenkin lasten piti saada. Miehen mielestä minä en olisi saanut olla lapseni koulumenestyksestä ylpeä ja sanoa sitä ääneen. Hänen lastensa koulunkäynti oli vähän työläämpää.
Kelpasin kyllä tekemään kotitöitä hänen luonaan ja hoitamaan lapsia, kun hänellä oli muuta tekemistä. Sitten oltiin naama vääränä, kun kävin lapseni kanssa harrastamassa ja hän oli kotona omien lastensa kanssa. Hmm... En kieltänyt häntä menemästä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Itse en lähde noihin uusperhe kuvioihin. Omissa on ollut ihan tarpeeksi hoidettavaa. Siinä muodostuu ongelmaksi usein erilaiset kasvatus tavat. Entinen puoliso. Hyvin vähäinen kahdenkeskinen aika. Minusta se ei ole edes parisuhde, jossa hoidetaan entisen liiton lapsia yhdessä.
Mikä sitten on oikea parisuhde? Eikö sen määrittele rakkaus ja yhdessä eläminen, eikä se kenen lapsia siinä hoidetaan?
Jokainen määrittelee sen ihan itse. Minulla voi hyvinkin olla parisuhde. Vaikka en asu miehen kanssa. Enkä sotke siihen kummankaan lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidän noin yleensä ottaen lapsista. Ajatus vieraan lapsen kasvattamisesta on silti raskas ja vähän vastenmielinen. Jos kuvitellun mieheni lapsen äiti olisi kokonaan ja pysyvästi häipynyt tämän elämästä, tai kuollut, voisin kuvitella itseni joksikin varaäidiksi mutta en muuten jaksaisi.
Just pari päivää sitten mieheni kanssa puhuttiin siitä että olisin voinut olla enemmänkin hänen lapsilleen, mutta tietoisestit olen vetänyt tietyt rajat, koska sillä tavoin meidän kaikkien elämä on varmasti helpompaa.
Lasten äiti lullee nytkin välillä minun masinoivan tiettyjä juttuja, niin mitähän se olisi jos oikeasti tekisin niin. Varmaan hevletti irti :D
Olisin itse halunnut lisää lapsia, minulla on vain yksi, ja olisi ollut ihanaa ottaa nämä lapset "omiksi" lapsiksi, mutta ei se vain aina mene niin, ja joskus on tärkeämpää että on laiha sopu ennemmin kuin lihava riita,
Vierailija kirjoitti:
Ei ne puolison lapset ole raskaita, jos puoliso kantaa oman vastuunsa. Eli uusperheessä biologisen vanhemman tulee kantaa hoito-, viihdytys- ja kasvatusvastuunsa, niin homma pelittää.
Olen monesti tällä palstalla kertomut teesini: väitän,,että uusperheet hajoavat usseinmiten juuri tähän, ettei mies vastuutaan kanssa. Sanon mies, koska miehillä on stereotyyppisesti tapana antaa vastuu pois, jos joku sen heiltä ottaa. Sitten äitipuoli lähtee kasvattamaan, kuulee ”sä et oo mun äiti”, ja lopputuloksena uupuminen.
Jokainen tuntemani uusperhe, jossa molemmat etupäässä kantavat vastuun omistaan, eikä sysää mitään puolison harteille, toimii mainiosti.
Koskeeko tämä myös miehen reissutyötä ja pitkiäkin ulkomaan kohennuksia tekeviä isiä? Ei ne työt muutu miksikään vaikka ero tulisi. Aina löytyy joku höynä nainen hoitamaan miehen lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuhlaisin elämäni elättääkseni kumppaniani nussineen jälkeläisiä?
Miksi luulet, että heidän elättäminen on sinun vastuullasi?
Koska esim. päivähoitomaksuissa otetaan huomioon avo- tai aviopuolison tulot.
Vierailija kirjoitti:
Olen kahdesti kokeillut uusperhe-elämää niin, että oltiin hyvin tiiviisti samassa kodissa, vaikka virallisesti asuimme erillämme. Kumpikin meni pieleen.
Miksi? Mies hyvitteli lapsilleen eroa joka käänteessä. Lapsille ei saanut tulla mistään paha mieli. Heitä ei olisi saanut komentaa mistään. Jos hankin omalle lapselleni jotain tarpeellista, hänenkin lasten piti saada. Miehen mielestä minä en olisi saanut olla lapseni koulumenestyksestä ylpeä ja sanoa sitä ääneen. Hänen lastensa koulunkäynti oli vähän työläämpää.
Kelpasin kyllä tekemään kotitöitä hänen luonaan ja hoitamaan lapsia, kun hänellä oli muuta tekemistä. Sitten oltiin naama vääränä, kun kävin lapseni kanssa harrastamassa ja hän oli kotona omien lastensa kanssa. Hmm... En kieltänyt häntä menemästä mihinkään.
Etkö oppinut kerrasta? Sääli lastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei olisi uusperheäidiksi, jo omien lasten kanssa on riittävästi kaikkea säätöä. Enkä halua heille mahdollisesti vastentahtoista uusperheisää. Siksi olen yksin kunnes viimeinenkin lapsi on saatu kammettua omilleen.
Tämä vaan ei mene perille ystäville ja sukulaisille, minua pidetään surkeana reppanana joka ei saa miestä.
Ei seurustelusuhteesta vielä muodostu uusperhettä. Itsekin karsastan uusperheitä omalle kohdalleni. Yksin en kuitenkaan halua olla vain periaatteen vuoksi joten itselläni on seurustelusuhde, jossa tapailemme pääosin silloin kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan. Tai no, omalla kohdalla nykyään jo miesystävän lapset ovat omillaan, joten meidän rytmeillä mennään. Tämä sopii meille hyvin, joskus lomilla vietetään aikaa isommalla porukalla mutta lapsiarjen haluan pitää itselläni, omilla päätöksillä ja ehdoilla.
No eipä varhaiskasvatuskaan näytä olevan vetovoimainen paikka, vaikka siitä saa vähän rahaakin.