Eikö koiranpennun väriä saa valita?
Tulevaisuudessa on tarkoitus hankkia koira perheeseen. Rodulla on useita eri värejä, joista 3 on meidän mieleen, muut ei. Nyt kuitenkin selvisi, että kasvattajat suhtautuvat ylimielisesti väritoiveisiin, että pennun hankkijan pitäisi olla tyytyväinen siihen minkä KASVATTAJA meille päättää? Minkä ihmeen takia roduille on sitten jalostettu niin monta eri väriä ja on "sallittuja" ja epäsallittuja värejä, jos niistä ei saa olla mielipiteitä? Miksi koiranäyttelyitäkään pidetään jos ulkonäkö ei saa olla kriteeri?
Tottakai meille prioriteetti 1. on koiran terveys ja luonne, mutta kyllä se väri silti vaikuttaa. Rakastumme varmasti uuteen perheenjäseneen turkinväristä riippumatta, mutta miksi pitäisi ottaa itselle epämieluisan värinen pentu, joka kuitenkin on perheenjäsenenä seuraavat 10+ vuotta. Kyseessä on puhtaasti seurakoira.
Pentu maksaa kuitenkin sen +-2000e, joten haluaisimme kyllä valita meille mieleisen, eikä vaan tyytyä siihen minkä joku muu kokee meille sopivaksi.
Kommentit (1021)
Vierailija kirjoitti:
Meillekin kasvattaja raivostui kun emme halunneet hänen meille ehdottamaa pentua vaikka olimme etukäteen sanoneet että haluamme tietyn värisen ja voimme odottaa sitä vuosia. Meillä oli jo saman rotuinen yksilö kotona ja pitkä kokemus kyseisestä rodusta joten totta hitossa saa kieltäytyä ostamasta. Tietenkin pennun luonne on aina ensisijainen mutta saa väriäkin toivoa. Kyseinen kasvattaja haukkui meidät koiraforumeilla pystyyn mikä oli järkyttävä kokemus. Ymmärtäisin harmin jos olisimme vaatineet jotain tiettyä väriä, emme vaatineet vaan vain kysyimme ja sitten sanoimme kohteliaasti kiitos ei.
Vissiin otti koville kun sanottiin ei. Kyllä tuntuu tämänkin ketjun kasvattajat olevan aika itseään täynnä.
Kasvattajat arvioivat ja tarjoavat pentua sen mukaan tuleeko se pelkäksi lemmikiksi, käykö näyttelyissä vai kasvatukseen. Väritoiveen voi esittää muttei voi vaikuttaa, väriskaaloista ei tiedä millaisia niistä tulee ennenkuin syntyvät; ja jos haluttu väri on pennulla joka on näyttelyainesta, silloin kasvattaja tarjoaa sitä ensisijaisesti kotiin joka haluaa käyttää näyttelyissä. Ulkonäkö on tärkeä mutta kasvattajille prioriteetti on terveys, luonne ja että pentu pääsee hyvään kotiin.
Koiran kasvattajat haluavat ensisijaisesti, että pentu pääsee hyvään kotiin.
Haluavat myös, että pentu pääsee käyttämään rodunomaisia ominaisuuksiaan esim. metsässä. Haluavat, että koiraa käytetään näyttelyissä ja kilpailuissa, mikäli ominaisuudet riittävät. On ymmärrettävää ja oikein, että koiran kasvattaja laittaa tällaiset pennun kyselijät/varaajat etusijalle.
Kun varaa pentua, tulee heti tehdä selväksi, millaisen pennun haluaa. Etukäteen ei kasvattaja voi tietää, minkä värisiä ja kuinka monta pentua tulee ja kuinka monta mitäkin väriä. Syntymän jälkeen kasvattaja voi ilmoittaa, että teidän haluamanne väristä pentua ei tullut tai teille ei riittänyt pentua. Kun kasvattaja tietää jo etukäteen ostajan vaatimukset, hän osaa jo varautua tilanteeseen.
Sopimuksessa koiran kaupasta -lomakkeessa kerrotaan tarkkaan varausmaksusta.
