Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Mutta miksi pitäisi kutsua ollenkaan ennenkuin tuntee toisen? Miksei voi vain tutustua toiseen ensin? Ja vasta sitten kutsua mukaansa, jos arvelee, että toinen tulisi hyvin toimeen muun porukan kanssa? On samanhenkinen ja kiinnostunut samoista asioista kuin porukassa muutkin?
Kiinnostunut samoista asioista kuin muutkin? Miten homogeenista porukkaa olette? Mulla ystävien kanssa kohtaa joku/jotkin mielenkiinnot ja sitten jokaisella on myös paljon muuta. En uskaltaisi kyllä lähteä ystävieni puolesta sanomaan kellä kenenkin kanssa tulee klikkaamaan ja olenkin nähnyt että ihmiset saattavat löytää yllättävää yhteistä ja pitävät hieman erilaisista ihmisistä ja asioista välillä kuin itse. Sydänystävyyskään ei aina tarkoita ilmiselvyyttä tai ehdotonta samanlaisuutta, yhteyksiä on monenlaisia. Ihme holhoamista.
Nyt tajusin...me vaan ollaan erilaisia. Mä kuulun useampaankin erilaiseen porukkaan ja nämä porukat tosiaan on aika homogeenisiä. Meitä yhdistää tietyt samat kiinnostuksenkohteet. Lisäksi mulla on hyvin erilaisia ystäviä ja osa heistä kuuluu myös johonkin em ryhmistä. Mutta mulla ei ole sellaista ystäväporukkaa, jota yhdistäisi vain se, että kaikki sattuvat olemaan mun ystäviäni. Monet ystävistäni eivät ole koskaan edes tavanneet toisiaan.
Jep. Minulla taas on ollut tuota "ristiinmenemistä", ehkä juurikin siksi että kutsun uusia ja vanhoja mukaan erinäisiin juttuihin. Siinä sitten tutustuvat tai eivät - ensinhän heillä on tiettävästi yhteistä vain se, että haluavat nähdä minua ja se heitä jo yhdistää :)
Ymmärrän. Mulla taas ristiinmenemistä ei juurikaan ole ollut. Työporukan ( = nykyisiä ja entisiä saman alan työkavereita, yhteistyökumppaneita ja kollegoja muissa alan firmoissa) kanssa kun tavataan vapaa-ajalla, kysellään ensin kuulumiset eli mitä lapsille kuuluu, miten meni kesälomat jne, mutta sen jälkeen keskustelu siirtyy jo työhön, alan kehitykseen ja haasteisiin, pohdintaan, onko joku alalta tuttu jo eläkkeellä yms. Jos mukaan pyytäisi jonkun ihan eri alalla olevan, aika nopeasti hänelle tulisi aika pitkäksi. Voidakseen edes osallistua keskusteluun on oltava alalla. Työporukkaan pääsee kuitenkin uutenakin mukaan, jos on alalla ja tuntee jonkun porukasta. Muutkin porukat, joihin kuulun, edellyttävät - kuten toinen kommentoija jo kirjoittikin - yhteistä kosketuspintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Mutta miksi pitäisi kutsua ollenkaan ennenkuin tuntee toisen? Miksei voi vain tutustua toiseen ensin? Ja vasta sitten kutsua mukaansa, jos arvelee, että toinen tulisi hyvin toimeen muun porukan kanssa? On samanhenkinen ja kiinnostunut samoista asioista kuin porukassa muutkin?
Kiinnostunut samoista asioista kuin muutkin? Miten homogeenista porukkaa olette? Mulla ystävien kanssa kohtaa joku/jotkin mielenkiinnot ja sitten jokaisella on myös paljon muuta. En uskaltaisi kyllä lähteä ystävieni puolesta sanomaan kellä kenenkin kanssa tulee klikkaamaan ja olenkin nähnyt että ihmiset saattavat löytää yllättävää yhteistä ja pitävät hieman erilaisista ihmisistä ja asioista välillä kuin itse. Sydänystävyyskään ei aina tarkoita ilmiselvyyttä tai ehdotonta samanlaisuutta, yhteyksiä on monenlaisia. Ihme holhoamista.
Nyt tajusin...me vaan ollaan erilaisia. Mä kuulun useampaankin erilaiseen porukkaan ja nämä porukat tosiaan on aika homogeenisiä. Meitä yhdistää tietyt samat kiinnostuksenkohteet. Lisäksi mulla on hyvin erilaisia ystäviä ja osa heistä kuuluu myös johonkin em ryhmistä. Mutta mulla ei ole sellaista ystäväporukkaa, jota yhdistäisi vain se, että kaikki sattuvat olemaan mun ystäviäni. Monet ystävistäni eivät ole koskaan edes tavanneet toisiaan.
Mietin, puhutaankohan ystävyydestä hieman eritasoisesti? Etkö ole kutsunut ystäviäsi syntymäpäiville, tupareihin tmv tärkeisiin elämäntapahtumiin. Täällä ystäväni ovat viimeistään toisiaan tavanneet. Puhuin ystävistä, en tuttavista. Mutta jotkut ovat tietenkin tuoreempia ja toiset pidemmältä ajalta. Siksi tuntevat pakostakin kun ystäviä ei tipu pois, mutta uusia tulee. En kutsuisi ystäväkseni ihmistä, jota en kutsu tärkeimpiin tapahtumiini. Ja he ovat sitten sulatusuuni eri yhteyksistä. Yhteen olen vaan heidät iskenyt ja toivonut parasta. Olen itse myös saanut tällä tavoin ystäviä muista, kun olen kaverin porukasta löytänyt samanhenkisiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.
No siksi että kukaan ei jää yksin, ja kaikki voi tutustua mahdollisesti uuteen kivaan tyyppiin. Outo ennakko-oletus että uusi tyyppi alkaisi aiheuttamaan jotain ongelmia siellä, vaikka niinkin voi käydä.
Ja sitten kysyt että miksi pitää jos ei halua. No ei pidäkään. Mutta tällainen juuri on suomalainen kulttuuri: kylmä, kova, itsekäs, välinpitämätön, ei lämmin ja vastaanottavainen. Et voi väittää tähän vastaan!
Ja ne yksinäiset kivat tyypit eivät mitenkään voi yrittää tutustua toisiin yksinäisiin kivoihin tyyppeihin? Ihan pakko päästä jonkun puolitutun sukujuhliin? Tai puolitutun ystävilleen järjestämään illanviettoon?
Miten et oikein tajua tätä :( Miksi et halua levittää hyvää ympärillesi? Mistä niitä tuntemattomia ihmisiä edes löytää, kaverihaku palstat kerää aina läähättäviä miehiä vain. Aika yleinen tapa tutustua maailmalla toisiin on että joku kutsuu tuttavansa mukaan juhliin ja siellä sitten hän tutustuu muihin. Eikä sitä tarvitse kutsujan sen kummemmin stressata.
Mä en tajua sitä, että yksinäiset valittaa yksinäisyyttään, mutta heille ei tunnu kelpaavan muut kuin ne, jotka järjestävät erilaisia juhlia, kutsuja ja illanistujaisia. Eli just ne kaikista sosiaalisimmat ihmiset. Miksei heille kelpaa ystäviksi ja kavereiksi ne tavalliset ihmiset, jotka eivät järjestä muita aikuisille tarkoittettuja juhlia kuin korkeintaan häänsä, lastensa ristiäiset, rippijuhlat sekä yo-juhlat ja perikunta järjestää aikanaan heidän hautajaisensa? Veikkaan, että aika suuri osa suomalaista lapsiperheistä on just näitä tavallisia. Mutta nämähän ei käy, kun niillä ei ole Instassa hienoja kuvia? Näitä tavallisia ihmisiä tapaa leikkipuistoissa, harrastuksissa, työpaikoilla, naapurustossa jne. Onko tämä aikuisillakin samaa kuin nykyisin lapsilla ja teineillä, että vain kaikista suosituimpien seura kelpaa? Pitää päästä "piireihin"?
Mulla on ystäviä ja kavereita, mutta en ole kehenkään heistä tutustunut jonkun puolitutun tai tämän sukulaisten kekkereillä.
Mä luulin oikeasti, että on ihan tavallista tutustua ihmisiin toisten ihmisten kautta. Hyvin sanoi tuolla joku, että kaikki on ensin tuntemattoa, sitten puolituttuja ja vasta sitten kavereita tai ystäviä.
Ja ellei minnekään kutsuta niin miten siitä puolitutusta voikaan ikinä tulla edes kaveri?
