Lue keskustelun säännöt.
Esikoinen päiväkodissa ja itse äitiyslomalla. Miksi ongelma?
Tämä tyli kyllä ihan puskista. Esikoisemme on kohta 5 vuotta täyttävä aktiivinen ja sosiaalinen lapsi. Hän meni päiväkotiin kaksivuotiaana kun palasin töihin, on viihtynyt siellä nyt melkein 3 vuotta erinomaisesti, saanut kavereita, aktiviteetteja, oppinut ja kehittynyt hurjasti. Nyt olen raskaana ja en todellakaan osannut odottaa niitä tuomitsevia katseita ja kommentteja mitä saan kun lyllerrän 9kk mahani kanssa viemään lasta päiväkotiin. Tämä kritiikki tulee hoitajilta, omalta äidiltäni ja joiltakin kavereilta.
Onko oikeasti niin, että ihmisten mielestä olen huono äiti kun annan lapsen olla päiväkodissa? Päiväkodissa lapsi saa leikkiä, olla kavereiden kanssa jne mutta lapsen paikka on kotona, vaikka se sitten olisi 9kk raskaana olevan väsyneen liitoskipuisen äidin kanssa, jonka liikkumistahti on kilppariakin hitaampi? Ja sitten kun vauva syntyy niin silloinkin on parempi että tuo vilkas ja innokas lapsi ei pääse esim puistoon, ulos jne, muuta kun silloin kun vauvan aikataulut antaa myötä? Että väsynyt ja luultavasti pahasti univsajeisen äidin ja vastasyntyneen kanssa on parempi olla kun hänelle suunnitellussa ympäristössä päiväkodissa? Tuli NIIN yllätyksenä että joku voi olla tätä mieltä.
Kommentit (594)
Jotenkin outoa, että päivähoidossa pienestä pitäen olleet tarvitsevat aikuisena enemmän mielenterveyspalveluja kuin vanhempansa koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outoa, että päivähoidossa pienestä pitäen olleet tarvitsevat aikuisena enemmän mielenterveyspalveluja kuin vanhempansa koskaan.
Käyttävät, tarvitseminen on ihan toinen asia.
Itse tunnen paljon iäkkäämpiä ihmisiä, jotka eivät ole olleet päivääkään varhaiskasvatuksen piirissä, eivätkä sen puoleen myöskään mielenterveyspalveluiden. Tarvetta olisi, mutta ”en minä mikään hullu ole...”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan se pikkiriikkinen esikoinenkin värvättiin kotitöihin ja hoitamaan pienempiä.
Ei koskaan ennen ole tällaisia vaatimuksia ollut äideille kuin nykyään.
Itse vartuin lähinnä leikkikehässä. En muista äitini ikinä olleen kanssani, jutelleen kanssani tai edes tutustuneen minuun.
Jep, minun enostani on kuvia kun hän istuu leikkikehässä ulkona, vieressä vahtina pappa joka ei kuulemma juuri enää kuullut eikä nähnyt ja liikkuikin lähinnä siihen talon viereen tuolille ja takaisin sisään. Tämä oli kuulemma ihan yleinen käytäntö silloin, työkykyiset oli töissä ja joku raihnainen katsoi lapsia, niin mummoni on kertonut. Ei ehkä nykyään enää menisi läpi.
Niinpä, jos nyt on siis edes ollut joku vahtimassa. Ennen päiväkoteja saatettiin jättää lapset jopa yksin kotiin vaikkapa pöydänjalkaan sidottuna, etteivät pääse tekemään pahojaan: https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000007682830.html
Omat vanhempani ovat tuota ikäluokkaa ja todellakin oli yleistä että lapset olivat omillaan. Aika hyvin kuvaavaa tuolle ajalle on mummoni tokaisu, ettei hän koskaan kerennyt sairaalaan synnyttämään - ei siis ollut syöksysynnyttäjä, vaan kaikki lapset syntyivät kiireisimpään sadonkorjuuaikaan. Ei ollut aikaa maata sairaalassa päiväkausia moisen pikkujutun takia...
Maaseudulla ne kotiäidit ja kotiapulaiset eivät suinkaan omistautuneet lasten kasvattamiselle, vaan työlle. Ja todellakin olisivat laittaneet lapsensa päiväkotiin - virikehoitoon- jos olisivat voineet. Vaikka periaatteessa kotihoitokin oli senaikaisiin stantardeihin nähden mahdollista ja ihan riittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo sekin on ihan todellisuutta, jonka jokainen voi nähdä omin silmin kun vie lapsensa hoitoon/hakee sieltä, että siellä alle 3-vuotiaat kärsivät aikuisen huomion puutteesta.
Mulla aina sydän särkyy kun näen pienten 1-2-vuotiaiden taaperoiden lauman kilpailemassa yhden päiväkodin hoitajan sylistä ja huomiosta. Lapset itkevät eivätkä ymmärrä, minne äiti on kadonnut, ja yrittävät kiivetä hoitajan syliin. Kukin pääsee hetkeksi vuorollaan.
3-6-vuotias pärjää päiväkodissa ihan eri tavalla. Puhe sujuu jo ja on tarpeita kavereille.
Päiväkodit pitäisi olla 2,5v alkaen, ei 1,5v alkaen. Ihmisen kehityspsykologian mukaan sosiaalistumiskausi alkaa n. 2,5-3-vuotiaana.
En tällä halua ketään syyllistää, tämä on vain fakta.
Lasta saa hoitaa 3-vuotiaaksi kotona ja kotihoidontuen lisäksi voi hakea toimeentulotukea ja asumistukea. Puolison tulot vaikuttavat kylläkin.
Kannustan kaikkia jotka ovat terveitä hoitamaan lapsensa 3-vuotiaaksi kotona. Pienten lasten äitien painostaminen takaisin töihin kun lapsi on 1,5v ei ratkaise työllisyysongelmia. Ensinnäkään kaikilla ei ole edes töitä mihin palata ja Suomessa on yllin kyllin lapsettomia työttömiä.
