Miksi ei saa sanoa ääneen, että kotiäideillä on helpompaa?
Huvittaa facebookissakin pari kaveria, joilla tiedoissa työn kohdalla "Kotiäiti yrityksessä koti". Ei helkkari... Ei omien lasten hoitaminen ole AMMATTI! Varmasti lasten kanssa on välillä rankkaakin, mutta ei niitä lapsia ole pakko hankkia. Sitten jos taas lapsia päättää tehdä, pitäisi niistä ihan itse pystyä huolehtimaan. Ei kuulu yhteuskunnalle ja veronmaksajille, jos joku jää kotiin hoitamaan omia lapsiaan, ihan samoin kuin ei kuulu kotityöt tai lemmikin hoitokaan. Kyllä sen toisen työssäkäyvän vanhemman tulisi elättää sitten kotiin jäävä vanhempi, eikä yhteiskunnan maksaa mitään kotihoidontukia. Valitettavasti töihin paluukaan ei monen kotona vietetyn vuoden jälkeen ole niin helppoa. Kotiäideiksi ryhtyvät ovat monesti vain laiskoja, kotona pääsee helpommalla. Sitten kateellisena haukutaan uraäitejä, etteivät muka välitä lapsistaan. Kotimammat eivät tajua, että juuri ne paljon veroja maksavat uraäidit mahdollistavat heidän kotona makoilunsa. Kotiäidit töihin veroja maksamaan ja lapset tarhaan!
Kommentit (179)
169 vastaa. Helppoahan se on siellä huudella mutta taas meni jollain pointti ohi. Pätkätyöläinem ei ruuhkaiselle elämälle voi aikatauluista rakentaa kehikkoa. Ja kysyjä ihmetteli miten pienet vauvat eivät ole selvinneet ilman minua kun olen ollut vauvani kanssa kotona? Juurihan kerroin että palasin heti kouluun kun se oli mahdollista eli vauvan ollessa 9kk ja isän kanssa vuoroteltiin hakemista. Tuleva vauva on sitten isin kanssa eikä ole vieraalla lainkaan. Nyt meidän tapauksessa tämä ei olekaan mitään? Niin tai näin niin aina väärinpäin. Kyllä ainakin meidän perheessä turvallinen isä antaa saman läheisyyden kuin minä äitinä. Ei vauvat yksin ole, mitähän kyselijä mahdoit ajaa takaa.
Miksi hitossa olisin huolissani kun lapsillani on tiedossa arki jossa sitoutunut vanhempi eikä tarvitse joutua palkkaamaan ventovierasta?? Vapaapäiviä on minullakin jotka menee lasten kanssa ja isä tuolloin hengähtää ja hoitaa itseään vaikka käymällä salilla. Ai niin, tämä varmasti vituttaa niitä äitejä jotka uhraa itsensä ja koko persoonan kun lasten saannin jälkeen ei saa olla muuta elämää.
Minkä takia minun pitäisi huolestua lasteni oloista kun isä rakastaa heitä ja tarjoaa samaa hoivaa? Sama isi joka haluaa monta lasta eikä ole pahoillaan siitä, että äiti tekee töitä niitä saadessaan koska palkka on niin hyvä.
Selväksi tuli. Eli jonkun mielestä olen jälleen huono äiti kun teen naisena päätöksen mennä töihin. Koska on rakastava perhe eikä isi jää yh hoitamaan se on huolestuttavaa? Jos perhe hajoaisi niin isä on vain siinä tapauksessa sankari ollessaan kotona? Wtf.
Haluaisin tietää kuka äiti ei ota vastaan töitä kun saa tienata tuplana perheen tulot. Siinä on kyllä asennevamma jos isän pitää ainoana elättää perhettä? Täällä foorumilla on niin kieroutunutta väkeä, että jokaiseen mahdolliseen elämäntapaan on joku tuomitsija aukomassa.
Tuossa vieressä muuten tuo esikoinen nukkuu päikkäriä yhdessä isin kera, miten hän on selvinnyt uhmaikäiseksi pojaksi vauvasta, jep sopii ihmetellä
Vauvalle on tärkeää kun on huoltaja joka rakastaa, on se sitten äiti ja tai isä. Nykyaika ja kun äitinä tienaa enemmän, tekee se töitä joka niitä saa kun on pätkätyöläinen.
