Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta

Vierailija
18.10.2014 |

"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.

Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.

Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.

Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.

Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.

Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.

Nainen asui yksin.

Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.

- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.

Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.

Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.

Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.

Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.

Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.

Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.

- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.

Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.

- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752353777.html

Kommentit (897)

Vierailija
61/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokoomuslainen tukee aina omiaan: about tunti uutisesta ja facessa ei pojalla enää yhtään kaveria.

:)

Vierailija
62/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:08"]Kokoomuslainen tukee aina omiaan: about tunti uutisesta ja facessa ei pojalla enää yhtään kaveria.

:)
[/quote]

No, kuka tuollaista sitten tukee, toinen murhaaja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:08"]Kokoomuslainen tukee aina omiaan: about tunti uutisesta ja facessa ei pojalla enää yhtään kaveria.

:)
[/quote]

Kyllä mun kokoomusaktiivituttavat ovat edelleen hänen FB-kaverinaan. Mutta tuskin kauaa.

Järkyttävä juttu!

Vierailija
64/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 08:59"]Odotamme, millaisen julkilausuman Stubb tästä antaa. Kyseessä on sentään kokoomusnuorten Helsingin piirin puheenjohtaja, joka ilmeisesti murhannut naapurinsa, joka varmaan tullut valittamaan jotain synttäribileiden melusta tms. Kiinnostaa kyllä nämä olosuhteet. Onko tyyppi hävinnyt kesken kaiken juhlistaan? Mitä ovat vieraat ajatelleet, kun on paljastunut, että samana yönä murhattu tyypin naapuri?
[/quote]

Stuppi sanoo niin kuin ennenkin"kaikki me teemme virheitä, tästä pitää ottaa opiksi ja jatkaa eteenpäin".

Vierailija
65/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:08"]

Kokoomuslainen tukee aina omiaan: about tunti uutisesta ja facessa ei pojalla enää yhtään kaveria.

:)

[/quote]

Enää? Oliko ne sitten sen profiilissa ennen näkyvissä? Tuo tarkoittaa vaan sitä, että hän on itse piilottanut kaverilistansa näkyviltä. On ainakin tyttöystävän profiilin kavereissa edelleenkin ja varmasti monen muunkin.

Vierailija
66/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikamoinen kolaus koko puolueen maineelle tällaiset hullut jäseninä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:16"]

Aikamoinen kolaus koko puolueen maineelle tällaiset hullut jäseninä...

[/quote]

Tarkan seulan läpihän tuo on asemaansa päässyt.

Kokoomukselaisesta näkökulmasta täyttä ministeriainesta.

Vierailija
68/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:08"]Kokoomuslainen tukee aina omiaan: about tunti uutisesta ja facessa ei pojalla enää yhtään kaveria.

:)
[/quote]

Mikä kutsut tuota miestä tuolla tavalla tätimäisesti pojaksi? Ihan on aikuinen mies joka on murhannut ihmisen, ei mikään hairahtanut poikaraukka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko liittyä huumeisiin tai lääkkeet-viina-yhdistelmään. Mikään muu ei selitä noin järjetöntä tappoa, vielä tuollaisessa asemassa olevalta ihmiseltä.

Vierailija
70/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:28"]

Pakko liittyä huumeisiin tai lääkkeet-viina-yhdistelmään. Mikään muu ei selitä noin järjetöntä tappoa, vielä tuollaisessa asemassa olevalta ihmiseltä.

[/quote]

Olihan sillä kaulassaankin sellainen huumehippi-koru iltsikan kuvassa. Eli aatteen mies

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:29"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:28"]

Pakko liittyä huumeisiin tai lääkkeet-viina-yhdistelmään. Mikään muu ei selitä noin järjetöntä tappoa, vielä tuollaisessa asemassa olevalta ihmiseltä.

[/quote]

Olihan sillä kaulassaankin sellainen huumehippi-koru iltsikan kuvassa. Eli aatteen mies
[/quote]

Kyllä löytyy sellaisia psykoja, jotka sekoavat ilman päihteitäkin.

Vierailija
72/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omituisia nuo Kokoomusnuoret.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miettikää, jos tämä ei olisi jäänyt kiinni. Saattaisi muutaman vuoden päästä olla vaikka ministeri!