Mulle tuli nyt mieleen, että puhutaankohan me vähän eri asiasta? Tai sitten ei. Kuten jo edellisessä kirjoitin, en mä ole tutustunut ystäviini ja kavereihini kenenkään juhlissa tai edes kenenkään muun kautta. Tai no tietyllä tavalla työnantajani kautta, kun on kerran palkannut samaan firmaan ihmiset, jotka töissä tutustuivat ja joista myöhemmin tuli ystäviä. Mutta ei pomo palkannut meitä sen vuoksi, että voisimme tutustua ja ystävystyä. Lasten ollessa pieniä osasin ihan ilman kenenkään apua mennä leikkipuistoon ja alkaa siellä jutella muiden aikuisten kanssa. Tutustua muihin alueen äiteihin. Eräässä harrastuksessa tutustuin toiseen ihmiseen Tavattiin harrastuksessa kerran viikossa. Juteltiin hetki ennen harrastuksen alkua ja hetki sen jälkeen. Jossain vaiheessa selvisi, että asutaan samalla suunnalla, joten alettiin kävelemään kotimatkat samaa matkaa. Ja sitten alettiin sopia, mihin aikaan nähdään ja missä, kun mentiin harrastukseen. Nuo kävelymatkat oli hyvää aikaa jutella ja tutustua. Huomattiin, että meillä oli muitakin samoja kiinnostuksenkohteita kuin vain kyseinen harrastus. Ja siitä se lähti. Yhteen uuteen naapuriini tutustuin, kun hän näki pihallani kaksi avaamatonta multasäkkiä ja oli istuttamassa kasveja omalle pihalleen Kysyi multa, että jos hän illalla käy hakemassa mulle multasäkit, voisiko saada mun pihalla olevat multasäkkini. Sopihan se, kun en ollut just sinä päivänä tekemässä pihahommia. Ja sen jälkeen alettiin jutella, aluksi puutarhanhoidosta ja sitten kaikesta muustakin.
Mä taas olen pitänyt ihan normaalina, että ihmiset tutustuvat niihin ihmisiin, joiden kanssa ovat - jos ei nyt ihan päivittäin niin aika usein kuitenkin - muutenkin tekemisissä.
Tämä nyt kuulostaa siltä, että on "oikeita" tapoja ystävystyä ja sitten huonompia. Vähän kuin aikoinaan pidettiin netissä parisuhteen aloittamista jotenkin huonompana kuin livenä.
Kaikkihan eivät tutustu töissä tai harrastuksissa yhtä helposti kuin sinä, joillekin helpompaa on tutustua juurikin esim. jonkun toisen kautta.
Ei ole oikeita eikä vääriä tapoja tutustua. Tai parempia ja huonompia tapoja. Mutta jos ihan oikeasti on yksinäinen ja kärsii yksinäisyydestään, kannattaisiko kokeilla muitakin tapoja kuin odottaa, että joku kutsuisi jonnekin, missä voi tutustua muihin ihmisiin?
Ymmärrän, että mun on luontevaa tutustua muihin ihmisiin On ollut aina. Mutta mulle on mysteeri, miten jonkun toisen kohdalla tilanne muuttuu, jos kutsuisin hänet sekä 10 leikkipuistossa olevaa äitiä lapsineen meille sen sijaan, että hän olisi muiden 10 äidin kanssa siellä leikkipuistossa. Ihan yhtä vieraita ihmisiähän ne leikkipuistossa hänelle olisi kuin meillä kotonakin. Tai jos taloyhtiön pihatalkoiden jälkeen talkooporukka istuisi pihan sijasta mun olohuoneessani? Antaako se jonkinlaista turvaa tai rohkeutta, että tuntee paikalla olijoista edes yhden jotenkuten?
Totta kai antaa.
Okei. Eli ihan missä tahansa tuntemattomien ihmisten joukossa jos paikalla on yksikin ihminen, jonka edes jotenkuten tuntee, uskaltaakin alkaa jutella ja tutustua tuntemattomiin. Mutta jos tämä yksi ihminen ei ole paikalla, sitten ei uskalla tutustua kehenkään paikalla olijoista. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että mun paikalla oloni voisi olla jollekin puolitutulle noin merkityksellistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.
No siksi että kukaan ei jää yksin, ja kaikki voi tutustua mahdollisesti uuteen kivaan tyyppiin. Outo ennakko-oletus että uusi tyyppi alkaisi aiheuttamaan jotain ongelmia siellä, vaikka niinkin voi käydä.
Ja sitten kysyt että miksi pitää jos ei halua. No ei pidäkään. Mutta tällainen juuri on suomalainen kulttuuri: kylmä, kova, itsekäs, välinpitämätön, ei lämmin ja vastaanottavainen. Et voi väittää tähän vastaan!
Ja ne yksinäiset kivat tyypit eivät mitenkään voi yrittää tutustua toisiin yksinäisiin kivoihin tyyppeihin? Ihan pakko päästä jonkun puolitutun sukujuhliin? Tai puolitutun ystävilleen järjestämään illanviettoon?
Miten et oikein tajua tätä :( Miksi et halua levittää hyvää ympärillesi? Mistä niitä tuntemattomia ihmisiä edes löytää, kaverihaku palstat kerää aina läähättäviä miehiä vain. Aika yleinen tapa tutustua maailmalla toisiin on että joku kutsuu tuttavansa mukaan juhliin ja siellä sitten hän tutustuu muihin. Eikä sitä tarvitse kutsujan sen kummemmin stressata.
Mä en tajua sitä, että yksinäiset valittaa yksinäisyyttään, mutta heille ei tunnu kelpaavan muut kuin ne, jotka järjestävät erilaisia juhlia, kutsuja ja illanistujaisia. Eli just ne kaikista sosiaalisimmat ihmiset. Miksei heille kelpaa ystäviksi ja kavereiksi ne tavalliset ihmiset, jotka eivät järjestä muita aikuisille tarkoittettuja juhlia kuin korkeintaan häänsä, lastensa ristiäiset, rippijuhlat sekä yo-juhlat ja perikunta järjestää aikanaan heidän hautajaisensa? Veikkaan, että aika suuri osa suomalaista lapsiperheistä on just näitä tavallisia. Mutta nämähän ei käy, kun niillä ei ole Instassa hienoja kuvia? Näitä tavallisia ihmisiä tapaa leikkipuistoissa, harrastuksissa, työpaikoilla, naapurustossa jne. Onko tämä aikuisillakin samaa kuin nykyisin lapsilla ja teineillä, että vain kaikista suosituimpien seura kelpaa? Pitää päästä "piireihin"?
Mulla on ystäviä ja kavereita, mutta en ole kehenkään heistä tutustunut jonkun puolitutun tai tämän sukulaisten kekkereillä.
Mä luulin oikeasti, että on ihan tavallista tutustua ihmisiin toisten ihmisten kautta. Hyvin sanoi tuolla joku, että kaikki on ensin tuntemattoa, sitten puolituttuja ja vasta sitten kavereita tai ystäviä.
Ja ellei minnekään kutsuta niin miten siitä puolitutusta voikaan ikinä tulla edes kaveri?
Mulle tuli nyt mieleen, että puhutaankohan me vähän eri asiasta? Tai sitten ei. Kuten jo edellisessä kirjoitin, en mä ole tutustunut ystäviini ja kavereihini kenenkään juhlissa tai edes kenenkään muun kautta. Tai no tietyllä tavalla työnantajani kautta, kun on kerran palkannut samaan firmaan ihmiset, jotka töissä tutustuivat ja joista myöhemmin tuli ystäviä. Mutta ei pomo palkannut meitä sen vuoksi, että voisimme tutustua ja ystävystyä. Lasten ollessa pieniä osasin ihan ilman kenenkään apua mennä leikkipuistoon ja alkaa siellä jutella muiden aikuisten kanssa. Tutustua muihin alueen äiteihin. Eräässä harrastuksessa tutustuin toiseen ihmiseen Tavattiin harrastuksessa kerran viikossa. Juteltiin hetki ennen harrastuksen alkua ja hetki sen jälkeen. Jossain vaiheessa selvisi, että asutaan samalla suunnalla, joten alettiin kävelemään kotimatkat samaa matkaa. Ja sitten alettiin sopia, mihin aikaan nähdään ja missä, kun mentiin harrastukseen. Nuo kävelymatkat oli hyvää aikaa jutella ja tutustua. Huomattiin, että meillä oli muitakin samoja kiinnostuksenkohteita kuin vain kyseinen harrastus. Ja siitä se lähti. Yhteen uuteen naapuriini tutustuin, kun hän näki pihallani kaksi avaamatonta multasäkkiä ja oli istuttamassa kasveja omalle pihalleen Kysyi multa, että jos hän illalla käy hakemassa mulle multasäkit, voisiko saada mun pihalla olevat multasäkkini. Sopihan se, kun en ollut just sinä päivänä tekemässä pihahommia. Ja sen jälkeen alettiin jutella, aluksi puutarhanhoidosta ja sitten kaikesta muustakin.
Mä taas olen pitänyt ihan normaalina, että ihmiset tutustuvat niihin ihmisiin, joiden kanssa ovat - jos ei nyt ihan päivittäin niin aika usein kuitenkin - muutenkin tekemisissä.
Juuri näin. Lähdetään ihan väärästä päästä liikkeelle jos ryhdytään randomeja ihmisiä kutsumaan ystäväpiirin tapaamisiin tai vaikkapa juhliin. Ensin pitää olla se yhteys ja tekemisissä toistensa kanssa säännöllisesti ennenkuin käydään tuttavallisiksi.
MITÄ hemmetin randomeja? Esimerkiksi siis minä olen kutsunut juurikin työkaverin, johon olen töissä tutustunut.
Kysehän on ollut siitä, että monet täällä ovat sitä mieltä, että ei saisi kutsua ketään uutta, vain oman lähipiirin.
Mutta ethän sinä kylläkään siitä määrää, kuka ryhtyy tuttavalliseksi ja missä vaiheessa kutsuu. Vaikutat aivan tältä mun kaverilta, joka suuttui, kun kutsuin työkaverin omille synttäreille. Hänenkin mielestään hänellä oli oikeus määritellä, ketä kutsun juhliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.
