Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta

Vierailija
18.10.2014 |

"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.

Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.

Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.

Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.

Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.

Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.

Nainen asui yksin.

Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.

- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.

Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.

Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.

Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.

Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.

Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.

Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.

- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.

Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.

- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752353777.html

Kommentit (897)

Vierailija
201/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisiko ollut rasistinen motiivi? Murhattu oli arka, ulkomaalainen, yksinelävä, vanha nainen. Tuskin erityisen hyvätuloinenkaan. "Heikompaa ainesta"Kokoomusnuorille?

Vierailija
202/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:25"]Tuohan on sama jätkä, joka on hokenut niitä heikompi aines - juttuja sen yhden tyypin fb-sivuilla. Nainen jonka hän surmasi oli syrjäytynyt. Pitääkö tästä nyt yllättyä?
[/quote]missä on kirjoitettu, että nainen oli syrjäytynyt? Ulkomaalainen kyllä, mutta valkoihoinen eli luultavasti esim. virolainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
203/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:25"]

Tuohan on sama jätkä, joka on hokenut niitä heikompi aines - juttuja sen yhden tyypin fb-sivuilla. Nainen jonka hän surmasi oli syrjäytynyt. Pitääkö tästä nyt yllättyä?

[/quote]

Raskolnikov-syndrooma

Vierailija
204/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:27"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:25"]

Tuohan on sama jätkä, joka on hokenut niitä heikompi aines - juttuja sen yhden tyypin fb-sivuilla. Nainen jonka hän surmasi oli syrjäytynyt. Pitääkö tästä nyt yllättyä?

[/quote]

 

on kommentoinut Schubakia, kyllä. Sama ideologia heikomman aineksen hävittämisestä.

[/quote]

 

Jätkä on vaan mennyt toteuttamaan niitä fantasioita, jotka useimmat kokkarit jättävät fantasiatasolle.

Vierailija
205/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/244467-poliisi-laajasalon-surma-oli-impulsiivinen-surmatyo

Tämä uutinen viittaa siihen, että hetken mielijohteesta tehty rikos. Ehkä jopa tappoi huvikseen?

Vierailija
206/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:25"]Tuohan on sama jätkä, joka on hokenut niitä heikompi aines - juttuja sen yhden tyypin fb-sivuilla. Nainen jonka hän surmasi oli syrjäytynyt. Pitääkö tästä nyt yllättyä?
[/quote]

Millä perusteella oli syrjäytynyt se uhri? Hänellähän oli kultakoruja ja asui hyvällä alueella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
207/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:19"]

Veikkaan, että kaverille on tullut suunnattomana yllärinä se, että jäi yleensä kiinni. Kokkarinuoret ovat voimansa ja ylemmyytensä tunnossa, ja niitten pomo nyt varsinkin! Miten MINULLE voi käydä näin, kun aina on kaikesta selvinnyt kuin koira veräjästä - rahalla saa ja suhteilla pääsee nääsentue. Siinä se todellisuudentaju vääristyy. 

[/quote]

 

Ja on ollut kaverilla pissat housussa siitä lähtien kun vainaja sitten löytyikin. Joku tunnisti naisen siitä julkaistusta kuvasta. Poliisi juttuttanut koko taloyhtiön läpi. Ehkä näillä kahdella oli jo jotain kähinää entuudestaan, mikä tiedettiin yleisesti?

Vierailija
208/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:29"]

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/244467-poliisi-laajasalon-surma-oli-impulsiivinen-surmatyo Tämä uutinen viittaa siihen, että hetken mielijohteesta tehty rikos. Ehkä jopa tappoi huvikseen?

[/quote]

Huumeet, patoutunut viha, arjalainen yli-ihmisajatus, vallantunne. Näistä tulee kiva kemikaalikoktail, joka tappaa talossa ja puutarhassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
209/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt tekisi mieli huutaa keskustelijoille RAUHA RAUHA. Me ei tiedetä mitä on tapahtunut. Muistellaas Kimmo Sasin tapausta! Kaikki haukkuivat ja nimittelivät Sasia, mutta sitten paljastui että hän oli vain nukahtanut auton rattiin. Itsekin nukahdan joskus tietokoneen ääreen. Sasi sai ehdollista ja sakot ja on arvostettu kansanedustaja. Ehkä tämäkin poika on nukahtanut ennen surmatyötä tai jotain vastaavaa, esim. sairaskohtaus. Rikos ja tuomio ei tarkoita elämän ja uran loppumista.

