Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko se olla jotain tyttöjen ala-asteaikaista bestis touhua jota ylläpidetään näillä klikkiytymisillä. Että uusia ei kutsuta kun pelätään että uusi on joku pahanilmanlintu joka omii toisen kaverin, ja sitten jää itse yksin, kävihän noin usein lapsena. Ja että halutaan että joku on MINUN kaveri, ja SINÄ olet ulkopuolinen etkä yhtä hyvä kuin me.

Yksi 35v kahden lapsen äiti, johon tutustuin ja pidin mukavana livenä, käyttäytyy näin somessa.

Laittoi koko kesän teinikuvia ystävyydestään, hästäg BFF, BFFs forever, Friends are forever, My BFF ja hästäg Kämp ym.

Päivitysten määrästä ja laadusta tuli kova myötähäpeä että kauheaa esittämistä 🤭 ja näin viestii meille muille että BFF kanssa on tärkeämpää, ja tähän yhdistettynä kun tapaamiset eivät onnistu, ei hän haluakaan tutustua minuun ja meidän perheeseen yhtään paremmin.

Lopetin seuraamasta tätä narsistista hehkutusta 😬 Eipä olekaan hänellä ollut sen jälkeen paöjon asiaa meille, ihan kuin joku täällä jo sanoi, kun ei saa meidän perheeltä tätä ihkutusta, niin meillä ei ole mitään arvoa sinne Instastooreihin.

Kukin tyylillään. Minulla on paljon ystäviä myös Instan ulkopuolella 😁 Onneksi 🙏

Tunneraankohan sama😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko se olla jotain tyttöjen ala-asteaikaista bestis touhua jota ylläpidetään näillä klikkiytymisillä. Että uusia ei kutsuta kun pelätään että uusi on joku pahanilmanlintu joka omii toisen kaverin, ja sitten jää itse yksin, kävihän noin usein lapsena. Ja että halutaan että joku on MINUN kaveri, ja SINÄ olet ulkopuolinen etkä yhtä hyvä kuin me.

Yksi 35v kahden lapsen äiti, johon tutustuin ja pidin mukavana livenä, käyttäytyy näin somessa.

Laittoi koko kesän teinikuvia ystävyydestään, hästäg BFF, BFFs forever, Friends are forever, My BFF ja hästäg Kämp ym.

Päivitysten määrästä ja laadusta tuli kova myötähäpeä että kauheaa esittämistä 🤭 ja näin viestii meille muille että BFF kanssa on tärkeämpää, ja tähän yhdistettynä kun tapaamiset eivät onnistu, ei hän haluakaan tutustua minuun ja meidän perheeseen yhtään paremmin.

Lopetin seuraamasta tätä narsistista hehkutusta 😬 Eipä olekaan hänellä ollut sen jälkeen paöjon asiaa meille, ihan kuin joku täällä jo sanoi, kun ei saa meidän perheeltä tätä ihkutusta, niin meillä ei ole mitään arvoa sinne Instastooreihin.

Kukin tyylillään. Minulla on paljon ystäviä myös Instan ulkopuolella 😁 Onneksi 🙏

Tunneraankohan sama😅

Monelle some määrittää elämää täysin. Minulla oli tälläinen äitikaveri, johon tutustuin livenä, ja hän vaikutti tosi kivalta. Hän halusi heti tulla kyläilemään meille ja tulikin, yksin ja perheensä kanssa.

Sitten, hän ei kuitenkaan koskaan kutsunut meitä. Ulkotapaamisiin vaan laittoi aina peruutusta että jos myöhemmin ja sisälle ei kutsunut.Somen perusteella hän tapaa 5x viikossa kavereitaan ulkona ja sisällä. Somen perusteella tuli kyllä siis aivan selväksi, että meidän perhe ei ole heidän kavereitaan. 🙁 livenä luulin että ollaan.

En ole itsekään enää seuraillut, tai ollut yhteyksissä, kun ei ole mahduttu 30 kutsutun ja kesällä tavatun kaveriperheen joukkoon.

Ja hänestä ei ole kuulunut mitään, eli havainto oli ihan oikea.

