Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta
"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.
Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.
Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.
Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.
Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.
Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.
Nainen asui yksin.
Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.
- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.
Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.
Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.
Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.
Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.
Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.
Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.
- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.
Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.
- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."
Kommentit (897)
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:53"]
Hyväntuulisen näköinen nuorimies, esiintynyt televisiossakin jossain ohjelmassa koska kasvot tutut.
[/quote]
Sekoitat varmaankin nuoreen Pirkka-Pekka Peteliukseen.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:17"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:05"]
Miksi joku haluaa levittää täällä valheellista tietoa siitä, ettei tyypillä muka ollut kavereita puolueen sisällä? Romppainen nimenomaan on ollut erittäin suosittu ja jatkuvasti tekemisissä kokoomuksen vaikutusvaltaisimpien henkilöiden kanssa. Miksi siis tuollaista paskaa pitää yrittää väittää??
[/quote]
No fb:n peruustellahan täällä on sellaista väitetty. Ei syntymäpäiväonnitteluja kuin kourallinen eikä tykkäyksiä jne. Ja samoja kavereita normaalisti johonkin kokoomuslaiseen 50, tähän tyyppiin vain 5-6. Kai se nyt jotain kertoo? Tai sitten mies ei oikein hallinnut somen hyödyntämistä?
[/quote]
Siinä vaiheessa kun murhaajan nimi tuli ekaa kertaa median tietoon, oli se jo oman puolueen tiedossa ja kriisikokouskin oli jo pidetty. Mistähän johtuu että kokkarinuoret ja tutut poliitikot katosivat kaverilistalta ensimmäisenä :D
[/quote] No kun tämä ei pidä paikkansa. Sitä täällä ihmettelin. Normaalisti minulla on perus kokkariaktiivin kanssa se 50 yhteistä ystävää, tämän kanssa 6. Huomasin tämän yöllä. Niiden kuuden joukossa on kyllä puolueaktiivieja viestinnän parista, joten jos joku kokoomuksen sisäinen huhu olisi käynyt niin kai ne nyt ensimmäisenä olisivat saaneet sen tietoonsa ja olisivat jo poistaneet ystävistään. Siellä on nyt edelleen ystävissä ne 6 ja tiedän heidän käyvän parhaillaan keskustelua aiheesta facessa. Eivät ole siis aikeissakaan poistaa ystävistä. Luulen siis, ettei tällä murhaajalla alunperinkään ollut montaa kokkariystävää facessa. Se selittää sitä, että niin harva tuntuu tietävän kuka tämä tyyppi on! Ehkä hän oli harmaahiirulainen, joka oli juuri siksi laitettu pyörittämään piiritoimiston arkea. Ei liian mielipiteitä täynnä olevan schubak tai vastaava. Mene ja tiedä, mutta outo juttu.
[/quote]
Sä et taida tietää että Kokoomuksen Nuorten Helsingin piiri on Kokoomuksen Nuorten Liiton suurin piirijärjestö, jonka johtajaksi ei todellakaan pääse pelkällä tuurilla tai "vain läpällä".
[/quote] En ehdottanutkaan tuuria tai pelkkää läppää. Esitin näkemyksen, jonka mukaan siihen olisi valittu hajuton hiirulainen, eikä mikään lööppikuningas Schubak. Vähänpä tiesivät. Lisäksi Schubakit ja muuthan hakeutuvat politiikkaan kaantaa ottaville pesteille, eivät piiritoimistoarkea pyörittämään.
[/quote]
Voit unohtaa teoriasi. Jukalla on ollut kaikkea muuta kuin hajuttoman hiirulaisen maine jo pelkästään täällä Oulussa josta hän on lähtöisin! Et tunne kaikesta päätellen koko ihmistä, tai sitten vaan tahallasi levität täällä harhaanjohtavaa tietoa. KUKAAN, joka tuntee Jukan ei kuvailisi häntä hajuttomaksi harmaaksi hiirulaiseksi. Vittu mitä paskaa oikeasti.
