Miksi puheliailta ja äänekkäiltä ihmisiltä ei edellytetä sosiaalisia taitoja?

Kauan sitten olin soveltuvuustesteissä sosiaalisen alan koulutukseen. Ryhmähaastattelutilanteessa alkoi paniikki hiipiä mileen kun en saanut puheenvuoroa kun koko muu ryhmä oli näitä sosiaalisia kovalla äänellä puhujia. En pidä toisten päälle puhumisesta enkä keskeyttämisestä joten vaikea oli päästä mukaan "keskusteluun". Vihdoin pääti että jotain minunkin on sanottava ja "iskin" yhden heistä vetäessä henkeä paasauksensa lomassa ja todella yhden ainoan kommentin sanoin. Olin varma että se pilasi mahdollisuuteni. Yllätys, olinkin ainoa joka siitä ryhmästä pääsi opiskelemaan.

Kysyin haastattelijoilta asiasta koulun alettua ja kas, olin tehnyt positiivisen vaikutuksen koska minusta näki että seurasin aktiivisesti tilannetta ja puheita, ja kun sanoin jotain, minulla oli harkittua asiaa eikä "kunhan nyt puhun" puhetta.

Eivät ne tuppisuut todellakaan ole aina hissukoita tai muista kiinnostumattomia.

Itse luonteeltani olen pääosin rauhallinen, tutustun helposti ihmisiin, pystyn ylläpitämään small talkia ja oletan omaavani hyvät sosiaaliset taidot koska olen pääsykokeet sosiaalialalle läpäissyt ja omaan hyvinvoivia ihmissuhteita. Enkä todellakaan ole missään porukassa se hölösuu joka kälättää taukoamatta. Siinäpä teille "räväköille sosiaalisille " mietittävää..siis miten voi olla miellyttävä henkilö vaikka ei puhu kokoajan Hmm??

Noh, sehän tässä onkin, että kumpikaan ääripää ei ole hyvää käytöstä.

Mä en viitsi vaivautua keskustelemaan millään lailla näiden pahimpien hölöttäjien/päällepuhujien kanssa. Mielummin poistun sitten kokonaan, niin ei tarvi alistua kuuntelemaan. Yhden esimerkin kerron: Sellainen hiljainen ja ujo ihminen avasi yllättäen kerrankin kahvipöydässä suunsa ja alkoi kertoa lapsensa joutuneen edellisiltana kolariin. Me muut jäätiin kuuntelemaan ja mielessäni aloin sorvata sopivia kysymyksiä hänelle. Mutta eihän tää hissukka saanut kolmatta lausettaan loppuun kun pöydän suulain alkoi innoissaan kertoa miten hänen mökkinaapurinsa muutama vuosi sitten ajoi...

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 21:49"]

Mä en viitsi vaivautua keskustelemaan millään lailla näiden pahimpien hölöttäjien/päällepuhujien kanssa. Mielummin poistun sitten kokonaan, niin ei tarvi alistua kuuntelemaan. Yhden esimerkin kerron: Sellainen hiljainen ja ujo ihminen avasi yllättäen kerrankin kahvipöydässä suunsa ja alkoi kertoa lapsensa joutuneen edellisiltana kolariin. Me muut jäätiin kuuntelemaan ja mielessäni aloin sorvata sopivia kysymyksiä hänelle. Mutta eihän tää hissukka saanut kolmatta lausettaan loppuun kun pöydän suulain alkoi innoissaan kertoa miten hänen mökkinaapurinsa muutama vuosi sitten ajoi...