Näitä ihmisten kokemuksia lukiessa tuli mieleen se, kun yksi "ystäväni" koulussa totesi, että "ei mee överiksi jos tajuut, ettei ystävyys oo vaan kyläilyä". Juu kyllä, on paljon muutakin, mutta sitä vaan mietin, että missä se ystävyys sitten tapahtuu, jos ei tykätä samoista aktiviteeteista, ei juurikaan ehditä soitella ja kyläilymieltymyksetkin on eri? Tämä oli tilanne sen "ystävän" kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Näitä ihmisten kokemuksia lukiessa tuli mieleen se, kun yksi "ystäväni" koulussa totesi, että "ei mee överiksi jos tajuut, ettei ystävyys oo vaan kyläilyä". Juu kyllä, on paljon muutakin, mutta sitä vaan mietin, että missä se ystävyys sitten tapahtuu, jos ei tykätä samoista aktiviteeteista, ei juurikaan ehditä soitella ja kyläilymieltymyksetkin on eri? Tämä oli tilanne sen "ystävän" kanssa.

Häh, en saa tästä selvää

Oletko heidän kanssaan tekemisissä muuten, siis aikuisten kesken? Ovatko he sinun vai miehesi tuttuja ensisijaisesti/lähtöisin?

Itse huomaan olevan helpompaa suunnitella extempore tai suunniteltujakin juhlia sellaisen porukan kanssa, joiden kanssa olen tekemisissä myös ilman lapsia. Lasten juhlat on sitten asia erikseen, mutta esim rapujuhlathan ei ole lapsille ensisijaisesti suunnatut vaan sinne kutsutaan aikuiset ja heidän lapset mukaan siinä sivussa. Tämä siis voisi selkeyttää sitä, että mihin ajatuksen tasolla lukeudutte.

Kannustaisin siis olemaan yhteydessä myös aikuisten kesken, vaihtamaan kuulumisia ja tekemään aikuisten juttuja ja kutsumaan aikuisia sellaisiin tekemisiin mukaan teidän järjestämänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

Mutta miksi pitäisi kutsua ollenkaan ennenkuin tuntee toisen? Miksei voi vain tutustua toiseen ensin? Ja vasta sitten kutsua mukaansa, jos arvelee, että toinen tulisi hyvin toimeen muun porukan kanssa? On samanhenkinen ja kiinnostunut samoista asioista kuin porukassa muutkin? 

Kiinnostunut samoista asioista kuin muutkin? Miten homogeenista porukkaa olette? Mulla ystävien kanssa kohtaa joku/jotkin mielenkiinnot ja sitten jokaisella on myös paljon muuta. En uskaltaisi kyllä lähteä ystävieni puolesta sanomaan kellä kenenkin kanssa tulee klikkaamaan ja olenkin nähnyt että ihmiset saattavat löytää yllättävää yhteistä ja pitävät hieman erilaisista ihmisistä ja asioista välillä kuin itse. Sydänystävyyskään ei aina tarkoita ilmiselvyyttä tai ehdotonta samanlaisuutta, yhteyksiä on monenlaisia. Ihme holhoamista.

Nyt tajusin...me vaan ollaan erilaisia. Mä kuulun useampaankin erilaiseen porukkaan ja nämä porukat tosiaan on aika homogeenisiä. Meitä yhdistää tietyt samat kiinnostuksenkohteet. Lisäksi mulla on hyvin erilaisia ystäviä ja osa heistä kuuluu myös johonkin em ryhmistä. Mutta mulla ei ole sellaista ystäväporukkaa, jota yhdistäisi vain se, että kaikki sattuvat olemaan mun ystäviäni. Monet ystävistäni eivät ole koskaan edes tavanneet toisiaan. 

Mietin, puhutaankohan ystävyydestä hieman eritasoisesti? Etkö ole kutsunut ystäviäsi syntymäpäiville, tupareihin tmv tärkeisiin elämäntapahtumiin. Täällä ystäväni ovat viimeistään toisiaan tavanneet. Puhuin ystävistä, en tuttavista. Mutta jotkut ovat tietenkin tuoreempia ja toiset pidemmältä ajalta. Siksi tuntevat pakostakin kun ystäviä ei tipu pois, mutta uusia tulee. En kutsuisi ystäväkseni ihmistä, jota en kutsu tärkeimpiin tapahtumiini. Ja he ovat sitten sulatusuuni eri yhteyksistä. Yhteen olen vaan heidät iskenyt ja toivonut parasta. Olen itse myös saanut tällä tavoin ystäviä muista, kun olen kaverin porukasta löytänyt samanhenkisiä ihmisiä.

