Muistisairaan henkilön puolison uusi suhde (mitä mieltä?)

Näistä asioista kannattaa muuten puhua puolison kanssa etukäteen. Itselleni ainakin on ihan ok, jos olen muistisairaana hoitokodissa ja mieheni löytää uuden rakkauden. En minä halua, että sen vuoksi aletaan hankkimaan avioeroa ja laittamaan omaisuutta jakoon. Tai että minulle edes kerrottaisiin siitä suhteesta. Se, mitä muut ihmiset siitä ajattelee, on ihan se ja sama. Jos toinen ihminen on sairas, ei sen puolison tarvitse "kuolla" siinä mukana, jos terveyttä ja virkeyttä vielä löytyy.

Meillä on muuten ollut tällainen tilanne suvussa. Erään miehen vaimo oli vuosikausia hoitokodissa ja mies löysi uuden naisystävän. Ehkä sen vuoksi mekin on kotona näistä asioista puhuttu jo valmiiksi.

Vierailija kirjoitti:

Entä kun muistisairas löytää uuden kumppanin vaikka sieltä hoitokodista eikä muista että hänellä on puoliso. Voi tietysti olla niinkin että muistisairas itse ei näe siinä mitään ongelmaa että hänellä on kumppani kotona ja jolta saa hoivaa ja sen lisäksi kumppani hoivakodissa jonka kanssa vietetään vapaa-aikaa.

Olen todistanut sellaista tilannetta ja henkilökunta toimi siinä viisaasti siirtämällä kyseiset henkilöt eri paikkoihin ja niin pitää tehdäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä kun muistisairas löytää uuden kumppanin vaikka sieltä hoitokodista eikä muista että hänellä on puoliso. Voi tietysti olla niinkin että muistisairas itse ei näe siinä mitään ongelmaa että hänellä on kumppani kotona ja jolta saa hoivaa ja sen lisäksi kumppani hoivakodissa jonka kanssa vietetään vapaa-aikaa.

Olen todistanut sellaista tilannetta ja henkilökunta toimi siinä viisaasti siirtämällä kyseiset henkilöt eri paikkoihin ja niin pitää tehdäkin.

Eihän henkilökunta voi päättää sitä mihin asukas muuttaa. Hoivakoti on koti. Muuttamisesta tai sen tarpeesta muistisairaan kohdalla päättää omaiset tai edunvalvoja.

Olen useasti sanonut miehelleni että jos sattuisin kuolemaan toivon että hän löytää uuden kumppanin. Sellaisen joka on häntä kohtaan reilu, mukava ja hellä. Tarkemmin ajatellen taidan sanoa vielä että sama koskee myös aloittajan tarkoittamaa tilannetta. Taidan sanoa tämän myös lapsilleni. Mieheni on minulle niin rakas että haluan hänelle kaikkea parasta.

Ollaan reilu 5-kymppisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä toivoisin mieheni löytävän uuden kumppanin, jos sairastin Alzheimeriin. Ei se olisi minulta pois ja koska rakastan miestäni, en haluaisi hänen hautautuvan vain minun muistelemiseeni. En minä enää sitä siinä vaiheessa tajuaisi. Tästä on jo keskenäänkin puhuttu

Minä en toivoisi. Minä toivoisin hänen olevan niin suoraselkäinen että osaisi erota ja aloittaa vasta sitten uuden elämän. En siedä teeskentelijöitä, pettäjiä, esittäjiä tai rahan vuoksi kenessäkään vastentahtoisesti roikkujia.

Voi kuinka olet jyrkkä. Jos toinen on jo hoivakodissa niin ei ole suoraselkäistä erota vaan pelkästään julmaa. Ero tarkoittaisi sitä, että jätetään toinen yksin silloin, kun hän ei pysty huolehtimaan itsestään eikä välttämättä edes ymmärrä mistä on kyse.

Suoraselkäistä on pitkä liiton jälkeen pitää huolta hoivakodissa asuvasta, käydä katsomassa ja juttelemassa. Jos sen lisäksi on suhde hoivakodin ulkopuolella niin siitä ei se hoidokki tiedä eikä näinollen myöskään kärsi. Jos toinen tekee jo kuolemaa niin turha hänen elämäänsä on enää siitä lisää kurjistaa.

Toinenhan on jätetty jo ja lähdetty toisen naisen perään. Parempi sille ettei enää ymmärrä kuinka vähän toinen on välittänyt. Tuodaanko uusi puoliso hautajaisiinkin tanssimaan arkulle?

Avioliitto on muutakin kuin romanttista rakkautta, eikä ole mitään tarvetta erota vaikeasti muistisairaasta puolisosta, vaan tosiaan hoitaa se puoliso sinne hautaan kunnialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ok, jos ihminen ei pärjää kotona. Toki itse kävisin katsomassa, enkä kertoisi, että olisi uusi heila. Eroa en ottaisi.

