Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta
"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.
Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.
Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.
Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.
Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.
Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.
Nainen asui yksin.
Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.
- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.
Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.
Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.
Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.
Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.
Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.
Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.
- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.
Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.
- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."
Kommentit (897)
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:14"]
No eihän hän ole mikään toiminnanjohtaja Helsingin piirissä! J. Pesonen on. Media taas laittaa lisää natsoja murhajalle. Tosiaan ihan tuntematon tyyppi minulle, vaikka tuhansia kokkareita tunnenkin.
http://www.kokoomus.fi/ota-yhteytta/yhteystiedot/piirit-ja-kunnallisjarjestot/
[/quote]
KokoomusNUORTEN toiminnanjohtaja.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:14"]No eihän hän ole mikään toiminnanjohtaja Helsingin piirissä! J. Pesonen on. Media taas laittaa lisää natsoja murhajalle. Tosiaan ihan tuntematon tyyppi minulle, vaikka tuhansia kokkareita tunnenkin.
http://www.kokoomus.fi/ota-yhteytta/yhteystiedot/piirit-ja-kunnallisjarjestot/
[/quote]
Oletko vähän yksinkertainen? Tiedot murhaajasta on tietysti jo Kokoomuksen sivuilta poistettu
Hesari ei kirjoita asiasta mitään, sillä lehti on nykyään Kokoomuksen taskussa. A. Stubbin vaimokin on töissä avaintehtävissä konsernissa.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:14"]No eihän hän ole mikään toiminnanjohtaja Helsingin piirissä! J. Pesonen on. Media taas laittaa lisää natsoja murhajalle. Tosiaan ihan tuntematon tyyppi minulle, vaikka tuhansia kokkareita tunnenkin.
http://www.kokoomus.fi/ota-yhteytta/yhteystiedot/piirit-ja-kunnallisjarjestot/
[/quote]Nimihän poistui salamannopeasti Kokoomuksen sivuilta. Ei se tietenkään enää siellä ole!
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:02"]Toivon että inhimillinen ymmärrys ja lämpö koskisi myös murhaajaa. Miten haluaisitte että teitä kohdellaan sen jälkeen kun olette murhanneet? Millaisia viestejä haluaisitte itsestänne lukea? Miettikää tätä.
[/quote
Minä mietin(niin kuin normaalit ihmiset yleensäkin) ennen kuin alan murhaajaksi.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:14"]
No eihän hän ole mikään toiminnanjohtaja Helsingin piirissä! J. Pesonen on. Media taas laittaa lisää natsoja murhajalle. Tosiaan ihan tuntematon tyyppi minulle, vaikka tuhansia kokkareita tunnenkin.
http://www.kokoomus.fi/ota-yhteytta/yhteystiedot/piirit-ja-kunnallisjarjestot/
[/quote]
KokoomusNUORTEN toiminnanjohtaja.
[/quote] No tämä selittää, jos on vain joku nuorissa pyörinyt tyyppi. Niitä menee ja tulee, eikä ihmiset ehdi tutustua.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:15"]
Sinänsä kyllä mielenkiintoista, miten tuo olisi edes selvin päin saanut vietyä sen poliisin mukaan edelleen hengissä olleen naisen parin kilometrin päähän ekasta pahoinpitelypaikasta ja sitten vasta tappanut.
Mutta avustaja ei kai ole ainakaan vielä ilmoittautunut tai tämä sitä tunnustanut.
Olisikohan syytä kuitenkin poliisin nyt kuulustella ne kaikki kokoomuspiiriläiset läpi, missä olivat surman aikaan.
[/quote]
Onhan poliitikoilla poliittiset avustajat joka hommaan!
Sillä on pakko olla rikoskumppaneita. Jätkä näyttää kuvan perusteella aivan rimpulalta ja kuollut rouva rotevalta. Ei sellaista siirrellä kuin styroksia täynnä olevaa säkkiä, se on rotevaltakin jätkältä raskasta hommaa. Toisaalta huumepsykoosi antaa karhun voimat sellasiessa olevalle
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:16"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:14"]No eihän hän ole mikään toiminnanjohtaja Helsingin piirissä! J. Pesonen on. Media taas laittaa lisää natsoja murhajalle. Tosiaan ihan tuntematon tyyppi minulle, vaikka tuhansia kokkareita tunnenkin. http://www.kokoomus.fi/ota-yhteytta/yhteystiedot/piirit-ja-kunnallisjarjestot/ [/quote] Oletko vähän yksinkertainen? Tiedot murhaajasta on tietysti jo Kokoomuksen sivuilta poistettu
[/quote] Kysessä paikallisjärjestön nuorten, ei kokoomuksen toiminnanjohtaja.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:17"]
Hesari ei kirjoita asiasta mitään, sillä lehti on nykyään Kokoomuksen taskussa. A. Stubbin vaimokin on töissä avaintehtävissä konsernissa.