[/quote] No en tosiaan tunne ihmistä, en. Enköhän tehnyt sen jo alussa selväksi. Spekuloin, kuten muutkin täällä.
Siis anteeksi nyt vain parempi aineis, mutta mitä vitun väliä sillä on, kuinka monta ystävää mahd. murhaan syyllistyneellä on?
Tää on tää yks kokkari joka jäi kiinni. laski merivirrat väärin. kuinka monta muuta johtavaa koggaria on tehnyt samoja juttuja? ehkä pidmepääkin? ehkä osana jotain peliä?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:17"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:05"]
Miksi joku haluaa levittää täällä valheellista tietoa siitä, ettei tyypillä muka ollut kavereita puolueen sisällä? Romppainen nimenomaan on ollut erittäin suosittu ja jatkuvasti tekemisissä kokoomuksen vaikutusvaltaisimpien henkilöiden kanssa. Miksi siis tuollaista paskaa pitää yrittää väittää??
[/quote]
No fb:n peruustellahan täällä on sellaista väitetty. Ei syntymäpäiväonnitteluja kuin kourallinen eikä tykkäyksiä jne. Ja samoja kavereita normaalisti johonkin kokoomuslaiseen 50, tähän tyyppiin vain 5-6. Kai se nyt jotain kertoo? Tai sitten mies ei oikein hallinnut somen hyödyntämistä?
[/quote]
Siinä vaiheessa kun murhaajan nimi tuli ekaa kertaa median tietoon, oli se jo oman puolueen tiedossa ja kriisikokouskin oli jo pidetty. Mistähän johtuu että kokkarinuoret ja tutut poliitikot katosivat kaverilistalta ensimmäisenä :D
[/quote] No kun tämä ei pidä paikkansa. Sitä täällä ihmettelin. Normaalisti minulla on perus kokkariaktiivin kanssa se 50 yhteistä ystävää, tämän kanssa 6. Huomasin tämän yöllä. Niiden kuuden joukossa on kyllä puolueaktiivieja viestinnän parista, joten jos joku kokoomuksen sisäinen huhu olisi käynyt niin kai ne nyt ensimmäisenä olisivat saaneet sen tietoonsa ja olisivat jo poistaneet ystävistään. Siellä on nyt edelleen ystävissä ne 6 ja tiedän heidän käyvän parhaillaan keskustelua aiheesta facessa. Eivät ole siis aikeissakaan poistaa ystävistä. Luulen siis, ettei tällä murhaajalla alunperinkään ollut montaa kokkariystävää facessa. Se selittää sitä, että niin harva tuntuu tietävän kuka tämä tyyppi on! Ehkä hän oli harmaahiirulainen, joka oli juuri siksi laitettu pyörittämään piiritoimiston arkea. Ei liian mielipiteitä täynnä olevan schubak tai vastaava. Mene ja tiedä, mutta outo juttu.
[/quote]
Sä et taida tietää että Kokoomuksen Nuorten Helsingin piiri on Kokoomuksen Nuorten Liiton suurin piirijärjestö, jonka johtajaksi ei todellakaan pääse pelkällä tuurilla tai "vain läpällä".
[/quote] En ehdottanutkaan tuuria tai pelkkää läppää. Esitin näkemyksen, jonka mukaan siihen olisi valittu hajuton hiirulainen, eikä mikään lööppikuningas Schubak. Vähänpä tiesivät. Lisäksi Schubakit ja muuthan hakeutuvat politiikkaan kaantaa ottaville pesteille, eivät piiritoimistoarkea pyörittämään.
[/quote]
Näkemyksesi on väärä. Toiminnanjohtajat ovat ihan politiikkaan suuntautuneita. Edellinen toiminnanjohtaja mm. antoi seiraavan poliittisen haastattelun: http://www.kokoomusnuoret.fi/wp-content/uploads/2013/05/8-5-2013-HS-Keskusta-kumppaniksi.jpg
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:12"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:09"]
On tunnustanut murhan. Miksi niin sitä ei vielä tiedetä. Pimahtiko päässä?
