Lue keskustelun säännöt.
Muistisairaan henkilön puolison uusi suhde (mitä mieltä?)
07.09.2021 |
Suvussani on meneillään tällainen ”kriisi”:
70 ja risat-ikäinen pariskunta on ollut naimisissa noin 50 v. Vaimolla todettiin muutama vuosi sitten Alzheimer, ja hän on tällä hetkellä hoitokodissa eikä enää ns. tässä maailmassa kuin pienin pilkahduksin.
Mies on täysin terve ja aktiivinen. Hän on löytänyt itselleen naisystävän, jonka kanssa on alkanut viettää yhä enemmän aikaa. Pariskunnan lapset ovat tästä äärimmäisen närkästyneitä ja vihaisia.
Jos te olisitte vastaavassa tilanteessa ja samassa asemassa kuin pariskunnan mies, voisitteko aloittaa uuden suhteen? Onko mielestänne moraalisesti väärin jos pitkälle dementoituneen puoliso aloittaa uuden suhteen avioliiton ollessa voimassa ja puolison ollessa elossa? Antaisitteko puolisollenne luvan uuteen suhteeseen, jos tietäisitte sairastavanne pahenevaa muistisairautta?
Kommentit (125)
Pitkässä parisuhteessa ollut ihminen on varmaan luonteeltaan seuraa kaipaava ja kaipaa nimenomaan sitä parisuhdetta. Ikää on ja aikaa ei ole tuhlattavaksi, eli ei voi tai halua odotella leskeksi jäämistä ennen seurustelua. Ei ole tarvetta tehdä seurustelusta virallista. Lapset eivät hyväksyisi ehkä leskenkään seurustelua eli ei tarvitse heiltä kysellä. Ei ehkä oikein mukava tilanne, mutta ei mitään järkevää syytä kieltääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on pettämistä.
Entä sitten kun se potilas on lopullisesti kuollut? Onko se sittenkin vielä pettämistä? Se vaikuttaa potilaan oloon yhä ihan samalla tavalla, siis ei mitenkään.
Olen vanhustenhoidossa töissä ja näitä tapauksia on paljon. Eräässä paikassa muistisairas vaimo oli hoidettavana, miehellä uusi suhde, mutta mies kävi siitä huolimatta vaimoaan katsomassa säännöllisesti. Miksi ns. elävä leski ei saa solmia uutta suhdetta, jos se tehdään hienovaraisesti? Puoliso voi olla hoivapaikassa vuosikymmeniä, pitäisikö terveen puolison lakata elämästä?
Vierailija kirjoitti:
On ok, kunhan muistisairaalle ei tilanteesta kerrota (muisti 5minuutin kuluttua tai ei), käydään tervehtimässä mahdollisimman usein, ja että hänen asiansa hoidetaan asiallisesti.
Entä jos se muistisairas ei enää ymmärrä puhetta? Kuinka hänelle edes voisi kertoa?
Ja viimeksi kun osasi itse puhua, ei kysyttäessä yhtään tiennyt, kuka se oma puoliso on? Nimi ei palaudu mieleen, eikä osaa yhtään sanoa, onko joskus tavannut. Tämä ei ole mikään mahdoton skenaario, vaan muistisairauden loppuvaiheissa täyttä todellisuutta.
