Lue keskustelun säännöt.
Esikoinen päiväkodissa ja itse äitiyslomalla. Miksi ongelma?
Tämä tyli kyllä ihan puskista. Esikoisemme on kohta 5 vuotta täyttävä aktiivinen ja sosiaalinen lapsi. Hän meni päiväkotiin kaksivuotiaana kun palasin töihin, on viihtynyt siellä nyt melkein 3 vuotta erinomaisesti, saanut kavereita, aktiviteetteja, oppinut ja kehittynyt hurjasti. Nyt olen raskaana ja en todellakaan osannut odottaa niitä tuomitsevia katseita ja kommentteja mitä saan kun lyllerrän 9kk mahani kanssa viemään lasta päiväkotiin. Tämä kritiikki tulee hoitajilta, omalta äidiltäni ja joiltakin kavereilta.
Onko oikeasti niin, että ihmisten mielestä olen huono äiti kun annan lapsen olla päiväkodissa? Päiväkodissa lapsi saa leikkiä, olla kavereiden kanssa jne mutta lapsen paikka on kotona, vaikka se sitten olisi 9kk raskaana olevan väsyneen liitoskipuisen äidin kanssa, jonka liikkumistahti on kilppariakin hitaampi? Ja sitten kun vauva syntyy niin silloinkin on parempi että tuo vilkas ja innokas lapsi ei pääse esim puistoon, ulos jne, muuta kun silloin kun vauvan aikataulut antaa myötä? Että väsynyt ja luultavasti pahasti univsajeisen äidin ja vastasyntyneen kanssa on parempi olla kun hänelle suunnitellussa ympäristössä päiväkodissa? Tuli NIIN yllätyksenä että joku voi olla tätä mieltä.
Kommentit (594)
Itse olin lapsena päiväkodissa pitkiä päiviä, koska vanhempani olivat yrittäjiä. Muistan kuitenkin tuon päiväkoti ajan pelkästään positiivisena ja sieltä saamani ystävät on monet edelleekin elämässäni mukana. Olen ainut lapsi ja muistan kuinka ihanaa oli, kun päiväkodissa oli aina joku jonka kanssa leikkiä. Kotiinkin vanhemmat yrittivät aina järjestää kavereita mutta väkisinkin oli sellaisia päiviä, ettei aikataulut sopineet muiden alueen lasten kanssa yksiin. Kesälomat ennen koulun alkua oli kaikista yksinäisintä aikaa.
Ja siis minulla on todella huolehtivat ja hyvät vanhemmat jotka aina koittivat kehittää minulle ohjelmaa. Fakta vain on ettei aikuinen voi korvata lasten leikkiseuraa vaikka kuinka yrittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapselle paras paikka on kotona, mikäli siihen vain mitenkaan on mahdollista ja jos kotona perusasiat toteutuvat. Eri asia toki on, jos vanhempi on esimerkiksi masentunut tai muuta ongelmaa.
Olen itse töissä päiväkodissa ja valitettavasti monilla on aivan liian ruusuinen kuva päiväkodin arjesta. Kaikkeen lapset kyllä tottuvat, mutta se ei sano että asiat olisivat heille hyödyllisiä. Muutama huomio päiväkotiarjesta, joihin perustan näkemykseni siitä, että kotona on parempi:
-vanhemmille ei kerrota kun lapset kyselevät milloin vanhempi tulee ja tuleeko jo. Monet itkevät ikäväänsä päivän aikana ja hyvin moni on kateellinen puolipäivähoitolaisille.
-Tilat ovat kolkkoja ja meluisia. Varsinkin rauhallisella lapsella ei ole rauhaa esimerkiksi vain haaveilla tai selailla kirjaa
-Pitkäjänteisiin leikkeihin ei ole mahdollisuutta. Pisimmät leikit ovat noin 1,5h mittaisia. Sitten se katkaistaan ruokailuun tai toimintaan tai ulkoiluun tai sisälle siirtyessä.
-Isot ryhmät stressaavat monia lapsia. Aikuisia ei riitä jokapaikkaan ja toisaalta lasten selostuksista on joskus aivan mahdotonta ottaa selvää mitä kävi ja kuka otti mitäkin ja kenellä oli ensin. Aikuisena on siis aivan mahdonta olla aina oikeudenmukainen.
-sääntöjä on todella paljon ja ne myös muuttuvat ihmisen mukaan. Osa aikuisista kieltää aivan kaikesta. Ja voi miettiä miten se lapseen vaikuttaa, kun kaikki on kiellettyä.
