Mikä saa ihmiset ajattelemaan että alkoholisti on alkoholisti vaikka ei joisi enää

Vierailija kirjoitti:

Kovastipa on AA:n epätieteellinen näkemys alkoholiriippuvuudesta pysyvänä ominaisuutena vallannut alaa. Ja jos noin ihmiset uskoo, niin siitä tulee helposti itseään toteuttava ennuste. Jos uskoo, että tippakin viinaa niin huh heijaa taas mennään pohjalle eikä voi mitään, niin aika epätodennäköistä on että tosiaan edes yrittää jättää siihen yhteen - yhteen annokseen tai yhteen iltaan. Kuka nyt sellaista yrittäisi mikä on mahdotonta?

Alkoholiriippuvuus toki on olemassa, sitä on sekä psyykkistä että fysiologista. Fysiologinen riippuvuus (aivokemiat, palkitsemiseen liittyvät hermokytkökset) korjaantuu kyllä 3-6 kk täysraittiudella. Psyykkinen riippuvuuskin VOI korjaantua, mutta se ei korjaannu itsestään vain juomisen lopettamalla. Esim. jos juomisella yritetään kestää sietämätöntä työtä tai elämäntilannetta, lääkitä ADHD:ta, yksinäisyyttä, mt-ongelmaa tai pahaa oloa, muuttaa persoonaa sosiaalisemmaksi seurassa tms niin erittäin iso riski on alkaa juoda uudestaan jopa 6 kk raittiuden jälkeen, ellei saa muutosta ja apua muihin ongelmiinsa.

Mutta niin, A-klinikallaan hyväksytään myös kohtuukäyttöön pyrkiminen ja paljon siellä näkee siinä onnistuneita. Jopa aika huonossa kunnossa olleita. Yleensä heillä jokin elämässä on parantunut niin ettei juomista enää tarvitse lääkkeeksi. Eli ei, pahakaan riippuvuus ei ole elinikäinen tuomio, mutta psyykkinen riippuvuus ei poistu itsekseen ja toisaalta uskomus että on alkoholisti ja alkoholismi on elinikäistä alentaa todennäköisyyttä pystyä hallitsemaan juomistaan jos alkaa juoda.

Toisaalta, miksi alkoholia olisi jotenkin pakko edes juoda? Miksi alkoholistin pitäisi toipua kohtuukäyttäjäksi? Moni on käynyt läpi sellaisen helvetin, että eivät halua ottaa riskiä repsahduksesta, ja se on täysin ymmärrettävää. Ei tarvitse olla edes alkoholisti, joita tosin tunnen myös monia, että mitä vanhemmaksi tulee, todella selvästi huomaa kaiken alkoholinkäytön negatiiviset vaikutukset. Pari lasia vie täysin yöunilta palauttavan vaikutuksen, pari lasia enemmän polttaa serotoniinit aivoista muutamaksi päiväksi (ainakin siltä se tuntuu).. eikä mitään hauskaa nousuakaan enää tule, eikä estoja tartte aikuisena enää poistaa, että uskaltaa olla ihmisten kanssa. Päinvastoin tajuaa, että jos tarvitsee alkoholia viihtyäkseen joidenkin seurassa, on seura väärää. Tai jos joskus haluaa istua iltaa, ja kärsiä sitten seuraukset, niin se on toki ok. Mutta useinmiten sitä vaan miettii jälkikäteen, että oliko mitenkään sen arvoista ja miksi jonkun kanssa viihtyy vain tuoppi kourasssa.. on myös tosi kulttuurinen juttu jotenkin nostaa alkoholi sellaiselle jalustalle, että sitä jotenkin täytyisi osata kuluttaa oikein. Ei sitä tartte juoda ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni masennuksesta ei voi parantua, mutta sen kanssa voi elää lähes normaalia elämää joko lääkkeillä tai ilman. En sitten tiedä mikä on virallinen kanta sen suhteen tuleeko masennuspotilaan mieltää itsensä masentuneeksi vai terveeksi (fake it till you make it). Toki näinhän se on lähes kaikkien sairauksien kanssa. Jostain flunssasta voit parantua, mutta moni asia jättää arvet. Tervettä ihmistä ei ole olemassakaan.