Vanhempainvapaan voi hyvin jakaa niin, että mahdollisesti imettävä äiti on 1,5v kotona ja isä/toinen äiti seuraavat 1,5v kotona. Se on lyhyt aika pois työelämästä loppupeleissä.
AP:n lapsi on 5v, se on eri asia. Sen ikäisen paras on todellakin olla päiväkodissa.
Eipä kannata yleistää. Oma lapseni oli reilu 1,5-vuotias, kun korona-aika alkoi ja päiväkoti meni kiinni. Siihen asti hän oli mennyt joka aamu sinne oikein innoissaan, eikä olisi iltapäivällä aina malttanut lähteä kotiinkaan, kun oli leikit kesken. Korona-ajan ensimmäiset viikot hän osoitti joka aamu rattaitaan ja sanoi haluavansa päiväkotiin.
Olin etukäteen ajatellut, että tuossa iässä lapsi olisi vielä liian pieni päivähoitoon, mutta meidän sosiaaliselle, rohkealle ja aktiiviselle lapselle se on ollut juuri oikea paikka. Nimenomaan se, mitä näen lasta viedessä ja hakiessa on näyttänyt minulle, että tämä oli myös lapsen kannalta oikea ratkaisu. Ujon ja herkän lapsen kohdalla asia voi tietysti olla toinen, mutta eivätköhän vanhemmat itse tunne lapsensa parhaiten.
Haluaisin niin nähdä näitä palstalaisten sosiaalisia, rohkeita ja aktiivisia vesseleitä, joiden vanhemmat taas elävät kaukana kaikista, ei ole sukulaisia, ei haluta tuntea naapureita, ei tunneta ketään harrastusten kautta, ei tukiverkon riekalettakaan missään.
Ei sitten niin vähimmässäkään määrin uskottavia nämä tarinat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo sekin on ihan todellisuutta, jonka jokainen voi nähdä omin silmin kun vie lapsensa hoitoon/hakee sieltä, että siellä alle 3-vuotiaat kärsivät aikuisen huomion puutteesta.
Mulla aina sydän särkyy kun näen pienten 1-2-vuotiaiden taaperoiden lauman kilpailemassa yhden päiväkodin hoitajan sylistä ja huomiosta. Lapset itkevät eivätkä ymmärrä, minne äiti on kadonnut, ja yrittävät kiivetä hoitajan syliin. Kukin pääsee hetkeksi vuorollaan.
3-6-vuotias pärjää päiväkodissa ihan eri tavalla. Puhe sujuu jo ja on tarpeita kavereille.
Päiväkodit pitäisi olla 2,5v alkaen, ei 1,5v alkaen. Ihmisen kehityspsykologian mukaan sosiaalistumiskausi alkaa n. 2,5-3-vuotiaana.
En tällä halua ketään syyllistää, tämä on vain fakta.
Lasta saa hoitaa 3-vuotiaaksi kotona ja kotihoidontuen lisäksi voi hakea toimeentulotukea ja asumistukea. Puolison tulot vaikuttavat kylläkin.
Kannustan kaikkia jotka ovat terveitä hoitamaan lapsensa 3-vuotiaaksi kotona. Pienten lasten äitien painostaminen takaisin töihin kun lapsi on 1,5v ei ratkaise työllisyysongelmia. Ensinnäkään kaikilla ei ole edes töitä mihin palata ja Suomessa on yllin kyllin lapsettomia työttömiä.
Vanhempainvapaan voi hyvin jakaa niin, että mahdollisesti imettävä äiti on 1,5v kotona ja isä/toinen äiti seuraavat 1,5v kotona. Se on lyhyt aika pois työelämästä loppupeleissä.
AP:n lapsi on 5v, se on eri asia. Sen ikäisen paras on todellakin olla päiväkodissa.
Eipä kannata yleistää. Oma lapseni oli reilu 1,5-vuotias, kun korona-aika alkoi ja päiväkoti meni kiinni. Siihen asti hän oli mennyt joka aamu sinne oikein innoissaan, eikä olisi iltapäivällä aina malttanut lähteä kotiinkaan, kun oli leikit kesken. Korona-ajan ensimmäiset viikot hän osoitti joka aamu rattaitaan ja sanoi haluavansa päiväkotiin.
Olin etukäteen ajatellut, että tuossa iässä lapsi olisi vielä liian pieni päivähoitoon, mutta meidän sosiaaliselle, rohkealle ja aktiiviselle lapselle se on ollut juuri oikea paikka. Nimenomaan se, mitä näen lasta viedessä ja hakiessa on näyttänyt minulle, että tämä oli myös lapsen kannalta oikea ratkaisu. Ujon ja herkän lapsen kohdalla asia voi tietysti olla toinen, mutta eivätköhän vanhemmat itse tunne lapsensa parhaiten.
Haluaisin niin nähdä näitä palstalaisten sosiaalisia, rohkeita ja aktiivisia vesseleitä, joiden vanhemmat taas elävät kaukana kaikista, ei ole sukulaisia, ei haluta tuntea naapureita, ei tunneta ketään harrastusten kautta, ei tukiverkon riekalettakaan missään.
Ei sitten niin vähimmässäkään määrin uskottavia nämä tarinat!
En ymmärrä mitä ajat takaa, mutta oletko koskaan edes käynyt Helsingissä?
- Tosi monella on ne sukulaiset kaukana
- En ymmärrä mihin ihmeeseen naapurien tunteminen liittyy
- Minkä harrastusten? Meinaatko että joku mun ranskan tunniltani olisi mun perheelle joku? Miten? Mikä?
- Tukiverkot on useimmiten sukulaisia, jotka asuu kaukana, ks kohta yksi
- Jonkin verran käytämme ostopalveluja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo sekin on ihan todellisuutta, jonka jokainen voi nähdä omin silmin kun vie lapsensa hoitoon/hakee sieltä, että siellä alle 3-vuotiaat kärsivät aikuisen huomion puutteesta.
Mulla aina sydän särkyy kun näen pienten 1-2-vuotiaiden taaperoiden lauman kilpailemassa yhden päiväkodin hoitajan sylistä ja huomiosta. Lapset itkevät eivätkä ymmärrä, minne äiti on kadonnut, ja yrittävät kiivetä hoitajan syliin. Kukin pääsee hetkeksi vuorollaan.
