Lue keskustelun säännöt.
Ystäväpariskunta haukkui ostamamme talon
06.09.2021 |
Pyysimme heitä vierailulle, ja heti ulkona pihalla sanoivat, kuka hullu maalaa talonsa tällä värillä. Sisällä sanoivat, onpa hirveän rumasti laitettu eikä tätä huonoa pohjaa voi edes oikein millään muuttaa. Ikkunanäkymäkin oli ikävä.
Tuli kyllä pahoiteltu mieli.
Kommentit (101)
Kukaan sivistynyt ihminen ei tuollaisia asioita suustaan päästä. Minä olisin voinut sanoa vaikkapa näin: "Toki mekin olisimme halunneet ostaa ison talon Bell Airista tai Rivieralta, mutta juuri nyt siihen ei ollut varaa. Toisaalta, emme sijoita pelkkiin seiniin ihan kaikkia varojamme, vaan pääosa sijoituksistamme on edelleen pörssiyhtiöissä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisilla ei vaan ole käytöstapoja.
Vierailija kirjoitti:
Mistä te mammat yleensä keskustelette, kun mitään mielipidettä ei saa sanoa ääneen, ettei toinen vaan loukkaantuisi?
Me keskustelemme loukkaamatta toisiamme. Sitä sanotaan normaaliksi, sivistyneeksi keskusteluksi.
Ovat myrkyllisiä ihmisiä ja niin kateellisia, etteivät pysy nahoissaan. Miksi olet tekemisissä tuollaisten kanssa?
No ainakaan ei heitä tartte koskaan enää kutsua kylään, jos talo kerran oli niin kamala. Kutsutte vain sivistyneitä ihmisiä, jotka pitävät (kateelliset) mölyt mahassaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on harvinaisen rehelliset ystävät, pitäkää niistä kiinni. Kukaan ei hyödy päin naamaa valehtelijoista.
Tähän pätee vanha sanonta.
Kuka tarvitsee vihamiehiä, jos on tuollaisia ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä aikoinaan, kun rakensimme talon, niin pari tuttavaa haukkui kaikkien materiaalin olevan huonoja ja kestämättömiä, ei siis rumia.
Kuinkas sitten kävikään.
Talomme ovat n vuoden tarkkuudella samaa ikäluokkaa eli n 40 v.
Meillä on monet valinnat kestäneet hyvin ja monet jopa aikaa kestäneet.
Arvostelijoilla on ihan kulahtaneita koteja jo 10 vuodessa.
Siskoni olisi voinut kirjoittaa varmaan minusta samanlaisen itkuvirren aika kauan sitten.
Tilanne oli sellainen, että siskoni oli miehensä kanssa ostanut kaikkien yllätykseksi noin 40 vuotta vanhan yksikerroksisen pikkuisen omakotitalon pienellä tontilla perheelleen. Asunto ei ollut hyvässä kunnossa, siellä haisi oudolta ja mielestäni haju tuli kylpyhuonetiloista, jossa oli myös hometäpliä ja pari irtoamaisillaan olevaa laattaa. Keittiössä näin parissa kohdassa muurahaisia, samoin pikkuvessassa. Talon ympärillä oli muiden pihoilla jotakin roskapuita, haavikkoa ja pajua, joten olohuone oli ihan pimeä toukokuussakin. Toinen lastenhuone oli ihan pieni, juuri ja juuri sängyn mittainen, eikä työpöytätilaa oikeastaan ollut. Huone oli erotettu kevyellä väliseinällä vanhempien isosta makuuhuoneesta, äänieristystä ei ollut siis ollenkaan. Toinen lastenhuone taas oli iso, mutta sen ikkunan takana parin metrin päässä meni kävelytie ja koska vieressä oli yläkoulu, niin möliseviä ja kiljuvia laumoja teinejä laahusti ohi, tupakka haisi ja ikkunoissa piti pitää aina verhoja, ettei sisälle nähnyt niin hyvin. Kaikkea muutakin kauheaa oli ja paljon.
Se oli kamala ja maksanut sen verran paljon, että he olivat ottaneet kunnon lainat. Rahaa ei ollut enää remontteihin, eivätkä he osanneet kyllä itse niitä tehdäkään ja lainat olivat tapissaan.
Yritin sanoa varovaisesti hajusta, mutta siskon mielestä siellä ei haissut. Sanoin kylppärin hometäplistä, mutta ne kuulema saisi siivoamalla pois. Irtonaiset laatat eivät olleet ongelma, koska ne olivat kuulema rumat muutenkin. Siskoni siis sanoi niitä rumiksi, en minä. Naureskelin, että sisko ei saisi pitää miehensä kanssa kovin meteliä yöllä, sillä ihan kaikki kuuluisi lastenhuoneeseen, mutta sekään ei haitannut, sillä lapset nukkuivat hyvin. Teinilaumat ikkunan takana taas kuuluivat kaupunkielämään ja valon peittävät puskat voisi varmaa pyytää siistimään. Keittiön muurahaiset taas voisi myrkyttää. Kaikkeen löytyi vastaus. Okei, selvä sitten, onnea uuteen kotiin!