-lapsen yksilöllisyyttä on mahdotonta kovinkaan paljon tukea tai huomioida vaan ryhmän hallinta on etusijalla.
-suunniteltua toimintaa on noin 30-45 min/ päivä. Tämä johtuu ihan ryhmänhallinnan asioista. On todella vaikeaa vaikkapa maalata 12 lapsen kanssa ja ryhmää ei pysty jakamaan tarpeeksi pieniin ryhmiin, jotta toimitaa voisi kunnolla järjestää, sillä aikuisia ei ole tarpeeksi. Kotona lapselle voisi helposti järjestää näitä "tuokioita" vaikka kuinka monta ja saman päivän aikana voisi leipoa yhdessä, maalata, harjoitella kirjaimia ja käydä metsäretkellä. Päiväkodissa tämä olisi koko viikon ohjelma. Muu aika olisi vain pirstaleista vapaata leikkiä.
Jos lapsella ei ole naapuristossa samanikäisiä lapsia miettisin esimerkiksi puolipäivähoitoa. Niin, että lapsi on esimerkiksi vain 3h hoidossa.
Tämä työ on aivan ihanaa, mutta sydäntäni vain särkee, etten pysty antamaan lapsille niin hyvää paikkaa kuin haluaisin. Rakastan kaikkia ryhmäni lapsia ja he ovat aivan ihania ja ainutlaatuisia persoonia. Mutta pyydän, että älkää luulko varhaiskasvatuksesta liikoja, älkääkö vähätelkö kodin merkitystä. Jos vain mitenkään mahdollista, niin antaa lasten olla kotona.
Olen Espoossa päiväkodissa töissä, ollut viimeiset 25 vuotta, enkä kyllä tunnista noita puutteita ollenkaan ainakaan meidän alueen päiväkodeista.
- Harva lapsi itkee kateutta kun toiset lähtee kotiin, enemmänkin ne kotiin lähtevät itkevät kun leikit jää kesken ja muut saa jäädä leikkimään.
- Meidän päiväkodissa on 7 ryhmää, eli aika iso päiväkoti kyseessä. Meiltä löytyy myös pienempiä huoneita, esim hiljaisia lukuhuoneita, jonne yksi työntekijä voi viedä päivän aikana pienemmän ryhmän viettämään aikaa.
- Toki pisimmät leikit ovat usein sen pari tuntia, mutta kyllä ne leikit kotonakin keskeytyy ruokailuun, ulkoiluun ja päiväuniin jne.
- Aikuisena on välillä vaikea olla oikeudenmukainen, mutta niin se elämässä on aina. Oikeudenmukaisuutta tärkeämpää on tarjota surevalle lapselle syli ja huolenpitoa että harmistukset unohtuu ja leikki jatkuu.
- Meidän päiväkodissa säännöt käydään läpi ryhmän kanssa ja ne ovat kaikille samat, eli eivät muutu hoitajasta riippuen. On lisäksi tutkittu, että säännöt ja rutiinit auttavat lasta rentoutumaan, koska hänelle on selvää mitä häneltä odotetaan. Enkä ainakaan itse koe että meillä olisi mitenkään erityisen paljon sääntöjä.
- Päiväkodissa lapsen yksilöllisyyttä toki pyritään parhaimman mukaan tukea ja ottaa huomioon, mutta olet oikeassa ettei se aina onnistu. Se ei kuitenkaan ole aina huono asia, sillä ryhmässä työskentely ja toimiminen on lapselle tärkeä taito ja sitä on hyvä harjoitella turvallisessa ympäristössä päiväkodissa, jossa yksilöllisyyttä tukevia hoitajia on ryhmässä useimmiten 3-4, verrattuna siihen, että sitä lähtee harjoittelemaan koulussa jossa aikuisia on sitä tukemassa vain yksi.
Koen todella pelottavana tämän varhaiskasvatuksen ammattilaisten kritiikin omaa työpanostaan ja työpaikkaansa kohtaan. Täällä usein pelotellaan vanhempia siitä, miten päiväkodit ovat säilöntälaitoksia jossa lapsista ei välitetä ja kenelläkään ei ole aikaa katsoa perään. Meillä on Suomessa todella korkeatasoista varhaiskasvatusta ja alalla todella pitkään työskennelleenä voin sanoa, että joka vuosi mennään vielä parempaan päin. Pedagogisuus lisääntyy, erityistarpeiden huomiointi lisääntyy ja koko ajan tärkeimpänä on lapsen hyvinvointi.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ole pohtinut sitä, miten päiväkotiin sysätylle lapselle pääsee kehittymään läheinen suhde sisarukseensa, kun ei saa olla tämän kanssa kotona?