No ei minulla ole ollut masennusta vuoden 2007 jälkeen. Huomaisin kyllä, jos olisi.

Minun on vaikea ymmärtää, että kaikkia ihmisiä täällä av- palstalla syytetään ties mistä, alkoholisti, väärä rusketus, rypyt, ikärasismi ym. ym. Kun elin 60-lukua, niin mun äiti auttoi näitä alkoholisteja, kun tulivat soittamaan ovikelloa. Ja kysyivät: "Että olisiko teillä lahjoittaa vaatteita hänelle?" Äitini etsi aina vaatteet ja lahjoitti, ei koskaan tuominnut, vähätellyt tai haukkunut perään sen jälkeen. Mutta nykyään kai lupa haukkua ketä tahansa mistä tahansa, ja se katsotaan oikeudeksi, kun on olemassa näitä parempia ihmisiä? Kuka oikeasti katsoo sitä oikeaa kokonaisuutta näistä ihmisistä, ei meistä kukaan tiedä toisen lapsuuden traumoja, hakkaamisia ym. Toisten tuomitseminen ei ketään koskaan ole parantanut yhtään mistään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovastipa on AA:n epätieteellinen näkemys alkoholiriippuvuudesta pysyvänä ominaisuutena vallannut alaa. Ja jos noin ihmiset uskoo, niin siitä tulee helposti itseään toteuttava ennuste. Jos uskoo, että tippakin viinaa niin huh heijaa taas mennään pohjalle eikä voi mitään, niin aika epätodennäköistä on että tosiaan edes yrittää jättää siihen yhteen - yhteen annokseen tai yhteen iltaan. Kuka nyt sellaista yrittäisi mikä on mahdotonta?

Alkoholiriippuvuus toki on olemassa, sitä on sekä psyykkistä että fysiologista. Fysiologinen riippuvuus (aivokemiat, palkitsemiseen liittyvät hermokytkökset) korjaantuu kyllä 3-6 kk täysraittiudella. Psyykkinen riippuvuuskin VOI korjaantua, mutta se ei korjaannu itsestään vain juomisen lopettamalla. Esim. jos juomisella yritetään kestää sietämätöntä työtä tai elämäntilannetta, lääkitä ADHD:ta, yksinäisyyttä, mt-ongelmaa tai pahaa oloa, muuttaa persoonaa sosiaalisemmaksi seurassa tms niin erittäin iso riski on alkaa juoda uudestaan jopa 6 kk raittiuden jälkeen, ellei saa muutosta ja apua muihin ongelmiinsa.

Mutta niin, A-klinikallaan hyväksytään myös kohtuukäyttöön pyrkiminen ja paljon siellä näkee siinä onnistuneita. Jopa aika huonossa kunnossa olleita. Yleensä heillä jokin elämässä on parantunut niin ettei juomista enää tarvitse lääkkeeksi. Eli ei, pahakaan riippuvuus ei ole elinikäinen tuomio, mutta psyykkinen riippuvuus ei poistu itsekseen ja toisaalta uskomus että on alkoholisti ja alkoholismi on elinikäistä alentaa todennäköisyyttä pystyä hallitsemaan juomistaan jos alkaa juoda.

Järjen ääni! Just näin. Ärsyttää, että tuo uskovaisten huru-ukkojen perustama amerikkalaiskerho on muka joku tiedon paras ja ainoa lähde. Ja tuo niiden asiakkaiden hankkimisstrategia on nerokas, kukaan ei koskaan parane ja kaikki läheisetkin on sairaita ja paras olisi kaikkien tunnustaa voimattomuutensa ja alkaa ainaisjäseniksi...

