Mikä juttu oli eilen ylen uutisissa: nainen sanoi ystävyyssuhteiden katkenneen rokotekantojen vuoksi.
En ymmärtänyt. Hän sanoi olevansa rokotevastainen, ja siksi kaverit eivät halua nähdä häntä. Höh. Mitä välien menemistä se nyt on? Ehkä kaverit vain pelkäävät tartuntaa.
En kyllä jaksa uskoa, että kukaan ideologisn vuoksi välejä katkaisee.
Kommentit (436)
Syitä ottaa koronarokote (kaikkiin on olemassa kunnollisia tutkimuksia ja/tai laajaa näyttöä):
1. Suojaa itseäsi sekä kuolemalta, teholle joutumisesta, sairaalaan joutumiselta että ylipäätään sairastumiselta. On totta, että teho ei ole 100%, mutta hyvin, hyvin harva rokotettu joutuu teholle tai kuolee (ellei ole jotain terveydellistä syytä kuten syöpähoidot, jotka valitettavasti heikentävät rokotteen tehoa merkittävästi). Myös suoja tartunnalta on esim. Pfizerin rokotteessa deltavarianttia vastaan aluksi 88%, joskin laskee ajan kuluessa.
2. Mahdollisuus tartuttaa muita on pienempi. Rokote ensinnäkin estää suurimman osan tartunnoista alunperinkin, mutta lisäksi se lyhentää tartuttavuusaikaa sillä elimistö osaa rokotteen ansiosta hyökätä virusta vastaan nopeammin kuin rokottamattoman kohdalla. Osalla myös virusmäärät jäävät pienemmiksi – deltavariantin kohdalla tosin virusmäärät voivat olla yhtä suuretkin (muiden varianttien kohdalla virusmäärät olivat selvästi pienempiä rokotetuilla verrattuna rokottamattomiin). Kuitenkin piittaamattomalla käytöksellä niin rokotamaton kuin rokotettukin voi aiheuttaa suuria tartuntämääriä.
3. Yhteiskunta ja sairaanhoito voi toimia normaalimmin jos lähes kaikki on rokotettu, sillä vaara sairaaloiden tukkeutumisesta ei ole enää läheskään yhtä suuri kuin ennen rokotteita. (Huom. Etukäteen ei kukaan rokottamaton voi varmuudella tietää, joutuuko koronasta sairaalaan vai ei ja kuormittaako siten sairaanhoitoa. Se, että on nuori ja alunperin terve, ei ole valitettavasti mikään tae.)
Kun sairaanhoito ei ole tukossa koronapotilaista, voidaan hoitaa muitakin sairauksia, esim. leikata syöpiä (maassa, jossa asun oli välillä useita viikkoja, ettei edes tähän pystytty) tai hoitaa vakavien onnettomuuksien uhreja teholla (täällä kuoli onnettomuuksissa monta sataa enemmän kuin olisi pitänyt koska tehopaikkoja ei ollut).
Jos sairaalat pärjäävät, myös esim. oppilaitokset ja ravintolat yms. voivat olla auki ja lähes normaalikäytössä. Tällöin ihmisillä on paremmin töitä, saavat yleensä parempaa koulutusta, on laajemmin vapaa-ajan tekemismahdollisuuksia jne. Tämä tietenkin näkyy myös valtion taloustilanteessa (Suomessa se ei ole kovin hyvä, joten varaa ei oikeastaan enää olisi rajoituksiin – tosin jos sairaanhoito uhkaa tukkeutua, ei ole varaa olla rajoittamattakaan).
Ollaan saatu kutsu juhliin perheelle jossa 5 henkilöä eikä kellään rokotuksia. Ollaan menossa juhliin. Eikä siellä pidetä maskeja. Juhlissa on ruokailua joten ei niitä turvavälejä oikeasti pystytä pitämään. Muut vieraat on rokotettuja ja myös meidän perhe, me aikuiset kahteen kertaan.
Suurimmassa vaarassa ovat siis kutsujat itse, omasta päätöksestään. Ei sille mitään voi.
Päätös on heidän omansa ja perustuu juurikin tietoihin jostain hörhökanavilta.