Omat lapseni olivat 4 h päivässä päiväkodissa pikkusisaruksen synnyttyä. Loppuaika oltiin yhdessä perheen kesken, leivottiin, laulettiin, askarreltiin ja ulkoiltiin.
Jos heidän sisarussuhteestaan huolestutaan, niin syytä on olla myös huolissaan siitä lapsesta, joka käy kaksi kertaa viikossa kunnan kerhossa ja kaksi kertaa viikossa seurakunnan kerhossa ja vielä päälle ehkä muskarissa.
Lapsi eristetään omasta perheestään viemällä hänet päiväkotiin, kun kaksi perheenjäsentä on samaan aikaan kotona.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ole pohtinut sitä, miten päiväkotiin sysätylle lapselle pääsee kehittymään läheinen suhde sisarukseensa, kun ei saa olla tämän kanssa kotona?
Ihan kun sitä viisivuotiasta kiinnostaisi joku haiseva nyytti. Itse olin kotona äidin kanssa kunnes täytin 6. Kaksi nuorempaa sisarusta oli ärsyttäviä, sotki leikkejä, oli aina tiellä ja vaati kaiken äidin huomiosta. Meistä tuli läheisiä sitten vasta kun kaikki pystyimme leikkimään yhdessä kouluikäisinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi eristetään omasta perheestään viemällä hänet päiväkotiin, kun kaksi perheenjäsentä on samaan aikaan kotona.
Niin, viideksi tunniksi päivässä. Vai tarkoittaako perhe-elämä oikeasti sinulle sitä että tapitetaan niitä perheenjäseniä 24/7 vailla taukoja. Voi isukkiraukka kun joutuu eristäytymään 8h päivässä töiden takia nyyh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle paras paikka on kotona, mikäli siihen vain mitenkaan on mahdollista ja jos kotona perusasiat toteutuvat. Eri asia toki on, jos vanhempi on esimerkiksi masentunut tai muuta ongelmaa.
Olen itse töissä päiväkodissa ja valitettavasti monilla on aivan liian ruusuinen kuva päiväkodin arjesta. Kaikkeen lapset kyllä tottuvat, mutta se ei sano että asiat olisivat heille hyödyllisiä. Muutama huomio päiväkotiarjesta, joihin perustan näkemykseni siitä, että kotona on parempi:
-vanhemmille ei kerrota kun lapset kyselevät milloin vanhempi tulee ja tuleeko jo. Monet itkevät ikäväänsä päivän aikana ja hyvin moni on kateellinen puolipäivähoitolaisille.
-Tilat ovat kolkkoja ja meluisia. Varsinkin rauhallisella lapsella ei ole rauhaa esimerkiksi vain haaveilla tai selailla kirjaa
-Pitkäjänteisiin leikkeihin ei ole mahdollisuutta. Pisimmät leikit ovat noin 1,5h mittaisia. Sitten se katkaistaan ruokailuun tai toimintaan tai ulkoiluun tai sisälle siirtyessä.
-Isot ryhmät stressaavat monia lapsia. Aikuisia ei riitä jokapaikkaan ja toisaalta lasten selostuksista on joskus aivan mahdotonta ottaa selvää mitä kävi ja kuka otti mitäkin ja kenellä oli ensin. Aikuisena on siis aivan mahdonta olla aina oikeudenmukainen.
-sääntöjä on todella paljon ja ne myös muuttuvat ihmisen mukaan. Osa aikuisista kieltää aivan kaikesta. Ja voi miettiä miten se lapseen vaikuttaa, kun kaikki on kiellettyä.
-lapsen yksilöllisyyttä on mahdotonta kovinkaan paljon tukea tai huomioida vaan ryhmän hallinta on etusijalla.
-suunniteltua toimintaa on noin 30-45 min/ päivä. Tämä johtuu ihan ryhmänhallinnan asioista. On todella vaikeaa vaikkapa maalata 12 lapsen kanssa ja ryhmää ei pysty jakamaan tarpeeksi pieniin ryhmiin, jotta toimitaa voisi kunnolla järjestää, sillä aikuisia ei ole tarpeeksi. Kotona lapselle voisi helposti järjestää näitä "tuokioita" vaikka kuinka monta ja saman päivän aikana voisi leipoa yhdessä, maalata, harjoitella kirjaimia ja käydä metsäretkellä. Päiväkodissa tämä olisi koko viikon ohjelma. Muu aika olisi vain pirstaleista vapaata leikkiä.
