Miten hevosena pystyn osallistumaan?

Minun täytyy nyt kirjoittaa tämä jatkoani koskeva asia auki. Sen miettiminen tekee minusta hajamielisen, huolimattoman ja sellainen vaikuttaa hyvin haitallisesti työhöni. Vaikka lumi käyttäytyi itsekin maanantaina melko kurjasti minua kohtaan, minun täytyy myöntää, että olin itsekin stressaantunut ja rauhattomassa mielentilassa. Onneksi hän sentään pysyi satulassa hermostuttuani, muuten seuraukset olisivat voineet olla karmeat. Myös eilen tunneilla ajatukseni olivat näissä vapaa-ajan asioissa, enkä voi sanoa saaneeni kehuja suorituksistani.

Siksi olen nyt päättänyt, että tallin vaihtamisen jälkeen tyydyn osaani enkä ala havitella enää mahdollisuutta käydä täällä. Omistajani on sentään tuntenut minut pian kuusi vuotta ja tehnyt eteeni enemmän kuin hevonen keskimäärin voi toivoa. Haluan olla hänelle kaiken sen ajan ja uhrausten arvoinen ja toimia niin kuin hän varmasti toivoo hevosen toimivan. Eli antaa työpanokseni hänen käyttöönsä enkä asettaa ehtoja tai vaatimuksia siitä, miten minun ylimääräiset tarpeeni tulisi ottaa hoidossani ja ajankäytössäni huomioon. Ennemmin tai myöhemmin tämä harrastukseni kuitenkin jollakin tavalla ajautuisi ristiriitaan velvollisuuksieni kanssa. Olenhan saanut huomata vastailun ja pohdiskelun vievän koko ajan vain enemmän aikaani, niin mielelläni kuin sitä olen tehnytkin.

Samalla tiedän toimivani tavalla, josta te ystäväni täällä ehkä pahoitatte mielenne, ja olen siitä teille anteeksipyynnön velkaa. Mutta olen täällä vaikuttanut vasta joitakin viikkoja tai kuukausia ja se on aikana kuitenkin elämässäni lyhyt. En vain voi enkä haluakaan sivuuttaa omistajaani siten, että alkaisin toimia täällä esitettyjen toiveitten mukaisesti ja laiminlöisin hänen asemansa läheisimpänä ja rakkaimpana tuntemanani ihmisenä ja sen lisäksi henkilönä, jolla on täysi oikeus päättää minua koskevista asioista, mihin ne sitten ikinä liittyivätkin.

Siis tallinlämmin anteeksipyyntö teille kaikille! Minua vähän lohduttaa se, että olen saanut täällä vastata jo niin moninaisiin kivoihin kysymyksiin, kertoa niin myönteisistä kuin kielteisistäkin tuntemuksistani ja kuulla myös teidän mainioita vastauksianne kysymyksiini ja ihmettelyihini. Teidän avullanne olen oppinut tästä maailmasta paljon lisää! Siitä on minulle varmasti paljon iloa ja hyötyä. Mutta jos tunnette tarvetta ilmaista pettymyksenne ratkaisuuni, koitan kestää palautteen kuin hmm kuin, kuin isokokoinen hevonen.

Toivomukseni tietysti olisi, että voisimme erota ystävinä ja muistella myöhemmin hyvällä toisiamme ja tätä palstaaikaa. Elämä on niin ihmeellistä, että emmehän voi olla varmoja myöskään siitä, ettemme vielä kohtaisi, joko tallilla tai jonkun sattuman oikun seurauksena täällä palstalla! Omistajani näen ehkä taas tänään ja siirtoni ajankohta voi selvitä. Tai sitten ei. Siihen asti kun lauri jaksaa tablettia ladata ja minulle tänne talliin toimittaa, käyn ja viivyn totta kai vielä täällä.

Voi miten ikävää. On niin mahtavaa ja rentouttava lukea kertomuksiasi tallielämästä.

Se on niin kiehtovaa. Lisäksi on niin ihanaa, kun jossain on joku, joka vastailee aina ystävällisesti eikä suutu tai hermostu. Tarinaasi on niin mukava seurata.