Mielestäni on liian aikaista, jos puolisosi vielä tuntee sinut ja ymmärtää puhetta. Sitten vasta on OK, jos mitään kontaktia ei enää saa. Loppuvaiheen dementikko ei ehkä edes kunnolla tajua, että joku on siinä vieressä.

Dementikoilla on myös paljon harhoja. Moni on varmasti mustasukkainen puolisonsa rinnakkaissuhteesta, vaikka mitään rinnakkaissuhdetta ei ole.

Laitokseen ei pääse ennen kuin on todella huonossa kunnossa. 

Mielestäni on jopa suotavaa, että pahasti muistisairaan puolisolla on muutakin elämää ja tukea ympärillään. Puolison kuolemakin on helpompi kestää, kuin elää vuosia Alzheimerin vankina. Monet muistisairaan puolisot masentuvat, tulee alkoholismia ja yksinäisyyttä. Uusi tuttavuus kuulostaa paljon paremmalta vaihtoehdolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä kun muistisairas löytää uuden kumppanin vaikka sieltä hoitokodista eikä muista että hänellä on puoliso. Voi tietysti olla niinkin että muistisairas itse ei näe siinä mitään ongelmaa että hänellä on kumppani kotona ja jolta saa hoivaa ja sen lisäksi kumppani hoivakodissa jonka kanssa vietetään vapaa-aikaa.

Olen todistanut sellaista tilannetta ja henkilökunta toimi siinä viisaasti siirtämällä kyseiset henkilöt eri paikkoihin ja niin pitää tehdäkin.

Eihän henkilökunta voi päättää sitä mihin asukas muuttaa. Hoivakoti on koti. Muuttamisesta tai sen tarpeesta muistisairaan kohdalla päättää omaiset tai edunvalvoja.

Kyllä voi huoneita vaihtaa osaston sisällä ja osastoja talon sisällä tarpeen mukaan. Niin tehtiin minunkin omaiseni kohdalla tilanteen mukaan. Huoneita tyhjenee ja uusia asukkaita tulee ja muutoksia joudutaan tekemään. Ei siihen tarvita omaisten eikä edunvalvojan lupaa. 

Olen ollut lapsena ko tilanteessa. Toinen vanhemmistani sairastu alle 60-v. Joutui hoitokotiin. Vanhempani eivät ikinä eronneet. Terve sanoi, että eivät eroa. Terveellä vanhemmalla oli nais/miesystävä, olivat yhdessä avoimesti vuosikausia. Eivät asuneet yhdessä. Ystävä luonnollisesti tiesi tilanteen. Me lapset kannustamme hankkimaan ystävän jo paljon aiemmin.

Asian meillä teki helpoksi se, että terve hoiti sairaan kaikki asiat. Ei erottu virallisesti, eikä menty uudelleen naimisiin.

Sukua ja ystäviä vähän jännitin, mutta ei kukaan ainakaan päin naamaa uskaltanut sanoa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on jopa suotavaa, että pahasti muistisairaan puolisolla on muutakin elämää ja tukea ympärillään. Puolison kuolemakin on helpompi kestää, kuin elää vuosia Alzheimerin vankina. Monet muistisairaan puolisot masentuvat, tulee alkoholismia ja yksinäisyyttä. Uusi tuttavuus kuulostaa paljon paremmalta vaihtoehdolta.

Onko se sitten sulle ok että uusi puoliso on tulossa hautajaisiin koska pitää olla vaan kivaa ja tukea. Viis siitä toisesta joka nyt oli vaan joku sairaudesta kärsinyt mitättmyys joka on laittanut elämänsä siihen suhteeseen. Se oli vaan taakka josta piti päästä eroon.

Minun äitini alkoi olemaan vanhan koulukaverinsa kanssa, aluksi tosin hyvin varovasti ja pienesti, kun isäni oli jo aivan pimpelipom. Meitä (aikuisia) lapsia asia ei haitannut, mutta muu äidin suku olikin sitten eri asia. Tai no ei toki kaikki, mutta äidin isä ja ainakin yksi sisar paheksuivat kovasti eivätkä hyväksyneet.

Isäni kuolikin sitten aika pian sen jälkeen, mutta mielipiteet pysyivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on jopa suotavaa, että pahasti muistisairaan puolisolla on muutakin elämää ja tukea ympärillään. Puolison kuolemakin on helpompi kestää, kuin elää vuosia Alzheimerin vankina. Monet muistisairaan puolisot masentuvat, tulee alkoholismia ja yksinäisyyttä. Uusi tuttavuus kuulostaa paljon paremmalta vaihtoehdolta.

