Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta
"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.
Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.
Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.
Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.
Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.
Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.
Nainen asui yksin.
Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.
- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.
Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.
Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.
Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.
Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.
Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.
Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.
- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.
Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.
- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."
Kommentit (897)
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:12"]
Aika moni poisti itsensä, ennen kuin tieto tuli valtamediaan. Kokoomusnuoret saivat murhasta tietoa, ennen kuin siitä kirjoitettiin IS:ssä.
[/quote]
Kaverilistalta poistaminen ei poista aiempia tykkäyksiä ja kommentteja henkilön vanhoista viesteistä, ja niitä tuolla ei ollut juuri ollenkaan.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:35"]
Hesaria on tässä ketjussa kritisoitu, mutta kyllä sen toimittajat ovat pyrkineet ihan aidosti selvittämään tätä asiaa:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1413596225761?ref=hs-art-top-2
Tuo termi että epäillyllä murhaajalla olisi "väitettyjä" kokoomuskytköksiä on juristikieltä, joka on ollut pakko laittaa siihen uutiseen. Jutun kirjoittanut toimittaja on joutunut käyttämään sitä siksi, ettei Kokoomuksesta kukaan ollut juttua kirjoitettaessa "yllättäen" suostunut vahvistamaan asiaa HS:lle. HS on ilmeisesti tässä asiassa vaan (liian) varovainen, mitä ilmeisesti oikeusjutun pelossa.
Luulen, että tämä ylivarovaisuus on lehden yleinen linja, eikä mikään juuri Kokoomukseen liittyvä asia - vaikenihan HS sen vasemmistoliiton äskettäisen pedofiiliskandaalinkin käytännössä kuoliaaksi. Siinä pelättiin sitten mitä ilmeisimmin vasemmistoväen juristeja.
[/quote]
Jos Stubidon muija on hesarissa töissä, eikö vaan voi kysyä mieheltään? Vai eikö muija enää suostu tuntemaan miestään? Ymmärrän kyllä, tavallaan. IS samaa firmaa ku hesari. Kyllä hesari pelkää ihan jotain muuta ku juristeja. Voisko joku oikea journalisti tutkia asiaa?
En enää tilaa enkä lue hesaria tämän jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:19"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:07"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:03"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:01"]
Olin se jok kritisoi nimen ja kuvan julkistamista, tottakai mies sen teki, ansaitsee kovan rangaistuksen eikä toivottavasti pääse enää elinikänään lähellekään poliittista vaikuttamista, MUTTA kritisoin vain oikeusvaltiollisia periaatteita, kuten sitä että ihminen on epäilty kunnes tuomitaan rikokseen, ja ihmettelin mikä tekee tästä 28-vuotiaasta tappajasta niin paljon pahemman että se teidän mielestänne pitää julistaa lehdissä kuvien yms nimen kera, verrattuna esimerkiksi lapsensa kiduttajaan ja tappajaan. Tosin, uskon kokoomusnuorten antaneen luvan tuohon ettei ketään muuta epäiltäisi.
[/quote]Mies on TUNNUSTANUT, joten häneen ei kohdistu enää pelkkä EPÄILYS, vaan on varma tekijä ja tämän on poliisi myös vahvistanut. Siksi nimen ja kuvan voi julkaista. Ei siinä ole sekoomuksella mitään osuutta.
[/quote]
Tuomiot jaetaan kuitenkin oikeudessa. Vaikka joku jonkun rikoksen tunnustaisikin, niin myös todisteiden yms. on sovittava. Jos kävisit esim. nyt tunnustamassa ulvilan surman, niin tuskin sinua vankilaan murhasta heitettäisiin, korkeintaan juttelemaan jonkun lääkärin kanssa.
[/quote]
malliesimerkki tyypistä, joka ei pysty myöntämään että voi olla joskus myös väärässä. Eikö sua jo hävetä itseäsikin :D
[/quote]
Taidat puhua itsestäsi, koska minä en ole kanssasi väitellyt.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:12"]
Aika moni poisti itsensä, ennen kuin tieto tuli valtamediaan. Kokoomusnuoret saivat murhasta tietoa, ennen kuin siitä kirjoitettiin IS:ssä.
[/quote]
Kaverilistalta poistaminen ei poista aiempia tykkäyksiä ja kommentteja henkilön vanhoista viesteistä, ja niitä tuolla ei ollut juuri ollenkaan.