En ole viettänyt kaverisynttäreitä enää aikuisena. Vanhempani ja sisarukseni haluavat tulla edelleenkin kakkukahveille, ja se on ihan ok, mutta mitään isoja kekkereitä en ole järjestänyt. 50-vuotispäiviänikin karkasin viettämään etelän aurinkoon. Tupareita en ole koskaan järjestänyt. En osaa sanoa, miksi.  Tärkeitä elämäntapahtumia olen toki juhlinut, mutta esim lasteni ristiäisiin kutsuin vain lapsen isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut sekä kummit, jotka ovat olleet ystäviäni. Tai siis ystäväni ja hänen puolisonsa. Mutta en ole kutsunut muita ystäviäni kuin kummiksi valitsemani. Lasten rippijuhlissa sama ja lisäksi tietenkin teinien omia ystäviä ja kavereita. Toisen lapsen yo-juhlat on jo vietetty ja toisen on toivottavasti nyt joulukuussa ja edelleenkin mennään niin, että lähisuku ja lisäksi ylioppilaan omia ystäviä ja kavereita.  Mun ristiäisissäkään ei ollut vanhempieni ystäviä, koska kummini ovat isäni veli vaimoineen. En siis ole tottunut, että vanhempien ystäviä kutsuttaisiin lasten juhliin vaan niihin kutsutaan lähisuvun lisäksi vain lapsen omat ystävät ja kaverit. Naimisissa en ole ollut, mutta polttarit ja häät tietysti olisi ollut juhlia, johon olisin kutsunut kaikki ystävänikin. Valmistuessani asuin vielä pienessä yksiössä enkä järjestänyt varsinaisia juhlia. Opiskelukavereiden kanssa varattiin ravintolasta kabinetti ja juhlittiin keskenämme siellä. Seuraavat tärkeiden elämäntapahtumieni juhlat taitaa olla mun hautajaiset ja voi olla, että sinne tulee ystäviäni. Vaikea sanoa, koska en ole niitä juhlia järjestämässä. Tosin mistä sitä vielä tietää, vaikka päättäisinkin järjestää 60-vuotissynttärit. 

Kaikesta huolimatta katson, että mun ystäväni ovat ihan oikeita ystäviä. Mulle ystävyys on tunneside ja luottamuksellinen ihmissuhde ja se voi syntyä, vaikkei viettäisikään synttäreitään tai menisi naimisiin.  Parhaiten ystävyyssuhteet erottaa kaverisuhteista, kun sairastuu vakavasti. 

Juhlitteko te sitten ystäväporukalla yhtään mitään ikinä? Kovin vieraalta kuulostaa että ystävien kanssa ei haluta juhlamuistoja. Onko pakko olla vaan jotain arkista kahvittelua tai sauvakävelyä tai mitä nyt sitten teettekään? Tasapaksun kuuloista.. ja sitten hautajaisissa ajattelisit heidän olevan paikalla, suremassa sinun poismenoa, surujuhlissa. Jaa.

Kyllä omat parhaimmat muistot ystävien kanssa liittyy juhlimiseen, eikä se tarkoita välttämättä kakkukutsuja kotona vaan paljon muitakin tapoja juhli, mutta kyllä niissä on ollut ajatus ja iloa, hymyä ja naurua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä uskon ihmisten mukavuudenhaluun. Itse kyllä kutsun opiskelijayksiööni ihmisen, mutta kaverini ei vastavuoroisesti aio uuteenkaan kämppään kutsua koska mikään ei ole valmis. Aikoo sitten kutsua seuraavaan kämppään. Moni ihminen EI halua omaan kotiinsa mitään ulkopuolista. Tämä mun ystävä näkee miestensäkin (etäsuhde) hotellissa. Silloin kun minä olin etäsuhteessa kyllä kun nähtiin kumppanin kanssa ihan "asuttiin" toisen luona viikkojakin.

Mutta perheellisiin: itse lapsettomana, toistaiseksi sinkkuna olen huomannut joistain lapsiperheistä yhden asian. Miestä ei näy, äiti tulee kasan lapsia kanssa kylään, syöttää lapsensa kyläpaikassa niin että "emäntä joutuu passaamaan" päivää ennen ja pöytä on aina puoliksi syöty, puoliksi sotkettu. Kakarat mellastaa minkä kerkeää ja "aikuiset koittaa jutella". Yksi ainoa ystäväni (perheellinen) älyää jättää lapsensa kotiin. Nähdään kaverit niin kuin ennen vanhaan, syödään ulkona ja hengataan. Monelle ehkä ne lapset, omat ja muiden on niin suuri riesa että niitä ei vaan jaksa viikon ainoana vapaana hetkenä. Alapeukkua satelee mutta mä en ole koskaan tajunnu mikä jumalaton vimma on saada se lapsiperhe uudelleen kylään "mahdollisimman pian". Ennen vanhaa elämä oli rennompaa, nykyään ihmisillä on kiire ja rauhoittua saa tosi vähän. Itse ainakin rakastan hiljaisista hetkistä ja kavereita pienellä pieteetillä ja harvoin.

