Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Aloitin yläasteen. Vanhemmat olivat stressaantuneita ja äkäisiä monta vuotta putkeen. Koko ajan oli sellainen tunnelma, ettei voinut tietää pärjätäänkö. Teki tiukkaa löytää rahat asuntolainan maksuun. Missään ei käyty, mitään maksullisia harrastuksia ei voinut olla. Jätskiä tai muuta herkkua ostettiin harvoin ja silloin yksi pieni paketti 6 hengen perheelle, se jaettiin viivottimen kanssa, ettei me lapset tapeltu siitä. Kirjastossa käytiin paljon kun se oli ilmaista. Kaverien vanhemmat teki kotiviiniä ja me kaverin kanssa juotiin salaa yli jääneitä, käyneitä marjasotkuja ämpärin pohjalta.

Olin lamavuosina ala- ja yläasteen taitteessa. Kyllähän siitä puhuttiin, muistan kovat työttömyysluvut ja koulujen säästöt. Mutta ei se meillä kotona kovin paljoa vaikuttanut, vaikka äitikin joutui työttömäksi. Isä olikin jo mullan alla. Aina oltiin pärjäilty pienellä. Enemmän minulla on oikeastaan hyviä muistoja siitä ajasta, paljon puuhailtiin kavereiden kanssa eikä lapset/varhaisteinit tuollaisia isoja juttuja mieti. Kaveritkin oli kaikki duunariperheistä, joten oltiin samoissa olosuhteissa. 

Opiskelin ja olin juuri mennyt naimisiin, ja yritimme lasta. Sain lapsettomuushoidot - tutkimukset ja lopulta endometrioosileikkauksen - helposti ja ilmaiseksi yths:n kautta. Olin raskaus- ja vauvakuplassa, enkä oikein tainnut tajuta koko lamaa. Mieheni sai pitää työnsä koko ajan.

Lapsi syntyi lopulta hätäsektiolla, ja jouduin jäämään viikoksi sairaalaan. Siellä sitten muutaman päivän jälkeen jouduin itse vaihtamaan lakanoitani, ja sitä vierailijat ihmettelivät.

1990 täytin 15v ja menin 9. luokalle. Ja sen jälkeen lukioon.

Molemmilla vanhemmillani oli työt ja saivat pitää ne, joten lama ei näyttäytynyt perheessäni ihan pahalta. En muista edes koulun ruoasta mitään, en muista että olisi kuitenkaan radikaalisti huonontunut. En kiinnittänyt sellaisiin asioihin huomiota.

Mä olen miettinyt, että miten en muista yhtään mitään lamaan viittaavaakaan. Olin kyllä kovin nuori silloin, 89 syntynyt. Mutta muistan erittäin hyvin nuo vuodet, muistan lapsuuteni hyvin selvästi. Jälkikäteen ymmärsin, että meillä kävi kyllä tuuri. Isäni oli myynyt omistusasuntonsa juuri ennen lamaa kun hinnat olivat huipussaan. Hän oli myös kovapalkkaisessa työssä ja lama-aikaan pääsi vaan etenemään entisestään. Uutta asuntoa meille ei ostettu, vaan asuttiin siitä lähtien vuosikaudet vuokralla, vaikka olimme suht hyvin toimeentulevia. En tiedä voisiko se johtua siitä, että nähtyään asuntojen hintaromahduksen isäni ei enää halunnut asuntolainaa.

Joka tapauksessa en muista lapsuudessani nähneeni köyhyyttä, leipäjonoja, työttömyyttä tai yhtään mitään. Asuimme hyvällä alueella, mutta luulisi että sielläkin olisi ollut näitä ikäviä kohtaloita. En vaan saa päähäni että kukaan silloinen kaverikaan olisi joutunut muuttamaan tai että ylipäänsä tunnelma olisi ollut jotenkin sellainen että maailmassa olisi rahat loppu. Pääsimme kyllä vähällä, mutta joskus ”harmittaa” että miten en muista mitään mikä viittaisi lamaan.

