Olen kuullut että kolmesta lapsesta keskimmäinen jää vähemmälle huomiolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuon teorian, mutta itse sanoisin, että esikoinen jää. Esikoinen on iso heti, kun seuraava syntyy (oli sitten miten pieni tahansa silloin). Aina vähän odotetaan sellaista käytöstä, johon ei ehkä vielä ole ikänsä puolesta valmis. Eli nuorempi tarvitsee ikänsä puolesta enemmän huomiota ja esikoinen saa väistyä, koska pärjää jo paremmin. Toisaalta esikoiselle itselleenkin kehittyy vastuun tunne niistä nuoremmista. Se tulee jotenkin väistämättä. Vähän sellainen "aikuismainen" rooli.

Ihmettelen miksi tätä on alapeukutettu, joko siellä on vauhdissa idiootit äidit tai isosiskon terrorisoimat sisarukset, mutta tunnistan tän täysin. Olen aina ollut se joka on potkittu pois jaloista ja jolta on odotettu ihan ihmeellistä käytöstä. Mulla ei ollut tän takia käytännössä edes teini-ikää, koska kaikki mitä tein oli halveksittavaa teineilyä. Sen sijaan sisarusten touhut oli aina normaalia ja kivaa lasten puuhaa ja näistä lapsista kasvoi niin tasapainoisia teinejä...

No mimä olen keskimmäinen ja minun piti osata kaikki mitå se isosiskokin. Aina haukuttiin jos en pärjännyt esim 10-vuotiaana 15-vuotiaan kyydissä.

Siskoni kiusaa minua vieläkin. Äidin siunauksella.

Ja siskolla oli kaamea murrosikä jolloin kaatoi kaiken minun päälleni. Minä olin ”reipas ja helppo” kun ei äiti jaksanut muuta.

Oma keskimmäinen lapseni on ainakin minun mielestäni sosiaalinen ja auttavainen, tulee kaikkien kanssa toimeen. En osaa sanoa, johtuuko se enemmän synnynnäisestä luonteesta vai syntymäjärjestyksestä. Ei hän ainakaan minulle ole tullut aikuisena valittamaan karusta lapsuudestaan.

Mä olen keskimmäinen ja äiti on suoraan sanonut, että ei kanna huolta minun pärjäämisestä ja siksi ei kysele minulta mitään. Ei kantanut huolta pärjäämisestäni myöskään lapsena, ihan itse sain maksella laskuni 15 vuotiaasta ja hankkia aikuisena dysleksia todistuksen, että saan opinnot loppuun ja kaiken muunkin. Voidaan verrata kahteen veljeeni, jotka vielä nelikymppisenä perheellisenä ja työssäkäyvänä äiti maksaa kännykkälaskut sekä osan autojen laskuista ja veljet kutsutaan kotiin päivällisille ja perhetapahtumiin. Itse kuulemma saan liittyä seuraan jouluaattona tai aaton aattona. Voitte arvata käynkö. :)

Minun keskimmäiseni on omien teiden kulkija, hän on hyvin pienestä saakka halunnut mennä ja tehdä yksin.

Oikeastaan hän on houkutellut usein aremman esikoisenkin mukaan, esimerkiksi halunnut ensimmäisen kerran kahdestaan kauppaan, uimahallin miesten pukuhuoneeseen jne.

Olen miettinyt, että onko keskimmäisenä ehkä jotenkin paineettomampaa itsenäistyä. Esikoista vanhemmat tyrkkivät kasvamaan isoksi, ja kuopuksen halutaan pysyvän pienenä.

Olen keskimmäinen ja en tosiaan koe saaneeni ainakaan sisaruksiani enemmän huomiota ja hoivaa. Olen kyllä hyvä pärjäämään omillani ja hoitanut aina omat asiani sen kummemmin apua tarvitsematta ja pyytämättä. Liittyykö sitten huomion ja tuen puutteeseen vanhempien puolelta vai ei, en osaa sanoa. Pikkusisko on meillä kyllä selkeästi se prinsessa, josta koko perhe huolehtii eniten, myös minä ja veljeni.

Vierailija kirjoitti:

Minun keskimmäiseni on omien teiden kulkija, hän on hyvin pienestä saakka halunnut mennä ja tehdä yksin.

