Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta
"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.
Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.
Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.
Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.
Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.
Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.
Nainen asui yksin.
Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.
- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.
Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.
Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.
Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.
Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.
Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.
Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.
- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.
Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.
- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."
Kommentit (897)
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 21:51"]
Vasemmistolaiset kun yleensä ovat heikommin koulutettuja ja usein alkoholisoituneita, tekevät enemmän rikoksia kuin me akateemiset kokoomuslaiset. Nyt vain sattui poikkeuksellinen tapaus.
[/quote]
Tuo koskee vain demareita, ei vassareita. Vassareilla on tutkimusten mukaan parhaat yleistiedot politiikasta ja yhteiskunnasta, ja he ovat muutenkin komeimpia ja kauneimpia.
Olikohan tässä rasistinen motiivi, kun uhri on ulkomaalaistaustainen?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 22:08"]
Olikohan tässä rasistinen motiivi, kun uhri on ulkomaalaistaustainen?
[/quote]
Inkerinsuomalainen?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 21:14"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:58"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:53"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:56"]
Ketä nää "kokoomus murhasi" -urputtajat oikein on? Olen pettynyt, jos vassareita, koska vasemmiston pitää mielestäni pystyä parempaan. Jos persuja, niin sitten ymmärrän ysköksen.
[/quote]
Onneksi ketkään vas poliitikot ei ole sanoneet mitään. Li ja Veronikakin puhui tänään vaan jostain mielenosoittamisesta kurdien puolesta.
[/quote]
Vasemmisto vetää nyt kyllä pisteet himaan jos ei lähde kalstelemaan tällä.
[/quote]
Jos tekijä olisikin ollut vassari, niin vaikea uskoa etteikö kokkarit olisi lähteneet kalastelemaan asialla.
[/quote]
Ei ole kyllä meillä kokkareilla sellainen tapana. Emme harrasta tuollaista spekulointiakaan.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 21:53"]
Jännä että juuri kukaan kokoomuslainen ei tunnu tuntevan tyyppiä. Olen luullut että politiikassa pääsee etenemään juuri siten, että tuntee paljon ihmisiä. Joku kaikille tuntematon heppu päässyt toiminnanjohtajaksi?
[/quote]
Toiminnanjohtajius ei ole politiikassa etenemistä. Se on palkkaduuni siinä missä muutkin. Mikä on aika monta kertaa täällä jo sanottu mutta ei tunnu menevän kaaliin.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:01"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 16:43"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 03:35"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 03:33"]
No eiköhän murhaaja ole pian jo vapaana ja back to business. Tuomarithan on kokkareita melkein kaikki, joten lievimmät mahdolliset tuomiot kehiin ja ulkoilman kylmyys lieventäväksi asianhaaraksi. Jos elinkautinen tulee, niin viimeistään hovioikeus armahtaa elinkautisvangin tai Sauli 2. kaudellaan aatetoverinsa.
[/quote]
Nuorihan mies on joka tapauksessa vielä silloinkin, jos istuu määräajan ja vapautuu noin kuuden vuoden kuluttua. Ensikertalaisen elinkautinen kun on naurettavan lyhyt. Jos siis edes saa murhatuomiota, mutta todennköisesti saa, koska teko on pitkittynyt.
[/quote]
Elinkautinen on aina 12+, siitä ei saa ensikertalaisen eikä mitään muitakaan alennuksia. Jos siis saa elinkautisen niin siitä istuu ainä väh. 12 vuotta.
[/quote]
Ensikertalainen istuu myös murhasta puolet. Näin teki esim. Eveliinan surmaaja, Jarmo psykopaatti-Björkqvist ja Joel Lilo. Kaikkien tuomiot olivat lopulta ALLE VIISI VUOTTA.
Kokoomuspomon on nyt jo uutisoitu toimineen impulsiivisesti, joten tuomio tulee taposta, ei murhasta. Veikkaan sitä perinteistä 7 vuoden tuomiota, josta istuu vain puolet.
[/quote]
Liloa ei tuomittu murhasta, ei myöskään Eveliinan tappajaa. Kumpikaan ei siis saanut elinkautista. Jarmo Björkqvist istuu edelleen vankilassa elinkautistaan. Elinkautinen on aina 12+, poikkeuksen tekee alle 21v. tuomittu. Tuolloin ehdonalaiseen vapauttaminen voidaan ottaa käsittelyyn 10 vuoden istumisen jälkeen, siis voidaan mutta ei välttämättä oteta.
Jos tämän tapauksen epäilty tuomitaan elinkautiseen niin hän istuu sitä vähintään 12v. sillä hän on jo 28v. eli ei saa minkäänlaista alennusta.