Jos lapsella ei ole naapuristossa samanikäisiä lapsia miettisin esimerkiksi puolipäivähoitoa. Niin, että lapsi on esimerkiksi vain 3h hoidossa.
Tämä työ on aivan ihanaa, mutta sydäntäni vain särkee, etten pysty antamaan lapsille niin hyvää paikkaa kuin haluaisin. Rakastan kaikkia ryhmäni lapsia ja he ovat aivan ihania ja ainutlaatuisia persoonia. Mutta pyydän, että älkää luulko varhaiskasvatuksesta liikoja, älkääkö vähätelkö kodin merkitystä. Jos vain mitenkään mahdollista, niin antaa lasten olla kotona.
Olen Espoossa päiväkodissa töissä, ollut viimeiset 25 vuotta, enkä kyllä tunnista noita puutteita ollenkaan ainakaan meidän alueen päiväkodeista.
- Harva lapsi itkee kateutta kun toiset lähtee kotiin, enemmänkin ne kotiin lähtevät itkevät kun leikit jää kesken ja muut saa jäädä leikkimään.
- Meidän päiväkodissa on 7 ryhmää, eli aika iso päiväkoti kyseessä. Meiltä löytyy myös pienempiä huoneita, esim hiljaisia lukuhuoneita, jonne yksi työntekijä voi viedä päivän aikana pienemmän ryhmän viettämään aikaa.
- Toki pisimmät leikit ovat usein sen pari tuntia, mutta kyllä ne leikit kotonakin keskeytyy ruokailuun, ulkoiluun ja päiväuniin jne.
- Aikuisena on välillä vaikea olla oikeudenmukainen, mutta niin se elämässä on aina. Oikeudenmukaisuutta tärkeämpää on tarjota surevalle lapselle syli ja huolenpitoa että harmistukset unohtuu ja leikki jatkuu.
- Meidän päiväkodissa säännöt käydään läpi ryhmän kanssa ja ne ovat kaikille samat, eli eivät muutu hoitajasta riippuen. On lisäksi tutkittu, että säännöt ja rutiinit auttavat lasta rentoutumaan, koska hänelle on selvää mitä häneltä odotetaan. Enkä ainakaan itse koe että meillä olisi mitenkään erityisen paljon sääntöjä.
- Päiväkodissa lapsen yksilöllisyyttä toki pyritään parhaimman mukaan tukea ja ottaa huomioon, mutta olet oikeassa ettei se aina onnistu. Se ei kuitenkaan ole aina huono asia, sillä ryhmässä työskentely ja toimiminen on lapselle tärkeä taito ja sitä on hyvä harjoitella turvallisessa ympäristössä päiväkodissa, jossa yksilöllisyyttä tukevia hoitajia on ryhmässä useimmiten 3-4, verrattuna siihen, että sitä lähtee harjoittelemaan koulussa jossa aikuisia on sitä tukemassa vain yksi.
Koen todella pelottavana tämän varhaiskasvatuksen ammattilaisten kritiikin omaa työpanostaan ja työpaikkaansa kohtaan. Täällä usein pelotellaan vanhempia siitä, miten päiväkodit ovat säilöntälaitoksia jossa lapsista ei välitetä ja kenelläkään ei ole aikaa katsoa perään. Meillä on Suomessa todella korkeatasoista varhaiskasvatusta ja alalla todella pitkään työskennelleenä voin sanoa, että joka vuosi mennään vielä parempaan päin. Pedagogisuus lisääntyy, erityistarpeiden huomiointi lisääntyy ja koko ajan tärkeimpänä on lapsen hyvinvointi.
Kiitoksia tästä puheenvuorosta, ammattikasvattaja. Tervettä ammattiylpeyttä pitää olla.
Itse olen aivan toisen alan ihminen, mutta sen verran olen tilastoja katsonut, että OECD-maista Suomessa on varhaiskasvatuksessa selvästi eniten henkilökuntaa suhteessa lasten määrään, etenkin alle kolmevuotiaiden ryhmissä.
