Onko toi tyttöjen ystävyys aina noin hankalaa???

Ei se ole sukupuolesta kiinni. Pojilla on ihan samalla noita paridraamoja, eikä osata olla ryhmässä. Lapset on yksilöitä.

Kirjoitit:

"Ja sitten suuttuu (se toinen) jos meidän lapsi menee muiden/jonkun muun kanssa leikkimään jotain mitä haluaa"

Ei kai lapsesi vain ole tuuliviiri joka vaihtaa kaveria kesken leikin? Sellaisiakin on. Toki kaverit tuollaiseen äkkiä hermostuu.

Pojilla on jopa pahempaa. Käydään jopa fyysisesti sen kolmannen kimppuun joka yrittää tulla "häiritsemään". Tytöt vaan kääntää selän.

Kyllä. Parisuhteet alkaa jo päiväkodissa, eikä ole sukupuolisidonnainen asia. Sorrut vaan sterotypisointiin, että tytöt sitä ja pojat tätä. Unohda ns. ennakkoluulot ja muista että ihminen on vain sukupuoleltaa jompikumpi, eikä se ohjaa käyttäytymistä vaan se mitä kasvatuksella periyttää.

Se on valitettavasti totta että tytöillä 3 on luku jota ei saa olla. 2 tai enemmän kuin 3 onnistuu mutta jos on 3 niin aina tulee riitaa. 

Kaverisuhteet on lapsen omia sotia. Oppia aikuisuuteen miten toimitaa erisosiaalissa tilanteissa. Opetat vaan sen, että elämä ei ole ohjekirjoista opittavaa suoritusta, jossa kaikki osaa toimia tismalleen oikein niin kuin niissä ohjekirjoissa sanotaan. Tilanteessa toimitaan tilanteen mukaan sen oma oikeustajun pohjalta erottaen oikea ja väärä, eikä niitä voi aikuiset ennalta ohjata ja säädellä.

Sun tyttös kuulostaa kivalta kaverilta, joka osaa olla kaikkien kanssa. Meillä myös kasvatetaan tytöt ottaan kaikki mukaan leikkiin. Näihin määräilijöihin törmää aina välillä ja luultavasti ovat jääneet kotona vaille tapakasvatusta. Mainitse opettajalle tuosta, hänenellä on varmasti keinoja ehkäistä kolmiodraamoja.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 12:28"]

Kirjoitit:

"Ja sitten suuttuu (se toinen) jos meidän lapsi menee muiden/jonkun muun kanssa leikkimään jotain mitä haluaa"

Ei kai lapsesi vain ole tuuliviiri joka vaihtaa kaveria kesken leikin? Sellaisiakin on. Toki kaverit tuollaiseen äkkiä hermostuu.

[/quote]

Ei, vaan kaksi esimerkkiä nyt lähiaikoina. Toinen haluaa seisoa aidan vierellä ja olla vain - oma tyttö pyyttää että mennään tuonne muiden kanssa pelaamaan. Toinen sanoo ettei halua, oma siihen että tässä on tylsää vain seisoa, mennään YHDESSÄ mukaan. Toinen edelleen ettei halua, no - oma sanoo että hän ainakin menee kun paleeleekin vain seisoa. Ja siitä tämä toinen suuttuu...että eikö meidän pitäny olla vain kahdestaan???

Toinen esim. Taas toinen halusi vaan seisoskella ja yksi luokkalaisista tullut pyytämään keinuun jossa pitää  olla useampi, meidän tyttö heti että "joo" (kun tykkää keinua, leikkiä jne paljon). Ja nimenomaan pyytänyt tän kaverinsa MUKAAN, ei ollut lähtenyt - vaan suuttunut. 

Mikä siinä on että pitää omia ja olla tuollaisesta mustasukkainen? millaisia tyttöystäviä/vaimoja mahtavat olla aikanaan? jos yhtään ei voi leikkiä muiden tyttöjen kanssa edes hetkeä...

Kyllä on tyttöjen ala-asteen kaveridraamat sellaisia, että pahaa teki katsoa. 3.-4. luokka ihan pahimpia. Jos joku ei sovi joukkoon eikä löydä sitä yhtä parasta kaveria, jonka kanssa ollaan kuin paita ja peppu, niin kyllä siinä monet itkut itketään ja pahimmillaan (esim meillä) sitten lopulta sairastutaan masennukseen ja nyt sitten juostaan terapiassa ja napsitaan mielialalääkkeitä. Porukassa näköjään opitaan olemaan vasta yläasteella, jos silloinkaan.