[/quote]

Arghhhh, niin tuttua. Mun työkaveri on samanlainen. Mun pitää välillä mennä vessaan rauhoittumaan, kun ottaa niin päähän se kailottaminen. Tulee sellainen olo, että pää hajoaa ja alan kohta kirkumaan. "kun minun naapuri sitä ja kaupan kassa tätä ja minä ja minun tyttöni tuota ja minun poika tätä ja voi kauhea, sanoitko sinä, että sinun mies on sairaalassa, kuule, minun serkun kummilla on kuule paljon pahempi vika ja se kuule on siellä sairaalassa ja annas, kun kerron kun minun veljen tyttö on muuten sairaalassa hoitajana ja se kertoi, että....." arghhhh

59! Otan osaa, tiedän täsmälleen tuon tunteen! - kun on kahden vaiheilla alanko kirkua vai lyönkö pääni seinään - ja pakko vaan olla tyynenä ja rauhallisena, tavallisena, vaikka ainoo ajatus päässä takoo "Oo ny hemm.....ä hetki hiljaa! Lopeta!"

Nythän siis puhutaan ääripäistä: niistä äänekkäistä, suorasanaisista, epäkohteliasita töksäyttelijöistä ja vastaavasti taas niistä itsekseen jurrottavista mököttäjistä, joista ei saa sanaakaan irti edes tervehdyksen vertaa. En nyt sanoisi, että kukaan Suomessa arvostaa tätä äänekästä ääripäätä (selvästi kylläkin tätä hiljaista ääripäätä, kun kuuluu jotenkin kulttuuriin). Tässäkin ketjussa suurin osa ei pidä töksäyttelijöitä lainkaan arvossa ja ne muutamat puolustelijat yrittävät puolustaa puheliaita, ei niitä röyhkeitä, ilkeitä ja suorasanaisia energiasyöppöjä.

Kun puhutaan sosiaalisista taidoista, ovat molemmat ääripäät tietysti yhtä taitamattomia. Sosiaalisesti taitava ihminen osaa myös kuunnella, antaa tilaa ja olla hienotunteinen. MUTTA  hänen ei tarvitse kannatella sitä hiljaista ääripäätä yhtään sen enempää kuin sitä äänekästä ääripäätäkään. Molemmilla on puutteita sosiaalisissa taidoissa eikä sen sosiaalisesti taitavan tarvitse urakoida kummankaan eteen, koska molemmilla on vastuu omasta käytöksestään. Usein sosiaalisesti taitavat yrittävät ymmärtää näitä hiljaisia, koska se on helpompaa kuin äänekkäiden hillitseminen, ja tämä on ihan ok, mutta en ymmärrä, miksi kenenkään velvollisuus olisi jatkuvasti rohkasita aikuista ihmistä sanomaan sanottavaansa ja laittaa sillä aikaa kaikki muu keskustelu jäähylle. Kahden kesken rohkaisu on hyvä asia, porukassa on kyettävä aistimaan sen porukan tahti, ja jos ei kykene, ei sitä voi kaikki 10 muuta jäädä odottelemaan ja varmistelemaan.

Olen itse ollut äärimmäisen ujo ja todellakin raivannut tieni siihen pisteeseen, että saan suuni auki useimmiten. Koen erittäin raskaaksi sen, että tiettyjen ihmisten kanssa minun on aina tervehdittävä ensin, aina johdettava puhetta, aina päätettävä, puhutaanko lainkaan tänään. Ajaudun sellaiseen hermostuneeseen pajatukseen, kun tämä hiljainen on selvästi hakeutunut seuraani ja vastailee, jos osaan keksiä riittävän mielenkiintoisen aiheen. Välillä olemme sitten hiljaa, ja sekin tuntuu jäätävältä protestilta. Nyt olen kuullut toistuvasti juoruja siitä, miten tämä hiljainen on arvostellut tapaani puhua ja tapaani olla hiljaa. Itse hän ei ole yrittänyt alkeellisintakaan askelta kohti normaalia työpaikkakommunikointia. Miksi minun pitäisi kannatella häntä ja huomioida hänet, kun hän vain arvostelee, etten osaa vaistota, milloin hän haluaa olla hiljaa ja milloin puhua? Eihän se ole minun tehtäväni! Minun tehtäväni on itse puhua, jos niin haluan ja olla hiljaa, jos niin haluan. Pidän kohteliaana tapana keskustella edes hetken työkaverini kanssa kahvitilassa, projektin aloittamiskokouksessa tai vaikkapa naulakoilla lähtiessämme kotiin. En puhu tolkuttomasti, saatan vain todeta, että ulkona sataa, onneksi on sateenvarjo ja huomiseen. Small talk kuuluu kohteliaisiin tapoihin, vaikka ei siitä niin pitäisikään.