Kaikki koiran kasvattajat eivät edes peri varausmaksua, koska tietävät, että pennut ovat niin hyviä taustaltaan, että ostajia riittää. Tietenkin yllättävät ilmoitukset, että pennun varaaja onkin ottanut koiran muualta, aiheuttaa kasvattajalle lisätyötä ja harmia, kun hän on ilmoittanut muille mahdollisille koiraa haluaville, hyville ehdokkaille, että kaikki on jo varattu.
Pennut ovat kasvattajilla tietyn vähimmäisajan (7-8 viikkoa). On selvää, että kasvattajaperheessä kiinnytään pentuihin ja niille halutaan kodit, joihin kaikki perheenjäsenet ne haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on niin paljon ostajia etten edes vastaa värikyselijöiden sähköposteihin. Todella rasittavaa porukkaa. Toiset ehtii saada Sen väärän värisen koiran käyttövalioksi siinä ajassa kun aloittelevat harrastajat etsii söpöä sinisilmää. Onnea odottamiseen ap. T:kasvattaja
Ohhoh, oikein käyttövalioksi. Herranenaika. No sitten, kyllä tässä nyt prioriteetit vaihtui kun tämän kuuli.
Kyllähän kasvattajaa aina kiinnostaa saada koiralle tuloksia, näytöstä tai käytöstä, riippuen mitä kasvattaja hakee kasvatuksellaan. Eikä sitä lupaavinta käyttöpentua anneta sunnuntailenkkeilijöille, vaikka väri olisi kuinka ostajan mieleen. Eikä sitä lupaavinta näyttöpentua anneta ostajalle joka ilmoittaa ettei näyttelyt kiinnosta. Tulokset on ne, mitkö kertoo kasvattajalle miten oma jalostustyö on tuottanut hedelmää.
Loppujen lopuksi ei siis kiinnosta niinkään se, että pentu pääsee huolehtivaan ja hyvään kotiin, kunhan ostaja vie näyttelyyn että saa tuloksia. Hieno homma👍
Kuulostaa siltä että ketjun kasvattajille tärkeintä on että kasvattaja saa jotain kuviteltua mainetta ja kunniaa, koirat vain tämän harrastuksen välineenä. Koiranäyttelyt on kyllä niin absurdia hommaa ettei tosikaan. Samoja piirteitä tuntui tulevan esiin hevosharrastuspiireistä sen Tokion raipallahakkaajan myötä.
Väkivaltaa on turha yhdistää kasvatustyöhön (poislukien tylppäkuonot hengitysvaikeuksien takia)
Koko jalostuksen tarvetta voi toki kritisoida mikäli haluaa, mutta kasvatuksessa seurataan luonnetta luonnetesteillä, jotta saadaan linjat pysymään tervejärkisenä. Sellainen koira, jolta tulee näyttelystä hylsyjä häiriökäyttäytymisen vuoksi ja joka saa huonot pisteet luonnetestistä ei sovi jalostuskäyttöön. Kasvattajan tulee tietää mitkä yksilöt ovat hyviä nimenomaan siksi, että ihmisillä on tulevaisuudessakin hyviä koiria harrastukseen ja seuraksi. Se huonohermoinen voi olla hyvä lemmikki sinkkuperheessä, mutta siitä ei työkoiraksi. Joka tapauksessa sitä huonohermoista ei kannata käyttää jalostukseen. Kasvattaja tarvitsee dataa. Dataa myös vaihdellaan ulkomaalaisten kasvattajien kanssa, että saadaan "uutta verta".
Vierailija kirjoitti:
Jos kasvattaja ei suostu teille myymään haluamaanne pentua niin sitten teidän pitää etsiä toinen kasvattaja. Kyse on vapaaehtoisesta kaupasta jonka molemmat osapuolet hyväksyy. Jos te ette halua ostaa tai kasvattaja ei halua myydä niin silloin sopimusta ei synny. Ei se sen vaikeampaa ole.
Näin juuri ajattelee tervejärkinen ihminen. Mutta kun kasvattajat tuntuvat nokkautuvan jos edes kysyy, minkä värisiä pentuja on mahdollisesti tulossa/syntynyt.