No siksi että kukaan ei jää yksin, ja kaikki voi tutustua mahdollisesti uuteen kivaan tyyppiin. Outo ennakko-oletus että uusi tyyppi alkaisi aiheuttamaan jotain ongelmia siellä, vaikka niinkin voi käydä.
Ja sitten kysyt että miksi pitää jos ei halua. No ei pidäkään. Mutta tällainen juuri on suomalainen kulttuuri: kylmä, kova, itsekäs, välinpitämätön, ei lämmin ja vastaanottavainen. Et voi väittää tähän vastaan!
Ja ne yksinäiset kivat tyypit eivät mitenkään voi yrittää tutustua toisiin yksinäisiin kivoihin tyyppeihin? Ihan pakko päästä jonkun puolitutun sukujuhliin? Tai puolitutun ystävilleen järjestämään illanviettoon?
Miten et oikein tajua tätä :( Miksi et halua levittää hyvää ympärillesi? Mistä niitä tuntemattomia ihmisiä edes löytää, kaverihaku palstat kerää aina läähättäviä miehiä vain. Aika yleinen tapa tutustua maailmalla toisiin on että joku kutsuu tuttavansa mukaan juhliin ja siellä sitten hän tutustuu muihin. Eikä sitä tarvitse kutsujan sen kummemmin stressata.
Mä en tajua sitä, että yksinäiset valittaa yksinäisyyttään, mutta heille ei tunnu kelpaavan muut kuin ne, jotka järjestävät erilaisia juhlia, kutsuja ja illanistujaisia. Eli just ne kaikista sosiaalisimmat ihmiset. Miksei heille kelpaa ystäviksi ja kavereiksi ne tavalliset ihmiset, jotka eivät järjestä muita aikuisille tarkoittettuja juhlia kuin korkeintaan häänsä, lastensa ristiäiset, rippijuhlat sekä yo-juhlat ja perikunta järjestää aikanaan heidän hautajaisensa? Veikkaan, että aika suuri osa suomalaista lapsiperheistä on just näitä tavallisia. Mutta nämähän ei käy, kun niillä ei ole Instassa hienoja kuvia? Näitä tavallisia ihmisiä tapaa leikkipuistoissa, harrastuksissa, työpaikoilla, naapurustossa jne. Onko tämä aikuisillakin samaa kuin nykyisin lapsilla ja teineillä, että vain kaikista suosituimpien seura kelpaa? Pitää päästä "piireihin"?
Mulla on ystäviä ja kavereita, mutta en ole kehenkään heistä tutustunut jonkun puolitutun tai tämän sukulaisten kekkereillä.
Mä luulin oikeasti, että on ihan tavallista tutustua ihmisiin toisten ihmisten kautta. Hyvin sanoi tuolla joku, että kaikki on ensin tuntemattoa, sitten puolituttuja ja vasta sitten kavereita tai ystäviä.
Ja ellei minnekään kutsuta niin miten siitä puolitutusta voikaan ikinä tulla edes kaveri?
Mulle tuli nyt mieleen, että puhutaankohan me vähän eri asiasta? Tai sitten ei. Kuten jo edellisessä kirjoitin, en mä ole tutustunut ystäviini ja kavereihini kenenkään juhlissa tai edes kenenkään muun kautta. Tai no tietyllä tavalla työnantajani kautta, kun on kerran palkannut samaan firmaan ihmiset, jotka töissä tutustuivat ja joista myöhemmin tuli ystäviä. Mutta ei pomo palkannut meitä sen vuoksi, että voisimme tutustua ja ystävystyä. Lasten ollessa pieniä osasin ihan ilman kenenkään apua mennä leikkipuistoon ja alkaa siellä jutella muiden aikuisten kanssa. Tutustua muihin alueen äiteihin. Eräässä harrastuksessa tutustuin toiseen ihmiseen Tavattiin harrastuksessa kerran viikossa. Juteltiin hetki ennen harrastuksen alkua ja hetki sen jälkeen. Jossain vaiheessa selvisi, että asutaan samalla suunnalla, joten alettiin kävelemään kotimatkat samaa matkaa. Ja sitten alettiin sopia, mihin aikaan nähdään ja missä, kun mentiin harrastukseen. Nuo kävelymatkat oli hyvää aikaa jutella ja tutustua. Huomattiin, että meillä oli muitakin samoja kiinnostuksenkohteita kuin vain kyseinen harrastus. Ja siitä se lähti. Yhteen uuteen naapuriini tutustuin, kun hän näki pihallani kaksi avaamatonta multasäkkiä ja oli istuttamassa kasveja omalle pihalleen Kysyi multa, että jos hän illalla käy hakemassa mulle multasäkit, voisiko saada mun pihalla olevat multasäkkini. Sopihan se, kun en ollut just sinä päivänä tekemässä pihahommia. Ja sen jälkeen alettiin jutella, aluksi puutarhanhoidosta ja sitten kaikesta muustakin.
Mä taas olen pitänyt ihan normaalina, että ihmiset tutustuvat niihin ihmisiin, joiden kanssa ovat - jos ei nyt ihan päivittäin niin aika usein kuitenkin - muutenkin tekemisissä.
Tämä nyt kuulostaa siltä, että on "oikeita" tapoja ystävystyä ja sitten huonompia. Vähän kuin aikoinaan pidettiin netissä parisuhteen aloittamista jotenkin huonompana kuin livenä.
Kaikkihan eivät tutustu töissä tai harrastuksissa yhtä helposti kuin sinä, joillekin helpompaa on tutustua juurikin esim. jonkun toisen kautta.
Ei ole oikeita eikä vääriä tapoja tutustua. Tai parempia ja huonompia tapoja. Mutta jos ihan oikeasti on yksinäinen ja kärsii yksinäisyydestään, kannattaisiko kokeilla muitakin tapoja kuin odottaa, että joku kutsuisi jonnekin, missä voi tutustua muihin ihmisiin?
Ymmärrän, että mun on luontevaa tutustua muihin ihmisiin On ollut aina. Mutta mulle on mysteeri, miten jonkun toisen kohdalla tilanne muuttuu, jos kutsuisin hänet sekä 10 leikkipuistossa olevaa äitiä lapsineen meille sen sijaan, että hän olisi muiden 10 äidin kanssa siellä leikkipuistossa. Ihan yhtä vieraita ihmisiähän ne leikkipuistossa hänelle olisi kuin meillä kotonakin. Tai jos taloyhtiön pihatalkoiden jälkeen talkooporukka istuisi pihan sijasta mun olohuoneessani? Antaako se jonkinlaista turvaa tai rohkeutta, että tuntee paikalla olijoista edes yhden jotenkuten?
Totta kai antaa.
Okei. Eli ihan missä tahansa tuntemattomien ihmisten joukossa jos paikalla on yksikin ihminen, jonka edes jotenkuten tuntee, uskaltaakin alkaa jutella ja tutustua tuntemattomiin. Mutta jos tämä yksi ihminen ei ole paikalla, sitten ei uskalla tutustua kehenkään paikalla olijoista. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että mun paikalla oloni voisi olla jollekin puolitutulle noin merkityksellistä.
Ihmiset nyt hakevat turvaa toisistaan. Otetaanhan se mieskin synnytykseen, vaikka ei sillä siellä varsinaisesti mitään tee. Ja yleensähän siis tämä yksi ihminen jo tuntee siellä muita ja alkaa juttelemaan heille = ei itse tarvitse mennä juttusille, vaan voi liittyä juttuun.
Olen rohkea ja reipas ihminen, silti olen ollut tilanteissa, joissa on ollut kivaa, kun on joku mukana, eikä ole yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.
No siksi että kukaan ei jää yksin, ja kaikki voi tutustua mahdollisesti uuteen kivaan tyyppiin. Outo ennakko-oletus että uusi tyyppi alkaisi aiheuttamaan jotain ongelmia siellä, vaikka niinkin voi käydä.
Ja sitten kysyt että miksi pitää jos ei halua. No ei pidäkään. Mutta tällainen juuri on suomalainen kulttuuri: kylmä, kova, itsekäs, välinpitämätön, ei lämmin ja vastaanottavainen. Et voi väittää tähän vastaan!
Ja ne yksinäiset kivat tyypit eivät mitenkään voi yrittää tutustua toisiin yksinäisiin kivoihin tyyppeihin? Ihan pakko päästä jonkun puolitutun sukujuhliin? Tai puolitutun ystävilleen järjestämään illanviettoon?
Miten et oikein tajua tätä :( Miksi et halua levittää hyvää ympärillesi? Mistä niitä tuntemattomia ihmisiä edes löytää, kaverihaku palstat kerää aina läähättäviä miehiä vain. Aika yleinen tapa tutustua maailmalla toisiin on että joku kutsuu tuttavansa mukaan juhliin ja siellä sitten hän tutustuu muihin. Eikä sitä tarvitse kutsujan sen kummemmin stressata.