Ajattelen samoin lapsiperheistä. Olen itse vapaaehtoisesti lapseton, ja olen sitä siksi, että en nauti lasten seurasta. Osa äidiksi tulleista ystävistäni ottaa kuitenkin mielellään lapsensa tapaamisiin mukaan, vaikka lasten isä voisi hyvin olla heidän kanssaan tapaamisemme ajan. Kun paikalla on lapsia, tapahtuu kaikki lasten ehdoilla. Siedän todella huonosti sitä, että lapset keskeyttävät keskustelun, riehuvat tai mankuvat. Tiedän, että lapset ovat lapsia, eikä heiltä voi odottaa samaa kuin aikuisilta, mutta en vain välitä itse kuunnella sellaista. Ymmärrän, että lapset ovat vanhemmilleen tärkeintä maailmassa, ja se, että sanoisin suoraan ystävälle tapaavani häntä mieluummin ilman lapsia, voisi tuntua loukkaavalta. Siksi olen tyytynyt pitämään suuni kiinni.

Tämä on hyvin sanottu ja kuvaa tietynlaista ihmistyyppiä. Perheellisenä tähän juuri voi vain lisätä, että mieluusti myös itse tapaan tällaisia henkilöitä ilman lapsia koska ennemmin tai myöhemmin ilmapiiri muuttuu kireäksi kun tiedän että toinen ahdistuu ja hermostuu lapsista ja itse ahdistun ja hermostun siitä että hän hermostuu ja ahdistuu lapsista. Tapaaminen sujuu paljon paremmin ilman lapsia sillä tavoin kuin ennenkin lapsia tapasimme. On se tapaaminen myös vapaa-aikaa minulle, tietynlainen hyppäys menneisyyteen, jossa hän on pysynyt samana ihmisenä kuin aina (tai tullut ehkä iän myötä hieman vielä enemmän tietoisemmaksi kärsivällisyyden rajoistaan) ja minä taas muuttunut paljon, koska niin on pakosta käynyt siihen löysempään suuntaan kun lapsen/lapsia on saanut ja heidän kanssaan elää arkea jotta siitä luovii mahdollisimman sujuvasti ilman turhia kitinöitä. Vapaa-ajallaan ei siis oikeasti jaksa enää kuunnella kenenkään aikuisen kitinöitä kun omien lasten kitinöissä on aivan tarpeeksi.

Ainoa miinus tässä hommassa on se, että pakostakin tapaamiset ovat harventuneet tällaisen ystävän kanssa, koska lapsenvahti ei ole niin useasti tuossa vain järjestettävissä plus vapaailtoja ei ole niin monia.

Oma kokemukseni, joka ei välttämättä selitä ap:n tilannetta mitenkään, on se että joidenkin kaveripariskuntien kanssa on vain ollut todella tylsiä iltoja. Ei aina kehdata kieltäytyä kun meitä kutsutaan, mutta emme halua heitä enää vastakutsua myöskään. Kaikkien kanssa ei vain klikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni, joka ei välttämättä selitä ap:n tilannetta mitenkään, on se että joidenkin kaveripariskuntien kanssa on vain ollut todella tylsiä iltoja. Ei aina kehdata kieltäytyä kun meitä kutsutaan, mutta emme halua heitä enää vastakutsua myöskään. Kaikkien kanssa ei vain klikkaa.

Hyvä pointti. Ja vielä jos tylsä ilta kestää useita tunteja niin väkisinkin sitä miettii että olisi senkin ajan voinut tehdä jotain hauskaa ja/tai hyödyllistä, vaikka ihan vain omien harrastusten parissa. Monilla on vapaa-aika sen verran kortilla, ja vaikkei olisikaan, että ei kiinnosta yksinkertaisesti sellaiset ihan ok illat, vaan vapaa-ajan tekemisen pitää olla oikeasti hauskaa ja jos kutsuu vieraita ja hankkii tarjottavat, siivoaa, keksii ehkä jotain pienet ohjelmaa ym. niin pitää voida luottaa siihen että illanvietto on vaivannäön arvoista. Jos siinä on yhtään sellaista että jutellaan tässä nyt säästä tai muuta väkinäistä small talkia niin moni jättää seuraavan kerran tuollaisen väliin.

