Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Bohemian Rhapsody-leffan kuranttius? Queen-tietäjiä?
12.09.2021 |
Oliko se Live aid-esiintyminen muka joku comeback, joka pelasti Queenin uran? Bändihän oli vuotta vasta vuotta aiemmin julkaissut Works-albumin jolta irtosi listahittejä.
Miksi Freddie Mercuryn sooloura oli joku kova ongelma bändille kun esim. Roger Taylor oli julkaissut sooloalbumin jo ennen Mercurya?
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietääkseni Mercuryn ja Austinin suhteeseen liittynyt tuollaista draamaa. Draama alkoi vasta kun Mercury jätti kaikki rahansa Austinille ja Jim Huttonin, jonka siis piti olla suuri rakkaus, nuolemaan näppejään.
Mercuryn ja Austinin suhde kokonaisuudessaan oli aika suuri tragedia. Mercury ruokki vuosikaudet ”Mary on elämäni rakkaus”-kuviota, vaikka ei varmastikaan uskonut siihen itsekään.
Mary OLI Freddien elämän suuri rakkaus. Ei ollut vain alun jälkeen seksuaalisessa mielessä enää. Elämäkerran ja muiden ihmisten sanomisten perusteella Mary oli ainoa henkilö johon Freddie todella luotti ja joka tunsi Freddien läpikotaisin. Eikä kuvio ollut niin traaginen. Mary meni naimisiin ja sai lapsen ja eli ihan omaa elämäänsä, vaikka oli läheinen Freddien kanssa koko ajan.
Freddie petti Marya vuosikaudet samalla kun hoki tuota ”elämäni rakkaus” -mantraa. Mary sai kyllä kaksikin lasta mutta erosi näiden isästä, kun Freddie oli mielessä koko ajan. Ja lopuksi Mary parka sai vielä koko omaisuuden, kun Freddien piti elämänsä kalkkiviivoilla esittää hyvää yhden naisen miestä.
Hirveän ruma kuvio minun mielestäni.
Tai sitten kuvastaa vaan sitä henkistä hämmennystä jonka tuollainen pakotettu koko elämän salailu aiheuttaa? En tiedä voiko tuosta vetää suurempia yleistyksiä mutta jotenkin tuntuu että nää kaapissa pitkään olleet muuttuu pidemmän päälle vähän oudoiksi. Mediakin voi miettiä omaa osaansa tuossa prosessissa tunkiessaan jotain artistia väkisin takaisin kaappiin kuten kuulemma sillanpäätä aikanaan.
Ymmärrän kyllä tavallaan kaiken tuon. Mutta sitä en ymmärrä, että Freddien ja Maryn suhdetta niin kovasti glorifioidaan. Nykypäivänä tuollainen suhde ei olisi koskaan alkanutkaan, tai olisi jäänyt ystävyyden tasolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Live Aid nosti bändin sellaistenkin tietouteen, jotka sitä eivät olleet seuranneet.
Freddien energinen esiintyminen teki moneen vaikutuksen.
80- luvulla musiikinkuuntelijat olivat hyvin lokeroituneita.
Itselleni tulee usein näistä elämänkertakuvista häiritsevä olo, että kun henkilöiden ulkonäköä ja maneereja pyritään jäljittelemään, lopputulos on karikatyyrimäinen.
Karikatyyrimäisyys häiritsi minuakin. Brian Mayn hahmo olisi kyllä mennyt lavalla täydestä. Olen kova Queen-fani ja karisma ei oikein välittynyt. Olin jopa tylsistynyt Live Aid -kohtauksessa, se jäi minusta latteaksi. Kannattaa katsoa alkuperäinen.
Hyvä, että uudet yleisöt löysivät ehkä Queenin musiikin. En dissaa sitäkään, että vasta Wayne’s World teki Bohemian Rhapsodystä menestyksen jenkeissä.