Minusta siis kumpikaan ääripää ei ole hyvä asia eikä kumpikaan saisi päästä ns. pälkähästä. En tosin ap:n tavoin usko, että kukaan arvostaa röyhkeää ja itseriittoista lätinää yhtään sen enempää kuin sitä nyrpeää tuijotustakaan.

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 18:32"]Suomessa. Mistähän tämä johtuu? Paljon puhuville ihmisille sallitaan aggressiivinen tunneilmaisu ja muiden tarpeiden huomiotta jättäminen. Sen sijaan hiljaisen ihmisen ei tarvitse tehdä kovinkaan suurta vuorovaikutusmokaa, ennekuin joku on näpäyttämässä. Oletteko huomannut samaa?
[/quote]en ollenkaan.

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 22:41"]

Nythän siis puhutaan ääripäistä: niistä äänekkäistä, suorasanaisista, epäkohteliasita töksäyttelijöistä ja vastaavasti taas niistä itsekseen jurrottavista mököttäjistä, joista ei saa sanaakaan irti edes tervehdyksen vertaa. En nyt sanoisi, että kukaan Suomessa arvostaa tätä äänekästä ääripäätä (selvästi kylläkin tätä hiljaista ääripäätä, kun kuuluu jotenkin kulttuuriin). Tässäkin ketjussa suurin osa ei pidä töksäyttelijöitä lainkaan arvossa ja ne muutamat puolustelijat yrittävät puolustaa puheliaita, ei niitä röyhkeitä, ilkeitä ja suorasanaisia energiasyöppöjä.

Kun puhutaan sosiaalisista taidoista, ovat molemmat ääripäät tietysti yhtä taitamattomia. Sosiaalisesti taitava ihminen osaa myös kuunnella, antaa tilaa ja olla hienotunteinen. MUTTA  hänen ei tarvitse kannatella sitä hiljaista ääripäätä yhtään sen enempää kuin sitä äänekästä ääripäätäkään. Molemmilla on puutteita sosiaalisissa taidoissa eikä sen sosiaalisesti taitavan tarvitse urakoida kummankaan eteen, koska molemmilla on vastuu omasta käytöksestään. Usein sosiaalisesti taitavat yrittävät ymmärtää näitä hiljaisia, koska se on helpompaa kuin äänekkäiden hillitseminen, ja tämä on ihan ok, mutta en ymmärrä, miksi kenenkään velvollisuus olisi jatkuvasti rohkasita aikuista ihmistä sanomaan sanottavaansa ja laittaa sillä aikaa kaikki muu keskustelu jäähylle. Kahden kesken rohkaisu on hyvä asia, porukassa on kyettävä aistimaan sen porukan tahti, ja jos ei kykene, ei sitä voi kaikki 10 muuta jäädä odottelemaan ja varmistelemaan.