Anteeksi nyt, mutta nyt on pakko puuttua tähän sukupuolijuttuun johon tämäkin menee :(

Kolmella pojalla kaveripiiri on aina ollut porukka eikä mitään vaikeuksia olla porukassa tai välillä kaksi/kolme/viisi. Ei ole maailma kaatunut siihen että välillä ovat miten ovat, suurimmaksi osaksi porukassa kuitenkin. Tytöillä ei näy toimivan. 

[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 12:39"]

Sun tyttös kuulostaa kivalta kaverilta, joka osaa olla kaikkien kanssa. Meillä myös kasvatetaan tytöt ottaan kaikki mukaan leikkiin. Näihin määräilijöihin törmää aina välillä ja luultavasti ovat jääneet kotona vaille tapakasvatusta. Mainitse opettajalle tuosta, hänenellä on varmasti keinoja ehkäistä kolmiodraamoja.

[/quote]

Tuohon mekin olemme kasvattaneet. Myös siihen, että on erilaisia lapsia ja heidän erilaisuus pitää ottaa huomioon, jotkut tykkää olla yksin, jotkut on niitä ap. mainitsemia tapauksia, joiden puutteet pitää laittaa heidän piikkiin ja antaa heidän toimia omalla tavallaan, jos he ei sopeudu niin...ei ole mitään pakkoavioliittoa olla kavereita, jos ei suju. Kyllä se oman henkinen kaveri löytyy ajan kanssa ja kuten muissakin ihmissuhteissa ei kaikkien suhteiden ole tarkoitus kestää hauttaan asti tai että, pitää olla kavereita, kun ollaan samalla luokalla jne. Toimeen pitää toki tulla kaikkien kanssa, mutta ei se enenpää.

Noi on niin pieniä vielä, että viisainta olisi jos te vanhemmat vetäisitte yhtä köyttä ja sanoisitte, että nyt teidän tehtävä on opetella leikkimään kolmisin. Saattaa vaan olla vaikeaa jos yhdelle on annettu kotoa malli, että ekaluokkalaiset ei enää leiki. Surullista sekin.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 12:41"]

Kyllä on tyttöjen ala-asteen kaveridraamat sellaisia, että pahaa teki katsoa. 3.-4. luokka ihan pahimpia. Jos joku ei sovi joukkoon eikä löydä sitä yhtä parasta kaveria, jonka kanssa ollaan kuin paita ja peppu, niin kyllä siinä monet itkut itketään ja pahimmillaan (esim meillä) sitten lopulta sairastutaan masennukseen ja nyt sitten juostaan terapiassa ja napsitaan mielialalääkkeitä. Porukassa näköjään opitaan olemaan vasta yläasteella, jos silloinkaan.

Niinpä. Erittäin ikävää.

[/quote]

Minä muutin pienenä Suomeen, kasvoin ulkomailla suomalaisten vanhempien kanssa. Siell olin tottunut leikkimään isossa tyttöporukassa.

Vasta Suomessa alkoi olla tätä tyttöjen kesken että "ei tuon kanssa saa leikkiä kun kaikki sanoo että se on kummallinen, jätetään se leikistä pois". Olin hämmentynyt. Äitini on jälkeenpäin sanonut että ehkä lapsille on kotona sanottu kenen seurassa heidän lasta ei haluta nähtävän ja siksi aletaan dissaamaan toisia jo nuorena ja potkimaan kavereita sivuun. Ei lapsille saisi antaa mitään tuollaisia ennakkoluuloja ja tästä syystä suomalaisilla työpaikoilla on yleensä kamalan hankalaa ja muutenkin liian kilpailuhenkistä naisten kesken, koska pienestä asti ollut tuollainen käyttäytymismalli että voidaan olla kaveri vain yhden kanssa kerralla! Toinen ulkomailla kasvanut kaveri sanoo samaa, että tottui leikkimään kaikkien kanssa ja olemaan tasavertainen mutta Suomessa ei tunnettu tätä vaan kavereita omittiin naurettavan mustasukkaisella tavalla.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 12:54"]

Minä muutin pienenä Suomeen, kasvoin ulkomailla suomalaisten vanhempien kanssa. Siell olin tottunut leikkimään isossa tyttöporukassa.

