Muuttaako viimeaikojen tapahtumat äänestyskäyttäytymistäsi?
Kommentit (71)
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 15:20"]
Se on lapsellinen, joka edes kuvittelee Kokoomuksen nyt ajavan jotain oikeistolaista politiikkaa, kaikki Suomen puolueet ovat täysin vasemmalla. Ja mistä sinusta se keskiluokkainen palkansaaja saa sen työpaikkansa? Nimenomaan (ja tivottavasti) yksityispuolen yrityksestä. Suuremmat yritykset tuovat enemmän työpaikkoja ja tietenkin pitää tasapainoitella sen suhteen, että suuryrityksetkin maksavat veroja, mutta niin, että Suomella siltikin olisi kilpailukykyä (yhteisöveron voisi aivan hyvin laittaa 0%)
Pääomasijoittajoa voi aivan hyvin olla myös se keskituloinen (monet sijoittavatkin). Se onkin itseasiassa aika järjetöntä, että suomalaisia ohjataan sijoittamaan omistusasuntoon (tätä sijoitusmuotoa tuetaan muuten todella rankasti, pitäsi vissiin sekin lopettaa), vaikka esimerkiksi indeksirahastot pitkällä tähätimellä voisivatkin olla hyvinkin järkeviä. Isolla verotuksella nimenomaan ne piensijoittajat häviävät.
Jos nimenomaan koet Kokoomuksen olevan huonompi pienyrittäjien kannalta, niin miksi näet muut puolueet jotenkin parempina? Siinä olen samaa mieltä, että byrokratian vähentämisessä kaikki puolueet ovat yhtä huonoja: siltikin sanon, että Kokoomus on yrittäjän ja yrittäjyyden kannalta huomattavasti parempi, kuin enemmän vasemmalla olevat puolueet. Vassaripuolueet tukevat pienyrittäjyyttä siihen pisteeseen asti, kunhan se pienyrittäjä ei vain voi duunillaan tienata liikaa. Eli haluavat ottaa sen porkkanan yrittäjyydestä...
Ja vielä se, että pienyrittäjyydellä Suomi ei tule pärjäämään, koska tänne tarvitaan vientiä. Suomen sisämarkkinat ovat auttamattomasti liian pienet, jotta se voisi omillaan pyöriä.
[/quote]
Ääliö. Ensinnäkin: vain pienyrityksistä kasvaa aikanaan suuryrityksiä. Tajuatko?
Suuryrityksistä, täysin elinkaariajattelun mukaan, kasvaa vanhuksia ja sitten ne kuolevat pois. Juuri tämän vuoksi on pidettävä mahdollisimman tarkasti huolta siitä, että se potentiaalisen nousun kenttä pysyy laajana.
Meillähän on keskitytty nimenomaan lusikalla ruokkimaan niitä vanhoja isoja yrityksiä, jotka ovat jo elinkaarensa huipulla tai peräti jo laskusuunnassa. Paljon hyödytti Suomea syytää Nokialle kehitysrahaa sen myöhäisvaiheessa ja sitten koko firmaa ei enää ollut!
Ainoa menestysresepti on hajauttaa, pitää huoli siitä, että pieniä yrityksiä syntyy kuin sieniä sateella. Sieltä kasvaa ne muutama iso maan pelastaja.
Oletteko seuranneet muuten Ruotsin tilannetta? Häipyivätkö kaikki ylikansalliset konsernit maasta, kun sosdemit voittivat vaalit? Maa voi olla iloisesti skandinaavisen vassari, yritykset eivät pelkää niitä. Ylikansallisia työllistäjiä maahan voidaan houkutella edelleen maahan vaikka täällä ei olisikaan kokoomus johdossa.
Kokoomus on se puolue, joka kaikkein eniten vie Suomea EU:hun. Tämä on hullu tie, joka tuhoaa Suomen. Se tuhoaa Suomen myös siksi, että kokkareissa on eniten niitä poliitikkoja, jotka keskittyvät eniten hoitamaan vain OMAA urakehitystään EU-virka mielessä.