Ei puhuta koronasta eikä rokotteista kun tavataan. Ei myöskään muutenkaan politiikasta. Ystävyys on muitakin asioita kuin nämä edellä mainitut.
Olisi mielenkiintoista tietää jo nyt, mitenkähän asianlaita on noin puolen vuoden päästä.
Epäilen vahvasti, että siinä vaiheessa nämä nyt käytössä olevat rokotteet eivät enää samalla koostumuksella purekaan koronavirukseen ja sen uusiin tuleviin variantteihin.
Joten koostumusta joudutaan joka tapauksessa uudistamaan ja muuttamaan.
Aikovatko ihmiset todella juosta joka vuosi ottamassa uuden rokotteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tällä hetkellä raskaana, ja en todellakaan suostu tapaamaan tai olla missään tekemisissä rokottamattoman kanssa. Omani ja lapseni terveys menee kyllä jonkun salaliittohörhön lepyttelyn edelle.
En minä tietenkään voi pakottaa veljeni vaimoa ottamaan rokotetta, se on hänen päätöksensä, mutta sillä päätöksellä on seurauksensa - esim että hän ei ole tervetullut suvun mökille, meille jouluksi, mieheni synttäreille jne. Omapa on päätös.
Voisitko nyt perustella miksi pelkäät rokottamatonta?
Aika outoa ihan yleisesti, että rokotetut pelkäävät virusta, jota vastaan on rokotettu.
Minulla on tällä hetkellä vain ensimmäinen rokotus, ehkä toisen jälkeen on turvallisempi olo. Esim Brasiliasta ja Jenkeistä on paljon näyttöä että korona voi olla raskaille oleville erittäinkin vaarallinen, ja on myös paljon osvittaa siitä että äidin sairastama korona voi olla sikiölle vaarallinen ja lisää sikiövaurioitten ja keskenmenon varaa (näin sanottiin myös neuvolassa, ja minä nyt uskon enemmän koulutettuun asiantuntijaan kun veljen vaimoon joka on "netissä lukenut"). Tiedetään että sikiö saa myös suojan kun äiti rokottautuu (ja tänään tuli uutinen että vauva voi myös saada suojan imetyksen kautta), mutta koska otin ensimmäisen rokotteen ennen kun olin edes raskaana en ole ihan varma miten paljon se minun toinen rokote sitten suojaa sikiötä.
Minulla on ennen kaikkea velvollisuus lastani kohtaan, ja koska olen jo ennen tätä raskautta kokenut keskenmenon ja raskaaksi tuleminen sen jälkeen ei ollut mikään ihan helppo homma en vaan ole valmis ottamaan mitään riskejä.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan saatu kutsu juhliin perheelle jossa 5 henkilöä eikä kellään rokotuksia. Ollaan menossa juhliin. Eikä siellä pidetä maskeja. Juhlissa on ruokailua joten ei niitä turvavälejä oikeasti pystytä pitämään. Muut vieraat on rokotettuja ja myös meidän perhe, me aikuiset kahteen kertaan.
Suurimmassa vaarassa ovat siis kutsujat itse, omasta päätöksestään. Ei sille mitään voi.
Päätös on heidän omansa ja perustuu juurikin tietoihin jostain hörhökanavilta.Ei puhuta koronasta eikä rokotteista kun tavataan. Ei myöskään muutenkaan politiikasta. Ystävyys on muitakin asioita kuin nämä edellä mainitut.
Onko ystäväperheesi kertonut saaneensa tiedot hörhökanavilta vai päättelitkö itse näin ?
Hyvä kuitenkin, että teidän perheessä on ymmärretty se ettei rokottamattomat varmaankaan teille rokotetuille ole sen vaarallisempia kuin muutkaan.
Tunnen muutaman rokottamattoman (itseni mukaan lukien) eikä kukaan todellakaan hanki tietoja mistään hörhökanavista tai usko mikrosirutyperyyksiin.