Mä en tajua sitä, että yksinäiset valittaa yksinäisyyttään, mutta heille ei tunnu kelpaavan muut kuin ne, jotka järjestävät erilaisia juhlia, kutsuja ja illanistujaisia. Eli just ne kaikista sosiaalisimmat ihmiset. Miksei heille kelpaa ystäviksi ja kavereiksi ne tavalliset ihmiset, jotka eivät järjestä muita aikuisille tarkoittettuja juhlia kuin korkeintaan häänsä, lastensa ristiäiset, rippijuhlat sekä yo-juhlat ja perikunta järjestää aikanaan heidän hautajaisensa? Veikkaan, että aika suuri osa suomalaista lapsiperheistä on just näitä tavallisia. Mutta nämähän ei käy, kun niillä ei ole Instassa hienoja kuvia? Näitä tavallisia ihmisiä tapaa leikkipuistoissa, harrastuksissa, työpaikoilla, naapurustossa jne. Onko tämä aikuisillakin samaa kuin nykyisin lapsilla ja teineillä, että vain kaikista suosituimpien seura kelpaa? Pitää päästä "piireihin"?
Mulla on ystäviä ja kavereita, mutta en ole kehenkään heistä tutustunut jonkun puolitutun tai tämän sukulaisten kekkereillä.
Mä luulin oikeasti, että on ihan tavallista tutustua ihmisiin toisten ihmisten kautta. Hyvin sanoi tuolla joku, että kaikki on ensin tuntemattoa, sitten puolituttuja ja vasta sitten kavereita tai ystäviä.
Ja ellei minnekään kutsuta niin miten siitä puolitutusta voikaan ikinä tulla edes kaveri?
Mulle tuli nyt mieleen, että puhutaankohan me vähän eri asiasta? Tai sitten ei. Kuten jo edellisessä kirjoitin, en mä ole tutustunut ystäviini ja kavereihini kenenkään juhlissa tai edes kenenkään muun kautta. Tai no tietyllä tavalla työnantajani kautta, kun on kerran palkannut samaan firmaan ihmiset, jotka töissä tutustuivat ja joista myöhemmin tuli ystäviä. Mutta ei pomo palkannut meitä sen vuoksi, että voisimme tutustua ja ystävystyä. Lasten ollessa pieniä osasin ihan ilman kenenkään apua mennä leikkipuistoon ja alkaa siellä jutella muiden aikuisten kanssa. Tutustua muihin alueen äiteihin. Eräässä harrastuksessa tutustuin toiseen ihmiseen Tavattiin harrastuksessa kerran viikossa. Juteltiin hetki ennen harrastuksen alkua ja hetki sen jälkeen. Jossain vaiheessa selvisi, että asutaan samalla suunnalla, joten alettiin kävelemään kotimatkat samaa matkaa. Ja sitten alettiin sopia, mihin aikaan nähdään ja missä, kun mentiin harrastukseen. Nuo kävelymatkat oli hyvää aikaa jutella ja tutustua. Huomattiin, että meillä oli muitakin samoja kiinnostuksenkohteita kuin vain kyseinen harrastus. Ja siitä se lähti. Yhteen uuteen naapuriini tutustuin, kun hän näki pihallani kaksi avaamatonta multasäkkiä ja oli istuttamassa kasveja omalle pihalleen Kysyi multa, että jos hän illalla käy hakemassa mulle multasäkit, voisiko saada mun pihalla olevat multasäkkini. Sopihan se, kun en ollut just sinä päivänä tekemässä pihahommia. Ja sen jälkeen alettiin jutella, aluksi puutarhanhoidosta ja sitten kaikesta muustakin.
Mä taas olen pitänyt ihan normaalina, että ihmiset tutustuvat niihin ihmisiin, joiden kanssa ovat - jos ei nyt ihan päivittäin niin aika usein kuitenkin - muutenkin tekemisissä.
Juuri näin. Lähdetään ihan väärästä päästä liikkeelle jos ryhdytään randomeja ihmisiä kutsumaan ystäväpiirin tapaamisiin tai vaikkapa juhliin. Ensin pitää olla se yhteys ja tekemisissä toistensa kanssa säännöllisesti ennenkuin käydään tuttavallisiksi.
Kiitos tiedosta! Tosin jos olisin noudattanut määräystäsi, en olisi ikinä tutustunut yhteen elämäni parhaimmista ihmisistä. Me olimme tunteneet aika pintapuolisesti, mutta tosiaan juu tiesin hänen vasta muuttaneen kaupunkiin, kun kutsuin hänet juhliini. Kyllä, olihan se impulsiivinen teko, mutta puolustaudun sillä, että en tiennyt näistä uhkakuvista, joiden perusteella hän olisikin voinut kaapata minulta kaikki piirini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Mutta miksi pitäisi kutsua ollenkaan ennenkuin tuntee toisen? Miksei voi vain tutustua toiseen ensin? Ja vasta sitten kutsua mukaansa, jos arvelee, että toinen tulisi hyvin toimeen muun porukan kanssa? On samanhenkinen ja kiinnostunut samoista asioista kuin porukassa muutkin?
Kiinnostunut samoista asioista kuin muutkin? Miten homogeenista porukkaa olette? Mulla ystävien kanssa kohtaa joku/jotkin mielenkiinnot ja sitten jokaisella on myös paljon muuta. En uskaltaisi kyllä lähteä ystävieni puolesta sanomaan kellä kenenkin kanssa tulee klikkaamaan ja olenkin nähnyt että ihmiset saattavat löytää yllättävää yhteistä ja pitävät hieman erilaisista ihmisistä ja asioista välillä kuin itse. Sydänystävyyskään ei aina tarkoita ilmiselvyyttä tai ehdotonta samanlaisuutta, yhteyksiä on monenlaisia. Ihme holhoamista.
Nyt tajusin...me vaan ollaan erilaisia. Mä kuulun useampaankin erilaiseen porukkaan ja nämä porukat tosiaan on aika homogeenisiä. Meitä yhdistää tietyt samat kiinnostuksenkohteet. Lisäksi mulla on hyvin erilaisia ystäviä ja osa heistä kuuluu myös johonkin em ryhmistä. Mutta mulla ei ole sellaista ystäväporukkaa, jota yhdistäisi vain se, että kaikki sattuvat olemaan mun ystäviäni. Monet ystävistäni eivät ole koskaan edes tavanneet toisiaan.
Mietin, puhutaankohan ystävyydestä hieman eritasoisesti? Etkö ole kutsunut ystäviäsi syntymäpäiville, tupareihin tmv tärkeisiin elämäntapahtumiin. Täällä ystäväni ovat viimeistään toisiaan tavanneet. Puhuin ystävistä, en tuttavista. Mutta jotkut ovat tietenkin tuoreempia ja toiset pidemmältä ajalta. Siksi tuntevat pakostakin kun ystäviä ei tipu pois, mutta uusia tulee. En kutsuisi ystäväkseni ihmistä, jota en kutsu tärkeimpiin tapahtumiini. Ja he ovat sitten sulatusuuni eri yhteyksistä. Yhteen olen vaan heidät iskenyt ja toivonut parasta. Olen itse myös saanut tällä tavoin ystäviä muista, kun olen kaverin porukasta löytänyt samanhenkisiä ihmisiä.
En vietä syntymäpäiväni ollenkaan ja muitakaan merkkitapahtumia muuta kuin läheisteni eli perheeni ja sisarusteni perheiden kanssa. Ystävät ei tähän lähimpään piiriin kuulu.-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on sun persoonasta kyse, ole itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Mutta miksi pitäisi kutsua ollenkaan ennenkuin tuntee toisen? Miksei voi vain tutustua toiseen ensin? Ja vasta sitten kutsua mukaansa, jos arvelee, että toinen tulisi hyvin toimeen muun porukan kanssa? On samanhenkinen ja kiinnostunut samoista asioista kuin porukassa muutkin?
Kiinnostunut samoista asioista kuin muutkin? Miten homogeenista porukkaa olette? Mulla ystävien kanssa kohtaa joku/jotkin mielenkiinnot ja sitten jokaisella on myös paljon muuta. En uskaltaisi kyllä lähteä ystävieni puolesta sanomaan kellä kenenkin kanssa tulee klikkaamaan ja olenkin nähnyt että ihmiset saattavat löytää yllättävää yhteistä ja pitävät hieman erilaisista ihmisistä ja asioista välillä kuin itse. Sydänystävyyskään ei aina tarkoita ilmiselvyyttä tai ehdotonta samanlaisuutta, yhteyksiä on monenlaisia. Ihme holhoamista.
Nyt tajusin...me vaan ollaan erilaisia. Mä kuulun useampaankin erilaiseen porukkaan ja nämä porukat tosiaan on aika homogeenisiä. Meitä yhdistää tietyt samat kiinnostuksenkohteet. Lisäksi mulla on hyvin erilaisia ystäviä ja osa heistä kuuluu myös johonkin em ryhmistä. Mutta mulla ei ole sellaista ystäväporukkaa, jota yhdistäisi vain se, että kaikki sattuvat olemaan mun ystäviäni. Monet ystävistäni eivät ole koskaan edes tavanneet toisiaan.
Mietin, puhutaankohan ystävyydestä hieman eritasoisesti? Etkö ole kutsunut ystäviäsi syntymäpäiville, tupareihin tmv tärkeisiin elämäntapahtumiin. Täällä ystäväni ovat viimeistään toisiaan tavanneet. Puhuin ystävistä, en tuttavista. Mutta jotkut ovat tietenkin tuoreempia ja toiset pidemmältä ajalta. Siksi tuntevat pakostakin kun ystäviä ei tipu pois, mutta uusia tulee. En kutsuisi ystäväkseni ihmistä, jota en kutsu tärkeimpiin tapahtumiini. Ja he ovat sitten sulatusuuni eri yhteyksistä. Yhteen olen vaan heidät iskenyt ja toivonut parasta. Olen itse myös saanut tällä tavoin ystäviä muista, kun olen kaverin porukasta löytänyt samanhenkisiä ihmisiä.
