Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta
"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.
Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.
Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.
Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.
Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.
Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.
Nainen asui yksin.
Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.
- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.
Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.
Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.
Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.
Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.
Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.
Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.
- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.
Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.
- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."
Kommentit (897)
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:16"]
Kukaan ei ollut sitten muistanut kertoa Henri Heikkiselle, että Stubb on kieltänyt kommentoinnin: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752511995.html
[/quote]Tieto ei luonnollisesti mennyt perille, koska viestinnästä vastaava henkilö on pidätettynä murhasta.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:49"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:44"]
Olen itse kova vassari, mutta olen silti sitä mieltä, että ei tässä nyt kokoomus ketään ole tappanut. Tällainen sekoava yksilö voisi huonolla säkällä olla missä vain puolueessa. Eli jotain tolkkua nyt noihin yleistyksiin ja syyllisyyden laajentamiseen tekijän ulkopuolisiin tahoihin.
[/quote]
AMEN! Mua ylipäätään ihmetyttää tämä järkyttävä viha joka ihmisistä puskee läpi. Se, että tämä kaveri oli Kokkari, sillä ei ole mitään tekemistä murhan kanssa. Valoja päälle ihmiset.
Ja muutenkin kummastuttaa kun täällä naureskellaan kun kaverit poistaneet facebookista ja muut Kokoomuslaiset järkyttyneitä. Miten niiden sitten tulisi käyttäytyä? Pitää murhaaja kaverina Facebookissa? Kommentoida että " juu ei tässä mitään, ei järkyttänyt, oltiin parhaita kavereita"
Mitä itse sanoisit? Antakaa uhrille ja uhrin omaisille rauha ja lopettakaa itse tuon hirveän vihan levittäminen.
[/quote]
Aivan näin! Kokoomuksen leimaaminen tältä pohjalta on ihan täysin sitä samaa mistä täällä syytetään kokoomuslaisia, vähintään yhtä pahaa kuin se kokkkareiden nuorisojärjestön joidenkin edusrajien äärilinjaisuus!
romppainen on yksilö. Nuorisojärjestö ei ole puolue. Nuorisojärjestön piiritoimiston toiminnanjohtaja ei ole yhdessäkään puolueessa puoluepomo. Helvetti sentään mitä tuubaa täällä pusketaan tuutista! Ollaan niin tuntevinaan politiikkaa ja näin metsään menee! Sit kun joku tai jotkut täällä yrittää typerille kertoa miten homma toimii niin ei ku asennetta lisää.
Eikö mikään halveeraa uhria niin kuin tämän yhdistäminen kokoomukseen. Jos Romppainen on tehnyt sen mistä häntä nyt syytetään (tunnustuksesta huolimatta syytön kunnes toisin todistetaan), ansaitsisi hänkin joutua ottamaan teostaan vastuun ITSE, sen sijaan ettähomma menee asiasta täysin erillisen puolueen piikkiin. Kokoomuskin ansaitsee vähän enempi kredittiä ku täällä urvelot ymmärtää antaa. Hyvä täällä on puskissa huudella, kun ei tarvitse itse olla kantamassa hallitusvastuuta.
enkä ole itse kokoomuslainen. Kunhan nyt vain ymmärrän miten vaarallista peliä pelaatte kun annatte itsenne ajautua tämmöseen.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:11"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:50"]
- Kun häntä moikkasi pihalla, niin hän ei vastannut. En sano että hän olisi käyttäytynyt omituisesti, mutta ehkä vähän ulkopuolisesti, naapuri kuvailee.
[/quote]
Jaa nyt tätä aletaan kääntää niin päin, että leimataankin ujoja ja hiljaisia, jotka ei osallistu kissanristiäisiin. Miten yllättävää.
[/quote]
Miten tämä ujo ja hiljainen mies oli sitten jokin viestinnän ammattilainen?
[/quote]
En tiedä onko hän ujo ja hiljainen, mutta tuossa lehtijutussa korostetaan näitä ominaisuuksia – ja taas hiljaisiin kohdistuva kieroonkatsominen lisääntyy, jonka jälkeen he ovat vielä hiljaisempia.