Olen itse ollut äärimmäisen ujo ja todellakin raivannut tieni siihen pisteeseen, että saan suuni auki useimmiten. Koen erittäin raskaaksi sen, että tiettyjen ihmisten kanssa minun on aina tervehdittävä ensin, aina johdettava puhetta, aina päätettävä, puhutaanko lainkaan tänään. Ajaudun sellaiseen hermostuneeseen pajatukseen, kun tämä hiljainen on selvästi hakeutunut seuraani ja vastailee, jos osaan keksiä riittävän mielenkiintoisen aiheen. Välillä olemme sitten hiljaa, ja sekin tuntuu jäätävältä protestilta. Nyt olen kuullut toistuvasti juoruja siitä, miten tämä hiljainen on arvostellut tapaani puhua ja tapaani olla hiljaa. Itse hän ei ole yrittänyt alkeellisintakaan askelta kohti normaalia työpaikkakommunikointia. Miksi minun pitäisi kannatella häntä ja huomioida hänet, kun hän vain arvostelee, etten osaa vaistota, milloin hän haluaa olla hiljaa ja milloin puhua? Eihän se ole minun tehtäväni! Minun tehtäväni on itse puhua, jos niin haluan ja olla hiljaa, jos niin haluan. Pidän kohteliaana tapana keskustella edes hetken työkaverini kanssa kahvitilassa, projektin aloittamiskokouksessa tai vaikkapa naulakoilla lähtiessämme kotiin. En puhu tolkuttomasti, saatan vain todeta, että ulkona sataa, onneksi on sateenvarjo ja huomiseen. Small talk kuuluu kohteliaisiin tapoihin, vaikka ei siitä niin pitäisikään.

Minusta siis kumpikaan ääripää ei ole hyvä asia eikä kumpikaan saisi päästä ns. pälkähästä. En tosin ap:n tavoin usko, että kukaan arvostaa röyhkeää ja itseriittoista lätinää yhtään sen enempää kuin sitä nyrpeää tuijotustakaan.

[/quote]

Miksi ei voi olla vain normaalisti. Miksi pitää olla joku älytön sosiaalinen kälättäjä tai sitten jurottaja. Eikö sitä nyt voi olla töissä vain töissä ja keskustella ihan asiallisesti tavalliset jutut ja sitten työjutut. Töitä kai työpaikalle on tultu tekemään, eikä hoitamaan sosiaalisia suhteitä pälättämällä ja olemalla sosiaalisia.

Niinhän se ap sanoikin, parikin kertaa, ihan selkeästi, että tarkoittaa nyt vain sitä ääripäätä. Siksi on puhuttu siitä.

Meillä töissä on eräs äänekäs ihminen, joka on välillä hieman rasittava. Hän puhuu ja toimii niin kuin hänelle olisi eri säännöt. Esim. voi heittää rajuakin herjaa toisista, mutta itse on kuin mimosa, joka vetää herneen nenään pienestäkin häntä koskevasta leikkipuheesta. Ylipäätään ei ymmärrä huumoria yhtään, jos se kohdistuu häneen itseensä. Itse pidän eniten sellaisista hölöttäjistä, jotka osaavat heittää vitsiä myös itsestään ja omista kummallisuuksistaan.

Tietysti ihmisissä on paljon temperamenttieroja. Toiset ovat hiljaisia pohdiskelijoita, toiset ulospäinsuuntautuneita. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei kaikenlaista käytöstä voida selittää temperamentilla. Käytöstavat ja toisten huomioiminen ovat kotoa opittua perintöä. Jos on lapsena joutunut menemään nyrkit ojossa saadakseen haluamansa, toimii ihminen usein niin aikuisenakin.

Hohhoijaa taas tämä perustettu, että puheliaat ovat tyhmiä. Olen puhelias ja pidän ihmisistä ja olen sosiaalisesti taitava, kiitos perheeni antaman mallin. Kuuntelen ja minulle mm uskoudutaan paljon. Silti, koska olen puhelias ja impulsiivinen, moni on ihan hämmästynyt ja sen sanonutkin, kun osottaudun älykkääksi. Olen puheliaisuudestani huolimatta luonnontieteellisten alan tohtori, joka luo FMn huvikseen, kuuluu Mensaan ja tykkää pohtia asioita. Kai minun pitäisi silti olla aina hiljaa yksinäni, jotta antaisin älykkään ja syvällisen kuvan itsestäni

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 22:41"]