Ja onhan se outoa, jos ihminen ei_voi_olla hyvä ja huolehtivainen koiran omistaja, jos erehtyy puhumaan turkin väristä. Turkin muusta laadusta voi kyllä kysyä: onko kuinka pitkää karvaa, entä pohjavillaa, huopaantuuko helposti, mites karvanlähtö, näyttäisikö tulevan kihara karva. Näihin kasvattaja vastaa mielellään. Mutta älä kysy väristä!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä koirista mut me otettiin kissa pitkälti värin perusteella. Minä en pidä punaisista kissoista joten ne oli alusta asti pois laskuista
Ihan käsittämätöntä, että joku "ei pidä" tietynvärisistä eläimistä. Et ole todella eläinrakas ollenkaan.
No jos se tietty väri ei sovi lainkaan esim. olohuoneen sisustuksen väreihin.
Entäs jos se koira ei haluakaan olla olohuoneessa?
Olen ostanut lemmikkini, niin koirat kuin kissatkin, itselleni sopivilta järkeviltä kasvattajilta. Kaikki olleet kokeneita pitkän linjan kasvattajia. Seuraan ensin kasvattajien sivuja ja kuulostelen kokemuksia. Jokainen yhteydenotto on ollut heti onnistunut. En halua myöskään ”naimisiin” kasvattajan kanssa eikä kukaan näistä ole sellaista edes ehdottanut. Lähetän kyllä kuvia ja tervehdyksiä alkuun useammin, vuosien myötä harvemmin.
Vierailija kirjoitti:
joissain kennel-sivustoilla lukee ettei tiettyä pentua voi varata vaan myyjä päättää, minkä pennun antaa kellekin. eli EI aina.
Tietysti näin, koska ei etukäteen voi tietää, minkälaisia pentuja syntyy. Pennuista erottaa lopullisen värinkin vasta viikkojen päästä, riippuen toki rodusta ja onko pohjakarvaa kyseisellä rodulla. Meille oli aikoinaan varattu soopeli uros, josta kasvattaja arveli silloin, että jää tummaksi. Ei jäänyt, vaan oli aikuisena naamaa lukuun ottamatta kerman / vaalean kinuskin värinen. Meidän toive oli näyttelykoira, mutta sillä uroksella olikin toinen kives ns. hissikives. Pentutarkastuksessa kives oli paikoillaan, mutta myöhemmin nousi nivuseen ja taas laskeutui pussiin. Kivekset poistettiin lopulta vuoden ikäisenä, eikä voinut käyttää jalostukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä ikävää nähdä, miten moni edelleen rinnastaa elävän olennon tuotteeseen. Jos jossakin maassa ihmiskauppa on laillista, onko silti moraalisesti oikein kohdella ihmistä tuotteena ja vedota "ostotapahtumaan" oikeuttaakseen toimintansa?
Mutta joo. Kyllähän jotkut kai adoptoivat lapsiakin välittäen ulkonäöstä, joten eihän tässä ole mitään yllättävää.Oletko siis sitä mieltä, että myös esimerkiksi sekarotuiset, kahden rodun sekoitukset ovat täysin ok? Jos ainoastaan eläimen terveydellä ja luonteella on merkitystä niin tällöinhän mikä tahansa terve ja hyväluonteinen naaras voi tehdä pentuja minkä tahansa terveen ja hyväluonteisen uroksen kanssa.
Vaan ei. Ainakin kissojen suhteen on hyvin tarkasti määritelty mitkä väriyhdistelmät ovat sallittuja ihan silmien ja hännänpään väriä myöten eikä rotuja saa sekoittaa ulkonäöllisistä syistä, vaikka terveyden kannalta olisi parempi pitää geenipooli mahdollisimman laajana. Samalla nämä kasvattajat kuitenkin tuomitsevat sen jos ostaja haluaa tietyn värisen eläimen. Voisiko joku selittää mikä logiikka tässä on?
Itseasiassa olen sitä mieltä, koirarotujen vaaliminen on ihan sairaalloisen luonnotonta ja iso osa nykykoirien terveysongelmista johtuu siitä. Jos roturisteytyksiä ei sallita, niin suurin osa koiraroduista tulee ajautumaan ihan elinkelvottomaan kuntoon. En tue tuollaista kasvatustoimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla.
Meillä hakusessa tietyn värinen uros. Uros sen takia koska perheessä jo entuudestaan uroskoira, ja rodun tuntien narttua ei voi ottaa. Ja väri koska haluamme tietyn värisen koiran.