Mun isäni jaksoi äitini dementiaa loppuun asti. Isä asui rivitalossa pihan toisella puolella ja äitini dementiakodissa pihan toisella puolella. Kävi 2 tai 3 kertaa päivässä äitiä katsomassa. Äiti sairasti dementiaa 10v. Nyt ollut 5v kuolleena eikä isälläni ole vieläkään uutta naista. Naimisissa olivat 56v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti vaikea tilanne lapsille. Mutta toisaalta. Olisiko se elämä kenellekään parempaa, jos mies eroaisi vaimostaan? Vaimo ei ymmärrä tilanteesta yhtään mitään. Voi olla ettei hoitokodissa käyminen muuta dementoituneen arkea mitenkään. Mutta Olisiko se ajatuksen tasolla lasten mielestä parempi, että isä ottaisi eron. Lopettaisi käymisen ja keskittyisi uuteen suhteeseen. Mies on mahdollisesti elänyt vuosia vaimon kanssa ja nähnyt sairauden vääjäämättä etenevän. Surrut, huolehtinut ja murehtinut. Ehtinyt mahdollisesti olla omaishoitajakin. Se on kaikille omaisille raskasta, ei vähiten puolisolle joka elää 24/7 sitä arkea. Jos elämään tupsahtaa tuossa vaiheessa ihminen, johon rakastuu kun toinen on jo lähes tiedoton. Niin en näkisi sitä kyllä kovin tuomittavana.
"Mutta Olisiko se ajatuksen tasolla lasten mielestä parempi, että isä ottaisi eron."
Tuskin tuo on lapsille vaihtoehto, vaan edellyttävät isänsä olevan puolisolleen loppuun asti uskollinen, ja etsivät uutta puolisoa aikaisintaan sitten, jos on leski.
Tunnetko ilmaisun "elävän leski"? Jos toinen on lopullisesti tavoittamattomissa, niin miten tilanne eroaa täysleskeydestä?
Jos itse dementoidun, tai ylipäätään joudun hoitokotiin loppuiäkseni, ja puoliso on vielä voimissaan, niin totta ihmeessä haluan hänen jatkavan elämäänsä. Vilpittömästi toivon, että hän löytäisi itselleen vielä hyvän parisuhteen. Ei se multa ole pois!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun muistisairaus etenee ei ihminen ole enää itsensä. Joinain päivinä hän elää työelämää, joinain päivinä hän on lapsi tai suuttuu kun häntä ei muka olla käyty katsomassa vaikka ollaan. Muistisairaus voi olla kuin järkyttävän kovassa humalassa oloa tai pahimmillaan täydellistä puhumattomuutta ja lähes tajuttomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Mun isäni jaksoi äitini dementiaa loppuun asti. Isä asui rivitalossa pihan toisella puolella ja äitini dementiakodissa pihan toisella puolella. Kävi 2 tai 3 kertaa päivässä äitiä katsomassa. Äiti sairasti dementiaa 10v. Nyt ollut 5v kuolleena eikä isälläni ole vieläkään uutta naista. Naimisissa olivat 56v.
Ihmisiä, valintoja ja tarinoita on erilaisia. Kukapa niitä arvojärjestykseen pystyy laittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on ymmärrettävää, että haluaa antaa uudelle suhteelle mahdollisuuden, jos tuossa tilanteessa tulee sopiva ihminen vastaan. Moni ehkä pitää minua kuitenkin tiukkapipoisena, mutta itse ajattelen, että tuossa vaiheessa (vaimolla diagnosoitu muistisairaus vasta muutama vuosi sitten) olisi mautonta viedä uusi puoliso esim. sukujuhliin tai muuttaa tämän kanssa yhteen. Vaimo tuskin on kauaa ollut vielä hoitokodissakaan, jos diagnoosistakin on vasta muutama vuosi. Odottaisin ennen julkista ja avointa yhdessäoloa mieluiten muistisairaan puolison kuolemaan asti, tietysti jos muistisairas elää kovin kauan, voisi tätä joutua miettimään jo aiemmin. Minusta on kuitenkin julmaa lapsilta tuomita isän ajan viettäminen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
On ok, kunhan muistisairaalle ei tilanteesta kerrota (muisti 5minuutin kuluttua tai ei), käydään tervehtimässä mahdollisimman usein, ja että hänen asiansa hoidetaan asiallisesti.