Kun tähän vielä lisätään kasvattajien korkea koulutus ja vapaan leikin arvostus (esimerkiksi Ranskassa leikki-ikäiset pistetään pulpetteihin) ei tilanne näytä kansainvälisesti ollenkaan niin pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsihan sopeutuu melkein mihin tahansa koska sen on pakko . Mutta jos oikeasti halutaan lapsen parasta (olettamuksella että lapsella on ns normaali kotiolot) niin kyllä pieni lapsi viihtyy parhaiten kotona. Miksi edes hankit toisen lapsen jos et jaksa hoitaa kahta lasta yhtä aikaa? Olisiko kannattanut hankkia vain se yksi? En millään ymmärrä että kun vauva syntyy niin sitten se esikoinen joutaakin pois silmistä että ”voi keskittyä vauvaan”.. mutta kun on kaksi lasta niin eihän elämä enää ole samanlaista kuin yhden lapsen kanssa. Siihen pitää asennoita ja sopeutua. Tai sit ehkä jättää lapset hankkimatta..vai?
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ole pohtinut sitä, miten päiväkotiin sysätylle lapselle pääsee kehittymään läheinen suhde sisarukseensa, kun ei saa olla tämän kanssa kotona?
Harvemmin lapset tässä tilanteessa on hoidossa 10h päivässä. 4-6h päivän jälkeen jää se 18-20h viettää aikaa kotona vanhempien ja sisaruksen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän naapurin äiti joutui siirtämään töihin palaamista, koska lapselle ei järjestynyt hoitopaikkaa Espoossa. Samaan aikaan kolmiperheryhmässä, joka toimi meillä, oli yksi vauvalomalaisen lapsi kokopäivähoidossa. Äiti oli terve ja vauva oli terve ja tämä vauvalomalaisen lapsikin oli terve, paitsi että osoitti mieltään hoitoon tulemisesta huutamalla tunnin hoitajan sylissä joka ikinen aamu. Äiti jaksoi kehua päivästä toiseen, miten hieno systeemi oli, kun hän sai keskittyä vauvan kanssa olemiseen.
Minusta tällainen on aivan väärin.
Ei pidä paikkaansa. Kunnan on järjestettävä hoitopaikka kahden viikon sisään. Eli kyllä se nyt vaan niin menee, että tuo naapurin mamma ei vaan ole hyväksynyt sitä järjestettyä paikkaa ja nyt syyttää kuntaa kun ei saanut mitä halusi.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ole pohtinut sitä, miten päiväkotiin sysätylle lapselle pääsee kehittymään läheinen suhde sisarukseensa, kun ei saa olla tämän kanssa kotona?
Ihan kuinka paljon sä luulit niiden lasten viettävän aikaa siellä päiväkodissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsihan sopeutuu melkein mihin tahansa koska sen on pakko . Mutta jos oikeasti halutaan lapsen parasta (olettamuksella että lapsella on ns normaali kotiolot) niin kyllä pieni lapsi viihtyy parhaiten kotona. Miksi edes hankit toisen lapsen jos et jaksa hoitaa kahta lasta yhtä aikaa? Olisiko kannattanut hankkia vain se yksi? En millään ymmärrä että kun vauva syntyy niin sitten se esikoinen joutaakin pois silmistä että ”voi keskittyä vauvaan”.. mutta kun on kaksi lasta niin eihän elämä enää ole samanlaista kuin yhden lapsen kanssa. Siihen pitää asennoita ja sopeutua. Tai sit ehkä jättää lapset hankkimatta..vai?
Hyvä että sentään tiedostat ettet ymmärrä. Miksi koti on osa-aikaista päiväkotia parempi paikka viisivuotiaalle?
Kyse ei ole jaksamisesta, vaan siitä, hyötyykö viisivuotias enemmän päiväkodista vai kotona olemisesta vauvan ehdoilla?
Laiskanpulskeiden mammojen kokoontumisajot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päiväkodissa töissä olevana ja juuri nyt työhöni väsyneenä, voin kertoa, että 22 lasta ryhmässä on kaaos. Meitä on kolme aikuista paikalla noin kolme tuntia päivässä. Muulloin paikalla on kaksi aikuista. Aamuvuoro nimittäin poistuu suunnittelemaan toimintaa/ palaveriin tai kotiin puolen päivän aikaan.
Siinä sitten yritämme tarjota laadukasta varhaiskasvatusta. Myös sille isosisarukselle, joka tulee äidin ja vauvan saattamana päiväkotiin. Irrotamme lapsen kirjaimellisesti äidistään ja siinähän meneekin osa aamupala-ajasta itkuista lasta lohduttaen. Päivän mittaan lohdutellaan useita kertoja tämmöisiä äitiään ikävöiviä "virikelapsia". Kyllä he tajuavat, että äiti on kotona vauvan kanssa.