Elokuvassa pyrittiin tekemään koko perheelle sopivaa viihdettä ja Freddien persoonasta tehtiin konservatiiviyleisölle sopivampaa. Edes ikonisia nahka-asuja ei juuri nähty vaikka aina Tom of Finland -vaikutteet suomalaista ilahduttavat. Anatomian karikatyyrimäisyys ulottui hampaisiin, mutta ei ihan kaikkialle. Erään toisen ketjun patonkiosastolaiset tietävät, mistä puhun.
Onnstuneinta elokuvassa oli tunnelma. Konservatiivisuus tässä tapauksessa saattoi olla hyväkin asia, koska seksuaalisessa suuntautumisessa rypeminen ei olisi taannut hyvää tai viihdyttävää elokuvaa. Yleensä käy juuri päinvastoin, jos lipsahdetaan sille puolelle, että aletaan tuputtamaan omia ideologioita kerronnan sijaan.
En tarkoittanut seksuaalisessa suuntautumisessa rypemistä vaan sitä, että Freddie oli todella flamboyant (pahoittelut, en tiedä suomenkielistä sanaa). Jotenkin hänen koko persoonansa jäi peittoon. Ilmeneekö sinusta heteroidenkin persoonallisuus vain, jos heidän petipuuhiaan esitellään? Todella yllättävää, että tästä leffasta on irronnut pääosa-Oscar. Muuten leffalla on paljon ansioita.
Oli kyllä pettymys. Elokuva oli jotenkin hyvin pinnallinen. Kaikki henkilöt jäivät latteiksi. Pisteet siitä, että bändijäsenistä Maylle ja Deaconille oli löydetty hyvin "näköiset" näyttelijät. Malekin versio Freddiestä pielessä aina silmien väristä lähtien. Malek näytti enemmän Jaggerilta kuin Mercuryltä. Kun ajattelee Queenin tuotantoa kokonaisuudessaan, voi olla varma, että musiikin takana olisi varmaan ollut mielenkiintoisia tarinoita, mutta niihin ei menty. Elokuvaa tematisoitiin vain ne kaikkein läpisoitetuimmat biisit. Anakronismiakin oli hämmästyttävässä määrin - Amerikan kiertuella ennen A Night at the Opera -albumia esitettiin Jazz albumin biisiä (fat bottom girls)?
Tuon bändin 4 ekaa levyä on mestariteoksia, sitten alkoi alamäki.
Tuo keikka toi paljon uusia faneja, koska itse esiintyminen meni nappiin. Mutta vaikka uudet levyt myi edelleen, ei ne hyviä olleet imho.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietääkseni Mercuryn ja Austinin suhteeseen liittynyt tuollaista draamaa. Draama alkoi vasta kun Mercury jätti kaikki rahansa Austinille ja Jim Huttonin, jonka siis piti olla suuri rakkaus, nuolemaan näppejään.
Mercuryn ja Austinin suhde kokonaisuudessaan oli aika suuri tragedia. Mercury ruokki vuosikaudet ”Mary on elämäni rakkaus”-kuviota, vaikka ei varmastikaan uskonut siihen itsekään.
Mary OLI Freddien elämän suuri rakkaus. Ei ollut vain alun jälkeen seksuaalisessa mielessä enää. Elämäkerran ja muiden ihmisten sanomisten perusteella Mary oli ainoa henkilö johon Freddie todella luotti ja joka tunsi Freddien läpikotaisin. Eikä kuvio ollut niin traaginen. Mary meni naimisiin ja sai lapsen ja eli ihan omaa elämäänsä, vaikka oli läheinen Freddien kanssa koko ajan.
Freddie petti Marya vuosikaudet samalla kun hoki tuota ”elämäni rakkaus” -mantraa. Mary sai kyllä kaksikin lasta mutta erosi näiden isästä, kun Freddie oli mielessä koko ajan. Ja lopuksi Mary parka sai vielä koko omaisuuden, kun Freddien piti elämänsä kalkkiviivoilla esittää hyvää yhden naisen miestä.
Hirveän ruma kuvio minun mielestäni.