Oikeastaan hän on houkutellut usein aremman esikoisenkin mukaan, esimerkiksi halunnut ensimmäisen kerran kahdestaan kauppaan, uimahallin miesten pukuhuoneeseen jne.

Olen miettinyt, että onko keskimmäisenä ehkä jotenkin paineettomampaa itsenäistyä. Esikoista vanhemmat tyrkkivät kasvamaan isoksi, ja kuopuksen halutaan pysyvän pienenä.

Keskimmäinen on näkymätön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuon teorian, mutta itse sanoisin, että esikoinen jää. Esikoinen on iso heti, kun seuraava syntyy (oli sitten miten pieni tahansa silloin). Aina vähän odotetaan sellaista käytöstä, johon ei ehkä vielä ole ikänsä puolesta valmis. Eli nuorempi tarvitsee ikänsä puolesta enemmän huomiota ja esikoinen saa väistyä, koska pärjää jo paremmin. Toisaalta esikoiselle itselleenkin kehittyy vastuun tunne niistä nuoremmista. Se tulee jotenkin väistämättä. Vähän sellainen "aikuismainen" rooli.

Joo, mutta esikoinen on aina saanut ainakin pari vuotta jakamatonta huomiota. Lisäksi esikoiselle kaikki elämän virstapylväät kuten päiväkodin aloitukset, koulujutut, kaverit ja harrastukset tulee ensimmäisenä, joten ne ovat vanhemmillekin mielenkiintoisimpia, koska ovat uusia kokemuksia. Seuraavan kohdalla kaikki on jo tutumpaa ja ehkä vähän tylsempää. Kuopuksen kohdalla taas sitten saatetaan ns fiilistellä viimeistä kertaa.

Omassa lapsuuden perheessäni meitä oli neljä lasta ja nuorimmainen jäi meillä selkeästi vähimmälle huomiolle. Huomaa jo siitä, kun lukee vauvakirjoja - nuorimman kohdalla sitä ei ole enää juuri jaksettu edes täyttää. Surettaa kuopuksen puolesta, että näin kävi, vaikka vanhemmat varmasti rakastikin kaikkia yhtä lailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun keskimmäiseni on omien teiden kulkija, hän on hyvin pienestä saakka halunnut mennä ja tehdä yksin.

Oikeastaan hän on houkutellut usein aremman esikoisenkin mukaan, esimerkiksi halunnut ensimmäisen kerran kahdestaan kauppaan, uimahallin miesten pukuhuoneeseen jne.

Olen miettinyt, että onko keskimmäisenä ehkä jotenkin paineettomampaa itsenäistyä. Esikoista vanhemmat tyrkkivät kasvamaan isoksi, ja kuopuksen halutaan pysyvän pienenä.

Keskimmäinen on näkymätön.

Tuo on taas ihan eri asia kuin itsenäisyys. Mitä ikinä keskimmäiseni onkaan, hän ei ole näkymätön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun keskimmäiseni on omien teiden kulkija, hän on hyvin pienestä saakka halunnut mennä ja tehdä yksin.

Oikeastaan hän on houkutellut usein aremman esikoisenkin mukaan, esimerkiksi halunnut ensimmäisen kerran kahdestaan kauppaan, uimahallin miesten pukuhuoneeseen jne.

Olen miettinyt, että onko keskimmäisenä ehkä jotenkin paineettomampaa itsenäistyä. Esikoista vanhemmat tyrkkivät kasvamaan isoksi, ja kuopuksen halutaan pysyvän pienenä.

Keskimmäinen on näkymätön.

Omassa lapsuudenkodissani keskimmäinen oli narsisti. Halusi (ja sai) kaiken yhtä aikaa esikoisen kanssa ja parempana. Kiusasi kuopusta.

En kuitenkaan yleistä.

Meillä keskimmäinen on näkymätön.

Koen siitä äitinä huonoa omaatuntoa.

Meillä esikoinen saa huomiota, koska on vanhin ja kuopus, koska on pienin. Väliin jää huomaamaton keskimmäinen.

Keskimmäinen ehti tosin on pieni useamman vuoden ennen kuin kuopus syntyi. Joitakin kehitysvaiheita ehti käydä läpi. Ja toisaalta keskimmäinen ei ole protestoinut osaansa, vaikka luulisi muutoksen olleen suuri.

Kaikki poikia. Vanhin teini, keskimmäinen esiteini ja nuorin päiväkodissa.