Tähän soppaan voitte lisätä 21 muuta lasta. Adhd on ainakin kahdella. Parilla muulla on muita nepsy-piirteitä. Kovatahtoisia, ujoja, pomottavia, kiusaavia ja joustamattomia lapsia. Toki myös ihan helppoluonteisia ja ihania lapsia meillä on. Ja haastavat lapsetkin ovat välillä suloisia! Mutta arki varhaiskasvatuksessa on raskasta henkilökunnalle ja monille lapsille.
Kannattaa miettiä, jos lapsi on itkuinen hoitoon mennessään, olisiko kuitenkin parempi olla kotona ja käydä vaikka kerhossa. Mitä muuta voimme sanoa, kun lasta haetaan päivän päätteeksi, kuin "kyllä se itku loppui ja ihan hyvin päivä meni".
Totuuttakaan ei voi ihan raakana tarjoilla. Ja kyllä, olen väsynyt työhöni. Parhaani yritän kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Lapselle paras paikka on kotona, mikäli siihen vain mitenkaan on mahdollista ja jos kotona perusasiat toteutuvat. Eri asia toki on, jos vanhempi on esimerkiksi masentunut tai muuta ongelmaa.
Olen itse töissä päiväkodissa ja valitettavasti monilla on aivan liian ruusuinen kuva päiväkodin arjesta. Kaikkeen lapset kyllä tottuvat, mutta se ei sano että asiat olisivat heille hyödyllisiä. Muutama huomio päiväkotiarjesta, joihin perustan näkemykseni siitä, että kotona on parempi:
-vanhemmille ei kerrota kun lapset kyselevät milloin vanhempi tulee ja tuleeko jo. Monet itkevät ikäväänsä päivän aikana ja hyvin moni on kateellinen puolipäivähoitolaisille.
-Tilat ovat kolkkoja ja meluisia. Varsinkin rauhallisella lapsella ei ole rauhaa esimerkiksi vain haaveilla tai selailla kirjaa
-Pitkäjänteisiin leikkeihin ei ole mahdollisuutta. Pisimmät leikit ovat noin 1,5h mittaisia. Sitten se katkaistaan ruokailuun tai toimintaan tai ulkoiluun tai sisälle siirtyessä.
-Isot ryhmät stressaavat monia lapsia. Aikuisia ei riitä jokapaikkaan ja toisaalta lasten selostuksista on joskus aivan mahdotonta ottaa selvää mitä kävi ja kuka otti mitäkin ja kenellä oli ensin. Aikuisena on siis aivan mahdonta olla aina oikeudenmukainen.
-sääntöjä on todella paljon ja ne myös muuttuvat ihmisen mukaan. Osa aikuisista kieltää aivan kaikesta. Ja voi miettiä miten se lapseen vaikuttaa, kun kaikki on kiellettyä.
-lapsen yksilöllisyyttä on mahdotonta kovinkaan paljon tukea tai huomioida vaan ryhmän hallinta on etusijalla.
-suunniteltua toimintaa on noin 30-45 min/ päivä. Tämä johtuu ihan ryhmänhallinnan asioista. On todella vaikeaa vaikkapa maalata 12 lapsen kanssa ja ryhmää ei pysty jakamaan tarpeeksi pieniin ryhmiin, jotta toimitaa voisi kunnolla järjestää, sillä aikuisia ei ole tarpeeksi. Kotona lapselle voisi helposti järjestää näitä "tuokioita" vaikka kuinka monta ja saman päivän aikana voisi leipoa yhdessä, maalata, harjoitella kirjaimia ja käydä metsäretkellä. Päiväkodissa tämä olisi koko viikon ohjelma. Muu aika olisi vain pirstaleista vapaata leikkiä.
Jos lapsella ei ole naapuristossa samanikäisiä lapsia miettisin esimerkiksi puolipäivähoitoa. Niin, että lapsi on esimerkiksi vain 3h hoidossa.
Tämä työ on aivan ihanaa, mutta sydäntäni vain särkee, etten pysty antamaan lapsille niin hyvää paikkaa kuin haluaisin. Rakastan kaikkia ryhmäni lapsia ja he ovat aivan ihania ja ainutlaatuisia persoonia. Mutta pyydän, että älkää luulko varhaiskasvatuksesta liikoja, älkääkö vähätelkö kodin merkitystä. Jos vain mitenkään mahdollista, niin antaa lasten olla kotona.