Tai sitten kuvastaa vaan sitä henkistä hämmennystä jonka tuollainen pakotettu koko elämän salailu aiheuttaa? En tiedä voiko tuosta vetää suurempia yleistyksiä mutta jotenkin tuntuu että nää kaapissa pitkään olleet muuttuu pidemmän päälle vähän oudoiksi. Mediakin voi miettiä omaa osaansa tuossa prosessissa tunkiessaan jotain artistia väkisin takaisin kaappiin kuten kuulemma sillanpäätä aikanaan.
Media taas herkutteli oikein kunnolla Mercuryn miessuhteilla. Suomalainen Suosikkikin uhrasi monta sivua kertoakseen Mercuryn hirveästä riettailusta eri miesten kanssa (Jim, jonka sormusta hän kantoi viimeiset elinvuotensa, oli vain yksi alaston mies muiden joukossa). Kun taas Mary oli se oikea rakkaus, kertoi Suosikki.
Sellaista oli seksuaalisuus mediassa esitettynä vielä ysärillä. Sitoutunut homosuhde oli täysi mahdottomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli kyllä pettymys. Elokuva oli jotenkin hyvin pinnallinen. Kaikki henkilöt jäivät latteiksi. Pisteet siitä, että bändijäsenistä Maylle ja Deaconille oli löydetty hyvin "näköiset" näyttelijät. Malekin versio Freddiestä pielessä aina silmien väristä lähtien. Malek näytti enemmän Jaggerilta kuin Mercuryltä. Kun ajattelee Queenin tuotantoa kokonaisuudessaan, voi olla varma, että musiikin takana olisi varmaan ollut mielenkiintoisia tarinoita, mutta niihin ei menty. Elokuvaa tematisoitiin vain ne kaikkein läpisoitetuimmat biisit. Anakronismiakin oli hämmästyttävässä määrin - Amerikan kiertuella ennen A Night at the Opera -albumia esitettiin Jazz albumin biisiä (fat bottom girls)?
Elokuva oli markkinointimateriaalia Queenistä, greatest hits pidennettynä musiikkivideona. Anakronismit eivät häirinneet, Fat Bottomed Girls oli onnistut valinta montaasiin Amerikan-kiertueesta. Mutta tyhjä olo jäi henkilöt tosiaan olivat latteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietääkseni Mercuryn ja Austinin suhteeseen liittynyt tuollaista draamaa. Draama alkoi vasta kun Mercury jätti kaikki rahansa Austinille ja Jim Huttonin, jonka siis piti olla suuri rakkaus, nuolemaan näppejään.
Mercuryn ja Austinin suhde kokonaisuudessaan oli aika suuri tragedia. Mercury ruokki vuosikaudet ”Mary on elämäni rakkaus”-kuviota, vaikka ei varmastikaan uskonut siihen itsekään.
Mary OLI Freddien elämän suuri rakkaus. Ei ollut vain alun jälkeen seksuaalisessa mielessä enää. Elämäkerran ja muiden ihmisten sanomisten perusteella Mary oli ainoa henkilö johon Freddie todella luotti ja joka tunsi Freddien läpikotaisin. Eikä kuvio ollut niin traaginen. Mary meni naimisiin ja sai lapsen ja eli ihan omaa elämäänsä, vaikka oli läheinen Freddien kanssa koko ajan.
Freddie petti Marya vuosikaudet samalla kun hoki tuota ”elämäni rakkaus” -mantraa. Mary sai kyllä kaksikin lasta mutta erosi näiden isästä, kun Freddie oli mielessä koko ajan. Ja lopuksi Mary parka sai vielä koko omaisuuden, kun Freddien piti elämänsä kalkkiviivoilla esittää hyvää yhden naisen miestä.
Hirveän ruma kuvio minun mielestäni.
Tai sitten kuvastaa vaan sitä henkistä hämmennystä jonka tuollainen pakotettu koko elämän salailu aiheuttaa? En tiedä voiko tuosta vetää suurempia yleistyksiä mutta jotenkin tuntuu että nää kaapissa pitkään olleet muuttuu pidemmän päälle vähän oudoiksi. Mediakin voi miettiä omaa osaansa tuossa prosessissa tunkiessaan jotain artistia väkisin takaisin kaappiin kuten kuulemma sillanpäätä aikanaan.
