Lue keskustelun säännöt.
Muistisairaan henkilön puolison uusi suhde (mitä mieltä?)
07.09.2021 |
Suvussani on meneillään tällainen ”kriisi”:
70 ja risat-ikäinen pariskunta on ollut naimisissa noin 50 v. Vaimolla todettiin muutama vuosi sitten Alzheimer, ja hän on tällä hetkellä hoitokodissa eikä enää ns. tässä maailmassa kuin pienin pilkahduksin.
Mies on täysin terve ja aktiivinen. Hän on löytänyt itselleen naisystävän, jonka kanssa on alkanut viettää yhä enemmän aikaa. Pariskunnan lapset ovat tästä äärimmäisen närkästyneitä ja vihaisia.
Jos te olisitte vastaavassa tilanteessa ja samassa asemassa kuin pariskunnan mies, voisitteko aloittaa uuden suhteen? Onko mielestänne moraalisesti väärin jos pitkälle dementoituneen puoliso aloittaa uuden suhteen avioliiton ollessa voimassa ja puolison ollessa elossa? Antaisitteko puolisollenne luvan uuteen suhteeseen, jos tietäisitte sairastavanne pahenevaa muistisairautta?
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
On ok, jos ihminen ei pärjää kotona. Toki itse kävisin katsomassa, enkä kertoisi, että olisi uusi heila. Eroa en ottaisi.
Mielestäni on liian aikaista, jos puolisosi vielä tuntee sinut ja ymmärtää puhetta. Sitten vasta on OK, jos mitään kontaktia ei enää saa. Loppuvaiheen dementikko ei ehkä edes kunnolla tajua, että joku on siinä vieressä.
Dementikoilla on myös paljon harhoja. Moni on varmasti mustasukkainen puolisonsa rinnakkaissuhteesta, vaikka mitään rinnakkaissuhdetta ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Jos te olisitte vastaavassa tilanteessa ja samassa asemassa kuin pariskunnan mies, voisitteko aloittaa uuden suhteen? Onko mielestänne moraalisesti väärin jos pitkälle dementoituneen puoliso aloittaa uuden suhteen avioliiton ollessa voimassa ja puolison ollessa elossa?" - - Ensimmäiseen kysymykseen "en", toiseen kysymykseen "kyllä". Mieheni on sairastanut rappeuttavaa muistisairautta yli kymmenen vuotta ja ollut siitä ajasta kymmenen vuotta hoivakodissa. Käyn syöttämässä häntä melkein joka päivä ja edelleen meillä on niitä hyviä hetkiä, jolloin mieheni ilme kirkastuu tai hetkiä, jolloin hänen otsansa vetäytyy huolestuneena ryppyyn. En ole missään vaiheessa ajatellut, että hän olisi pelkkä "kuori", vaan ihminen, jolla on inhimilliset tunteet. Enkä edes voi tietää, millaisia pelkoja hän esimerkiksi kokee. Kosketuksesta hän nauttii edelleen ja ilmaisee sen rauhoittumalla ja sulkemalla silmät. Elämä on meitä näin kuljettanut ja antanut meille tällaiset eväät. Nuorina ja hupsuina lupasimme rakastaa toisiamme, kunnes kuolema meidät erottaa, ja sen lupauksen aion pitää. Voin vain kuvitella, kuinka hyvin mieheni olisi minusta huolehtinut, jos tilanne olisi mennyt toisinpäin. "Minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te samoin heille" on edelleen ajankohtainen muistutus, ja ymmärrän ap:n kuvaamien lasten närkästyksen. Nykyinen ajattelutapa on niin kylmä, ja ajatellaan, että jos toisesta ihmisestä ei ole itselle hyötyä, hän saa olla. Kukaan ei pääsen muistisairaan ihmisen pään sisälle näkemään, mitä hän tuntee, kun hän ei osaa enää ajatuksiaan ja tunteitaan ilmaista.