En ole viettänyt kaverisynttäreitä enää aikuisena. Vanhempani ja sisarukseni haluavat tulla edelleenkin kakkukahveille, ja se on ihan ok, mutta mitään isoja kekkereitä en ole järjestänyt. 50-vuotispäiviänikin karkasin viettämään etelän aurinkoon. Tupareita en ole koskaan järjestänyt. En osaa sanoa, miksi. Tärkeitä elämäntapahtumia olen toki juhlinut, mutta esim lasteni ristiäisiin kutsuin vain lapsen isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut sekä kummit, jotka ovat olleet ystäviäni. Tai siis ystäväni ja hänen puolisonsa. Mutta en ole kutsunut muita ystäviäni kuin kummiksi valitsemani. Lasten rippijuhlissa sama ja lisäksi tietenkin teinien omia ystäviä ja kavereita. Toisen lapsen yo-juhlat on jo vietetty ja toisen on toivottavasti nyt joulukuussa ja edelleenkin mennään niin, että lähisuku ja lisäksi ylioppilaan omia ystäviä ja kavereita. Mun ristiäisissäkään ei ollut vanhempieni ystäviä, koska kummini ovat isäni veli vaimoineen. En siis ole tottunut, että vanhempien ystäviä kutsuttaisiin lasten juhliin vaan niihin kutsutaan lähisuvun lisäksi vain lapsen omat ystävät ja kaverit. Naimisissa en ole ollut, mutta polttarit ja häät tietysti olisi ollut juhlia, johon olisin kutsunut kaikki ystävänikin. Valmistuessani asuin vielä pienessä yksiössä enkä järjestänyt varsinaisia juhlia. Opiskelukavereiden kanssa varattiin ravintolasta kabinetti ja juhlittiin keskenämme siellä. Seuraavat tärkeiden elämäntapahtumieni juhlat taitaa olla mun hautajaiset ja voi olla, että sinne tulee ystäviäni. Vaikea sanoa, koska en ole niitä juhlia järjestämässä. Tosin mistä sitä vielä tietää, vaikka päättäisinkin järjestää 60-vuotissynttärit.
Kaikesta huolimatta katson, että mun ystäväni ovat ihan oikeita ystäviä. Mulle ystävyys on tunneside ja luottamuksellinen ihmissuhde ja se voi syntyä, vaikkei viettäisikään synttäreitään tai menisi naimisiin. Parhaiten ystävyyssuhteet erottaa kaverisuhteista, kun sairastuu vakavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.
No siksi että kukaan ei jää yksin, ja kaikki voi tutustua mahdollisesti uuteen kivaan tyyppiin. Outo ennakko-oletus että uusi tyyppi alkaisi aiheuttamaan jotain ongelmia siellä, vaikka niinkin voi käydä.
Ja sitten kysyt että miksi pitää jos ei halua. No ei pidäkään. Mutta tällainen juuri on suomalainen kulttuuri: kylmä, kova, itsekäs, välinpitämätön, ei lämmin ja vastaanottavainen. Et voi väittää tähän vastaan!
Ja ne yksinäiset kivat tyypit eivät mitenkään voi yrittää tutustua toisiin yksinäisiin kivoihin tyyppeihin? Ihan pakko päästä jonkun puolitutun sukujuhliin? Tai puolitutun ystävilleen järjestämään illanviettoon?
Miten et oikein tajua tätä :( Miksi et halua levittää hyvää ympärillesi? Mistä niitä tuntemattomia ihmisiä edes löytää, kaverihaku palstat kerää aina läähättäviä miehiä vain. Aika yleinen tapa tutustua maailmalla toisiin on että joku kutsuu tuttavansa mukaan juhliin ja siellä sitten hän tutustuu muihin. Eikä sitä tarvitse kutsujan sen kummemmin stressata.
Mä en tajua sitä, että yksinäiset valittaa yksinäisyyttään, mutta heille ei tunnu kelpaavan muut kuin ne, jotka järjestävät erilaisia juhlia, kutsuja ja illanistujaisia. Eli just ne kaikista sosiaalisimmat ihmiset. Miksei heille kelpaa ystäviksi ja kavereiksi ne tavalliset ihmiset, jotka eivät järjestä muita aikuisille tarkoittettuja juhlia kuin korkeintaan häänsä, lastensa ristiäiset, rippijuhlat sekä yo-juhlat ja perikunta järjestää aikanaan heidän hautajaisensa? Veikkaan, että aika suuri osa suomalaista lapsiperheistä on just näitä tavallisia. Mutta nämähän ei käy, kun niillä ei ole Instassa hienoja kuvia? Näitä tavallisia ihmisiä tapaa leikkipuistoissa, harrastuksissa, työpaikoilla, naapurustossa jne. Onko tämä aikuisillakin samaa kuin nykyisin lapsilla ja teineillä, että vain kaikista suosituimpien seura kelpaa? Pitää päästä "piireihin"?
Mulla on ystäviä ja kavereita, mutta en ole kehenkään heistä tutustunut jonkun puolitutun tai tämän sukulaisten kekkereillä.
Mä luulin oikeasti, että on ihan tavallista tutustua ihmisiin toisten ihmisten kautta. Hyvin sanoi tuolla joku, että kaikki on ensin tuntemattoa, sitten puolituttuja ja vasta sitten kavereita tai ystäviä.
Ja ellei minnekään kutsuta niin miten siitä puolitutusta voikaan ikinä tulla edes kaveri?
Mulle tuli nyt mieleen, että puhutaankohan me vähän eri asiasta? Tai sitten ei. Kuten jo edellisessä kirjoitin, en mä ole tutustunut ystäviini ja kavereihini kenenkään juhlissa tai edes kenenkään muun kautta. Tai no tietyllä tavalla työnantajani kautta, kun on kerran palkannut samaan firmaan ihmiset, jotka töissä tutustuivat ja joista myöhemmin tuli ystäviä. Mutta ei pomo palkannut meitä sen vuoksi, että voisimme tutustua ja ystävystyä. Lasten ollessa pieniä osasin ihan ilman kenenkään apua mennä leikkipuistoon ja alkaa siellä jutella muiden aikuisten kanssa. Tutustua muihin alueen äiteihin. Eräässä harrastuksessa tutustuin toiseen ihmiseen Tavattiin harrastuksessa kerran viikossa. Juteltiin hetki ennen harrastuksen alkua ja hetki sen jälkeen. Jossain vaiheessa selvisi, että asutaan samalla suunnalla, joten alettiin kävelemään kotimatkat samaa matkaa. Ja sitten alettiin sopia, mihin aikaan nähdään ja missä, kun mentiin harrastukseen. Nuo kävelymatkat oli hyvää aikaa jutella ja tutustua. Huomattiin, että meillä oli muitakin samoja kiinnostuksenkohteita kuin vain kyseinen harrastus. Ja siitä se lähti. Yhteen uuteen naapuriini tutustuin, kun hän näki pihallani kaksi avaamatonta multasäkkiä ja oli istuttamassa kasveja omalle pihalleen Kysyi multa, että jos hän illalla käy hakemassa mulle multasäkit, voisiko saada mun pihalla olevat multasäkkini. Sopihan se, kun en ollut just sinä päivänä tekemässä pihahommia. Ja sen jälkeen alettiin jutella, aluksi puutarhanhoidosta ja sitten kaikesta muustakin.
Mä taas olen pitänyt ihan normaalina, että ihmiset tutustuvat niihin ihmisiin, joiden kanssa ovat - jos ei nyt ihan päivittäin niin aika usein kuitenkin - muutenkin tekemisissä.
Tämä nyt kuulostaa siltä, että on "oikeita" tapoja ystävystyä ja sitten huonompia. Vähän kuin aikoinaan pidettiin netissä parisuhteen aloittamista jotenkin huonompana kuin livenä.
Kaikkihan eivät tutustu töissä tai harrastuksissa yhtä helposti kuin sinä, joillekin helpompaa on tutustua juurikin esim. jonkun toisen kautta.
Ei ole oikeita eikä vääriä tapoja tutustua. Tai parempia ja huonompia tapoja. Mutta jos ihan oikeasti on yksinäinen ja kärsii yksinäisyydestään, kannattaisiko kokeilla muitakin tapoja kuin odottaa, että joku kutsuisi jonnekin, missä voi tutustua muihin ihmisiin?
Ymmärrän, että mun on luontevaa tutustua muihin ihmisiin On ollut aina. Mutta mulle on mysteeri, miten jonkun toisen kohdalla tilanne muuttuu, jos kutsuisin hänet sekä 10 leikkipuistossa olevaa äitiä lapsineen meille sen sijaan, että hän olisi muiden 10 äidin kanssa siellä leikkipuistossa. Ihan yhtä vieraita ihmisiähän ne leikkipuistossa hänelle olisi kuin meillä kotonakin. Tai jos taloyhtiön pihatalkoiden jälkeen talkooporukka istuisi pihan sijasta mun olohuoneessani? Antaako se jonkinlaista turvaa tai rohkeutta, että tuntee paikalla olijoista edes yhden jotenkuten?
