Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta
"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.
Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.
Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.
Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.
Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.
Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.
Nainen asui yksin.
Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.
- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.
Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.
Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.
Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.
Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.
Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.
Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.
- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.
Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.
- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."
Kommentit (897)
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 12:53"]
http://www.vauva.fi/keskustelu/4301561/ketju/venajalla_propaganda_jatkuu
Huomasitteko jo tuon linkin takaa löytyvän uutisen? Venäläiset ovat jo selvittäneet murhan motiivin! Nopiaa toimintaa, sano!
[/quote]
Hyi helv, todella vastenmielistä lietsoa poliittista propagandaa murhan avulla. Onko naisen venäläisyydestä edes mitään tietoa? Minä luin aiemmin että hän olisi ollut virolainen.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:29"]

Naisen etunimi on venäläinen, sukunimi voisi olla melkein mistä tahansa eurooppalaisesta maasta. Harrastuksiin näkyisi netissä olevien jälkien mukaan kuuluneen venäläisiä maahanmuuttajaryhmiä, tv-kanavia jne. Onko nekin ihmiset, jotka jenkeissä protestoi poliisin ampumien mustien nuorten puolesta, mielestäsi "tragedian politisoijia"?
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:37"]

Ovatko mielestäsi kaikki väkivallan kohteeksi joutuneet ihmiset aina automaattisesti valikoituneet uhreiksi etnisen taustansa vuoksi? Jos pitää paikkansa että kokkare suuttui kun mamma naputti roskista, se ei viittaa rasisimiin tai russofobiaan. Miksi hän olisi edes tiennyt että nainen on venäläistä syntyperää jos he eivät tunteneet entuudestaan?
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:47"]

Miten sä selität sen murhanjälkeisen päivityksen, eli Finlandia-hymni ja ryssien haukkumista siihen päälle.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:26"]
Minfolla joku levittää tahallaan harhaanjohtavaa tietoa että Jukka oli muka avohoitopotilas. Mä nyt satun harrastusten kautta oikeasti ns. tuntemaan kyseisen pariskunnan (joka ainakaan mun tietojeni mukaan ei ole eronnut) ja tietämään että Jukka ei taatusti ollut missään avohoidossa, saati suljetulla osastolla. Ihme vääristelyä.
[/quote]
Ei kai ihmiset välttämättä kerro kaikkea kavereilleen tai edes kumppanilleen.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:56"]

jos ihminen on ollut JOKA PÄIVÄ töissä, ilman että on ottanut sairaslomaa edes flunssan vuoksi, niin ehkä on vähän naurettavaakin mennä väittämään että sama tyyppi on yhtäaikaa ollut "suljetulla osastolla" hoidettavana...Hänen työnsä kun ei ollut mitään etätyötä, vaan oli kymmenien ihmisten kanssa kasvotusten tekemisissä joka helvetin päivä. Noilta valheilta lähtee siis aika nopeasti pohja pois.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 00:24"]
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 20:15"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 20:01"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:55"]
Muuten yhdenkään puolueen äänestäminen ei ole puolueen nuorisojärjestön äänestämistä.
[/quote]
Mutta eikö sieltä nouse tulevaisuuden Kokoomus-puolueen pomot? Kokoomusjohto 10-15 vuoden kuluttua? Vai otetaanko ne jostain nuorisojärjestön ulkopuolelta? Kertokaa te, jotka tiedätte.
[/quote]
Tätähän täällä on monet jo hokenut mutta asenteellinen jengi urputtaa vastaan.
osa tulee sieltä ja osa ei
kukaan ei tule sieltä ellei
a) emopuolue hyväksy (ja kokoomushan on sanoutunut irti nuorisojärjestönsä äärilinjauksista joten ei siten halua puolueen valta-asemiinkaan ääriajattelijoita)
b) äänestäjät äänestää kansaa edustamaan
Että vaikka täällä jotkut provot muuta huutelee niin ei se ole mikään automaattinen portti siirtyä poliittiseen valtaan vaikka mahdollisuuden tarjoaakin. Ei Kokoomuksessa tai muissakaan puolueissa.