Vierailija kirjoitti:
"Jos te olisitte vastaavassa tilanteessa ja samassa asemassa kuin pariskunnan mies, voisitteko aloittaa uuden suhteen? Onko mielestänne moraalisesti väärin jos pitkälle dementoituneen puoliso aloittaa uuden suhteen avioliiton ollessa voimassa ja puolison ollessa elossa?" - - Ensimmäiseen kysymykseen "en", toiseen kysymykseen "kyllä". Mieheni on sairastanut rappeuttavaa muistisairautta yli kymmenen vuotta ja ollut siitä ajasta kymmenen vuotta hoivakodissa. Käyn syöttämässä häntä melkein joka päivä ja edelleen meillä on niitä hyviä hetkiä, jolloin mieheni ilme kirkastuu tai hetkiä, jolloin hänen otsansa vetäytyy huolestuneena ryppyyn. En ole missään vaiheessa ajatellut, että hän olisi pelkkä "kuori", vaan ihminen, jolla on inhimilliset tunteet. Enkä edes voi tietää, millaisia pelkoja hän esimerkiksi kokee. Kosketuksesta hän nauttii edelleen ja ilmaisee sen rauhoittumalla ja sulkemalla silmät. Elämä on meitä näin kuljettanut ja antanut meille tällaiset eväät. Nuorina ja hupsuina lupasimme rakastaa toisiamme, kunnes kuolema meidät erottaa, ja sen lupauksen aion pitää. Voin vain kuvitella, kuinka hyvin mieheni olisi minusta huolehtinut, jos tilanne olisi mennyt toisinpäin. "Minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te samoin heille" on edelleen ajankohtainen muistutus, ja ymmärrän ap:n kuvaamien lasten närkästyksen. Nykyinen ajattelutapa on niin kylmä, ja ajatellaan, että jos toisesta ihmisestä ei ole itselle hyötyä, hän saa olla. Kukaan ei pääsen muistisairaan ihmisen pään sisälle näkemään, mitä hän tuntee, kun hän ei osaa enää ajatuksiaan ja tunteitaan ilmaista.
Onko uhrautuvuudestasi hänelle enemmän hyötyä kuin sinulle on haittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos te olisitte vastaavassa tilanteessa ja samassa asemassa kuin pariskunnan mies, voisitteko aloittaa uuden suhteen? Onko mielestänne moraalisesti väärin jos pitkälle dementoituneen puoliso aloittaa uuden suhteen avioliiton ollessa voimassa ja puolison ollessa elossa?" - - Ensimmäiseen kysymykseen "en", toiseen kysymykseen "kyllä". Mieheni on sairastanut rappeuttavaa muistisairautta yli kymmenen vuotta ja ollut siitä ajasta kymmenen vuotta hoivakodissa. Käyn syöttämässä häntä melkein joka päivä ja edelleen meillä on niitä hyviä hetkiä, jolloin mieheni ilme kirkastuu tai hetkiä, jolloin hänen otsansa vetäytyy huolestuneena ryppyyn. En ole missään vaiheessa ajatellut, että hän olisi pelkkä "kuori", vaan ihminen, jolla on inhimilliset tunteet. Enkä edes voi tietää, millaisia pelkoja hän esimerkiksi kokee. Kosketuksesta hän nauttii edelleen ja ilmaisee sen rauhoittumalla ja sulkemalla silmät. Elämä on meitä näin kuljettanut ja antanut meille tällaiset eväät. Nuorina ja hupsuina lupasimme rakastaa toisiamme, kunnes kuolema meidät erottaa, ja sen lupauksen aion pitää. Voin vain kuvitella, kuinka hyvin mieheni olisi minusta huolehtinut, jos tilanne olisi mennyt toisinpäin. "Minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te samoin heille" on edelleen ajankohtainen muistutus, ja ymmärrän ap:n kuvaamien lasten närkästyksen. Nykyinen ajattelutapa on niin kylmä, ja ajatellaan, että jos toisesta ihmisestä ei ole itselle hyötyä, hän saa olla. Kukaan ei pääsen muistisairaan ihmisen pään sisälle näkemään, mitä hän tuntee, kun hän ei osaa enää ajatuksiaan ja tunteitaan ilmaista.
Onko uhrautuvuudestasi hänelle enemmän hyötyä kuin sinulle on haittaa?
Eli tässä tullaan taas siihen hyöty/haittanäkökohtaan. 🤔
Aloituksen mies voisi olla (tuskin on) Eino Grön. Hänellähän tilanne on juuri noin, paitsi hänen lastensa mielipiteitä ei ole ollut julkisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ok. Ei elämää tarvitse lopettaa toisen sairauden vuoksi.
Olisin kyllä kertonut lapsille etukäteen. Enkä toisi uutta perhejuhlien niin kauan kun puoliso on elossa.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen mies voisi olla (tuskin on) Eino Grön. Hänellähän tilanne on juuri noin, paitsi hänen lastensa mielipiteitä ei ole ollut julkisuudessa.
