Mitä haittaa on olla tekemättä lapsia?

Yksi asia on mikä erityisesti minua velana lapsiperheissä ihmetyttää. Isät ja äidit hyvin usein sanovat, että lapsiperhe-elämä on ihan parasta, ja he eivät mistään hinnasta vaihtaisi sitä lapsettomaan elämään. Lapset ovat NIIN rakkaita ja kukaan lapseton ei voi koskaan ymmärtää sitä onnellisuuden määrää. Samaa asiaa hoetaan päivittäin täällä palstallakin.

Kuitenkin jokainen kaveripiirissäni oleva äiti kaipaa hirveästi "omaa aikaa", tarvitsee vapaata omista lapsistaan. Ovat ihan käsittämättömiä bilehileitä silloin "kun pääsevät tuulettumaan". Itse en jaksaisi millään olla baareissa aamuneljään, mutta perheenäidit haluavat bilettää kun pääsevät hetkeksi eroon lapsistaan. Ja miksi ihmeessä perheelliset tykkää niin hirveästi käydä lomailemassa ilman lapsiaan, lapset isovanhemmmille hoitoon ja isä ja äiti viikonlopuksi kylpylään. Viime viikolla kävin yhden kotiäitikaverin luona kahvittelemassa ja hän oli todella iloinen siitä, että sai keskustella jonkun kanssa jolla ei ole lapsia ja ihan jostain muusta kuin lapsiperhe-elämästä.

Mulla ei ole koskaan ollut tarvetta paeta omaa vela-elämääni, en tarvitse omaa aikaa aviomiehestäni tms. Miksi lapselliset haluaa eroon lapsistaan, jos ne lapset ovat unelmiensa täyttymys?

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 04:42"]

Lapsi itsessään on neutraali asia? Lapsi on ihminen, kuten sinäkin. Oletko sinä siis neutraali asia, ei plus eikä miinus. Ihan sama, oletko olemassa vai et?

[/quote]

Ei vaan oletettavasti aloittaja tarkoitti tuolla "oletetaan että lapsi itsessään on neutraali asia" tässä sitä, että kun hän kysyy, mitä haittaa olisi jollei tekesi lapsia, niin suljetaan tämän kyselyn ulkopuolelle se tosiasia, että lapset ovat iloinen asia monella tavalla ja tietysti sitten lapset tekemättä jättämällä menettää tämän lasten tuoman ilon elämässään. Lukekaa tarkemmin, mitä kysytään, ettei tule päivittelyä asian vierestä.

Aloittajan kysymykseen: Eikös esim. rintasyöpäriski ole hieman korkeampi niillä, joilla ei ole lapsia tai ovat saaneet lapsensa yli 30-vuotiaina  vai onko tällainen tieto enää voimassa? 

Ja mielestäni lapsen kanssa oppii taitoja, joita ei välttämättä oppisi muuten. Lapset myös opettavat vanhemmille monia asioita, esim. harrastustensa myötä. Koulu pitää vanhemman ajassa mukana. Lapsen avulla voi kokea oman lapsuutensa tavallaan uudestaan. Jos pitää lasten kulttuurista, voi lapsen kanssa osallistumalla erilaisiin tapahtumiin saada itselleenkin hienoja elämyksiä. Itse ajattelisin esim. että olisi ihanaa pukea lapsi oikein kauniisiin vaatteisiin ja lähteä oopperaan katsomaan jotain lapsille sopivaa. Siis tuo ihan pikkuriikkinen esimerkki ko. asiasta. 

Jotkut syövät ovat yleisempiä lapsettomilla naisilla.

Yhden lapsen kokemuksella sanoisin, että jää se kaikkein huimin rakkauden muoto kokematta. Mikään ei voita äidinrakkautta. Ja jos ei sitä ole kokenut, ei voi tätä tietää. Ja koska ei tiedä, vaan voi ehkä vain kuvitella, voi ihan hyvin ajatella, että juuri minä en yritä saada/halua lapsia tähän maailmaan.

Lapsettomuus ei tosiaankaan tee huonommaksi. Tämä on valinta niille, jotka voivat saada lapsia. Harmittaa niiden puolesta, jotka haluaisivat, mutta eivät saa.

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 17:50"]

Yhden lapsen kokemuksella sanoisin, että jää se kaikkein huimin rakkauden muoto kokematta. Mikään ei voita äidinrakkautta. 