[/quote]
Aivan varmasti taustalta paljastuu kannabiksen tai muiden huumeiden tai huumaavien lääkkeiden käyttöä ja siitä johtuva psykottiseksi tai skitsofreeniseksi äitynyt persoona.
[/quote]
Jospa nyt taas muistettaisiin, että psykopatia ja psykoottisuus on kaksi aivan eri asiaa. Murhaajat on yleensä psykopaatteja eikä mitään skitsofreenikoita.
Kavereissa on myös liikenneministerin erityisavustaja ja eduskunnan hallintovaliokunnan jäsen.
Kokoomus on kykypuolue. KYKYPUOLUE.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 15:03"]
Siis anteeksi nyt vain parempi aineis, mutta mitä vitun väliä sillä on, kuinka monta ystävää mahd. murhaan syyllistyneellä on?
[/quote]
No kun levitetään sellaista valhetta, että tyypillä ei ollut kokoomuksessa yhtään hengenheimolaista, niin samalla taas kerran vapautetaan muut kokkarinuoret osallisuudesta äärioikeistolaisiin aatteisiin.
Siis anteeksi nyt vain parempi aineis, mutta mitä vitun väliä sillä on, kuinka monta ystävää mahd. murhaan syyllistyneellä on?
Maailmankuvanne vaikuttaa todella vääristyneeltä.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 15:04"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:17"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:05"]
Miksi joku haluaa levittää täällä valheellista tietoa siitä, ettei tyypillä muka ollut kavereita puolueen sisällä? Romppainen nimenomaan on ollut erittäin suosittu ja jatkuvasti tekemisissä kokoomuksen vaikutusvaltaisimpien henkilöiden kanssa. Miksi siis tuollaista paskaa pitää yrittää väittää??
[/quote]
No fb:n peruustellahan täällä on sellaista väitetty. Ei syntymäpäiväonnitteluja kuin kourallinen eikä tykkäyksiä jne. Ja samoja kavereita normaalisti johonkin kokoomuslaiseen 50, tähän tyyppiin vain 5-6. Kai se nyt jotain kertoo? Tai sitten mies ei oikein hallinnut somen hyödyntämistä?
[/quote]
Siinä vaiheessa kun murhaajan nimi tuli ekaa kertaa median tietoon, oli se jo oman puolueen tiedossa ja kriisikokouskin oli jo pidetty. Mistähän johtuu että kokkarinuoret ja tutut poliitikot katosivat kaverilistalta ensimmäisenä :D
[/quote] No kun tämä ei pidä paikkansa. Sitä täällä ihmettelin. Normaalisti minulla on perus kokkariaktiivin kanssa se 50 yhteistä ystävää, tämän kanssa 6. Huomasin tämän yöllä. Niiden kuuden joukossa on kyllä puolueaktiivieja viestinnän parista, joten jos joku kokoomuksen sisäinen huhu olisi käynyt niin kai ne nyt ensimmäisenä olisivat saaneet sen tietoonsa ja olisivat jo poistaneet ystävistään. Siellä on nyt edelleen ystävissä ne 6 ja tiedän heidän käyvän parhaillaan keskustelua aiheesta facessa. Eivät ole siis aikeissakaan poistaa ystävistä. Luulen siis, ettei tällä murhaajalla alunperinkään ollut montaa kokkariystävää facessa. Se selittää sitä, että niin harva tuntuu tietävän kuka tämä tyyppi on! Ehkä hän oli harmaahiirulainen, joka oli juuri siksi laitettu pyörittämään piiritoimiston arkea. Ei liian mielipiteitä täynnä olevan schubak tai vastaava. Mene ja tiedä, mutta outo juttu.
[/quote]
Sä et taida tietää että Kokoomuksen Nuorten Helsingin piiri on Kokoomuksen Nuorten Liiton suurin piirijärjestö, jonka johtajaksi ei todellakaan pääse pelkällä tuurilla tai "vain läpällä".