Kotiäidin arki on töissäkäyvän äidin vapaa-aikaa: lasten kanssa touhuamista, ruuanlaittoa, siivoamista, pyykkiä, kaupassakäyntiä, ulkoilua jne. Olenko siis töissä iltaisin ja viikonloppuisin, kun teen näitä kaikkia? Saisinpa vieläkin olla kotiäitinä...
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:45"]
On se jännä että työssäkäyvät äidit aina syyttelevät kotiäitejä laiskoiksi kotona makailijoiksi... Mistä tuo johtuu? Huonosta omatunnostako? Mulle ainakin pari ystävää sanonut suoraan että ihailee sitä kuinka jaksan touhuta lasteni kanssa ja olla "vain" kotona. Myönsivät suoraan että heillä itsellä ei pää kestänyt kotona oloa.
[/quote]
Ei kun ne on lapsettomia jotka syyttelee,kuten ap.

Hei, olitte tosiaan oikeassa, kotihoidontuen uudistus ei tulekaan voimaan heti vielä tämän vuoden jälkeen, vaan 1.8.2015.
Tässä lähde: http://www.stm.fi/kotihoidontuki
Niin tyhmä aloitus, etten lue yhtään vastausta. Totean vain, että jos joku laittaa vaikka leikillään FB.n (!) ammatin kohdalle kotiäiti (ilmeisestikin kertoakseen, että on kotona hoitamassa lapsia), niin miten joku voi ottaa noin itseensä ja tekee siitä aloituksen, kirjoittaa ummet ja lammet kuinka kotiäidillä on helpompaa, kuinka yhteiskunta ei saa tulla lainkaan vastaan ja pla pla plaa?! Taitaa ap olla syvimmissä syövereissä pikkasen kade naiselle, joka haluaa antaa lapsilleen hyväät lähtökohdat elämään.
t. Eräs, joka aikoinaan oli myös kotiäiti, kunnes palasi töihin hoitovapaalta.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 21:59"]
Huvittaa facebookissakin pari kaveria, joilla tiedoissa työn kohdalla "Kotiäiti yrityksessä koti". Ei helkkari... Ei omien lasten hoitaminen ole AMMATTI! Varmasti lasten kanssa on välillä rankkaakin, mutta ei niitä lapsia ole pakko hankkia. Sitten jos taas lapsia päättää tehdä, pitäisi niistä ihan itse pystyä huolehtimaan. Ei kuulu yhteuskunnalle ja veronmaksajille, jos joku jää kotiin hoitamaan omia lapsiaan, ihan samoin kuin ei kuulu kotityöt tai lemmikin hoitokaan. Kyllä sen toisen työssäkäyvän vanhemman tulisi elättää sitten kotiin jäävä vanhempi, eikä yhteiskunnan maksaa mitään kotihoidontukia. Valitettavasti töihin paluukaan ei monen kotona vietetyn vuoden jälkeen ole niin helppoa. Kotiäideiksi ryhtyvät ovat monesti vain laiskoja, kotona pääsee helpommalla. Sitten kateellisena haukutaan uraäitejä, etteivät muka välitä lapsistaan. Kotimammat eivät tajua, että juuri ne paljon veroja maksavat uraäidit mahdollistavat heidän kotona makoilunsa. Kotiäidit töihin veroja maksamaan ja lapset tarhaan!
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:47"]
Hei, olitte tosiaan oikeassa, kotihoidontuen uudistus ei tulekaan voimaan heti vielä tämän vuoden jälkeen, vaan 1.8.2015.
Tässä lähde: http://www.stm.fi/kotihoidontuki
[/quote]
"Muutokset tulisivat voimaan 1.8.2015" eli ei ole vielä tehty päätöstä.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:46"]
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:40"]
Voi luoja te olette TYHMIÄ! Kysykääpä keneltä tahansa ekonomistilta mitä meidän yhteiskunnan taloudelle kävisi jos kaikki äidit jäisivät kotiin hoitamaan alle 3-vuotiaita kersojaan olettaen, että se niin ihana valtio maksaa heille siitä hyvästä. Väitti täällä on oikeasti tyhmää porukkaa. Parempi ehkä onkin, että AV-palstan ämmät ovat siellä kotona ikuisesti.