[/quote]
paitsi että nykyisin poistaa. Testaa huviksesi.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:38"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:21"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:14"] Joo, ottamalla harkinta-ajan sille pitäisikö valtion voida pakkolunastaa muutaman suonpätkän. Aika langoista taitaa Suomen luonto roikkua. [/quote] Suot ovat tärkeä henkireikä, vähän niin kuin sademetsät ovat isommassa mittakaavassa. Mutta sinä tietysti haluaisit hävittää sademetsätkin ja pistää pystyyn sinne isoa bisnestä. [/quote] Mitä helvetin bisnestä luulet että noille kaikille suojeltavaksi aiotuille soille ollaan suunniteltu? Että puskutraktorit pörisee jo malttamattomina?
[/quote]
Ihan oikeesti, lue nyt oikein se, minkä minä kirjoitin.
En minä jaksa tuollaisia suomen kieltä osaamattomia ihmisiä. Käy koulusi ja tule sitten vasta tänne palstalle.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:12"]
Aika moni poisti itsensä, ennen kuin tieto tuli valtamediaan. Kokoomusnuoret saivat murhasta tietoa, ennen kuin siitä kirjoitettiin IS:ssä.
[/quote]
Kaverilistalta poistaminen ei poista aiempia tykkäyksiä ja kommentteja henkilön vanhoista viesteistä, ja niitä tuolla ei ollut juuri ollenkaan.
[/quote]
Mutta nekin on mahdollista poistaa, jos vain riittävästi uurastaa. Ainakin tyttöystävä on omia kommenttejaan jo poistanut kuvista.
Olen itse kova vassari, mutta olen silti sitä mieltä, että ei tässä nyt kokoomus ketään ole tappanut. Tällainen sekoava yksilö voisi huonolla säkällä olla missä vain puolueessa. Eli jotain tolkkua nyt noihin yleistyksiin ja syyllisyyden laajentamiseen tekijän ulkopuolisiin tahoihin.
Joku yrittää ihan epätoivoisesti luoda mielikuvaa ei-tykätystä Helsingin piirin toiminnanJOHTAJASTA, jolla ei ollut kavereita ja jota kukaan ei oikeasti tuntenut. Voi vittu mitä takinkääntäjiä. Nyt vähän selkärankaa, vaikka kuinka hävettäisi puolueen maineen puolesta.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:35"]
Hesaria on tässä ketjussa kritisoitu, mutta kyllä sen toimittajat ovat pyrkineet ihan aidosti selvittämään tätä asiaa:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1413596225761?ref=hs-art-top-2
Tuo termi että epäillyllä murhaajalla olisi "väitettyjä" kokoomuskytköksiä on juristikieltä, joka on ollut pakko laittaa siihen uutiseen. Jutun kirjoittanut toimittaja on joutunut käyttämään sitä siksi, ettei Kokoomuksesta kukaan ollut juttua kirjoitettaessa "yllättäen" suostunut vahvistamaan asiaa HS:lle. HS on ilmeisesti tässä asiassa vaan (liian) varovainen, mitä ilmeisesti oikeusjutun pelossa.
Luulen, että tämä ylivarovaisuus on lehden yleinen linja, eikä mikään juuri Kokoomukseen liittyvä asia - vaikenihan HS sen vasemmistoliiton äskettäisen pedofiiliskandaalinkin käytännössä kuoliaaksi. Siinä pelättiin sitten mitä ilmeisimmin vasemmistoväen juristeja.
[/quote]
Jos Stubidon muija on hesarissa töissä, eikö vaan voi kysyä mieheltään? Vai eikö muija enää suostu tuntemaan miestään? Ymmärrän kyllä, tavallaan. IS samaa firmaa ku hesari. Kyllä hesari pelkää ihan jotain muuta ku juristeja. Voisko joku oikea journalisti tutkia asiaa?
En enää tilaa enkä lue hesaria tämän jälkeen.
[/quote]
Jos katsot IS:n uutisia, niin heillä on ollut omat lähjteensä. Poliisi ei ainakaan aamulla ollut vielä tiedottanut mitään virallisesti. IS:n tiedot on epäillystä saatu epävirallista kautta, ymmärräthän toki.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:17"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:05"]
Miksi joku haluaa levittää täällä valheellista tietoa siitä, ettei tyypillä muka ollut kavereita puolueen sisällä? Romppainen nimenomaan on ollut erittäin suosittu ja jatkuvasti tekemisissä kokoomuksen vaikutusvaltaisimpien henkilöiden kanssa. Miksi siis tuollaista paskaa pitää yrittää väittää??