Vastenmielinen pettäjä. Onneksi ei ole aikaa paljon jäljellä hänelläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ok. Ei elämää tarvitse lopettaa toisen sairauden vuoksi.
Olisin kyllä kertonut lapsille etukäteen. Enkä toisi uutta perhejuhlien niin kauan kun puoliso on elossa.
Hyvä kertoakin etukäteen, niin lapset tietävät välttää sinua ja petollisuuttasi.
Vanhemmillani oli tuommoinen tilanne. Äiti hoitokodissa toisissa maailmoissa ja isällä uusi suhde. Isä kyllä kävi joka päivä hoitamassa äitiä ja huolehti hänestä rakkaudella tuntikausia joka päivä eikä jättänyt yksin mätänemään.
Uusi suhde tuo isälleni elämäniloa, seuraa ja syyn ylipäätään elää. Kun äiti viimein kuoli niin uskon suhteen auttaneen häntä surutyössä eikä isä jäänyt yksin.
Suhtaudun "nuoreen pariin" neutraalisti, ei ole minun asiani heitä tuomita. Kun heillä ikää on mittarissa 80 vuotta ja ylikin niin asiat eivät ole enää niin mustavalkoisia. Uskon, että jäljellä olevat vuodet on hyvä elää parhaalla mahdollisella tavalla ja jos tämä suhde tekee heidät onnelliseksi niin olen myös onnellinen heidän puolestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä toivoisin mieheni löytävän uuden kumppanin, jos sairastin Alzheimeriin. Ei se olisi minulta pois ja koska rakastan miestäni, en haluaisi hänen hautautuvan vain minun muistelemiseeni. En minä enää sitä siinä vaiheessa tajuaisi. Tästä on jo keskenäänkin puhuttu
Minä en toivoisi. Minä toivoisin hänen olevan niin suoraselkäinen että osaisi erota ja aloittaa vasta sitten uuden elämän. En siedä teeskentelijöitä, pettäjiä, esittäjiä tai rahan vuoksi kenessäkään vastentahtoisesti roikkujia.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmillani oli tuommoinen tilanne. Äiti hoitokodissa toisissa maailmoissa ja isällä uusi suhde. Isä kyllä kävi joka päivä hoitamassa äitiä ja huolehti hänestä rakkaudella tuntikausia joka päivä eikä jättänyt yksin mätänemään.
Uusi suhde tuo isälleni elämäniloa, seuraa ja syyn ylipäätään elää. Kun äiti viimein kuoli niin uskon suhteen auttaneen häntä surutyössä eikä isä jäänyt yksin.
Suhtaudun "nuoreen pariin" neutraalisti, ei ole minun asiani heitä tuomita. Kun heillä ikää on mittarissa 80 vuotta ja ylikin niin asiat eivät ole enää niin mustavalkoisia. Uskon, että jäljellä olevat vuodet on hyvä elää parhaalla mahdollisella tavalla ja jos tämä suhde tekee heidät onnelliseksi niin olen myös onnellinen heidän puolestaan.
Tähän vielä lisään, että isä ja uusi rakkaus elävät toisilla paikkakunnilla eikä isä tuonut naisystäväänsä mihinkään juhliin tai ylipäätään puhunut hänestä sukulaisille ennen kuin vasta äidin kuoleman jälkeen.
Äiti oli vuosikausia hoitokodissa ja sydäntäni särkee ajatus, että isä olisi kaikki ne vuodet istunut yksinään kotona ainoana ohjelmanaan vain käydä hoitokodissa katsomassa kuolevaa. On tärkeää tuntea olevansa rakastettu ja sen tunteen minä kyllä isälleni suon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä kun muistisairas löytää uuden kumppanin vaikka sieltä hoitokodista eikä muista että hänellä on puoliso. Voi tietysti olla niinkin että muistisairas itse ei näe siinä mitään ongelmaa että hänellä on kumppani kotona ja jolta saa hoivaa ja sen lisäksi kumppani hoivakodissa jonka kanssa vietetään vapaa-aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmillani oli tuommoinen tilanne. Äiti hoitokodissa toisissa maailmoissa ja isällä uusi suhde. Isä kyllä kävi joka päivä hoitamassa äitiä ja huolehti hänestä rakkaudella tuntikausia joka päivä eikä jättänyt yksin mätänemään.
Uusi suhde tuo isälleni elämäniloa, seuraa ja syyn ylipäätään elää. Kun äiti viimein kuoli niin uskon suhteen auttaneen häntä surutyössä eikä isä jäänyt yksin.
