Miksi Vihervaaran Anna -kirjoissa
Miksi Montgomeryn Vihervaaran Anna -kirjoissa jotkin henkilöt ilmestyvät kirjaan yhtäkkiä ja heistä puhutaan, kun lukija jo tietäisi, keitä ovat? Esim. Vihervaaran renki ekassa kirjassa mainitaan ensimmäisen kerran istumassa illallispöydässä tms. ja Kotikunnaan Rilla -kirjassa mainitaan joku henkilö kauan ennen kuin kerrotaan, kuka tämä on. Ja toisaalta sitten erittäin merkitykselliset hahmot häipyvät unholaan: Dianaa mainitaan tuskin lainkaan Annan perheellistyttyä, taidetaan tavata hänet enää kertaalleen. Marillan kuolemaan viitataan vasta jälkikäteen sivumennen, vaikka tämän kuoleman luulisi olleen Annalle iso isku. Ja Annan hyvä ystävä Leslie häipyy olemattomiin kirjoista, vaikka ilmeisesti asuukin lähes naapurissa edelleen vuosikaudet. Näin siis ainakin kirjojen suomennoksissa. Joitakin niistä on suomennettu lyhentäen, johtuisiko tämä henkilöiden kummallinen ilmestyminen ja haihtuminen lyhentämisestä?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Miksei Anna jäänyt huolehtimaan kasvattivanhemmistaan. Olisihan voineet jatkaa sillä tilallakin asumista. Ennen oli tapana hoitaa vanhukset itse.
Kyllä Gilbert olisi sieltäkin työtä löytänyt.
Matthewin kuoltua Rachel Lynde muutti asumaan taloon. Kasvattikaksosista Davy ja tämän vaimo taisivat huolehtia vanhoista rouvista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs sitten tämä (varoitus, sisältää juonipaljastuksen Kotikunnaan Rilla -kirjasta): Anna ja Gilbert jättävät hylätyn löytövauvan 15-vuotiaan Rillan käytännössä yksin hoidettavaksi. Muut perheessä eivät juuri tunnu panevan tikkua ristiin vauvanhoidon eteen. Tämä vaikuttaisi pedagogiselta vedolta vanhemmilta, jotta lapsellinen Rilla aikuistuisi ja saisi vastuuntuntoa. Mutta antaa nyt 15-vuotiaalle kokonaisvastuu vauvasta tuosta noin vaan kasvatuksellisista syistä, mitä ihmettä? Toki teini-ikää ei ollut tuolloin vielä keksitty, niin kaipa sitten ajateltiin lähes aikuiseksi 15-vuotias Rilla. Kummaa menoa.
Joo, tuohon aikaan oli tavallista, että hyvin nuoret jo huolehtivat lapsista ja esimerkiksi köyhien perheiden lapset olivat lapsenpiikana varakkaammissa perheissä. Muistelen, että puhuivat kirjassa juuri tuota , että se olisi Rillalle tapa oppia vastuunkantamista ja hänen panoksensa sota-aikana, kun hoitaa sotaorpoa.
Itselleni jäi mieleen, kuinka Gilbert tähdensi ettei Annalle saa tulla yhtään lisärasitusta vauvasta, koska hänellä on muutenkin niin kauheasti työtä.
Muistan miettineeni, että mitähän työtä Annalla mahtoi olla. Varmaan emännöidä illanviettoja ja keksiä Susanille töitä.
Olihan niillä neljä lasta itsellään.
Lapsia oli kuusi. Kaksi oli Euroopassa sotimassa, kaksi taisi opiskella jatko-opistossa, ja 15-vuotias kuopus hoiti itkuista ja heiveröistä vauvaa 24/7 ettei äitinsä rasittuisi.
Taisi kolmaskin poika olla sotimassa. Rilla oli ainoa lapsi kotona, ja Gilbert ja Anna oikein nimenomaisesti kielsivät ettei Susan saa auttaa Rillaa vauvanhoidossa.
Joo, James , Shirley ja Walter. Walter kuoli sodassa.