Kirjoitat kauniisti, mutta unohdat kyllä sen ettei se kotielämä, varsinkaan vauvan kanssa, tosiasiassa ole ihanan auvoisaa metsäretkineen ja maalaustuokioineen. Tosiasiassa siellä kotona on väsynyt äiti, vauva joka vaatii huomiota, kotityöt ja ruuan laitto ym. Kotihoidossa olevan isosisaruksen päivään kuuluu metsäretken sijaan visiitti neuvolaan tai ruokakauppaan, vaunulenkki jonka aikana pitää olla hiljaa että vauva nukahtaisi, äidin huomion kinuamista kun äiti imettää vauvaa, maalaustuokio sillä välin kun äiti yrittää saada ruuan tehdyksi, ohjelmien katsomista sillä välin kun äiti yrittää edes hetken levähtää, leikkipuistossa leikkiminen yksin kun muut lapset on siihen aikaan päiväkodissa ja äiti hyssyttää vauvaa vaunuiss. Toki myös pyykkien ripustaminen, imurointi ym. on ihan hyödyllisiä juttuja lapsen oppia, niihin pääsee kyllä varmasti osallistumaan. Riippuu tietysti tosi paljon siitä vauvasta miten hyvin se nukkuu ja viihtyy, että kuinka paljon aikaa äidillä jää esikoisen viihdyttämiseen. Huonosti nukkuvan kanssa vähän, paremmin nukkuvan kanssa enemmän, mutta etukäteen ei voi tietää millainen vauva sattuu syntymään.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista että sä näet lapsellesi laitoksen olevan parempi paikka, kuin koti.
Tällaisia lukiessa tulee sellainen olo, niin kuin äiti olisi jättämässä esikoisen lastenkotiin vauvavuoden ajaksi, tai miksei saman tien vaikka täysi-ikäistymiseen asti. Ihan kuin päiväkoti olisi lasten vankila, josta ei saa olla pois jos lapsi oikeasti niin haluaa.
Siis ihan oikeasti, se, että tämä 5-vuotias saa tavata kavereitaan 3-4 tuntia päivässä arkisin, on jotenkin aivan kauheaa? Päivittäinen kontakti ystäviin, jotka lapsi on tuntenut 3 vuotta, eli 5-vuotiaan kohdalla voi jo sanoa, että hän on tuntenut kaverinsa yli puolet elämästään!
Kaikki nämä ihmissuhteet katki, koska vauva syntyy. Voisi kuvitella, että 5-vuotias saattaisi jopa katkeroitua vauvalle, jos kokee, että vauva tuli, ystävät meni...
Mutta ei, ikätoverit on myrkyllistä seuraa, heitä ei missään nimessä saa tavata, ei varsinkaan päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodissa töissä olevana ja juuri nyt työhöni väsyneenä, voin kertoa, että 22 lasta ryhmässä on kaaos. Meitä on kolme aikuista paikalla noin kolme tuntia päivässä. Muulloin paikalla on kaksi aikuista. Aamuvuoro nimittäin poistuu suunnittelemaan toimintaa/ palaveriin tai kotiin puolen päivän aikaan.
Siinä sitten yritämme tarjota laadukasta varhaiskasvatusta. Myös sille isosisarukselle, joka tulee äidin ja vauvan saattamana päiväkotiin. Irrotamme lapsen kirjaimellisesti äidistään ja siinähän meneekin osa aamupala-ajasta itkuista lasta lohduttaen. Päivän mittaan lohdutellaan useita kertoja tämmöisiä äitiään ikävöiviä "virikelapsia". Kyllä he tajuavat, että äiti on kotona vauvan kanssa.
Tähän soppaan voitte lisätä 21 muuta lasta. Adhd on ainakin kahdella. Parilla muulla on muita nepsy-piirteitä. Kovatahtoisia, ujoja, pomottavia, kiusaavia ja joustamattomia lapsia. Toki myös ihan helppoluonteisia ja ihania lapsia meillä on. Ja haastavat lapsetkin ovat välillä suloisia! Mutta arki varhaiskasvatuksessa on raskasta henkilökunnalle ja monille lapsille.
Kannattaa miettiä, jos lapsi on itkuinen hoitoon mennessään, olisiko kuitenkin parempi olla kotona ja käydä vaikka kerhossa. Mitä muuta voimme sanoa, kun lasta haetaan päivän päätteeksi, kuin "kyllä se itku loppui ja ihan hyvin päivä meni".
Totuuttakaan ei voi ihan raakana tarjoilla. Ja kyllä, olen väsynyt työhöni. Parhaani yritän kuitenkin.
Rankalta kuulostaa kieltämättä. Mutta miten tuo on mahdollista? Lain mukaan hoitajia pitää olla 3 paikalla tuon kokoisessa ryhmässä. Jos on palavereja, paikalle otetaan erityisavustajia sijaistamaan. Tai combotaan kaksi ryhmää yhteen jos molemmista lähtee yksi palaveriin.