3-6-vuotias pärjää päiväkodissa ihan eri tavalla. Puhe sujuu jo ja on tarpeita kavereille.
Päiväkodit pitäisi olla 2,5v alkaen, ei 1,5v alkaen. Ihmisen kehityspsykologian mukaan sosiaalistumiskausi alkaa n. 2,5-3-vuotiaana.
En tällä halua ketään syyllistää, tämä on vain fakta.
Lasta saa hoitaa 3-vuotiaaksi kotona ja kotihoidontuen lisäksi voi hakea toimeentulotukea ja asumistukea. Puolison tulot vaikuttavat kylläkin.
Kannustan kaikkia jotka ovat terveitä hoitamaan lapsensa 3-vuotiaaksi kotona. Pienten lasten äitien painostaminen takaisin töihin kun lapsi on 1,5v ei ratkaise työllisyysongelmia. Ensinnäkään kaikilla ei ole edes töitä mihin palata ja Suomessa on yllin kyllin lapsettomia työttömiä.
Vanhempainvapaan voi hyvin jakaa niin, että mahdollisesti imettävä äiti on 1,5v kotona ja isä/toinen äiti seuraavat 1,5v kotona. Se on lyhyt aika pois työelämästä loppupeleissä.
AP:n lapsi on 5v, se on eri asia. Sen ikäisen paras on todellakin olla päiväkodissa.
Eipä kannata yleistää. Oma lapseni oli reilu 1,5-vuotias, kun korona-aika alkoi ja päiväkoti meni kiinni. Siihen asti hän oli mennyt joka aamu sinne oikein innoissaan, eikä olisi iltapäivällä aina malttanut lähteä kotiinkaan, kun oli leikit kesken. Korona-ajan ensimmäiset viikot hän osoitti joka aamu rattaitaan ja sanoi haluavansa päiväkotiin.
Olin etukäteen ajatellut, että tuossa iässä lapsi olisi vielä liian pieni päivähoitoon, mutta meidän sosiaaliselle, rohkealle ja aktiiviselle lapselle se on ollut juuri oikea paikka. Nimenomaan se, mitä näen lasta viedessä ja hakiessa on näyttänyt minulle, että tämä oli myös lapsen kannalta oikea ratkaisu. Ujon ja herkän lapsen kohdalla asia voi tietysti olla toinen, mutta eivätköhän vanhemmat itse tunne lapsensa parhaiten.
Haluaisin niin nähdä näitä palstalaisten sosiaalisia, rohkeita ja aktiivisia vesseleitä, joiden vanhemmat taas elävät kaukana kaikista, ei ole sukulaisia, ei haluta tuntea naapureita, ei tunneta ketään harrastusten kautta, ei tukiverkon riekalettakaan missään.
Ei sitten niin vähimmässäkään määrin uskottavia nämä tarinat!
Huvittavaa kuulla, ettei totuus omasta lapsesta ole uskottava. :D Omat vanhemmat asuvat kaukana juu emmekä tunne naapureita (asumme 6-kerroksisessa talossa, jossa asukkaat vaihtuvat aika tiheään). Harrastuksia meillä oli vauvavuonna paljonkin, mutta ne loppuivat suurimmaksi osaksi vauvavuoden loppuun. Ne lapset, joihin siellä tutustuttiin, menivät myös päiväkotiin alle 1,5-vuotiaana, joten eipä niistäkään olisi ollut seuraa päiväsaikaan. Ainut lähisuvun samassa kaupungissa asuva lapsi on 3 vuotta vanhempi kuin meidän, joten eipä hänkään korvaa samanikäistä leikkikaveria (ja hän on toki myös päiväsaikaan päiväkodissa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ysärillä omat lapsensa saaneelle tämä keskustelu tuntuu tosi oudolta. Silloin lapsen oikeus kunnalliseen päivähoitoon loppui tasan sinä päivänä, kun äitiysloma alkoi. Ei kyllä olisi tullut mieleenkään pitää vanhempaa lasta hoidossa, kun itse olin kotona, vaikka se olisikin ollut mahdollista.. Helpompaa ja mukavampaa olla kotona ja elää omien, vapaampien aikataulujen mukaan.
Tämähän on puhdasta valetta. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli nimenomaan 1990-luvun alussa.
Ei, vaan väittämäsi on valetta. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli 1996 (tai 1997, en muista varmaksi).
Itse olisin kovasti toivonut voivani pitää esikoisen päivähoidossa siihen asti kun toinen lapsi syntyy. Raskaus oli vähän haasteellinen ja minulla oli paljon ylimääräisiä lääkärikäyntejä, tutkimuksia ym. siinä loppuraskaudessa ja niihin pääseminen ja niiden organisoiminen kotona olevan lapsen kanssa oli melko haastavaa. Mutta tämä ei tosiaan silloin vielä onnistunut tai ollut mahdollista, vaan esikoisen oikeus päivähoitoon loppui kun äitiyslomani alkoi.
Muuten ei tarvetta tai kiinnostusta hoitoon ollut, vaan mielelläni pidin molemmat lapset kotona.
Edelleen puppua. Subjektiivinen päihoito-oikeus kaikille alle kouluikäisille tuli voimaan 1990-luvun alussa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Subjektiivinen_p%C3%A4iv%C3%A4hoito-oikeus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo sekin on ihan todellisuutta, jonka jokainen voi nähdä omin silmin kun vie lapsensa hoitoon/hakee sieltä, että siellä alle 3-vuotiaat kärsivät aikuisen huomion puutteesta.
Mulla aina sydän särkyy kun näen pienten 1-2-vuotiaiden taaperoiden lauman kilpailemassa yhden päiväkodin hoitajan sylistä ja huomiosta. Lapset itkevät eivätkä ymmärrä, minne äiti on kadonnut, ja yrittävät kiivetä hoitajan syliin. Kukin pääsee hetkeksi vuorollaan.
3-6-vuotias pärjää päiväkodissa ihan eri tavalla. Puhe sujuu jo ja on tarpeita kavereille.