Lauri on mukava ja hänelle sinä uskalsit asian paljastaa. Koen omistajasi olevan ikävä ilonpilaaja. Et vaan ehkä ole sitä itse huomannut, mutta selvästi vaeot häntä sen takia, että hän ei ole riittävän empaattinen tukeakseen hevosensa vapaa-ajallaan tekemää harrastusta (vaikka itsellään kyllä on vapaa-ajan harrastus, eli käyttää sinua ratsunaan)

Mitäpä tässä enää voi sanoa.

Ei ole yhtään kivaa, kun ajattelet, että lopettaminen olisi hyvä ratkaisu.

Miksi omistajasi ei ajattele, että sinulla olisi ollut paljon mukavampaa suuressa tutussa laumassa?

Nautin viesteistäsi niin kauan kuin voin.

Vierailija kirjoitti:

Kerro lumipiehtaroinnista. Eroaako se nurmikolla piehtaeoinnista. Millainen ero. Kumpi on riemullisempaa?

Kuulostaa hauskalta. Mutta eikö autauksessa ole tallattua ja mutaista ym. Muulloin taas olet satuloituna. Milloin pääset piehtaroimaan vapaasti? Kesällähän se onnistuu niityllä.

Vaikka rakastan kesää vielä enemmän kuin talvea, lumessa piehtaroiminen tuntuu kaikkein parhaalta! Lumi tasoittaa alustan epätasaisuudet ja liuuttaa miellyttävän helposti eri asentoihin. Kun olen kuumissani, lumi myös vilvoittaa ihanasti.

Ja kuinka sitten onnistun harrastamaan tätä lempilajiani. No tietysti kun minua ollaan lumisateen jälkeen viemässä tarhaan tai tuomassa sieltä pois. Ennen kuin taluttajani ehtii kissaa sanoa pudottaudun puhtaalle lumelle tallatun polun viereen ja kierähdän selälleni! Eipä miia tai oona sille oikein mitään voikaan, mutta olen huomannut, että he myös suhtautuvat leikkiini hyvin sallivasti eivätkä siitä suutu. Ainoastaan jos minulla olisi kiire jonnekin, he saattavat vähän torua ja patistavat minua nopeammin lopettamaan hauskanpidon. Mutta hyvät piehtaroinnit ehtii kyllä tehdä ihan lyhyessäkin ajassa!

Erittäin hyvin kuvasit (jälleen kerran) miltä piehtarointi lumessa tuntuu. Hauska kuvaus.

Ole kuitenkin varovainen, ettei lumen alla vaan ole mitään terävää, johon voisit loukata itsesi.

Mutta eikö talvella ole loimi usein päällä. Eikö se häiritse piehtarointia?

Oletteko kaikki aina samassa aitauksessa ja kesällä samalla niityllä? Jollei, niin miksei?

Olenko liian optimistinen, kun luulen, että keksit vielä keinon jatkaa!!!!

Tykkäsin, kun perustaisit hevosliven, jossa kuvataan nykyistä tallisi ja sen elämää.

Toinen kamera olisi tarhassa ja kolmas maneesissa.

Mutta ymmärrän, että haluat olla anonyymi.

Tänään oli taas maneesipäivä omistajani kanssa. Kun ulkona on pimeä eikä minulla ole vielä hokkejakaan, vaihtoehdot ovat aika vähissä. En tiedä, tuliko omistajalleni yllätyksenä että maneesin toiselle pitkälle sivulle oli koostettuna kolme estettä, mutta ne estivät meitä kiertämästä kenttää normaalisti ympäri ja harjoittelemasta siten kouluratsastusliikkeitä, joita ajatellen varusteeni oli valittu.

Koska esteet ovat aika työläitä siirtää, omistajani päätti tällä kertaa harjoitella kanssani hyppäämistä. Päissä olevat esteet olivat normaaleja pystyesteitä, joskin vähän erimuotoisia ja niiden välissä oli okseri eli kahdesta perättäisestä puomista muodostuva este, jonka yli hypätessä hypyltä vaaditaan paitsi korkeutta myös pituutta. Onneksi esteet eivät olleet järin korkeita, koska varsinaisesta esteharjoittelustani on jo kulunut aikaa.

