Lue keskustelun säännöt.
PERHE Neljän lapsen äiti Susanna, 38, ei pidä negatiivisesta puheesta lapsiperhe-elämästä: ”Meillä ei ole ollut ikinä raskasta arkea”...
04.09.2021 |
No nämä Susannat ovatkin parhaita asiantuntijoita millaista perhe-elämän tulisi olla:
https://www.is.fi/perhe/art-2000008232685.html
Kommentit (615)
Ite oon miettinyt näistä reippailija- ja retkeilijäperheistä lukiessani, että miltähän se tavattoman aktiivinen elämä tuntuu niistä pienistä lapsista? Vaikka nyt tästä artikkelin vauvasta. Onko siitä vauvasta oikeasti kivempaa patikoida metsässä ja sateessa viikko, verrattuna siihen, että saisi nukkua ja olla kotona ja käydä vaikka päiväretkellä luonnossa? Tai nämä hippivanhemmat, jotka ajeluttavat perhettä taaperoineen pakettiautossa ympäri Eurooppaa kuukausia putkeen. Jotenkin vaikea kuvitella, että noissa kuvioissa vanhemmilla oikeasti riittäisi aikaa lapsille kaikenmaailman kartanluvun ja muun sähellyksen ohessa.
Puhun osittain kokemuksesta. Omat vanhemmat tykkäsi raahata meitä lapsia ties mille viikkojen kestäville pienen budjetin hipsteri road tripeille, joissa huomion sai kätevästi siirrettyä perheen kanssa aidosti läsnä olemisesta kaikenlaisten nähtävyyksien, leirintäalueiden, valuutanvaihtojen yms pläräämiseen. Tuntui, ettei meille ja meidän tarpeille oikein jäänyt aikaa, vaikka teoriassa vietettiinkin yhdessä aikaa perheen kesken. Tajuan näin jälkeenpäin, että oikeasti reissut olivat uuvuttavia, vaikka tietenkin omaksuttiin vanhemmilta se virsi että jee, kivaa reissata, reissaaminen on parasta.
Pienemmät reissut ja retket olivat sitten kivempia, ja kiva oli aina tulla kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy sääliksi lasta kun kannetaan kantorepussa/liinassa raittiissa ulkoilmassa. Käy sääliksi lasta kun äiti työntää juoksulenkillä juoksurattaissa. Mikä voisi kurjempaa ollakaan? Äiti ei ole edes musertavan uupunut ja tuskaile kuinka jokainen päivä on selviytymistaistelu. Oi oispa lapsilla äiti, jolle perhe-elämä olisi mahdollisimman rankkaa ja lapsilla isä, joka ei osallistu aivan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi lasta kun kannetaan kantorepussa/liinassa raittiissa ulkoilmassa. Käy sääliksi lasta kun äiti työntää juoksulenkillä juoksurattaissa. Mikä voisi kurjempaa ollakaan? Äiti ei ole edes musertavan uupunut ja tuskaile kuinka jokainen päivä on selviytymistaistelu. Oi oispa lapsilla äiti, jolle perhe-elämä olisi mahdollisimman rankkaa ja lapsilla isä, joka ei osallistu aivan liikaa.
Lapsi hyötyisi läsnäolevasta rauhallisesta äidistä joka näkiis muutakin kuin sykemittarin ja joka ei olisi aina hikinen.
Onhan toi puolipukeinen riepale milloin milläkin mättäällä aika pahannäköistä katsottavaa.
Kyllä asenteella on merkitystä, mutta tässä on Super-Marjo kakkonen. Pyörällä synnärille, miksi? Epäilen, että äidin pirteys on rooli, jolla tuntee itsensä paremmaksi kuin muut. Minähän jaksan enkä valita-asenteella…on normaalia tuntea väsymystä, kiukkua, vihaa ja elämän raskautta. Kyllä elämä on ajoittain raskasta myönsi tai ei. Ei ole iloa ilman surua, elämä on eri värejä. Ei vain ruusunpunaista.