[/quote]
No mutta kun näinhän tämä ei nimenomaan mene. Kansa EI äänestänyt esim. Laura Rätyä edes eduskuntaan, mutta kaveri Alex päätti nostaa hänet ministeriksi ja Laurahan osoittikin pätevyytensä samantien.
Herra Stubb olisi aivan hyvin päättää nostavansa Jukan vaikka Suomen oikeusministeriksi ja se olisi ollut sillä selvä. Ihan jopa mahdollinen skenaario, sen verran kokkarit ovat nyt näitä tuolileikkejä leikkineet, siinä nyt yksi piiripolitikko ministerin pestille tuntuisi missään.
Tämä on kiusallinen asia kokoomukselle juuri siksi, että ovat jo mokailleet näissä nimityksissä ja piiri pieni pyörii leikeissä ja kansa ihan aiheellisesti miettii, kuinka monta muuta rötöstelijää siellä on touhuilemassa vailla minkäänlaista asiantuntemusta omasta hallinnonalastaan (Sanni ja suot, Laura ja suomalaisten tulotaso, Lasselle kanssa joku kiva virka hei). Ja kokoomus myös puolueena mokasi tämän jutun tällä "en muista koskaan nähneeni" -leikillä. rehellinen ja suora ulostulo heti asian tultua ilmi olisi pelastanut monelta sotkulta. Nyt tekivät itsestään täysiä pellejä. Ja tsiisus sentään se nettisivusekoilu vielä siihen. Porvariston hillitty charmi. Todellakin.
[/quote]
Oikeusministerin on oltava koulutukseltaan juristi.
[/quote]
Okei, sori. Eli Alex olisi voinut tehdä tästä ryssävihaisesta kaverista vaikka puolustusministerin, ympäristöministerin, sosiaali- ja terveysministerin (no, joo Laura on koulutuksensa puolesta pätevämpi siihen, mutta muuten täysi daiju), työministerin tai vaikka ulkoministerin. Myös ulkomaankauppaministerin salkku olis ollut hyvä ja todennäköinen skenaario, elli Lasse saa sitä työpaikkaa (todennäköisesti saa). Tai vaikka joku maakunan johtajan paikka. Kavereita pitää aina muistaa. Ei sillä väli' jos ei kansa äänestä, ne rannalle pudonneet voi aina nimittää ministereiksi.
Voi Kokoomusta. Toivotaan, että kansa myös muistaa.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 20:29"]
Surullista. On sentään sivistynyt ja sosiaalinen kokoomuslainen! Hänelle voi olla käyttöä vielä vaikka puolueessamme ministerinä tulevaisuudessa tuomassa uusia työpaikkoja suomeen. Ei pidä pilata pojan loppuelämää vaikka vähän panikoidessa typeryyksiä tekikin. Nyt ei ole varaa tässä taloustilanteessa menettää yhtäkään kykyä vankilakierteelle.
[/quote]
Aika väsynyttä provoilua sinulla. Keksi jotain vähän parempaa.
Poika haukkui venäläisiä netissä vaikka miten paljon ja murhasi sitten (viron)venäläistaustaisen naapurin.
Paitsi että se (viron)venäläistaustainen naapuri oli täysin helsinkiläistynyt, useissa uutisissa jo mainittu, miten hän on asunut Laajasalossa kymmeniä vuosia, puhuu moitteetonta suomea ja on kaikkien mielestä aivan normaali keski-ikäinen naisihminen. Mulle tuli elämäntilanteestaan (ei enää päivätöissä vaan viettää hiljaiselämää koiran kanssa) mieleen esimerkiksi kauneudenhoitoalan naiset, jotka kemiakaalien takia jäävät eläkkeelle jo varhain. Ihan normaalia Helsingissä, tunnen itsekin tapauksia.