Olin oikeasti todella huolissani siskoni talosta ja heidän perheen terveydestä. Se asunto oli mielestäni niin täydellinen huti, että pelotti mitä kaikkea siitä paljastuisikaan. Siskoni oli valittanut vanhemmillemme, että minä olen sanonut laattoja rumaksi ja asuntoa haisevaksi homepesäksi. Olin myös kuulema sanonut, että naapureiden pitäisi kaataa puskansa ja valittanut näköaloista, käskenyt tekemään kunnon seinän makkareiden väliin, katsonut arvostelevasti keittiötä ja ihan kaikkea. Olin kuulema oikein etsimällä etsinyt vikoja, huomauttanut muutamasta muurahaisesta ja naureskellut ivallisesti. Olin myös hänen mielestään kateellinen. Sitä kyllä ihmettelin, sillä olimme rakentaneet paria vuotta sitä ennen oman talomme ja asiamme olivat hyvin. En tiedä kenelle kaikille siskoni valitti minusta, mutta valituksissa minun suuhuni oli laitettu aika paljon sanoja ja käytöksestäni negatiivisia adjektiivejä.
Pelkoni kävivät toteen, talo paljastui homepesäksi ja muurahaisistakin tuli todellinen ongelma. En halunnut enää edes kuunnella kuinka he taistelivat talon entisten omistajien kanssa asioista, enkä niistä kuullutkaan kuin vanhempien kautta, koska sisko oli todella vihainen minulle vuosia. Perheen lapset sairastuivat talossa, kaikki piti hävittää ja muuta ihan kamalaa. Nykyään olemme jo hyvissä väleissä, mutta emme vieläkään puhu siitä aiheesta ollenkaan. Ne roskapuut ovat edessä entistä kauheampana muurina ja etanoita on piha täynnä. Huokaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko ollut parempi kehua ja sitten autossa keskenään haukkua ja puhua myös muille pahaa selän takana?
Miksi puhua pahaa muille selän takana? Eihän sitä tarvitse kehua vaan sanoo, että kiva kun löysitte mieluisan talon tai jotain neutraalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan nuita avokeittiöitä ja täysvalkoisia sisustuksia nähty tarpeeksi,ei niistä voi sanoa mitään hyvää.
Ei niistä tartte sanoa sitten mitään. Kehut vaikka nättiä mattoa tai lamppua sen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Siskoni olisi voinut kirjoittaa varmaan minusta samanlaisen itkuvirren aika kauan sitten.
Tilanne oli sellainen, että siskoni oli miehensä kanssa ostanut kaikkien yllätykseksi noin 40 vuotta vanhan yksikerroksisen pikkuisen omakotitalon pienellä tontilla perheelleen. Asunto ei ollut hyvässä kunnossa, siellä haisi oudolta ja mielestäni haju tuli kylpyhuonetiloista, jossa oli myös hometäpliä ja pari irtoamaisillaan olevaa laattaa. Keittiössä näin parissa kohdassa muurahaisia, samoin pikkuvessassa. Talon ympärillä oli muiden pihoilla jotakin roskapuita, haavikkoa ja pajua, joten olohuone oli ihan pimeä toukokuussakin. Toinen lastenhuone oli ihan pieni, juuri ja juuri sängyn mittainen, eikä työpöytätilaa oikeastaan ollut. Huone oli erotettu kevyellä väliseinällä vanhempien isosta makuuhuoneesta, äänieristystä ei ollut siis ollenkaan. Toinen lastenhuone taas oli iso, mutta sen ikkunan takana parin metrin päässä meni kävelytie ja koska vieressä oli yläkoulu, niin möliseviä ja kiljuvia laumoja teinejä laahusti ohi, tupakka haisi ja ikkunoissa piti pitää aina verhoja, ettei sisälle nähnyt niin hyvin. Kaikkea muutakin kauheaa oli ja paljon.
Se oli kamala ja maksanut sen verran paljon, että he olivat ottaneet kunnon lainat. Rahaa ei ollut enää remontteihin, eivätkä he osanneet kyllä itse niitä tehdäkään ja lainat olivat tapissaan.