[/quote]
Joo, av-kotimammat luulee olevansajotainn suuria sankareita, kun jäävät kotiin, vaikka todellisuudessa ovat yhteiskunnalle pelkkiä kulueriä. Piste. Talouden ymmärtäminen on liian monimutkaista yksinkertaisen kotimamman pienelle päälle.
[/quote]
Kyllä ne kotiäidit ovat sankareita, koska koti on useimmiten pienelle lapselle se paras paikka. Eivät ehkä sankareita sinun mittapuulla joka taitaa olla vain raha.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:21"]
Yhdysvaltalainen koomikko Bill Burr sanoi sen parhaiten. Naiset aina etsivät syitä taputtaa itseään selkään ja väittää kuinka vaikeaa heidän elämänsä on.
[/quote]
Good one. Deserves a repeat. Koko ajan on myös hyvä pitää mielessä, että se ohjelma vuosia siellä kotona on valinnaista eli ihan itse voi valita kuinka paljon ohjelmaa järjestää ja paljonko esim. palstailee vauvasaitilla. Totta kai ne jotka paljon vapaehtoisesti touhuavat kotona saavat senkin ajan vaikuttamaan työntäyteiseltä. Hyvin paljon on myös niitä jotka eivät niin aktiivisia ole.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:51"]
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:46"]
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:40"]
Voi luoja te olette TYHMIÄ! Kysykääpä keneltä tahansa ekonomistilta mitä meidän yhteiskunnan taloudelle kävisi jos kaikki äidit jäisivät kotiin hoitamaan alle 3-vuotiaita kersojaan olettaen, että se niin ihana valtio maksaa heille siitä hyvästä. Väitti täällä on oikeasti tyhmää porukkaa. Parempi ehkä onkin, että AV-palstan ämmät ovat siellä kotona ikuisesti.
[/quote]
Joo, av-kotimammat luulee olevansajotainn suuria sankareita, kun jäävät kotiin, vaikka todellisuudessa ovat yhteiskunnalle pelkkiä kulueriä. Piste. Talouden ymmärtäminen on liian monimutkaista yksinkertaisen kotimamman pienelle päälle.
[/quote]
Kyllä ne kotiäidit ovat sankareita, koska koti on useimmiten pienelle lapselle se paras paikka. Eivät ehkä sankareita sinun mittapuulla joka taitaa olla vain raha.
[/quote]
Siinä olet oikeassa, että rahastahan tässä on kysymys. Etkö itse koe olevasi ahne, kun nostat kotihoidontukea, jonka työssäkäyvät verorahoissaan sinulle maksavat? Turha syyttää muita ahneudesta ennen kuin on katsonut itse peiliin. Ei minun tai kenenkään muunkaan tarvitse maksaa sinulle omien lastesi hoitamisesta, se on tosiaan ihan teidän perheen oma asia, miten talousasianne järjestätte.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:42"]
Pienet lapset eivät todellakaan kuulu kodin ulkopuoliseen hoitoon. Valtion pitäisi enemmän tukea äitien ja isien olemista kotona lasten kanssa. Useissa tutkimuksissa on tuotu esiin miten varhaisessa vaiheessa isoon lapsiryhmään meno vaikuttaa lapsen kehitykseen haitallisesti. Lapset eivät tarvitse sosiaalistumista pieninä, eivätkä opetusta siitä, miten äidin ja isin pitää itse hankkia joka pennonen. Nämä he ehtivät kyllä oppia myöhemmin.
Pieni lapsi tarvitsee katkeamatonta suhdetta muutamaan läheiseen ihmiseen, hoitoa, huolenpitoa, huomiota ja rakkautta jota on tarjolla lapslle, ilman että hänen täytyy jo hyvin pienenä taistella siitä.
Seuraukset varhaisesta hoitoon menemisestä voivat maksaa yhteiskunnalle myöhemmässä vaiheessa merkittävästi.
[/quote]
Juuri näin. Surullista, että vanhemmat ei yhtään osaa asettua siihen lapsen asemaan. Lapsi ei hahmota tätä maailmaa samalla tavalla. Pieni lapsi ei osaa hahmottaa aikaa sillä tavalla, että hän tietäisi milloin vanhempi tulee hänet hakemaan. Joten hän kokee sen hoidossa olemisen ajan eri tavalla kuin vanhempi, joka osaa tietysti jaksottaa päivänsä. Lapsi kokee eron jonkin asteisen hylkäämisenä.