Päiväkodit pitäisi olla 2,5v alkaen, ei 1,5v alkaen. Ihmisen kehityspsykologian mukaan sosiaalistumiskausi alkaa n. 2,5-3-vuotiaana.
En tällä halua ketään syyllistää, tämä on vain fakta.
Lasta saa hoitaa 3-vuotiaaksi kotona ja kotihoidontuen lisäksi voi hakea toimeentulotukea ja asumistukea. Puolison tulot vaikuttavat kylläkin.
Kannustan kaikkia jotka ovat terveitä hoitamaan lapsensa 3-vuotiaaksi kotona. Pienten lasten äitien painostaminen takaisin töihin kun lapsi on 1,5v ei ratkaise työllisyysongelmia. Ensinnäkään kaikilla ei ole edes töitä mihin palata ja Suomessa on yllin kyllin lapsettomia työttömiä.
Vanhempainvapaan voi hyvin jakaa niin, että mahdollisesti imettävä äiti on 1,5v kotona ja isä/toinen äiti seuraavat 1,5v kotona. Se on lyhyt aika pois työelämästä loppupeleissä.
AP:n lapsi on 5v, se on eri asia. Sen ikäisen paras on todellakin olla päiväkodissa.
Eipä kannata yleistää. Oma lapseni oli reilu 1,5-vuotias, kun korona-aika alkoi ja päiväkoti meni kiinni. Siihen asti hän oli mennyt joka aamu sinne oikein innoissaan, eikä olisi iltapäivällä aina malttanut lähteä kotiinkaan, kun oli leikit kesken. Korona-ajan ensimmäiset viikot hän osoitti joka aamu rattaitaan ja sanoi haluavansa päiväkotiin.
Olin etukäteen ajatellut, että tuossa iässä lapsi olisi vielä liian pieni päivähoitoon, mutta meidän sosiaaliselle, rohkealle ja aktiiviselle lapselle se on ollut juuri oikea paikka. Nimenomaan se, mitä näen lasta viedessä ja hakiessa on näyttänyt minulle, että tämä oli myös lapsen kannalta oikea ratkaisu. Ujon ja herkän lapsen kohdalla asia voi tietysti olla toinen, mutta eivätköhän vanhemmat itse tunne lapsensa parhaiten.
Haluaisin niin nähdä näitä palstalaisten sosiaalisia, rohkeita ja aktiivisia vesseleitä, joiden vanhemmat taas elävät kaukana kaikista, ei ole sukulaisia, ei haluta tuntea naapureita, ei tunneta ketään harrastusten kautta, ei tukiverkon riekalettakaan missään.
Ei sitten niin vähimmässäkään määrin uskottavia nämä tarinat!
- Miehelläni on iso suku, Kainuussa ja Oulussa, tosin aika vieraantuneet välit, me asumme Helsingissä
- Oma sukuni on pieni, isä kuollut, äiti sairastelee, pelkää pöpöjä
- Naapureissa asuu eläkeläisiä ja sitten kaksi teiniperhettä, ketään ei meidän taaperot kiinnosta, miksi pitäisi
- Lasten harrastukset on Helsingissä hajallaan, enkä edes ymmärrä mihin tämä liittyy
- ainoa tukiverkko on ostettu apu, ei kai tässä mitään ihmeellistä ole
BMW kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksihän nykyihmiset väsyvät, kun kaikessa pitää suorittaa ja jaksaa itse.
Ennen muinoin pitäjän muorit, omat mummot ja tädit auttoivat lastenhoidossa. Nykyään monilla tukiverkosto voi olla satojen kilometrien päässä. Ainut hoitopaikka voi olla se päiväkoti, jonne lasta ei sitten "saisi" viedä, koska joku naapurin ikkunakyylä tai besserwisser siitä närkästyy kovin ja aloittaa keskustelun vaikka täällä.
Meillä vauvan syntymän jälkeen isoveli 4v jatkoi päiväkodissa 4h päiviä, eli haettiin aina klo 12 kotiin. Sai viihdykettä, näki kavereita ja minä sain hetken levätä, mutta oli kuitenkin enemmän kotona. Meillä ei ole minkäänlaista tukiverkostoa lähistöllä, kaikilla kavereillakin isot perheet ja harvemmin heiltä apuja saa. Nykyään se meidän vauva on 5,5-vuotias ja odottaa oikein päiväkotipäiviä. Meillä on ihana päiväkoti, jossa paljon puuhaa ja kavereita.
Eipä ollut mummot tai tädit auttamassa lastenhoidossa. Tein töitä kotona lasten ollessa pieniä myös, eikä tullut mieleenkään niitä muksuja raahata jonnekin hoitoon. Kyllä piti ihan itse jaksaa
Minä, itse, minä, minä. Tein. Jaksoin.
Näillä lapsensa omin voimin kasvattaneilla tuntuu olevan kovin itsekeskeinen elämänkatsomus. Ei sanaakaan lapsista tai lasten edusta, vaan lasten lapsuus kuulostaa olleen heidän oman jaksamisensa performanssi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo sekin on ihan todellisuutta, jonka jokainen voi nähdä omin silmin kun vie lapsensa hoitoon/hakee sieltä, että siellä alle 3-vuotiaat kärsivät aikuisen huomion puutteesta.
Mulla aina sydän särkyy kun näen pienten 1-2-vuotiaiden taaperoiden lauman kilpailemassa yhden päiväkodin hoitajan sylistä ja huomiosta. Lapset itkevät eivätkä ymmärrä, minne äiti on kadonnut, ja yrittävät kiivetä hoitajan syliin. Kukin pääsee hetkeksi vuorollaan.
3-6-vuotias pärjää päiväkodissa ihan eri tavalla. Puhe sujuu jo ja on tarpeita kavereille.
Päiväkodit pitäisi olla 2,5v alkaen, ei 1,5v alkaen. Ihmisen kehityspsykologian mukaan sosiaalistumiskausi alkaa n. 2,5-3-vuotiaana.
En tällä halua ketään syyllistää, tämä on vain fakta.
Lasta saa hoitaa 3-vuotiaaksi kotona ja kotihoidontuen lisäksi voi hakea toimeentulotukea ja asumistukea. Puolison tulot vaikuttavat kylläkin.