Varmaan monilla ihmisillä on jokin maksimi kaveriporukan koko, mihin jaksaa pitää yhteyttä aktiivisesti. Jos näillä "ystävillä" on vaan jo niin paljon sosiaalisia kontakteja, ettei voimat riitä hoitamaan kaikkia vaan joutuvat priorisoimaan. Suurin osa ihmisistä kaipaa kuitenkin välillä kaverivapaatakin iltaa tai viikonloppua. Siinä ei välttämättä ole mitään henkilökohtaista ja asua saattaa jossain vaiheessa muuttuakin, mutta tiivis ystävyys voi olla helpompi muodostaa jonkun sellaisen kanssa, joka on hieman samassa tilanteessa ja haluaa uusia ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.

No kyllä ainakin minusta olisi outoa jos esim. joku meidän neljän hengen 30 vuoden takaisesta opiskeluporukasta toisi jonkun randomin uuden tuttavuutensa meidän yhteiseksi tarkoitettuun illanviettoon. Pointti kun juurikin on siinä yhteisessä opiskeluaikaansa ja ystävyydestä, ei uusien tuttavuuksien saamisesta. Tuossa tapauksessa se seurustelu kyllä olisi aika vaivaannuttavaa.

Sisään päin lämpiävä asenne aikuisella ihmisellä. Olishan tuo kauheaa. Itse nautin jos jossain ympyröissä tulee uusia kasvoja ja klikkaakin myös näiden uusien tuttavuuksien kanssa. Että enemmän kuin kiva kun ystävöt kutsuvat ihmisiä mukaan myös uusista ympyröistä. Todella rajoittavaa olisi hengailla vaan 30v. vanhan ystäväporukan kesken.

Sama vika Rahikaisella. Toki korona-aika kurittanut näkemistä mutta ihmettelen aina myös miksei meidän pientä, yhden lapsen perhettä kutsuta synttäreille, rapujuhliin, juhannuksen viettoon, venetsialaisiin, pikkujouluihin, leikkipuistoon, kahville, iltaa istumaan jne.

Itse tykkään kovasti laittaa tarjottavaa ja huomioida lapsia niin että on tekemistä ja sopivaa syötävää. Nyt olen jättänyt kutsumiset vähemmälle kun ei tule koskaan vastakutsua.

Ollaanko tylsiä? Olenko totuttanut liian hyvälle? Olemmeko liian köyhiä ja junantuomia että saa hävetä? Mene ja tiedä.

Sama tilanne meillä. Yhdessä vaiheessa kutsuin usein ihmisiä kylään, mutta vastakutsuja ei tullut. Jotkut tosin soittelivat, että olisi kiva nähdä, mutta pian selvisi, että tyrkyttivät itseään kylään. Muutaman kerran jälkeen jätin kutsumatta. Sukulaisten kanssa vähän sama tilanne; tulivat vauvaa katsomaan täyteen ylöspitoon viikonlopuksi. Lapsenhoidon ohessa tein koko porukalle ruokaa ja mies lämmitti saunan. Lähtiessään kiittelivät ja kertoivat tulevansa toistekin. Kukaan ei kutsunut meitä eikä pyydettäessä tullut lapsenvahdiksi. Mielestäni taustalla enemmän tai vähemmän tiedostettu taloudellinen etu. Syy voi olla oma mukavuuden ja hyödyn halu tai ihan tiukka oma talous. Miksei menisi valmiisiin pöytiin, kun joku tarjoaa? Toinen syy voi olla, etteivät viihtyneet seurassamme, mutta katsoivat velvollisuudeksi tulla, kun kutsuttiin ja yrittivät kutsumattomuudella viestiä, etteivät välitä seurastamme.

Sekin voi olla, että moni on tottunut käymään mummoloissaan täydessä ylöspidossa eli ovat imetettäviä vielä aikuisenakin.

Olin joitain vuosia uusperhekuviossa naisen kanssa joka jaksoi jatkuvasti ylläpitää sosiaalista elämää ystäviensä ja tuttujensa kanssa. Moni tuli kyläilemään ihan vain siksi että saivat täytettä kalenteriin. Kyllä sen pystyi aistimaan että tämä on vähän tekemällä tehtyä.

Meidät kutsuttiin satunnaisesti hänen opiskeluaikaisten kaveriperheiden luo. Aivan kamalia vierailuja kun koko ajan pitäisi keksiä tikusta asiaa - mitään yhteistä ei vaan kertakaikkisesti ole.