Media taas herkutteli oikein kunnolla Mercuryn miessuhteilla. Suomalainen Suosikkikin uhrasi monta sivua kertoakseen Mercuryn hirveästä riettailusta eri miesten kanssa (Jim, jonka sormusta hän kantoi viimeiset elinvuotensa, oli vain yksi alaston mies muiden joukossa). Kun taas Mary oli se oikea rakkaus, kertoi Suosikki.
Sellaista oli seksuaalisuus mediassa esitettynä vielä ysärillä. Sitoutunut homosuhde oli täysi mahdottomuus.
Tuohon aikaan Mikko Alatalo oli musiikkitoimittajana yhdessä lehdessä. Muistan vieläkin, miten hänen juttunsä Freddiestä uhkuivat inhoa.
Se oli ihan eri maailma silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli kyllä pettymys. Elokuva oli jotenkin hyvin pinnallinen. Kaikki henkilöt jäivät latteiksi. Pisteet siitä, että bändijäsenistä Maylle ja Deaconille oli löydetty hyvin "näköiset" näyttelijät. Malekin versio Freddiestä pielessä aina silmien väristä lähtien. Malek näytti enemmän Jaggerilta kuin Mercuryltä. Kun ajattelee Queenin tuotantoa kokonaisuudessaan, voi olla varma, että musiikin takana olisi varmaan ollut mielenkiintoisia tarinoita, mutta niihin ei menty. Elokuvaa tematisoitiin vain ne kaikkein läpisoitetuimmat biisit. Anakronismiakin oli hämmästyttävässä määrin - Amerikan kiertuella ennen A Night at the Opera -albumia esitettiin Jazz albumin biisiä (fat bottom girls)?
Elokuva oli markkinointimateriaalia Queenistä, greatest hits pidennettynä musiikkivideona. Anakronismit eivät häirinneet, Fat Bottomed Girls oli onnistut valinta montaasiin Amerikan-kiertueesta. Mutta tyhjä olo jäi henkilöt tosiaan olivat latteita.
Itse odotin paljon pahempaa floppia, koska elämänkertaelokuvat tahtovat olla venäläistä rulettia ja niitä usein puuhastelevat ihmiset, jotka ovat liian lähellä aihetta.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon aikaan Mikko Alatalo oli musiikkitoimittajana yhdessä lehdessä. Muistan vieläkin, miten hänen juttunsä Freddiestä uhkuivat inhoa.
Kun mennyt kaikki on, niin jäljelle jää vain tuo: ihmisen ikävä toisen luo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos elokuvan nimi on Bohemian Rhapsody niin voisi olettaa, että asiaa tematisoitaisiin vähän enemmän kuin pelkästään pienenä anekdoottina kappaleen levytyksestä. Pitääkö nyt ajatella että Freddien elämä oli = Bohemian Rhapsody -erikoinen sekoitus scaramouchia, bismillahia ja galioleoa.
Itselleni vaikuttavin kohtaus elokuvassa itse asiassa oli se painajaismainen lehdistötilaisuus, jonka todenperäisyydestä jälleen ei ole mitään takeita, mutta siinä ehkä onnistuttiin pääsemään lähelle totuutta siitä, millaista bändin elämä julkisuudessa oli.
Media taas herkutteli oikein kunnolla Mercuryn miessuhteilla. Suomalainen Suosikkikin uhrasi monta sivua kertoakseen Mercuryn hirveästä riettailusta eri miesten kanssa (Jim, jonka sormusta hän kantoi viimeiset elinvuotensa, oli vain yksi alaston mies muiden joukossa). Kun taas Mary oli se oikea rakkaus, kertoi Suosikki.
Sellaista oli seksuaalisuus mediassa esitettynä vielä ysärillä. Sitoutunut homosuhde oli täysi mahdottomuus.
Nojaa. Mercury ainakin jossain vaiheessa petti Huttonia. On kerrottu tapauksesta jossa Mercury oli mennyt kutsuille toisen miehen kanssa. Hutton murtautui paikalle ja veti kumpaakin turpiin. En kyllä epäile etteikö Huttonkin olisi pettänyt.