[/quote]
No fb:n peruustellahan täällä on sellaista väitetty. Ei syntymäpäiväonnitteluja kuin kourallinen eikä tykkäyksiä jne. Ja samoja kavereita normaalisti johonkin kokoomuslaiseen 50, tähän tyyppiin vain 5-6. Kai se nyt jotain kertoo? Tai sitten mies ei oikein hallinnut somen hyödyntämistä?
[/quote]
Siinä vaiheessa kun murhaajan nimi tuli ekaa kertaa median tietoon, oli se jo oman puolueen tiedossa ja kriisikokouskin oli jo pidetty. Mistähän johtuu että kokkarinuoret ja tutut poliitikot katosivat kaverilistalta ensimmäisenä :D
[/quote] No kun tämä ei pidä paikkansa. Sitä täällä ihmettelin. Normaalisti minulla on perus kokkariaktiivin kanssa se 50 yhteistä ystävää, tämän kanssa 6. Huomasin tämän yöllä. Niiden kuuden joukossa on kyllä puolueaktiivieja viestinnän parista, joten jos joku kokoomuksen sisäinen huhu olisi käynyt niin kai ne nyt ensimmäisenä olisivat saaneet sen tietoonsa ja olisivat jo poistaneet ystävistään. Siellä on nyt edelleen ystävissä ne 6 ja tiedän heidän käyvän parhaillaan keskustelua aiheesta facessa. Eivät ole siis aikeissakaan poistaa ystävistä. Luulen siis, ettei tällä murhaajalla alunperinkään ollut montaa kokkariystävää facessa. Se selittää sitä, että niin harva tuntuu tietävän kuka tämä tyyppi on! Ehkä hän oli harmaahiirulainen, joka oli juuri siksi laitettu pyörittämään piiritoimiston arkea. Ei liian mielipiteitä täynnä olevan schubak tai vastaava. Mene ja tiedä, mutta outo juttu.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:44"]
Olen itse kova vassari, mutta olen silti sitä mieltä, että ei tässä nyt kokoomus ketään ole tappanut. Tällainen sekoava yksilö voisi huonolla säkällä olla missä vain puolueessa. Eli jotain tolkkua nyt noihin yleistyksiin ja syyllisyyden laajentamiseen tekijän ulkopuolisiin tahoihin.
[/quote]
niin juuri. Eihän ne äärioikeistolaiset ajatukset kokoomusnuorten sisällä ole OIKEASTI VAARALLISIA. Pelkkää läppää. Kaveri vaan menetti todellisuudentajunsa, eläytyi vähän liikaa.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:43"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:12"]
Aika moni poisti itsensä, ennen kuin tieto tuli valtamediaan. Kokoomusnuoret saivat murhasta tietoa, ennen kuin siitä kirjoitettiin IS:ssä.
[/quote]
Kaverilistalta poistaminen ei poista aiempia tykkäyksiä ja kommentteja henkilön vanhoista viesteistä, ja niitä tuolla ei ollut juuri ollenkaan.
[/quote]
Mutta nekin on mahdollista poistaa, jos vain riittävästi uurastaa. Ainakin tyttöystävä on omia kommenttejaan jo poistanut kuvista.
[/quote]
Miksi sitten nuo shuubakit ja ryybakit eivät ole poistaneet kaveria?
Jukka Romppainen and Susanna Koski
Facebook friends since May 2013
Mutual Friends 92
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:31"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:29"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:18"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:11"]
Niin eli sihteeri mikä sihteeri. Tiedättekö te mitä toiminnanjohtaja tarkoittaa politiikassa piiritasolla? Tässä suoraan kokoomuksen sivuilta: Piiritoimistot ja niiden toiminnanjohtajat vastaavat piirien päivittäisestä toiminnasta, kun piirien puheenjohtajat ja piirihallitukset vastaavat politiikan sisällöstä.
Sihteeri siis.
tänne oli jo linkattu kokoomuksen virallisilta sivuilta hänen osoitteensa, g-mail-osoitteensa ja TITTELINSÄ, joka vittu oli toiminnanjohtaja!!!!! Etsi ketjusta itse, en viitsi sinun lapsenhoitajaksesi ruveta.
[/quote]
[/quote] Aivan, mutta lue itse tuosta mitä toiminnanjohtaja tarkoittaa. Hieno titteli, mutta sihteeriä se tarkoittaa ja ennen pesti olikin rehellisesti sillä nimellä. Toiminnanjohtajat eivät suunnittele tai vastaa politiikan sisällöstä. Se pyörittävät toimistossa arkisia toimistorutiineja. Siksi on huvittavaa tämä pomoksi huutelu. Tämä myös selittää miksei järjestöaktiivit ede Helsingissä kaikki tunne häntä. Pakko vaan liioitella ja saada henkilö kuulostamaan siltä kuin olisi poliitikko ja jotenkin mukana päätöksenteossa.