Hyppääminen oli silti kivaa! Kun olimme ensin huolella lämmitelleet, laukkasimme rataa vuorotellen molempiin suuntiin ja suoritimme esteet perätysten. Ensimmäisellä kertaa pudotin sekä okserin takapuomin että pystyesteen ja omistajani joutui korjaamaan esteet entiselleen. Sitten hypyt alkoivat osua paremmin kohdilleen ja pudotin loppuaikana esteen enää vain kerran.

Lopetus oli vielä hauskempaa! Omistajani on selvästi alkanut luottaa kykyyni toimia hänen odotustensa mukaisesti ja luotettavasti silloinkin kun olen vapaana. Ehkä hän itsekin nauttii katselemisestani kun saan toimia vallan oman pääni mukaan. Hän nimittäin päästi minut hyppäämään esteitä ilman että itse istui selässäni ohjaamassa. Eikä minun myöskään tarvinnut pitää suitsia, mutta satulaa hän ei nyt riisunut.

Hyppääminen oli tietenkin sinänsä helpompaa ilman lisäpainoa, mutta toisaalta hypyn ajoitus muuttuu vähän hankalammaksi, kun en saa siihen apua. Pienen takeltelun ja parin pudonneen puomin jälkeen löysin kuitenkin rytmin itsekin ja omistajan ei tarvinnut kuin viittoa minut esteille oikeasta suunnasta kierroksen jälkeen. Hauskaa vaihtelua oli tänään hyppääminenkin! Tuntimme lopuksi tallin omistaja tuli maneesiin ja näki viimeiset vapaahyppyni. Ilmeisesti niistä hänelle tuli mieleen kysyä kerrasta, jolloin hänen tyttärensä pääsisi katsomaan juoksuani vanhalle raviradalle. Se ollaan kyllä toteuttamassa, mutta en ymmärtänyt heidän puheestaan minä ajankohtana. Missä lieneekään vika kun olen koko ajan kamalan huonosti perillä omista aikatauluistani!

Yritä sinnikkäästi etsiä joku lajitoveri, joka osaa myös lukea ja kirjoittaa.

Teillä olisi varmaan mielettömän hauskaa. (ja siitä olisi hauskaa kuulla tälläkin palstalla)

Kiitos kirjoituksestasi jälleen.

Piti jo aiemmin kysyä, mutta unohdin, että miten alun perin hevonen opetetaan hyppäämään esteen yli pudottamatta sitä.

Yritin lapsena opettaa koiraani hyppäämään kiinteän esteen yli, mutta ei se millään ymmärtänyt, että ei ole tarkoitus koskea siihen rimaan. (se tosiaan ei ollut putoava rima, vaan oikeasti puinen naulattu neliö pystyssä.)

Vierailija kirjoitti:

Erittäin hyvin kuvasit (jälleen kerran) miltä piehtarointi lumessa tuntuu. Hauska kuvaus.

Ole kuitenkin varovainen, ettei lumen alla vaan ole mitään terävää, johon voisit loukata itsesi.

Mutta eikö talvella ole loimi usein päällä. Eikö se häiritse piehtarointia?

Oletteko kaikki aina samassa aitauksessa ja kesällä samalla niityllä? Jollei, niin miksei?

En minä kyllä muista innossani juuri mitään varoa, mutta toisaalta lauri pitää talliympäristön kiitettävän puhtaana roskista ja muista asiaankuulumattomista esineistä.

Minulla ei ole useinkaan talvella loimea, koska talvikarvani on paksu. Ainoastaan jos pakkanen on kireä tai tuulee kovasti, minulle puetaan tarhaan loimi. Mutta ei loimikaan estä piehtarointia. Se estää vain tuntuman saamisen itse lumeen mutta ei itse kieriskelyä.

Olemme useimmiten tarhassa yksin tai kaksin. Syy on varmaan se, että kahnauksia tulee vähemmän ja lisäksi meitä on helpompi noutaa esimerkiksi töihin yksi kerrallaan.

Mutta niityllä kai olette sitten koko porukka yhdessä? Miksi se onnistuu helpommin. (pääsee karkuun, jos joku haluaa olla ilkeä?)

