Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta

Vierailija
18.10.2014 |

"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.

Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.

Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.

Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.

Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.

Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.

Nainen asui yksin.

Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.

- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.

Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.

Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.

Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.

Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.

Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.

Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.

- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.

Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.

- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752353777.html

Kommentit (897)

Vierailija
561/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:36"]

Kokoomusnuoret eivät saa kommentoida?

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kokoomus-sulki-nuorten-suut/1916229?pwbi=c4c9443436a74c2caccc23eb95f51d8e

[/quote]

 

No ilmankos. Susanna Koski ehti aamulla antaa kerrankin fiksun ja rehellisen kuuloisen kommentin Iltasanomille. Kertoi tuntevansa murhaajan työkuvioista. Jos sama avoin linja olisi jatkunut, niin ihmiset eivät olisi niin ärtyneitä. Mutta kokoomus päätti sulkea nuorten suut eikä myöntää enää mitään. Se vain oli jo liian myöhäistä ja nyt ihmiset ovat vihaisia, koska kokevat, että asiaa peitellään ja Romppaisen asemaa vähätellään valheellisesti. Hyvä, hyvä. Emopuolue sössi nyt sitten tiedottamisen tällä kertaa. Arvekin ehti jo kertoa olevansa pääministeriin yhteydessä asiasta ja nyt ihmiset ihmettelevät, miksei Stubb sitten sano mitään.

Vierailija
562/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:32"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:08"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:56"] Ketä nää "kokoomus murhasi" -urputtajat oikein on? Olen pettynyt, jos vassareita, koska vasemmiston pitää mielestäni pystyä parempaan. Jos persuja, niin sitten ymmärrän ysköksen. [/quote] Aion äänestää Sipilää ensi vaaleissa. Mutta muuten olen puolueeton. [/quote] Äänestä ketä hyvänsä. Siihen on jokaisella oikeus. Mutta tämmönen täällä harrastettu kokoomuslaisten leimaaminen vaaralliseksi yhden tai muutaman puoluepolitiikasta irrallisen alajärjestön edustajan ääriajattelun ja siinä porukassa yksittäisen pahan yksilön tekojen vuoksi ei ole oikeutettua. Tuossa taannoin joku sanoi hienosti: ei kokoomus ole murhannut ketään. Joku toinen taas totesi että kokoomuspoliitikoista on vain murhaamaan. Sitä kannattavat voisivat vähän herätellä itseään miettimään, että kuka sitä ajatteleekaan äärimmäisesti.

[/quote]

Kokoomuksen ministerit, varsinkin Räty ja Grahn-Laasonen, ovat niin noloja... Eikä Stubbarikaan ole vakuuttanut, paitsi nyt näitä Natoilijoita. Vapaavuori pistää meidät venäläisten armoille ja Orpo on muuten saamaton, vaikka onkin Turusta. Muita en edes muista.

Ei siinä mitään murhaamisia tarvita. Simply not good.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
563/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:44"]

Olen itse kova vassari, mutta olen silti sitä mieltä, että ei tässä nyt kokoomus ketään ole tappanut. Tällainen sekoava yksilö voisi huonolla säkällä olla missä vain puolueessa. Eli jotain tolkkua nyt noihin yleistyksiin ja syyllisyyden laajentamiseen tekijän ulkopuolisiin tahoihin.

[/quote]

 

AMEN! Mua ylipäätään ihmetyttää tämä järkyttävä viha joka ihmisistä puskee läpi. Se, että tämä kaveri oli Kokkari, sillä ei ole mitään tekemistä murhan kanssa. Valoja päälle ihmiset. 

Ja muutenkin kummastuttaa kun täällä naureskellaan kun kaverit poistaneet facebookista ja muut Kokoomuslaiset järkyttyneitä. Miten niiden sitten tulisi käyttäytyä? Pitää murhaaja kaverina Facebookissa? Kommentoida että " juu ei tässä mitään, ei järkyttänyt, oltiin parhaita kavereita" 

Mitä itse sanoisit? Antakaa uhrille ja uhrin omaisille rauha ja lopettakaa itse tuon hirveän vihan levittäminen. 

Vierailija
564/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko Romppanen ylimielinen mulkku?

Saman taloyhtiön hallituksessa toimiva mies kertoo nähneensä Romppaisen talon pihalla silloin tällöin. Hänen käsityksensä mukaan vasta hiljattain taloon muuttaneen Romppaisen käytös poikkesi useimmista naapureista, joista suuri osa tuntee toisensa hyvin.