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi lasta kun kannetaan kantorepussa/liinassa raittiissa ulkoilmassa. Käy sääliksi lasta kun äiti työntää juoksulenkillä juoksurattaissa. Mikä voisi kurjempaa ollakaan? Äiti ei ole edes musertavan uupunut ja tuskaile kuinka jokainen päivä on selviytymistaistelu. Oi oispa lapsilla äiti, jolle perhe-elämä olisi mahdollisimman rankkaa ja lapsilla isä, joka ei osallistu aivan liikaa.
On siinä lapsen kokemuksen kannalta ero, mennäänkö päiväksi sinne laavulle ja raittiiseen ilmaan patikoimaan 25 kilsaa, vai mennäänkö reiluksi viikoksi johonkin sateiseen autiomaahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Lapsiperhearjen raskaudesta on toki kirjoiteltu niin paljon, että pelko on välillä hiipinyt myös tämän perheenäidin mieleen. Siksi hän on pyrkinyt tekemään asioita aina ennen sitä odotettua raskasta elämänvaihetta – sitä ei ole vain koskaan tullut.”
Eli tässä se vastaus on. Hänen täytyy pysyä liikkeessä, jotta ei vaan tarvitsisi kohdata näitä tuntemuksia, mitkä kotona odottaa. Onhan tuo jonkunlaista pakenemista.
”Ylinen jakaa mielellään luonnossa liikkumisen ilosanomaa, sillä hänen mukaansa liikunta auttaa kaikkeen: kipuihin, ahdistukseen, masennukseen ja särkyihin.”
Kyllä, osittain totta, mutta jos menisit sanomaan ihmisille jolla on diagnosoitu masennus niin se olisi vaan vittuilua 🙄 terve ihminen saa paljon mielihyvää lenkkeilystä ja ulkoilusta, mutta jos joku vaikeasti masentunut lähtee lenkille niin ei hänen aivot tuota sitä mielihyvää. Sen takia se on sairaus.
Tutkimusten mukaan liikunta auttaa yhtä paljon tai enemmän kuin masennuslääkitys, joten Sanna taitaa nyt olla oikeassa ja sinä väärässä...
Se on vain yksi tutkimus muiden lukemattomien muiden tutkimusten joukossa, jotka tyrmäävän sinun väitteesi. Lenkkeily ja ulkoilu ei paranna täysin masennusta, mutta joillain se helpottaa hetkellisesti oireita. Syvästi masentunut ihminen ei pääse edes sängystä ylös, vaan makaa sängyssään samassa asennossa tunnista toiseen tekemättä mitään, tuntematta yhden yhtäkään onnen pilkahdusta. Ja on myös toisenlaisia potilaita, niitä jotka lenkkeilevät joka päivä ja osallistuvat maratoniin, ja silti ajattelevat itsemurhaa päivittäin. Ei sovi yleistää kaikkien tapaa sairastaa masennusta, se on osalle hyvinkin loukkaavaa ja vähättelevää, ja näin johtaa vielä syvempään ahdistukseen.
Vinkkinä sinulle, lue vähemmän tutkimuksia ja kuuntele masennuspotilaita enemmän. Ja toinen vinkki, lue useampia tutkimuksia kuin vain yksi, jonka verukkeella luulet tietäväsi aiheesta kaiken.
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Lapsiperhearjen raskaudesta on toki kirjoiteltu niin paljon, että pelko on välillä hiipinyt myös tämän perheenäidin mieleen. Siksi hän on pyrkinyt tekemään asioita aina ennen sitä odotettua raskasta elämänvaihetta – sitä ei ole vain koskaan tullut.”
Eli tässä se vastaus on. Hänen täytyy pysyä liikkeessä, jotta ei vaan tarvitsisi kohdata näitä tuntemuksia, mitkä kotona odottaa. Onhan tuo jonkunlaista pakenemista.
”Ylinen jakaa mielellään luonnossa liikkumisen ilosanomaa, sillä hänen mukaansa liikunta auttaa kaikkeen: kipuihin, ahdistukseen, masennukseen ja särkyihin.”
Kyllä, osittain totta, mutta jos menisit sanomaan ihmisille jolla on diagnosoitu masennus niin se olisi vaan vittuilua 🙄 terve ihminen saa paljon mielihyvää lenkkeilystä ja ulkoilusta, mutta jos joku vaikeasti masentunut lähtee lenkille niin ei hänen aivot tuota sitä mielihyvää. Sen takia se on sairaus.