Totta kai antaa.
Okei. Eli ihan missä tahansa tuntemattomien ihmisten joukossa jos paikalla on yksikin ihminen, jonka edes jotenkuten tuntee, uskaltaakin alkaa jutella ja tutustua tuntemattomiin. Mutta jos tämä yksi ihminen ei ole paikalla, sitten ei uskalla tutustua kehenkään paikalla olijoista. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että mun paikalla oloni voisi olla jollekin puolitutulle noin merkityksellistä.
Ihmiset nyt hakevat turvaa toisistaan. Otetaanhan se mieskin synnytykseen, vaikka ei sillä siellä varsinaisesti mitään tee. Ja yleensähän siis tämä yksi ihminen jo tuntee siellä muita ja alkaa juttelemaan heille = ei itse tarvitse mennä juttusille, vaan voi liittyä juttuun.
Olen rohkea ja reipas ihminen, silti olen ollut tilanteissa, joissa on ollut kivaa, kun on joku mukana, eikä ole yksin.
Kiitos, nyt ymmärrän :) Mä olen matkustellut ja käynyt festareillakin yksin, mutta aina on löytynyt juttuseuraa, vaikka en mennessäni ole tuntenut sieltä ketään. En sitten tiedä, kuinka paljon asiaan vaikuttaa, että olen työelämässäkin joutunut useita kertoja tilanteisiin ja tilaisuuksiin, joissa en tunne entuudestaan ketään. Silti on mentävä juttelemaan (eikä aina edes suomeksi) muiden kanssa, koska tarkoituksena on ollut verkostoitua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Mutta miksi pitäisi kutsua ollenkaan ennenkuin tuntee toisen? Miksei voi vain tutustua toiseen ensin? Ja vasta sitten kutsua mukaansa, jos arvelee, että toinen tulisi hyvin toimeen muun porukan kanssa? On samanhenkinen ja kiinnostunut samoista asioista kuin porukassa muutkin?
Kiinnostunut samoista asioista kuin muutkin? Miten homogeenista porukkaa olette? Mulla ystävien kanssa kohtaa joku/jotkin mielenkiinnot ja sitten jokaisella on myös paljon muuta. En uskaltaisi kyllä lähteä ystävieni puolesta sanomaan kellä kenenkin kanssa tulee klikkaamaan ja olenkin nähnyt että ihmiset saattavat löytää yllättävää yhteistä ja pitävät hieman erilaisista ihmisistä ja asioista välillä kuin itse. Sydänystävyyskään ei aina tarkoita ilmiselvyyttä tai ehdotonta samanlaisuutta, yhteyksiä on monenlaisia. Ihme holhoamista.
Nyt tajusin...me vaan ollaan erilaisia. Mä kuulun useampaankin erilaiseen porukkaan ja nämä porukat tosiaan on aika homogeenisiä. Meitä yhdistää tietyt samat kiinnostuksenkohteet. Lisäksi mulla on hyvin erilaisia ystäviä ja osa heistä kuuluu myös johonkin em ryhmistä. Mutta mulla ei ole sellaista ystäväporukkaa, jota yhdistäisi vain se, että kaikki sattuvat olemaan mun ystäviäni. Monet ystävistäni eivät ole koskaan edes tavanneet toisiaan.
Mietin, puhutaankohan ystävyydestä hieman eritasoisesti? Etkö ole kutsunut ystäviäsi syntymäpäiville, tupareihin tmv tärkeisiin elämäntapahtumiin. Täällä ystäväni ovat viimeistään toisiaan tavanneet. Puhuin ystävistä, en tuttavista. Mutta jotkut ovat tietenkin tuoreempia ja toiset pidemmältä ajalta. Siksi tuntevat pakostakin kun ystäviä ei tipu pois, mutta uusia tulee. En kutsuisi ystäväkseni ihmistä, jota en kutsu tärkeimpiin tapahtumiini. Ja he ovat sitten sulatusuuni eri yhteyksistä. Yhteen olen vaan heidät iskenyt ja toivonut parasta. Olen itse myös saanut tällä tavoin ystäviä muista, kun olen kaverin porukasta löytänyt samanhenkisiä ihmisiä.
En vietä syntymäpäiväni ollenkaan ja muitakaan merkkitapahtumia muuta kuin läheisteni eli perheeni ja sisarusteni perheiden kanssa. Ystävät ei tähän lähimpään piiriin kuulu.-eri
Meillä ystäväni ja jopa mieheni ystävät tuntevat vanhempanikin ja sisarukseni perheineen... tällaista se vaan on, ollaan sillä kokoonpanolla joka sattuu paikalle ja ohimenen tulee ihmisten tavattua toisiaan, ihmiset sitten usein ainakin kohteliaisuudesta jotain jutustelevat "vieraidenkin" kanssa kun esittelee heidät toisilleen ja sitten jatkavat juttua vapaammin uudestaan tavatessa.
Aika paljon on meidän piireissä sellaista pyyteetöntä palveluksen tekoa, että joku osaa jotain ja toinen lainaa jotain ja sitten ollaankin jo tuttuja jne. Kaikilta kysellään aika nopeasti kuulumiset jo tuttavallisesti. Jännä oikeastaan että toimii ilman jännitteitä sekalainen sakki kun miettii. Joku hyväksynnän aura siinä on läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niitä ei kutsuta, kelle ollaan kateellisia. Halutaan jättää heidät tahallaan ulkopuolisiksi. Se on ilkeää ja hävytöntä eikä millään tavalla kohteen vika, elleivät he ole ylimielisiä pröystäilijöitä.
Tylsiä ja rasittavia ei kutsuta. Tylsät ovat pitkästyttäviä. Rasittavia ovat yli-innokkaat höpöttäjät ja yltiö-iloiset, huomionhakuiset ja kaikesta valittavat. Liian arat ja pelokkaat eivät myöskään ole ekana kutsuttavien listalla.
On mahdotonta tietää millaisina aptä ja puolisoa pidetään, mutta 100- varmaa on, että myös heille löytyy kavereita jotka kutsuu. Jatkakaa tutustumista uusiin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Niitä ei kutsuta, kelle ollaan kateellisia. Halutaan jättää heidät tahallaan ulkopuolisiksi. Se on ilkeää ja hävytöntä eikä millään tavalla kohteen vika, elleivät he ole ylimielisiä pröystäilijöitä.
Tylsiä ja rasittavia ei kutsuta. Tylsät ovat pitkästyttäviä. Rasittavia ovat yli-innokkaat höpöttäjät ja yltiö-iloiset, huomionhakuiset ja kaikesta valittavat. Liian arat ja pelokkaat eivät myöskään ole ekana kutsuttavien listalla.
On mahdotonta tietää millaisina aptä ja puolisoa pidetään, mutta 100- varmaa on, että myös heille löytyy kavereita jotka kutsuu. Jatkakaa tutustumista uusiin ihmisiin.
Olen aivan varma että ovat kateellisia aloittajalle joka vaikuttaa aktiiviselta ihmiseltä. Etsi Ap parempia kavereita 🥰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä ei kutsuta, kelle ollaan kateellisia. Halutaan jättää heidät tahallaan ulkopuolisiksi. Se on ilkeää ja hävytöntä eikä millään tavalla kohteen vika, elleivät he ole ylimielisiä pröystäilijöitä.
Tylsiä ja rasittavia ei kutsuta. Tylsät ovat pitkästyttäviä. Rasittavia ovat yli-innokkaat höpöttäjät ja yltiö-iloiset, huomionhakuiset ja kaikesta valittavat. Liian arat ja pelokkaat eivät myöskään ole ekana kutsuttavien listalla.
On mahdotonta tietää millaisina aptä ja puolisoa pidetään, mutta 100- varmaa on, että myös heille löytyy kavereita jotka kutsuu. Jatkakaa tutustumista uusiin ihmisiin.
Olen aivan varma että ovat kateellisia aloittajalle joka vaikuttaa aktiiviselta ihmiseltä. Etsi Ap parempia kavereita 🥰
Komppaan tätä. Etsit parempia kavereita ja sitten tosiaan, että ihmisillä on niin paljon muuta, että vaikka tahtoa löytyisi, ei aikaa ole. Harvalla tässä kaikki kaikin puolin täydellistä ja sitten tietty korona. Kellä se ei ole vaikuttanut, niin siitäkin voi vetää johtopäätöksensä ja toisaalta se on hyvän syyn lisäksi myös hyvä tekosyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.
No siksi että kukaan ei jää yksin, ja kaikki voi tutustua mahdollisesti uuteen kivaan tyyppiin. Outo ennakko-oletus että uusi tyyppi alkaisi aiheuttamaan jotain ongelmia siellä, vaikka niinkin voi käydä.
Ja sitten kysyt että miksi pitää jos ei halua. No ei pidäkään. Mutta tällainen juuri on suomalainen kulttuuri: kylmä, kova, itsekäs, välinpitämätön, ei lämmin ja vastaanottavainen. Et voi väittää tähän vastaan!
Ja ne yksinäiset kivat tyypit eivät mitenkään voi yrittää tutustua toisiin yksinäisiin kivoihin tyyppeihin? Ihan pakko päästä jonkun puolitutun sukujuhliin? Tai puolitutun ystävilleen järjestämään illanviettoon?