Rokotetut kohdistavat kaiken raivon ja agression rokottamattomiin, koska se on ainoa hyväksytty kohde. Ovat padonneet sitä koko elämänsä ja vihdoinkin löytyi sopiva väylä mihin purkaa se. Kannattaisi mennä vaikka hakkaamaan halkoja tai kaivamaan lapiolla ojaa, se voisi myös tuoda helpotusta raivo agressiiviseen oloon.
Vierailija kirjoitti:
Syitä ottaa koronarokote (kaikkiin on olemassa kunnollisia tutkimuksia ja/tai laajaa näyttöä):
1. Suojaa itseäsi sekä kuolemalta, teholle joutumisesta, sairaalaan joutumiselta että ylipäätään sairastumiselta. On totta, että teho ei ole 100%, mutta hyvin, hyvin harva rokotettu joutuu teholle tai kuolee (ellei ole jotain terveydellistä syytä kuten syöpähoidot, jotka valitettavasti heikentävät rokotteen tehoa merkittävästi). Myös suoja tartunnalta on esim. Pfizerin rokotteessa deltavarianttia vastaan aluksi 88%, joskin laskee ajan kuluessa.
2. Mahdollisuus tartuttaa muita on pienempi. Rokote ensinnäkin estää suurimman osan tartunnoista alunperinkin, mutta lisäksi se lyhentää tartuttavuusaikaa sillä elimistö osaa rokotteen ansiosta hyökätä virusta vastaan nopeammin kuin rokottamattoman kohdalla. Osalla myös virusmäärät jäävät pienemmiksi – deltavariantin kohdalla tosin virusmäärät voivat olla yhtä suuretkin (muiden varianttien kohdalla virusmäärät olivat selvästi pienempiä rokotetuilla verrattuna rokottamattomiin). Kuitenkin piittaamattomalla käytöksellä niin rokotamaton kuin rokotettukin voi aiheuttaa suuria tartuntämääriä.
3. Yhteiskunta ja sairaanhoito voi toimia normaalimmin jos lähes kaikki on rokotettu, sillä vaara sairaaloiden tukkeutumisesta ei ole enää läheskään yhtä suuri kuin ennen rokotteita. (Huom. Etukäteen ei kukaan rokottamaton voi varmuudella tietää, joutuuko koronasta sairaalaan vai ei ja kuormittaako siten sairaanhoitoa. Se, että on nuori ja alunperin terve, ei ole valitettavasti mikään tae.)
Kun sairaanhoito ei ole tukossa koronapotilaista, voidaan hoitaa muitakin sairauksia, esim. leikata syöpiä (maassa, jossa asun oli välillä useita viikkoja, ettei edes tähän pystytty) tai hoitaa vakavien onnettomuuksien uhreja teholla (täällä kuoli onnettomuuksissa monta sataa enemmän kuin olisi pitänyt koska tehopaikkoja ei ollut).
Jos sairaalat pärjäävät, myös esim. oppilaitokset ja ravintolat yms. voivat olla auki ja lähes normaalikäytössä. Tällöin ihmisillä on paremmin töitä, saavat yleensä parempaa koulutusta, on laajemmin vapaa-ajan tekemismahdollisuuksia jne. Tämä tietenkin näkyy myös valtion taloustilanteessa (Suomessa se ei ole kovin hyvä, joten varaa ei oikeastaan enää olisi rajoituksiin – tosin jos sairaanhoito uhkaa tukkeutua, ei ole varaa olla rajoittamattakaan).
Olet oikeassa esille tuomissasi pointeissa, eli näkökohdissa. Ja peukutinkin sitä.
Mutta esim. elämässään täysin yksin oleva, yksinäinen, erakko, yhteiskunnan ulkopuolella oleva, ja/tai syrjäytynyt ei ole mikään kaikkein potentiaalisin taudin levittäjä, tai tartunnan saaja. Ja useimmiten ei myöskään jaksa välittää siitä, mitä THL, ministeriöt, tai vauva.fi keskustelupalstalla kirjoittavat ovat siitä mieltä.

- Siis siitä, että jos ei tule ottamaan yhden yhtä, ainokaistakaan rokoteannosta.