Murhaajapoika taas on pohjoisen poika, jolla on ollut vaikeuksia sopeutua etelään.
Poika arvosteli kaikenlaista sosiaaliturvaa mutta itse asui vuokrasäädellyssä kämpässä ja pitkitti opintojaan...
Jos tästä on jonkun pakko leipoa maahanmuuttajakysymys, niin tarkasteltakoon maan sisäisiä muuttovirtoja. Joskus käy näin, ettei pohjoisesta tuleva pärjää etelässä eikä päinvastoin, ja silloin joko kutsuu maitojuna tai tapahtuu jollekulle jotain pahaa.
Ymmärrystä vailla tuo poika ei ollut. Lähipiirinsä taisi sen sijaan olla aika tutkalla, kun ei puuttunut. Itselle jo ne blogirunot olivat sitä sarjaa, että jos tuttu ihminen nimellään julkaisisi sellaista, ottaisin puhutteluun.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:47"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:37"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:29"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 12:53"]
http://www.vauva.fi/keskustelu/4301561/ketju/venajalla_propaganda_jatkuu
Huomasitteko jo tuon linkin takaa löytyvän uutisen? Venäläiset ovat jo selvittäneet murhan motiivin! Nopiaa toimintaa, sano!
[/quote]
Hyi helv, todella vastenmielistä lietsoa poliittista propagandaa murhan avulla. Onko naisen venäläisyydestä edes mitään tietoa? Minä luin aiemmin että hän olisi ollut virolainen.
[/quote]
Naisen etunimi on venäläinen, sukunimi voisi olla melkein mistä tahansa eurooppalaisesta maasta. Harrastuksiin näkyisi netissä olevien jälkien mukaan kuuluneen venäläisiä maahanmuuttajaryhmiä, tv-kanavia jne. Onko nekin ihmiset, jotka jenkeissä protestoi poliisin ampumien mustien nuorten puolesta, mielestäsi "tragedian politisoijia"?
[/quote]
Ovatko mielestäsi kaikki väkivallan kohteeksi joutuneet ihmiset aina automaattisesti valikoituneet uhreiksi etnisen taustansa vuoksi? Jos pitää paikkansa että kokkare suuttui kun mamma naputti roskista, se ei viittaa rasisimiin tai russofobiaan. Miksi hän olisi edes tiennyt että nainen on venäläistä syntyperää jos he eivät tunteneet entuudestaan?
[/quote]
Miten sä selität sen murhanjälkeisen päivityksen, eli Finlandia-hymni ja ryssien haukkumista siihen päälle.
[/quote]
Miksi mun pitäis sitä selitellä? Pointtini oli ettei murhaaja tiennyt naisen kansallisuutta etukäteen, tuskin se sitten selvisi jälkikäteenkään...
Ihmeellistä vääntämistä ja politiikaksi vääntämistä vaikka väkisin. Kuka hyvänsä voi pimahtaa, oli puoluekanta mitä hyvänsä. Omituisesti käyttäytyvää sakkia löytyy kaikista puolueista. Ei-kansanedustajia on ollut ministereinä aina, vaikkei se älyttömän yleistä olekaan ollut.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 14:03"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:26"]
Minfolla joku levittää tahallaan harhaanjohtavaa tietoa että Jukka oli muka avohoitopotilas. Mä nyt satun harrastusten kautta oikeasti ns. tuntemaan kyseisen pariskunnan (joka ainakaan mun tietojeni mukaan ei ole eronnut) ja tietämään että Jukka ei taatusti ollut missään avohoidossa, saati suljetulla osastolla. Ihme vääristelyä.
[/quote]
Ei kai ihmiset välttämättä kerro kaikkea kavereilleen tai edes kumppanilleen.