Kannustan kaikkia jotka ovat terveitä hoitamaan lapsensa 3-vuotiaaksi kotona. Pienten lasten äitien painostaminen takaisin töihin kun lapsi on 1,5v ei ratkaise työllisyysongelmia. Ensinnäkään kaikilla ei ole edes töitä mihin palata ja Suomessa on yllin kyllin lapsettomia työttömiä.
Vanhempainvapaan voi hyvin jakaa niin, että mahdollisesti imettävä äiti on 1,5v kotona ja isä/toinen äiti seuraavat 1,5v kotona. Se on lyhyt aika pois työelämästä loppupeleissä.
AP:n lapsi on 5v, se on eri asia. Sen ikäisen paras on todellakin olla päiväkodissa.
Eipä kannata yleistää. Oma lapseni oli reilu 1,5-vuotias, kun korona-aika alkoi ja päiväkoti meni kiinni. Siihen asti hän oli mennyt joka aamu sinne oikein innoissaan, eikä olisi iltapäivällä aina malttanut lähteä kotiinkaan, kun oli leikit kesken. Korona-ajan ensimmäiset viikot hän osoitti joka aamu rattaitaan ja sanoi haluavansa päiväkotiin.
Olin etukäteen ajatellut, että tuossa iässä lapsi olisi vielä liian pieni päivähoitoon, mutta meidän sosiaaliselle, rohkealle ja aktiiviselle lapselle se on ollut juuri oikea paikka. Nimenomaan se, mitä näen lasta viedessä ja hakiessa on näyttänyt minulle, että tämä oli myös lapsen kannalta oikea ratkaisu. Ujon ja herkän lapsen kohdalla asia voi tietysti olla toinen, mutta eivätköhän vanhemmat itse tunne lapsensa parhaiten.
Haluaisin niin nähdä näitä palstalaisten sosiaalisia, rohkeita ja aktiivisia vesseleitä, joiden vanhemmat taas elävät kaukana kaikista, ei ole sukulaisia, ei haluta tuntea naapureita, ei tunneta ketään harrastusten kautta, ei tukiverkon riekalettakaan missään.
Ei sitten niin vähimmässäkään määrin uskottavia nämä tarinat!
Miksi luonteeltaan sosiaalinen lapsi olisi epäuskottava pienen tukiverkon perheessä? Siis lapsesta kasvaa itsekseenviihtyvä, arka ja passiivinen ihan siten, ettei lähipiiri ala lapsenvahdiksi?
Hitsi, tässähän alkaa hahmottua palstalaisten mielenmaisema entistä paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo sekin on ihan todellisuutta, jonka jokainen voi nähdä omin silmin kun vie lapsensa hoitoon/hakee sieltä, että siellä alle 3-vuotiaat kärsivät aikuisen huomion puutteesta.
Mulla aina sydän särkyy kun näen pienten 1-2-vuotiaiden taaperoiden lauman kilpailemassa yhden päiväkodin hoitajan sylistä ja huomiosta. Lapset itkevät eivätkä ymmärrä, minne äiti on kadonnut, ja yrittävät kiivetä hoitajan syliin. Kukin pääsee hetkeksi vuorollaan.
3-6-vuotias pärjää päiväkodissa ihan eri tavalla. Puhe sujuu jo ja on tarpeita kavereille.
Päiväkodit pitäisi olla 2,5v alkaen, ei 1,5v alkaen. Ihmisen kehityspsykologian mukaan sosiaalistumiskausi alkaa n. 2,5-3-vuotiaana.
En tällä halua ketään syyllistää, tämä on vain fakta.
Lasta saa hoitaa 3-vuotiaaksi kotona ja kotihoidontuen lisäksi voi hakea toimeentulotukea ja asumistukea. Puolison tulot vaikuttavat kylläkin.
Kannustan kaikkia jotka ovat terveitä hoitamaan lapsensa 3-vuotiaaksi kotona. Pienten lasten äitien painostaminen takaisin töihin kun lapsi on 1,5v ei ratkaise työllisyysongelmia. Ensinnäkään kaikilla ei ole edes töitä mihin palata ja Suomessa on yllin kyllin lapsettomia työttömiä.
Vanhempainvapaan voi hyvin jakaa niin, että mahdollisesti imettävä äiti on 1,5v kotona ja isä/toinen äiti seuraavat 1,5v kotona. Se on lyhyt aika pois työelämästä loppupeleissä.
AP:n lapsi on 5v, se on eri asia. Sen ikäisen paras on todellakin olla päiväkodissa.
Eipä kannata yleistää. Oma lapseni oli reilu 1,5-vuotias, kun korona-aika alkoi ja päiväkoti meni kiinni. Siihen asti hän oli mennyt joka aamu sinne oikein innoissaan, eikä olisi iltapäivällä aina malttanut lähteä kotiinkaan, kun oli leikit kesken. Korona-ajan ensimmäiset viikot hän osoitti joka aamu rattaitaan ja sanoi haluavansa päiväkotiin.
Olin etukäteen ajatellut, että tuossa iässä lapsi olisi vielä liian pieni päivähoitoon, mutta meidän sosiaaliselle, rohkealle ja aktiiviselle lapselle se on ollut juuri oikea paikka. Nimenomaan se, mitä näen lasta viedessä ja hakiessa on näyttänyt minulle, että tämä oli myös lapsen kannalta oikea ratkaisu. Ujon ja herkän lapsen kohdalla asia voi tietysti olla toinen, mutta eivätköhän vanhemmat itse tunne lapsensa parhaiten.
Haluaisin niin nähdä näitä palstalaisten sosiaalisia, rohkeita ja aktiivisia vesseleitä, joiden vanhemmat taas elävät kaukana kaikista, ei ole sukulaisia, ei haluta tuntea naapureita, ei tunneta ketään harrastusten kautta, ei tukiverkon riekalettakaan missään.
Ei sitten niin vähimmässäkään määrin uskottavia nämä tarinat!
