Muita introvertteja joita työelämän seurustelu ahdistaa?

Kuulostaa oudolta, en usko, että kyse on introverttiydestä. Tai että katsoisivat sen olevan ongelma. Sinussa on jotain muuta mistä eivät pidä.

Näkymätön, hajuton, mauton ei aiheuta vahvoja tunteita ja heidän sopimusta yleensä jatketaan (jos siis tekevät työnsä hyvin!)

Introverttejä on tosi paljon ja ihmisillä on perheet ja omat elämät. Kunhan olet miellyttävä työpaikalla, ei vapaa-ajalla ole väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä sen, että kaikkein pahinta on ehkä se häpeä joka liittyy tähän, että olen introvertti. Kommentit siitä, miten introvertit ovat alempiarvoisia, ovat tosi yleisiä ja ainakin yhdessä työpaikassani minulle on suoraan sanottu, että en kelpaa tiimiin koska olen introvertti. Samalla minulle kerrottiin, että olen tiimin paras työntekijä eikä kenelläkään ole ongelmia kanssani ja yhteistyökumppanit ja asiakkaat pitävät minusta tosi paljon. Mutta että koska en roiku joka päivä kaksi tuntia kahvitauolla, en ole kuulemma tarpeeksi kiinnostunut työkavereiden yksityiselämästä (kuten avioliitto-ongelmista, lasten ongelmista, masennuksesta, puutarhaharrastuksesta, lomamatkojen kuvista, auton talvirenkaiden vaihdosta, yms.) enkä osallistu viikottaisiin sulkkistreeneihin muiden kanssa (tämä oli siis toimistotyö), niin en kelpaa tiimiin.

Onko se oikeasti niin, että työelämässä osaamisella, työn tekemisellä, sosiaalisilla taidoilla, yms. ei ole millään mitään väliä vaan tärkeintä on vain istua kahvilla kuuntelemassa muiden ongelmia ja kuulumisia?

Toihan se just on, ihmiset ovat usein kauhean vaativia. Haluavat että sä osallistut heidän hyväksi katsomallaan tavalla. Jotekin hakevat oikeutusta osallistua elämääsi kun sinäkin puoliväkisin joudut kuuntelemaan heidän juttujaan.

Haluavat vastavuoroisuutta jotta _heille_ ei tule kummallinen olo, tai että eivät koe sun olevan osa laumaa. Kukaan ei kysy mitä mieltä se intrompi yksilö on tuosta laumaankuulumistarpeesta. 

Siksi työpaikkojen olisi hyvä olla neutraaleita. Ja ihmettelen kyllä sitäkin, miksi työtä todella hyvin tehdäkseen pitää olla hyvä kaveri. Eikö tiimityötä voi muka tehdä jos ei tunne toisia tiimiläisiä? Olen miettinyt että ovatko ekstrommin suhtautuvat ihmiset oikeasti niin hyviä tekijöitä, jos tarvitsevat sen oikeanlaisen jengin ympärilleen. Kun ihmiset kuitenkin aina vaihtuvat, niin on aika kohtuuton vaatimus työnantajalle. 

Jotenkin kummastuttaa sekin kun nykyisin on kaiken maailman tyky-päiviä ja työyhteisön virkistäytymispäiviä, joissa tarkoitus on saada porukka bondaamaan vaikka hyvin harva on samassa työpaikassa pidempään kuin hetken. Osa haluaa vaihtaa jatkuvasti parempaan/uuteen paikkaan ja toiset taas ei saa jatkaa vaikka haluaisi koska tehostetaan, säästetään ja toimintoja yhdistetään alvariinsa ja kas, sun paikka menikin siinä..

Jotenkin ymmärtäisi paremmin tuollaisten tarpeen kun oltaisiin vuosia ja vuosia samalla porukalla joka puhaltaa yhteen hiileen tänään ja huomennakin.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa oudolta, en usko, että kyse on introverttiydestä. Tai että katsoisivat sen olevan ongelma. Sinussa on jotain muuta mistä eivät pidä.

Näkymätön, hajuton, mauton ei aiheuta vahvoja tunteita ja heidän sopimusta yleensä jatketaan (jos siis tekevät työnsä hyvin!)

Introverttejä on tosi paljon ja ihmisillä on perheet ja omat elämät. Kunhan olet miellyttävä työpaikalla, ei vapaa-ajalla ole väliä.