Nythän siis puhutaan ääripäistä: niistä äänekkäistä, suorasanaisista, epäkohteliasita töksäyttelijöistä ja vastaavasti taas niistä itsekseen jurrottavista mököttäjistä, joista ei saa sanaakaan irti edes tervehdyksen vertaa. En nyt sanoisi, että kukaan Suomessa arvostaa tätä äänekästä ääripäätä (selvästi kylläkin tätä hiljaista ääripäätä, kun kuuluu jotenkin kulttuuriin). Tässäkin ketjussa suurin osa ei pidä töksäyttelijöitä lainkaan arvossa ja ne muutamat puolustelijat yrittävät puolustaa puheliaita, ei niitä röyhkeitä, ilkeitä ja suorasanaisia energiasyöppöjä.

Kun puhutaan sosiaalisista taidoista, ovat molemmat ääripäät tietysti yhtä taitamattomia. Sosiaalisesti taitava ihminen osaa myös kuunnella, antaa tilaa ja olla hienotunteinen. MUTTA  hänen ei tarvitse kannatella sitä hiljaista ääripäätä yhtään sen enempää kuin sitä äänekästä ääripäätäkään. Molemmilla on puutteita sosiaalisissa taidoissa eikä sen sosiaalisesti taitavan tarvitse urakoida kummankaan eteen, koska molemmilla on vastuu omasta käytöksestään. Usein sosiaalisesti taitavat yrittävät ymmärtää näitä hiljaisia, koska se on helpompaa kuin äänekkäiden hillitseminen, ja tämä on ihan ok, mutta en ymmärrä, miksi kenenkään velvollisuus olisi jatkuvasti rohkasita aikuista ihmistä sanomaan sanottavaansa ja laittaa sillä aikaa kaikki muu keskustelu jäähylle. Kahden kesken rohkaisu on hyvä asia, porukassa on kyettävä aistimaan sen porukan tahti, ja jos ei kykene, ei sitä voi kaikki 10 muuta jäädä odottelemaan ja varmistelemaan.

Olen itse ollut äärimmäisen ujo ja todellakin raivannut tieni siihen pisteeseen, että saan suuni auki useimmiten. Koen erittäin raskaaksi sen, että tiettyjen ihmisten kanssa minun on aina tervehdittävä ensin, aina johdettava puhetta, aina päätettävä, puhutaanko lainkaan tänään. Ajaudun sellaiseen hermostuneeseen pajatukseen, kun tämä hiljainen on selvästi hakeutunut seuraani ja vastailee, jos osaan keksiä riittävän mielenkiintoisen aiheen. Välillä olemme sitten hiljaa, ja sekin tuntuu jäätävältä protestilta. Nyt olen kuullut toistuvasti juoruja siitä, miten tämä hiljainen on arvostellut tapaani puhua ja tapaani olla hiljaa. Itse hän ei ole yrittänyt alkeellisintakaan askelta kohti normaalia työpaikkakommunikointia. Miksi minun pitäisi kannatella häntä ja huomioida hänet, kun hän vain arvostelee, etten osaa vaistota, milloin hän haluaa olla hiljaa ja milloin puhua? Eihän se ole minun tehtäväni! Minun tehtäväni on itse puhua, jos niin haluan ja olla hiljaa, jos niin haluan. Pidän kohteliaana tapana keskustella edes hetken työkaverini kanssa kahvitilassa, projektin aloittamiskokouksessa tai vaikkapa naulakoilla lähtiessämme kotiin. En puhu tolkuttomasti, saatan vain todeta, että ulkona sataa, onneksi on sateenvarjo ja huomiseen. Small talk kuuluu kohteliaisiin tapoihin, vaikka ei siitä niin pitäisikään.

Minusta siis kumpikaan ääripää ei ole hyvä asia eikä kumpikaan saisi päästä ns. pälkähästä. En tosin ap:n tavoin usko, että kukaan arvostaa röyhkeää ja itseriittoista lätinää yhtään sen enempää kuin sitä nyrpeää tuijotustakaan.