Meidän lapsilla ei ole yhtään serkkua, muun suvun kanssa ei olla kovinkaan paljon tekemisissä. Jossain sukujuhlissa paristi vuodessa lapset näkee pikkuserkkujaan, nyt korona-aikaan ei ole niitäkään. Me ei asuta kaukana kaikesta, tämmöisessä okt-lähiössä, mutta ainakaan tässä muutaman talon säteellä ei asu kuin teini-ikäisiä lapsia. Kokopäivätyöt vie sen verran paljon aikaa ja energiaa, ettei iltaisin juuri ehdi harrastamaan. Esikoinen käy baletissa, mutta ei siellä ohjatulla 45 min mittaisella tunnilla paljon ehdi kavereihin tutustua. Muutama lapsiperhetuttu on, mutta eivät asu ihan vieressä ja heilläkin on ne kokopäivätyöt ja harrastukset, nähdään ehkä kerran kuussa. Yksi läheisin perhe muutti juuri toiseen kaupunkiin. Isovanhemmat lapsilla on, asuvat toisessa kaupungissa ja ovat työelämässä, joten eivät arjessa ole apuna. Ihan samanlainen tilanne on noilla muillakin lapsiperhetutuilla, harvalla on semmoista laajaa sosiaalista verkostoa josta löytyisi aina seuraa ja apua tarvittaessa. Tämä on nykyaikaa, aika yksin saa selvitä. Ja aika sama tilanne oli omassa lapsuudessa, enpä muista että olisi koskaan iltaisin nähty ketään, kyllä ne kaverit tuli pph:lta ja myöhemmin koulusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistähän tukiverkostoista nyt puhutaan? Kummankaan sukulaiset eivät auta lastenhoidossa eivätkä auta missään muussakaan asiassa. Tosin sukulaisten avulle ei ole tarvettakaan, koska oma apu on paras apu! Ihminen - jopa pienten lasten ja koululaisten vanhempi - pärjää mainiosti ilman sukulaisten apuja, jos niin haluaa. Ja läheskään kaikille sukulaiset eivät edes ole "tukiverkkoja", vaan suvusta lentää ne pahimmat puukot selkään. Joko omasta tai puolison suvusta. Ja valitettavasti joskus molemmista.
BMW kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksihän nykyihmiset väsyvät, kun kaikessa pitää suorittaa ja jaksaa itse.
Ennen muinoin pitäjän muorit, omat mummot ja tädit auttoivat lastenhoidossa. Nykyään monilla tukiverkosto voi olla satojen kilometrien päässä. Ainut hoitopaikka voi olla se päiväkoti, jonne lasta ei sitten "saisi" viedä, koska joku naapurin ikkunakyylä tai besserwisser siitä närkästyy kovin ja aloittaa keskustelun vaikka täällä.
Meillä vauvan syntymän jälkeen isoveli 4v jatkoi päiväkodissa 4h päiviä, eli haettiin aina klo 12 kotiin. Sai viihdykettä, näki kavereita ja minä sain hetken levätä, mutta oli kuitenkin enemmän kotona. Meillä ei ole minkäänlaista tukiverkostoa lähistöllä, kaikilla kavereillakin isot perheet ja harvemmin heiltä apuja saa. Nykyään se meidän vauva on 5,5-vuotias ja odottaa oikein päiväkotipäiviä. Meillä on ihana päiväkoti, jossa paljon puuhaa ja kavereita.
Eipä ollut mummot tai tädit auttamassa lastenhoidossa. Tein töitä kotona lasten ollessa pieniä myös, eikä tullut mieleenkään niitä muksuja raahata jonnekin hoitoon. Kyllä piti ihan itse jaksaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo sekin on ihan todellisuutta, jonka jokainen voi nähdä omin silmin kun vie lapsensa hoitoon/hakee sieltä, että siellä alle 3-vuotiaat kärsivät aikuisen huomion puutteesta.
Mulla aina sydän särkyy kun näen pienten 1-2-vuotiaiden taaperoiden lauman kilpailemassa yhden päiväkodin hoitajan sylistä ja huomiosta. Lapset itkevät eivätkä ymmärrä, minne äiti on kadonnut, ja yrittävät kiivetä hoitajan syliin. Kukin pääsee hetkeksi vuorollaan.
3-6-vuotias pärjää päiväkodissa ihan eri tavalla. Puhe sujuu jo ja on tarpeita kavereille.
Päiväkodit pitäisi olla 2,5v alkaen, ei 1,5v alkaen. Ihmisen kehityspsykologian mukaan sosiaalistumiskausi alkaa n. 2,5-3-vuotiaana.
En tällä halua ketään syyllistää, tämä on vain fakta.
Lasta saa hoitaa 3-vuotiaaksi kotona ja kotihoidontuen lisäksi voi hakea toimeentulotukea ja asumistukea. Puolison tulot vaikuttavat kylläkin.
Kannustan kaikkia jotka ovat terveitä hoitamaan lapsensa 3-vuotiaaksi kotona. Pienten lasten äitien painostaminen takaisin töihin kun lapsi on 1,5v ei ratkaise työllisyysongelmia. Ensinnäkään kaikilla ei ole edes töitä mihin palata ja Suomessa on yllin kyllin lapsettomia työttömiä.
Vanhempainvapaan voi hyvin jakaa niin, että mahdollisesti imettävä äiti on 1,5v kotona ja isä/toinen äiti seuraavat 1,5v kotona. Se on lyhyt aika pois työelämästä loppupeleissä.
AP:n lapsi on 5v, se on eri asia. Sen ikäisen paras on todellakin olla päiväkodissa.
Eipä kannata yleistää. Oma lapseni oli reilu 1,5-vuotias, kun korona-aika alkoi ja päiväkoti meni kiinni. Siihen asti hän oli mennyt joka aamu sinne oikein innoissaan, eikä olisi iltapäivällä aina malttanut lähteä kotiinkaan, kun oli leikit kesken. Korona-ajan ensimmäiset viikot hän osoitti joka aamu rattaitaan ja sanoi haluavansa päiväkotiin.