Miten et oikein tajua tätä :( Miksi et halua levittää hyvää ympärillesi? Mistä niitä tuntemattomia ihmisiä edes löytää, kaverihaku palstat kerää aina läähättäviä miehiä vain. Aika yleinen tapa tutustua maailmalla toisiin on että joku kutsuu tuttavansa mukaan juhliin ja siellä sitten hän tutustuu muihin. Eikä sitä tarvitse kutsujan sen kummemmin stressata.
Mä en tajua sitä, että yksinäiset valittaa yksinäisyyttään, mutta heille ei tunnu kelpaavan muut kuin ne, jotka järjestävät erilaisia juhlia, kutsuja ja illanistujaisia. Eli just ne kaikista sosiaalisimmat ihmiset. Miksei heille kelpaa ystäviksi ja kavereiksi ne tavalliset ihmiset, jotka eivät järjestä muita aikuisille tarkoittettuja juhlia kuin korkeintaan häänsä, lastensa ristiäiset, rippijuhlat sekä yo-juhlat ja perikunta järjestää aikanaan heidän hautajaisensa? Veikkaan, että aika suuri osa suomalaista lapsiperheistä on just näitä tavallisia. Mutta nämähän ei käy, kun niillä ei ole Instassa hienoja kuvia? Näitä tavallisia ihmisiä tapaa leikkipuistoissa, harrastuksissa, työpaikoilla, naapurustossa jne. Onko tämä aikuisillakin samaa kuin nykyisin lapsilla ja teineillä, että vain kaikista suosituimpien seura kelpaa? Pitää päästä "piireihin"?
Mulla on ystäviä ja kavereita, mutta en ole kehenkään heistä tutustunut jonkun puolitutun tai tämän sukulaisten kekkereillä.
Mä luulin oikeasti, että on ihan tavallista tutustua ihmisiin toisten ihmisten kautta. Hyvin sanoi tuolla joku, että kaikki on ensin tuntemattoa, sitten puolituttuja ja vasta sitten kavereita tai ystäviä.
Ja ellei minnekään kutsuta niin miten siitä puolitutusta voikaan ikinä tulla edes kaveri?
Mulle tuli nyt mieleen, että puhutaankohan me vähän eri asiasta? Tai sitten ei. Kuten jo edellisessä kirjoitin, en mä ole tutustunut ystäviini ja kavereihini kenenkään juhlissa tai edes kenenkään muun kautta. Tai no tietyllä tavalla työnantajani kautta, kun on kerran palkannut samaan firmaan ihmiset, jotka töissä tutustuivat ja joista myöhemmin tuli ystäviä. Mutta ei pomo palkannut meitä sen vuoksi, että voisimme tutustua ja ystävystyä. Lasten ollessa pieniä osasin ihan ilman kenenkään apua mennä leikkipuistoon ja alkaa siellä jutella muiden aikuisten kanssa. Tutustua muihin alueen äiteihin. Eräässä harrastuksessa tutustuin toiseen ihmiseen Tavattiin harrastuksessa kerran viikossa. Juteltiin hetki ennen harrastuksen alkua ja hetki sen jälkeen. Jossain vaiheessa selvisi, että asutaan samalla suunnalla, joten alettiin kävelemään kotimatkat samaa matkaa. Ja sitten alettiin sopia, mihin aikaan nähdään ja missä, kun mentiin harrastukseen. Nuo kävelymatkat oli hyvää aikaa jutella ja tutustua. Huomattiin, että meillä oli muitakin samoja kiinnostuksenkohteita kuin vain kyseinen harrastus. Ja siitä se lähti. Yhteen uuteen naapuriini tutustuin, kun hän näki pihallani kaksi avaamatonta multasäkkiä ja oli istuttamassa kasveja omalle pihalleen Kysyi multa, että jos hän illalla käy hakemassa mulle multasäkit, voisiko saada mun pihalla olevat multasäkkini. Sopihan se, kun en ollut just sinä päivänä tekemässä pihahommia. Ja sen jälkeen alettiin jutella, aluksi puutarhanhoidosta ja sitten kaikesta muustakin.
Mä taas olen pitänyt ihan normaalina, että ihmiset tutustuvat niihin ihmisiin, joiden kanssa ovat - jos ei nyt ihan päivittäin niin aika usein kuitenkin - muutenkin tekemisissä.
Tämä nyt kuulostaa siltä, että on "oikeita" tapoja ystävystyä ja sitten huonompia. Vähän kuin aikoinaan pidettiin netissä parisuhteen aloittamista jotenkin huonompana kuin livenä.
Kaikkihan eivät tutustu töissä tai harrastuksissa yhtä helposti kuin sinä, joillekin helpompaa on tutustua juurikin esim. jonkun toisen kautta.
Ei ole oikeita eikä vääriä tapoja tutustua. Tai parempia ja huonompia tapoja. Mutta jos ihan oikeasti on yksinäinen ja kärsii yksinäisyydestään, kannattaisiko kokeilla muitakin tapoja kuin odottaa, että joku kutsuisi jonnekin, missä voi tutustua muihin ihmisiin?
Ymmärrän, että mun on luontevaa tutustua muihin ihmisiin On ollut aina. Mutta mulle on mysteeri, miten jonkun toisen kohdalla tilanne muuttuu, jos kutsuisin hänet sekä 10 leikkipuistossa olevaa äitiä lapsineen meille sen sijaan, että hän olisi muiden 10 äidin kanssa siellä leikkipuistossa. Ihan yhtä vieraita ihmisiähän ne leikkipuistossa hänelle olisi kuin meillä kotonakin. Tai jos taloyhtiön pihatalkoiden jälkeen talkooporukka istuisi pihan sijasta mun olohuoneessani? Antaako se jonkinlaista turvaa tai rohkeutta, että tuntee paikalla olijoista edes yhden jotenkuten?
Totta kai antaa.
Okei. Eli ihan missä tahansa tuntemattomien ihmisten joukossa jos paikalla on yksikin ihminen, jonka edes jotenkuten tuntee, uskaltaakin alkaa jutella ja tutustua tuntemattomiin. Mutta jos tämä yksi ihminen ei ole paikalla, sitten ei uskalla tutustua kehenkään paikalla olijoista. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että mun paikalla oloni voisi olla jollekin puolitutulle noin merkityksellistä.
Ihmiset nyt hakevat turvaa toisistaan. Otetaanhan se mieskin synnytykseen, vaikka ei sillä siellä varsinaisesti mitään tee. Ja yleensähän siis tämä yksi ihminen jo tuntee siellä muita ja alkaa juttelemaan heille = ei itse tarvitse mennä juttusille, vaan voi liittyä juttuun.
Olen rohkea ja reipas ihminen, silti olen ollut tilanteissa, joissa on ollut kivaa, kun on joku mukana, eikä ole yksin.
Kiitos, nyt ymmärrän :) Mä olen matkustellut ja käynyt festareillakin yksin, mutta aina on löytynyt juttuseuraa, vaikka en mennessäni ole tuntenut sieltä ketään. En sitten tiedä, kuinka paljon asiaan vaikuttaa, että olen työelämässäkin joutunut useita kertoja tilanteisiin ja tilaisuuksiin, joissa en tunne entuudestaan ketään. Silti on mentävä juttelemaan (eikä aina edes suomeksi) muiden kanssa, koska tarkoituksena on ollut verkostoitua.
Niin minäkin, mutta ymmärrän myös heitä, jotka eivät ole. Ja onhan se välillä itsellekin töissä tervanjuontia, ei aina ole seurallisella päällä. Mutta kun pakko on, niin jutteleehan sitä. Tämän kokemuksenkin kautta ymmärrän heitä, joille se on luonnostaan vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
Ei vaan haluavat pitää tuttavat tuttavina ja etempänä ja ystävät on ne, joiden eteen ollaan valmiit näkemään vaivaa. En ymmärrä ollenkaan , miksi pitäisi joku ulkopuolinen tuttava pyytää esim. illanviettoon joka järjestetään ystäville tai suvulle. Kukaan ei kaipaa sinne ylimääräisiä.
No siksi että kukaan ei jää yksin, ja kaikki voi tutustua mahdollisesti uuteen kivaan tyyppiin. Outo ennakko-oletus että uusi tyyppi alkaisi aiheuttamaan jotain ongelmia siellä, vaikka niinkin voi käydä.
Ja sitten kysyt että miksi pitää jos ei halua. No ei pidäkään. Mutta tällainen juuri on suomalainen kulttuuri: kylmä, kova, itsekäs, välinpitämätön, ei lämmin ja vastaanottavainen. Et voi väittää tähän vastaan!
Ja ne yksinäiset kivat tyypit eivät mitenkään voi yrittää tutustua toisiin yksinäisiin kivoihin tyyppeihin? Ihan pakko päästä jonkun puolitutun sukujuhliin? Tai puolitutun ystävilleen järjestämään illanviettoon?
Miten et oikein tajua tätä :( Miksi et halua levittää hyvää ympärillesi? Mistä niitä tuntemattomia ihmisiä edes löytää, kaverihaku palstat kerää aina läähättäviä miehiä vain. Aika yleinen tapa tutustua maailmalla toisiin on että joku kutsuu tuttavansa mukaan juhliin ja siellä sitten hän tutustuu muihin. Eikä sitä tarvitse kutsujan sen kummemmin stressata.