Suhtaudun "nuoreen pariin" neutraalisti, ei ole minun asiani heitä tuomita. Kun heillä ikää on mittarissa 80 vuotta ja ylikin niin asiat eivät ole enää niin mustavalkoisia. Uskon, että jäljellä olevat vuodet on hyvä elää parhaalla mahdollisella tavalla ja jos tämä suhde tekee heidät onnelliseksi niin olen myös onnellinen heidän puolestaan.
Tähän vielä lisään, että isä ja uusi rakkaus elävät toisilla paikkakunnilla eikä isä tuonut naisystäväänsä mihinkään juhliin tai ylipäätään puhunut hänestä sukulaisille ennen kuin vasta äidin kuoleman jälkeen.
Äiti oli vuosikausia hoitokodissa ja sydäntäni särkee ajatus, että isä olisi kaikki ne vuodet istunut yksinään kotona ainoana ohjelmanaan vain käydä hoitokodissa katsomassa kuolevaa. On tärkeää tuntea olevansa rakastettu ja sen tunteen minä kyllä isälleni suon.
Tekeekö se pettämisestä moraalisempaa ja ylevämpää kun sen tekee salassa sukulaisilta? Ihmeellisiä isiensä kullinkannattelijoita jotkut lapset. Ilmeisesti perintö hyvin mielessä, koska poikkipuolista sanaa ei uskalleta sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entä kun muistisairas löytää uuden kumppanin vaikka sieltä hoitokodista eikä muista että hänellä on puoliso. Voi tietysti olla niinkin että muistisairas itse ei näe siinä mitään ongelmaa että hänellä on kumppani kotona ja jolta saa hoivaa ja sen lisäksi kumppani hoivakodissa jonka kanssa vietetään vapaa-aikaa.
Vertaakin tosiaan terveen tietoista ja sairaan dementikon seurustelusekoilua toisiinsa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ok, kunhan muistisairaalle ei tilanteesta kerrota (muisti 5minuutin kuluttua tai ei), käydään tervehtimässä mahdollisimman usein, ja että hänen asiansa hoidetaan asiallisesti.
Jos sille muistisairaalle kertominen olisi yhä mahdollista (potilas ymmärtää puhetta ja tietää olevansa naimisissa), on liian aikaista terveen puolison aloittaa uutta suhdetta. Sitten kun potilas ei millään tavalla tunnista puolisoaan, eikä kielellisten kykyjen mentyä ymmärtäisi, jos asia yritettäisiin selittää, tilanne on toinen.
Muistisairas ei tosiaan muista viittä minuuttia kauempaa. "oi miten ihana laulu,mistä löysit,en ole koskaan kuullutkaan" saattaa sanoa ikivanhasta iskelmästä. Minua on luultu aviomieheksi ja pidetty hirveät ripitykset" mihin sitä taas ollaan menossa"...olen nainen. Kyllä mä sanon että aivan hyvin voi hankkia uuden kumppanin,ei ole dementikolla enää ymmärrystä eikä muistoja muuta kuin kuvajainen siitä entisestä. Elää lapsuuttaan uudelleen,työtään,ihan mitä vaan. Ei välttämättä edes omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä toivoisin mieheni löytävän uuden kumppanin, jos sairastin Alzheimeriin. Ei se olisi minulta pois ja koska rakastan miestäni, en haluaisi hänen hautautuvan vain minun muistelemiseeni. En minä enää sitä siinä vaiheessa tajuaisi. Tästä on jo keskenäänkin puhuttu
Minä en toivoisi. Minä toivoisin hänen olevan niin suoraselkäinen että osaisi erota ja aloittaa vasta sitten uuden elämän. En siedä teeskentelijöitä, pettäjiä, esittäjiä tai rahan vuoksi kenessäkään vastentahtoisesti roikkujia.
Voi kuinka olet jyrkkä. Jos toinen on jo hoivakodissa niin ei ole suoraselkäistä erota vaan pelkästään julmaa. Ero tarkoittaisi sitä, että jätetään toinen yksin silloin, kun hän ei pysty huolehtimaan itsestään eikä välttämättä edes ymmärrä mistä on kyse.
Suoraselkäistä on pitkä liiton jälkeen pitää huolta hoivakodissa asuvasta, käydä katsomassa ja juttelemassa. Jos sen lisäksi on suhde hoivakodin ulkopuolella niin siitä ei se hoidokki tiedä eikä näinollen myöskään kärsi. Jos toinen tekee jo kuolemaa niin turha hänen elämäänsä on enää siitä lisää kurjistaa.