Neiti taisi Marilla ainakin olla. Vaikka onhan se mahdollista, että olivat kaikessa hiljaisuudessa pari Rachelin kanssa.

Mutta edelleen on vähän epäselvää, että mistä se Anna oli niin rasittunut ettei voinut edes hippusta auttaa vauvan kanssa. Varsinkin kun niin tuntui niistä nuorempana tykkäävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs sitten tämä (varoitus, sisältää juonipaljastuksen Kotikunnaan Rilla -kirjasta): Anna ja Gilbert jättävät hylätyn löytövauvan 15-vuotiaan Rillan käytännössä yksin hoidettavaksi. Muut perheessä eivät juuri tunnu panevan tikkua ristiin vauvanhoidon eteen. Tämä vaikuttaisi pedagogiselta vedolta vanhemmilta, jotta lapsellinen Rilla aikuistuisi ja saisi vastuuntuntoa. Mutta antaa nyt 15-vuotiaalle kokonaisvastuu vauvasta tuosta noin vaan kasvatuksellisista syistä, mitä ihmettä? Toki teini-ikää ei ollut tuolloin vielä keksitty, niin kaipa sitten ajateltiin lähes aikuiseksi 15-vuotias Rilla. Kummaa menoa.
Joo, tuohon aikaan oli tavallista, että hyvin nuoret jo huolehtivat lapsista ja esimerkiksi köyhien perheiden lapset olivat lapsenpiikana varakkaammissa perheissä. Muistelen, että puhuivat kirjassa juuri tuota , että se olisi Rillalle tapa oppia vastuunkantamista ja hänen panoksensa sota-aikana, kun hoitaa sotaorpoa.
Itselleni jäi mieleen, kuinka Gilbert tähdensi ettei Annalle saa tulla yhtään lisärasitusta vauvasta, koska hänellä on muutenkin niin kauheasti työtä.
Muistan miettineeni, että mitähän työtä Annalla mahtoi olla. Varmaan emännöidä illanviettoja ja keksiä Susanille töitä.
Olihan niillä neljä lasta itsellään.
Lapsia oli kuusi. Kaksi oli Euroopassa sotimassa, kaksi taisi opiskella jatko-opistossa, ja 15-vuotias kuopus hoiti itkuista ja heiveröistä vauvaa 24/7 ettei äitinsä rasittuisi.
Annalla oli kaikkea hyväntekeväisyys - ym hommia paljon. Ei tuon tason rouva vaan lorvi, häneltä odotetaan paljon. Myöhemmin pojat kuoli ja oli äärirajoilla.
Annan poliittista kantaa jäin ihmettelemään. Lapsena hän kysyi Matthew'lta, onko tämä konservatiivi vai liberaali. Kun M sanoi olevansa konservatiivi, niin Annakin sanoi sitä sitten olevansa. Kuitenkin muistaakseni Rachel Lynde (ja ehkä Marillakin?) olivat liberaaleja ja esimerkiksi kannattivat naisten poliittisia oikeuksia. Niin että jäikö Anna sitten konservatiiveilemaan?

Konservatiiveille tuohon aikaan oli tärkeää yhteys Englantiin, kun taas liberaalit kannattivat itsenäistä Kanadaa.
Ainakin Rilla-kirjassa vapaaehtoinen rekrytoituminen sotaan Englannin puolesta on suorastaan fanaattista, Kenneth kärsii kun ei pääse ensimmäisten joukossa ottamaan henkeä itseltään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs sitten tämä (varoitus, sisältää juonipaljastuksen Kotikunnaan Rilla -kirjasta): Anna ja Gilbert jättävät hylätyn löytövauvan 15-vuotiaan Rillan käytännössä yksin hoidettavaksi. Muut perheessä eivät juuri tunnu panevan tikkua ristiin vauvanhoidon eteen. Tämä vaikuttaisi pedagogiselta vedolta vanhemmilta, jotta lapsellinen Rilla aikuistuisi ja saisi vastuuntuntoa. Mutta antaa nyt 15-vuotiaalle kokonaisvastuu vauvasta tuosta noin vaan kasvatuksellisista syistä, mitä ihmettä? Toki teini-ikää ei ollut tuolloin vielä keksitty, niin kaipa sitten ajateltiin lähes aikuiseksi 15-vuotias Rilla. Kummaa menoa.