- Kun häntä moikkasi pihalla, niin hän ei vastannut. En sano että hän olisi käyttäytynyt omituisesti, mutta ehkä vähän ulkopuolisesti, naapuri kuvailee.

Talossa asuu runsaasti lapsiperheitä, ja moni asukkaista on asunut talossa jo kymmeniä vuosia. Lauantaina meneillään olivat syystalkoot, joissa haravoitiin lehtiä ja siivottiin taloyhtiön pihaa.

Hyvin hoidetun ja rauhallisen taloyhtiön asukkaat järjestävät usein tekemistä yhdessä. Naapurin mukaan Romppainen ei kuitenkaan toimintaan halunnut osallistua.

- Hän ei ollut missään mukana ikinä, naapuri sanoo.

Vierailija
565/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:44"]

. Arvekin ehti jo kertoa olevansa pääministeriin yhteydessä asiasta ja nyt ihmiset ihmettelevät, miksei Stubb sitten sano mitään.

[/quote]

Jossain luki, että Arve hoitaa tiedotuksen, Stubb ei aio sanoa sanaakaan. Iltiksen sivulta luin siitä aikaisemmin iltapäivällä, mutta äsken sitä hakiessani en enää sitä löytänyt. Onkohan poistettu?

Vierailija
566/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

- Kun häntä moikkasi pihalla, niin hän ei vastannut.

Varsinainen viestintänero... Aivan käsittämätöntä käytöstä aikuiselta, työssäkäyvältä ja koulutetulta ihmiseltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
567/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 14:35"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:56"]

Twitterissä kaikki muut toimittajat, paitsi Ulla Appelsin, tuntuu olevan sitä mieltä että ei ollut tarpeeksi merkittävä nimen ja kuvan julkaisuun. Reijo Ruokanen koittaa vähän kompata Aplaria.

[/quote]

Mutta vain vähän, ettei omat näpit pala.

[/quote]

Tämä oli IS:ltä aika tarkkaan harkittu veto: uutinen julkaistiin netissä aamuyöllä, ja aamulla se oli lööpissä "Peteliuksen" kuvan kera. Kukaan muu ei ehtinyt edelle. Muut mediat voi paheksua, mutta katsokaapa kaupassa käydessänne, kumman ip-lehden teline on myyty tyhjäksi.

IS on jo voittanut kilpailijansa lukijamäärissä, nyt se lähtee haastamaan palstoja ja sosiaalista mediaa niiden keinoilla. Ylilaudalla ja av:llä tuo nimi ja kuva olisi ollut tänään tai viimeistään huomenna joka tapauksessa, nyt IS päätti ottaa tämän kunnian itselleen. Tästä lähtien yhä pienemmän tason "varajohtajan sijaiset" ovat lööppikamaa, jos tekevät tarpeeksi kiinnostavia rikoksia.

Vierailija
568/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:52"]

Hyysäyspolitiikan lopputulos?

Kokoomuksella olisi kyllä ollut hyvät saumat puuttua siihen hyysäykseen laillisin keinoin...

[/quote]

Nyt ehtisi vielä tiputtaa vankien ruokarahat samalle tasolle koululaisten ruokarahojen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
569/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:53"]

- Kun häntä moikkasi pihalla, niin hän ei vastannut.

Varsinainen viestintänero... Aivan käsittämätöntä käytöstä aikuiselta, työssäkäyvältä ja koulutetulta ihmiseltä.

[/quote]

En moikkaa heikompaa ainesta. T. kokoomusnuori

Vierailija
570/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:49"]

 Antakaa uhrille ja uhrin omaisille rauha ja lopettakaa itse tuon hirveän vihan levittäminen. 

[/quote]

Ja tekijälle rauha myös, vai?

Minä en ole ollenkaan vihainen, minä olen kiinnostunut. Onhan tämä nyt ehdottomasti kiinnostavampaa kuin ebola-paniikki tai Isis-pommitukset. Tämä tapahtuu Suomessa ja on päivänpoliittisesti kuumaa tavaraa, koska kysymyksessä on pääministeripuolueen jäsen ja sen nuorisopuolella vallan yläoksilla. Luen mielelläni psykologisia trillereitä ja niitäkin lukiessani pohdin, mikä saa tietyt ihmiset käyttäytymään tietynlaisesti, kaikkien hyväksyttyjen normien ulkopuolella.  Aivan kuten tämäkin mies, josta tänään on ollut niin paljon puhetta.