Ota asioista selvää äläkä puhu puuta heinää. Sulla on google, käytä sitä. Oikeaa tietoa löytyy.
Kokkarit ovat tämmöisiä nykyisin. Näkeehän sen siitäkin, millaiset roiston ovat valinneet johtajakseen. Ja pikkurosvot noita isoja roistoja äänestävät.
Siis miten yksityishenkilön suorittama henkirikos liittyy puoluepolitiikkaan, varsinkin kun kokoomus nuoret vetää ihan eri(ääri) linjaa kuin itse Kokoomus?
Kyseinen henkilö on ollut eturivin asemassa jossain järjestössä, mutta se ei tarkoita, että hänen tekemisiään järjestötoiminnassa pitää alkaa arvioimaan uudestaan ellei ne jotenkin selvästi ole liitettävissä henkirikokseen tai siihen johtaneeseen tilanteeseen(mehän emme voi tietää, miksi tällä kaverilla kilahti?)
Ei Kokoomusnuorten nyt pidä lähteä tekemään mitään poliittista pesäeroa kys.tyyppiin. Tietysti he varmasti tuomitsevat henkilön teon ja kokevat että hän on estynyt jatkamaan nykyisessä asemassaan.
Oikeasti tää kokoomusnuori voisi olla vaikka jonkun Pelastakaan koirat Ry:n puheenjohtaja...
Tarkoitan siis sanoa, että motiivi ei vissiin ainakaan tällä tiedolla ollut poliittinen?
Ei liene mikään erityisen ujo ja hiljainen poika:
Katosi äijän yhteydet Kokoomukseen kuin kotona Pohjois-Koreassa konsanaan.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 22:33"]
Siis miten yksityishenkilön suorittama henkirikos liittyy puoluepolitiikkaan, varsinkin kun kokoomus nuoret vetää ihan eri(ääri) linjaa kuin itse Kokoomus? Kyseinen henkilö on ollut eturivin asemassa jossain järjestössä, mutta se ei tarkoita, että hänen tekemisiään järjestötoiminnassa pitää alkaa arvioimaan uudestaan ellei ne jotenkin selvästi ole liitettävissä henkirikokseen tai siihen johtaneeseen tilanteeseen(mehän emme voi tietää, miksi tällä kaverilla kilahti?) Ei Kokoomusnuorten nyt pidä lähteä tekemään mitään poliittista pesäeroa kys.tyyppiin. Tietysti he varmasti tuomitsevat henkilön teon ja kokevat että hän on estynyt jatkamaan nykyisessä asemassaan. Oikeasti tää kokoomusnuori voisi olla vaikka jonkun Pelastakaan koirat Ry:n puheenjohtaja... Tarkoitan siis sanoa, että motiivi ei vissiin ainakaan tällä tiedolla ollut poliittinen?
[/quote]
Just. Kun "motiivi ei ollut poliittinen", niin ei liity Kokoomukseen mitenkään. Salli minun nauraa. Kykypuoluehan on surullisenkuuluisa juuri väkivaltaisista ja rikostaustaisista tai muuten epäilyttävistä jäsenistään, eturivin poliitikkoja myöten. Kokoomus vetää voimakkaasti puoleensa niitä ihmisiä, joiden mielestä säännöt ja lait ovat olemassa muita ihmisiä, ei heitä varten.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 23:01"]

Liittyykö sun mielestä siis kaikki rikokset siihen puolueeseen, jota rikoksentekijä kannattaa ja/tai siihen instanssiin, jolle rikoksentekijä tekee työtä? Salli mun nauraa ihan sulle ittelles.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 13:21"]
Katosi äijän yhteydet Kokoomukseen kuin kotona Pohjois-Koreassa konsanaan.
[/quote]
Kaveria ei jätetä.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 23:05"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 23:01"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 22:33"]
Siis miten yksityishenkilön suorittama henkirikos liittyy puoluepolitiikkaan, varsinkin kun kokoomus nuoret vetää ihan eri(ääri) linjaa kuin itse Kokoomus? Kyseinen henkilö on ollut eturivin asemassa jossain järjestössä, mutta se ei tarkoita, että hänen tekemisiään järjestötoiminnassa pitää alkaa arvioimaan uudestaan ellei ne jotenkin selvästi ole liitettävissä henkirikokseen tai siihen johtaneeseen tilanteeseen(mehän emme voi tietää, miksi tällä kaverilla kilahti?) Ei Kokoomusnuorten nyt pidä lähteä tekemään mitään poliittista pesäeroa kys.tyyppiin. Tietysti he varmasti tuomitsevat henkilön teon ja kokevat että hän on estynyt jatkamaan nykyisessä asemassaan. Oikeasti tää kokoomusnuori voisi olla vaikka jonkun Pelastakaan koirat Ry:n puheenjohtaja... Tarkoitan siis sanoa, että motiivi ei vissiin ainakaan tällä tiedolla ollut poliittinen?