Eli ihan tyytyväinen kun ei tuollaisia kutsuja ole. Omien lapsuudenkavereiden poikien illanvietoissa meillä on aidosti hauskaa ja viihdymme. Vaikka vain 1 tai 2 x vuodessa, niin laatu korvaa määrän.

Itse aina myös tarjoan ja pidän kaikki kutsut.Ystävätär tarjosi kotiin ( yllätys). Yksi pieni sillileipä . Itse tarjosin hummeria uutena vuotena ym herkkuja.Nyt on pussi kiinni.

Valitettavasti se rajoittaa, kun toisella huono talous, ensiis voi itse koskaan nauttia mistään kun toinen katsoo vierestä.Olen häntä vanhempi mutta teen kokoaikatöitä.Hän ei suostu työntekoon. 

Siisrukseni valittaa samaa. Pitääkö meidän laittaa ruokaa ,valitti eräs mies joka perheensä kanssa jatkuvasti siskon luona kylässä. 

On vaan ikävä että ei tarjota takaisin.Ei ole kysymys mistään suuresta mutta ois vaan kiva istuutua katettuun pöytään. 

Alusta asti koko aloitus kuulostaa keskenkasvuisen 'frendit' tyyppiseltä unelmoinnilta täydellisine perheidylleineen ja juhlineen.

Saahan sitä leikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ihmetyttää tuo, että seuraat muiden tekemisiä. En minä ainakaan tykkäisi siitä, että minun ja perheeni tekemisiä seurattaisiin, tosin en ole ikinä kirjoitellut sellaisista asioista someen ja nämä ap:n tyypit ilmeisesti harrastavat somejuhlia.

Sanoisin, että anna muiden tehdä mitä tekevät ja anna heidän olla rauhassa. Älä hätyyttelee heitä ollenkaan, vaan anna muiden ottaa yhteyttä, jos he niin haluavat tehdä. Keskity siis siihen ystäväperheeseen, joka kanssa teillä on mukavaa ja älä tavoittele muita. Jos kumartelet liikaa muualle, niin pyllistelet ystäväperheelle ja hekin saattavat kaikota.

Kaikkien ihmisten kanssa ei vain toimi. Ei vaikka olisi kuinka saman tapaiset olosuhteet ja muut asiat. Itsestä tiedän myös, että minulla ei ole oikeasti aikaa ja mielenkiintoa järjestää yhtään mitään juhlinkeja vapaa-ajalla. Voin osallistua ehkä jonkun toisen juhliin, mutta energiaa ja haluja ei riitä miettiä omia. Jos on, niin kutsun niihin vain ne varmat mukavat tyypit ja vähemmän on enemmän siinäkin, eli mitä vähemmän porukkaa, sitä mukavampaa. En myöskään ole innostunut esittelemään toisilleen vieraita pariskuntia ja perheitä keskenään, sillä jokaisen porukan kanssa on ne omat toimivat jutut ja sitä tietää jo ennen juhlia, että kaikki onnistuu ja on mukavaa.

Voi jestas miltä pirttihirmulta se sinä taas kuulostat. Kai Ap nyt seuraa jos somessa juhliaan esittelevät

Ohis

Jos toisten seuraaminen somessa aiheuttaa vain pahaa mieltä, niin eikö olisi viisasta jättää heidän seuraaminen vähemmälle?

Eikös ne uudet viestit tule ensimmäisenä esille. Sitten kun katselee viestejä, automaattisesti mäkeen kuvat ja missä ovat.

Muista en tiedä mutta kun itse aloin vihjailla testamentin teosta niin johan alkoi "sydänyståvää" ,jehovaa  ja sukulaista käydä niin, että saranat ovessa kuumenee ja tiekin kuin kynnöspelto. Epäilen, että liike lakkaa kun saavat selville ettei perittävää ole kuin vanha katiska. Torppanikin on periaatteessa pankin.

Pitää etsiä uudet ystävät.

Lopettakaa kutsuminen nyt ihan kokonaan. Katsokaa, mitä tapahtuu. Katselkaa miten elämä soljuu eteenpäin, antakaa tilaa uusille tuttavuuksille. Voihan olla, että ootte pakkopullaa niille muille, ei jtk synkkaa niin hyvin ja ootte vaikka tosi jotenkin vakavia. Ehkä joku ajattelee ettei kutsu, että se riittää että te kutsutte. Antakaa vaan olla.