Ahdistaa, vaikka kaikki on hyvin. Mitä mieltä olette elämäntilanteestani?
Päivät kuluu masennuksessa kieriessä ja ajatellessa kuinka luuseri olen elämässä. Vaikka puitteet näyttäisi olevan kunnossa. Miksi en vaan voi nauttia elämästä hetki kerrallaan ja oikeasti arvostaa sitä mitä minulla on, ja iloita pienistä asioista? Potkikaa mut hereille :(
- olen 23v ja avoliitossa
- olen terve
- mieheni on kaikkea mistä unelmoin: fiksu, luotettava, järjettömän komea, hauska, musikaalinen, hyvä sängyssä, talous kunnossa, lapsirakas, rakkautta riittää.
- asumme ihanassa omistusasunnossa hyvällä paikalla
- opiskeluni ovat loppusuoralla, MUTTA stressaan ja ahdistun aivan suunnattomasti siitä, että valmistumiseni tulee myöhästymään hieman
- minulla on usealta vuodelta työkokemusta
- rahaa tilillä sen verran että pärjään
- olen mielestäni ihan nätti.. mutta masentunut, ahdistunut ja huonoitsetuntoinen
- minulla on muutama hyvä ystävä
- omistamme myös ihanan lemmikin joka piristää
Mitä hittoa mun pitäisi tehdä, että opin nauttimaan elämästä kun kaikki on vieläpä hyvin?
Kommentit (21)
Älä mieti noita ulkoisia juttuja ja puitteita. Mieti mikä on se henkinen tyhjiö ja miten saisit rikkaamman sisäisen elämän.
Eihän sinun elämässäsi kaikki ole hyvin, kun tunnet noin. Olet keskittynyt pinnallisiin asioihin, etkä niihin, jotka merkitsevät.
Tee asioita josta nautit. Lenkkeile, lue tai jotain :) vietä aikaa miehesi kanssa ja ystäviesi. Anna myös itelles lupa olla surullinen ja masentunut :)
Ilmeisesti rästiin jääneet koulutyöt ahdistavat? Tee se gradu/lopputyö/tentti vai mikä se onkaan, joka viivästymisen aiheuttaa. Minusta gradun tekeminen oli yhdessä vaiheessa ihan saatanan vaikeeta, mutta yritin tehdä sitä joka päivä edes vähän. Ja sitten se valmistui. Ja niin minäkin.
2: Yläpeukutin itse tätä, näinhän se menee. Lienenkö syntynyt kultalusikka perseessä. -ap
Mitä itse oikeasti haluat? Vain sen selvitettyäsi löytyy tyytyväisyys, kun alat elää tavoitellen omaa unelmaasi.
Mitä opiskelet? Itse olen jo 30 ja vielä on lopputyö tekemättä, eikä ole edes parisuhdetta saati vakityötä. Taidat olla perfektionisti, luulet kelpaavasi vain jos olet täydellinen, no, tuolla ajattelumallilla et tule koskaan olemaan tarpeeksi hyvä. Opettele olemaan tyytyväinen siitä mitä sinulla on, äläkä murehdi sitä mitä sinulla ei ole. Kaikkea et voi saada. Elä enemmän itsellesi, tee asioita joista nautit, äläkä peilaa itseäsi liikaa muiden odotusten kautta. Olet 23 vuotta, mitä sitten jos opinnot vähän venyvät? Ei sinulla ole kiire mihinkään.
Valmistumista edeltävä huoli, ahdistus ja stressi on täysin normaalia. Hakeudu psykologin juttusille, jos siltä tuntuu. Se todennäköisesti auttaa.
Hei,
Älä piittaa ihmisten ikävistä vastauksista. Tiedän, mistä puhut. Itselläni on ollut kutakuinkin samanlainen tilanne elämässä, ja olen tuntenut aivan samoin. Oman kokemukseni perusteella arvelisin, että sairastat masennusta. Olen sen verran paljon ollut asian kanssa tässä vuosien mittaan tekemisissä, että tiedän, ettei masennukseen sairastumiseen tarvitse välttämättä minkäänlaisia "ulkoisia" syitä (kuten omaisen menettämistä tms.), vaan se voi olla ikään kuin "fysiologista". Tarkoitan sitä, että sinulla voi yksinkertaisesti olla sellainen keho, jolla on ikään kuin puutostiloja esimerkiksi aivojen välittäjäaineissa. Tällainen puutostila voi johtaa masennukseen, vaikka mitään ulkoista syytä sellaiselle ei olisikaan.