Mutta sitten kun oletkin perheetön ja jäänyt hieman yksinäiseksikin, niin sittenpä sitä ei olekaan miellyttävä vaan jotenkin epäilyttävä työkaveri, vaikka olisi kuinka mukava ja asiallinen kaikkia kohtaan. Itseasiassa se tuntuu olevan vaan pahempi, että on ihan tavallinen ja normaali ihminen, mutta silti perheetön ja yksinäinen, koska silloin epäillään että esittää parempaa(!) kuin mitä oikeasti on. Olisi ilmeisesti suotavaa olla jotenkin tosi outo mikä selittäisi perheettömyyden ja yksinäisyyden.

Joskus olen vaan esittänyt tylsää, niin eivät pyydä työporukan yhteisten rientojen tai lounaiden lisäksi minnekään. Hyvä myös huomioida, että usein eniten työpaikalla saatuun suosioon painostavat ne, jotka pitävät asemansa puolesta muilta saadusta myötämielisyydestä. Eli muut näkevät heitä, koska he ovat jossain asemassa. He painostavat uusiakin haluamaan nähdä heitä tai muita työkavereita, koska ovat tietyssä asemassa.

Monella voi tosiaan olla perhe ja omia ystäviä vapaa-ajalla, mikä ei tarkoita, että olisivat vähemmän suosittuja. Päin vastoin, kyseiset ihmiset viettävät heidän kanssaan aikaa, vaikka eivät ole parhaillaan samassa työpaikassa. Ihmisillä on oikeus valita, keitä haluavat nähdä työpaikan ulkopuolella. Työpaikalla suosin kaikkien kanssa käytävää keskustelua ja ystävällishenkisiä taukoja. Klikkiytymistä korostavat ikään kuin korostavat, että heille on tärkeää osoittaa, että heillä on ystäviä. Vaan kun ei aito ystävyys ole palkallisena muiden edessä tapahtuvaa sisäpiirihengausta etenkään statuksen tai suosiohuomion toivossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä sen, että kaikkein pahinta on ehkä se häpeä joka liittyy tähän, että olen introvertti. Kommentit siitä, miten introvertit ovat alempiarvoisia, ovat tosi yleisiä ja ainakin yhdessä työpaikassani minulle on suoraan sanottu, että en kelpaa tiimiin koska olen introvertti. Samalla minulle kerrottiin, että olen tiimin paras työntekijä eikä kenelläkään ole ongelmia kanssani ja yhteistyökumppanit ja asiakkaat pitävät minusta tosi paljon. Mutta että koska en roiku joka päivä kaksi tuntia kahvitauolla, en ole kuulemma tarpeeksi kiinnostunut työkavereiden yksityiselämästä (kuten avioliitto-ongelmista, lasten ongelmista, masennuksesta, puutarhaharrastuksesta, lomamatkojen kuvista, auton talvirenkaiden vaihdosta, yms.) enkä osallistu viikottaisiin sulkkistreeneihin muiden kanssa (tämä oli siis toimistotyö), niin en kelpaa tiimiin.

Onko se oikeasti niin, että työelämässä osaamisella, työn tekemisellä, sosiaalisilla taidoilla, yms. ei ole millään mitään väliä vaan tärkeintä on vain istua kahvilla kuuntelemassa muiden ongelmia ja kuulumisia?

Ei ole.

Eikä introvertteyttä tarvitse hävetä. Ehkä itse häpeät vähän sitä puolta itsessäsi ? Oletko varma että olet ”nentti” vai voisitko olla myös neurologisesti epätyypillinen? Se voisi auttaa kun hyväksyy itsensä ja ymmärtää, että sinä vaan nyt olet sellainen. Osa ihmisistä haluaa jakaa kaikki asiat.. ja puhuu asioista jotka voi tuntua epäkiinnostavilta.. saman olen huomannut itse.

Itse kehottaisin olemaan vaan avoin oman tilan tarpeesta ja introvertteydestäsi, niin sitten ihmiset tietävät minkälainen olet. Etteivät luule tosiaan että heissä on vikaa yms. Koska niinkin ihmiset herkästi ajattelee. Pakko ei ole avoin olla mutta se voi tosiaan sitten johtaa siihen ulkopuolisuuteen. Koska olen huomannut että pikemminkin kaikkialla on neurologisesti tyypillisten, ”nenttien säännöt” , miten eletään ja ollaan. Siihen kuuluu esim 2 tunnin kahvitaukokeskustelut mitättömistä aiheista ja ryhmässä harjoitettava liikunta.

Ole vaan rohkeasti oma itsesi ! Älä tunne alemmuutta. Tietyissä ammateissa arvostetaan ekstoverttipiirteitä ja tietyissä introverttipiirteitä. Opi näkemään ja löytämään omat vahvuutesi , myös siitä introvertteydestäsi, niin lakkaat tuntemasta alemmuutta.