Tutkimusten mukaan liikunta auttaa yhtä paljon tai enemmän kuin masennuslääkitys, joten Sanna taitaa nyt olla oikeassa ja sinä väärässä...
Se on vain yksi tutkimus muiden lukemattomien muiden tutkimusten joukossa, jotka tyrmäävän sinun väitteesi. Lenkkeily ja ulkoilu ei paranna täysin masennusta, mutta joillain se helpottaa hetkellisesti oireita. Syvästi masentunut ihminen ei pääse edes sängystä ylös, vaan makaa sängyssään samassa asennossa tunnista toiseen tekemättä mitään, tuntematta yhden yhtäkään onnen pilkahdusta. Ja on myös toisenlaisia potilaita, niitä jotka lenkkeilevät joka päivä ja osallistuvat maratoniin, ja silti ajattelevat itsemurhaa päivittäin. Ei sovi yleistää kaikkien tapaa sairastaa masennusta, se on osalle hyvinkin loukkaavaa ja vähättelevää, ja näin johtaa vielä syvempään ahdistukseen.
Vinkkinä sinulle, lue vähemmän tutkimuksia ja kuuntele masennuspotilaita enemmän. Ja toinen vinkki, lue useampia tutkimuksia kuin vain yksi, jonka verukkeella luulet tietäväsi aiheesta kaiken.
Ja tähän vielä lisätäkseni on myös masennuksen muodoista se, että koko ajan touhuaa ja tekee jotain. Osa järjestelee kotiaan taukoamatta, osa shoppailee, osa tekee valtavan suuria kävelylenkkejä/pyörälenkkejä, ui valtavia määriä viikossa, osa harrastaa jotain extremelajia valtavalla intohimolla. Tämä on yksi lukuisista tavoista pakoilla omia tuntemuksiaan tai tunteitaan. Pakko tehdä koko ajan jotain, jotta ei vain pysähtyisi ja omat ajatukset saisi otetta itsestään.
Artikkelin naisesta tulee osittain tällainen masennusta kärsivä potilas mieleen, mutta en tietenkään voi diagnosoida ketään pelkän artikkelin perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun allergikko-refluksi vauva huusi lähes taukoamatta vuorokauden ympäri, siinä ei paljon patikoitu ei kun just ja just selvisi kauppareissuista. Eikä ollut mitään miestä auttamassa, yksin piti pärjätä. No lapsi alkoi sitten onneksi vajaa 2 vuotiaana nukkumaan, sitä ennen heräsi joka yö 2-10 kertaa. Jokaisella on oma tilanne. Jos jollain on noin helppoa, niin kiva heille.
Ei lapsiarki ole mitään rakettitiedettä, mutta meitä on moneen junaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Lapsiperhearjen raskaudesta on toki kirjoiteltu niin paljon, että pelko on välillä hiipinyt myös tämän perheenäidin mieleen. Siksi hän on pyrkinyt tekemään asioita aina ennen sitä odotettua raskasta elämänvaihetta – sitä ei ole vain koskaan tullut.”
Eli tässä se vastaus on. Hänen täytyy pysyä liikkeessä, jotta ei vaan tarvitsisi kohdata näitä tuntemuksia, mitkä kotona odottaa. Onhan tuo jonkunlaista pakenemista.
”Ylinen jakaa mielellään luonnossa liikkumisen ilosanomaa, sillä hänen mukaansa liikunta auttaa kaikkeen: kipuihin, ahdistukseen, masennukseen ja särkyihin.”
Kyllä, osittain totta, mutta jos menisit sanomaan ihmisille jolla on diagnosoitu masennus niin se olisi vaan vittuilua 🙄 terve ihminen saa paljon mielihyvää lenkkeilystä ja ulkoilusta, mutta jos joku vaikeasti masentunut lähtee lenkille niin ei hänen aivot tuota sitä mielihyvää. Sen takia se on sairaus.
Tutkimusten mukaan liikunta auttaa yhtä paljon tai enemmän kuin masennuslääkitys, joten Sanna taitaa nyt olla oikeassa ja sinä väärässä...
