Järkytyin luettuani Xenian kommenttilaatikkoa
Ajattelin että täällä on liioiteltu asiaa että Xenia vastaisi töykeästi lukijoille mutta totta se on. Vastaukset ovat nenäkkäitä ja pisteliäitä vaikka kommentti olisi asiallinen mutta siinä vaikka kysytään eikö olisi kannattanut asua vuokralla koko tätä aikaa. Ihailukommentteihin vastaukset ovat tietenkin ystävällisiä.
Tavallaan ymmärrän sen että varmasti ärsyttää ja on raskasta että ihmiset ruotivat, haukkuvat ja arvostelevat kaikki omassa elämässä tehdyt päätökset. Ihankuin vieraat ihmiset tietäisivät mikä on itselle parasta. Itse en varmaan sellaista jaksaisi eikä pelkkä julkisen blogin pitäminen sitä oikeuta.
Hyvä esimerkki tästä koiran ottaminen muutamia kuukausia ennen vauvan syntymää. Asia teilattiin ihan täysin keskustelupalstoilla mutta hyvin on sen suhteen kaikki mennyt.
Ongelma on vaan siinä että tuolla nenäkkyydellään Xenia saa aikaan umpikujan ja lisää itse vaan vettä myllyyn saaden arvostelijat kiihtymään entisestään. Toivottavasti ei kuitenkaan lopeta blogiaan kuten C ava, vieläkin harmittaa se hänen kiusaamisensa ja siitä johtunut blogin lopetus. Cavan kohdalla haukkuminen meni jo ihan yli.
Kommentit (51)
Mä en käsitä miten kukaan joka lukee sen kommenttiboksia voi pitää Xeniaa aitona ja positiivisena. Tuntuu kuin kaks eri ihmistä kirjoittaa blogia ja vastaa kommentteihin. Mun mielestä Xenia vaikuttaa äärettömän hankalalta ihmiseltä, jonka on aina saatava viimeinen sana ja joka on mielestään aina oikeassa. Eriäviä mielipiteitä/blogin parannusehdotuksia ei saa esittää tai saa hirveän paskamyrskyn sekä Xltä että kannattajiltaan. Laitoin joskus asiallisen kommentin säästä, kun olin eri mieltä ja kommenttia ei ikinä julkaistu :D. Samoin se miten hoiti nettikauppansa sulkemisen (kannattaa lukea sen aikaiset kommentit) näkemättä siinä mitään väärää, meni Xenialta ihan yli.
Muutenkin menee yli se hehkutus mahtavasta onnesta ja pienestä ihmeestä, koska aidosti tyytyväinen ja tasapainoinen ihminen ei käyttäydy noin. Luin sen blogia paljon alkuaikoina, eikä X mun mielestä silloin ollut näin v###umainen lukijoilleen. Muistaako joku pidempään seurannut?
Kyllä minäkin olen huomannut, että eriäviä mielipiteitä esittävät saavat töykeitä kommentteja häneltä. Tosiaan oikeassa olemisen tarve on hänellä valtava. Miksei voi suoraan sanottuna joskus tunnustaa epäonnistuneensa jossain, vaan on valtava tarve selitellä asiat parhain päin? Tulee mieleen esim. Se kun lopetti imetyksen 3kk iässä. Paras olis ollut todeta ettei jaksa olla aktiivinen tässä asiassa on helpompaa antaa korviketta. Turhaa selitellä jotain maidon loppumisesta. Jokainen imetyksestä jotain tietävä tietää sen puheen olevan aivan höpön löpöä...
Mistä näitä "minä tiedän aina paremmin kuin muut" tyyppejä tulee? Minusta bloggarit saisivat vastata vieläkin törkeämmin takaisin. Päästäisiin eroon tuosta kuvitelmasta, että on ainoastaan yksi ja oikea tapa vastata, että bloggarit ovat sidottuja johonkin pakolliseen "hyvä käytös" vastaukseen.
Sensuroisivat enemmän ja tekisivät selväksi, ettei lukijat pompottele bloggaria, koska he haluavat jotain määrättyä.
