Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olen syntynyt -87. Äiti oli nuori yh ja isä tehnyt velkaa. Ruokaa ei ollut riittävästi ja se jätti pahimmat traumat. Olin alipainoinen ja aneminen, oli vaikeaa liikkua pidempiä matkoja. Äiti yritti hakea sossusta ruokarahaa, mutta komennettiin leipäjonoon. Tuloissa otettiin kuulemma huomioon vuosientakaiset kesätyöansiot ja se, että ne olisi pitänyt käyttää/säästää järkevämmin. Äiti oli vammainen, jonka vuoksi ei pystynyt kävelemään sinne jonottamaan pariksi tunniksi, mutta tällä ei ollut merkitystä. Tarjouduin itse menemään (ekaluokkaisena), mutta äiti ei uskaltanut laskea sinne pultsareiden joukkoon. Ruoka oli lähinnä puuroa, hernekeittoa ja kananmunaa joitain vuosia. Kalapuikot ja hedelmät olivat erityisherkku.

Edes lääkkeitä ei aina saanut ja vaatteet olivat pääasiassa ihan karseita. Säähän sopimattomia ja väärän kokoisia. Ulkona ei aina voinut olla kun paleli liikaa. Mieleen on jäänyt talvitakki, jota käytin 3-4 vuotta, kunnes se hajosi. Se oli silloin enää vähän liian iso minulle.

Ala-asteella eli 80-luvulla vielä saatiin joka vuosi uudet kirjat ja joka aineessa oli työkirjat. Välillä työkirjat jäi täyttämättäkin, mutta tilattu oli ne aina.

90-luvun alussa alkoi tämä kirjakierrätys. Tosin täytyy sanoa, että ei sentään työkirjoja kierrätetty esim. kielissä, kuten nykyään näkee.

Yksityiselämässä ei juuri vaikutusta. Joidenkin vanhemmat menetti työpaikkansa, mutta elivät edelleen normaalisti. Omakotitalot säilyi, ehkä oli tiukempaa. Yleensä siis työttömäksi jäi vain toinen vanhempi, toinen jatkoi töissä. Olin yläkoulussa 1989-1992 ja lukiossa sitten ihan syvimmän laman aikaan eli 1992-1995. Omassa perheessä elettiin normaalisti. Vanhemmat oli maksaneet velat pois 1990 ja kumpikin oli normaalisti töissä. Taisivat olla viikon lomautettuna jossain välissä. Kävimme matkoilla, pääsin kielikurssille, sain ajokortin jne. Vanhemmat otti jossain välissä velkaa ja ostivat pari sijoitusasuntoa, koska ne oli superhalpoja. Lainankorot oli ylhäällä, mutta ostaminen kannatti silti.

Semmoinen isompi psykologinen vaikutus oli se, että siitä jäi alitajuinen pelko työttömyyteen. Siitä puhuttiin niin paljon ja 1-2 vuotta vanhemmat valmistuessa amiksesta 1993-1994 jäi automaattisesti työttömäksi. Nytkin pyrin vielä varmistelmaan ja en luota työpaikkoihini.

Täytin 24 vuotta vuonna 90. Lama ei vaikuttanut mitenkään. Valmistuin ammattiin 91 ja sain heti työpaikan. Tapasin mieheni.  MIehelläkin oli hyvä työ. Treffailtiin ja ostettiin yhteinen asunto joskus -93. Asunnon sai ostettua edullisesti, mutta kummallakin meillä oli jo ensiasunnot, jotka myös jouduttiin myymään edullisesti. 

Joskus hämmästyy, kun kaverit kertovat omia kokemuksiaan. 

Olin parikymppinen ja meullä alkoi töissä nelipäiväinen työviikko vuonna 1990. Se oli parasta aikaa. Nelipäiväinen työviikko oli täydellinen. Siinä vaiheessa kun liitto siirtyi ns. soviteltuun päivärahaan nelipäiväinen työviikko loppui osaltani ja siirryin takaisin viisipäiväiseen viikkoon kun yllättäen työt lisääntyivät. Onneksi näin, koska liiton korvaukset alenivat rutkasti.

Töitä riitti siihen asti kunnes firma myytiin ulkomaille ja puolet henkilökunnasta irtisanottiin minä mukaanlukien.

