Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olen syntynyt vuonna 88. En hahmottanut lamaa ollenkaan ja kuulin siitä vasta joskus yläasteen yhteiskuntaopin tunneilla. Isälläni oli vakituinen työ (ihan duunari oli mutta töitä riitti). Äidin työttömyys taas pitkittyi kun perhevapaiden jälkeen ei laman vuoksi töitä löytynyt eikä heti laman jälkeenkään. Pärjäisimme hyvin isän palkalla ja matkusteltiinkin. Nykypäivänä ei puhettakaan, että raha olisi riittänyt perheessä noin hyvin vaikka vain toinen vanhempi kävi töissä.

Piensijoittaja kirjoitti:

Hain opiskelemaan puoli vuotta etuajassa, kun syksyllä 1991 pomo sanoi, että keväällä puolet työntekijöistä pistetään pihalle. Olin silloin 21-vuotias ja vastikään ylioppilaaksi kirjoittanut ja intistä päässyt.

Asuin kaupungin vuokrakämpässä, käärin sätkiä ja tein kotiviiniä ja -olutta. Oli todella otollinen aika opiskella, kun töitä ei ollut. Kun valmistuin 90-luvun puolivälissä, alkoi pahin jo hellittää. Olin kesän työttömänä ja syksyllä pääsin osapäivätöihin. Vuotta myöhemmin sain jo oman alani määräaikaisen työpaikan, mikä sitten vielä onnekseni vakinaistettiin vuonna 1996.

Niinpä ehdin ostaa ensiasuntoni ASP:llä pilkkahintaan, mikä on varmaan suurin yksittäinen syy, miksi talouteni lähti hyvään nousuun. Pitää edelleen paikkansa, että lamassa aina toiset voittavat ja toiset häviävät. 

Hyvin samanlaiset muistot, laman alkua ei ensin edes huomannut, kun huomio oli opiskelun aloittamisessa ja yhtä myöhempää poikkeusta lukuunottamatta duunaritason kesätöitäkin järjestyi lamaa edeltäneessä paikassa. Pikku hiljaa läma-sana alkoi tulla tutuksi, kun Iiro Viinanen ja Esko Aho tilittivät tilanteen vaikeutta uutisissa.

Yleinen ilmapiiri teki köyhäilystä normaalia, joten ne kotiviinit, taskumatin muiluttaminen diskoon ja koko koti-irtaimiston varustaminen hylky/kirppistavaralla tuntui oikein luontevalta.  Muotikin oli sellaista resuisenpuoleista grungea.

Katukuva muuttui aika lailla, kun skopit ja sts:t katosivat kokonaan ja muita pankkikonttoreita suljettiin tahdilla, ja muutenkin 80-luvun lopun nousuhuumassa kiivaasti rakennettua, nyt tyhjää liiketilaa oli joka puolella. Halpoja kaljapubeja ja kirppiksiä nousi sinne ja tänne.

Vakityöhön omalle alalle en kyllä äkkiä päässyt, vaan määräaikaisiin, ja asuntoa en pystynyt valitettavasti hankkimaan. Mutta kun kesäduunitilistä jäi jotain säästöön talven varalle, niin sen pystyi laittamaan kasvamaan 13% korkoa määräaikaiselle. Kun olin harjoittelussa myymälässä, niin oli tärkeää tarkistaa kaikkien laskulla ostamaan pyrkivien firmojen luottotiedot, niissä olikin paljon kuralla olevia.

Olin ostamassa ekaa asuntoa. Yhtäkkiä asuntojen hinnat puolittui ja asuntoja sai naurettavan halvalla. Olin säästänyt asp-tilin mutten tarvinnut paljonkaan lainaa, kun asunnon sai niin halvalla. Asuntoja melkein kaettiin ilmaiseksi, kun vastikkeiden takia moni halusi vaan eroon.

Jotain 10 vuotta ennen asuntojen hintojen romahdusta muistan kun huvikseen käytiin katsomassa keskustan asuntoja jotka maksoi ihan älyttömästi. niinkuin nyt. Silloin ei saanut edes niin helposti lainaa kuin nyt. Laina-ajat oli 10-15 vuotta ja korot 10%. Nythän moni sopii vanhankin lainan 35 vuodeksi ja korot prosentin luokkaa.

Työt oli kortilla ja lama todella tuntui. Nyt töitä ei saa ollenkaan jos jää työttömäksi, silloin sai jotain. Oli masentavaa aikaa.

Opiskelin yliopistossa, opiskelun ohella oli mahdotonta saada töitä. Kotiviiniä tehtiin ja makarooni tuli tutuksi. Opiskelukin oli hankalaa kun ei ollut varaa kurssikirjoihin eikä nettiäkään vielä ollut. Opiskelu oli hyvin suurelta osin haahuilua ilmoitustaululta toiselle etsimässä tietoa kursseista. Monta kurssia meni ohi kun en ollut jaksanut pollata ilmoitustauluja tarpeeksi tiheästi.

Lopulta pääsin kuitenkin töihin ja elämä alkoi helpottaa, oli varaa kurssikirjoihin ja niiden avulla läpäisin kurssitkin kuin tyhjää vain.