Tästä asiasta ei ole tehty uutista televisioon - vapaa media, hah. Eihän se olekaan uutinen, jos pällepäsmäripuolueen tulevaisuudentekijöiden kiho murhaa naapurin kivan tädin.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:11"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:50"]
- Kun häntä moikkasi pihalla, niin hän ei vastannut. En sano että hän olisi käyttäytynyt omituisesti, mutta ehkä vähän ulkopuolisesti, naapuri kuvailee.
[/quote]
Jaa nyt tätä aletaan kääntää niin päin, että leimataankin ujoja ja hiljaisia, jotka ei osallistu kissanristiäisiin. Miten yllättävää.
[/quote]
Miten tämä ujo ja hiljainen mies oli sitten jokin viestinnän ammattilainen?
[/quote]
En tiedä onko hän ujo ja hiljainen, mutta tuossa lehtijutussa korostetaan näitä ominaisuuksia – ja taas hiljaisiin kohdistuva kieroonkatsominen lisääntyy, jonka jälkeen he ovat vielä hiljaisempia.
[/quote]Mitä ihmettä sä oikein nyt selität?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:16"]
Kukaan ei ollut sitten muistanut kertoa Henri Heikkiselle, että Stubb on kieltänyt kommentoinnin: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752511995.html
[/quote]
Eihän Heikkinen enää ole puolueen hommissa.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:11"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:50"]
- Kun häntä moikkasi pihalla, niin hän ei vastannut. En sano että hän olisi käyttäytynyt omituisesti, mutta ehkä vähän ulkopuolisesti, naapuri kuvailee.
[/quote]
Jaa nyt tätä aletaan kääntää niin päin, että leimataankin ujoja ja hiljaisia, jotka ei osallistu kissanristiäisiin. Miten yllättävää.
[/quote]
Miten tämä ujo ja hiljainen mies oli sitten jokin viestinnän ammattilainen?
[/quote]
En tiedä onko hän ujo ja hiljainen, mutta tuossa lehtijutussa korostetaan näitä ominaisuuksia – ja taas hiljaisiin kohdistuva kieroonkatsominen lisääntyy, jonka jälkeen he ovat vielä hiljaisempia.
[/quote]
En usko. Yhtä lailla voisi pelätä, että vaaleatukkaisia, miehiä, laajasalolaisia tai oululaisia aletaan katsoa kieroon. Tuskin tämä kaveri on ollut mikään peräkammarien hiljainen ja ujo mies.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:31"]
Onko puolisosta tietoa?
[/quote]
Se on se Juice Leskisen kaunotar tytär.
En alkanut lukemaan koko ketjua, kun olen lukenut vain noi uutiset lehdistä. Mutta onko kukaan puhunut täällä siitä, että missä on murhatun naisen koira?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:40"]
En alkanut lukemaan koko ketjua, kun olen lukenut vain noi uutiset lehdistä. Mutta onko kukaan puhunut täällä siitä, että missä on murhatun naisen koira?
[/quote]
En usko, että on juuri mainintoja. Tappoiko se heppu sen koirankin?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:42"]

ja miten se raahasi yksin mahdollisesti vielä hengissä olleen naisen sinne satamalle? Ei ihan helppo keissi tuollaiselle naruhartian näköiselle tyypille, ei edes siinä tapauksessa, että rouva ei laittanut vastaan
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:18"]
Opetelkaa tuosta viisaampanne puhetta:
https://twitter.com/husu78/status/523489012892569600
[/quote]
Mä en kylläkään ymmärrä, mitä Empuli tarkoitti tuossa "syyn ja seurauksen erolla"? Ai että murha olikin syy kokoomuslaisuuteen eikä sen seuraus?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:42"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:40"]
En alkanut lukemaan koko ketjua, kun olen lukenut vain noi uutiset lehdistä. Mutta onko kukaan puhunut täällä siitä, että missä on murhatun naisen koira?
[/quote]
En usko, että on juuri mainintoja. Tappoiko se heppu sen koirankin?