Se on vain yksi tutkimus muiden lukemattomien muiden tutkimusten joukossa, jotka tyrmäävän sinun väitteesi. Lenkkeily ja ulkoilu ei paranna täysin masennusta, mutta joillain se helpottaa hetkellisesti oireita. Syvästi masentunut ihminen ei pääse edes sängystä ylös, vaan makaa sängyssään samassa asennossa tunnista toiseen tekemättä mitään, tuntematta yhden yhtäkään onnen pilkahdusta. Ja on myös toisenlaisia potilaita, niitä jotka lenkkeilevät joka päivä ja osallistuvat maratoniin, ja silti ajattelevat itsemurhaa päivittäin. Ei sovi yleistää kaikkien tapaa sairastaa masennusta, se on osalle hyvinkin loukkaavaa ja vähättelevää, ja näin johtaa vielä syvempään ahdistukseen.
Vinkkinä sinulle, lue vähemmän tutkimuksia ja kuuntele masennuspotilaita enemmän. Ja toinen vinkki, lue useampia tutkimuksia kuin vain yksi, jonka verukkeella luulet tietäväsi aiheesta kaiken.
Ja tähän vielä lisätäkseni on myös masennuksen muodoista se, että koko ajan touhuaa ja tekee jotain. Osa järjestelee kotiaan taukoamatta, osa shoppailee, osa tekee valtavan suuria kävelylenkkejä/pyörälenkkejä, ui valtavia määriä viikossa, osa harrastaa jotain extremelajia valtavalla intohimolla. Tämä on yksi lukuisista tavoista pakoilla omia tuntemuksiaan tai tunteitaan. Pakko tehdä koko ajan jotain, jotta ei vain pysähtyisi ja omat ajatukset saisi otetta itsestään.
Artikkelin naisesta tulee osittain tällainen masennusta kärsivä potilas mieleen, mutta en tietenkään voi diagnosoida ketään pelkän artikkelin perusteella.
Tuo pakkomielteinen suorittsminen on tapa kokea hallitsevansa asioita.
Pelkää siis sitä perhe-elämää ja siksi pinkoo pitkin puskia.
Vierailija kirjoitti:
Ihan parasta aikaa elämässä on ollut lasten kanssa kotona oleminen. Edelleen teen vain 60% työaikaa vaikka lapset on jo koulussa kaikki. Haluan olla läsnä heidän elämässään. Ymmärrän ettei kaikilla ole taloudellisesti mahdollisuutta tehdä näin, mutta koska itselläni on, niin todellakin valitsen tämän.
Tässä on järkeä. On paljon ihmisiä, joilla taloudellisesti ei ole mahdollisuutta viettää kovin paljon aikaa lastensa kanssa ja monissa perheissä tarvitaan molempien vanhempien työpanos, jotta taloudellinen hyvinvointi tai edes perustoimeentulo mahdollistuu. Mutta sitten on myös paljon perheitä, joissa vähempikin työnteko riittäisi, jotta lapsiin ehtisi panostaa enemmän. On paljon perheitä, ns. hyvien perheiden lapsia, joiden perään kukaan ei katso, koska vanhempien energia kuluu täysin työhön. Kukaan ei katso koulunkäynnin perään, ei ole kunnon aterioita, ei keskustelua hyvinvoinnin tukena, ei vanhemman tukea eikä turvaa, ei aikaa viedä lasta harrastuksiin, jolloin aika kuluu maleksien tai pelkästään pelaten. Nämä lapset eivät välttämättä pärjää koulussa, ovat huonokäytöksisiä ja huonosti voivia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hänen elämäntyyli ei kiinnosta pätkääkään joten en todellakaan pahoita mieltäni. Ainut lapseni täytti tänä vuonna 18 vuotta ja me matkustelimme paljon ulkomailla. Jokainen elää tyylillään.
Paitsi nämä Susannat, jotka tyrkyttää omaa täydellinen sitä tapaansa kaikille muillekin ilman pienintäkään ymmärtämystä siitä että ihmiset ja heidän tilanteensa ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi lasta kun kannetaan kantorepussa/liinassa raittiissa ulkoilmassa. Käy sääliksi lasta kun äiti työntää juoksulenkillä juoksurattaissa. Mikä voisi kurjempaa ollakaan? Äiti ei ole edes musertavan uupunut ja tuskaile kuinka jokainen päivä on selviytymistaistelu. Oi oispa lapsilla äiti, jolle perhe-elämä olisi mahdollisimman rankkaa ja lapsilla isä, joka ei osallistu aivan liikaa.
