Lue keskustelun säännöt.
Muistisairaan henkilön puolison uusi suhde (mitä mieltä?)
07.09.2021 |
Suvussani on meneillään tällainen ”kriisi”:
70 ja risat-ikäinen pariskunta on ollut naimisissa noin 50 v. Vaimolla todettiin muutama vuosi sitten Alzheimer, ja hän on tällä hetkellä hoitokodissa eikä enää ns. tässä maailmassa kuin pienin pilkahduksin.
Mies on täysin terve ja aktiivinen. Hän on löytänyt itselleen naisystävän, jonka kanssa on alkanut viettää yhä enemmän aikaa. Pariskunnan lapset ovat tästä äärimmäisen närkästyneitä ja vihaisia.
Jos te olisitte vastaavassa tilanteessa ja samassa asemassa kuin pariskunnan mies, voisitteko aloittaa uuden suhteen? Onko mielestänne moraalisesti väärin jos pitkälle dementoituneen puoliso aloittaa uuden suhteen avioliiton ollessa voimassa ja puolison ollessa elossa? Antaisitteko puolisollenne luvan uuteen suhteeseen, jos tietäisitte sairastavanne pahenevaa muistisairautta?
Kommentit (125)
Todellakin on ok. Miksi ihmeessä seitsemänkymppisen terveen ihmisen - on sitten mies tai yleensä se on muuten nainen, jotka elävät pidempään ja ovat terveempiä - pitäisi hautautua elävältä sellaisen puolison takia, joka ei enää ole tässä elämässä kiinni?
Olennaista kai lienee, että se dementoitunut saa hoitoa ja häntä käydään katsomassa.
Aika kamalia ovat lapset, jotka tuossa alkavat kiukutella. Isällä kun voi hyvin olla vielä parikymmentä vuotta jäljellä elinaikaa, olisi kai se nyt lastenkin etu, että se sujuisi hyvässä seurassa, terveenä ja onnellisena?! Versus että isä kituisi yksinäisyydessä.
Äiti tuossa on jo ns. puoliksi rajan takana - ikävä sanoa näin, mutta pahasti dementoitunut (mikä tilanne on, jos on laitoksessa) ei enää ole entinen ihminen. Hän on kuori, joka ei kykene ajatustenvaihtoon, ei tunteiden osoittamiseen, ei seksiin, ei läsnäoloon.
Ja sanon tämän sekä äidin että isän Alzheimerille runsaan vuoden sisällä menettäneenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan suotavaa, jos tilanne on tuo. Toki ymmärrän jollain tasolla myös lasten närkästymisen, mutta sen verran pitäisi olla avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta, ettei vaadi pahimmillaan vuosikymmenien sitoutumista käytännössä vihannekseen.
No on täysin Ok. Jokainen elää itselleen. Lapsilla ei ole asiaa puuttua tuohon, niin kauan kuin äitiä ei mitenkään loukata.
Itse yllätyin kun 56v äitini, joka on aina ollut maanläheinen ateisti, oli vastaavasta tilanteesta puhuessamme sitä mieltä, että vain toisen kuoleman jälkeen saa alkaa elää uutta elämää. Vaikka se toinen olisi sairas sen 20v! Hämmästyin kyllä...
Mitä se niille pennuille kuuluu? Pitäisivät huolen omista asioistaan.
Siinä vaiheessa kun potilas on hoitokodissa eikä enää tunne puolisoaan on OK.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suvussa oli tällainen tilanne. Aikuiset lapset ymmärsivät tilanteen, tuossa vaiheessa äiti ei ymmärtänyt tästä maailmasta oikein enää mitään.
Ehdottomasti pitäisi virallisesti paperilla erota ja ositus. Jos uusi kumppani otetaan. Selän takana peli ei käy. Jätetyllä pitää olla tukijat jo valmiina asiaan. Erossa tulevan osituksen raha kannattaisi ehkä käyttää jätetyn hyväksi tai meneekö lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No on täysin Ok. Jokainen elää itselleen. Lapsilla ei ole asiaa puuttua tuohon, niin kauan kuin äitiä ei mitenkään loukata.
Itse yllätyin kun 56v äitini, joka on aina ollut maanläheinen ateisti, oli vastaavasta tilanteesta puhuessamme sitä mieltä, että vain toisen kuoleman jälkeen saa alkaa elää uutta elämää. Vaikka se toinen olisi sairas sen 20v! Hämmästyin kyllä...
Äitiään tuossa loukataan koko ajan. Oletko tyhmä?
Toinen vanhemmistani on muistisairas ja hoitokodissa. Toinen virkeä ja aktiivinen. Ymmärtäisin ja hyväksyisin, jos hänellä olisi joku uusi nais-/miesystävä. Sitä en varmaankaan ymmärtäisi, jos hän etsimällä etsisi itselleen uutta kumppania. Jos uusi kumppani löytyisi vahingossa/kehittyisi vähitellen ystävyydestä kumppanuudeksi, olisi helpompi ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on täysin Ok. Jokainen elää itselleen. Lapsilla ei ole asiaa puuttua tuohon, niin kauan kuin äitiä ei mitenkään loukata.
Itse yllätyin kun 56v äitini, joka on aina ollut maanläheinen ateisti, oli vastaavasta tilanteesta puhuessamme sitä mieltä, että vain toisen kuoleman jälkeen saa alkaa elää uutta elämää. Vaikka se toinen olisi sairas sen 20v! Hämmästyin kyllä...