Vierailija
210/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:27"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:25"]Tuohan on sama jätkä, joka on hokenut niitä heikompi aines - juttuja sen yhden tyypin fb-sivuilla. Nainen jonka hän surmasi oli syrjäytynyt. Pitääkö tästä nyt yllättyä? [/quote]missä on kirjoitettu, että nainen oli syrjäytynyt? Ulkomaalainen kyllä, mutta valkoihoinen eli luultavasti esim. virolainen.

[/quote]

 

työtön oli naapurustoon kantautuneiden huhujen mukaan ja ulkomaalainen, joka kävi sosiaalitoimessa ja sai sieltä apua. Huhujen (HUOM!) mukaan myös tuon naisen luona kävi säännöllisesti suomalainen sosiaalityöntekijä. Miettikää kokoomuslaisten viimeaikaisia provosoivia (esim lastenvaunugate) juttuja siitä, kuinka mamuja tuetaan verovaroilla ja autetaan sossussa? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
211/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Väkivaltainen kohtaaminen tapahtui asuinyhtiön pihapiirissä myöhään lauantai-iltana. Naiseen kohdistui väkivaltaa jo tässä vaiheessa.

Tämän jälkeen mies vei naisen omalla autollaan usean vaiheen jälkeen öljysatamaan, jossa pahoinpitely jatkui. Tämän jälkeen uhri raahattiin mereen."

Ei todellakaan mikään yksittäinen "kohtalokas nyrkinisku" vaan pitkäkestoista raakaa väkivaltaa eri paikoissa ja lopuksi hukuttaminen.

Vierailija
212/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:33"]

Nyt tekisi mieli huutaa keskustelijoille RAUHA RAUHA. Me ei tiedetä mitä on tapahtunut. Muistellaas Kimmo Sasin tapausta! Kaikki haukkuivat ja nimittelivät Sasia, mutta sitten paljastui että hän oli vain nukahtanut auton rattiin. Itsekin nukahdan joskus tietokoneen ääreen. Sasi sai ehdollista ja sakot ja on arvostettu kansanedustaja. Ehkä tämäkin poika on nukahtanut ennen surmatyötä tai jotain vastaavaa, esim. sairaskohtaus. Rikos ja tuomio ei tarkoita elämän ja uran loppumista.

[/quote]

 

Minkä takia yrität sitten provosoida tätä keskustelua? Kirjoitustyylisi on ihan sama kuin tuossa aiemmin, missä ennustit, ettei lupaava poliittinn ura tästä nyt kuitenkaan katkea. Edelleen kovin laimeita nämä sun provosi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
213/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:33"]

Nyt tekisi mieli huutaa keskustelijoille RAUHA RAUHA. Me ei tiedetä mitä on tapahtunut. Muistellaas Kimmo Sasin tapausta! Kaikki haukkuivat ja nimittelivät Sasia, mutta sitten paljastui että hän oli vain nukahtanut auton rattiin. Itsekin nukahdan joskus tietokoneen ääreen. Sasi sai ehdollista ja sakot ja on arvostettu kansanedustaja. Ehkä tämäkin poika on nukahtanut ennen surmatyötä tai jotain vastaavaa, esim. sairaskohtaus. Rikos ja tuomio ei tarkoita elämän ja uran loppumista.

[/quote]

 

Tästä muuten lähipiiriin kuuluvana TIEDÄN totuuden, mutta en hiiskahdakaan siitä tällä palstalla. Ei kuitenkaan kyseessä murha.

Aina se mitä mediassa tulee esiin, ei ole lopullinen totuus, etenkään jos kyseessä on vaikutusvaltainen henkilö.

Vierailija
214/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:34"]

"Väkivaltainen kohtaaminen tapahtui asuinyhtiön pihapiirissä myöhään lauantai-iltana. Naiseen kohdistui väkivaltaa jo tässä vaiheessa.

Tämän jälkeen mies vei naisen omalla autollaan usean vaiheen jälkeen öljysatamaan, jossa pahoinpitely jatkui. Tämän jälkeen uhri raahattiin mereen."

Ei todellakaan mikään yksittäinen "kohtalokas nyrkinisku" vaan pitkäkestoista raakaa väkivaltaa eri paikoissa ja lopuksi hukuttaminen.

[/quote]

 

Todellakin ihmettelen, jos syynä ei ole se, että nainen oli köyhä työtön ulkomaalainen ja mies purki arjalaisen raivonsa tähän. Fiksuna ja selittelytaitoisena jätkänä hän kehittää mitä älyttömimpiä peitetarinoita ja tuulesta temmattuja syitä tapahtumille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
215/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielenkiintoista, ettö Ylenkään sivuilta ei löydy uutista tästä.