Lapsi hyötyisi läsnäolevasta rauhallisesta äidistä joka näkiis muutakin kuin sykemittarin ja joka ei olisi aina hikinen.
Onhan toi puolipukeinen riepale milloin milläkin mättäällä aika pahannäköistä katsottavaa.
Lapsi on mukana kantorepussa ja muutenkin paljon. Äiti on kyllä aivan läsnä siinä vaikka lapsen kanssa ihmeteltäisiin mättäitä tai opeteltaisiin hiihtoa eikä juuri sitä, mitä "kaikki oikeasti hyvät" äidit tekevät lastensa kanssa. Sääliksi käy tyttäriä, joille opetetaan, että lapsen saamisen jälkeen nainen ei saa mennä ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin että koska Susanna tykkää ja Susannalla ei ole raskasta niin sen täytyy olla muillakin ihan samalla tavalla. Joku tykkää ja joku ei, ei kaikki minunkaan elämästäni tykkää mutta minä nautin.
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Lapsiperhearjen raskaudesta on toki kirjoiteltu niin paljon, että pelko on välillä hiipinyt myös tämän perheenäidin mieleen. Siksi hän on pyrkinyt tekemään asioita aina ennen sitä odotettua raskasta elämänvaihetta – sitä ei ole vain koskaan tullut.”
Eli tässä se vastaus on. Hänen täytyy pysyä liikkeessä, jotta ei vaan tarvitsisi kohdata näitä tuntemuksia, mitkä kotona odottaa. Onhan tuo jonkunlaista pakenemista.
”Ylinen jakaa mielellään luonnossa liikkumisen ilosanomaa, sillä hänen mukaansa liikunta auttaa kaikkeen: kipuihin, ahdistukseen, masennukseen ja särkyihin.”
Kyllä, osittain totta, mutta jos menisit sanomaan ihmisille jolla on diagnosoitu masennus niin se olisi vaan vittuilua 🙄 terve ihminen saa paljon mielihyvää lenkkeilystä ja ulkoilusta, mutta jos joku vaikeasti masentunut lähtee lenkille niin ei hänen aivot tuota sitä mielihyvää. Sen takia se on sairaus.
Tutkimusten mukaan liikunta auttaa yhtä paljon tai enemmän kuin masennuslääkitys, joten Sanna taitaa nyt olla oikeassa ja sinä väärässä...
Se on vain yksi tutkimus muiden lukemattomien muiden tutkimusten joukossa, jotka tyrmäävän sinun väitteesi. Lenkkeily ja ulkoilu ei paranna täysin masennusta, mutta joillain se helpottaa hetkellisesti oireita. Syvästi masentunut ihminen ei pääse edes sängystä ylös, vaan makaa sängyssään samassa asennossa tunnista toiseen tekemättä mitään, tuntematta yhden yhtäkään onnen pilkahdusta. Ja on myös toisenlaisia potilaita, niitä jotka lenkkeilevät joka päivä ja osallistuvat maratoniin, ja silti ajattelevat itsemurhaa päivittäin. Ei sovi yleistää kaikkien tapaa sairastaa masennusta, se on osalle hyvinkin loukkaavaa ja vähättelevää, ja näin johtaa vielä syvempään ahdistukseen.
Vinkkinä sinulle, lue vähemmän tutkimuksia ja kuuntele masennuspotilaita enemmän. Ja toinen vinkki, lue useampia tutkimuksia kuin vain yksi, jonka verukkeella luulet tietäväsi aiheesta kaiken.
Ja tähän vielä lisätäkseni on myös masennuksen muodoista se, että koko ajan touhuaa ja tekee jotain. Osa järjestelee kotiaan taukoamatta, osa shoppailee, osa tekee valtavan suuria kävelylenkkejä/pyörälenkkejä, ui valtavia määriä viikossa, osa harrastaa jotain extremelajia valtavalla intohimolla. Tämä on yksi lukuisista tavoista pakoilla omia tuntemuksiaan tai tunteitaan. Pakko tehdä koko ajan jotain, jotta ei vain pysähtyisi ja omat ajatukset saisi otetta itsestään.