Katsokaa Ruotsia. Ne tietävät mitä tekevät. Niille ei ole ollut koskaan ongelma saada bisneksiä tuottamaan, se on tapahtunut silloinkin kun niillä on olltu sosdemit vallassa. Niin kuin on nyt. Kyllä käy kateeksi niitä. Eivät ole rähämällään mihinkään suuntaan, ja bisnekset sujuvat. Kokoomus ei Suomessa enää aja ensisijaisesti Suomen vaan EU:n asiaa. Mitäpä se Katainen muuten nykyään puuhaa? Ai niin, sielläpä siellä. Kokoomus on ensimmäisenä puolueena tajunnut, että puoluepolitiikka ei enää ole yhteisten asioiden hoitamista vaan ponnahduslauta isommille areenoille. Ja te tollot äänestätte niitä?!
Kyllä. Äänestän puoluetta joka ajaa ankaria tuomioita rasisteille ja nuiville. Olen kyllästynyt noihin suomalaisuuden irvikuviin, jotka paasaavat sairasta aatettaan Vauva lehden av-palstalla.
Persu pieraisi äsken suorassa lähetyksessä. En äänestä heitä. Viimeaikaiset tapahtumat siis vaikuttivat äänestyspäätökseeni.
Jaan vähän tuota tekstiäsi osiin, joita kommentoin:
Ääliö. Ensinnäkin: vain pienyrityksistä kasvaa aikanaan suuryrityksiä. Tajuatko?
Suuryrityksistä, täysin elinkaariajattelun mukaan, kasvaa vanhuksia ja sitten ne kuolevat pois. Juuri tämän vuoksi on pidettävä mahdollisimman tarkasti huolta siitä, että se potentiaalisen nousun kenttä pysyy laajana.
Meillähän on keskitytty nimenomaan lusikalla ruokkimaan niitä vanhoja isoja yrityksiä, jotka ovat jo elinkaarensa huipulla tai peräti jo laskusuunnassa. Paljon hyödytti Suomea syytää Nokialle kehitysrahaa sen myöhäisvaiheessa ja sitten koko firmaa ei enää ollut!
Ainoa menestysresepti on hajauttaa, pitää huoli siitä, että pieniä yrityksiä syntyy kuin sieniä sateella. Sieltä kasvaa ne muutama iso maan pelastaja.
Kyllä, minäkin kannatan pienyrityksien perustamista, mutta kannatan myös sitä, että kun yrityksellä on maahdollisuutta kasvaa, niin ei siirrä toimintaansa pois Suomesta. Tätähän nyt tapahtuu ja globaaleilla markkinoilla sitä ei voi estää. Pelkästään niiden pienyritysten varassa Suomea ei yksinkertaisesti pyöritetä. Ja siitä olen samaa mieltä, että yrityksiä ei kannata sanan varsinaisessa merkityksessä tukea, vaan esimerkiksi poistaa yritystuet kokonaan ja pistää yhteisövero nollaan.
Oletteko seuranneet muuten Ruotsin tilannetta? Häipyivätkö kaikki ylikansalliset konsernit maasta, kun sosdemit voittivat vaalit? Maa voi olla iloisesti skandinaavisen vassari, yritykset eivät pelkää niitä. Ylikansallisia työllistäjiä maahan voidaan houkutella edelleen maahan vaikka täällä ei olisikaan kokoomus johdossa.
Ruotsi ei ole Suomi, valuutta on esimerkiksi yksi todella suuri ero. Verotus on myös osittain poikkeavaa.
Kokoomus on se puolue, joka kaikkein eniten vie Suomea EU:hun. Tämä on hullu tie, joka tuhoaa Suomen. Se tuhoaa Suomen myös siksi, että kokkareissa on eniten niitä poliitikkoja, jotka keskittyvät eniten hoitamaan vain OMAA urakehitystään EU-virka mielessä.