[/quote]
jos ihminen on ollut JOKA PÄIVÄ töissä, ilman että on ottanut sairaslomaa edes flunssan vuoksi, niin ehkä on vähän naurettavaakin mennä väittämään että sama tyyppi on yhtäaikaa ollut "suljetulla osastolla" hoidettavana...Hänen työnsä kun ei ollut mitään etätyötä, vaan oli kymmenien ihmisten kanssa kasvotusten tekemisissä joka helvetin päivä. Noilta valheilta lähtee siis aika nopeasti pohja pois.
[/quote]
Mutta avohoidossa pystyy olemaan. Se tarkoittaa nykyään lähinnä lääkkeiden säännöllistä käyttöä.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:26"]
Minfolla joku levittää tahallaan harhaanjohtavaa tietoa että Jukka oli muka avohoitopotilas. Mä nyt satun harrastusten kautta oikeasti ns. tuntemaan kyseisen pariskunnan (joka ainakaan mun tietojeni mukaan ei ole eronnut) ja tietämään että Jukka ei taatusti ollut missään avohoidossa, saati suljetulla osastolla. Ihme vääristelyä.
[/quote]
Ei kai ihmiset välttämättä kerro kaikkea kavereilleen tai edes kumppanilleen.
[/quote]
Yläpeukutin tätä vahingossa. Piti alapeukuttaa, koska
a) kertoipa Jukka mielenterveydestään läheisilleen tai ei, hän oli jo pitkään tykitellyt Facebookiin ja blogiinsa täysin mielisairasta materiaalia
b) jos taas tarkoitit, että Jukka pitäisi ymmärtää joksikin masentuneeksi reppanaksi, joka pahojen masennuslääkkeiden valtaamana, raukka, tuli vahingossa postanneeksi ryssittelyä ennen ja jälkeen venäläistaustaisen naapurinsa murhaamisen, niin...
...onnea elämääsi, toivottavasti et itse joudu fanaatikon satuttamaksi tai tappamaksi ja koe, miten muut sen jälkeen symppaavat tekijää ja unohtavat sinut, todellisen uhrin.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 14:19"]

Itsepä sen sanoit: kertoipa Jukka mielenterveydestään läheisilleen tai ei, hän oli jo pitkään tykitellyt Facebookiin ja blogiinsa täysin mielisairasta materiaalia.
Hm, ketjussa on ihmisiä, jotka TUNTEVAT Jukan ja avovaimon, niin miksi jotkut ohittavat heidän näkemyksensä? Kyllä mä ainakin tiedän, onko joku harrastus tai muu kaveri hoidossa tai lääkityksellä, ne asiat toisaalta huomaa, ja toisaalta niistä puhuminen ei ole Suomessa tabu etkä sä Suomessa muutenkaan jää näyttävästi saikulle vaan saat vain lääkkeitä ja terapiaa.
Minfolla vängätään nykyään kaikki miesten tekemät rikokset johonkin seuraavista motiiveista:
uhri mamu, joten "ymmärrettävästi" mamu haluttiin listiä
uhri nainen, joten "ymmärrettävästi" nalkutti tai vonkasi/pihtasi seksiä ja siksi listittiin
tekijällä masennuslääkkeiden sivuoireena blackout, "joka voisi sattua kenelle tahansa".
Eli vihjaillaan, ettei suomalainen mies tee rikoksia harkitusti, vaan uhri tai mt-lääke "huijaa" hänet siihen. Huoh.
Eniten häiritsee toi faktojen silottelu ja selän kääntäminen faktoille Kokoomusnuorten ja Kokoomuksen piireissä, kun pelissä on maine ja tulevat eduskuntavaalit.
