Big Brother Suomi 2021 OFFICIAL
Sunnuntaina alkaa taas! BB-taloon on rakennettu 100 neliötä lisää tilaa ja se on suunniteltu kokonaan uudelleen. Häätötilanteet hoidetaan tänä vuonna ennennäkemättömällä tavalla! Odotatko jo tulevaa kautta?
Kommentit (105262)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuota Nooraa käy oikeasti vähän sääliksikin. Jokainen näkee, että hän ei ole ihan samoilla aaltopituuksilla kuin muut, mutta hän ei vain voi sille asialle itse yhtään mitään. En tiedä millainen tausta hänellä on ja esim millainen kaveripiiri, mutta kyllä tuollaisella ihmisellä on varmasti jatkuvasti suurta kamppailua tulla toimeen ihmisten kanssa ja selviytyä ylipäätään normaaleista asioista. Itse olen nähnyt esimerkiksi työssäni asiakkaita, jotka ovat ymmärtäneet jonkin asian väärin eivätkä ymmärrä sitä oikein selitettynäkään. Kyllähän se varmasti turhauttaa, jos näitä tilanteita tulee vastaan elämässä ihan koko ajan. Vaikka hän sanoo välillä tosi ilkeitä asioita, todella suuri osa hänen tötöilystään on vain sitä, että hän ei ymmärrä asioita ja tietää, että se näkyy päälle. Esimerkiksi se alias- ja lautapelikilahtaminen johtui varmasti siitä ,että halusi näyttää olevansa yhtä hyvä kuin muut ja huomasi ihan itse, että ei vain pysty. Näkisin, että hän on enemmänkin vihainen itselleen kuin muille.
En silti halua puolustella hänen käytöstään, mutta kyllä tuo ihminen aika rikki on ja ymmärrettävästä syystä.
Sen takia ulos ja ammattiapua saamaan jo tänään. Sitä hän kaipaa pikimmiten ja toivottavasti saa mielensä kuntoon niin pystyy palaamaan työhönsä takaisin pian.
Anssi haukkui Akia vammaisen näköiseksi ja Nooraa daijuksi
Vierailija kirjoitti:
Melody ei tiedä, että kananmuna on rikottava ensin lasiin ja sitten vasta pannulle.
En minäkään tiennyt. Miksi noin pitää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan törkeää että Aki päätyi häätöön yhdellä pisteellä.
Olen niin pettynyt Jaccuun joka meni nimeämään Akin. Ennen vielä sanoi Akille että tykkää hänestä ja on onnellinen että ovat tavanneet talossa. Äh, meni maku Jasmiinaan.
Siis Jaccukp sen pisteen Akille antoi? Eivätkö ole aika läheisiä kuitenkin?
Jasmiinaan ei voi luottaa. Puhuu yhtä ja tarkoittaa toista. Vaikka on yksinkertainen, osaa kuitenkin kieroilla.
Jassu on ollu yksi suosikeistani, mutta eilinen käytös alkoi ärsyttämään todella paljon. On olevinaan nyt talon kuningatar, joka sanelee mitä tehdään, mitä saa puhua jne.
Sama. Jaccu oli viihdyttävä epävarmana ja hiukan säälittävänäkin ullisijana. Mutta tuo menestyksen tuoma itsevarmuus on tehnyt hänestä aivan turhan tietävän, kun pohjimmiltaan hän on tyhmä kuin saapas, kuten pulmaviikollakin jo nähtiin. Ja eilinen Nooran ojentelu oli aivan naurettavaa sen omaan alkuviikkojen hajoiluun verrattuna.
Välillä pidin Jaccusta kovastikin, mutta nyt joutaisi jo kotiin ensi viikolla Anssin ja Pekan kanssa triplahäädössä.
Akille ääniä! Ei saa pudota nyt missään nimessä. Edelleen toivon Akin voittavan. Noora sais lähtee kotiin tuolta vinkumasta,on aika yksinkertanen tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Pekka kertoi kiihtyneenä ja melko uhkausmielialalla etukäteen ennen nimeämisten julkaisua: jos hän on nimettynä, hän selvittää nimeäjän ja hänen jatkotoimet ovat niin voimakkaat kuin mahdollista, ainakin taloudellisesti. Äänensävy ja seuraus nimeäjälle mahdollisesta nimeämisestä vaikutti synkemmältä kuin pelkän tosikon puhe.
Voi tulla vaikutelma, että Pekka ja Anssi mahdollisesti toimivat yhdessä nimeämisissä. Ehkä samat keinot käytössä talossa kuin jossain muualla.