[/quote]

Miksi ei riitä, että kokee toiseksi huimimman? Onko elämä tosiaan jokin kilpailu kohti toinen toistaan huimempia tunnekokemuksia?

Väittäisin myös, että tiettyjen psykedeelien vaikutuksen alaisena kokee sellaisia rakkauden muotoja, jotka saavat kaikki äidinrakkaudet kalpenemaan. 

Nostan.

Ei kai siitä haittaa ole? Ei kaikilla tarvitse olla lapsia! Minulla on kaksi, mutta sitähän ei edes kysytty.

Omakohtaisen kokemukseni perusteella ei mitään. Tämä toki on henkilökohtaista ja riippuu paljon puhujasta. Ihmiset ovat hyvin erilaisia.

Mulla ei ole lapsia. Ne eivät kuuluneet suunnitelmiini nuorempana sen kummemmin, asia ei ollut ajankohtainen. Tapasin miehen kolmikymppisenä, elämäni rakkauden, ja muutaman vuoden kuluttua yritimme saada lasta. Vakavaa vauvakuumetta mulla ei ollut vieläkään, mutta mies halusi lapsen. Rakastin häntä, halusin toteuttaa hänen toiveensa, eikä lapsi minullekaan olisi mikään ongelma ollut  - pyydän, älkää tarttuko sanavalintaani, vaan yrittäkää ymmärtää ajatus ja viesti, jota olen välittämässä. Lisäksi uteliaisuuttani kutkutti ajatus meidän kahden yhdistelmästä, olisin halunnut tavata sen ihmisen, sillä uskoin, että se olisi ollut huipputyyppi.

Koko ajan oli selvää, että perheeseemme tulisi vain yksi lapsi ekologisista syistä. Väestöräjähdys on tosiasia, ja se tuo ongelmia. Energian riittävyys, ravinnontuotanto, puhdas vesi... Yhtälö on vaikea.

Emme onnistuneet saamaan lasta, ja kolmen vuoden kuluttua totesimme luovuttavamme. Se suretti hetken, mutta minulla oli edelleen se upea, hieno mies, jonka valitsin ja joka valitsi minut. Nyttemmin mieheni on steriloitu, joten päätöstä ei edes voisi pyörtää.

En koe menettäväni mitään. En kipuile, en itkeskele, en enää juuri ajattelekaan asiaa. Minun elämäni on edelleen onnellista. Todennäköisesti olisin onnellinen äitinäkin, vain eri tavalla. Nyt on silti paras mahdollinen tilanne.

Anoppi vittuilee.

No ei kai siitä mitään hirveää haittaa ole. Vanhempana voi olla yksinäistä, varsinkin sitten kun puoliso kuolee. Mun äiti (yli 80v) on huonokuntoisena sairaalassa ja käyn häntä joka päivä katsomassa. Myös veljeni ja sisareni käyvät päivittäin ja lapsenlapset silloin tällöin. Selvitämme äidin asioita hoitohenkilökunnalle, viemme hänelle jotain pientä syötävää, lehtiä, näytämme valokuvia, tietysti juttelemme, kampaamme hiuksia, silitämme kättä, halaamme, hieromme jalkoja, viemme villasukkia ja lisäpeittoja. Huolehdimme myös äidin kodista ja hoidamme hänen asiansa. Kuka kaiken tämän tekisi, ellei olisi meitä lapsia? Äiti on ollut hyvä äiti ja ihana mummo, tämä on vähintä mitä voimme tehdä hänen elämänsä loppupuolella.

Jo monta vuotta äiti on tarvinnut monenlaista apua ja me lapset olemme auttaneet ja kyläilleet, soitelleet. Ulkoilemaan äiti ei olisi päässyt aikoihin, ellemme olisi ulkoiluttaneet. Ja varmaan vuosiin hän ei olisi päässyt esim. teatteriin, taidenäyttelyihin, ostoksille jne.

Omassa elämässäni ajattelen, että esim. joulut olisivat olleet aika vaisuja lapsettomana pariskuntana. Tykkään laittaa joulua, synttäreitä yms. joten niistä olisin jäänyt paitsi. Samoin kivoista lomareissuista, uintiretkistä, mukavista lastenkirjoista ja peleistä, elokuvista. Ja nyt kun lapset ovat jo melkein aikuisia, meillä on niin mukavaa porukalla: kokkaamme, laulamme karaokea, juttelemme ja edelleen pelaamme lautapelejä. Päivittäinen iltateehetki koko perheellä on niin ihanan lämmin.