Vasta Suomessa alkoi olla tätä tyttöjen kesken että "ei tuon kanssa saa leikkiä kun kaikki sanoo että se on kummallinen, jätetään se leikistä pois". Olin hämmentynyt. Äitini on jälkeenpäin sanonut että ehkä lapsille on kotona sanottu kenen seurassa heidän lasta ei haluta nähtävän ja siksi aletaan dissaamaan toisia jo nuorena ja potkimaan kavereita sivuun. Ei lapsille saisi antaa mitään tuollaisia ennakkoluuloja ja tästä syystä suomalaisilla työpaikoilla on yleensä kamalan hankalaa ja muutenkin liian kilpailuhenkistä naisten kesken, koska pienestä asti ollut tuollainen käyttäytymismalli että voidaan olla kaveri vain yhden kanssa kerralla! Toinen ulkomailla kasvanut kaveri sanoo samaa, että tottui leikkimään kaikkien kanssa ja olemaan tasavertainen mutta Suomessa ei tunnettu tätä vaan kavereita omittiin naurettavan mustasukkaisella tavalla.

[/quote]

Juuri näin se näkyy olevan. Ja taitaa olla perää tuossa että vanhemmat ohjaa myös, olet sen ja sen kanssa. Ja sen kanssa et varmasti ole...

OT, miksei se tyttösi vaan voi  jo heti alkujaan mennä porukkaan, joka leikkii, miksi ensin lupaa olla jonkun kanssa, joka haluaa vain seisoa?

Näkeehän sen jo tällä palstalla mitä ämmät on, millasia niiden tytöt sitten vois olla. Dissataan aina tavalla tai toisella ja kunhan itsellä on se yksi ja paras juorukaveri ni vot. Ei sitä porukalla parane olla. Mullakin kaikki naiskaverit on ulkomaalaisia ja todellakin porukalla toimeen tullaan. Suomalainen akka on piru kaverina, ottaa muttei anna.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 12:59"]

OT, miksei se tyttösi vaan voi  jo heti alkujaan mennä porukkaan, joka leikkii, miksi ensin lupaa olla jonkun kanssa, joka haluaa vain seisoa?

[/quote]

OMG!

Lapsille on parempi opettaa, että koulussa ollaan kaikkien kavereita ja kaikki otetaan mukaan. Ei ne pienet vielä ymmärrä, mitä tarkoittaa, että riittää kun tulee toimeen... 

[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 13:10"]

Lapsille on parempi opettaa, että koulussa ollaan kaikkien kavereita ja kaikki otetaan mukaan. Ei ne pienet vielä ymmärrä, mitä tarkoittaa, että riittää kun tulee toimeen... 

[/quote]

Ihanko tosissasi ajattelet, ettei tuommoista kaikin tavoin yritetä opettaa? Hölömö.

Olen itse ollut tuollainen vaikea määräilijälapsi, joka ei halunnut olla kaveri kaikkien kanssa (en kuitenkaan ole pilannut muiden ystävyyssuhteita). Parhaalla kaverillani oli myös toinen "paras kaveri" - sanotaan nyt vaikka Mirkku - lisäkseni ja jostain syystä ei alkuun siedetty toisiamme tämän Mirkun kanssa. No, viitosluokalla tehtiin keskenämme päätös, että lopetetaan typerät draamat ja aletaan hengaamaan kolmestaan. Aluksi oli vaikeaa, mutta myöhemmin nähtiin Mirkun kanssa myös kaksistaan ilman tätä bestistä.

Mulla ei kavereiden valikointi ole todellakaan johtunut siitä, että vanhemmat olisivat sanoneet jostakusta, että älä vaan tuon kanssa ole. Lähinnä olen ollut sellainen, että jos henkilökemiat eivät ole heti kohdanneet, en ole oikein jaksanut yrittää uudelleen. Lisäksi olen näyttänyt vahvasti, jos en ole pitänyt jostain ihmisestä. Onneksi vanhemmiten väkisinkin oppii tavoille. :)

Vieläkin 25-vuotiaana tykkään kyllä nähdä enemmän jonkun kanssa kaksistaan kuin porukalla ja itselleni se on mukavampaa. En ehkä osaa olla porukassa niin luontevasti ja mulle se on aika energiaa vievää. Kaikki eivät siis vain ole "porukkaihmisiä". Lapsena tällaisia ei oikein osaa analysoida ja se saattaa tuottaa ongelmia.