[/quote]
TÄMÄ PEITTELY ON HÄPEÄTAHRA VALTAKUNNALLISEN SANOMALEHDEN USKOTTAVUUDELLE
Veikkaan, että kaverille on tullut suunnattomana yllärinä se, että jäi yleensä kiinni. Kokkarinuoret ovat voimansa ja ylemmyytensä tunnossa, ja niitten pomo nyt varsinkin! Miten MINULLE voi käydä näin, kun aina on kaikesta selvinnyt kuin koira veräjästä - rahalla saa ja suhteilla pääsee nääs. Siinä se todellisuudentaju vääristyy.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:11"]
Niin että kumpi sitten onkaan vaarallisempi tavalliselle helsinkiläiselle, mamunuori vai kokoomusnuori?
[/quote]
olisiko tuo kokoomusnuori?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:17"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:14"]
No eihän hän ole mikään toiminnanjohtaja Helsingin piirissä! J. Pesonen on. Media taas laittaa lisää natsoja murhajalle. Tosiaan ihan tuntematon tyyppi minulle, vaikka tuhansia kokkareita tunnenkin.
http://www.kokoomus.fi/ota-yhteytta/yhteystiedot/piirit-ja-kunnallisjarjestot/
[/quote]
KokoomusNUORTEN toiminnanjohtaja.
[/quote] No tämä selittää, jos on vain joku nuorissa pyörinyt tyyppi. Niitä menee ja tulee, eikä ihmiset ehdi tutustua.
[/quote]
Niitä muita nuorissa "pyörineitä" tyyppejä on Susanna Koski, Wille Rydman ja Saul Schubak. Tuntuu olevan aika korkeaprofiilista sakkia nuo kokoomusnuoret. Helsingin piirin toiminnanjohtajuuden lisäksi on ollut ennen koko Suomen kokoomusnuorten viestintäpäällikkö.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:19"]Veikkaan, että kaverille on tullut suunnattomana yllärinä se, että jäi yleensä kiinni. Kokkarinuoret ovat voimansa ja ylemmyytensä tunnossa, ja niitten pomo nyt varsinkin! Miten MINULLE voi käydä näin, kun aina on kaikesta selvinnyt kuin koira veräjästä - rahalla saa ja suhteilla pääsee nääs. Siinä se todellisuudentaju vääristyy.
[/quote]Ehkä ajatellut, ettei ulkomaalaistaustaista, yksinasuvaa iäkkäämpää naista kaipaa kukaan ja pääsee pälkähästä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752418177.html?pos=crosspromo
Kokoomusnuorten pj., fasismiin vivahtavista lausunnoista tunnettu, Susanna Koski tunsi murhaaja-Pesosen hyvin. Susanna Koski taas on Alexander Stubbin hännystelijöitä.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:09"]
Vähän kavereita, ultrablondiksi valkaistu tukka... viittaa äärioikeistolaisiin mielipiteisiin kallellaan olevaan psykopaattiin. Psykopaatti ei kerää kavereita, vaan valtaa. Ja nehän tunnetusti kokevat voivansa tehdä mitä vaan
[/quote]
Tyyppi todella näyttää kuvassa ubermensch-tukkaiselta arjalaiselta :/
Tuohan on sama jätkä, joka on hokenut niitä heikompi aines - juttuja sen yhden tyypin fb-sivuilla. Nainen jonka hän surmasi oli syrjäytynyt. Pitääkö tästä nyt yllättyä?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:19"]
Veikkaan, että kaverille on tullut suunnattomana yllärinä se, että jäi yleensä kiinni. Kokkarinuoret ovat voimansa ja ylemmyytensä tunnossa, ja niitten pomo nyt varsinkin! Miten MINULLE voi käydä näin, kun aina on kaikesta selvinnyt kuin koira veräjästä - rahalla saa ja suhteilla pääsee nääs. Siinä se todellisuudentaju vääristyy.
[/quote]
On se jotain aavistellut, kuin jäähyväisiksi laittanut faceen Bohemian Rhapsodyn sanoja. Varmaan sitä luukuttanut siellä asunnossaan "mamaa, I kkiiilld ööö määän"... Eikä ole enää naapurin rouva tullut valittamaan metelistä.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:24"]
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752418177.html?pos=crosspromo
Kokoomusnuorten pj., fasismiin vivahtavista lausunnoista tunnettu, Susanna Koski tunsi murhaaja-Pesosen hyvin. Susanna Koski taas on Alexander Stubbin hännystelijöitä.
[/quote]
Älä nyt sekoita sitä Helsingin piirin toiminnanjohtajaa tähän. Tämä Romppainen oli nuorten toiminnanjohtaja!
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:25"]
Tuohan on sama jätkä, joka on hokenut niitä heikompi aines - juttuja sen yhden tyypin fb-sivuilla. Nainen jonka hän surmasi oli syrjäytynyt. Pitääkö tästä nyt yllättyä?
[/quote]
on kommentoinut Schubakia, kyllä. Sama ideologia heikomman aineksen hävittämisestä.
Ties vaikka tappoi vaan huvikseen, sellaisiakin ihmisiä on. Nainen ollut vaikkapa pihalla tupakalla.