Ikävää, jos koet itsesi uhatuksi, kun minä olen kiinnostunut itseäni kiinnostavista asioista. Tai ei, en minä välitä sinun mielipiteestäsi ollenkaan. Sorry. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
571/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomen armeija on sitten yhtä upseeria pienempi, jos venäläiset hyökkäävät. Hukkaan meni sekin koulutus. Sotilasarvon menettäminen on tietysti muuten pienimpiä murheita tässä tapauksessa.

Vierailija
572/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokoomus näyttää olevan psykopaattien puolue. Kovat arvot, kovat ihmiset. Psykiatreille ehkä Lauermaa lukuunottamatta riittäisi työnsarkaa kokoomuksen jäsenissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
573/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En osallistu talkoisiin koska en tee ilmaista työtä. t. kokoomusnuori

Vierailija
574/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:03"]

Suomen armeija on sitten yhtä upseeria pienempi, jos venäläiset hyökkäävät. Hukkaan meni sekin koulutus. Sotilasarvon menettäminen on tietysti muuten pienimpiä murheita tässä tapauksessa.

[/quote]

Jos sota syttyy, niin Romppaisen Juke haetaan vankilasta ja hänen komentoonsa annetaan vangeista koottu erikoiskomppania. Voi tulla vielä monta mitalia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
575/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:08"]

En osallistu talkoisiin koska en tee ilmaista työtä. t. kokoomusnuori

[/quote]

Se on kyllä huomattu.

Vierailija
576/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:50"]

- Kun häntä moikkasi pihalla, niin hän ei vastannut. En sano että hän olisi käyttäytynyt omituisesti, mutta ehkä vähän ulkopuolisesti, naapuri kuvailee.

[/quote]

Jaa nyt tätä aletaan kääntää niin päin, että leimataankin ujoja ja hiljaisia, jotka ei osallistu kissanristiäisiin. Miten yllättävää.

Vierailija
577/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:11"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:50"]

- Kun häntä moikkasi pihalla, niin hän ei vastannut. En sano että hän olisi käyttäytynyt omituisesti, mutta ehkä vähän ulkopuolisesti, naapuri kuvailee.

[/quote]

Jaa nyt tätä aletaan kääntää niin päin, että leimataankin ujoja ja hiljaisia, jotka ei osallistu kissanristiäisiin. Miten yllättävää.

[/quote]

Miten tämä ujo ja hiljainen mies oli sitten jokin viestinnän ammattilainen?

Vierailija
578/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kukaan ei ollut sitten muistanut kertoa Henri Heikkiselle, että Stubb on kieltänyt kommentoinnin: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752511995.html

Vierailija
579/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:11"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:50"]

- Kun häntä moikkasi pihalla, niin hän ei vastannut. En sano että hän olisi käyttäytynyt omituisesti, mutta ehkä vähän ulkopuolisesti, naapuri kuvailee.

[/quote]

Jaa nyt tätä aletaan kääntää niin päin, että leimataankin ujoja ja hiljaisia, jotka ei osallistu kissanristiäisiin. Miten yllättävää.

[/quote]

Tuttavan mukaan ei ole erityisen ujo:

"Heikkinen kertoo, että Romppainen tuli aivan normaalisti toimeen muiden ihmisten kanssa.

- Ei hän ollut mikään erityisen räiskyvä tyyppi, muttei mikään erakkokaan."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752511995.html

Mutta ei vain sitten välittänyt osoittaa normaalia kohteliaisuutta naapureilleen?

Vierailija
580/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tavallaan tuota mieltä, että ei pitäisi syyttää koko kokoomusta kokonaisuudessaan, mutta silti tulee jälleen mieleen, että mitähän jos kyseessä olisi ollut muun puolueen edustaja? Kun takkunettiläiset rikkoivat persujen toimiston ikkunan, niin Taneli Heippa kirjoitti hesarissa äärivasemmiston terroriaallosta. Ja kun punkkarit rikkoivat itsenäisyyspäivänä pankin ikkunan, niin kokoomuslaiset vaativat omalla nimellä ja naamalla somessa raiskaustuomiota aiheesta keskustelleelle naiselle, joka oli a-talkin vieraana.

Nyt kun kokoomuslainen murhaa, niin se onkin vaan että "ei tätä saa hyödyntää poliittisesti, sairauskohtaukseen liittyvä stragedia vainen".

Ketju on lukittu.