[/quote]
koeta nyt saatanan tampio tajuta, että täällä oli linkki kokoomuksen sivuille, joissa kokoomuslaiset olivat antaneet pojulle tittelin TOIMINNANJOHTAJA. Se oli siellä. MItän enää jankkaat. Oletko sama, joka ei pysty hyväksymään, että poliisi jo otti tuomitulta murhatunnustuksen? Oletko sama joka siitäkin jankkaa, et niin niin mutku ei se silti mitään tarkoita :D
mene siinä tapauksessa hoitoon JA LOPETA JANKKAUS JO SELVITETYISTÄ ASIOISTA
[/quote] etkö itse osaa lukea? Lue nyt edes mitä kirjoitin. Kyllä, siellä lukee toiminnanjohtaja sekä tieto siitä, mitä se tarkoittaa. Sihteerin hommaa. Lue. "Piiritoimistot ja niiden toiminnanjohtajat vastaavat piirien päivittäisestä toiminnasta, kun piirien puheenjohtajat ja piirihallitukset vastaavat politiikan sisällöstä."
[/quote]
Kuka siitä nyt on kiinnostunut, vastaako jonkin tason johtaja koko politiikan sisällöstä vai mistä. Tosiasia kuitenkin, että heppu oli johtaja, vaikka sitten niiden päivittäisten asioiden johtaja. Sihteerit ei ole missään firmoissakaan itse vastuussa mistään.
[/quote] Älä jaksa. Tuo titteli tarkoittaa normaalia piiritoimiston arjen pyöritystä. Tiedätkö mitä se on? Vaalikrääsän tilaamista ja jakelua, sähköpostiliikenteen hoitoa. Kyllä siitä on johtajuus kaukana, mutta hieno titteli kyllä.
Hyväntuulisen näköinen nuorimies, esiintynyt televisiossakin jossain ohjelmassa koska kasvot tutut. Miksi kuva jo ? Aikamoinen uutinen.
No eikös tuo kokomuusväki ole kovin innokasta poseeraamaan? Tottakai kuva kannattaa siis julkaista: Huonokin julkisuus on sentään julkisuutta. Uhri oli siis ilmeisesti sitä "heikompaa aineista", kun ei pystynyt puolustautumaan vahvemman oikeudella toimivaa vastaan. Nyt nämäkin termit vihdoin avautuvat minulle.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:17"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:05"]
Miksi joku haluaa levittää täällä valheellista tietoa siitä, ettei tyypillä muka ollut kavereita puolueen sisällä? Romppainen nimenomaan on ollut erittäin suosittu ja jatkuvasti tekemisissä kokoomuksen vaikutusvaltaisimpien henkilöiden kanssa. Miksi siis tuollaista paskaa pitää yrittää väittää??
[/quote]
No fb:n peruustellahan täällä on sellaista väitetty. Ei syntymäpäiväonnitteluja kuin kourallinen eikä tykkäyksiä jne. Ja samoja kavereita normaalisti johonkin kokoomuslaiseen 50, tähän tyyppiin vain 5-6. Kai se nyt jotain kertoo? Tai sitten mies ei oikein hallinnut somen hyödyntämistä?
[/quote]
Siinä vaiheessa kun murhaajan nimi tuli ekaa kertaa median tietoon, oli se jo oman puolueen tiedossa ja kriisikokouskin oli jo pidetty. Mistähän johtuu että kokkarinuoret ja tutut poliitikot katosivat kaverilistalta ensimmäisenä :D
[/quote] No kun tämä ei pidä paikkansa. Sitä täällä ihmettelin. Normaalisti minulla on perus kokkariaktiivin kanssa se 50 yhteistä ystävää, tämän kanssa 6. Huomasin tämän yöllä. Niiden kuuden joukossa on kyllä puolueaktiivieja viestinnän parista, joten jos joku kokoomuksen sisäinen huhu olisi käynyt niin kai ne nyt ensimmäisenä olisivat saaneet sen tietoonsa ja olisivat jo poistaneet ystävistään. Siellä on nyt edelleen ystävissä ne 6 ja tiedän heidän käyvän parhaillaan keskustelua aiheesta facessa. Eivät ole siis aikeissakaan poistaa ystävistä. Luulen siis, ettei tällä murhaajalla alunperinkään ollut montaa kokkariystävää facessa. Se selittää sitä, että niin harva tuntuu tietävän kuka tämä tyyppi on! Ehkä hän oli harmaahiirulainen, joka oli juuri siksi laitettu pyörittämään piiritoimiston arkea. Ei liian mielipiteitä täynnä olevan schubak tai vastaava. Mene ja tiedä, mutta outo juttu.