Olin etukäteen ajatellut, että tuossa iässä lapsi olisi vielä liian pieni päivähoitoon, mutta meidän sosiaaliselle, rohkealle ja aktiiviselle lapselle se on ollut juuri oikea paikka. Nimenomaan se, mitä näen lasta viedessä ja hakiessa on näyttänyt minulle, että tämä oli myös lapsen kannalta oikea ratkaisu. Ujon ja herkän lapsen kohdalla asia voi tietysti olla toinen, mutta eivätköhän vanhemmat itse tunne lapsensa parhaiten.
Haluaisin niin nähdä näitä palstalaisten sosiaalisia, rohkeita ja aktiivisia vesseleitä, joiden vanhemmat taas elävät kaukana kaikista, ei ole sukulaisia, ei haluta tuntea naapureita, ei tunneta ketään harrastusten kautta, ei tukiverkon riekalettakaan missään.
Ei sitten niin vähimmässäkään määrin uskottavia nämä tarinat!
Miksi luonteeltaan sosiaalinen lapsi olisi epäuskottava pienen tukiverkon perheessä? Siis lapsesta kasvaa itsekseenviihtyvä, arka ja passiivinen ihan siten, ettei lähipiiri ala lapsenvahdiksi?
Hitsi, tässähän alkaa hahmottua palstalaisten mielenmaisema entistä paremmin.
Lapsesta kasvaa itsekseen viihtyvä, arka ja passiivinen, kun perhe eristäytyy omaan kuplaansa, ei tunne ketään, eikä tapaa ketään ja lisäksi vain mykkinä pelaa puhelimella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
BMW kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksihän nykyihmiset väsyvät, kun kaikessa pitää suorittaa ja jaksaa itse.
Ennen muinoin pitäjän muorit, omat mummot ja tädit auttoivat lastenhoidossa. Nykyään monilla tukiverkosto voi olla satojen kilometrien päässä. Ainut hoitopaikka voi olla se päiväkoti, jonne lasta ei sitten "saisi" viedä, koska joku naapurin ikkunakyylä tai besserwisser siitä närkästyy kovin ja aloittaa keskustelun vaikka täällä.
Meillä vauvan syntymän jälkeen isoveli 4v jatkoi päiväkodissa 4h päiviä, eli haettiin aina klo 12 kotiin. Sai viihdykettä, näki kavereita ja minä sain hetken levätä, mutta oli kuitenkin enemmän kotona. Meillä ei ole minkäänlaista tukiverkostoa lähistöllä, kaikilla kavereillakin isot perheet ja harvemmin heiltä apuja saa. Nykyään se meidän vauva on 5,5-vuotias ja odottaa oikein päiväkotipäiviä. Meillä on ihana päiväkoti, jossa paljon puuhaa ja kavereita.
Eipä ollut mummot tai tädit auttamassa lastenhoidossa. Tein töitä kotona lasten ollessa pieniä myös, eikä tullut mieleenkään niitä muksuja raahata jonnekin hoitoon. Kyllä piti ihan itse jaksaa
Eikö olekin ihanaa, että nykyään ei enää tarvitse yksin jaksaa? Nykyään on mahdollisuus saada arkeen apua ja usein se apu tulee päiväkodin muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Joo sekin on ihan todellisuutta, jonka jokainen voi nähdä omin silmin kun vie lapsensa hoitoon/hakee sieltä, että siellä alle 3-vuotiaat kärsivät aikuisen huomion puutteesta.
Mulla aina sydän särkyy kun näen pienten 1-2-vuotiaiden taaperoiden lauman kilpailemassa yhden päiväkodin hoitajan sylistä ja huomiosta. Lapset itkevät eivätkä ymmärrä, minne äiti on kadonnut, ja yrittävät kiivetä hoitajan syliin. Kukin pääsee hetkeksi vuorollaan.
3-6-vuotias pärjää päiväkodissa ihan eri tavalla. Puhe sujuu jo ja on tarpeita kavereille.
Päiväkodit pitäisi olla 2,5v alkaen, ei 1,5v alkaen. Ihmisen kehityspsykologian mukaan sosiaalistumiskausi alkaa n. 2,5-3-vuotiaana.
En tällä halua ketään syyllistää, tämä on vain fakta.
Lasta saa hoitaa 3-vuotiaaksi kotona ja kotihoidontuen lisäksi voi hakea toimeentulotukea ja asumistukea. Puolison tulot vaikuttavat kylläkin.
Kannustan kaikkia jotka ovat terveitä hoitamaan lapsensa 3-vuotiaaksi kotona. Pienten lasten äitien painostaminen takaisin töihin kun lapsi on 1,5v ei ratkaise työllisyysongelmia. Ensinnäkään kaikilla ei ole edes töitä mihin palata ja Suomessa on yllin kyllin lapsettomia työttömiä.
Vanhempainvapaan voi hyvin jakaa niin, että mahdollisesti imettävä äiti on 1,5v kotona ja isä/toinen äiti seuraavat 1,5v kotona. Se on lyhyt aika pois työelämästä loppupeleissä.
AP:n lapsi on 5v, se on eri asia. Sen ikäisen paras on todellakin olla päiväkodissa.
Mun mies on yrittäjä ja ei todellakaan voinut olla 1,5v kotona.
En ois minäkään uskonu kuinka paljon negaa ap.lle tulee siitä, että 5-vuotias olisi päiväkodissa äidin ollessa äitiyslomalla. Meidän esikoinen on 3vee ja kaikki sukulaiset ja tuttavat kysyvät kyllästymiseeni asti siitä, että joko tää lapsi on päiväkodissa. Useammastakin syystä hän ei siellä vielä ole, mutta itsekin (noiden kyselijöiden ja suosittelijoiden lisäksi) olen sitä mieltä, että hänen (ja ehkäpä puolet nuoremman pikkuveljenkin) pitäisi päiväkotiin jo päästä.
Ajattelen, että lapsi saa sieltä
kavereita, hän oppii toimimaan ryhmässä ja erilaisten ihmisten kanssa, oppii muutenkin uusia asioita, lapsi saa monipuolista ruokaa, hänen päivänsä sisältävät paljon erilaista tekemistä kuten leikkiä, lauluja, loruja ja ulkoilua.