Olin yläasteella. Miten näkyi elämässäni? No siitä puhuttiin paljon ja kouluissa säästettiin. Joistakin asioista piti luopua, mutta ei nyt mistään merkittävästä. Joissakin kaveriperheissä joidenkin vanhemmilta saattoi mennä työ, mutta saivat sen sitten myöhemmin takaisin tai työllistyivät uudestaan. Oikeastaan muistuttaa aika paljon tätä koronaa, samat fiilikset, vaikka nyt olen aikuinen. Kai se on niin että kun ei ole koskaan ollut korkealla, niin ei tipukaan niin lujaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen miettinyt, että miten en muista yhtään mitään lamaan viittaavaakaan. Olin kyllä kovin nuori silloin, 89 syntynyt. Mutta muistan erittäin hyvin nuo vuodet, muistan lapsuuteni hyvin selvästi. Jälkikäteen ymmärsin, että meillä kävi kyllä tuuri. Isäni oli myynyt omistusasuntonsa juuri ennen lamaa kun hinnat olivat huipussaan. Hän oli myös kovapalkkaisessa työssä ja lama-aikaan pääsi vaan etenemään entisestään. Uutta asuntoa meille ei ostettu, vaan asuttiin siitä lähtien vuosikaudet vuokralla, vaikka olimme suht hyvin toimeentulevia. En tiedä voisiko se johtua siitä, että nähtyään asuntojen hintaromahduksen isäni ei enää halunnut asuntolainaa.

Joka tapauksessa en muista lapsuudessani nähneeni köyhyyttä, leipäjonoja, työttömyyttä tai yhtään mitään. Asuimme hyvällä alueella, mutta luulisi että sielläkin olisi ollut näitä ikäviä kohtaloita. En vaan saa päähäni että kukaan silloinen kaverikaan olisi joutunut muuttamaan tai että ylipäänsä tunnelma olisi ollut jotenkin sellainen että maailmassa olisi rahat loppu. Pääsimme kyllä vähällä, mutta joskus ”harmittaa” että miten en muista mitään mikä viittaisi lamaan.

Sinähän olet ollut 3-vuotias kun lama alkoi. Ei ihme ettei ole muistoja :D

Muistan vain ettei me pennut saatu ihan kaikkea mitä vinguttiin. Äiti oli pankissa töissä ja jonkin aikaa oli aika tiukka paikka että katkeaako ura siihen. Isällä ei ollut hätää. Selvittiin sitten kuitenkin kuivin jaloin.

Muistan sen ahdistuksen mikä levisi yhteiskunnassa. Lamasta puhuttiin jatkuvasti, käskettiin syömään silakkaa ja hoettiin mantraa 'ystävää ei jätetä'. Kirjoitettiin aivan kuin nyt koronan aikaan, että tämä lama tuo ystävyyttä, lähimmäisistä välittämistä, auttamista ja sosiaalisuutta ihmisten välille. No, tuo kaikki unohtui kun pahin lama oli ohi. Alkoi entisenlaiset, tai pahemmatkin riidat varojen jaosta. Auttaminen ja laman uhrit unohtuivat. Silloin ei tosin soiteltu alkuun naapureille ja kysyttä tarvitseeko kauppa-apua, eivätkä kuorot käyneet laulamassa parvekkeiden alla.

Aiemmin kesätöitä riitti. Tarvitsi vain valita.

1992 ei enää ollutkaan. Opiskelijat parveilivat ilmoitustailun edessä. Kerran sinne tuli ilmoitus jossa haettiin kymmeniä, kyse oli vain muutaman päivän haastattelutyöstä. Etusija kieltenopiskelijoilla.

Olin pari päivää poissa yliopistolta. Hyvä kaverini ei kertonut mulle tästä ennen kuin oli itse saanut paikan. Välimme hyytyivät, mutta pääasiassa siihen että hän valehteli luulleensa ettei mua muka kiinnosta.

Mulla oli kuitenkin osa-aikainen vakityö.

Tärkeää olisi tajuta, että vaikka lama loppui aikanaan, epävarmuus, sotkuisuus ja monen tason huijaaminen jäi.

Maailma ei koskaan palannut lintukodoksi.

Nythän se on lopullisesti pilalla.