Monogaamisuus taisi tulla kuvaan vasta kun Mercury ei enää voinut peitellä sairauttaan ja eristäytyi kotiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietääkseni Mercuryn ja Austinin suhteeseen liittynyt tuollaista draamaa. Draama alkoi vasta kun Mercury jätti kaikki rahansa Austinille ja Jim Huttonin, jonka siis piti olla suuri rakkaus, nuolemaan näppejään.
Mercuryn ja Austinin suhde kokonaisuudessaan oli aika suuri tragedia. Mercury ruokki vuosikaudet ”Mary on elämäni rakkaus”-kuviota, vaikka ei varmastikaan uskonut siihen itsekään.
Mary OLI Freddien elämän suuri rakkaus. Ei ollut vain alun jälkeen seksuaalisessa mielessä enää. Elämäkerran ja muiden ihmisten sanomisten perusteella Mary oli ainoa henkilö johon Freddie todella luotti ja joka tunsi Freddien läpikotaisin. Eikä kuvio ollut niin traaginen. Mary meni naimisiin ja sai lapsen ja eli ihan omaa elämäänsä, vaikka oli läheinen Freddien kanssa koko ajan.
Freddie petti Marya vuosikaudet samalla kun hoki tuota ”elämäni rakkaus” -mantraa. Mary sai kyllä kaksikin lasta mutta erosi näiden isästä, kun Freddie oli mielessä koko ajan. Ja lopuksi Mary parka sai vielä koko omaisuuden, kun Freddien piti elämänsä kalkkiviivoilla esittää hyvää yhden naisen miestä.
Hirveän ruma kuvio minun mielestäni.
Tai sitten kuvastaa vaan sitä henkistä hämmennystä jonka tuollainen pakotettu koko elämän salailu aiheuttaa? En tiedä voiko tuosta vetää suurempia yleistyksiä mutta jotenkin tuntuu että nää kaapissa pitkään olleet muuttuu pidemmän päälle vähän oudoiksi. Mediakin voi miettiä omaa osaansa tuossa prosessissa tunkiessaan jotain artistia väkisin takaisin kaappiin kuten kuulemma sillanpäätä aikanaan.
Media taas herkutteli oikein kunnolla Mercuryn miessuhteilla. Suomalainen Suosikkikin uhrasi monta sivua kertoakseen Mercuryn hirveästä riettailusta eri miesten kanssa (Jim, jonka sormusta hän kantoi viimeiset elinvuotensa, oli vain yksi alaston mies muiden joukossa). Kun taas Mary oli se oikea rakkaus, kertoi Suosikki.
Sellaista oli seksuaalisuus mediassa esitettynä vielä ysärillä. Sitoutunut homosuhde oli täysi mahdottomuus.
Tuohon aikaan Mikko Alatalo oli musiikkitoimittajana yhdessä lehdessä. Muistan vieläkin, miten hänen juttunsä Freddiestä uhkuivat inhoa.
Se oli ihan eri maailma silloin.
Sama Alatalo, joka laulaa "rikoo on riskillä ruma"? Kenellä onkaan kanttia sanoa mistään yhtään mitään. Mutta siihen aikaan suomalainen musiikkimedia= neuvostoliitto.
Tuohon aikaan Mikko Alatalo oli musiikkitoimittajana yhdessä lehdessä. Muistan vieläkin, miten hänen juttunsä Freddiestä uhkuivat inhoa.
Noo se oli maan tapana tuohon aikaan ja myöhemminkin kotimaisten musiikkitoimittajien piireissä. Beatlesista kirjoitettiin aikoinaan että beatlet olivat möyryäviäapinoita jotka saisivat tukehtua pitkäletteihinsä tms.
Vielä 1990-luvun Soundista saattoi lukea mm. että Neon 2:n musiikki on "homojumputusta" tai että uuden singlen julkaissut Madonna "maailman vanhinta ammattia musiikissa harjoittava madonna on taas hoitanut käsistään yhden pokan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos elokuvan nimi on Bohemian Rhapsody niin voisi olettaa, että asiaa tematisoitaisiin vähän enemmän kuin pelkästään pienenä anekdoottina kappaleen levytyksestä. Pitääkö nyt ajatella että Freddien elämä oli = Bohemian Rhapsody -erikoinen sekoitus scaramouchia, bismillahia ja galioleoa.