Mätänisin mieluummin sitten yksin siellä hoivakodissa kun kusipäisen puolison kanssa yhdessä. Ero, eikä mitään toisen kurjuuden päällä tanssimista. Puolisolla pitää olla selkärankaa huolehtia toinen ensin hautaan ja hyppiä vasta sitten toisiin pöytiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmillani oli tuommoinen tilanne. Äiti hoitokodissa toisissa maailmoissa ja isällä uusi suhde. Isä kyllä kävi joka päivä hoitamassa äitiä ja huolehti hänestä rakkaudella tuntikausia joka päivä eikä jättänyt yksin mätänemään.
Uusi suhde tuo isälleni elämäniloa, seuraa ja syyn ylipäätään elää. Kun äiti viimein kuoli niin uskon suhteen auttaneen häntä surutyössä eikä isä jäänyt yksin.
Suhtaudun "nuoreen pariin" neutraalisti, ei ole minun asiani heitä tuomita. Kun heillä ikää on mittarissa 80 vuotta ja ylikin niin asiat eivät ole enää niin mustavalkoisia. Uskon, että jäljellä olevat vuodet on hyvä elää parhaalla mahdollisella tavalla ja jos tämä suhde tekee heidät onnelliseksi niin olen myös onnellinen heidän puolestaan.
Tähän vielä lisään, että isä ja uusi rakkaus elävät toisilla paikkakunnilla eikä isä tuonut naisystäväänsä mihinkään juhliin tai ylipäätään puhunut hänestä sukulaisille ennen kuin vasta äidin kuoleman jälkeen.
Äiti oli vuosikausia hoitokodissa ja sydäntäni särkee ajatus, että isä olisi kaikki ne vuodet istunut yksinään kotona ainoana ohjelmanaan vain käydä hoitokodissa katsomassa kuolevaa. On tärkeää tuntea olevansa rakastettu ja sen tunteen minä kyllä isälleni suon.
Tekeekö se pettämisestä moraalisempaa ja ylevämpää kun sen tekee salassa sukulaisilta? Ihmeellisiä isiensä kullinkannattelijoita jotkut lapset. Ilmeisesti perintö hyvin mielessä, koska poikkipuolista sanaa ei uskalleta sanoa.
Olet trolli tai muuten vaan jäätävän typerä ja ilkeä. Ennustan sinulle yksinäistä ja rakkaudetonta vanhuutta. Olet sen ansainnut. Se on hyvä nyt huudella, mutta odotapas kun olet päälle kahdeksankymppinen eikä sinulla ole ketään, ei yhtään ketään joka rakastaisi tai pitäisi sinusta huolta ja olet maailmassa ihan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä toivoisin mieheni löytävän uuden kumppanin, jos sairastin Alzheimeriin. Ei se olisi minulta pois ja koska rakastan miestäni, en haluaisi hänen hautautuvan vain minun muistelemiseeni. En minä enää sitä siinä vaiheessa tajuaisi. Tästä on jo keskenäänkin puhuttu
Minä en toivoisi. Minä toivoisin hänen olevan niin suoraselkäinen että osaisi erota ja aloittaa vasta sitten uuden elämän. En siedä teeskentelijöitä, pettäjiä, esittäjiä tai rahan vuoksi kenessäkään vastentahtoisesti roikkujia.
Voi kuinka olet jyrkkä. Jos toinen on jo hoivakodissa niin ei ole suoraselkäistä erota vaan pelkästään julmaa. Ero tarkoittaisi sitä, että jätetään toinen yksin silloin, kun hän ei pysty huolehtimaan itsestään eikä välttämättä edes ymmärrä mistä on kyse.
Suoraselkäistä on pitkä liiton jälkeen pitää huolta hoivakodissa asuvasta, käydä katsomassa ja juttelemassa. Jos sen lisäksi on suhde hoivakodin ulkopuolella niin siitä ei se hoidokki tiedä eikä näinollen myöskään kärsi. Jos toinen tekee jo kuolemaa niin turha hänen elämäänsä on enää siitä lisää kurjistaa.
Toinenhan on jätetty jo ja lähdetty toisen naisen perään. Parempi sille ettei enää ymmärrä kuinka vähän toinen on välittänyt. Tuodaanko uusi puoliso hautajaisiinkin tanssimaan arkulle?
On ok, jos ihminen ei pärjää kotona. Toki itse kävisin katsomassa, enkä kertoisi, että olisi uusi heila. Eroa en ottaisi.