EU:sta irtaantuminen voisi olla aika vaikea paikka Suomen taloudelle, jos Suomi pystyisi säilyttämään EU-jäsenyytensä ja eroamaan eurosta, niin asia voisi olla toinen. ETA-jäsenyyskään ei ole mikään varma juttu, jos EU:sta ja eurosta erottaisiin. Jep, Kokoomuksella on ajatukset Brysselissä, SDP:llä ay-liikkeissä, Keskustalla kunnallishallinnossa ja maataloustuissa, Persuista ei ota erkkikään selvää (linjaa on vaikea tietää epäyhtenäisyyden takia), Vassarit kaipaa neukkulaa jne. Kokoomus ei tässä suhteessa eroa mitenkään muista puolueista.
Katsokaa Ruotsia. Ne tietävät mitä tekevät. Niille ei ole ollut koskaan ongelma saada bisneksiä tuottamaan, se on tapahtunut silloinkin kun niillä on olltu sosdemit vallassa. Niin kuin on nyt. Kyllä käy kateeksi niitä. Eivät ole rähämällään mihinkään suuntaan, ja bisnekset sujuvat. Kokoomus ei Suomessa enää aja ensisijaisesti Suomen vaan EU:n asiaa. Mitäpä se Katainen muuten nykyään puuhaa? Ai niin, sielläpä siellä. Kokoomus on ensimmäisenä puolueena tajunnut, että puoluepolitiikka ei enää ole yhteisten asioiden hoitamista vaan ponnahduslauta isommille areenoille. Ja te tollot äänestätte niitä?!
Ai sinusta sossut on jotakin muuta kuin ay-pamppujen etujärjestö? Ay-liikkeet ovat useampaan otteeseen olleet mukana tuhoamassa Suomen teollisuutta, että silleen. Ruotsin ylipäätänsä talouspoliittinen kulttuuri eroaa Suomesta, siksi Somen ja Ruotsin vertaaminen on vähän älytöntä. Suomen Kokoomus on varmaankin enemmän vasemmalla kuin Ruotsin sosiaalidemokraatit ;)
Minusta nimenomaan yritysten kilpailukyvyn parantaminen on nyt yksi Suomen tärkeimmistä asioista: toki tässä kieli pitkällä odotetaan, josko Dragh laittaisi painokoneita pyörimään... Kyllä se Ranskakin alkaa jo Saksalle vähän huutelemaan. Mutta siltikään euron ongelmat eivät poista näitä ongelmia, joita Suomi on itselleen rakentanut: jos täällä ei ole teollisuutta, niin se oma valuuttakaan ei auta pätkän vertaa.

Persuja en enää äänestä, koska uhoavat enemmän kuin toimivat. Vihreitä en enää äänestä, koska ovat putkinäköisiä. Tällä kertaa taitaa ääni mennä kokkareille
Tällä palstalla kirjoittelevat ääliöt saavat minut äänestämään persuja vastaan. Todennäköisesti keskustaa tai jotakin muuta nuivavastaista puoluetta.
Viimeaikaiset tapahtumat vakuuttivat minut. Tulen aina äänestämään nuivia vastaan. Pyrin myös jatkossa äänestämään ennakkoon ja poistan kaikki persulinkkejä jakavat kaverit facebookista.
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 13:32"]
Ei. Äänestän edelleen vasemmistoa. Ne edes yrittää esittää olevansa ihmisen puolella, muut ovat rahan puolella.
[/quote]
vasemmistohan on eniten rahan puolella. muiden rahat kuuluu heille että voivat mennä tekemään nykyaikaista anekauppaa, muiden rahoilla pelastetaan maailmaa jotta vasurit saa hyvän mielen. suurin intohimo on nostaa muiden veroja.
En tiedä vielä ketä äänestän, mutta Venäjän sotaisuus vaikuttaa.
Muuttaa. Aion äänestää Persuja.