Niille lapsille jolla on esim. nepsy-diagnoosi kuuluu lain mukaan ryhmäavustaja. Meidän päiväkodissa melkein kaikissa ryhmissä on avustaja, yksi per 2 "tähtilasta" (eli erityisapua kaipaavia, virallista diagnoosia ei tarvitse olla).
Ottakaa ihmeess asia puheeksi työpaikala ja jos ei asiat muutu niin korkeammalle taholle!
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodissa töissä olevana ja juuri nyt työhöni väsyneenä, voin kertoa, että 22 lasta ryhmässä on kaaos. Meitä on kolme aikuista paikalla noin kolme tuntia päivässä. Muulloin paikalla on kaksi aikuista. Aamuvuoro nimittäin poistuu suunnittelemaan toimintaa/ palaveriin tai kotiin puolen päivän aikaan.
Siinä sitten yritämme tarjota laadukasta varhaiskasvatusta. Myös sille isosisarukselle, joka tulee äidin ja vauvan saattamana päiväkotiin. Irrotamme lapsen kirjaimellisesti äidistään ja siinähän meneekin osa aamupala-ajasta itkuista lasta lohduttaen. Päivän mittaan lohdutellaan useita kertoja tämmöisiä äitiään ikävöiviä "virikelapsia". Kyllä he tajuavat, että äiti on kotona vauvan kanssa.
Tähän soppaan voitte lisätä 21 muuta lasta. Adhd on ainakin kahdella. Parilla muulla on muita nepsy-piirteitä. Kovatahtoisia, ujoja, pomottavia, kiusaavia ja joustamattomia lapsia. Toki myös ihan helppoluonteisia ja ihania lapsia meillä on. Ja haastavat lapsetkin ovat välillä suloisia! Mutta arki varhaiskasvatuksessa on raskasta henkilökunnalle ja monille lapsille.
Kannattaa miettiä, jos lapsi on itkuinen hoitoon mennessään, olisiko kuitenkin parempi olla kotona ja käydä vaikka kerhossa. Mitä muuta voimme sanoa, kun lasta haetaan päivän päätteeksi, kuin "kyllä se itku loppui ja ihan hyvin päivä meni".
Totuuttakaan ei voi ihan raakana tarjoilla. Ja kyllä, olen väsynyt työhöni. Parhaani yritän kuitenkin.
Lain mukaan enimmäismäärä kolmelle kasvattajalle on 21.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, lapselle paras paikka on kotona. Kysyppä lapseltasi haluaako olla mielummin päikyssä vai kotona. Sanoisin että ne lapset jotka viihtyvät ja haluavat ennemmin päiväkotiin kuin kotiin, ovat aika harvassa. Näillä lapsilla on yleensä ongelmia kotioloissa.
Lapsesi on niin iso, että ei tarvitse enää sinulta hoitoa. Voitte yhdessä tehdä ruokaa, leipoa, pelailla, siivota, piirtää, maalata ja ulkoilla kun vauva nukkuu. Voisi myös olla kiva että lapsi saisi ikäistään seuraa esimerkiksi aloittamalla jonkin kivan harrastuksen tai kerhotoiminnan. Se riittää aivan mainiosti sosiaalistamaan 5 vuotiasta.
T.Vakaope
Mikä tekee suomalaisesta 5-6v lapsesta niin erityisen ja hoitoa vaativan, että hän tarvitsee äidin täyspäiväistä hoitoa, huolenpitoa ja hoivaa 24/7 kotona?
Euroopassa lapset menevät kouluun n. 4v ja Ranskassa kaikille pakollinen koulu alkaa 3v ja kesälomakin on vain muutaman viikon. Ja yleensä hoitoon 3-6kk iässä.
Kiinnostaisi tietää "vakaopelta" miten Suomessa kotihoito 5-6v asti näkyy lapsen kehityksessä, sosiallisissa taidoissa, luovuudessa, älyssä, koulumenestyksessä, empatiassa jne. parempana, kuin esim. tuo Ranskan malli, jossa lähdetään kouluun 3v jossa on myös leikinomaista toimintaa. Sinulta saan varmaan lähteen tai tutkittua tietoa.
Kiitän etukäteen, jo tutkimustuloksista ja muista lähteistä.
Eikö kukaan ole pohtinut sitä, miten päiväkotiin sysätylle lapselle pääsee kehittymään läheinen suhde sisarukseensa, kun ei saa olla tämän kanssa kotona?