Jos sille muistisairaalle kertominen olisi yhä mahdollista (potilas ymmärtää puhetta ja tietää olevansa naimisissa), on liian aikaista terveen puolison aloittaa uutta suhdetta. Sitten kun potilas ei millään tavalla tunnista puolisoaan, eikä kielellisten kykyjen mentyä ymmärtäisi, jos asia yritettäisiin selittää, tilanne on toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti vaikea tilanne lapsille. Mutta toisaalta. Olisiko se elämä kenellekään parempaa, jos mies eroaisi vaimostaan? Vaimo ei ymmärrä tilanteesta yhtään mitään. Voi olla ettei hoitokodissa käyminen muuta dementoituneen arkea mitenkään. Mutta Olisiko se ajatuksen tasolla lasten mielestä parempi, että isä ottaisi eron. Lopettaisi käymisen ja keskittyisi uuteen suhteeseen. Mies on mahdollisesti elänyt vuosia vaimon kanssa ja nähnyt sairauden vääjäämättä etenevän. Surrut, huolehtinut ja murehtinut. Ehtinyt mahdollisesti olla omaishoitajakin. Se on kaikille omaisille raskasta, ei vähiten puolisolle joka elää 24/7 sitä arkea. Jos elämään tupsahtaa tuossa vaiheessa ihminen, johon rakastuu kun toinen on jo lähes tiedoton. Niin en näkisi sitä kyllä kovin tuomittavana.
"Mutta Olisiko se ajatuksen tasolla lasten mielestä parempi, että isä ottaisi eron."
Tuskin tuo on lapsille vaihtoehto, vaan edellyttävät isänsä olevan puolisolleen loppuun asti uskollinen, ja etsivät uutta puolisoa aikaisintaan sitten, jos on leski.
Minun setäni meni uusiin naimisiin 10 v siitä kun ensimmäinen vaimo oli kuollut. 1. Vaimo kuoli pikkuisen vaille kuusikymppisenä. Eipä riittänyt lapsille se. Serkut vihasivat uutta puolisoa syvästi siihen asti kun setä kuoli. Varmaan vieläkin.
Suoraan sanoen pidän serkkujani k*sipäinä. Uusi vaimo hoiti vanhan setäni varsin mallikkaasti kun ikää tuli ja sairautta. Ei tarvinnut sedän mennä hoitokotiin, eikä serkkujen eväänsä lotkauttaa isän sairauden vuoksi.
Itse asiassa olen ollutkin. Isäni oli hyvin yksinäinen ja onneton. Se olin minä, joka ehdotti kaverinaista tai naisystävää. Isä ei siihen kyennyt eikä kykene vieläkään äidin kuoleman jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on väärin, kun toinen on vielä elossa. Käyttäisi energiaa sen toisen tukemiseen.
Dementtiei ehkä osaa ääneen sanoa, kuka se siinä vieressä on, mutta kyllä hän sen pohjimmiltaan ymmärtää, että joku hyvin läheinen.
Vastenmielistä tuollainen kuvio, että uusi otetaan.
Dementikkojen hoitajana en voi olla enempää toista mieltä,
20v aikana olen muutamia tuollaisia tapauksia nähneenä.
Muutamat ovat tavanneet hoitokodissa kun ovat puolisoitaan olleet tapaamassa. Yhteinen kokemus on yhdistänyt, eikä sitä dementoutunutta puolisoa ole jätetty, takana on pitkä yhteinen elämä ja jo vuosia toinen on liukunut pois ja toinen on muuttunut hoitajaksi, vuodet kun ei vielä olla hoitokotikunnossa ovat todella raskaita omaiselle, joka ei itsekään luultavammin ole mikään nuori hupakko/kundi. Lapset voivat asua kaukana, eivätkä ole nukkuneet vuosia koiranunta vahtien ettei dementikkoa lähde 'kotiin.'
