Tein sen virheen, että valitsin kouluttamattomamman puolison
Hän ei pärjännyt hyvin koulussa ja ajattelun tahmeuden sekä logiikan puutteen huomaa arkielämässä. Minä koen ärsyttävänä ja ahdistavana kun mies ei ymmärrä asioita, on hidas ja minä olen meillä se skarpeimmillaan kaikessa. Kadun niin hirveästi, etten ottanut korkeakoulutettua tavoitteellista puolisoa, olen kateellinen teille jotka teitte aikanaan fiksumman valinnan.
tv. Maisterinainen, amiksen käyneen vaimo, yhteisten lasten äiti
Kommentit (115)
Yhteisön pelko..
12.10.2014 18:23
+3
Sulje
Tarkoitatko hesarin artikkelissa mainitun -kostoporno- tapaista toimintaa. Silloin taustalla on suuremmatkin tarkoitusperät kuin vain oman pettymyksen purkamista.
Monethan jäivät artikkelin mukaankin vain roikkumaan nettiin, tunkeutumaan toisten elämään ja purkaen kiihkoissaan omia rajoitteitaan, eihän ihmiset aina edes tunne oikeasti toisiaan, joten mitään konkreettista ei välttämättä ole edes tapahtunut, vain toisen(ten) kuvitelma, että nyt heidän on pakko toimia noin, muuten heidän elämänsä on "uhattu", narsisti voi luulla menettävänsä kasvot yhteisössä, jos ei kerkiä tuhoamaan, ivaamaan toista. Ihme yhteisöjä, joissa hypitään narsistien pulmien/pillien mukaan (viattomia he eivät ole jos ajautuvat kiihkoon mukaan, alistuvia kylläkin) . Käsittelevät siis yleensä kaksinaismoraalin kautta asiaa.
Kontrollin haluinen narsisti, tuskin siihen pelkkä lapsellinen (lue keskenkasvuinen
joka haluaa loukata pikaistuksissaan) määritelmä riitä, ellei sitten jää yhteen
kertaan.
Kuten sosporno, kostopornossa halutaan mässäillä toisten asioilla, ja kellä niin huonosti asiat omassa elämässä, että elämä on toisten asioissa (sta) kiinni.
Yhteisön vaikutusval
14.10.2014 08:51
0
Sulje
Jos tälläista -kostoporno- toimintaa hivenen avaa, niin mitä sieltä taustalta paljastuu? Tämäkin eräs hyvin suuri volyyminen vaiettu tapaus kuvastaa yhteisöä(jä) hyvin paljon. Kun tekijöiden tarkoitus oli saada ihminen tuhouttua rajulla nettilietsonnalla itsemurhaan, jotta he välttyisivät syytteiltä (ei tulisi ilmi, mitä he tekivät/toimivat ensimmäisen rikosasian tiimoilta).
Niin minkälaiset ihmiset menevät mukaan toiseen aaltoon, kun ensimmäisestä on taakse jätetty. Toisella rajummalla ykstityisyyteen tunkeutumalla, saivat mukaan sellaiset miehet, jotka ulkonäöltään rumia (tässä rumuuden kautta kuvataan ihmisen luonnetta, mihin on itsensä ulkonäkönsä takia asemointunut), ja sellaisia, joilla ei näytä naisseuraa juurikaan ollut, eli hyvinkin sellaisia miehiä, jotka muistuttavat alkuperäisiä tekijöitä. Heidän motiivinaan on "kostofantasia", he saavat nyt nautintoa pelkästään siitä, että he saavat olla mukana halventamassa naista. Mitään he eivät tee suuntaan eikä toiseen, mutta kävelivät transsissa kaduilla putkikatsepäälle, kun he jäivät "kiinni" asiasta heille todettuaan.
Vähän noista miehiä muistuttavat ovat eniten innoissaan "suhdepuheista" ja toiveista päästä siihen.
Toinen mies ryhmä on nuorten miesten ryhmä, joilla testoteroniuhmaa, jota he eivät osaa kohdistaa mihinkään järkevään toimintaan, eivät vielä ole tulleet miehiksi, joilla se jo tasapainossa, heitä hallitsee siis pelko joutua alistetumpaan asemaan (sen jälkeen kun ns. joutuivat lukemaan nettipalstalta, mihin innoissaan menivät seuraamaan, sellaista tekstiä, mikä sai heidät tuntemaan joutuvansa alakynteen). Uhma ja uho, mikä ei johda mihinkään.