Koiran hankkiminen on ostotapahtuma ja ostajalla on oikeus valita sellainen yksilö minkä haluaa.
Ei sitä voi verrata lapsen synnyttämiseen kuten joku löyhäpää esitti.
Myös meille on tilauksessa tietyn värinen tietyn rodun edustaja, mutta narttu. Kyllä ihmisen täytyy saada päättää, millaisen koiran ottaa jos ottaa. Ihme touhua näillä kasvattajilla oikeasti. Onneksi lähipiiristämme löytyy kasvattaja, joka ottaa ihmisten toiveet huomioon. Onhan se koirankin etu, että perhe kokee hänet kaikin puolin itselleen sopivaksi, ja värillä voi olla jollekin isokin merkitys.
Nyt on vielä entistä enemmän kasvattajan markkinat, kun korona on lisännyt koirien hankintaa.
Olen seurannut yhden trendirodun kasvattajien nettisivuja, koska olisin kiinnostunut hankkimaan koiranpennun.
Lähes joka sivulla on, että emme vastaa puheluihin, emme ehdi vastata sähköpostiin, älä kysy sitä äläkä varsinkaan tätä. Jos olen hankkimassa lähes 4000 euroa maksavaa pentua, tuntuu tyrmistyttävältä toiminnalla. Pitäisi vaan olla nöyrä ja mennä jonoon ja kasvattaja sitten päättää, annetaanko meille pentu vai ei.
Mielestäni on erittäin tärkeää ottaa selvää kasvattajista ja koirien olosuhteista. En halua tukea koiratehtailua enkä ostaa pelkästään rahan takia teetettyä pentua.
Näitäkin kasvattajia on, ikävä kyllä.
Ymmärrän toki, että buumi lisää myös turhia ja tyhmiä kyselyitä, mutta silti…
Vierailija kirjoitti:
Makuasioista ei voi kiistellä. Mietin, että ehkä joillekin esteettisyys on tärkeämpää. Esim. Omaan silmään tricolour- Colliet ym näyttää levottomilta ja sekavilta. Olen luonteeltani pedantti ja kärsin sotkusta. Myös tiikerijuovaiset kuviot aiheuttaa saman tunteen.
Jos haluaisin Collien, niin olisi se kyllä vähän pettymys jos saisin sellaisen tricolourin sen perinteisen Lassien sijaan.
Jajuu, en ole ottamassa yhtään mitään kissaa, koiraa tai kalaa.
Esteettisyys vaihtelee ihmisen mukaan. Jos meillä on 20 ihmistä ja 170 taulua, niin sieltä löytyy vaihtelua mikä taulu on se esteettisin. Nyt puhutaan kuitenkin koirista. Myös collieissa on hermoheikkoja ja aggressiivisia yksilöitä. Kun on kysymys eläimestä, joka voi jopa tappaa on parasta keskittyä luonteeseen ja unohtaa väri (paitsi nuo terveyspointit väreissä).
Vierailija kirjoitti:
Meillekin kasvattaja raivostui kun emme halunneet hänen meille ehdottamaa pentua vaikka olimme etukäteen sanoneet että haluamme tietyn värisen ja voimme odottaa sitä vuosia. Meillä oli jo saman rotuinen yksilö kotona ja pitkä kokemus kyseisestä rodusta joten totta hitossa saa kieltäytyä ostamasta. Tietenkin pennun luonne on aina ensisijainen mutta saa väriäkin toivoa. Kyseinen kasvattaja haukkui meidät koiraforumeilla pystyyn mikä oli järkyttävä kokemus. Ymmärtäisin harmin jos olisimme vaatineet jotain tiettyä väriä, emme vaatineet vaan vain kysyimme ja sitten sanoimme kohteliaasti kiitos ei.
No voi huhhuh tuollaisia kasvattajia, hyvä että jätitte kaupat tekemättä.
Jaa-a, kasvattaja varmaan näkee läpi tuosta ap:n tekopyhyydestä. Me ollaan kyllä saatu molemmilla kerroilla juuri se pentu, joka on haluttu, mutta on ihan itse katsottu sieltä laumasta ne, jolle me olemme sopivimmat omistajat. Väriä tai turkin laatua ei juuri mietitty, vaan keskityttiin pennun luonteeseen ja rakenteeseen.