Meillä on tietoa koronan oireista, rokotteiden oireista ja rokotteen antamasta suojasta. En ymmärrä minkä datan perusteella rokotteen oireet ovat vaarallisemmat kuin sen tuoma suoja koronan oireilta.
ei ne sillo oo iokeita kavereita
antaa tyhmät ihmiset uskoa valta mediaa ja hallituksen agendaa
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää jo nyt, mitenkähän asianlaita on noin puolen vuoden päästä.
Epäilen vahvasti, että siinä vaiheessa nämä nyt käytössä olevat rokotteet eivät enää samalla koostumuksella purekaan koronavirukseen ja sen uusiin tuleviin variantteihin.
Joten koostumusta joudutaan joka tapauksessa uudistamaan ja muuttamaan.
Aikovatko ihmiset todella juosta joka vuosi ottamassa uuden rokotteen?
Ei joka vuosi.
Tuoreimman tiedon perusteella noin 3kk välein.
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää jo nyt, mitenkähän asianlaita on noin puolen vuoden päästä.
Epäilen vahvasti, että siinä vaiheessa nämä nyt käytössä olevat rokotteet eivät enää samalla koostumuksella purekaan koronavirukseen ja sen uusiin tuleviin variantteihin.
Joten koostumusta joudutaan joka tapauksessa uudistamaan ja muuttamaan.
Aikovatko ihmiset todella juosta joka vuosi ottamassa uuden rokotteen?
Ei kai siinä mitään erikoista ole, että virus muuntuu. Niin niillä on tapana. Ja kyllä, otan uuden rokotteen aina kun se tulee saataville. Samaan tapaan toimin influenssan kanssa, käyn senkin rokotteen ottamassa joka syksy.
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää jo nyt, mitenkähän asianlaita on noin puolen vuoden päästä.
Epäilen vahvasti, että siinä vaiheessa nämä nyt käytössä olevat rokotteet eivät enää samalla koostumuksella purekaan koronavirukseen ja sen uusiin tuleviin variantteihin.
Joten koostumusta joudutaan joka tapauksessa uudistamaan ja muuttamaan.
Aikovatko ihmiset todella juosta joka vuosi ottamassa uuden rokotteen?
Tietysti. Influenssa rokote on myös vuosittainen rokote.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta yhteiskunta voitaisiin avata ja antaa denialistien kantaa tekojensa seuraukset.
Jos joutuisivat sairaalahoitoon, saisivat maksaa hoitokulunsa täysimääräisinä centilleen.
Itse olen ollut jo muutaman kuukauden täysrokotettu ja suoraansanottuna vit uttaa pitää maskia hörhöjen suojelemiseksi.
Asia erikseen ovat immuunipuolustusvajeesta kärsivät ja sairauden takia rokottamattomat.
Aivo- ja asennevamman takia rokottamattomat saavat puolestani saada koronan ja toivottavasti joka variantin vielä erikseen.Nämä rokotekielteisethän ovat luusereita. Äly, koulutustaso, sosiaaliset taidot, mielenterveysongelmat sitä luokkaa, ettei kukaan niitä palkkaa, jos ideologisessa sonnassaan pyörimisen lomassa edes hakisivat töihin.
Ei ne maksa mitään. Kunnolliset joutuvat ne elättämään ja sen hoidonkin maksamaan.
Heippa !
En ole rokotekielteinen, mutta koronarokotetta en ota. Ajatella, että siitäkin huolimatta olen varsin hyvin toimeentuleva ja ilman tukia elelevä tyyppi. Veroja makselen niin hurjia summia, että oletan tehohoidon kuuluvan minullekin, jos sellaiseen joutuisin.
Tietääkseni minulla ei ole aivovammaa eikä mitään isompia mielenterveysongelmiakaan.
Tai ehkä onkin, kun vaivauduin vastaamaan kaltaisellesi rokotehysteerikolle, joita alkaa olla jo pelottavan paljon.
Jos olisit oikeasti hyvin toimeentuleva niin ymmärtäisit mitä asiat maksaa, ja että et todellakaan maksa veroja edes murto-osaa siitä miten yhteisiä varoja kulutat, kun ne tehohoidon sadat tonnit tulee vielä kaiken muun päälle.