Meneekö mahdolliset voittorahat puoliksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuota Melodya vaan saada äänestykseen. Anssikin sössötti yöllä Melodylle, kuinka tämä on talon nainen. Olisin toivonut, että esimerkiksi Samir olisi antanut Melodylle pisteitä. Ehkä ensi kerralla...
Tuota on kyllä todella vaikeaa käsittää, miksi porukka pitää Melodysta niin paljon. Eivätkö muka ihan oikeasti näe tuota ylimielisyyttä ja silmien pyörittelyä ja pomottamista.
Tuskin tykkäävät. Pelkäävät että joutuvat amatsoonin vihan kohteeksi. Siksi eivät nimeä.
Mitä toi Jasmiina osaa??
Ei oikein tule mitään mieleen.
Nooralle ääniä että joku pojista tippuu. Pitäkäämme naiset yhtä.
Ai luoja, tuolle nauran vieläkin, kun Pekka vastasi Alias -pelissä tikka ja lokki. Anssi selitti, että Nalle Puhin viisain eläin ja pää kääntyy 360 astetta.
Mikä juttu se oli, että Jassu ei voi sietää Samin pyjamahousuja? Jassu on itse joka päivä monta tuntia kauhean näköisessä "pyjamassa" ja housuistakin paistaa stringit läpi. Samin housut ei oo millään tavalla kauheat verrattuna Jassun vastaavaan asuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä oli se Alman hehkuttama "edelleen 12 asukasta"? Tuleeko nyt sitten tvistien tvisti eli valehäätö?! Ei kai ketään vanhaa asukasta sentään oteta enää uudelleen sisään...
Ainakin huhut kertoo Helsingissä, että minna tulisi takaisin
Tuo huhu tuskin pitää paikkaansa vai onko ollut taas 10vrk eristyksissä.?
Luulen että se taloon tuleva asukas ei ole ihminen, jotenkin sellainen fiilis jäi Alman vihjailuista.
Pekalle tulee kaveri, ei ole ihminen🤭
Lainaustoiminto on taas viturallaan, lähden puis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka kertoi kiihtyneenä ja melko uhkausmielialalla etukäteen ennen nimeämisten julkaisua: jos hän on nimettynä, hän selvittää nimeäjän ja hänen jatkotoimet ovat niin voimakkaat kuin mahdollista, ainakin taloudellisesti. Äänensävy ja seuraus nimeäjälle mahdollisesta nimeämisestä vaikutti synkemmältä kuin pelkän tosikon puhe.
Voi tulla vaikutelma, että Pekka ja Anssi mahdollisesti toimivat yhdessä nimeämisissä. Ehkä samat keinot käytössä talossa kuin jossain muualla.
Meneekö mahdolliset voittorahat puoliksi?
Miten he olisivat tästä pystyneet sopimaan?
Vierailija kirjoitti:
Lainaustoiminto on taas viturallaan, lähden puis.
Myös moderointi tässä ketjussa on myös. Kirjoitin erään kilpailijan nimen niin viesti meni hylkyyn
Juhanikin romahti itkuun illalla. Talon vahvin asukas on Melody.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuota Melodya vaan saada äänestykseen. Anssikin sössötti yöllä Melodylle, kuinka tämä on talon nainen. Olisin toivonut, että esimerkiksi Samir olisi antanut Melodylle pisteitä. Ehkä ensi kerralla...
Tuota on kyllä todella vaikeaa käsittää, miksi porukka pitää Melodysta niin paljon. Eivätkö muka ihan oikeasti näe tuota ylimielisyyttä ja silmien pyörittelyä ja pomottamista.
Tuskin tykkäävät. Pelkäävät että joutuvat amatsoonin vihan kohteeksi. Siksi eivät nimeä.
Mutta nimeämällähän se nimenomaan olisi kätevää, kun ei voi tietää, kuka on antanut ääniä.
Hmm.. mitä sisältöä Aki taloon tuo? 24/7 katsonut ja Akin parhaat tuntuvat jäävän viikossa max pariin minuuttiin. Muutrn seuraa sivusta hiljaa kaikkea. Lupsakka, kiva tyyppi, mutta asukkaaksi tv-ohjelmassa varjo-ainesta.
Mua kyllä ahdistaa eniten toi Nooran katsominen ja toivottavasti hän ahdistaa talossakin. Toivon hänen jäävän, koska tuottaa viihdettä.