[/quote]
Just. Kun "motiivi ei ollut poliittinen", niin ei liity Kokoomukseen mitenkään. Salli minun nauraa. Kykypuoluehan on surullisenkuuluisa juuri väkivaltaisista ja rikostaustaisista tai muuten epäilyttävistä jäsenistään, eturivin poliitikkoja myöten. Kokoomus vetää voimakkaasti puoleensa niitä ihmisiä, joiden mielestä säännöt ja lait ovat olemassa muita ihmisiä, ei heitä varten.
[/quote]
Liittyykö sun mielestä siis kaikki rikokset siihen puolueeseen, jota rikoksentekijä kannattaa ja/tai siihen instanssiin, jolle rikoksentekijä tekee työtä? Salli mun nauraa ihan sulle ittelles.
[/quote]
Miten niin kaikki rikokset? Missään vaiheessa kukaan ole syyttänyt kokoomuslaisia kaikista Suomen henki- ja väkivaltarikoksista. Kuitenkin tilastojen valossa on selvää, että Kokoomuksen edustajissa on muita puolueita enemmän epäilyttävän menneisyyden omaavia henkilöitä.
Matki Breivikin ulkonäköä, jonka kanssa on sattumalta yhteneväinen elokuva- ja musiikkimaku, kirjoitteli twiittejä saksaksi, oli innokkaimpana tyyppinä haukkumassa heikompaa ainesta ja heittämässä rikkaruohojen kitkemis-kommentteja, mutta nyt silti, SILTI, täällä kokkarit väittävät etteivät nuo aatteet tulleet kokoomusnuorten oman porukan sisältä. Ettei sillä olisi muka MITÄÄN äärioikeistolaisia piirteitä. Uskomattoman härskejä valheita!
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 22:13"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 22:08"]
Olikohan tässä rasistinen motiivi, kun uhri on ulkomaalaistaustainen?
[/quote]
Inkerinsuomalainen?
[/quote]
Inkerinsuomalainen on usein aika venäläinen. Kielitaito on yleensä varsinkin noilla yli 50-vuotiailla aika huono ja esim etunimet hyvinkin venäläisiä.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 02:29"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 02:20"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 01:26"]
Täälläkin eräs setä neuvoo, että opiskelkaas nuoret vähän politiikkaa. Tämä alentuva suhtautuminen kanssakeskustelijoihin sopii kokoomuksen henkeen erinomaisesti. Pippeli on piste iin päälle:
M59
[/quote]
:D
Mikähän siinä muuten on, että aina kun näistä ajankohtaisista asioista keskustellaan VAUVA:lla, niin kohta joku hyökkää tuomitsemaan ja mitätöimään koko keskustelun ja tarjoamaan sen hillitsemiseksi tuota naurettavaa pippelikorttia.
Sen sijaan on ihan ok, että tyyliltään samanlainen kommentointi käydään Minfolla tai esim. Uusi Suomen sivustoilla (jossa aiheeseen liittyvä keskustelu käy aika kuumana). Iltalehdessä asiaa jauhetaan tuttuun alatyyliseen älämölötapaan, mutta siihenkään ei tarvitse puuttua, koska kyseessä eivät ole mammat.
[/quote]
Eka kerta kun törmään "pippelikorttiin" tällä keskustelupalstalla, jolla sentään olen jonkun aikaa hengannut (koukutuin silloin Elisagaten aikoihin).
Täällä ei myöskään ole keskustelijoina pelkästään mammoja.
Ja vielä: taivutus kuuluu Uuden Suomen, ei "Uusi Suomen".
t. Ohis ;)
[/quote]
aika vähän oot sitten keskusteluja seurannut, jos et ole aiemmin huomannut tuota M+ikä nimimerkkien käyttöä keskusteluissa, joissa vastainttäjiltä alkavat argumentit loppua. Kummasti ne M41, M50 jne. tyypit rientävät aina avuksi juuri silloin, mutta kirjoitustyyli säilyy täysin samana ;)
Kokoomuksen Nuorten Helsingin piiri - Porvariston hillitty charmi
Jokohan kokoomuksen puoluetoimistossa on keksitty, miten tämäkin saadaan selitettyä Applen syyksi?