T. Adhd

Tässä viestissä sekoitetaan taas introverttiys johonkin, mitä se ei ole. Ne ryhmäliikunnat työkavereiden kanssa ja kahden tunnin kahvitauot eivät ole mitään nenttien juttuja, vaan nimenomaan ekstroverttien juttuja. Nykymaailmassa ekstroverttiydestä vain yritetään luoda normaali tapa olla ihmisten kanssa ja saada introverttiys vaikuttamaan jotenkin huonolta ja epänormaalilta. Ap vaikuttaa ihan tavalliselta introvertiltä. Surkeaa, että hyviä työntekijöitä ei enää arvosteta!

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa oudolta, en usko, että kyse on introverttiydestä. Tai että katsoisivat sen olevan ongelma. Sinussa on jotain muuta mistä eivät pidä.

Näkymätön, hajuton, mauton ei aiheuta vahvoja tunteita ja heidän sopimusta yleensä jatketaan (jos siis tekevät työnsä hyvin!)

Introverttejä on tosi paljon ja ihmisillä on perheet ja omat elämät. Kunhan olet miellyttävä työpaikalla, ei vapaa-ajalla ole väliä.

Sama tuli mieleen. Itsekin olen tuollainen näkymätön, hajuton ja mauton introvertti mutta samalla olen tosi ongelmaton ja mun kanssa on helppo tulla toimeen. 

Ekstrovertit energiavarkaat ovat todella rasittavia. He ikäänkuin pistävät tankkausletkun kiinni toiseen ihmiseen ja imevät tästä energiaa vaatimalla huomiota, pakottamalla muut kuuntelemaan höpötystä asioista, joista muut eivät ole kiinnostuneet, höpöttäjästä itsestään ja tämän tekemisistä ja kirsikkana kakun päällä täysin tyhjänpäiväistä "small talk" lätinää , joka on usein päivän polttavien aiheiden jauhamista. Kun he ovat saaneet oksennettua ulos huomion tarpeensa ja imettyä lähimmäisestä huomioenergiaa, he toteavat että "oli kiva jutella" ja menevät menojaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuloostaa oudolta, en usko, että kyse on introverttiydestä. Tai että katsoisivat sen olevan ongelma. Sinussa on jotain muuta mistä eivät pidä.

Näkymätön, hajuton, mauton ei aiheuta vahvoja tunteita ja heidän sopimusta yleensä jatketaan (jos siis tekevät työnsä hyvin!)

Introverttejä on tosi paljon ja ihmisillä on perheet ja omat elämät. Kunhan olet miellyttävä työpaikalla, ei vapaa-ajalla ole väliä.

Sama tuli mieleen. Itsekin olen tuollainen näkymätön, hajuton ja mauton introvertti mutta samalla olen tosi ongelmaton ja mun kanssa on helppo tulla toimeen. 

Nytkö jo perusmiellyttäväkin ihminen, joka on hionut terävät särmät käytöksestä pois, on yhtä kuin näkymätön ja mauton? Erikoista.

Minä ratkaisin asian niin, että aloin kaksinverroin "sosiaaliseksi" eli tuplasin näiden porukoiden toimintatavat, mm. aloin pakottaa noita mukaan melomaan, luistelukentälle ja puistokävelylenkeille ja itse hyväkuntoisena vedin lenkit ja aktiviteetit kovalla vauhdilla moittien heitä huonokuntoisiksi ja hitaiksi. Minulla ei ole kissaa, mutta valitsin itselleni virtuaalikissan (netti on täynnä videoklippejä ja kuvia) ja pidin huolen siitä, että muusta ei puhuttu kuin kissastani ja sen tekemisistä, sairastikin kovin ja laveasti kuvailin erilaisia operaatioita, paiseita, kasvaimia, korvapunkkeja, nännitulehduksia... muille en antanut puheenvuoroa, keskeytin aina ja puhuin päälle sekä vähättelin kaikkea kerrottua. Kestivät tätä sosiaalista intoilua urheasti kuukauden, sitten alkoivat liueta nopeasti paikalta kun näkivät vilauksenkin meikäläisestä. Innokas käsky "tänään mennäänkin kiipeämään rappusia kunnon kohottamiseksi" alkoi saada vastaukseksi erilaisia mukatärkeitä menoja, diagnooseja jne. Samaten kiekaisu "arvatkaas mitä meidän Nekku eilen...!", nopsasti katoaa porukka huoneisiinsa. Nykyään saan olla rauhassa. Eivät uskalla edes veetuilla. Ja uusi kahvinkeitin on pysynyt toimintakuntoisena, toistaiseksi.