Vierailija
216/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:34"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:33"]

Nyt tekisi mieli huutaa keskustelijoille RAUHA RAUHA. Me ei tiedetä mitä on tapahtunut. Muistellaas Kimmo Sasin tapausta! Kaikki haukkuivat ja nimittelivät Sasia, mutta sitten paljastui että hän oli vain nukahtanut auton rattiin. Itsekin nukahdan joskus tietokoneen ääreen. Sasi sai ehdollista ja sakot ja on arvostettu kansanedustaja. Ehkä tämäkin poika on nukahtanut ennen surmatyötä tai jotain vastaavaa, esim. sairaskohtaus. Rikos ja tuomio ei tarkoita elämän ja uran loppumista.

[/quote]

 

Tästä muuten lähipiiriin kuuluvana TIEDÄN totuuden, mutta en hiiskahdakaan siitä tällä palstalla. Ei kuitenkaan kyseessä murha.

Aina se mitä mediassa tulee esiin, ei ole lopullinen totuus, etenkään jos kyseessä on vaikutusvaltainen henkilö.
[/quote]Ja poliisiko valehteli antaessaan asiasta tiedotteen? Palstaspekuloinnin voit jättää omaan arvoonsa, mutta MURHA on täyttä totta.

Vierailija
217/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistan tämän jätkän nimen Schubakin heikompi aines.keskustelusta. Hyvin komppasi.

Vierailija
218/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:34"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:33"]

Nyt tekisi mieli huutaa keskustelijoille RAUHA RAUHA. Me ei tiedetä mitä on tapahtunut. Muistellaas Kimmo Sasin tapausta! Kaikki haukkuivat ja nimittelivät Sasia, mutta sitten paljastui että hän oli vain nukahtanut auton rattiin. Itsekin nukahdan joskus tietokoneen ääreen. Sasi sai ehdollista ja sakot ja on arvostettu kansanedustaja. Ehkä tämäkin poika on nukahtanut ennen surmatyötä tai jotain vastaavaa, esim. sairaskohtaus. Rikos ja tuomio ei tarkoita elämän ja uran loppumista.

[/quote]

 

Tästä muuten lähipiiriin kuuluvana TIEDÄN totuuden, mutta en hiiskahdakaan siitä tällä palstalla. Ei kuitenkaan kyseessä murha.

Aina se mitä mediassa tulee esiin, ei ole lopullinen totuus, etenkään jos kyseessä on vaikutusvaltainen henkilö.

[/quote]

Jos henkilö tapetaan raa'asti pahoinpitelemällä useaan otteeseen, on kyseessä murha, vaikka tekoa ei olisikaan suunniteltu etukäteen.

Vierailija
219/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:33"]

Nyt tekisi mieli huutaa keskustelijoille RAUHA RAUHA. Me ei tiedetä mitä on tapahtunut. Muistellaas Kimmo Sasin tapausta! Kaikki haukkuivat ja nimittelivät Sasia, mutta sitten paljastui että hän oli vain nukahtanut auton rattiin. Itsekin nukahdan joskus tietokoneen ääreen. Sasi sai ehdollista ja sakot ja on arvostettu kansanedustaja. Ehkä tämäkin poika on nukahtanut ennen surmatyötä tai jotain vastaavaa, esim. sairaskohtaus. Rikos ja tuomio ei tarkoita elämän ja uran loppumista.

[/quote]

 

Ootsä jotenkin tärähtänyt kun kommentoit tällasia!?

Vierailija
220/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:34"]

"Väkivaltainen kohtaaminen tapahtui asuinyhtiön pihapiirissä myöhään lauantai-iltana. Naiseen kohdistui väkivaltaa jo tässä vaiheessa.

Tämän jälkeen mies vei naisen omalla autollaan usean vaiheen jälkeen öljysatamaan, jossa pahoinpitely jatkui. Tämän jälkeen uhri raahattiin mereen."

Ei todellakaan mikään yksittäinen "kohtalokas nyrkinisku" vaan pitkäkestoista raakaa väkivaltaa eri paikoissa ja lopuksi hukuttaminen.

[/quote]

Onko toiminut yksin? Koska käräyttää muut mukana olleet? Ilmankos kukaan ei yhtäkkiä tunne koko Romppaista...

Ketju on lukittu.