Ja pienimmät lapset ei osaa edes puhua kuin muutamia sanoja. Miettikää vanhemmat miltä tuntuisi olla sellaisessa ympäristössä ja täysin riippuvaisessa asemassa, kun ei olisi kuin muutama sana, jolla ilmaista itseään. Se olisi aikamoinen stressi kelle tahansa.
Kiintymyssuhdeasioista puhumattakaan. Näistä on kirjoitettu kirjoja. Kannattaa tutustua.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 22:21"]
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 22:17"]
Jos ja kun kotiäitiyden hoitaa kunnialla, niin se käy työstä. Kun huolehtii lapselle riittävästi virikkeitä, leikkikavereita, hyvän päivärytmin ja riittävästi liikuntaa, niin siinä se aika menee. Ihan kuin päiväkodissa niillä hoitajilla, joiden työtä kukaan tuskin väittää lomailuksi. Meillä oli joka päivä useampi lapsi omien lisäksi pyörimässä, ja olihan se ihanaa aikaa. Mutta, töissä on kyllä helpompaa. Ei tarvitse olla samalla lailla emotionaalisesti läsnä koko ajan, ennakoida toisten tarpeita, huolehtia turvallisuudesta ja selvitellä lasten välisiä toistuvia ja jatkuvia pieniä ristiriitoja.
Ihmettelen tätä joidenkin kovaa halua vähätellä sitä, että joku kasvattaa ja hoitaa itse lapsensa. Se on yhteiskunnalle edullista ja lapselle hyväksi. Useimmilla naisilla ei sitäpaitsi ole mitään uraa, vaan he tekevät ihan tavallista työtä. Ei ketään hyödytä kilpailu siitä, kenellä tässä on rankinta. Ei elämän pointti ole vaan sinnitellä päivästä toiseen elämäänsä vihaten. Toivon että jokainen saa elää elämänsä niin, että voi olla onnellinen. Silloin ei ole tarvetta tuollaiselle takakireälle ilkeilylle, mitä ap tässä aloituksessa harrastaa.
[/quote]
Minun puolestani jokainen saa itse päättää, onko kotiäitinä vai töissä KUNHAN MIES SITTEN ELÄTTÄÄ. Mielestäni yhteiskunnan ei tarvitse omien lasten hoitamisesta maksaa mitään tukea ikään kuin palkaksi. Ei kukaan maksa minullekaan siitä, että petaan oman sängyn, käyn suihkussa ja pyyhin pyllyni, kun käyn vessassa.
[/quote]
Selitetäänpä nyt yksinkertaiselle; kunnat maksavat kotihoidontukea mielellään, koska se tulee HALVEMMAKSI kuin päiväkotipaikka. Ymmärsitkö jo?
Selitänpä vielä lisää; jos yksikään vanhempi ei jäisi kotiin hoitamaan lastaan kotihoidontuella (joka on aika nimellinen, kyllä siihen elämiseen tarvitaan myös kumppanin rahoitusosuus) niin kunnat olisivat tilanteessa, jossa kulut kasvaisivat huikeasti, kun pitäisi rakentaa taas uusia päiväkoteja, ylläpitää niitä ja henkilökuntaa. Jokos ymmärsit?
Mikäli lamppu syttyi, ole hyvä ja mieti seuraavalla kerralla hieman pidemmälle asioita.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:54"]
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:51"]
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:46"]
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:40"]
Voi luoja te olette TYHMIÄ! Kysykääpä keneltä tahansa ekonomistilta mitä meidän yhteiskunnan taloudelle kävisi jos kaikki äidit jäisivät kotiin hoitamaan alle 3-vuotiaita kersojaan olettaen, että se niin ihana valtio maksaa heille siitä hyvästä. Väitti täällä on oikeasti tyhmää porukkaa. Parempi ehkä onkin, että AV-palstan ämmät ovat siellä kotona ikuisesti.