Joo, tuohon aikaan oli tavallista, että hyvin nuoret jo huolehtivat lapsista ja esimerkiksi köyhien perheiden lapset olivat lapsenpiikana varakkaammissa perheissä. Muistelen, että puhuivat kirjassa juuri tuota , että se olisi Rillalle tapa oppia vastuunkantamista ja hänen panoksensa sota-aikana, kun hoitaa sotaorpoa.
Itselleni jäi mieleen, kuinka Gilbert tähdensi ettei Annalle saa tulla yhtään lisärasitusta vauvasta, koska hänellä on muutenkin niin kauheasti työtä.
Muistan miettineeni, että mitähän työtä Annalla mahtoi olla. Varmaan emännöidä illanviettoja ja keksiä Susanille töitä.
Olihan niillä neljä lasta itsellään.
Lapsia oli kuusi. Kaksi oli Euroopassa sotimassa, kaksi taisi opiskella jatko-opistossa, ja 15-vuotias kuopus hoiti itkuista ja heiveröistä vauvaa 24/7 ettei äitinsä rasittuisi.
Annalla oli kaikkea hyväntekeväisyys - ym hommia paljon. Ei tuon tason rouva vaan lorvi, häneltä odotetaan paljon. Myöhemmin pojat kuoli ja oli äärirajoilla.
Ei niitä poikia onneksi kuollut kuin yksi.

Eikö? Huh, jotenkin muistin että Jem myös.

Faith meni Eurooppaan Jemin perässä. Siitä olisin mieluummin lukenut enemmän, mutta Montgomery oli halunnut keskittyä sievän ja kunnianhimottoman Rillan kasvutarinaan. Ei silti, kirja on mielestäni sarjan paras.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs sitten tämä (varoitus, sisältää juonipaljastuksen Kotikunnaan Rilla -kirjasta): Anna ja Gilbert jättävät hylätyn löytövauvan 15-vuotiaan Rillan käytännössä yksin hoidettavaksi. Muut perheessä eivät juuri tunnu panevan tikkua ristiin vauvanhoidon eteen. Tämä vaikuttaisi pedagogiselta vedolta vanhemmilta, jotta lapsellinen Rilla aikuistuisi ja saisi vastuuntuntoa. Mutta antaa nyt 15-vuotiaalle kokonaisvastuu vauvasta tuosta noin vaan kasvatuksellisista syistä, mitä ihmettä? Toki teini-ikää ei ollut tuolloin vielä keksitty, niin kaipa sitten ajateltiin lähes aikuiseksi 15-vuotias Rilla. Kummaa menoa.
Joo, tuohon aikaan oli tavallista, että hyvin nuoret jo huolehtivat lapsista ja esimerkiksi köyhien perheiden lapset olivat lapsenpiikana varakkaammissa perheissä. Muistelen, että puhuivat kirjassa juuri tuota , että se olisi Rillalle tapa oppia vastuunkantamista ja hänen panoksensa sota-aikana, kun hoitaa sotaorpoa.
Itselleni jäi mieleen, kuinka Gilbert tähdensi ettei Annalle saa tulla yhtään lisärasitusta vauvasta, koska hänellä on muutenkin niin kauheasti työtä.
Muistan miettineeni, että mitähän työtä Annalla mahtoi olla. Varmaan emännöidä illanviettoja ja keksiä Susanille töitä.
Olihan niillä neljä lasta itsellään.
Lapsia oli kuusi. Kaksi oli Euroopassa sotimassa, kaksi taisi opiskella jatko-opistossa, ja 15-vuotias kuopus hoiti itkuista ja heiveröistä vauvaa 24/7 ettei äitinsä rasittuisi.