Ekaksi koiraksi valikoitui se, joka teki itseään meille tykö eniten, toiseksi pentu, joka tuli parhaiten toimeen muiden kasvattajan koirien kanssa, vaikkei ollutkaan erityisen innoissaan meistä tai muistakaan pennun katsojista. Molemmat on oikein kauniita rotunsa edustajia, aivan täydellisiä koiria meille ja parhaita ystäviä toisilleen.
Jatka vaan ap oikean värisen pennun jonottelua, saatat joutua odottamaan aika kauan, jos suositusta rodusta kyse. Se on katsos asenne, joka ratkaisee, kelle ne pennut menee ja sulla se ei ihan ole kohdillaan.
Hankin jatkossakin sekarotuisia. Koirankasvattajat ovat niin omituinen ryhmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole tiennyt, että jotkut valitsevat koiran värin perusteella.
Niin, onhan se hassua! Kuka nyt valitsisi taulun tai vaatteen värin perusteella. Peräti kummallista!
Taulu tai vaate ei ole elävä ja tunteva olento, jota monet vielä kutsuvat perheen jäseneksi. Toki, sitten on ihan ymmärrettävää, että värin näkee tärkeänä kriteerinä, jos perheen jäsenen näkee yhtäläisenä vaatekaupan rekissä roikkuvaan takkiin.
Näköhavainnosta on kyse. Jokin väri meillyttää, jokin väri ei. Miksi tämä halutaan kieltää? Jos menet ostamaan vihreää takkia, mutta myyjä väen vänkään tuputtaa sinulle punaista, ostatko? Tuletko hyvälle mielelle väärn värisestä vaatteesta? Valitsetko puolison ulkonäön sen perusteella, miltä hän jonkun toisen ihmisen mielestä näyttää? Miksi koiran ulkonäkö ei saa miellyttää?
No, kun se koira ei ole edelleenkään takkiin verrattavissa saati sitten pelkkä näköhavainto. Tosin, en minä kumppaniakaan ulkönäön perusteella valinnut. Meitä on erilaisia ihmisiä, joillekin ulkonäkö on tärkeä ja meille toisille se on sisällön rinnalla sivuseikka.
Suomen lain (ja normaalin järjen) mukaan koira on takkiin verrattavaa omaisuutta. - No, otan osaa epämiellyttävän näköisen puolison johdosta! - Itse sain omiin sisäisiin ja ulkoisiin kriteereihini sopivan miehen.
Tätä "tervettä järkeä" eli koiran rinnastamista esineeseen kylläkin kritisoidaan paljon nykypäivänä ja lakiin vaaditaan muutoksia. Sinun "terve järkesi" kun sattuu olemaan mututuntumaa. Tieteelliset tutkimukset taas todistavat, että koira ei ole esine, eikä sitä tule myöskään laissa kohdella sellaisena. Lait ovat satoja, ellei tuhansia vuosia vanhoja lähtökohdiltaan. Sinusta on siis tervettä järkeä pyytellä ikuisesti jossain vuodessa 1100?
Vierailija kirjoitti:
Hankin jatkossakin sekarotuisia. Koirankasvattajat ovat niin omituinen ryhmä.
Tämä ketju oli silmiäavaava. Hulluja koko sakki.
Vierailija kirjoitti:
Hankin jatkossakin sekarotuisia. Koirankasvattajat ovat niin omituinen ryhmä.
Sekarotuisia saa valita, mutta kannattaa muistaa, että ongelmat ovat samat. Varo pentutehtaita.
Meillekin kasvattaja raivostui kun emme halunneet hänen meille ehdottamaa pentua vaikka olimme etukäteen sanoneet että haluamme tietyn värisen ja voimme odottaa sitä vuosia. Meillä oli jo saman rotuinen yksilö kotona ja pitkä kokemus kyseisestä rodusta joten totta hitossa saa kieltäytyä ostamasta. Tietenkin pennun luonne on aina ensisijainen mutta saa väriäkin toivoa. Kyseinen kasvattaja haukkui meidät koiraforumeilla pystyyn mikä oli järkyttävä kokemus. Ymmärtäisin harmin jos olisimme vaatineet jotain tiettyä väriä, emme vaatineet vaan vain kysyimme ja sitten sanoimme kohteliaasti kiitos ei.