Mutta kyllähän ilman kaikkea tätä pärjää ja ei kaikki edes halua tällaista. Kukin tyylillään.

En tiedä, mutta omaa kummitätiäni lapsettomuus harmitti vanhempana. Kun hän jäi eläkkeelle, hän masentui täysin. Siihen asti hän oli tehnyt uraa ja menestynyt, miehensä kanssa matkustelivat ja harrastivat ja vaikuttivat ihan onnellisilta. Masennuksen myötä täti tunnusti, että oli jo muutaman vuoden katunut syvästi lapsettomuuttaan. Hän ei toipunut masennuksesta, vaan n. 10 v sitä sairastettuaan joutui sairaalahoitoon ja parin vuoden päästä kuoli, hän vain kuihtui pois. Sukummekin on aika pieni, joten melko harvoin tädillä kävi vieraita, loppuaikoina miehensäkin oli niin huonokuntoinen, ettei voinut käydä kuin harvoin. Kun kävin tädin luona, hän vain tuijotti seinää, ei puhunut mitään.

Kummitätini sanoi, että elämällä ei ole mitään merkitystä enää. Tämä siis hänen tarinansa vain ja ei tietysti kaikki lapsettomat masennu vaan elävät ihan hyvän elämän loppuun asti ja toisaalta yhtä hyvin perheellinen voi masentua.

Vanhemmuus avaa ihmisessä puolia, joita ei tiennyt olevankaan. Hyvässä ja pahassa. Vähentää myös kummasti itsekkyyttä, kun pitää ajatella lasta eikä vain itseään, ainakin minulla. Olen oppinut paljon lisää maailmasta ja itsestäni, myös miehestä. Minusta on tullut empaattisempi ja tiedostavampi. Esim. ympäristön tila kiinnostaa enemmän jne.

"Tarvitaan veronmaksajia ja vanhustenhoitajia", ihan niinkuin ihmiset eivät suomessakin lisääntyisi ihan riittävästi ilman maahanmuuttoakin. Höpinät tulevaisuuden työvoimapulasta ovat luultavasti paskapuhetta, töitähän tehostetaan ja keskitetään koko ajan vähintään samaan tahtiin kuin tarjolla oleva työvoima vähenee.

Kuvitellaan että maahanmuuttajien kotouttaminen, kouluttaminen ja työvoimaksi saaminen olisi kalliimpaa kuin suomalaisen lapsen yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset terveydenhuoltoineen, päivähoitoineen ja koulutuksineen. En usko.

Lapsista on riesaa, mutta (ilmeisesti) myös jotain iloa. Sille joka miettii valintaa lapsettomuuden ja lasten hankkimisen välillä, nuo riesat ja ilot näyttäytyvät yhtä painavina, se joka päättää hankkia lapsen näkee ilot suurempina kuin riesat. Se joka päättää jäädä lapsettomaksi näkee ne riesat isompina kuin ilot.

Nämä jotka arvostelevat toisten valintaa jäädä lapsettomaksi (tai hankkia lapsia, voihan sitäkin valintaa tietysti arvostella) ovat tietyllä tasolla aika kehittymättömiä ihmisiä; ajattelevat että kaikkien pitäisi elää kuten he, koetaan jostain syystä erilaiset elämänvalinnat jonkinlaisena tiedostamattomana uhkana omille.

[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 11:47"]

Omassa elämässäni ajattelen, että esim. joulut olisivat olleet aika vaisuja lapsettomana pariskuntana. Tykkään laittaa joulua, synttäreitä yms. joten niistä olisin jäänyt paitsi. Samoin kivoista lomareissuista, uintiretkistä, mukavista lastenkirjoista ja peleistä, elokuvista. Ja nyt kun lapset ovat jo melkein aikuisia, meillä on niin mukavaa porukalla: kokkaamme, laulamme karaokea, juttelemme ja edelleen pelaamme lautapelejä. Päivittäinen iltateehetki koko perheellä on niin ihanan lämmin.