Vierailija kirjoitti:

Muistan sen ahdistuksen mikä levisi yhteiskunnassa. Lamasta puhuttiin jatkuvasti, käskettiin syömään silakkaa ja hoettiin mantraa 'ystävää ei jätetä'. Kirjoitettiin aivan kuin nyt koronan aikaan, että tämä lama tuo ystävyyttä, lähimmäisistä välittämistä, auttamista ja sosiaalisuutta ihmisten välille. No, tuo kaikki unohtui kun pahin lama oli ohi. Alkoi entisenlaiset, tai pahemmatkin riidat varojen jaosta. Auttaminen ja laman uhrit unohtuivat. Silloin ei tosin soiteltu alkuun naapureille ja kysyttä tarvitseeko kauppa-apua, eivätkä kuorot käyneet laulamassa parvekkeiden alla.

Olin 40 v. Tämä unohtui.

Valmistuin -91 kauppaopistosta julkisen hallinnon merkonomiksi. Velkaa oli, töitä ei. Menin kauppikseen 19-vuotiaana, että valmistuessani olin sitten 22. Suoraan kauppaopistosta siivoojaksi ServiSystemsille (nykyään ISS), ja sitten pariin kämäseen kauppaan nälkäpalkalla seisomaan jossain lihatiskillä tai hakkaamaan kassakonetta. Sitten loppui nekin työt. Viimeisin kauppahuki loppui siihen, kun saivat tilalle ilmaisen työharjoittelijan joltain työvoimiatoimiston kurssilta. Asuin kovalla työttömyysalueella vielä. 

Valmistuminen juuri tuohon kohtaan on pilannut tehokkaasti koko työelämäni. Olin pitkään työttömänä, sitten muutin ja sen jälkeen olen tehnyt pelkästään tehdastöitä. Olen selkävikainen, nyt jo muutenkin vaivainen, ja kärsin vuorotöistä ihan suunnattomasti. Viimeiset 10 vuotta olenkin ollut työtön enkä välitä pskan vertaa enää. Olen ollut vuosia kuntouttavassa työtoiminnassa, nyt "omavalmentaja" eli ehdonalaisvalvoja on tehnyt selväksi että olen tehnyt liian kauan kuntouttavaa ja pitäisi tehdä jotain "työllistymistä edistävää" tai sitten saada työpaikka. Käskin ihan suoraan painua helvttiin. Kun tämä kuntouttavan jakso loppuu (kerkesin sen aloittaa ennenkuin tuo vouhka pääsi taas natisemaan sossun tantan tukemana siitä mikä pska ihminen olen), edessä lienee elämä leikatulla toimeentulotuella siihen asti että pääsen eläkkeelle 60-vuotiaan, hah! Mainittakoon että 10 vuoden aikana TE-keskus on lähettänyt minulle kokonaista kolme työtarjousta. Heillä kun on minut selkävian takia pudotettu Ö-mappiin ihan siellä heidän omissa järjestelmissään, minun pitäisi kuitenkin myydä itseni työnantajille jollain ihme tavalla. 

Mainittakoon että kauppaopiston jälkeen olen suorittanut yhden perustutkinnon, selkävika estää senkin työn.

Kun kävin kauppaopiston, tykkäsin ihan tosissani siitä ja halusin juuri julkishallintoon töihin, en mihinkään kauppaan tai tehtaaseen. Julkishallinnon työt vaan loppui kuin seinään laman aikana, ja sen lisäksi keksittiin tuo tradenomi-koulutus että saadaan merkonomitutkintokin samalle tasolle kuin ammattikoulu, paitsi että ammattikoulusta on jotain hyötyökin. Merkonomiksi ei kannata opiskella enää kenenkään. 

Ysärillä iiro vei hampaatkin suusta. Missä on mummon tekarit? Minä vaan kysyn.

Vierailija kirjoitti:

Ysärillä iiro vei hampaatkin suusta. Missä on mummon tekarit? Minä vaan kysyn.

Viinanen oli hyvät, pahat ja rumat-ohjelmassa ja sai kehuvia fakseja. Sitten joku sanoi että tietysti sitä kehutaan kun köyhillä ei ole fakseja.

Kiinnostavia nämä lamamuistelut.