Asioita ei helpota se, että epäilen sinun olevan jonkinlainen perfektionisti. Stressaannut joistakin asioista herkästi, ja pitkäaikainen stressi saattaa kehon eräänlaiseen hälytystilaan, joka pitkään jatkuessaan muuttaa näitä hienovaraisia hormonien ym. tasapainotiloja elimistössä, mikä epäbalanssi sitten taas puolestaan (yllätys yllätys) saattaa johtaa masennukseen.
Itselläni on ollut krooninen masennus noin viisitoista vuotta. Toisinaan se on helpompi (kesäisin), toisinaan vaikeampi (talvisin). Olen käynyt puhumassa asiasta lääkärille, joka antoi masennuslääkereseptin. Söin lääkkeitä vuoden verran (minimiannoksia) ja ne auttoivat paljon. Normaali positiivinen elämänasenne palautui pikkuhiljaa, mutta samalla katosivat myös tunne-elämän huiput ja laaksot, joten lopetin. Olen taiteilija, enkä pysty elämään ilman laajan skaalan tunne-elämää. Se tuottaa kärsimystä, mutta se tuottaa myös suunnatonta iloa. Olen siis vain joutunut opettelemaan elämää jatkuvan (ei onneksi vakavan) masennuksen kanssa. Sen oireet ja niitä helpottavat tekijät oppii tunnistamaan, oppii olemaan syyllistämättä asiasta ketään ja ottamaan elämän sellaisena kuin se on, ja millaisena se tulee itsellä aina olemaan, ellei lääkkeitä syö.
Suosittelen, että menet lääkärille ja kerrot haluavasi kokeilla masennuslääkitystä. Käytä lääkkeitä puoli vuotta/vuosi ja katso, mitä ne saavat aikaan (älä pelästy, jos ensimmäinen lääkitys ei sovi, niitä on monenlaisia). Jos ne auttavat, voit päättää haluatko jatkaa elämää lääkkeiden kanssa, vai kokeiletko taas ilman ja katsot, josko asiat olisivat pysyvästi parantuneet. Kannattaa myös puhua asiasta miehen kanssa täysin avoimesti (ja ennen sitä ottaa selvää masennuksen oireista netistä). Tuot asiat esiin niin, ettet syyllistä ketään, etkä tee asiasta suurta numeroa, niin ettei kukaan säikähdä. Asiassa ei ole mitään pelättävää. Fysiologiasta lähtöisin oleva masennus ei ole käytännössä muuta kuin puutostila, kuten esimerkiksi D-vitamiinin puute.
Yhtenä vinkkinä vielä: itselläni kaikkein parasta lääkitystä masennukseen on se, että teen asioita, joista olen kiinnostunut. Siis ihan oikeasti, laajassa mittakaavassa. Kun entinen työ alkaa maistua liikaa puulta ja tuntuu nousevan seinä eteen jaksamisessa, yksinkertaisesti lopetan, mietin mikä muu työ voisi kiinnostaa, haen kouluun ja aloitan hommana alusta. Tässä vaiheessa kolmas ammatti menossa ja elämä kohtalaisen hyvin kasassa. :)
Voimia!
Ei ole tainnut vastoinkäymisiä pahemmin elämässä olla? Älä huoli, niitä kun tulee opit arvostamaan sitä mikä on oikeasti tärkeää.
Mieti miltä sinusta tuntuu 50-vuotiaana, kun osa noista hyvistä asioista on jo hävinnyt elämästäsi. Katsot elämääsi taaksepäin ja toteat, että olisi pitänyt nauttia niistä silloin kun ne olivat olemassa.
Mutta ihan sama minulle, vaikka olisit onneton koko elämäsi.
3 sanoi hyvin. Jos et ole tyytyväinen, jotain on pielessä. Ei ulkoiset asiat välttämättä vielä kerro mitään. Sisäinen on se mikä merkkaa. Millainen lapsuutesi, nuoruutesi ja lapsuudenkotisi oli? Olisiko sieltä jäänyt jotain kaihertamaan?
Vielä äskeiseen pitkään viestiin lisäys: Suurin osa masennuslääkkeistä aiheuttaa valitettavasti jonkinlaista "puutumista" alapäässä. Ei sellaista puutumista, joka tuntuisi fyysisesti, vaan seksiin liittyen. Toisin sanoen, ainakin itselläni orgasmin saaminen oli lääkkeiden syömisen aikaan mahdotonta. Että se on tietysti otettava huomioon ja tuotava tiedoksi miehellekin. :)
Minä en kyllä kehottaisi kokeilemaan mitään masennuslääkitystä ihan vain testauksena, josko vaikka auttaisi. Niistä lääkkeistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Siitähän oli jokin aika sitten juttuakin, kun joku totesi kuinka niitä määrätään nykyään aivan liian helposti ja ne lääkkkeet ne todelliset ongelmat usein aiheuttaa, kun useimmiten ongelmat olisi ollut ratkaistavissa muilla keinoin, vaikka puhumalla. Ne ovat vihoviimeinen keino.