Meilläkään ei lama näkynyt. Äidillä oli työpaikka, ei oltu varakkaita, mutta äiti oli hyvä rahan käyttäjäjä ja meillä oli hyvää ruokaa ( paljon muuten saatiin esim. mummolasta marjoja, perunaa, juureksia, kesällä vihannekset  jne, minkä arvon olen tajunnut vasta aikuisena), ja esim. juhlissa oli aina juhlantuntu. 

Isäni perusti yrityksen laman alkaessa ( vanhempani olivat eronneet) ja sai sen menestymään hyvin ( Tänne asti on yritystään pyörittänyt). 

Noin 40 vuotias.

Yt neuvottelut ja kenkää tuli. 2 päivää työttömänä ja toiseen työpaikkaan, paljon pienemmällä palkalla. Pankista tuli kirje, jossa ilmoitettiin asuntolainan koron olevan nykyään 18%. Se löi kovaa. Työpaikan vaihto ammattia vastaaviin tehtäviin hyvällä palkalla, mutta se ei tuohon pankin "tappotuomioon" helpottanut, kun vaimo irtisanottiin. Monta vuotta maksettiin asuntolainasta pelkkää korkoa. Mutta siitä kaikesta paskasta noustiin aikanaan, ilman luottotietojen menetystä. Tiukkaa oli, mutta sitä se oli kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelin yliopistossa, opiskelun ohella oli mahdotonta saada töitä. Kotiviiniä tehtiin ja makarooni tuli tutuksi. Opiskelukin oli hankalaa kun ei ollut varaa kurssikirjoihin eikä nettiäkään vielä ollut. Opiskelu oli hyvin suurelta osin haahuilua ilmoitustaululta toiselle etsimässä tietoa kursseista. Monta kurssia meni ohi kun en ollut jaksanut pollata ilmoitustauluja tarpeeksi tiheästi.

Lopulta pääsin kuitenkin töihin ja elämä alkoi helpottaa, oli varaa kurssikirjoihin ja niiden avulla läpäisin kurssitkin kuin tyhjää vain.

Joo, tuo ilmoitustaulujen kyttääminen ja stressi siitä, että mahtuuko jollekin kurssille että saa järkevät lukujärjestykset itselleen oli unohtunut (silloin piti aina ilmoittautumispäivänä olla törkeän aikaisin jonossa ja osata ryysiä taktisesti oikeassa järjestyksessä eri ilmoitustauluille kirjoittamaan nimensä paperiseen listaan, jossa oli vain x kpl kiintiö paikkoja per kurssi, usein listat tulivat täyteen ennen kuin ehti saada kaikki käytyä läpi).

Ja kirjat etsittiin kustannussyistä lainaan eri kirjastoista, jos löytyi, siinäkin oli juoksemista, kun ei ollut varausten etäkäyttömahdollisuutta.

Olin nuori perheenisä. Valmistuin työttömäksi. Piti hieman erikoistua ja laajentaa koulutusta. Sen jälkeen työllistyin pysyvästi, eläkkeelle on kymmenen vuotta.

Olin 25 v. Valmistuin keväällä -90, töitä sain keväällä -95 eli kun täytin 30 v.

Kaikenlaisia juppivuosien luksushankintoja kuten juppiveneitä ja erikoisia hienoja autoja myytiin huutokaupoissa tai Keltaisessa pörssissä murto-osalla vuoden parin takaisista hinnoista, mutta ostajillakaan ei ollut rahaa.

Olin lama-aikana yläasteella, joten omat muistoni liittyvät lähinnä koulunkäyntiin: Kouluruoka muuttui mikroateriamaiseksi massaksi, leivän tilalle tuli näkkäri ja mausteet katosivat pöydistä. Koulukirjoja kierrätettiin parhaimmillaan neljänä vuonna. Jostain kirjastani puuttui kansi. WC:sta poistettiin käsipaperi ja wc-paperi korvattiin yksikerroksisella ohuella "raastinpaperilla". Märät kädet sai kuivata omaan paidan helmaan. Koulun urheiluvälineet menivät äkkiä huonoon kuntoon ja liikkamaikka teippaili niitä kasaan. Kässätunneille piti hankkia omat materiaalit, muka jotta olisi mieluisat, mutta eiköhän oikea syy ollut se ettei koululla ollut enää varaa. Lämmitystä laskettiin parilla asteella ja meillä oli lupa pitää takkia sisällä, jos paleli tunnilla. 10 kerran bussilippuja ei saanut enää ottaa vapaasti kanslian lokerosta, vaan ne annettiin tarkasti sen mukaan montako matkaa kuluu koulumatkoihin. Sijaisopettajia ei palkattu, vaan opet sijaistivat toisiaan vaihtelemalla luokkaa kesken tunnin. Tuona aikana alkoi myös nuorten vaatteissa, urheiluvälineissä, harrastuksissa ja rahankäytössä näkyä selkeästi vanhempien tuloerot. Joillain ei ollut penniäkään rahaa ja joillain koko lama-aika ei vaikuttanut elämänlaatuun mitenkään.