[/quote]
ja miten se raahasi yksin mahdollisesti vielä hengissä olleen naisen sinne satamalle? Ei ihan helppo keissi tuollaiselle naruhartian näköiselle tyypille, ei edes siinä tapauksessa, että rouva ei laittanut vastaan
[/quote]
Vei autollaan. Eli ei tarvinnut jaksaa muuta kuin nostaa nainen autoon. Jos nainen oli tajuton, ei mahdoton keikka narukädellekään. Varsinkin kun paniikissa voi saada käyttöön voimansa tehokkaammin.
Tulee tästä tapauksesta nämä kysymykset:
1) Minkä verran tämä Romppanen on ollut mukana laatimassa kokoomusnuorten ohjelmaa? Aiotaanko tätä selvittää ja kenties julkistaa jossakin vaiheessa? Jos hän on ollut niitä teesejä laatimassa tai vaikuttamassa niiden sisältöön, niin muutetaanko niitä jotenkin?
2) Mitä tämä kertoo kokoomusnuorten ilmapiiristä noin yleisellä tasolla? Kuinka äänestäjät tämän kokevat?
3) Miksi näitä outoja möläytyksiä ja nyt tämä sattuu juuri kokoomukselle?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:56"]
Ketä nää "kokoomus murhasi" -urputtajat oikein on? Olen pettynyt, jos vassareita, koska vasemmiston pitää mielestäni pystyä parempaan. Jos persuja, niin sitten ymmärrän ysköksen.
[/quote]
Onneksi ketkään vas poliitikot ei ole sanoneet mitään. Li ja Veronikakin puhui tänään vaan jostain mielenosoittamisesta kurdien puolesta.
http://www.jsn.fi/periaatelausumat/nimi-rikosuutisissa/
Voin kertoa, et Romppaisella ei kyllä ollut tippaakaan valtaa. Kannattaa lukea tuo sillä silmällä.
Muuten yhdenkään puolueen äänestäminen ei ole puolueen nuorisojärjestön äänestämistä.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:53"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:56"]
Ketä nää "kokoomus murhasi" -urputtajat oikein on? Olen pettynyt, jos vassareita, koska vasemmiston pitää mielestäni pystyä parempaan. Jos persuja, niin sitten ymmärrän ysköksen.
[/quote]
Onneksi ketkään vas poliitikot ei ole sanoneet mitään. Li ja Veronikakin puhui tänään vaan jostain mielenosoittamisesta kurdien puolesta.
[/quote]
Vasemmisto vetää nyt kyllä pisteet himaan jos ei lähde kalstelemaan tällä.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:52"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:42"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:40"]
En alkanut lukemaan koko ketjua, kun olen lukenut vain noi uutiset lehdistä. Mutta onko kukaan puhunut täällä siitä, että missä on murhatun naisen koira?
[/quote]
En usko, että on juuri mainintoja. Tappoiko se heppu sen koirankin?
[/quote]
ja miten se raahasi yksin mahdollisesti vielä hengissä olleen naisen sinne satamalle? Ei ihan helppo keissi tuollaiselle naruhartian näköiselle tyypille, ei edes siinä tapauksessa, että rouva ei laittanut vastaan
[/quote]
Vei autollaan. Eli ei tarvinnut jaksaa muuta kuin nostaa nainen autoon. Jos nainen oli tajuton, ei mahdoton keikka narukädellekään. Varsinkin kun paniikissa voi saada käyttöön voimansa tehokkaammin.
[/quote]
On todella hankalaa hommaa retkottavaa ihmistä saada yksin autoon. PUhumattakaan siitä, että siinä täytyy koko ajan taistella oma psyykeään ja mahdollisesti heräävää syyllisyydentuntoaan sekä nähdyksi tulemisen pelkoaan vastaan. Ei ollenkaan niin helppo keissi kuin annat ymmärtää.
Kukaan ei ole muistanut kieltää Henri Heikkistä puhumasta, koska kokoomuksessa kukaan ei tunne nuorisojärjestöjen johtajia. Hänet toki tiedetään ulkonäöltä.