[/quote]

Outoa, itse en ole koskaan tavannut ketään kenen hiljaisuus häiritsisi ja ketä pitäisi kannatella. Kummallista, että joillekin sattuu kohdalle, sen sijaan paljonkin olen tavannut ihmisiä, jotka jollain tapaa leuhkivat sillä että puhuvat koko ajan ja luulevat että se on jotenkin hienoa ja päinvastoin kuin ulkomailla, missä sosiaalisuus on sitä, että ollaan reiluja ja otetaan kaikki huomioon ja tuetaan ja katsotaan ja kysytään jos joku ei ole saanut puheenvuoroa, täällä suomessa jotkut ekstrovertit näyttävät jotenkin alkavan syrjiä ja puhua päälle, jos joku sellainen puhuu, jolla ei heidän mielestään ole sama asema hierarkiassa. Esim nuori-vanha jne. asetelmat, tai hiljaisen rooli-puheliaan rooli.

Ikäviä ihmisiä kertakaikkiaan, suurin osa ihmisistä, jotka kehuvat omalla äänellään. En ole koskaan tavannut siis hiljaista, joka ei saisi suutaan auki, kun heille puhutaan tai kun pitäää puhua, sen sijaan olen tavannut kälättäjiä, joilta ei koskaan ole tullut asiayhteyteen liittyvää asiaa.

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 19:47"]

Huom! En tarkoittanut, että KAIKKI puheliaat ihmiset olisivat "rasittavia kälättäjiä". Päinvastoin, mielestäni moni extrovertti ihminen on todella mukavaa seuraa. MUTTA ihmettelin sitä, miksi puheliaalle sallitaan paljon herkemmin ikävä ja tylykin käytös, esim, vittuilu, kiroilu, toisten epäkunnioittava kohteleminen jne. Miksi siihen ei koeta tarvetta puuttua? Miksi itse hiljaisena saan kuulla kommentteja, että tapani vuorovaikuttaa on hankala tms. kun taas joku puheliaampi ihminen, jonka aggressiivinen ilmaisu aiheuttaa ahdistusta, onkin ihan ok? Miksi suomessa ei arvosteta _sosiaalisia taitoja_?

Ulkomailla oon (hiljaisena hissukkana) törmännyt siihen, että puhelias ihminen osoittaa mielenkiintoa minua kohtaan ja yrittää ottaa mukaan keskusteluun. Suomessa näin ei tapahdu juuri koskaan, vaan puhelias jauhaa omia juttujaan itsestään. Lisäksi täällä tunnutaan ajattelevan, että äänekäs ihminen = sosiaalisesti taitava. Tähän kulttuuriin kaipaisin muutosta.

[/quote]

Luulen, että ero puuttumisessa johtuu siitä samasta asiasta, kuin vaikka että jos poikajoukko törttöilee kaupungilla, tai koulussa, siihen ei puututa yhtä helposti kuin tyttöjoukon törttöilyyn. Eli pelko. Uskallus.

Todennäköisyys että mahdollisesti manipuloiva koko ajan suuna pääänä oleva päällepäsmäri antaa sinulle täyslaidallisen, on suurempi, kuin että hiljainen ajatteleva "hissukka" antaa täyslaidalllisen, jos puutut huonoon käytökseen.

Ihmiset ovat laumasieluisia pelkureita.

Kukaan ei puutu kaupungilla hakkaamiseen, mutta kun pikkutyttö sanoo kirosanan, niin johan löytyy rohkeita ihmisiä paheksumaan.

Olen huomannut myös tuon eron ulkomaiden ja suomen välillä. Se johtunee siit että täällä ei osata olla kunnolla, samasta asiasta kuin että täällä on enemmän kiusamista. Ihmiset ovat juntteja ja koska suomalaisia on pidetty stereotyyppisesti hiljaisina, ollaan nyt ylpeiltä sitten puhumisesta ja on käsitetty sosiaalisuus aivan väärin. Se ei ole paskamaisuutta muille, ja etuilua ja hiljaisempian kiusaamista.