Äitiään tuossa loukataan koko ajan. Oletko tyhmä?
Sinulla ei selvästi ole mitään kokemusta dementiasta. Siinä vaiheessa kun ihminen on vaipoissa kulkeva puhumaton ihmiskuori, siinä ei edes tunnista enää juurikaan lapsia/puolisoa, eikä takuulla ymmärrä mitään siitä, onko puolisolla uusi kumppani.
Aika itsekästä vaatia, että se terve vanhempi jäisi kärvistelemään yksinäisyyteen kenties jopa vuosiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan suotavaa, jos tilanne on tuo. Toki ymmärrän jollain tasolla myös lasten närkästymisen, mutta sen verran pitäisi olla avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta, ettei vaadi pahimmillaan vuosikymmenien sitoutumista käytännössä vihannekseen.
Väärin. Huoripukkaaminen on kusipäistä myös puolisoa sekä lapsia kohtaan. Avioeron saa aina halutessaan. Voi voi jos siinä menettää omaisuutta. Itse hylkäisin tuollaisen vanhemman, eipä ole hänelläkään kauan aikaa jäljellä, joten hoitakoon morsian.
Siinä sitten hylkäisit, on hyvä peruste jättää tuollaiset id.rit perinnöttömäksi.
Ei muuten ole. Ota asioista selvää tampio.
Kyllä minä oikeustieteen maisterina asian tiedän, höppänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse sitä mieltä, että ei ole oikein, jos terveen puolison elämä pysähtyy kokonaan vuosikausiksi. Elämä on ainutlaatuinen ja sitä pitäisi elää täysillä niin kauan kuin pystyy. Syvästi dementoitunut ihminen on tavallaan vain kuori; ei hän kykene enää olemaan kumppani kuin paperilla. Kuitenkaan terveen puolison kaipuu parisuhteeseen ja vuorovaikutukseen ei välttämättä katoa mihinkään. Dementoituneella ei ole tässä tapauksessa mitään hätää, vaan hän on hoitokodissa jossa hän saa itselleen sopivaa hoitoa ja perheenjäsenet vierailevat säännöllisesti.
Suvussamme on se tilanne, että pariskunnan lapset ikäänkuin pakottavat muun suvun valitsemaan puolensa tässä asiassa. Pelkäämme, että tämä rikkoo välit.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan suotavaa, jos tilanne on tuo. Toki ymmärrän jollain tasolla myös lasten närkästymisen, mutta sen verran pitäisi olla avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta, ettei vaadi pahimmillaan vuosikymmenien sitoutumista käytännössä vihannekseen.
Väärin. Huoripukkaaminen on kusipäistä myös puolisoa sekä lapsia kohtaan. Avioeron saa aina halutessaan. Voi voi jos siinä menettää omaisuutta. Itse hylkäisin tuollaisen vanhemman, eipä ole hänelläkään kauan aikaa jäljellä, joten hoitakoon morsian.
Siinä sitten hylkäisit, on hyvä peruste jättää tuollaiset id.rit perinnöttömäksi.
Ei muuten ole. Ota asioista selvää tampio.
Kyllä minä oikeustieteen maisterina asian tiedän, höppänä.
Höpö höpö. Hylkääminen ei ole peruste yhtään mihinkään, ainoastaan tuomitusta rikoksesta voi tehdä perinnöttömäksi. Tiedoksi vaan ”oikeustieteen maisterille”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perinnöttömäksi voi jättää lapsen, jos tämä tekee rikoksen perittävää kohtaan, käyttäytyy muulla tavoin loukkaavasti tai viettää siveetöntä/kunniatonta elämää. Julkinen hylkääminen ja vanhemman kieltäminen voi hyvin mennä tuon kakkoskohdan puitteisiin. Riippuu vähän siitä, miten sen pesäeron tekee.
Tässä hyviä esimerkkejä rajanvedosta:
Minä ainakin haluaisin, että toinen voi jatkaa elämäänsä.
Onhan se varmasti lapsille tiukka paikka katsoa vieressä ja terveeltä vanhemmalta toivoisi hienotunteisuutta tilanteessa.
Ihmisellä on vaan yksi elämä ja puolison sairaus jos mikä saa ymmärtämään jäljellä olevan elämän elämisen merkityksen.
Tuskin haluaisin syödä sunnuntailounasta tai viettää juhannusta uuden tuttavuuden kanssa, mutta olisihan se ihan mukaan, että vanhemmalla olisi esim. matkoille seuraa.
Minusta on väärin, kun toinen on vielä elossa. Käyttäisi energiaa sen toisen tukemiseen.
Dementtiei ehkä osaa ääneen sanoa, kuka se siinä vieressä on, mutta kyllä hän sen pohjimmiltaan ymmärtää, että joku hyvin läheinen.
Vastenmielistä tuollainen kuvio, että uusi otetaan.
Tottakai on ok. Mutta toki se on myös syytä tehdä hienotunteisesti lapsia kohtaan, heidän tunteistaan varmaan iso osa johtuu siitä, että äiti tekee kuolemaa. Ei nyt salata tarvi, mutta ei myöskään ottaa ketään kotiin asumaan tai lasten kanssa samaan kahvipöytään.
Minusta ihan ok siinä vaiheessa kun toinen on hoitokodissa eikä tässä maailmassa enää.