Kolmas miesryhmä on vähän sellaiset alamaailman näköiset tyypit, jotka haluavat lyödä, koska heille on sanottu, että joku nainen olisi vahvin ja kovin jne. sellaisia yksinkertaisen näköisiä "koviksia", pienempi ryhmä on samaan ryhmään kuuluvat sadistisimmat miehet, jotka haluaisivat sen näyttää samasta syystä (naiset eivät ole mitään). Nuo miehet myös puhuvat "panemisesta" että ehkä siihen kelpaisi.
Wanna-be keskiluokkamiehet pyrkivät esittämään yllämainittua tahoa.
Sitten ne, joiden mielestä tämä niin kuin teinien ryhmäerotus jakoa, kuin karjaa eri karsinoihin jakamista, tyyliin -tää ois niinkuin hesassa erilainen- sitä saa maalla nauraa. Heille miesten kostofantasiointi näkyy siis teinimäisenä kiusaamisasiana, ja heitä ohjaa pelko, etteivät olisi ryhmässä juuri oikeanlaisia.
Viitsiikö naisista mitään sanoa? moni menee tyypillisesti suurempaan kiihkoon kuin miehet ikinä pysty (johtuen naisten pelosta, jolloin he tekevät sen likaisemman työn mitä suurimmalla mielihyvällä, kuten tämä suurin levittäjänainen tekee). Harva nainen näitä pystyy käsittelemään, joutuvat törmäämään siihen tosiasiaan, minkälaisia miehet oikeasti ovat, keiden seurassa he pyörivät.
Asiat näyttäytyvät todellakin suuresti erilaisesta ken asiasta puhuu, tietyt asiat ovat oikeasti totuuksia, niihin ei pelkästään joku mielipide-ero tulisi vaikuttaa. Esim. on tiettyjä asioita, mitkä jäävät aiheuttamaan ristiriitoja, kun ei välitetä ottaa asioista selvää, vaan ajatellaan vain itsekkäästi ja omista haluista käsin asioita, esim. muistan v 2007 laihtumisen johtuneen järkytyksestä, ja kun ei pystynyt syömään mitään pariin päivään, laihtui monta kiloa. Se ei siis johtunut mistään positiivisesta asiasta (mitä täysin turhanpäiväisesti spekuloitiin täysin väärästä kulmasta, kun ei toisesta välitetä, vaan nähdään asiat omien linssien läpi).
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 08:53"]
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 08:34"]
Mulla oli puuseppämies (erottiin ihan muista syistä) ja ko. tyyppi oli todellakin fiksumpi kuin minä "maisterisnainen". Että joo, joskus se ei ole älystä, vaan kiinnostuksenkohteista kiinni. Ainoa asia mikä hänessä harmitti, oli se, että kyvyt ja älykkyys paistoi kilometrien päähän - täysin hukkaanheitettyinä hantti (vaikkakin hyväpalkkaisessa) hommissa.
[/quote]
Aika ikävä asenne sulla. Mies tekee työtä, josta (oletettavasti) pitää, ja sitä olet sitä mieltä, että se on lahjakkuuden hukkaanheittämistä, MUTTA onneksi palkka sentään on hyvä.
Ihan vain tiedoksi, kaikki eivät kykene puusepän hommiin.
[/quote]
No eipä se mies kuule tehnyt niitä puusepänhommia, vaan ihan perus roudarintöitä (ja siihen ei tarvitse EDES sitä amiskoulutusta). Ihan tiedoksi vaan. Minusta on ikävää, että fiksu ihminen tekee duunarihommia (kun selvästi olisi ainesta vaikka mihin) ja sitten kitisee kotona, ettei jaksa (kitisi).
Pointti kuitenkin OLI, että hän on fiksu ihminen, joten koulutus ei välttämättä korreloi älykkyyden kanssa. Av-mammat haluavat vaan uskoa, että tuplamaiserikoulutus on joku tie älykkyyteen ja auvoiseen onneen.