[/quote]
Joo, av-kotimammat luulee olevansajotainn suuria sankareita, kun jäävät kotiin, vaikka todellisuudessa ovat yhteiskunnalle pelkkiä kulueriä. Piste. Talouden ymmärtäminen on liian monimutkaista yksinkertaisen kotimamman pienelle päälle.
[/quote]
Kyllä ne kotiäidit ovat sankareita, koska koti on useimmiten pienelle lapselle se paras paikka. Eivät ehkä sankareita sinun mittapuulla joka taitaa olla vain raha.
[/quote]
Siinä olet oikeassa, että rahastahan tässä on kysymys. Etkö itse koe olevasi ahne, kun nostat kotihoidontukea, jonka työssäkäyvät verorahoissaan sinulle maksavat? Turha syyttää muita ahneudesta ennen kuin on katsonut itse peiliin. Ei minun tai kenenkään muunkaan tarvitse maksaa sinulle omien lastesi hoitamisesta, se on tosiaan ihan teidän perheen oma asia, miten talousasianne järjestätte.
[/quote]
Minä en koe että olen ahne, vaikken ole tuo jolle kysymyksen kohdistit. Meillä kaikilla on erilaiset tilanteet ja varmaan tässä yhteiskunnassa jokainen nostaa tukea jossain muodossa. Olen myös erittäin hyväpalkkaisella alalla kuten miehenikin, joten varmaan tuotamme ihan tarpeeksi tälle yhteiskunnalle. Uskon kuitenkin yhteiseen hyvinvointiin, etten itse valita mistä joudun milloinkin luopumaan jonkun toisen hyväksi.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:54"]
Siinä olet oikeassa, että rahastahan tässä on kysymys. Etkö itse koe olevasi ahne, kun nostat kotihoidontukea, jonka työssäkäyvät verorahoissaan sinulle maksavat? Turha syyttää muita ahneudesta ennen kuin on katsonut itse peiliin. Ei minun tai kenenkään muunkaan tarvitse maksaa sinulle omien lastesi hoitamisesta, se on tosiaan ihan teidän perheen oma asia, miten talousasianne järjestätte.
[/quote]
Oletko lukenut yhtään tätä ketjua? Lapsen hoitaminen kotona tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin lapsen hoidattaminen päivähoidossa. Sinä ja me kaikki muutkin maksamme joka tapauksessa sen lapsen hoitamisesta, aivan kuin sinunkin hoitamisestasi, koulutuksestasi ja terveydenhoidostasi on maksettu ja maksetaan.
Jos sinä koet, että olet ollut turhake jossa yhteiskunnan panostus on mennyt hukkaan, koska sinun hyvinvointiasi on ajateltu kun olit lapsi, niin se on tosi surullista. Minä en ajattele sinusta niin. Tässä yhteiskunnassa me pidämme toisistamme huolta.
70-luvun alussa jouduttiin hoitoon 2 kk iässä. Ihan ihmisiä tuli silti minusta ja ystävistäni. En kannata noin pienenä hoitoon laittamista, mutta 3 v on luksusta, etenkin jos äiti hoitaa vain yhtä tai kahta lasta. Vähän kuin olisi töissä, mutta vain 30 % työkuormalla.
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 00:04"]

Etkö tajua, että se äidin tekemän työn arvo on paljon suurempi yhteiskunnalle kuin äidin saama palkka. Yrityksethän maksavat paljon veroja tuloksestaan ja se tulos syntyy nimenomaan työntekijöiden tekemästä työstä. Olet aika tyhmä, jos oikeasti luulet, että talous toimii noin yksinkertaisesti. Miksiköhän poliitikot sitten lyhensivät kotihoidontukea, jos se muka tuottaa säästöjä? Katsos, kun oikeasti näin on vain sinun pienen pääsi sisällä.
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 00:06"]
70-luvun alussa jouduttiin hoitoon 2 kk iässä. Ihan ihmisiä tuli silti minusta ja ystävistäni. En kannata noin pienenä hoitoon laittamista, mutta 3 v on luksusta, etenkin jos äiti hoitaa vain yhtä tai kahta lasta. Vähän kuin olisi töissä, mutta vain 30 % työkuormalla.
[/quote]
Riippuu tietysti paljon siitä, millaista työtä tekee. Montako lasta sinulla on millaiseen työhön palasit?