Olin vauva/taapero, en muista mitään. Toinen vanhempani sattui sairastumaan ja menetti hyväpalkkaisen työnsä. Talo piti myydä halvalla, velkaa ei onneksi paljon jäänyt. Samaa elintasoa ei enää saavutettu.

Valmistuin keväällä 92. Olin työttömänä plus työllistämistöissä ja -kursseilla kunnes menin uudelleen opiskeleen.2000 sain työpaikan jossa olinkin sairastumiseeni asti.

olen kyllä köyhyyteen tottunut ja joka päivä vi*taa enemmän nyt kun odottelen eläkettä jota ei koskaan tule.

Milloin se lama oli? Vuonna 1990 - 1993?

Olin peruskoulussa ala-asteella. En muista millään tavoin "kärsineeni" lamasta tai edes kiinnittäneeni siihen huomiota. Minulla oli kaksi työssäkäyvää vanhempaa ja he ostivat uuden asunnon juuri lama-aikana. Asuntolainan takaisinmaksu ei aiheuttanut ongelmia, koska vanhemmille pamahti perintönä isovanhempien asunto (omistusasunto). Perheen rahat riittivät myös lasten harrastuksiin (laskettelu, ratsastus). 

Että sellainen lama-aika meillä. Jos minulle jotakin traumoja jäi 1990-luvun tapahtumista, niin yksikään trauma ei liity taloustilanteeseen.   :D

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin keväällä 92. Olin työttömänä plus työllistämistöissä ja -kursseilla kunnes menin uudelleen opiskeleen.2000 sain työpaikan jossa olinkin sairastumiseeni asti.

olen kyllä köyhyyteen tottunut ja joka päivä vi*taa enemmän nyt kun odottelen eläkettä jota ei koskaan tule.

Tervehdin sinua kuin veteraani kaltaistaan. Tarjoaisin ravintolalounaan juomineen jos tuntisimme.

Jäin työttömäksi armeijasta syksyllä 1991. Ensimmäisen työpaikan sain syksyllä 1998.

Up.

Ale-lapuilla merkityn ruoan ostaminen oli ainakin meidän pikkukylällä hyvin häpeällistä, vaikka kaikilla meni huonosti.

Täällä yksi kaikkien vihaama maahanmuuttajalapsi, joka silloin Suomeen muutti. Mitään tukia ei ikinä saatu. Vanhemmat teki molemmat kahta työtä minimipalkoilla, mikä riitti just siihen, että saatiin pikkukaupungin laidalla vuokra maksettua, mutta ei aina ruokaan. Vaatteista puhumattakaan. Koulussa jatkuvaa kiusaamista taustan ja köyhyyden takia. Olin aina luokkani paras ja ahkerin, mutta koska rasistisuomi, niin eihän se elämäntaso tuosta oikeastaan koskaan parantunut vuosienkaan jäökeen. Turhaa kärsimystä kaikki. Mikä lohduttaa? Tieto siitä, että joku päivä voi kuolla enkä varmasti tule tähän paskayhteiskuntaan ikinä enää, jos se minusta on kiinni.

Syötiin paljon makaronia ja ketsuppia, kun se oli niin halpaa.

Olin n. 45 vuotias. Meillä molemmilla säilyi työpaikka ja melkein tunsi häpeää, kun aamulla lähti töihin. Ympäristössä paljon työttömiä. Olimme juuri ostaneet asunnon ja korko oli jotai 16%. Siitäkin selvittiin.

Valmistuin ammattiin vuonna 1994. Koko maassa oli kolme työpaikkaa alalleni auki, yksi Lapissa, yksi Kainuussa ja yhtä en muista. Yksi vuotta ennen minua valmistunut oli saanut työpaikan, sitä ihmeteltiin.

Itse lähdin jatko-opiskelemaan ulkomaille koska työn saaminen oli epätodennäköisempää kuin lottovoitto. Sillä tiellä olen edelleen, Saksassa olen asunut opintojeni jälkeen tähän asti eikä paluu Suomeen ole suunnitelmissa.

Synnyin -91, eli en kyllä muista lamasta mitään.

Meidän perheellä meni vissiin ihan hyvin, oli juuri vuosi ennen lamaa hankittu isompi asunto, kerrostalosta paritaloon. Lamavuosina hankkivat myös purjeveneen. Äiti oli kolmen pikkulapsen kanssa kotona, palasi töihin  kun olin joku 2-3v. 