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 08:53"]
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 08:34"]
Mulla oli puuseppämies (erottiin ihan muista syistä) ja ko. tyyppi oli todellakin fiksumpi kuin minä "maisterisnainen". Että joo, joskus se ei ole älystä, vaan kiinnostuksenkohteista kiinni. Ainoa asia mikä hänessä harmitti, oli se, että kyvyt ja älykkyys paistoi kilometrien päähän - täysin hukkaanheitettyinä hantti (vaikkakin hyväpalkkaisessa) hommissa.
[/quote]
Aika ikävä asenne sulla. Mies tekee työtä, josta (oletettavasti) pitää, ja sitä olet sitä mieltä, että se on lahjakkuuden hukkaanheittämistä, MUTTA onneksi palkka sentään on hyvä.
Ihan vain tiedoksi, kaikki eivät kykene puusepän hommiin.
[/quote]
No eipä se mies kuule tehnyt niitä puusepänhommia, vaan ihan perus roudarintöitä (ja siihen ei tarvitse EDES sitä amiskoulutusta). Ihan tiedoksi vaan. Minusta on ikävää, että fiksu ihminen tekee duunarihommia (kun selvästi olisi ainesta vaikka mihin) ja sitten kitisee kotona, ettei jaksa (kitisi).
Pointti kuitenkin OLI, että hän on fiksu ihminen, joten koulutus ei välttämättä korreloi älykkyyden kanssa. Av-mammat haluavat vaan uskoa, että tuplamaiserikoulutus on joku tie älykkyyteen ja auvoiseen onneen.
[/quote]
Kannattaisiko sitten mainita, että mies ei tehnyt kyseisiä hommia, ja kitisi kotona jaksamistaan? Ei täällä kenelläkään ole kristallipalloa.
Tekstistäsi saa sen kuvan, että mies tekee ahkerasti töitä, mutta sinä et ole tyytyväinen kuin palkan suuruuteen. Turhaan hermostut, jos itse annat vajavaisen kuvauksen.
Koulutta-matto-mamman. Hauska sana.
Tuossa tulee vielä lasten perimä. Niistäkin saattaa tulla hitaita.
Usein mietin, että tuntuisi suorastaan jotenkin kammottavalta olla selvästi hidasjärkisen ihmisen kanssa. Vähän kuin jonkun eläimen kanssa olisi.
Juu, tiedän mitä tarkoitat. Itse erosin pitkästä suhteesta kun miehen hitaus ja yksinkertaisuus joka aluksi oli jotenkin hellyyttävää alkoi käydä liiaksi hermoille.
Kumma juttu, että noinkin älykäs kuin ap, on mennyt ja valinnut lastensa isäksi moisen ameeban. Niinpä niin.
Niin tuntuukin. Se ahdistus, kun toinen kommentoi täysin epäloogista aloittamasi keskusteluun..se päroivon tunne mikä silloin iskee :/ yritän sitten miettiä, että en ole itsekään täydellinen ja mies osaa esim. Korjata rikkimenneen jonkun tavaran, jota itse en osaisi.... Vaan ei sekään minua tyydytä. Ap
Mun mies varmaan voisi kirjoittaa tuon saman kuin sinä. En oikein osaa sanoa tuohon mitään.. Jos koet että ette tämän takia ole onnellisia tai jotain niin eroa. Miehesi huomaa
Sen kyllä jos koet olevasi teistä viisaampi ja parempi.
Hän ei luultavasti tule muuttumaan (minä en ainakaan)
Kyllä minua välillä harmittaa, etten ole yhtä järkevä, yhtä sivistynyt, tai yhtä menestynyt.
Minä olen sitten maailman empaattisin, iloisin, ystävällisin ihminen -ja tästä mieheni usein sanoo minussa pitävän ja siitä että maalaisjärjellä hoidan asiat mallikkaasti.
Me ihmiset ollaan erilaisia, jos et voi sitä hyväksyä, tee asialle jotain. Onneksi minun mieheni osoittaa viisautensa myös tässä asiassa.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 20:33"]
Juu, tiedän mitä tarkoitat. Itse erosin pitkästä suhteesta kun miehen hitaus ja yksinkertaisuus joka aluksi oli jotenkin hellyyttävää alkoi käydä liiaksi hermoille.