[/quote]
Sä et taida tietää että Kokoomuksen Nuorten Helsingin piiri on Kokoomuksen Nuorten Liiton suurin piirijärjestö, jonka johtajaksi ei todellakaan pääse pelkällä tuurilla tai "vain läpällä".

Ehkä sä et olekaan sitten niin hyvin verkostoitunut, jos sillä Susanna Koskellakin on 92 yhteistä kaveria tämän kanssa?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:53"]

[/quote] En ehdottanutkaan tuuria tai pelkkää läppää. Esitin näkemyksen, jonka mukaan siihen olisi valittu hajuton hiirulainen, eikä mikään lööppikuningas Schubak. Vähänpä tiesivät. Lisäksi Schubakit ja muuthan hakeutuvat politiikkaan kaantaa ottaville pesteille, eivät piiritoimistoarkea pyörittämään.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:17"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:05"]
Miksi joku haluaa levittää täällä valheellista tietoa siitä, ettei tyypillä muka ollut kavereita puolueen sisällä? Romppainen nimenomaan on ollut erittäin suosittu ja jatkuvasti tekemisissä kokoomuksen vaikutusvaltaisimpien henkilöiden kanssa. Miksi siis tuollaista paskaa pitää yrittää väittää??
[/quote]
No fb:n peruustellahan täällä on sellaista väitetty. Ei syntymäpäiväonnitteluja kuin kourallinen eikä tykkäyksiä jne. Ja samoja kavereita normaalisti johonkin kokoomuslaiseen 50, tähän tyyppiin vain 5-6. Kai se nyt jotain kertoo? Tai sitten mies ei oikein hallinnut somen hyödyntämistä?
[/quote]
Siinä vaiheessa kun murhaajan nimi tuli ekaa kertaa median tietoon, oli se jo oman puolueen tiedossa ja kriisikokouskin oli jo pidetty. Mistähän johtuu että kokkarinuoret ja tutut poliitikot katosivat kaverilistalta ensimmäisenä :D
[/quote] No kun tämä ei pidä paikkansa. Sitä täällä ihmettelin. Normaalisti minulla on perus kokkariaktiivin kanssa se 50 yhteistä ystävää, tämän kanssa 6. Huomasin tämän yöllä. Niiden kuuden joukossa on kyllä puolueaktiivieja viestinnän parista, joten jos joku kokoomuksen sisäinen huhu olisi käynyt niin kai ne nyt ensimmäisenä olisivat saaneet sen tietoonsa ja olisivat jo poistaneet ystävistään. Siellä on nyt edelleen ystävissä ne 6 ja tiedän heidän käyvän parhaillaan keskustelua aiheesta facessa. Eivät ole siis aikeissakaan poistaa ystävistä. Luulen siis, ettei tällä murhaajalla alunperinkään ollut montaa kokkariystävää facessa. Se selittää sitä, että niin harva tuntuu tietävän kuka tämä tyyppi on! Ehkä hän oli harmaahiirulainen, joka oli juuri siksi laitettu pyörittämään piiritoimiston arkea. Ei liian mielipiteitä täynnä olevan schubak tai vastaava. Mene ja tiedä, mutta outo juttu.
[/quote]
Ehkä sä et olekaan sitten niin hyvin verkostoitunut, jos sillä Susanna Koskellakin on 92 yhteistä kaveria tämän kanssa?
[/quote] Totesin jo aiemmin, että se selittää kun kysessä ei ollutkaan puolueen piirijärjestö, vaan nuorten. Tunnen puolueesta ihmisiä, nuorista en juurikaan.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:37"]
Kuka on Jukka Romppainen? Never heard. Se vaan pääsi vahingossa ujuttautumaan helsinkiläisten kokkarinuorten johtotehtäviin kolmeksi vuodeksi, mutta ei kukaan sitä oikeasti edes tuntenut. Tyyppi oli pelkkä trolli, ihan pimeä tyyppi, puhui outoja. Unohtakaa koko juttu. Me kaikki kokoomuslaiset ollaan nyt "syvästi järkyttyneitä kammottavasta tragediasta."
[/quote]
Vielä kummallisempaa minusta, jos Kokoomusnuoret ei muista valtakunnantason viestintäpäällikköäänkään. Huonosti viestitty?