Artikkelin naisesta tulee osittain tällainen masennusta kärsivä potilas mieleen, mutta en tietenkään voi diagnosoida ketään pelkän artikkelin perusteella.
"en tietenkään voi diagnosoida ketään pelkän artikkelin perusteella"...ja ilman pätevyyttä
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko nyt niin, että kun tietää elävänsä itsekkäästi, tuntee tarvetta painaa alas lapsilleen omistautuvia äitejä jotka eivät jätä lapsiaan hoitoon ja ikävöimään äitiään viikon telttaretken takia. Voihan olla että oma mies ihailee lapsille omistautuvia äitejä.
En tiedä, tulee tämäkin vaihtoehto mieleen.
Siis eikö äiti saa enää lähteä viikoksi pois kotoa (ja ottaa yhden lapsista mukaansa)? Missä tämä on päätetty? Milloin siitä tuli narsismin yksi oire? Mikä ihmeen hätä niillä toisilla lapsilla oli siellä isänsä kanssa? Miksei se äiti olisi vaikka sen isänkin kanssa voineet lähteä viikoksi johonkin ja jättää ne lapset (apua) vaikka mummolaan? Oletteko te todella omien lastenne kanssa 24/7? Ai niin, ette ole, koska teidän lapset on tarhassa ja iltapäiväkerhossa ja ohjatuissa harrastuksissa kaiket päivät. No, ehkä se on hyväkin, saavat vähän vapaata marttyyriäidistään, jolla on niiiin raskasta, kun esikoisella oli refluksi!
No ainakin minä ajattelin asian niin että se pikkusisarus oli mullistus myös isosiskolle ja sen alkuajan olimme nimenomaan kaikki yhdessä.
Ja nyt kun lapset on kohta kaikki täysikäisiä, huomaan että se lasten kanssa oleminen on vain luhyt hetki. Hiihtää ehtii sitten vaikla vuorokauden ympäri kun he on lähteneet pesästä.
Tässä tapauksessa se kolmaskin lapsi oli jo 4 vai 5... Oli 4kk oltu jo kotona (voi ei, varmaan myös lenkkeilty...). Äiti oli viikon vaeltamassa vauvan mukanaan, isät ja muut lapset kotona (isäkin saattoi käydä lasten kanssa lenkillä, voi ei!)
Tässä ei ole kukaan sanonut, ettei lasten kanssa voisi olla rankkaa.
On tahdottu muistuttaa, että aina lasten kanssa ei ole rankkaa (ilman, että lapsetkaan kärsii) joihinkin asioihin voi vaikuttaa, joihinkin ei.Kyllä alkaa olla hullua tämä hiihtolenkkien ja vaellusviikon tuomitseminen. Suomessa on ollut myös naispresidentti ja on tällä hetkellä naispääministeri. Molemmat ovat äitejä (voivat olla esikuvia myös veloilla toki). Suomi ei ole mikään Afganistan. Täällä saa nainen nukkua laavussa ilman miestä ja hiihtää.
Pointti ei olekaan siinä mitä nainen ja äiti saa ja ei saa tehdä. Äiti ei saa vaarantaa muutaman kuukauden ikäisen vauvansa henkeä menemällä yksin vaeltelemaan tämän kanssa jonnekin hornantuuttiin jossa ei ole edes gsm- kenttää, jotta voisi apua hälyttää, mikäli jokin tapaturma käy. Täysipäinen ei myöskään hiihdätä pienillä lapsilla tuhansia kilometrejä talvessa. Aikuinen voi itsensä vaikka näännyttää urheilulla mutta lapsia pitää suojella, mikäli vanhemmilla ei ole itsellä älyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi lasta kun kannetaan kantorepussa/liinassa raittiissa ulkoilmassa. Käy sääliksi lasta kun äiti työntää juoksulenkillä juoksurattaissa. Mikä voisi kurjempaa ollakaan? Äiti ei ole edes musertavan uupunut ja tuskaile kuinka jokainen päivä on selviytymistaistelu. Oi oispa lapsilla äiti, jolle perhe-elämä olisi mahdollisimman rankkaa ja lapsilla isä, joka ei osallistu aivan liikaa.
