Voiko opettaja lopettaa opettamasta?
Toivottavasti jaksatte lukea!
Minulla on varmaan peruskoulun 1-luokasta lähtien ollut vaikeuksia matematiikassa, silloin sain tukiopetusta pienryhmässä ja minua autettiin. Kävin jopa psykologilla luokanohjaajan määräämänä, ja sain psykologilta paperit hahmottamishäiriöstä käteeni.
En siis osaa hahmottaa tiettyjä laskuja ym päässäni.
Noh, menin ammattikouluun ja pärjäsin siellä ihan ok, ja hyvin numeroin. Mutta kun matematiikka alkoi niin en ymmärtänyt enää mitään. Ja ongelmaksi muodostui taas matematiikka.
Kerroin opettajilleni että olen täysin kädetön, ja että minulla on ollut mukautettua matematiikan opiskelua, eli kärsin oppimisvaikeuksista. Joka ei sekään auttanut, ainoastaan lukihäiriöiset saivat apua.
Lopuksi minulle kostaantui matematiikka ja yksi ainoa koe, joka vaikutti jatko-opintoihini, muuten olin käynyt kouluni kunnialla siihen asti. Noh sain onneksi tukiopettajalta välillä tunteja, joskus kävin ja joskus en koska luovutin. Tuntui etten siltikään ymmärtänyt yhtä perkeleen koetta. Kyseinen opettaja oli naureskellut siitä jo muille että "tuskimpa tuo koskaan valmistuu" ja pahoitin todella pahasti mieleni hänen nälvimisestään..
Yritin kotona parhaani koska kyseinen opettaja ei mitenkään voinut antaa minulle tunteja tukiopetukseen, pyysin anteeksi että olin joskus jättänyt menemättä hänen tunneilleen, koska olin ollut niin epätoivoinen. En saanut vastausta.
Itkin ryhmänohjaajalleni, ja käytin koko vapaa-aikani matematiikan opiskeluun, enkä päässyt koetta läpi.
Lopulta en vieläkään saanut tunteja erityisopetukseen, en edes saanut yrittää pelkkää koetta kenenkään muun luona. Vaihdoin lopulta alaa. Mutta vieläkin harmittaa..
Kyse oli vain tukiopetuksesta, omaa vikaanikin löytyi, mutta minkäs teet. Voiko opettaja kieltäytyä opettamasta?
Kommentit (25)
Ammatillisella puolella koululla on laaja oppilashuoltovelvoite. Sinulla oli siis oikeus tukitoimiin.
Jos itse ryssit mahdollisuutesi, miksi siitä nyt enää valitat. Ei yhteiskunnan auttava käsi miten pitkälle tahansa ulotu. Rajansa kaikella. Ja nyt kun asiasta on jo vuosia ja olet kouluttautunut toiselle alalle, teet tänne tämmöisen aloituksen. Ei tajua ei.
Olen lähinnä vain jälkeempäin kettuuntunut. Teillä on hyviä pointteja, en vain toivoisi samaa omalle lapselleni tai kenenkään muunkaan. Itse kamppailin matematiikan mm. Kanssa koko peruskoulun ajan, siellä sai ymmärrystä ja tukitoimia. Itse en silloin halunnut tähteä todistukseeni, koska silloin en olisi voinut hakea lukioihin, toisin kävi.
Kyse oli parista kerrasta, kun en yksinkertaisesti pystynyt menemään, olin jaksamaton.
Kyseisen opettajan puhumiset seläntakanani eivät auttaneet tai kannustaneet sitten tippaakaan. Halusin oikeasti valmistua sille alalle, en vain pystynyt kertakaikkiaan suorittamaan ainetta ILMAN riittävää tukea. Muistan kun isäpuoleni soitti koululle hieman tuohduksissaan puolestani, ja vastauksena toimi: ei riittävästi resursseja.
Olisin tarvinnut tukitoimia, opettaja ei vastannut viestehini ja pallotteli minun kurssejani muiden opettajien välillä.
Toivoisin että näillä "yhteiskunnan" varoilla järjestettäisiin RIITTÄVÄT tukitoimet, samalla estäisimme syrjäytymistä.
Minulla onneksi kävi hyvin, ja pääsin opinnot läpi, mutta toisella alalla.
ap
Opettajan kuuluu tarvittaessa antaa tukiopetusta tietenkin. Mutta jos aika sovitaan ja oppilas toistuvasti jättää saapumatta paikalle niin ope voi siitä kieltäytyä. Itsellä käynyt joskus niin että sama oppilas tyyliin 3-4 kertaa ei ole saapunut paikalle. En ole sitten enää tukiopetusta hänelle tarjonnut. Onhan noita muitakin opettajia.Opettajakin joutuu turhaan odottamaan oppilasta ja voisi käyttää ajan tuntien valmisteluun ja kokeiden korjaamiseen sen sijaan että etsisi missä oppilas on.
No jos opiskelija ei ilmaannu aina tunneille tai tukiopetukseen, niin ei opettajan ole pakko enää suostua antamaan tälle tukiopetusta. Ymmärrän, että opiskelijalla saattaa olla taustalla jos jonkinlaista ahdistusta ym. ns. hyviä syitä, mutta siltikin.
Esimerkiksi meidän koululla on saattanut olla niin, että opettaja on varta vasten tullut tunteja aiemmin koululle antamaan tukiopetusta (oma opetus alkanut vasta iltapäivästä) ja opiskelija ei ole saapunutkaan. Ei se yksi kerta vielä haittaa, mutta kun näitä kertoja kertyy ja kertyy, ei opettajan tarvitse enää suostua tukiopetukseen. Tukiopetukseen pääsemisen edellytyksenä kun on myös se, että opiskelija on itse oikeasti yrittänyt sitä ennen. Esimerkiksi jos opiskelija lintsaa, ei hänelle tarvitse järjestää tukiopetusta, jotta tämä pääsisi loppukokeesta läpi.