Lääkkeitä pidetään nykyään sellaisena helppona ratkaisuna kaikkeen, oikopolkuna. Buranaa vedetään harva se päivä ihan vaan tavan vuoksi, jos edes vähän päätä särkee, vaikka sekin olisi tapauksesta riippuen "lääkittävissä" joko raikkaalla ulkoilmalla, liikunnalla, ravinnolla, levolla tai jollain näiden yhdistelmällä. Älkää suhtautuko liian kevyesti lääkkeisiin. Varsinkaan masennuslääkkeisiin.
Psykologilta sä varmaan saat hetken helpotusta, mutta todellista vapautusta sä et sieltä saa.
Se on kumma asia, että voi ahdistaa ja masentaa ilman ulkoista syytä. Sentähden onkin katsottava sisälle. Jokaisella ihmisellä on vertauskuvallisesti tyhjä paikka sydämessä, mitä ei voi täyttää millään maailmassa olevalla. Voi olla tyhjä olo, vaikka kaikki olisi elämässä hyvin.
Sen tyhjyyden voi poistaa vain Jeesus. Jeesus sanookin, että "maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman".
Sun päässä ei ole mitään vikaa, joten lääkkeet sä voit unohtaa. Muista Rukoilla!
J-P
Kiitos kaikille mahtavista vastauksista.
En ehkä kaikkea avannut aloitusviestissä, mutta olen tosiaan 16-vuotiaasta lähtien ollut kausittain masentunut, itsemurhakin joskus käynyt mielessä mutta hyvien kausien takia, ja nyt erityisesti miehen tuella olen jaksanut eteenpäin. Lapsuuteni vietin oikeastaan vähän isän varjon alla peläten hänen raivokohtauksiaan, eikä mikään ollut ikinä tarpeeksi. Muistona lapsuudesta kun koetti hyväksikäyttää minua. Nykyään on hyvin etäiset välit isän kanssa, enkä halua niitä korjata sattuneesta syystä. Tämä laukaisi vakavan masennuksen teini-iässä ja lienee vaikuttanut perfektionismiin taipuvan persoonani kehityksessä. Lääkärille, tai kenellekään en ole koskaan käynyt asiasta puhumassa.
Palaan teidän vastauksiinne varmasti vielä monta kertaa. -Ap
Aloittaja on säälittävä marisija. Joillakin ihmisillä on ihan oikeitakin ongelmia.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 14:58"]
Kiitos kaikille mahtavista vastauksista. En ehkä kaikkea avannut aloitusviestissä, mutta olen tosiaan 16-vuotiaasta lähtien ollut kausittain masentunut, itsemurhakin joskus käynyt mielessä mutta hyvien kausien takia, ja nyt erityisesti miehen tuella olen jaksanut eteenpäin. Lapsuuteni vietin oikeastaan vähän isän varjon alla peläten hänen raivokohtauksiaan, eikä mikään ollut ikinä tarpeeksi. Muistona lapsuudesta kun koetti hyväksikäyttää minua. Nykyään on hyvin etäiset välit isän kanssa, enkä halua niitä korjata sattuneesta syystä. Tämä laukaisi vakavan masennuksen teini-iässä ja lienee vaikuttanut perfektionismiin taipuvan persoonani kehityksessä. Lääkärille, tai kenellekään en ole koskaan käynyt asiasta puhumassa. Palaan teidän vastauksiinne varmasti vielä monta kertaa. -Ap
[/quote]
No sitten sulla on sellaista tavallaan piilevää masennusta. Joku keskusteluapu tosiaan luultavasti auttaisi. Jos oikeaa terapiaa haluat, tarvitset psykiatrilta jonkinlaisen lausunnon...
Ehkä elät elämää, jonka ajattelet yleisesti olevan "oikein" ja tavoittelun arvoista. Et ehkä ole miettinyt omia arvojasi ja omia henkilökohtaisia halujasi, vaan olet tehnyt valintoja, joiden arvioit yleisesti olevan tavoittelemisen arvoisia.
Voi nyyh. Ihmisillä on ihan oikeitakin ongelmia. Kyllä sitten huomaat, kun sellainen osuu kohdallesi. Mutta jatka vaan määkimistä, jos se helpottaa...