[/quote]

Minusta taas kaikki mainitsemasi asiat ovat paljon parempia aikuisten kesken, mukaanlukien lastenkirjojen lukeminen. Eipä ole aikuisuus estänyt minua koskaan nauttimasta matkailusta, syntymäpäivistä, teen juomisesta tai lautapelien pelaamisesta. Ikävää, että sinun on täytynyt pakottaa maailmaan uusia ihmisiä saadaksesi noista asioista mielihyvää.

Minkä takia lapsettomat kuvittelevat, että muut ovat kiinnostuneita toisten lapsettomuudesta? Ihan sama, haluaako joku toinen lapsia vai ei. Jos lastenhankintaa täytyy jollain mittatikulla analysoida, jätä hankkimatta.

Onhan se rankkaa, siis perhe-elämä. En sitä kiellä! Ennen näitä pienokaisia sain elää vain itselleni ja miehelleni, nähdä ystäviä kun huvittaa ja lähteä vaikka ravintolaan hillumaan töitten jälkeen jos huvitti. Ei ollut paljon vastuuta, ei velvollisuuksia. Joo'o, oli se sellaista :).

Mutta se oli vain yksi vaihe elämässäni, nyt minulla on perhe ja lapsia. On velvollisuuksia, kiirettä pitää kun on monta suuta ruokittavana, toisten hyvinvointi on käsissäni. Olen toisille maailman tärkein ihminen. Siis perheelleni. Elämäni on täynnä sisältöä ja rakkautta. En vaihtaisi elämääni mihinkään, vaikka se suurelta kliseeltä teistä kuulostaakin. Tämä on elämää: elää itselleen ja toisille, huolehtia ja rakastaa muita, katsoa heidän kasvavan ja tietää, että elämälläni on tarkoitus. Se on kai joku luolamiehen ikiaikainen lisääntymisvietti tai jotain, olla tavallaan kuolematon jälkikasvussaan :). Eikä sitä voi paheksua, sillä se on inhimillistä.

Sitten kun lapset lentävät pesästä ja talo hiljenee, huomaan taas kontrastin ja se ei kuulemma tunnu (ainakaan heti) hyvältä. Sitten kun on sopeutunut taas pelkän miehen kanssa yhteiseloon, voimme elää itsellemme - ja taas myöhemmin tuleville lastenlapsillemme.

Ymmärrän kyllä lapsettomiakin. Siinä avautuu taas muita puolia elämästä ja onnesta. Voi muokata elämänsä kaikki palaset aivan sellaisiksi kuin haluaa. Ei kaikki halua olla Äitejä. Mutta se ei ole mikään peruste, että "maailma on ylikansoittunut". Älkää nyt kuitenkaan olko niin tekopyhiä että väitätte, että se on se syy miksi ette lisäänny ;)!

Kaikki eläköön sellaista elämää kuin haluaa. 

Yhtä järkevä kysymys kuin mitä haittaa on olla hankkimatta parisuhdetta? Mies on neutraali asia.

Lapsen saaminen aloittaa pitkän ihmissuhteen vanhemman ja lapsen välillä. Ihmissuhteeseen kuuluu monenlaisia tunteita, myös sitä pakahduttavaa rakkautta. Jos ei halua kokea lapsi-vanhempi -ihmissuhdetta, ei kannata hankkia lapsia. Itse olen kasvanut tässä ihmissuhteessa enemmän kuin missään muussa aiemmin. Se ei kuitenkaan takaa sitä, että joku toinen kasvaa.

Koen myös niin, että elämälläni on tarkoitus vaikka työt menisivät alta, mies jättäisi, kaikki maallinen omaisuus häviäisi jne. Olen lapsille tärkeä, isänsä lisäksi tärkein koko maailmassa. Samoin ajattelen itse lapsista.

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 13:08"]

Yhtä järkevä kysymys kuin mitä haittaa on olla hankkimatta parisuhdetta? Mies on neutraali asia.

[/quote]Ei ole. Itse asiassa yksin elämisessä on paljon enemmän haittoja kuin lapsettomana elämisessä. Saisit omaan kysymykseesi aivan erilaisia vastauksia kuin tämän ketjun aloitus on saanut.

Nosto

On surullista katsoa vierestä vanhuksia, joilla ei ole ketään kuka soittaisi tai tulisi katsomaan, kun he ovat kipeitä tai huonossa kunnossa. En tiedä kuinka paljon se heitä itseään vaivaa, mutta itse en halua samaa itselleni tai läheisilleni.