Olin kesällä tehtaalla vuorotöissä ja mieleen jäi samassa vuorossa ollut mies, jolla oli korkeakoulututkinto ja nurin mennyt firma. Kertoi tekevänsä nyt kolmea hanttihommatyötä, yhtä päivällä ja sen lisäksi tätä yötyötä ja vielä jotain mainosten jakoa, että saisi asuntolainojansa maksettua.

Käytiin katsomassa kansallisteatterissa näytelmä Remontti, joka kertoi asuntojobbarista, joka vältteli haastemiestä. Elokuva Kauas pilvet karkaa kertoo hyvin ajasta. Ravintoloissa oli yhtäkkiä ihan hiljaiista jos kävi viikonloppuna. Oli vain muutama asiakas. Lamasta ei juuri televisiossa kerrottu, vasta vuosia laman jälkeen sen todettiin olleen. Huonoja uutisia kyllä riitti ja poliitikot parfymoi paskaa ja selitteli niinkuin juice sen hienosti sanoi. Nykyään poliitikkojen puheita uskotaan.

Parikymppinen, opiskelin yliopistossa ja tein samaan aikaan koko ajan töitä. Ei oikein omassa maailmassa mikään lama näkynyt, kun kaikilla kavereilla oli ihan yhtä huono taloudellinen tilanne kuin itsellä.

Olin vastikään aloittanut ala-asteen. En minä edes tiennyt että on lama tai että mitä se tarkoittaa, vaan ajattelin sen olevan normaalia elämää. Ei meillä herroiksi elelty eikä esim. matkusteltu, mutta perustarpeet kuitenkin täyttyivät. Myöhemmin vasta valkeni, että laman vuoksi isä jäi loppuelämäkseen senaikaiselta alaltaan työttömäksi, mikä itsessään tuottikin sitten kaikenlaista liittännäisongelmaa seuraaviksi 15 vuodeksi. Sittemmin vanhemmat ovat eronneet, enkä ole isääni väleissä enää.

En syytä kaikesta tapahtuneesta kuitenkaan lamaa, kyllä se oli etenkin isäni narsismi joka ne vaikeudet tuotti.

Olin 90-luvulla lukiossa ja yliopistossa (TKK). Lukiosta en muista mitään laman vaikutuksia.

Korkeakouluaikana suurin vaikutus oli siinä, ettei ollut kiire valmistua, vaan ehti viettää todella hauskan opiskeluajan. Mukana oli tosi paljon vanhempien vuosikurssien opiskelijoita, joten opin tuntemaan oman alani ihmiset tosi laajalti. Kesätöitä riitti kuitenkin ja valmistumisen sai ajoitettua uuden nousukauden kynnykselle.

80 syntynyt ja voimakkaimmin on jäänyt mieleen parhaan kaverin poismuutto naapurista.

Eli tavallinen tarina, työt loppui, rahat loppui, talo meni vasaran alle. Hieno talo, normaalihinta tuolloin olisi ollut jotain 600-700 tuhatta markkaa, vasarahinta oli vajaa 300 tuhatta... :(

Itse täytin 13 tammikuussa 1992, eli tulin teini-ikäiseksi juuri pahimman laman koittaessa. Kouluruoka tosiaan muuttui kehnommaksi, kirjat kierrätettiin ja kumit puolitettiin jne. Tosin yläasteella kuitenkin joitain kirjoja saatiin vielä pitää itse.

Omat vanhemmat saivat kummatkin pitää tavalliset duunarityönsä, siinä mielessä sellaista köyhyyttä ei meillä ollut, vaikka pienituloisena ei rahaa juuri mihinkään riittänyt. Eipä sitä kyllä aiemminkaan juuri meillä ollut.

Aika moni ruperi juopottelemaan rankasti, keppanabaareja tuli jokaiseen kadunkulmaan ja Simon vaatehuoneen "vain 99 tuulipuvut" näkyivät aika monen päällä silloin. Itsemurhia taisi olla aika jatkuvasti, niistä puhuttiin tämän tästä. Mielenterveyspalvelut etenkin nuorille vähenivät paljonkin, juuri kun niitä itsekin olisi tarvinnut.

Rahaa saadaksemme tuli tehtyä kaikenlaisia rikoksia, mikä kieltämättä oli väärin, mutta johonkin se olotila piti purkaa. Siinä 1994-1995 tuli tissibaareja todella paljon, työkkäristäkin niitä tarjoilijanpaikkoja tarjottiin monelle ja usein se myös oli taviksille ainoa mahdollisuus työhön.

Olin vähän yli kahdenkymmenen. Lama ei vaikuttanut omaan elämääni millään tavalla, mutta tietysti muistan säästöt, Roskapankki Arsenalin ja ihmisten hädän. Itselläni oli kuitenkin ihan hyvä vaihe tuohon aikaan. Opiskelin ja kuuntelin musiikkia.

Opiskelin kauppiksessa ja silloin oli kurssiopettajina monia sellaisia asiantuntijoita, jotka olivat ilmeisesti joutuneet vaihtamaan paremminpalkatuista töistä alaa työnantajan talousvaikeuksien johdosta.