Netti on kuin telkku, käännä kanava jos ei kelpaa.
Voi että, mitähän hänelle nykyään kuuluu... Cavan elämää ja ulkonäköä ruodittiin aika rajusti täällä palstalla ja blogi menikin sen jälkeen nurin. Laittakaa jotku paremmin muistavat yksityiskohtia!
Cava meni tänä kesänä naimisiin. Ei hän mitään erikoista tehnyt, se haukkuminen oli joukkohysteriaa
En mäkään yksityiskohtia muista, mutta siitä blogista näki tosi pitkälle että Cava ei enää nauttinut siitä yhtään. Ei kertonut postauksissa mitään itsestään, kaikki asukuvat oli peilin kautta kännykällä otettuja suttuja, joista ei saanut juurikaan selvää. Mainospostaukset lisääntyi niin että samasta yhteistyöstä oli aina joku 3-4 postausta. (Ensin kerrotaan, että tänään tapahtui jotain jännää, josta lisää myöhemmin, seuraavaksi kuvapostaus jossa kuva esim. sormusliikkeestä ja kysymys "kuka arvaa mihin tämä liittyy?", tämän jälkeen sneak peek -kuvat sormuksista ja vasta neljäs postaus käsitteli itse yhteistyötä. Tämä esimerkki siis kuvitteellinen, en muista niin tarkkaan).
Kaiken kaikkiaan "ongelmana" ei kai ollut muu kuin se, että blogin taso laski aika paljon sen jälkeen kun Cava jäi pois töistä. Ilmeisesti se bloggaaminen työnä ei ollutkaan hänelle hyvä juttu ja blogi ei ollut lukijoiden mielestä mielenkiintoinen sitten enää. Kieltämättä blogia ruodittiin täällä aika paljon silloin hänen lopettamisensa aikoihin, mutta Cava tuntui myös provosoituvan vähänkin negatiivisista kommenteista tosi paljon. Saattaa olla että muistan väärin mutta mun mielestä ne keskustelut ei ollut lähelläkään sitä mitä täällä tälläkin hetkellä keskustellaan esim. Mungosta, Pipsasta yms.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 13:16"]No Cavan blogin pitäminen ja touhut nyt olivat niin omaa luokkaansa, että tottakai sitä ruodittiin. [/quote]
saisko tästä lisätietoa? en oo tainnut koskaan hänen blogiaan lukea.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 10:31"]Kyllä minäkin olen huomannut, että eriäviä mielipiteitä esittävät saavat töykeitä kommentteja häneltä. Tosiaan oikeassa olemisen tarve on hänellä valtava. Miksei voi suoraan sanottuna joskus tunnustaa epäonnistuneensa jossain, vaan on valtava tarve selitellä asiat parhain päin? Tulee mieleen esim. Se kun lopetti imetyksen 3kk iässä. Paras olis ollut todeta ettei jaksa olla aktiivinen tässä asiassa on helpompaa antaa korviketta. Turhaa selitellä jotain maidon loppumisesta. Jokainen imetyksestä jotain tietävä tietää sen puheen olevan aivan höpön löpöä...
[/quote]
Eihän sulle mitään blogitekstiä tarvitse edes kirjoittaa. Sinöhän tiedät jo paljon paremmin kun kyseinen henkilö itse!
Kävin ensimmäisen kerran kuukausiin Xenian blogissa ja kuinka ollakaan törmäsin taas heti töykeään vastaukseen sinänsä ihan asialliseen kommenttiin kausi-influenssarokotteen tehosta. Nti tuohtui tehdessään itse mokan ja vastasi todella tökerösti ja siteerasipa vielä aivan väärin lähdettään. Hänellä on ilmeisesti edelleen tarve esittää beserwisseriä ihan jokaisessa asiassa, jopa niissä, joista hänellä ihan oikeasti ei ole mitään tietoa. Surullista, koska hän on muuten kovin suloisen oloinen ihminen, mutta kovin kärkäs.