Ennen kuin joku täydellinen superäiti kommentoi, että noita kaikkiahan lasten tulisi saada kotona niin joo, kyllähän meilläkin kaikkia noita tapahtuu, mutta missä määrin ja millä laadulla on ihan eriasia. Meillä on lähes olematon tukiverkosto eikä asu tuttavaperheitä lähellä, eli lapsilla on hyvin pienet kontaktit muihin ihmisiin. Onneksi on muutama pihakaveri joiden kanssa erityisesti vanhin saa leikkiä, mutta ei tämä korvaa sitä, että päiväkodissa olisi enemmän myös omanikäisiä kavereita (ja myös kavereita joita "valita"). Kerhoihin ei koronan takia oo menty, puistoissa on sitten satunnaisia kavereita.
Päiväkotiruokailu ois siinä mielessä helpotus, että lapset saisi syödä jotain muutakin kuin niitä kahta eri ruokaa mitkä ovat lähes ainoat ruuat joita he syövät mun tekemänä. Kokkikouluun en lähde, ja ongelmana siis taitojen lisäksi myös mielikuvitus.
Päiväkodissa on monipuolisesti erilaisia opettavia leluja ja pelejä, joihin ainakaan meillä ei vaan yksinkertaisesti ole rahaa. Uskon että päiväkodissa on kiva myös oppia lauluja ja mahdollisesti(?) saada soittaa edes jollain soittimilla.
Onko teillä, joiden mielestä päiväkoti vaikuttaa olevan lähes kamalin paikka maanpäällä, itsellänne ollut useampi lapsi kotona yhtäaikaa? Tuntui, että kellään ei ollut pienintäkään kykyä asettua ap:n tai hänen lapsensa asemaan... Vaikka mä pärjään mielestäni ihan hyvin useamman pienen lapsen kanssa kotona, niin en silti oleta että kaikki pärjäis. Vaikka meillä on asiat hyvin, niin uskon silti, että päiväkoti voi antaa lapselle paljon. Eihän siellä tarvi olla ma-pe 8-16 😅
Jos joku teistä (niinkuin varmasti onkin) on ns. Superäiti joka hoitaa kaiken lapsienhoidosta, kokkaukseen ja siivoukseen, ja siinä välissä vielä laulattaa, leikittää, pelaa, ulkoilee, opettaa, jne. niin onneksi olkoon! Olet todellakin tittelisi ansainnut, mutta ethän syyllistä meitä muita äitejä, kaikilla ei ole samanlaisia energiavarastoja tai taitoja joihin tarvitsisi edes jonkun asteen tutkinnon.
Hitsin vaikeeta olla äiti ja tehdä parhaansa, kun näköjään "kaikki" vaan arvostelee ja lyttää. Jos et tee asioita niinkuin joku muu, niin oot huono ja teillä on varmasti kotona jotain pielessä. Harva vaivautuu miettimään voisiko asioiden takana olla jokin syy mitä ei itse vaan heti huomaa. Mielestäni hyvää äitiyttä on myös se, että tunnistaa mikä on parhaaksi itselle/lapselle/perheelle.
Vaikka muuten olen ollut sen kannalla että ei esikoista päiväkotiin niin kyllä 5v voisi olla sen ikäinen että hyötyisi enemmän.
Voihan lapsen viedä vain muuttamana päivänä viikossa. Eikös niillä ole joku kokeilukin 2 vuotisesta eskarista?
Tosin itse olisin liian laiska viemään. En todellakaan jaksaisi heidän aikataululla elää. Nukun mieluummin 9-10 lasten kanssa. Kyllä.. Meillä nukkuu kaikki pitkään jos mahdollista!(4v, 8, 12v ja 15v)
Sitten en enää kerkiäisikään viemään kun me vasta ollaan syöty aamupala niin päivökodissa käydään jo nukkumaan. Siellä on kuitenkin se puolipäivähoitokin aamupäivä painotteista.
Itse pitäisin 5-vuotiaan päiväkodissa vastaavassa tilanteessa. Alle nelivuotiaan kotona, paitsi jos asuu kunnassa jossa avointa varhaiskasvatusta (leikkipuistot ohjatulla toiminnalla, avoimet päiväkodit) ei ole. Näin siis ihan omalta fiilispohjalta, mitä on päiväkotielämää sisältä nähnyt.
Vierailija kirjoitti:
Eli sinusta on ok, että lapsesi vie paikan, töissä käyvän äidin lapselta?
Osa totta kait vetoaa siihen, että pelkää ettei saa lasta takaisin samaan päiväkotiin sitten kun lapsi TARVITSEE hoitopaikan.Kyllä itseäni suututti viedä (kävellen) omaa lasta kauempaan päiväkotiin töihin lähtiessä ja yrittää ennättää bussiin. Samalla kun naapurin äiti viettii laatuaikaa (tätä hän itse hehkutti) vauvan kanssa kotona kahdestaan, kun perheen isä vei autolla 4 v lähipöiväkotiin. Matkaa 400 metriä.
Ei se ole naapurin äidin vika, ettei sun lapsi päässyt lähipäiväkotiin. Ei kannata muutenkaan vertailla tai kadehtia. Mistä sie tiedät millaisen koliikkihirviön kanssa naapuri joutuu selviämään ties millaisten tikkausten ja kipujen kanssa. Aina ulospäin hehkutetaan kaikkea. Esim. Kaveri voi itkeä ja kirota elämäänsä livenä ja sit mennä faceen kirjoittamaan samoista aiheista kuinka on siunattu ja onnellinen. Hah! On näitä nähty. Kaikilla on omat paskat jutut, ei kannata kadehtia. Kokeilla olla toisen puolesta onnellinen. Ja ajattele vaikka kuinka hienosti selviät hankalammastakin kuviosta päikyn kanssa. Kyllä se helpommaksi muuttuu viimeistään koulun alkaessa.
Ainoa ratkaisu on siis että kaikki lapset pitää viedä päivähoitoon koko päiväksi, koska leikkiseura. Sisaruksia ei ole, naapurinlapsia ei ole, sukulaislapsia ei ole, vieraiden kanssa ei haluta olla tekemisissä...