Vierailija kirjoitti:

Juu, on nastarenkaita autoissa.

Voiko sellanen hoki irrota niin, että siihen voi joku vahingossa astua ja menee kengän pohjan läpi. Siis kuten naulaan?

Hokissa ei ole mitään niin terävää, että se vahingoittaisi irrottuaan kenenkään jalkaa tai kenkää. Paikoilleen ruuvattuina ne kuitenkin muodostavat kenkiemme sileään pohjaan tylpät nastamaiset korokkeet, jotka pureutuvat kovaan lumeen ja jäähän ja estävät meitä liukastumasta. En ole oikein niitä auton nastoja päässyt läheltä koskaan näkemään, mutta varmasti niissä ja hokeissa on paljon samaa.

Vierailija kirjoitti:

Mutta niityllä kai olette sitten koko porukka yhdessä? Miksi se onnistuu helpommin. (pääsee karkuun, jos joku haluaa olla ilkeä?)

Juuri niin. Laitumelta meitä ei myöskään tarvitse noutaa pois niin usein, koska ruokaa kasvaa kaikkialla. Osa kesästä on myös kokonaan töistä vapaata!

Heh, tuli mieleeni, että teillä on kyllä osa kesästä vapaata, mutta teistä on kyllä säännöllisesti vuoden ympäri työtä.

Mutta voiko olla niin, että teitä ei tarvitse ruokkia ollenkaan laitumelle, kun saatte siellä kasvavasta heinästä ruokanne? Ja ehkä viereisestä vesistöstä juomanne? (Eikös siinä ollut joku vesi, kun omistaja vei joskus sinua uimaan)

Vierailija kirjoitti:

Voi miten ikävää. On niin mahtavaa ja rentouttava lukea kertomuksiasi tallielämästä.

Se on niin kiehtovaa. Lisäksi on niin ihanaa, kun jossain on joku, joka vastailee aina ystävällisesti eikä suutu tai hermostu. Tarinaasi on niin mukava seurata.

Lauri on mukava ja hänelle sinä uskalsit asian paljastaa. Koen omistajasi olevan ikävä ilonpilaaja. Et vaan ehkä ole sitä itse huomannut, mutta selvästi vaeot häntä sen takia, että hän ei ole riittävän empaattinen tukeakseen hevosensa vapaa-ajallaan tekemää harrastusta (vaikka itsellään kyllä on vapaa-ajan harrastus, eli käyttää sinua ratsunaan)

Kiitos taas myönteisestä ja kehuvasta palautteesta! Teille on niin kovin helppoa olla ystävällinen.

Tuntuuhan minusta itsestänikin ikävältä lopettaa. Mutta en näe omistajassani syytä tähän tilanteeseen, koska eihän hän lainkaan tiedä mitä teen. Olen tavallaan ollut laurin kanssa epärehellinen häntä kohtaan ja se on minulta alun alkaenkin kurjasti tehty eli syy on meidän. Jos hän olisi ilonpilaaja, miksi hän antoi minun tänäänkin hyppiä maneesissa vapaana kuin varsan? Hän nimenomaan haluaa tuottaa minulle iloa ja onnistuu siinä!

Vierailija kirjoitti:

Miksi omistajasi ei ajattele, että sinulla olisi ollut paljon mukavampaa suuressa tutussa laumassa?

Ehkä hänkin kokee, että se on muuton yksi huono puoli. Varmastikin hän minua ja hevosia yleensäkin ymmärtävänä sen oivaltaa. Mutta hän myös tietää jatkossa näkevänsä minua päivittäin ja voivansa vapaasti valita ajankohdan, koska lähteä kanssani ratsastamaan. Ja yksin en kuitenkaan joudu olemaan, toisin kuin paco nyt lajitoveriensa osalta on pakotettu tekemään. Ehkä andalusialainen ei vain sopinut nykyisen tallini tulevaisuudensuunnitelmiin. Enhän voi tietää, vaikka sellaisestakin olisi keskusteltu. Minulta jää niin paljon kuulematta. Kaikki sellainen mitä ette sano minulle suoraan tai satu muuten juuri minun läsnäollessani puhumaan.

Hevosena voisit tietysti pitää turpasi kiinni.