Annalla oli kaikkea hyväntekeväisyys - ym hommia paljon. Ei tuon tason rouva vaan lorvi, häneltä odotetaan paljon. Myöhemmin pojat kuoli ja oli äärirajoilla.
Ei niitä poikia onneksi kuollut kuin yksi.
Eikö? Huh, jotenkin muistin että Jem myös.
Taisi olla kateissa. Muistelen, että, kun Anna panikoi ja suri lastaan, hän mietti kuinka tämä aina toi kevään ensimmäiset kukkaset äidilleen.
Tää ketju herätti nyt suuren halun lukea sarja taas uudelleen . Kiitos aloittajalle ja teille, jotka olette kommentoineet, tätä on kiva lukea
Lesliehän muutti perheineen vielä Japaniinkin joksikin aikaa. Rilla-kirjaan yhtäkkiä ilmaantuvat Persis ja Ken ovat siis hänen lapsiaan, Montgomery varmaan ajatellut että sillä lailla pitää tavallaan Leslienkin kuvassa mukana.
Mua ehkä eniten noissa kirjoissa on ihmetyttänyt se, että Annan mielestä Davylla ei ollut yhtään mielikuvitusta. Vaikka hänellä oli luvusta toiseen kaiken maailman hauskoja nimenomaan mielikuvituksesta lähteviä juttuja. Davya sentään jotenkin arvosti ihmisenä, mutta suhtautuminen Doraan oli mun mielestä aivan kauheaa. Dorahan myös hävisi aivan mystisesti kuvasta, Davy sentään mainittiin kerran muistaakseni Rilla-kirjassa.
Luin joskus, että Montgomeryn Anna-kirjoista olisi suomennettu vain osa. Ehkä jotkin kertomusten aukot selittyvät siten.
Vierailija kirjoitti:
Ja ei tuohon aikaan nyt muutenkaan matkusteltu niin vain ystävää tapaamaan. Ymmärtääkseni tuo matka Avonleasta Annan uuteen kotipaikkaan oli useita satoja kilometrejä ( ellei enemmänkin ) ja sellaiseen matkaan kuluin pitkä aika . Ymmärtääkseni junat kulkivat noin 25 km tunnissa ja lisäksi matkustaminen oli kallista.
Onko siellä useampi Avonlea? Kun mä kävin Prinssi Edwardin saarella, niin Avonlea koulu oli aika lähellä Vihervaaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei Anna jäänyt huolehtimaan kasvattivanhemmistaan. Olisihan voineet jatkaa sillä tilallakin asumista. Ennen oli tapana hoitaa vanhukset itse.
Kyllä Gilbert olisi sieltäkin työtä löytänyt.
Ainakin kirjoissa asia esitetään niin, että Gilbertin setä (?) jää eläkkeelle, ja Gilbert ottaa tämän praktiikan. Gilbert käy myös valitsemassa heidän talonsa ja myöhemmin sen seuraavankin, eikä Annalla ole siinäkään asiassa mitään sanan sijaa.
Tohtori Blythe oli Gilbertin isän setä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ei tuohon aikaan nyt muutenkaan matkusteltu niin vain ystävää tapaamaan. Ymmärtääkseni tuo matka Avonleasta Annan uuteen kotipaikkaan oli useita satoja kilometrejä ( ellei enemmänkin ) ja sellaiseen matkaan kuluin pitkä aika . Ymmärtääkseni junat kulkivat noin 25 km tunnissa ja lisäksi matkustaminen oli kallista.
Onko siellä useampi Avonlea? Kun mä kävin Prinssi Edwardin saarella, niin Avonlea koulu oli aika lähellä Vihervaaraa.
Avonlea on mielikuvitusta. Avonlea toki pohjautuu Cavendishiin, todelliseen kylään, jossa Montgomery isovanhempiensa kanssa vuosia asui.
Vierailija kirjoitti:
Luin joskus, että Montgomeryn Anna-kirjoista olisi suomennettu vain osa. Ehkä jotkin kertomusten aukot selittyvät siten.
Kaikki kahdeksan kirjaa on suomennettu. Mulla on ne kaikki.