Koulussa valtaosa kirjoista kierrätettiin vielä munkin kouluaikana, kasvoin siihen että se oli täysin normaalia. Enemmän suorastaan hämmästyin kun ala-asteen lopulla sain jonkun huonokuntosen hissan kirjan pitää omanani ettei enää mennyt kiertoon :D Mitään kumien puolittamisia en muista enää omana kouluaikana olleen sentään.

Kaikesta piti säästää. Isä oli jatkuvasti muistuttamassa, että älkää käyttäkö enempää kuin 2 vessapaperiarkkia.

Monta elämää musertui, kun tuli työttömyys ja asuntolainat kaatuivat päälle. Moni oli myös taannut jonkun toisen lainan, ja huonosti kävi.

Olin 25. Hyvä työpaikka, eikä irtisanomista. Ostettiin eka kämppä, kun asuntojen hinnat romahti, eli halvalla. Tosin asuntolainan korko oli sitten 13%. Mutta siitähän se sitten lähti laskuun.

Valmistuin kauppaopistosta ja työelämä alkamassa. Toinen hakemus onnas. Ei mitään verrattuna tämän päivän työttömyyteen vaikka se silloin tuntui aivan älyttämän pahalta. Tänä päivänä työnantajilla on aika vapaat kädet heittää porukkaa pihalle, ei tarvota kuin "töiden uudelleen järjestely", joka voi olla mitä vaan esim. sitä, ettei mitään oikeesti tehdä vaan vähennetään vain porukkaa ja jäljelle jäävät rehkivät itsensä uupumukseen asti. 2016 jäin työttömäksi uudelleen ja kyllä on ollut haastavampaa kuin 90-luvulla. Silloin vuokratyöpaikka oli oikeesti mahdollisuus saada jalka oven väliin, nyt vuokratyö on vaan keino olla palkkaamatta vakituista työvoimaa. En yhtään ihmettele, että firmoilla menee niin huonosti, jos siellä ei ole enää kokonaisvaltaisia osaajia, jotka oikeesti tietää, miten asioita hoidetaan. Nyt on paljon vuokratyöntekijöitä ja hukkatyötä, kun joudutaan korjaamaan osaamattomien tekemisiä kerta toisensa jälkeen. Ja se se vasta kallista on, ei vakituinen osaava henkilökunta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin noin 3-7 -v laman aikana. Muistan, että uutisia katsovat vanhemmat olivat huolestuneita ja huokailivat. Isä teki kolmea työtä, kun äiti oli meidän lasten kanssa kotona ja asuntolainan korot nousivat. Meillä lapsilla oli kyllä kaikkea, äiti ompeli meille itse ja oli haka löytämään uudenveroista käytettyä. Herkut leivottiin itse ja lomalla mentiin mummolaan. Sitä vanhemmat on myöhemmin muistelleet, että ruokakaupassa piti säästää ja esim lihaa ostettiin vähemmän kuin ennen. Jossain laman loppuvaiheessa äiti palasi töihin ja käytiin koko perhe jopa ulkomailla. Kaverien perheissä oli avioeroja ja yrityksiä kaatui.

Tämä on ilmeisesti jokin sukupolvikokemus, olen kuullut muidenkin tehneen samaa. Mutta muistan siis testailleeni markan kellumista käytännössä ja olleeni pettynyt, kun se vajosi vesilasin pohjalle. Jonkun pankin oravalogo on myös jäänyt mieleen, ja vakavailmeinen Arvi Lind. Ja on esim devalvaatio jäänyt sanana lama-ajalta mieleen, vaikka tietenkään en ymmärtänyt yhtään, mitä se tarkoitti.

Orava oli KOPin mainoshahmo. Se koputti hännällä mainoksessa että kop kop. KOP ja SYP fuusioitui silloin laman alussa.

Rolf kulberg silloin pääjohtaja oli tv-mainoksessa että kop pankkiin voi luottaa ja seuraavassa kuussa oli sieltä lainat ottaneet lirissä kun se meni konkurssiin.

Rolf Kulberg oli kylläkin Suomen Pankin pääjohtaja. KOP:n johtaja oli Jaakko Lassila