Onko se sitten sulle ok että uusi puoliso on tulossa hautajaisiin koska pitää olla vaan kivaa ja tukea. Viis siitä toisesta joka nyt oli vaan joku sairaudesta kärsinyt mitättmyys joka on laittanut elämänsä siihen suhteeseen. Se oli vaan taakka josta piti päästä eroon.

Ai sinä tuntisit mukaan puolison exän hautajaisiin kun se on tuki jota sinulla on ihmisille antaa? Kuka sua jaksaisi katsella hautajaisissa tai missään muuallakaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos te olisitte vastaavassa tilanteessa ja samassa asemassa kuin pariskunnan mies, voisitteko aloittaa uuden suhteen? Onko mielestänne moraalisesti väärin jos pitkälle dementoituneen puoliso aloittaa uuden suhteen avioliiton ollessa voimassa ja puolison ollessa elossa?" - - Ensimmäiseen kysymykseen "en", toiseen kysymykseen "kyllä". Mieheni on sairastanut rappeuttavaa muistisairautta yli kymmenen vuotta ja ollut siitä ajasta kymmenen vuotta hoivakodissa. Käyn syöttämässä häntä melkein joka päivä ja edelleen meillä on niitä hyviä hetkiä, jolloin mieheni ilme kirkastuu tai hetkiä, jolloin hänen otsansa vetäytyy huolestuneena ryppyyn. En ole missään vaiheessa ajatellut, että hän olisi pelkkä "kuori", vaan ihminen, jolla on inhimilliset tunteet. Enkä edes voi tietää, millaisia pelkoja hän esimerkiksi kokee. Kosketuksesta hän nauttii edelleen ja ilmaisee sen rauhoittumalla ja sulkemalla silmät. Elämä on meitä näin kuljettanut ja antanut meille tällaiset eväät. Nuorina ja hupsuina lupasimme rakastaa toisiamme, kunnes kuolema meidät erottaa, ja sen lupauksen aion pitää. Voin vain kuvitella, kuinka hyvin mieheni olisi minusta huolehtinut, jos tilanne olisi mennyt toisinpäin. "Minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te samoin heille" on edelleen ajankohtainen muistutus, ja ymmärrän ap:n kuvaamien lasten närkästyksen. Nykyinen ajattelutapa on niin kylmä, ja ajatellaan, että jos toisesta ihmisestä ei ole itselle hyötyä, hän saa olla. Kukaan ei pääsen muistisairaan ihmisen pään sisälle näkemään, mitä hän tuntee, kun hän ei osaa enää ajatuksiaan ja tunteitaan ilmaista.   

Onko uhrautuvuudestasi hänelle enemmän hyötyä kuin sinulle on haittaa?

Eli tässä tullaan taas siihen hyöty/haittanäkökohtaan. 🤔

Niin. Muita järkeviä näkökohtia tuskin on. Ja jos jonkin asian tuottamista hyödyistä ja haitoista ei ole väliksi, kaikki on yhdentekevää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä kun muistisairas löytää uuden kumppanin vaikka sieltä hoitokodista eikä muista että hänellä on puoliso. Voi tietysti olla niinkin että muistisairas itse ei näe siinä mitään ongelmaa että hänellä on kumppani kotona ja jolta saa hoivaa ja sen lisäksi kumppani hoivakodissa jonka kanssa vietetään vapaa-aikaa.

Olen todistanut sellaista tilannetta ja henkilökunta toimi siinä viisaasti siirtämällä kyseiset henkilöt eri paikkoihin ja niin pitää tehdäkin.

Eihän henkilökunta voi päättää sitä mihin asukas muuttaa. Hoivakoti on koti. Muuttamisesta tai sen tarpeesta muistisairaan kohdalla päättää omaiset tai edunvalvoja.

Kyllä voi huoneita vaihtaa osaston sisällä ja osastoja talon sisällä tarpeen mukaan. Niin tehtiin minunkin omaiseni kohdalla tilanteen mukaan. Huoneita tyhjenee ja uusia asukkaita tulee ja muutoksia joudutaan tekemään. Ei siihen tarvita omaisten eikä edunvalvojan lupaa. 

Ei kyllä hoitohenkilökunta voi. He toki voivat kertoa että sellainen olisi ehkä tarpeen. Päätöstä asiasta he eivät voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti pitäisi virallisesti paperilla erota ja ositus. Jos uusi kumppani otetaan. Selän takana peli ei käy. Jätetyllä pitää olla tukijat jo valmiina asiaan. Erossa tulevan osituksen raha kannattaisi ehkä käyttää jätetyn hyväksi tai meneekö lapsille.