Menin kouluun 1991. Muistan, että ensimmäisellä luokalla saimme paljon enemmän tavaraa kotiin omaksi kuin myöhemmin. Vuoden jälkeen palautettavia kirjoja tosin en osannut mitenkään kyseenalaistaa, mun mielestä se oli lapsenakin jo järkevää säästämistä.

Molemmat vanhempani olivat töissä, mutta myöhemmin olen saanut tietää, että kumpikin oli uhan alla menettää työnsä. Heille iso kiitos siitä, että eivät koskaan tuoneet stressiä kotiin, en sisarusteni kanssa muista olleeni ollenkaan ahdistunut tilanteesta. Meillä oli kaikki tarvittava kotona, vaatteet kunnossa ja ruoka hyvää, runsasta ja vaihtelevaa, emme juuri matkustelleet mutta enpä muista moista edes kaivanneeni. Joitakin kotimaan automatkoja teimme ja ne muistan kivoina. Ja ennen kaikkea saimme tosiaan elää melko huoletonta lapsuutta.

Kaverieni perheissä oli paljon työttömyyttä, asuttiin pienellä teollisuuspaikkakunnalla kuitenkin. Se vaikutti monessa kodissa tunnelmaan, erityisesti muistan työttömät kärttyisät isät. Ihmettelin, miten monien perheiden keskinäisessä puheessa käytettiin vihaista puhetapaa ja kirosanoja, myöhemmin olen ymmärtänyt että vanhemmat olivat varmaankin hyvin stressaantuneita. Monien kaverieni perheissä puhuttiin paljon rahasta ja kaiken kalleudesta.

Niin kuin täällä jo mainittiin, perheiden varallisuuserot näkyivät lasten vaatetuksessa. Mutta niin monella meni heikosti, ettei niukkaa ja nuhjuista vaatekertaa juuri kommentoitu negatiivisesti. Enemmän ehkä niitä hyväosaisten lapsia arvosteltiin, pienessä herravihahengessä mahdollisesti.

Kaiken kaikkiaan lama ei omassa lapsuudessani näkynyt meillä kotona juurikaan vaan enemmänkin paikkakunnan yleisessä tunnelmassa. Kun olin teini-ikäinen myöhemmin ysärillä oli mun ikäisteni alkoholinkäyttö todella yleistä ja itsetuhoisan henkistä. Joskus olen miettinyt, että olikohan lapsuuden lamakokemuksilla jotakin yhteyttä tähän.

Ala-asteella. Muistan todella kummalliset kouluruokakokeilut, jotka epäilemättä johtuivat pienentyneestä budjetista - tai sitten oli joku "uudistaja" palkattu kuntaan näitä suunnittelemaan :). Joka tapauksessa parin vuoden jälkeen palasi sapuskat normaaleiksi.

Olin nuori aikuinen 90-luvun alussa. Työttömänä kahdeksan vuotta 90-luvulla.

Vasemmistolaisten valta katosi kuin tuhka tuuleen suunnilleen yön yli.

Vähän sama tilanne olisi tässä ajassa, jos vihreiden valta katoaisi yhtäkkiä päivässä ja heille vain naurettaisiin. Vielä 80-luvun lopussa oli kova ja hieno juttu olla "vähän vasemmalla". Neukkulan kaaduttua kukaan ei enää menneitä halunnut muistella, kaikki olivat yhtäkkiä olleet "vasemmistoa vastaan jo kauan".

Oli se.

Ihan melkein pahaa teki seurata kun vanhoilta mielipidevaltiailta vietiin yhtäkkiä kaikki kunnioitus.

Vähän kuin Ohisaloon suhtauduttaisiin yhtäkkiä kuin uusnatsiin.

Siinä monin entinen kommari joi itsensä hautaan.