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 00:09"]
Etkö tajua, että se äidin tekemän työn arvo on paljon suurempi yhteiskunnalle kuin äidin saama palkka. Yrityksethän maksavat paljon veroja tuloksestaan ja se tulos syntyy nimenomaan työntekijöiden tekemästä työstä. Olet aika tyhmä, jos oikeasti luulet, että talous toimii noin yksinkertaisesti. Miksiköhän poliitikot sitten lyhensivät kotihoidontukea, jos se muka tuottaa säästöjä? Katsos, kun oikeasti näin on vain sinun pienen pääsi sisällä.
[/quote]
Sen äidin työnhän tekee sijainen. Itse asiassa, äitiyslomat ovat naisvaltaisilla aloilla erittäin tärkeä reitti, jota kautta valmistuneet pääset työuraansa kiinni. Meillä on lama ja massatyöttömyys, yhdenkään firman ei taatusti tarvitse kärsiä siitä, etteikö sijaisiksi saada työvoimaa.
Kaikki hallituksen päätökset eivät ole yhteiskunnallisesti järkeviä. Kotihoidontuen uudistus on siksi niin kiistelty, että se tulee kunnille kalliiksi. Se syö sitä arvokasta verotulopottia, jolle jo nyt on liikaa käyttäjiä. Laitoshoito, jota päivähoito on, on kallista ja byrokraattista. Sitä pyritään purkamaan ihan kaikilla osa-alueilla, vanhushoidossa, vammaispuolella, mt-puolella. Ainoastaan lasten laitoshoitoa ollaan lisäämässä, mikä huolettaa monia, ja nimenomaan siksi että se on niin kallista.
Etkö ole seurannut uutisointia? Tässä yksi linkki.
http://yle.fi/uutiset/kotihoidontuen_lyhentaminen_tulisi_kunnille_kalliiksi/5076832
Monen ihmisen työ ei todellakaan ole kovin raskasta, joten kotona olo voi tuntua paljon rankemmalta. Moni ehtii työpäivän aikana lukea nettihesaria kahvia hörppien, välillä sitten järjestelee vähän papereita ja yrittää näyttää touhukkaalta, kun pomo kävelee ohi. Sitten taas joku sydänkirurgi kokee kotona olon ihanan leppoisaksi stressaavaan työhönsä verrattuna. Toisaalta uskon, että moni vähänkään fiksumpi ei edes jaksa olla kotona. Minusta olisi turhauttavaa, jos elämä pyörisi joidenkin kakkavaippojen ympärillä...
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 15:19"]
Huomattavasti helpompi päätös jäädä vuosikausiksi kotiin, jos mies on se, joka tienaa huomattavasti enemmän ja nainen matapallkaisella alalla. Entäs, jos olisi toisin päin, että se nainen on se, joka pääasiassa tuo leivän pöytään? Minä olin kotona lapsen kanssa 9kk ja mies siihen asti, että oli vähän vajaa vuoden. Olisin mennyt mielellään aikaisemminkin töihin, mutta imetin tuohon 9kk asti ja oli helpompaa, että minä jäin kotiin. Ilman säästöjä ei oltaisi täällä pääkaupunkiseudulla pärjätty tuotakaan aikaa. Se on vain helppo huudella ja syyllistää äitejä, jotka laittavat lapset tarhaan, kun mies tienaa hyvin. Minun oli pakko mennä töihin, jotta ei jouduttu vuokrakämppään muuttamaan. Mitään luksuselämää emme elä, siitä ei ole kysymys.
[/quote]
Elämä on. Kuka on sanonut että pitäisi olla helppoa. Jokainen tekee omat ratkaisunsa omista lähtökohdistaan mutta kaikesta tästä huolimatta lapsi tarvitsee ympäristön joka pystyy riitävän hyvin vastaamaan eri ikävaiheisiin liittyviin tarpeisiin. Oli sitten vanhempien tilanne mikä tahansa on lapsen hyvinvointi ja erilaiset hoitoa koskevat ratkaisut vanhempien vastuulla. On paljon erilaisia hoitovaihtoehtoja lapsen ollessa alle kolmevuotias. Kenenkään vanhemman ei ole pakko pistää lasta päiväkodin ryhmähoitoon tämän ollessa alle kolmevuotias.