Se uusi ystävä antaa voimaa käydä katsomassa sairasta puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ymmärrettävää, että haluaa antaa uudelle suhteelle mahdollisuuden, jos tuossa tilanteessa tulee sopiva ihminen vastaan. Moni ehkä pitää minua kuitenkin tiukkapipoisena, mutta itse ajattelen, että tuossa vaiheessa (vaimolla diagnosoitu muistisairaus vasta muutama vuosi sitten) olisi mautonta viedä uusi puoliso esim. sukujuhliin tai muuttaa tämän kanssa yhteen. Vaimo tuskin on kauaa ollut vielä hoitokodissakaan, jos diagnoosistakin on vasta muutama vuosi. Odottaisin ennen julkista ja avointa yhdessäoloa mieluiten muistisairaan puolison kuolemaan asti, tietysti jos muistisairas elää kovin kauan, voisi tätä joutua miettimään jo aiemmin. Minusta on kuitenkin julmaa lapsilta tuomita isän ajan viettäminen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on hyvä olla.
Siinäpä se, että pitäisi pyrkiä tilanteeseen, jossa kaikilla on mahdollisimman hyvä olla. Jos miehen mielestä hyvä olo tulisi siitä, että saa leuhuttaa uutta onneaan tosiaan jossain kahvipöydässä äitinsä kohtaloa surevien lasten silmille, niin silloin lasten hyvä olo ei toteudu. Siinähän isä alleviivaa samaan aikaan sekä sitä, ettei sure puolisoaan samalla kun lapset, mutta myös sitä, ettei lasten suru hetkauta häntä vaan hän tulee rakkauksineen ensin. Jotkut lapset voivat olla tosiaan julmia hekin, mutta yleensä silloin on heidän hyvää oloaan vastaan rikottu vuosikymmeniä tuohon mennessä. Hyvin kohdeltu ihminen kyennee suomaan isälleenkin helpotusta tilanteeseen jos isä on hienotunteinen.
Vierailija kirjoitti:
No, kuten tuosta näkee, valtaosa ymmärtää, että ei se dementikon lasten kiukuttelu ole mikään perustelu tulla elävältä haudatuksi.
Lapsellisen vihamielinen näkökulma.
Minä toivoisin mieheni löytävän uuden kumppanin, jos sairastin Alzheimeriin. Ei se olisi minulta pois ja koska rakastan miestäni, en haluaisi hänen hautautuvan vain minun muistelemiseeni. En minä enää sitä siinä vaiheessa tajuaisi. Tästä on jo keskenäänkin puhuttu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ok, kunhan muistisairaalle ei tilanteesta kerrota (muisti 5minuutin kuluttua tai ei), käydään tervehtimässä mahdollisimman usein, ja että hänen asiansa hoidetaan asiallisesti.
Jos sille muistisairaalle kertominen olisi yhä mahdollista (potilas ymmärtää puhetta ja tietää olevansa naimisissa), on liian aikaista terveen puolison aloittaa uutta suhdetta. Sitten kun potilas ei millään tavalla tunnista puolisoaan, eikä kielellisten kykyjen mentyä ymmärtäisi, jos asia yritettäisiin selittää, tilanne on toinen.
Syvästi muistisairaillakin voi olla hyviä hetkiä. Monesti ihmiset olettaa, ettei toinen enää tajua mistään mitään, vaikka monilla vaistot vielä pelaa jokseenkin toisten mielialojen ja tunnelman muutoksen suhteen. Mainitsin lähinnä siksi, että monesti omaiset tms puhuvat muistisairaan läsnäollessa vaikeista aiheista (raha, ihmissuhteet jne), olettaen, ettei toinen ymmärrä. Eikä välttämättä ymmärräkään, mutta voi olla että vaistoaa, että jotain on pielessä. Silloin ovat ahdistuneita ja levottomia tietämättä itse miksi.
Kannattaa omaisten ja muidenkin miettiä, mitä ja miten muistisairaan aikana puhuu.
En hyväksyisi uutta suhdetta, en todellakaan.
"Mutta Olisiko se ajatuksen tasolla lasten mielestä parempi, että isä ottaisi eron."
Tuskin tuo on lapsille vaihtoehto, vaan edellyttävät isänsä olevan puolisolleen loppuun asti uskollinen, ja etsivät uutta puolisoa aikaisintaan sitten, jos on leski.