1. Epäilty on Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja.
2. Epäilty esiintyy lukuisissa valokuvissa muiden Kokoomusnuorten kanssa.
Aivan totaalista opportunistista kusetusta esim. Koskelta väittää että epäilty olisi vain joku hyvänpäivän tuttu. Samaan sarjaan menee kyllä myös mm. Stubb, Sasi ja Zyskowicz jotka pienellä googlettamisella löytyvät useasta valokuvasta sellaisesta tapahtumasta joissa epäilty on ollut järjestäjän ominaisuudessa, niin Helsingissä kuin Oulussa. Kokoomusnuoret ovat onnistuneet aika hyvin siivoamaan valokuvat joissa epäilty poseeraa samassa ringissä pj:n tai valtakunnan poliitikkojen kanssa, mutta tuntuisi äärimmäisen epätodennäköiseltä ettei nuorisojärjestön ylimmillä tasoille toimivat ihmiset tuntisi toimistolle palkattua toiminnanjohtajaa vähän paremmin.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 14:30"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 14:19"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:26"]
Minfolla joku levittää tahallaan harhaanjohtavaa tietoa että Jukka oli muka avohoitopotilas. Mä nyt satun harrastusten kautta oikeasti ns. tuntemaan kyseisen pariskunnan (joka ainakaan mun tietojeni mukaan ei ole eronnut) ja tietämään että Jukka ei taatusti ollut missään avohoidossa, saati suljetulla osastolla. Ihme vääristelyä.
[/quote]
Ei kai ihmiset välttämättä kerro kaikkea kavereilleen tai edes kumppanilleen.
[/quote]
Yläpeukutin tätä vahingossa. Piti alapeukuttaa, koska
a) kertoipa Jukka mielenterveydestään läheisilleen tai ei, hän oli jo pitkään tykitellyt Facebookiin ja blogiinsa täysin mielisairasta materiaalia
b) jos taas tarkoitit, että Jukka pitäisi ymmärtää joksikin masentuneeksi reppanaksi, joka pahojen masennuslääkkeiden valtaamana, raukka, tuli vahingossa postanneeksi ryssittelyä ennen ja jälkeen venäläistaustaisen naapurinsa murhaamisen, niin...
...onnea elämääsi, toivottavasti et itse joudu fanaatikon satuttamaksi tai tappamaksi ja koe, miten muut sen jälkeen symppaavat tekijää ja unohtavat sinut, todellisen uhrin.
[/quote]
Itsepä sen sanoit: kertoipa Jukka mielenterveydestään läheisilleen tai ei, hän oli jo pitkään tykitellyt Facebookiin ja blogiinsa täysin mielisairasta materiaalia.
[/quote]
Materiaalia, JOTA HÄNEN KOKO LÄHIPIIRINSÄ TIETOISESTI JA JULKISESTI KOMPPASI, mikäli satuit vilkaisemaan kuvakaappauksia. Kaikilla oli tieto siitä, mikä tämä kaveri on
Niin. Kaikki tiesi Jukan olevan asenteiltaan russofobi ja monet siitä jopa diggas. Mutta mitään lääkärin diagnosoimaa rajatilapsykoosia hänellä ei ollut, kuten Jukan ja kihlatun harrastuskaveri tuossa yllä vahvisti.
Tässä siis yritämme keskustella siitä, oliko hän syyntakeeton eli niin sairas, ettei itse tajunnut vihaavansa ja murhaavansa venäläisiä. Vai oliko hän vain asennevammainen, joka vihasi ja murhasi tietoisesti. Äänestä jälkimmäistä minäkin, koska mies todellakin pysyi kahdessa erittäin sosiaalisessa työpaikassaan, vaikka ne matkaoppaan tehtävät ylimielisesti ja huithapelisti hoitikin.
Kyllä tuo rikos kertoo jotain siitä, että mies ehkä ajatteli olevansa jollakin tavalla "parempi" kuin muut. Oikeutettu ensinnäkin kohtelemaan koiriaan huonosti, toisekseen hakkaamaan (ja lopulta tapaamaan) ihmisen, joka sattuu vielä olemaan nainen ja ulkomaalaistautainen.
Ei ne etuoikeutetut lähtökohdat elämään (jota esiintyy keskimääräistä enemmän tekijän kannattamassa puolueessa) ole aina ihmiselle pelkästään hyväksi.