Ennemmin se et jää vähemmälle huomiolle kuin se että saa liiaksi huomiota ja on aikuisena sitten vaikea useille ihmisille.

Keskimmäiset ovat kovia alapeukuttajia.

Tämä on totta. Exäni oli juuri tämä keskimmäinen ja voi herran jumala sitä huomionhaun tarvetta. Joka risauksesta vetää raivareita ja häntä pitäs huomioida. Asioista keskustelu ihan utopiaa.

Vierailija kirjoitti:

Keskimmäiset ovat kovia alapeukuttajia.

Kyllähän se hyvältä tuntuu.

Kyllähän se kirpaisee todeta, että kyllähän se noin on. Itsellä esikoisen kanssa on ollut kaikennäköistä huolta ja murhetta ja kuopus taas on jotenkin pysynyt tuollaisena pikkupoikana tosi pitkään.. keskimmäinen on oman tiensä kulkija, johtuuko luonteesta vai tilanteesta, en osaa sanoa. Mutta eniten itsenäisesti hän asioitaan hoitaa, onneksi tuo esikoinen on hänelle todella läheinen ja tämä sitten ravistelee meitä vanhempia jos kokee, että nyt olisi hyvä vähän katsella tuon keskimmäisenkin asioita. 

Meillä lapsuuden perheessä se olin minä (esikoinen), joka olin näkymätön ja pakotettiin itsenäistymään mahdollisimman varhain. Vuotta nuorempi veli oli ja on edelleen haastava persoona, joka aiheuttaa draamaa ja harmaita hiuksia ihan kaikille pomoista lähtien. Haastavalla käytöksellä, kouluvaikeuksilla ym veli veti vanhempien huomion itseensä ihan täysin.

Jopa useamman vuoden nuoremmat veljemme jäivät täysin tämän vanhimman veljen jalkoihin. Ja tästä taas seurasi itselleni lisätöitä, koska pienimmät hakivat "aikuista" huomiota sitten multa ja se olin minä joka autoin silloin ja autan edelleen jos tarvetta on.

Lopputuloksena pärjätään nuorimpien kanssa elämässä oikein hyvin, mutta tuo vanhin veli ei saa pidettyä ihmissuhteita tai työpaikkoja. On vain sietämätön lellikakara vielä keski-ikäisenäkin kaikkien mielestä.

Itse olen nuorin kolmesta ja kyllä keskimmäinen on aina kertonut avoimesti kokeneensa näin.

Minulla on 2 lasta enkä kyllä voi käsittää, miten kukaan edes ehtisi huomioida kolmea lasta. Joskus tuntuu, ettei kahden lapsen äitikään ehdi huomioida tarpeeksi.

Meillä taas lapsuudenperheessä keskimmäinen lapsi oli se kultalapsi, joka sai kaiken mitä halusi.

Syntymäjärjestys vaikuttaa tietyllä tavalla perhedynamiikkaan, mutta omien ja sisaruksien henkilökohtaisten temperamenttipiirteiden vaikutus on nähdäkseni selvästi suurempi.

Keskimmäisen osassa on hyvät ja huonot puolensa, ja jos ihminen, jolla on taipumusta kateuteen tai katkeruuteen, syntyy keskimmäiseksi, voi tilanne muodostua lopulta aika tulehtuneeksi. Mutta ei mikään syntymäjärjestys ole täydellinen.

Esikoiset saavat eniten vanhempiensa huomiota. Mutta kertokaapa, esikoiset: onko kaikki saamanne huomio ollut hyvää, positiivista, rakentavaa tai edes tarpeellista?

Itse voin ihan suoraan sanoa, että jos jotain voisin tehdä vanhempana toisin, säästäisin esikoiseni siltä huomiolta, joka johtui omasta epävarmuudestani, ympäristön paineista tai päänsisäisestä ajatuksestani siitä, mitä perhe-elämän pitäisi olla.

T. Ei esikoinen eikä keskimmäinen, mutta heidän äitinsä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen nuorin kolmesta ja kyllä keskimmäinen on aina kertonut avoimesti kokeneensa näin.

Minulla on 2 lasta enkä kyllä voi käsittää, miten kukaan edes ehtisi huomioida kolmea lasta. Joskus tuntuu, ettei kahden lapsen äitikään ehdi huomioida tarpeeksi.

Isä?