Vierailija
74/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:28"]

Pakko liittyä huumeisiin tai lääkkeet-viina-yhdistelmään. Mikään muu ei selitä noin järjetöntä tappoa, vielä tuollaisessa asemassa olevalta ihmiseltä.

[/quote]

Mä uskon, että syyllinen on VISKI. :D Se viskikohuhan oli kovimmillaan juuri tuossa lauantaina, Helsingin kokoomusopiskelijatkin julkaisi silloin kuvan, jossa niillä kaikilla pullot. Varmaan tuo nuorten toimari on ollut siellä myös pämppäämässä protestiVISKIä, konttinut siitä kotiinsa keskellä yötä ja tappanut melusta valittaneen naapurin tädin. Case closed.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Missäköhän "virassa" toiminut? Mikä ihmeen pomo? Ei ainakaan missää merkittävässä. Mulla muutama kokoomuslainen facebook kaveri, joiden perus "kävelyllä luonossa" postauksestakin tykkää reilu 300 ihmistä. Vaikea uskoa että tää oikeasti on mikään pomo missään suhteessa. Huomaa taas miten lehdistö haluaa myydä. 

Ei sillä, rikos on kamala ja vaikka olisikin presidentti ei se sitä muuta. Tuli vaan heti epäilys että vähän taas liioittelun makua lööpeissä. Kokoomuksella menee muutenkin nyt niin huonosti niin onhan sitä lykättävä pökköä pesään.

Vierailija
76/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voihan se edetä vieläkin vaikka mihin. Tutustukaapas poliisin tappaneen kovan luokan kokoomusvaikuttajan K. O. Laihon elämään sen poliisin tappamisen jälkeen.

Vierailija
77/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:37"]Missäköhän "virassa" toiminut? Mikä ihmeen pomo? Ei ainakaan missää merkittävässä. Mulla muutama kokoomuslainen facebook kaveri, joiden perus "kävelyllä luonossa" postauksestakin tykkää reilu 300 ihmistä. Vaikea uskoa että tää oikeasti on mikään pomo missään suhteessa. Huomaa taas miten lehdistö haluaa myydä. 

Ei sillä, rikos on kamala ja vaikka olisikin presidentti ei se sitä muuta. Tuli vaan heti epäilys että vähän taas liioittelun makua lööpeissä. Kokoomuksella menee muutenkin nyt niin huonosti niin onhan sitä lykättävä pökköä pesään.
[/quote]

No kyllä toiminnanjohtaja ja vielä Helsingissä ON merkittävä poliittinen asema. Taidat olla kokkare itse.

Vierailija
78/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:37"]

Missäköhän "virassa" toiminut? Mikä ihmeen pomo? Ei ainakaan missää merkittävässä. Mulla muutama kokoomuslainen facebook kaveri, joiden perus "kävelyllä luonossa" postauksestakin tykkää reilu 300 ihmistä. Vaikea uskoa että tää oikeasti on mikään pomo missään suhteessa. Huomaa taas miten lehdistö haluaa myydä. 

Ei sillä, rikos on kamala ja vaikka olisikin presidentti ei se sitä muuta. Tuli vaan heti epäilys että vähän taas liioittelun makua lööpeissä. Kokoomuksella menee muutenkin nyt niin huonosti niin onhan sitä lykättävä pökköä pesään.

[/quote]

On se aika iso asia olla Helsingin kokoomusnuorten toiminnanjohtaja ja entinen kaikkien kokoomusnuorten viestintäpäällikkö.

Vierailija
79/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 09:39"]

Ja Stubbin nimityskuvioita kun seuraa, niin tuohan olisi voinut olla kohta jo ministeri.

Vierailija
80/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 02:40"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 02:39"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 02:35"]

Mistä lähtien IS on alkanut julkaista epäiltyjen kuvia sivuillaan?

[/quote]

Kuten yllä lukee: hän tunnusti jo.

[/quote]

Mutta tuomiota ei ole saanut. Niin kauan kun sitä ei ole, on epäilty.

[/quote]

urpot alapeukuttaa, eivät tajua että 'epäilty' on myös juridinen termi. 

Ketju on lukittu.