Itselleni vaikuttavin kohtaus elokuvassa itse asiassa oli se painajaismainen lehdistötilaisuus, jonka todenperäisyydestä jälleen ei ole mitään takeita, mutta siinä ehkä onnistuttiin pääsemään lähelle totuutta siitä, millaista bändin elämä julkisuudessa oli.
No, eikö elokuva ole boheemielämästä kertova tarina?
Kyllä Sacha Baron Cohenin esittämänä olisin tämän halunnut katsoa. Pääesittäjän hampaat veivät liian ison huomion ja olivat typerän näköiset. Niin ja ne silmäpussit.
Ei mulla muuta.
Mercury oli homoista homoin äijä, minkä vuoksi tuntui hölmöltä miten Mary nostettiin leffaan hänen "pelastaajakseen". Jim tuli kuvioihin myöhään ja oli Mercuryn uskottu mies loppuun saakka. Lisäksi pahiksen rooliin asetettu manageri ei ollut vastuussa Freddien sekoiluista niin paljon kuin elokuva antaa ymmärtää, vaan Freddie oli itse kiinnostunut tietyistä alamaailmoista ja hakeutui niiden pariin. Tuntui että kokonaisuutena Mercuryn tarinaa siloiteltiin huomattavasti keskivertokatsojalle sopivaksi. Parasta antia olivat kohtaukset, joissa koko bändin dynamiikka näkyi.
Vierailija kirjoitti:
Meh, jotenkin leffan pääosanäyttelijästä ei muuta tuntunut irtoavan kuin jättimäinen etuhammasproteesi. Olisko ehkä pitänyt pienentää tuota ja antaa näyttelijälle enemmän tilaa.
Itseänikin häiritsi hampaiden korostaminen. Itsekin katsoin aikanaan, että on Mercuryllä vähän erikoiset hampaat, mutta en muista, että niihin olisi kiinnitetty julkisuudessa paljoakaan huomiota.
Alue: Aihe vapaa
Draaman kaaren takia asioita on laitettu aikajanalla vähän vääriin paikkoihin ja väärään järjestykseen.
- Esim. We Will Rock You tehtiin jo vuonna 1977 eikä 1980-luvulla, Freddie ei vielä Live Aidin aikaan (1985) ollut HIV-positiivinen vaan hänet testattiin positiiviseksi vasta 1987.
- Freddien ja Paul Prenterin suhde ja managerisuhde päättyi vasta 1986, eli Live Aidin jälkeen.
- Bändi ei palannut takaisin yhteen Live Aidin takia ja juuri ennen Live Aidia, koska se ei koskaan hajonnutkaan. Vuonna 1982 oli pientä ongelmaa minkä takia pitivät pienen tauon, mutta ei mitään noin vakavaa mitä elokuvassa näytettin.
- Bändillä ei ollut mitään ongelmaa Freddien sooloalbumien kanssa koska Roger ja Brian olivat tehneet omat sooloalbuminsa jo aiemmin.
- Rock in Rio -keikka oli vasta vuonna 1985 eikä 1970-luvulla, kuten elokuvassa esitettiin.
- Paul Prenterillä oli huono vaikutus Freddien elämään, mutta hän ei ollut ihan niin läpeensä paha pahis miksi elokuva hänet maalasi.
- Freddie ei koskaan erottanut manageri John Readia, vaan Read väistyi itse ja luovutti roolinsa Jim Beachille hyvissä merkeissä.
Nämä tuli näin äkkiä mieleen. Oli siinä jotain muitakin epätarkkuuksia, mutta tarinan rakentamisen kannalta ihan ymmärrettäviä ratkaisuja joten eivät loppujen lopuksi häirinneet niin paljon. Joka tapauksessa hyvä elokuva ja Rami Malek oli aivan superhyvä.