Lapsi hyötyisi läsnäolevasta rauhallisesta äidistä joka näkiis muutakin kuin sykemittarin ja joka ei olisi aina hikinen.
Onhan toi puolipukeinen riepale milloin milläkin mättäällä aika pahannäköistä katsottavaa.
Lapsi on mukana kantorepussa ja muutenkin paljon. Äiti on kyllä aivan läsnä siinä vaikka lapsen kanssa ihmeteltäisiin mättäitä tai opeteltaisiin hiihtoa eikä juuri sitä, mitä "kaikki oikeasti hyvät" äidit tekevät lastensa kanssa. Sääliksi käy tyttäriä, joille opetetaan, että lapsen saamisen jälkeen nainen ei saa mennä ulos.
Äiti ei ole pätkääkään läsnä. Lapsi roikkuu mukana tai lojuu mättäillä. Puolipukeissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Lapsiperhearjen raskaudesta on toki kirjoiteltu niin paljon, että pelko on välillä hiipinyt myös tämän perheenäidin mieleen. Siksi hän on pyrkinyt tekemään asioita aina ennen sitä odotettua raskasta elämänvaihetta – sitä ei ole vain koskaan tullut.”
Eli tässä se vastaus on. Hänen täytyy pysyä liikkeessä, jotta ei vaan tarvitsisi kohdata näitä tuntemuksia, mitkä kotona odottaa. Onhan tuo jonkunlaista pakenemista.
”Ylinen jakaa mielellään luonnossa liikkumisen ilosanomaa, sillä hänen mukaansa liikunta auttaa kaikkeen: kipuihin, ahdistukseen, masennukseen ja särkyihin.”
Kyllä, osittain totta, mutta jos menisit sanomaan ihmisille jolla on diagnosoitu masennus niin se olisi vaan vittuilua 🙄 terve ihminen saa paljon mielihyvää lenkkeilystä ja ulkoilusta, mutta jos joku vaikeasti masentunut lähtee lenkille niin ei hänen aivot tuota sitä mielihyvää. Sen takia se on sairaus.
Tutkimusten mukaan liikunta auttaa yhtä paljon tai enemmän kuin masennuslääkitys, joten Sanna taitaa nyt olla oikeassa ja sinä väärässä...
Se on vain yksi tutkimus muiden lukemattomien muiden tutkimusten joukossa, jotka tyrmäävän sinun väitteesi. Lenkkeily ja ulkoilu ei paranna täysin masennusta, mutta joillain se helpottaa hetkellisesti oireita. Syvästi masentunut ihminen ei pääse edes sängystä ylös, vaan makaa sängyssään samassa asennossa tunnista toiseen tekemättä mitään, tuntematta yhden yhtäkään onnen pilkahdusta. Ja on myös toisenlaisia potilaita, niitä jotka lenkkeilevät joka päivä ja osallistuvat maratoniin, ja silti ajattelevat itsemurhaa päivittäin. Ei sovi yleistää kaikkien tapaa sairastaa masennusta, se on osalle hyvinkin loukkaavaa ja vähättelevää, ja näin johtaa vielä syvempään ahdistukseen.
Vinkkinä sinulle, lue vähemmän tutkimuksia ja kuuntele masennuspotilaita enemmän. Ja toinen vinkki, lue useampia tutkimuksia kuin vain yksi, jonka verukkeella luulet tietäväsi aiheesta kaiken.
Ja tähän vielä lisätäkseni on myös masennuksen muodoista se, että koko ajan touhuaa ja tekee jotain. Osa järjestelee kotiaan taukoamatta, osa shoppailee, osa tekee valtavan suuria kävelylenkkejä/pyörälenkkejä, ui valtavia määriä viikossa, osa harrastaa jotain extremelajia valtavalla intohimolla. Tämä on yksi lukuisista tavoista pakoilla omia tuntemuksiaan tai tunteitaan. Pakko tehdä koko ajan jotain, jotta ei vain pysähtyisi ja omat ajatukset saisi otetta itsestään.