[/quote] En ehdottanutkaan tuuria tai pelkkää läppää. Esitin näkemyksen, jonka mukaan siihen olisi valittu hajuton hiirulainen, eikä mikään lööppikuningas Schubak. Vähänpä tiesivät. Lisäksi Schubakit ja muuthan hakeutuvat politiikkaan kaantaa ottaville pesteille, eivät piiritoimistoarkea pyörittämään.
[/quote]
Näkemyksesi on väärä. Toiminnanjohtajat ovat ihan politiikkaan suuntautuneita. Edellinen toiminnanjohtaja mm. antoi seiraavan poliittisen haastattelun: http://www.kokoomusnuoret.fi/wp-content/uploads/2013/05/8-5-2013-HS-Keskusta-kumppaniksi.jpg
[/quote] Voivat olla henkilöinä, mutta pesti ei ole sellainen.
KOKOOMUKSEN NUORTEN HELSINGIN PIIRI -PORVARISTON HILLYTTY CHARMI
:'D joo-o, ainoastaan itsehillintä puuttuu.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 15:10"]

[/quote] Ja ihanko luulet, että tämä olisi ollut kaikkien todisteiden vastaisesti joku hajuton hiirulainen ja ainut toiminnanjohtaja ja viestintäpäällikkö koko puolueen historiassa, joka ei olisi pyrkinyt nimenomaan politiikkaan?
Säälittävä tuo kokkarinuori, joka yrittää epätoivolla levittää valhetta siitä että Romppainen oli ei-kenenkään-tuntema toiminnanjohtaja. Tuollainen valehtelu tällaisen uutisen yhteydessä vasta likaakin puolueen maineen.
Jotenkin salaa mielessäni toivon, että eduskuntavaalit olisi vaikkapa huomenna :D Olis kiva nähdä, mikä vaikutus murhaaja-kiduttajan paljastumiseen olisi kokoomuksen vaalitulokseen.
"No kun levitetään sellaista valhetta, että tyypillä ei ollut kokoomuksessa yhtään hengenheimolaista, niin samalla taas kerran vapautetaan muut kokkarinuoret osallisuudesta äärioikeistolaisiin aatteisiin" Ai. Jos henkilö on ollut tuossa asemassa, niin ainakin jonkin asteista kannatusta hänellä on ollut. Muita ei tietenkään voida syyttää yhden henkilön rikoksesta. MUTTA: Kyllä minäkin uskon, että tietynlaisia asenteita kokoomuksessa yleisesti esiintyy. Siihen kun yhdistää nuoruuteen kuuluvan narsismin ja tyhmyyden...
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 15:12"]
Säälittävä tuo kokkarinuori, joka yrittää epätoivolla levittää valhetta siitä että Romppainen oli ei-kenenkään-tuntema toiminnanjohtaja. Tuollainen valehtelu tällaisen uutisen yhteydessä vasta likaakin puolueen maineen.
[/quote]
Joo, eikä tiedä kuinka hauskaa on päästä seuraamaan kokoomuslaisesti tyylipuhdasta takinkääntöä :D viihdyttävää, erittäin viihdyttävää.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:33"]Nyt tekisi mieli huutaa keskustelijoille RAUHA RAUHA. Me ei tiedetä mitä on tapahtunut. Muistellaas Kimmo Sasin tapausta! Kaikki haukkuivat ja nimittelivät Sasia, mutta sitten paljastui että hän oli vain nukahtanut auton rattiin. Itsekin nukahdan joskus tietokoneen ääreen. Sasi sai ehdollista ja sakot ja on arvostettu kansanedustaja. Ehkä tämäkin poika on nukahtanut ennen surmatyötä tai jotain vastaavaa, esim. sairaskohtaus. Rikos ja tuomio ei tarkoita elämän ja uran loppumista.
[/quote]
Kyllä tarkoittaa kun on murhaaja.