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 21:49"]Mä en viitsi vaivautua keskustelemaan millään lailla näiden pahimpien hölöttäjien/päällepuhujien kanssa. Mielummin poistun sitten kokonaan, niin ei tarvi alistua kuuntelemaan. Yhden esimerkin kerron: Sellainen hiljainen ja ujo ihminen avasi yllättäen kerrankin kahvipöydässä suunsa ja alkoi kertoa lapsensa joutuneen edellisiltana kolariin. Me muut jäätiin kuuntelemaan ja mielessäni aloin sorvata sopivia kysymyksiä hänelle. Mutta eihän tää hissukka saanut kolmatta lausettaan loppuun kun pöydän suulain alkoi innoissaan kertoa miten hänen mökkinaapurinsa muutama vuosi sitten ajoi...

 
[/quote]
Tämä on se raivostuttava esimerkki äänekkäästä ihmisestä. Tällaiset on aika itsekkäitä tapauksia. Siinä menee kertojalla pasmat ihan sekaisin, kun on puhumassa tärkeästä asiasta ja joku keskeyttää. Mutta yhtä loukkaava on se toinen ääripää, joka vastaavassa tilanteessa istuu ihan hiljaa. Siinä tulee kertojalle tunne "olenko ihan ilmaa".

Mutta voi istua hiljaa olematta mikään kivikasvo. Voi kommunikoida myös non-verbaalisesti, ilmeillä, silmillä, eleillä.. hyvinkin hienovivahteisesti mutta kuitenkin.

valitettavan usein niiden puheliaiden ja äänekkäiden ajatellaan olevan niitä sosiaalisia ja sosiaalisilta taidoiltaan hyviä. näin kuitenkaan harvoin oikeasti on.

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 20:08"]

Siis onko näitä ihmisiä paljon, siis sellaisia jotka esim. työkaverin tullessa lounaalla istumaan vastapäätä, eivät tervehdi saati hymyile, korkeintaan hymähtelevät tylysti jotain vastaukseksi ja vilkuilevat kärsivästi sivuilleen? Mä olen ajatellut, että kuulun itse näihin hiljaisiin, mutta mähän olen varsinainen social butterfly tuollaiseen verrattuna ja tuo kuvattu on kyllä mielestäni ihan ääriesimerkki. Törmäättekö te useinkin noin hiljaisiin ihmisiin, mä meinaan en nyt just muista ketään. No, edelliseltä työpaikalta tiedän kaksi tosi tosi ujoa ihmistä, jotka eivät oikeastaan koskaan puhuneet mitään, mutta heistä kyllä paistoi heti että ovat vain ujoja eivätkä millään tavalla ylpeitä.

[/quote]

Juu ei, en tiedä ketään, se on näiden ekstroverttien toiveuni, että olisi joku hiljainen, jota saisi mollata. Kaikki tuntemani hiljaiset osaavt jutella kun sikailevia ei ole paikalla.

Anoppi on seurassani aika hiljainen. Se on välillä ahdistavaa. Mutta heti, kun se sanoo jotakin, mua alkaa ärsyttää ja toivon, että se olisi hiljaa.

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 18:41"]

Mä olen juurikin tälläinen äänekäs ja kärkevä, sadasta nollaan sekunnissa niin sanotusti. Eniten koen syyllistystä juuri teidän hissukoiden osalta. Ollaan niin tuomitsevia ja parempia kun osataan olla hiljaa, mutta sitten kuitenkin valitetaan, kun asiat ei mene oman pään mukaan :D ei meidän muiden tarvitse olla hiljaa, koska te ette osaa avata suutanne.

[/quote]

No ettekä anna suunvuoroa. Puhutte päälle kun joku todella fiksu alkaa puhumaan.Ärsytätte!