Olin 9-vuotias vuonna 1990. Lamasta on jäänyt mieleen Esko Aho ja Iiro Viinanen TV:ssä. Helsingistä näytettiin monesti ankeahkoa katukuvaa Kallion räkälöistä muovituoleineen ja halpoine oluttuoppeineen. Jossain oli topless-tarjoilijakin. Sepi Kumpulainen lauloi laulujaan ja ylipäätään oli vähän masentunut tunnelma. TV:ssä näkyi Frank Pappa show. Frank Papan yksi iskulause oli Suomi nousuun! Muistan että osa koulukaverien vanhemmista joutui työttömiksi. Jonkun isä joutui myymään autonsa. Silloin oli muotia Bula-lakkina tunnettu talvipäähine, jonka nimi vääntyi vähitellen Pula-lakin kautta Lama-lakiksi. Muistan myös että monessa taloudessa tehtiin kotiviiniä ja sitä vielä ysärin puolivälissä jo teini-ikäisenä mekin juoda killitimme. Sitä oli aina saatavilla jostain. Pahaahan se oli.

Kuitenkin koko lama näyttäytyi minulle vähän semmoisena kulissimaisena näytelmänä, sillä oman perheeni arkeen se ei vaikuttanut mitenkään. Isälläni oli stabiili työpaikka valtion hommissa ja äitini oli yksityishammaslääkäri, jolla oli todella kovat tulot. Hampaita piti ihmisten laitattaa myös lama-aikaan. Meillä lapsilla oli aina viimeisimmät pelit ja vehkeet ja rahaa riitti. Oli Commodore Amigaa ja Hero Quest-lautapeliä. Siksi en pysty täysin jakamaan ns. lama-ajan lapsien ankeita kokemuksia. Ymmärrän toki ajan kokeneena, mistä saattoi olla kysymys. En kuitenkaan tuntenut laman vaikutuksia samalla tavoin omissa nahoissani, kuin monet ja olen siitä kiitollinen. 

Olin reilu 40 v ja mulla oli pysyvä keskituloinen työpaikka. Mies sai potkut.

Lapset aloittivat opiskelujaan.

Mies oli kerännyt KOP: osakkeita ja hävisi n 100 000 mk.

Onneksi asuntovelkaa oli enää vähän jäljellä ja säästöillä maksettiin se loppu pois, koska minun palkallani ei olisi selvitty kaikista menoista.

Mies sai ansiosidonnaista ja ensin olisi pakotettu kirjanpitokurssille, vaikka oli taloushallinnon ammattilainen.

Työkkärin virkailija tajusi, että oli naurettava homma.

Hän sai kyllä opiskella ihan sitten haluamaansa alaa ja sai juuri viikkoa ennen ansiosidonnaisen loppumista vakipaikan.

Turvallisuuden tunne kyllä järkkyi. Samoin nyt jo aikuisilla lapsillani.

Mitään pikavippi ym. juttuja ei meistä kukaan harrasta. Opiskelivat sitten ammatit joissa on riittänyt töitä.

Ei sitä aikaa helpolla unohda.

Vierailija kirjoitti:

Olin reilu 40 v ja mulla oli pysyvä keskituloinen työpaikka. Mies sai potkut.

Lapset aloittivat opiskelujaan.

Mies oli kerännyt KOP: osakkeita ja hävisi n 100 000 mk.

Onneksi asuntovelkaa oli enää vähän jäljellä ja säästöillä maksettiin se loppu pois, koska minun palkallani ei olisi selvitty kaikista menoista.

Mies sai ansiosidonnaista ja ensin olisi pakotettu kirjanpitokurssille, vaikka oli taloushallinnon ammattilainen.

Työkkärin virkailija tajusi, että oli naurettava homma.

Hän sai kyllä opiskella ihan sitten haluamaansa alaa ja sai juuri viikkoa ennen ansiosidonnaisen loppumista vakipaikan.

Turvallisuuden tunne kyllä järkkyi. Samoin nyt jo aikuisilla lapsillani.

Mitään pikavippi ym. juttuja ei meistä kukaan harrasta. Opiskelivat sitten ammatit joissa on riittänyt töitä.

Ei sitä aikaa helpolla unohda.

Jatkan vielä yhden muistikuvan:

Moni entinen ns ystävä ei pitänyt yhteyksiä, kun mies jäi työttömäksi. Yksi nainen aikaisemmin hakeuti esim. junassa viereeni työmatkoilla ja oli niin kaveria, mutta työttömyysuutisen jälkeen vältteli.