Yritin sanoa varovaisesti hajusta, mutta siskon mielestä siellä ei haissut. Sanoin kylppärin hometäplistä, mutta ne kuulema saisi siivoamalla pois. Irtonaiset laatat eivät olleet ongelma, koska ne olivat kuulema rumat muutenkin. Siskoni siis sanoi niitä rumiksi, en minä. Naureskelin, että sisko ei saisi pitää miehensä kanssa kovin meteliä yöllä, sillä ihan kaikki kuuluisi lastenhuoneeseen, mutta sekään ei haitannut, sillä lapset nukkuivat hyvin. Teinilaumat ikkunan takana taas kuuluivat kaupunkielämään ja valon peittävät puskat voisi varmaa pyytää siistimään. Keittiön muurahaiset taas voisi myrkyttää. Kaikkeen löytyi vastaus. Okei, selvä sitten, onnea uuteen kotiin!
Olin oikeasti todella huolissani siskoni talosta ja heidän perheen terveydestä. Se asunto oli mielestäni niin täydellinen huti, että pelotti mitä kaikkea siitä paljastuisikaan. Siskoni oli valittanut vanhemmillemme, että minä olen sanonut laattoja rumaksi ja asuntoa haisevaksi homepesäksi. Olin myös kuulema sanonut, että naapureiden pitäisi kaataa puskansa ja valittanut näköaloista, käskenyt tekemään kunnon seinän makkareiden väliin, katsonut arvostelevasti keittiötä ja ihan kaikkea. Olin kuulema oikein etsimällä etsinyt vikoja, huomauttanut muutamasta muurahaisesta ja naureskellut ivallisesti. Olin myös hänen mielestään kateellinen. Sitä kyllä ihmettelin, sillä olimme rakentaneet paria vuotta sitä ennen oman talomme ja asiamme olivat hyvin. En tiedä kenelle kaikille siskoni valitti minusta, mutta valituksissa minun suuhuni oli laitettu aika paljon sanoja ja käytöksestäni negatiivisia adjektiivejä.
Pelkoni kävivät toteen, talo paljastui homepesäksi ja muurahaisistakin tuli todellinen ongelma. En halunnut enää edes kuunnella kuinka he taistelivat talon entisten omistajien kanssa asioista, enkä niistä kuullutkaan kuin vanhempien kautta, koska sisko oli todella vihainen minulle vuosia. Perheen lapset sairastuivat talossa, kaikki piti hävittää ja muuta ihan kamalaa. Nykyään olemme jo hyvissä väleissä, mutta emme vieläkään puhu siitä aiheesta ollenkaan. Ne roskapuut ovat edessä entistä kauheampana muurina ja etanoita on piha täynnä. Huokaus.
Sisaresi talo oli huonossa kunnossa. Ap:n talo oli heidän mielestä ihana, eikä ollut remontin tarvetta. Ei nyt ihan verrannollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä pitää olla tuollainen tuttaville?????
Rehellisiä?! Teistä siis pitäisi valehdella ja sitten selän takana puhua pahaa?
On rehellisyyttä ja on kusipäisyyttä, tässä on kyse jälkimmäisestä. :)
Mitä väliä. Itsellehän ne talot ostetaan tai rakennetaan. muut saa olla ihan mitä mieltä haluavat. ei vois vähempää kiinnostaa. ja tommosille arvostelijoille voi sanoa että onnex sun ei tarvi täällä asua eikä näköjään käydäkkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te mammat yleensä keskustelette, kun mitään mielipidettä ei saa sanoa ääneen, ettei toinen vaan loukkaantuisi?
Yleensä ei arvostella muiden hankintoja tai ulkonäköä tai lapsia.
Näiden ulkopuolelta löytyy kyllä runsaasti keskusteltavaa.Ei sanota kohteelle päin naamaa, mutta selän takana haukutaan sitäkin enemmän
En itse harrasta tuota, kierrän myös kaukaa sitä harrastavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni olisi voinut kirjoittaa varmaan minusta samanlaisen itkuvirren aika kauan sitten.
Tilanne oli sellainen, että siskoni oli miehensä kanssa ostanut kaikkien yllätykseksi noin 40 vuotta vanhan yksikerroksisen pikkuisen omakotitalon pienellä tontilla perheelleen. Asunto ei ollut hyvässä kunnossa, siellä haisi oudolta ja mielestäni haju tuli kylpyhuonetiloista, jossa oli myös hometäpliä ja pari irtoamaisillaan olevaa laattaa. Keittiössä näin parissa kohdassa muurahaisia, samoin pikkuvessassa. Talon ympärillä oli muiden pihoilla jotakin roskapuita, haavikkoa ja pajua, joten olohuone oli ihan pimeä toukokuussakin. Toinen lastenhuone oli ihan pieni, juuri ja juuri sängyn mittainen, eikä työpöytätilaa oikeastaan ollut. Huone oli erotettu kevyellä väliseinällä vanhempien isosta makuuhuoneesta, äänieristystä ei ollut siis ollenkaan. Toinen lastenhuone taas oli iso, mutta sen ikkunan takana parin metrin päässä meni kävelytie ja koska vieressä oli yläkoulu, niin möliseviä ja kiljuvia laumoja teinejä laahusti ohi, tupakka haisi ja ikkunoissa piti pitää aina verhoja, ettei sisälle nähnyt niin hyvin. Kaikkea muutakin kauheaa oli ja paljon.