[/quote]
kerro lisää. Mitkä olivat eron painavimmat syyt, mitä sanoit puolisolle? Mitä hän teki työkseen? Millainen sä oli ja miten isyys nyt eron jälkeen? Koetko, että oli oikea teko erota? Mietin usein, että se ärsytys mikä mulla nyt on, vaikuttaa äitiyteenikin ja vie energiaa, paremmin menisi yksin. Ap
Voihan sen pitää ikäänkuin talonmiehenä ja antaa sen tehdä pieniä kodinhoitohommeleita ja hankkia sitten älykkäämpää seuraa rakastajaksi. Amishyypiö tuskin uskaltaa valittaa kun ei kuitenkaan saisi parempaa naista, korkeintaan jonkun Siwan kassan.
En todellakaan kuvittele olevani mikään älykkö, on paljon minua terävämpiä ihmisiä, myös tavoitteellisempia - oosoitinhan epävarmuutena ottaessani opiskeluaikana nykyisen seurustelukumppanikseni. Meheni on taitava korjaamaan asioita, mutta ei i ole mikään maailman empaattisen ja valoisin ihminen, vaan ikävää se, että on negatiivinen ja äksyilyilijä vielä kaiken lisäksi. Teen pidempiä päiviä ja panostan uraan toisin kuin hän, hän sitten hakee lapset hoidosta aikaisin iltapäivällä ja tullessani töistä kotiin käskee viedä ulos että saa itse iltarauhaa - tietenkään en tähän suostu, mutta siis hän yrittää, on laiska. Ap
Ymmärrän. En voisi elää, jos en voisi puolisoni kanssa argumentoida asioita, väitellä rakentavasti esim. politiikasta, jolloin molemmat voivat oppia lisää. Välillä joudumme pattitilanteeseen ja silloin haemme apua wikipediasta :D Mutta se tunne, jos joutuu jonkun tyhmän ja hitaan kanssa tekemisiin ja sanoo jotain ja näkee toisen tyhjän katseen tai vielä pahempi on se, että toinen vastaa jotain puuta heinää, kun ei ymmärtänyt mitään mistä puhuttiin, mutta ei myönnä sitä. Tieten tahtoen en ketään loukkaa tai puhu mitenkään liian vaikeasti, mutta joskus olettaa jonkun ihmisen olevan fiksu ja sitten hän ei olekaan... Tsempit ap:lle.
Olen joskus miettinyt, että tartteisin kunnon rakastajan ja seuralaisen vaikka teatteriin..vaan en lähtisi toista siten loukkaamaan oikeasti, ja lapsethan kärsisi jos jäisin kiinni ja isä vielä kostaisi heidän kauttaan..eli olisi entistä äksympi isänä. Ap
Kyseessä on kuiteskin lastesi isä, joka ei ilkeyttään ole hidas. Kai hänestä jotain kivaa löytyy? Yritä jaksaa, yhtä älykkään löytäminen ei ole helppoa ja kelpaisitko sitten sille älykkäälle? Niille kun nykyään pitää plla maratoonien juoksijoita, eikä mikään Helsinki maraton riitä.
Tämä ketju pahentaa oloani entisestään. Oikeasti, elän näissä fiiliksissä että sen toisen katse on tyhmä eikä keskustelua tulee, jotain v-totu kommenttia sitäkin herkemmin. Minkä mokan teinkään... Ja nyt on perhe, tahtoisi lasten kotia rikkoa. Ap
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 22:30"][quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 21:26"]
Vähän asian vierestä, mutta täytyy sanoa, että "älykkääksi" ihmiseksi sinun suomen kielen taitosi eivät ole millään muotoa korkeakoulutasoa.
[/quote]
Vähemmistö krokeakoulututkinnon suorittaneista kirjoittaa hyvin. Jopa pääaineenaan suomen kieltä tai tiedotusoppia opiskelleet järkyttävät joskus osaamattomuudellaan.
[/quote]
Ei kai ne opi kirjoittamaan, kun kopioivat vain jonkun toisen aiemmin kirjoittamaa tekstiä.