Hyvä keino verrata näiden kahden käsityksen todenmukaisuutta on verrata sitä, kuinka paljon huru-ukkojen järjestön piirissä on alkoholinkäytön lopettaneita tai kohtuukäytön pysyvästi omaksuneita, ja kuin paljon juomista ja ongelmallisia tilanteita aiheuttanutta juomiskäyttäytymistä jatkaneita.

Huru-ukkojen menetelmässä ”jokaisesta kolmesta tutkitun menetelmän mukaiseen hoitoon kirjautuneesta alkoholistista kaksi saavuttaa päihteistä vapaan elämäntavan. Niistä, jotka määrätietoisesti käyvät läpi vuoden mittaisen hoidon, toipuu peräti 90 prosenttia.”

https://terveysportti.mobi/kotisivut/uutismaailma.duodecimapi.uutisarki…

A-klinikan kohtuujuomiseen tähtäävien hoitomenetelmien tehokkuudesta ei pikaisella haulla löytynyt tutkimustuloksia, mutta pistäkää tähän ketjuun, jos niitä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kerran on ongelma käyttöön taipumus ja lopettaa niin ei silti katoa mihinkään. Kyllä se vaan on aina mukana. Toki voihan se olla, ettei se enää kytkeydy takaisin päälle.

Onko siis ok kutsua jokaista masennukseen taipuvaista ihmistä masennuspotilaaksi päin naamaa?

Ketä ne ihmiset nyt ovat, jotka kutsuvat jotakuta alkoholistiksi päin naamaa?

Tarkoitukseni ei ollut että otat retoriikkani kirjaimellisesti. Pahoitteluni.

MT-ongelmista kärsivät leimataan kyllä... puhutaan edessä ja selän takana. Poikkeuksena he, jotka kärsivät tarkkaan rajatun masennuksen ja sankarimaisesti siitä toipuvat, kuten monet julkimot. 

Vierailija kirjoitti:

Olenko siis ikuisesti av-mamma, vaikka jonain päivänä lakkaisin kirjoittelemasta tänne?

Jos olet altistanut itsesi sellaiseen riippuvuuteen, että keskushermostosi on kroonisesti vaurioitunut tästä palstasta, niin kyllä, olet ikuisesti av-mamma.

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea ymmärtää, että kaikkia ihmisiä täällä av- palstalla syytetään ties mistä, alkoholisti, väärä rusketus, rypyt, ikärasismi ym. ym. Kun elin 60-lukua, niin mun äiti auttoi näitä alkoholisteja, kun tulivat soittamaan ovikelloa. Ja kysyivät: "Että olisiko teillä lahjoittaa vaatteita hänelle?" Äitini etsi aina vaatteet ja lahjoitti, ei koskaan tuominnut, vähätellyt tai haukkunut perään sen jälkeen. Mutta nykyään kai lupa haukkua ketä tahansa mistä tahansa, ja se katsotaan oikeudeksi, kun on olemassa näitä parempia ihmisiä? Kuka oikeasti katsoo sitä oikeaa kokonaisuutta näistä ihmisistä, ei meistä kukaan tiedä toisen lapsuuden traumoja, hakkaamisia ym. Toisten tuomitseminen ei ketään koskaan ole parantanut yhtään mistään. 

Eipä sitä tarvi syyllistyä, ellei sielussa ole joku kohta johon se kolahtaa. En minä ainakaan syyllisty millään tavalla jos joku heittelee ilmaan läskiä tai ryppyjä, ne kun ei millään tavalla kosketa minua. Se koskettaa, mikä osuu omaan elämään. Eli jos joku puhuu tuomitsevasti alkoholisteista ja jos olet alkoholisti, niin sinua harmittaa ja jos et ole, niin ei se koske sinua. Eli oletko alkoholisti tai kärsinyt siitä jos tämä ketju herättää sinussa tunteita?