Artikkelin naisesta tulee osittain tällainen masennusta kärsivä potilas mieleen, mutta en tietenkään voi diagnosoida ketään pelkän artikkelin perusteella."en tietenkään voi diagnosoida ketään pelkän artikkelin perusteella"...ja ilman pätevyyttä
-eri
Mikä oli pointtisi…? :D
Mielestäni kyseinen kirjoittaja ihan oikein kirjoittanut. Oletko siis eri mieltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Lapsiperhearjen raskaudesta on toki kirjoiteltu niin paljon, että pelko on välillä hiipinyt myös tämän perheenäidin mieleen. Siksi hän on pyrkinyt tekemään asioita aina ennen sitä odotettua raskasta elämänvaihetta – sitä ei ole vain koskaan tullut.”
Eli tässä se vastaus on. Hänen täytyy pysyä liikkeessä, jotta ei vaan tarvitsisi kohdata näitä tuntemuksia, mitkä kotona odottaa. Onhan tuo jonkunlaista pakenemista.
”Ylinen jakaa mielellään luonnossa liikkumisen ilosanomaa, sillä hänen mukaansa liikunta auttaa kaikkeen: kipuihin, ahdistukseen, masennukseen ja särkyihin.”
Kyllä, osittain totta, mutta jos menisit sanomaan ihmisille jolla on diagnosoitu masennus niin se olisi vaan vittuilua 🙄 terve ihminen saa paljon mielihyvää lenkkeilystä ja ulkoilusta, mutta jos joku vaikeasti masentunut lähtee lenkille niin ei hänen aivot tuota sitä mielihyvää. Sen takia se on sairaus.
Tutkimusten mukaan liikunta auttaa yhtä paljon tai enemmän kuin masennuslääkitys, joten Sanna taitaa nyt olla oikeassa ja sinä väärässä...
Se on vain yksi tutkimus muiden lukemattomien muiden tutkimusten joukossa, jotka tyrmäävän sinun väitteesi. Lenkkeily ja ulkoilu ei paranna täysin masennusta, mutta joillain se helpottaa hetkellisesti oireita. Syvästi masentunut ihminen ei pääse edes sängystä ylös, vaan makaa sängyssään samassa asennossa tunnista toiseen tekemättä mitään, tuntematta yhden yhtäkään onnen pilkahdusta. Ja on myös toisenlaisia potilaita, niitä jotka lenkkeilevät joka päivä ja osallistuvat maratoniin, ja silti ajattelevat itsemurhaa päivittäin. Ei sovi yleistää kaikkien tapaa sairastaa masennusta, se on osalle hyvinkin loukkaavaa ja vähättelevää, ja näin johtaa vielä syvempään ahdistukseen.
Vinkkinä sinulle, lue vähemmän tutkimuksia ja kuuntele masennuspotilaita enemmän. Ja toinen vinkki, lue useampia tutkimuksia kuin vain yksi, jonka verukkeella luulet tietäväsi aiheesta kaiken.
Ja tähän vielä lisätäkseni on myös masennuksen muodoista se, että koko ajan touhuaa ja tekee jotain. Osa järjestelee kotiaan taukoamatta, osa shoppailee, osa tekee valtavan suuria kävelylenkkejä/pyörälenkkejä, ui valtavia määriä viikossa, osa harrastaa jotain extremelajia valtavalla intohimolla. Tämä on yksi lukuisista tavoista pakoilla omia tuntemuksiaan tai tunteitaan. Pakko tehdä koko ajan jotain, jotta ei vain pysähtyisi ja omat ajatukset saisi otetta itsestään.
Artikkelin naisesta tulee osittain tällainen masennusta kärsivä potilas mieleen, mutta en tietenkään voi diagnosoida ketään pelkän artikkelin perusteella."en tietenkään voi diagnosoida ketään pelkän artikkelin perusteella"...ja ilman pätevyyttä
-eri
Voi rähmä! Minä kun luulin, että av-mamma palstapsykologi on aivan yhtä pätevä, kuin laillistettu psykologi ☹️☹️☹️☹️
Käy sääliks vauvaa ku äiti retuuttaa lasta ties milloin vuorikiipeilyllä ja milloin juosten