Vierailija kirjoitti:
ei ne sillo oo iokeita kavereita
antaa tyhmät ihmiset uskoa valta mediaa ja hallituksen agendaa
Kumma kun suurin osa uskoo valtamediaa. Ja kun miettii gaussin käyrää niin enemmistö on oikeassa .
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää jo nyt, mitenkähän asianlaita on noin puolen vuoden päästä.
Epäilen vahvasti, että siinä vaiheessa nämä nyt käytössä olevat rokotteet eivät enää samalla koostumuksella purekaan koronavirukseen ja sen uusiin tuleviin variantteihin.
Joten koostumusta joudutaan joka tapauksessa uudistamaan ja muuttamaan.
Aikovatko ihmiset todella juosta joka vuosi ottamassa uuden rokotteen?
Eikä edes joka vuosi, vaan 3kk välein.
Niin se asia nyt on uutisoitu.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan saatu kutsu juhliin perheelle jossa 5 henkilöä eikä kellään rokotuksia. Ollaan menossa juhliin. Eikä siellä pidetä maskeja. Juhlissa on ruokailua joten ei niitä turvavälejä oikeasti pystytä pitämään. Muut vieraat on rokotettuja ja myös meidän perhe, me aikuiset kahteen kertaan.
Suurimmassa vaarassa ovat siis kutsujat itse, omasta päätöksestään. Ei sille mitään voi.
Päätös on heidän omansa ja perustuu juurikin tietoihin jostain hörhökanavilta.Ei puhuta koronasta eikä rokotteista kun tavataan. Ei myöskään muutenkaan politiikasta. Ystävyys on muitakin asioita kuin nämä edellä mainitut.
Me emme uskaltaneet lähteä Suomeen nyt loppukesällä, sillä kävi ilmi, että puolison eläke-ikäiset vanhemmat eivät olleet ottaneet rokotteita.
Olisimme olleet lentokentillä, lentokoneessa, junissa ym., tavanneet lukuisia ihmisiä eri kaupungeissa jne. ja vaikka käytössämme olisikin joka tapauksessa ollut varsin laajasti FFP2-maskit, emme olisi voineet taata, että emme heitä pahimmillaan tapa tuomalla koronan varotoimista huolimatta.
He eivät olleet ymmärtäneet, että _me_ olemme riski _heille_ vaan kuvittelivat, että he olisivat se riski ja voisivat hoitaa tilanteen eristäytymällä vähäksi aikaa.
Kyllä katkaisee. Ystäväni katkaisi tuttunsa kanssa välit. Sanoi ettei sitä soopaa mitä se juonsi, jaksanut kuunnella. Kertoi viimeksi nähdessämme että nyt se rokotteen vastustaja makaa teholla.
En minäkään kuuntelisi rokotevastaista propakandaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi Suomessa jo yli 70% on rokotettu ainakin yhdellä annoksella. Se tarkoittaa sitä, että rokottamattomat ovat pieni (tosin yllättävänkin äänekäs) vähemmistö.
Normaalijärjellä varustettu ihminen käy ottamassa rokotukset ja jatkaa elämäänsä normaalisti. Täällä asiasta meuhkaavat vain äärilaidat. Rokottamattomistakin osa pitää asian omana tietonaan, eikä julista täällä päivittäin agendaansa.
On totta, ettei kukaan jaksa saarnaamista kuunnella, olipa se sitten mistä aiheesta tahansa.
Onneksi omassa ystäväpiirissäni asiasta ei ole meuhkattu suuntaan eikä toiseen. Toki en ole somessa, joten saatan tietysti vain olla onnellisen tietämätön koko asiasta.
Niin mikä tämä sitten on? Olet itsekin täällä julistamassa mielipiteesi(somessa!),joten se siitä meuhkaamattomuudestasi:)))))
En kehottanut ketään ottamaan rokotetta, tai olemaan ottamatta sitä. Oma valinta.
Tarkoitan somella Facea jne.
Niin sanoit vain , että normaalijärjellä varustettu käy ottamassa rokotteen, eli jos ei ole "normaalijärkinen" niin jättää rokotuksen väliin:))))