Se oli kamala ja maksanut sen verran paljon, että he olivat ottaneet kunnon lainat. Rahaa ei ollut enää remontteihin, eivätkä he osanneet kyllä itse niitä tehdäkään ja lainat olivat tapissaan.
Yritin sanoa varovaisesti hajusta, mutta siskon mielestä siellä ei haissut. Sanoin kylppärin hometäplistä, mutta ne kuulema saisi siivoamalla pois. Irtonaiset laatat eivät olleet ongelma, koska ne olivat kuulema rumat muutenkin. Siskoni siis sanoi niitä rumiksi, en minä. Naureskelin, että sisko ei saisi pitää miehensä kanssa kovin meteliä yöllä, sillä ihan kaikki kuuluisi lastenhuoneeseen, mutta sekään ei haitannut, sillä lapset nukkuivat hyvin. Teinilaumat ikkunan takana taas kuuluivat kaupunkielämään ja valon peittävät puskat voisi varmaa pyytää siistimään. Keittiön muurahaiset taas voisi myrkyttää. Kaikkeen löytyi vastaus. Okei, selvä sitten, onnea uuteen kotiin!
Olin oikeasti todella huolissani siskoni talosta ja heidän perheen terveydestä. Se asunto oli mielestäni niin täydellinen huti, että pelotti mitä kaikkea siitä paljastuisikaan. Siskoni oli valittanut vanhemmillemme, että minä olen sanonut laattoja rumaksi ja asuntoa haisevaksi homepesäksi. Olin myös kuulema sanonut, että naapureiden pitäisi kaataa puskansa ja valittanut näköaloista, käskenyt tekemään kunnon seinän makkareiden väliin, katsonut arvostelevasti keittiötä ja ihan kaikkea. Olin kuulema oikein etsimällä etsinyt vikoja, huomauttanut muutamasta muurahaisesta ja naureskellut ivallisesti. Olin myös hänen mielestään kateellinen. Sitä kyllä ihmettelin, sillä olimme rakentaneet paria vuotta sitä ennen oman talomme ja asiamme olivat hyvin. En tiedä kenelle kaikille siskoni valitti minusta, mutta valituksissa minun suuhuni oli laitettu aika paljon sanoja ja käytöksestäni negatiivisia adjektiivejä.
Pelkoni kävivät toteen, talo paljastui homepesäksi ja muurahaisistakin tuli todellinen ongelma. En halunnut enää edes kuunnella kuinka he taistelivat talon entisten omistajien kanssa asioista, enkä niistä kuullutkaan kuin vanhempien kautta, koska sisko oli todella vihainen minulle vuosia. Perheen lapset sairastuivat talossa, kaikki piti hävittää ja muuta ihan kamalaa. Nykyään olemme jo hyvissä väleissä, mutta emme vieläkään puhu siitä aiheesta ollenkaan. Ne roskapuut ovat edessä entistä kauheampana muurina ja etanoita on piha täynnä. Huokaus.
Sisaresi talo oli huonossa kunnossa. Ap:n talo oli heidän mielestä ihana, eikä ollut remontin tarvetta. Ei nyt ihan verrannollinen.
Se näköala ja kävelytie ei muuttunut korjaamisella, samoin ei myöskään naapureiden pusikot tai seinän paksuus. Ihan sama siis. Olin kuitenkin ollut kuulema kamala, kun olin mennyt sanomaan muutamasta tosiasiasta. En sanonut niistä edes rumasti, vaan huolissani ja asian todeten. Viestinviejä ammutaan aina.
Tässäkin ap:n tapauksessa tarina voi ensinnäkin olla täysin keksitty, hyvin väritetty ja vain yhdeltä kantilta kirjoitettu, joten emme kuule koskaan mikä on totuus.
Mammat ovat hyperventiloineet taas oikein monen sivun edestä! Voi mammat, käyttäisitte joskus energianne viisaammin.
Mono vaan perseeseeen tommosille ” ystäville” 🥊🤬
Eivät ole ystäviä ,kai lopetit ystävyyden siihen? Teidän ei tarvitse edes ystävien suusta kuunella negatiivista arvostelua,sen enempää ei sukulaisten.Ystäviä tulee aina ja menee elämässä.Sukua ei tosin voi vaihtaa ,mutta niiden kanssa ei pakko olla kontakti.