Puhut nyt ilmeisesti tapauksesta, jossa potilaalla on vasta keskivaiheen dementia. Tilanne ei kaikilta osin eroa terveestä eroamisesta.

Jos potilaalla on vaikea dementia, kaikki tapahtuu hänen "selkänsä takana". Ei hän tiedä, onko naimisissa vai ei, eikä asiaa enää voi selittää hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on jopa suotavaa, että pahasti muistisairaan puolisolla on muutakin elämää ja tukea ympärillään. Puolison kuolemakin on helpompi kestää, kuin elää vuosia Alzheimerin vankina. Monet muistisairaan puolisot masentuvat, tulee alkoholismia ja yksinäisyyttä. Uusi tuttavuus kuulostaa paljon paremmalta vaihtoehdolta.

Onko se sitten sulle ok että uusi puoliso on tulossa hautajaisiin koska pitää olla vaan kivaa ja tukea. Viis siitä toisesta joka nyt oli vaan joku sairaudesta kärsinyt mitättmyys joka on laittanut elämänsä siihen suhteeseen. Se oli vaan taakka josta piti päästä eroon.

Ai sinä tuntisit mukaan puolison exän hautajaisiin kun se on tuki jota sinulla on ihmisille antaa? Kuka sua jaksaisi katsella hautajaisissa tai missään muuallakaan?

Mitä väliä sillä on onko se tulossa hautajaisiin jos sillä ei ollut väliä heilastaako haudattavan puolisoa? Mikä siinä sitten on pahaa? Eihän sillä ollut väliä eläessäänkään.

Vierailija kirjoitti:

Mun isäni jaksoi äitini dementiaa loppuun asti. Isä asui rivitalossa pihan toisella puolella ja äitini dementiakodissa pihan toisella puolella. Kävi 2 tai 3 kertaa päivässä äitiä katsomassa. Äiti sairasti dementiaa 10v. Nyt ollut 5v kuolleena eikä isälläni ole vieläkään uutta naista. Naimisissa olivat 56v.

Voi kuinka hienoa. Olet varmaan onnellinen, kun isällä ei ole uutta rakkautta vieläkään.

Mun lähipiirissä oli tällainen tilanne. Kaikille muille asia oli ok, paitsi yhdelle suvun jäsenelle, joten asia oli julkinen salaisuus kunnes tämä alzheimeria sairastanut puoliso kuoli.

Ihan älytöntä, että myös terveen ihmisen pitäisi jäädä alzheimerin vangiksi, jos sairastunut ei enää maailmasta juurikaan ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on jopa suotavaa, että pahasti muistisairaan puolisolla on muutakin elämää ja tukea ympärillään. Puolison kuolemakin on helpompi kestää, kuin elää vuosia Alzheimerin vankina. Monet muistisairaan puolisot masentuvat, tulee alkoholismia ja yksinäisyyttä. Uusi tuttavuus kuulostaa paljon paremmalta vaihtoehdolta.

Onko se sitten sulle ok että uusi puoliso on tulossa hautajaisiin koska pitää olla vaan kivaa ja tukea. Viis siitä toisesta joka nyt oli vaan joku sairaudesta kärsinyt mitättmyys joka on laittanut elämänsä siihen suhteeseen. Se oli vaan taakka josta piti päästä eroon.

Ai sinä tuntisit mukaan puolison exän hautajaisiin kun se on tuki jota sinulla on ihmisille antaa? Kuka sua jaksaisi katsella hautajaisissa tai missään muuallakaan?

Mitä väliä sillä on onko se tulossa hautajaisiin jos sillä ei ollut väliä heilastaako haudattavan puolisoa? Mikä siinä sitten on pahaa? Eihän sillä ollut väliä eläessäänkään.

Ei mitään koska sulla ei mitään puolisoa tai heilaa ole.

Vierailija kirjoitti:

En hyväksyisi uutta suhdetta, en todellakaan.

Joskus muinoin Intiassa oli tapa, joka tunnettiin nimellä "sati". Naislesken odotettiin tekevän itsemurhan miehensä hautajaisissa hyppäämällä polttohautausroviolle. Sosiaalinen paine tähän oli vahva, suorastaan musertava, joten itsensä polttamisen vapaaehtoisuus oli hyvin näennäistä.

Tapa on melkein hävinnyt, mutta ihan viime vuosinakin joitain harvoja, yksittäisiä tapauksia on ollut. Masentunut, miestään kaipaava daami ei enää ole halunnut elää, mitä voi tapahtua muissakin maissa. Leski on päättänyt tehdä itsemurhan, ja on valinnut siihen perinteikkään hinduvaimojen tavan.

Mitä mieltä olet tästä käytännöstä?