Mä en tajua sitä, että yksinäiset valittaa yksinäisyyttään, mutta heille ei tunnu kelpaavan muut kuin ne, jotka järjestävät erilaisia juhlia, kutsuja ja illanistujaisia. Eli just ne kaikista sosiaalisimmat ihmiset. Miksei heille kelpaa ystäviksi ja kavereiksi ne tavalliset ihmiset, jotka eivät järjestä muita aikuisille tarkoittettuja juhlia kuin korkeintaan häänsä, lastensa ristiäiset, rippijuhlat sekä yo-juhlat ja perikunta järjestää aikanaan heidän hautajaisensa? Veikkaan, että aika suuri osa suomalaista lapsiperheistä on just näitä tavallisia. Mutta nämähän ei käy, kun niillä ei ole Instassa hienoja kuvia? Näitä tavallisia ihmisiä tapaa leikkipuistoissa, harrastuksissa, työpaikoilla, naapurustossa jne. Onko tämä aikuisillakin samaa kuin nykyisin lapsilla ja teineillä, että vain kaikista suosituimpien seura kelpaa? Pitää päästä "piireihin"?
Mulla on ystäviä ja kavereita, mutta en ole kehenkään heistä tutustunut jonkun puolitutun tai tämän sukulaisten kekkereillä.
Mä luulin oikeasti, että on ihan tavallista tutustua ihmisiin toisten ihmisten kautta. Hyvin sanoi tuolla joku, että kaikki on ensin tuntemattoa, sitten puolituttuja ja vasta sitten kavereita tai ystäviä.
Ja ellei minnekään kutsuta niin miten siitä puolitutusta voikaan ikinä tulla edes kaveri?
Mulle tuli nyt mieleen, että puhutaankohan me vähän eri asiasta? Tai sitten ei. Kuten jo edellisessä kirjoitin, en mä ole tutustunut ystäviini ja kavereihini kenenkään juhlissa tai edes kenenkään muun kautta. Tai no tietyllä tavalla työnantajani kautta, kun on kerran palkannut samaan firmaan ihmiset, jotka töissä tutustuivat ja joista myöhemmin tuli ystäviä. Mutta ei pomo palkannut meitä sen vuoksi, että voisimme tutustua ja ystävystyä. Lasten ollessa pieniä osasin ihan ilman kenenkään apua mennä leikkipuistoon ja alkaa siellä jutella muiden aikuisten kanssa. Tutustua muihin alueen äiteihin. Eräässä harrastuksessa tutustuin toiseen ihmiseen Tavattiin harrastuksessa kerran viikossa. Juteltiin hetki ennen harrastuksen alkua ja hetki sen jälkeen. Jossain vaiheessa selvisi, että asutaan samalla suunnalla, joten alettiin kävelemään kotimatkat samaa matkaa. Ja sitten alettiin sopia, mihin aikaan nähdään ja missä, kun mentiin harrastukseen. Nuo kävelymatkat oli hyvää aikaa jutella ja tutustua. Huomattiin, että meillä oli muitakin samoja kiinnostuksenkohteita kuin vain kyseinen harrastus. Ja siitä se lähti. Yhteen uuteen naapuriini tutustuin, kun hän näki pihallani kaksi avaamatonta multasäkkiä ja oli istuttamassa kasveja omalle pihalleen Kysyi multa, että jos hän illalla käy hakemassa mulle multasäkit, voisiko saada mun pihalla olevat multasäkkini. Sopihan se, kun en ollut just sinä päivänä tekemässä pihahommia. Ja sen jälkeen alettiin jutella, aluksi puutarhanhoidosta ja sitten kaikesta muustakin.
Mä taas olen pitänyt ihan normaalina, että ihmiset tutustuvat niihin ihmisiin, joiden kanssa ovat - jos ei nyt ihan päivittäin niin aika usein kuitenkin - muutenkin tekemisissä.
Tämä nyt kuulostaa siltä, että on "oikeita" tapoja ystävystyä ja sitten huonompia. Vähän kuin aikoinaan pidettiin netissä parisuhteen aloittamista jotenkin huonompana kuin livenä.
Kaikkihan eivät tutustu töissä tai harrastuksissa yhtä helposti kuin sinä, joillekin helpompaa on tutustua juurikin esim. jonkun toisen kautta.
Ei ole oikeita eikä vääriä tapoja tutustua. Tai parempia ja huonompia tapoja. Mutta jos ihan oikeasti on yksinäinen ja kärsii yksinäisyydestään, kannattaisiko kokeilla muitakin tapoja kuin odottaa, että joku kutsuisi jonnekin, missä voi tutustua muihin ihmisiin?
Ymmärrän, että mun on luontevaa tutustua muihin ihmisiin On ollut aina. Mutta mulle on mysteeri, miten jonkun toisen kohdalla tilanne muuttuu, jos kutsuisin hänet sekä 10 leikkipuistossa olevaa äitiä lapsineen meille sen sijaan, että hän olisi muiden 10 äidin kanssa siellä leikkipuistossa. Ihan yhtä vieraita ihmisiähän ne leikkipuistossa hänelle olisi kuin meillä kotonakin. Tai jos taloyhtiön pihatalkoiden jälkeen talkooporukka istuisi pihan sijasta mun olohuoneessani? Antaako se jonkinlaista turvaa tai rohkeutta, että tuntee paikalla olijoista edes yhden jotenkuten?
Totta kai antaa.
Okei. Eli ihan missä tahansa tuntemattomien ihmisten joukossa jos paikalla on yksikin ihminen, jonka edes jotenkuten tuntee, uskaltaakin alkaa jutella ja tutustua tuntemattomiin. Mutta jos tämä yksi ihminen ei ole paikalla, sitten ei uskalla tutustua kehenkään paikalla olijoista. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että mun paikalla oloni voisi olla jollekin puolitutulle noin merkityksellistä.
Ihmiset nyt hakevat turvaa toisistaan. Otetaanhan se mieskin synnytykseen, vaikka ei sillä siellä varsinaisesti mitään tee. Ja yleensähän siis tämä yksi ihminen jo tuntee siellä muita ja alkaa juttelemaan heille = ei itse tarvitse mennä juttusille, vaan voi liittyä juttuun.
Olen rohkea ja reipas ihminen, silti olen ollut tilanteissa, joissa on ollut kivaa, kun on joku mukana, eikä ole yksin.
Kiitos, nyt ymmärrän :) Mä olen matkustellut ja käynyt festareillakin yksin, mutta aina on löytynyt juttuseuraa, vaikka en mennessäni ole tuntenut sieltä ketään. En sitten tiedä, kuinka paljon asiaan vaikuttaa, että olen työelämässäkin joutunut useita kertoja tilanteisiin ja tilaisuuksiin, joissa en tunne entuudestaan ketään. Silti on mentävä juttelemaan (eikä aina edes suomeksi) muiden kanssa, koska tarkoituksena on ollut verkostoitua.
Niin minäkin, mutta ymmärrän myös heitä, jotka eivät ole. Ja onhan se välillä itsellekin töissä tervanjuontia, ei aina ole seurallisella päällä. Mutta kun pakko on, niin jutteleehan sitä. Tämän kokemuksenkin kautta ymmärrän heitä, joille se on luonnostaan vaikeaa.
Juuri näin. Vapaa-ajallaan voi päättää, miten suureksi tarpeeksi muihin ihmisiin tutustumisen kokee. Jos kokee, että ei tarvitse, ei ole mikään pakko tutustua.
"Kahvitarjoilu" kuulostaa mielettömän tylsältä ja jämähtäneeltä touhulta.
Vierailija kirjoitti:
"Kahvitarjoilu" kuulostaa mielettömän tylsältä ja jämähtäneeltä touhulta.
Eipäs vaan ihanalta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen oletus että uusi tuttavuus pilaisi illan. Eikö tuo ole aika outo pelko muutenkin, ja entä sitten jos pilaa. Ei vaan kutsu uudestaan sitten. Suomalaiset on tosi epäsosiaalisia.
No kyllä ainakin minusta olisi outoa jos esim. joku meidän neljän hengen 30 vuoden takaisesta opiskeluporukasta toisi jonkun randomin uuden tuttavuutensa meidän yhteiseksi tarkoitettuun illanviettoon. Pointti kun juurikin on siinä yhteisessä opiskeluaikaansa ja ystävyydestä, ei uusien tuttavuuksien saamisesta. Tuossa tapauksessa se seurustelu kyllä olisi aika vaivaannuttavaa.
Olisi varmaan randomistakin. Ja ilmeisesti sun elämässä, tai näiden 3 muun elämässä ei ole mitään muita tilaisuuksia, joissa käytte ja jonne voisi myös muille uuden tuttavuuden tuoda?
Epäilen, että teidän kanssa aina on seurustelu kyllä aika vaivaannuttavaa.
No kyllä ainakin minusta olisi outoa jos esim. joku meidän neljän hengen 30 vuoden takaisesta opiskeluporukasta toisi jonkun randomin uuden tuttavuutensa meidän yhteiseksi tarkoitettuun illanviettoon. Pointti kun juurikin on siinä yhteisessä opiskeluaikaansa ja ystävyydestä, ei uusien tuttavuuksien saamisesta. Tuossa tapauksessa se seurustelu kyllä olisi aika vaivaannuttavaa.