Miten päästä yli lapsettomuudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ole elämässäni saanut kaikkia mitä haluan ja elän silti eikä vituta yhtään mitä en ole saanut sillä en keskity siihen mitä en ole saanut vaan siihen mitä olen saanut. 

Sun kokemusta elämästä tässä ei kyllä kysytty ollenkaan. Voit jättää kommentoimatta, kun et asiasta mitään tiedä.

Tässä näkyy teidän totaalinen itsekkyys. Teidän minä ja minä itsekkyys on huippuluokkaa. 

Miksi pitäisi "päästä yli" lapsettomuudesta?

Karu totuus on, että monet eivät koskaan "pääse yli" lapsettomuudesta. Heidän on pakko sopeutua todellisuuteen. Jotkut sopeutuvat hyvin (eivät anna lapsettomuuden pilata elämäänsä) ja toiset sopeutuvat huonosti.

Itse kukin on vastuussa siitä, miten suhtautuu omaan suvunjatkamiskykyynsä tai suvunjatkamiskyvyttömyyteensä. Moni kääntää vihan ulospäin. "Miksi muut saa lapsen, mutta en minä?" Vastaus on, että muut saavat lapsen, koska heillä on kyky tulla raskaaksi ja synnyttää terve lapsi. Kaikilla ei sitä kykyä ole. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkia sijoitettavia lapsia palauteta - itse asiassa vauvana pitkäaikaisesti sijoitetut palaavat varsin harvoin syntymäperheeseensä, koska sijoituksen syyt ovat yleensä silloin hyvin painavia. Jos oikeasti haluat kokea perhe-elämän ja uskot vanhana surevasi sitä, että jäit siitä paitsi, kannattaa mennä ainakin sijaisperhekoulutukseen.

Itse kävin läpi 10 vuoden tahattoman lapsettomuuden ja ajattelin aivan samoin sijaisvanhemmuudesta. Sitten lopulta kuitenkin luin jostain kertomuksen siitä, miten lapseton pariskunta saikin sijaisperheenä rakastaa lasta kuin omaansa, ja uskaltauduin mieheni kanssa koulutukseen. Ajattelin, ettemme ainakaan mitään menettäisi, koska koulutuksen jälkeen voi aina jättää asian sikseen, jos ei tunnu omalta jutulta.

Toivoimme lapsettomuustaustamme takia vauvaa, ja taustatietoihin kirjattiin, ettei meille kannata sijoittaa lasta, jonka palautuminen on hyvin todennäköistä. Tiesimme koko ajan, että lapsen etu on ensisijainen, joten tietenkin myös luopumisen tuskaan piti varautua.

Nyt jo seitsemän vuoden ajan olen saanut olla äiti lapselle, joka tuli meille puolivuotiaana. Biologiset vanhemmat eivät omista syistään ole lapsen elämässä ja ovat hyväksyneet meidät lapsen äidiksi ja isäksi. En enää osaa pelätä menetystä muuten kuin samalla tavalla kuin kaikki vanhemmat pelkäävät. Pitäisi tapahtua jotain todella mullistavaa, että meillä lähes koko ikänsä kasvanut lapsi vaihtaisi kotia. Ja sittenkin, kuten olen näinä vuosina ymmärtänyt, minulla edelleen olisi tämä kokemus ja kaikki hetket lapsen kanssa, meidän välisemme suhde ja side. Ei niitä kukaan voi viedä pois. Me olemme saaneet elää läpi ensi askeleet, ensimmäiset sanat, ekan koulupäivän. Olen saanut olla äiti ja mieheni on saanut olla isä.

Harvat sijoitukset tietenkään ovat yhtä mutkattomia ja ristiriidattomia kuin omamme (ja tässäkin, kuten kaikissa, on taustalla tragedia), mutta ei sijaisvanhemmuutta kannata ohittaakaan vaihtoehtona, jos todella haluaa perheen.

Olet oikeassa. Huostaanottoja tosin puretaan, vaikka hyvin harvinaista se ilmeisesti on. Olette onnekkaita, että teillä asiat on toisin. Kaikkea hyvää teille.

Minä tulin raskaaksi yhdennellätoista hetkellä ja lapsi on nyt 11-vuotias.  Olen ollut kovasti huojentunut kaikki nämä vuodet, mutta nyt kun seuraan maailman menoa olen muutamaan kertaan joutunut nieleskelemään uutisia katsottuani, koska olen alkanut miettiä tosissani mahdollisuutta, että olen tehnyt lapselleni karmean karhunpalveluksen tuomalla hänet tähän maailmaan. Tulee olemaan jänniä aikoja edessä. 

En tiedä voiko tätä lohdutukseksi ottaa, mutta jos tämä yhtään auttaa niin ole hyvä. 

Itse lähdin opiskelemaan osa-aikaisesti. Aivan uusi maailma avautui. Suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. En tiedä. En ole edes saanut tai päässyt vielä (nyt 40 vuotiaana) niin pitkälle, että olisin edes kerran eläessäni päässyt parisuhteeseen.... Mutta kyllähän sitä näinkin ikisinkkuna voi elää enemmän kuin hyvin kuin huonosti. Tulisi kumppanille tai mahd. lapselle aika paljon paineita, jos heidän tai heisä jomma kumman tehtvänsä olisi antaa elämälleni merkitys ja tarkoitus ja jollen kumpaakaan saa  ja tai kun en ole saanut niin elämäni olisi nyt pilalla tai korkeintaan puolinaista.   

Ei herranen aika ja kyllä todella olet ikusinkku. Miksi? 

Tämä nyt menee ohi aiheen, mutta kun nyt kysyit, niin en minä vain tiedä. En syytä tilanteesani ketään. - Joskus olen kyllä syyttänyt itseäni.  Minulla vain on käynyt kumppanin saanninen suhteen, ainakin toistaiseksi huono tuuri.  Mitään tavanomaiseempaa syytä en pysty hahmottamaan tai löytämään.

Olisihan ikisinkkuueni varmasti paljon ymmärrettävämpää, jos eläisin tai olisin elänyt huomattavana osan elämääni, jossain laitoksessa, kuten sairaalassa tai muussa hyvin valvotussa ympäristössä.

Tai elänyt muuten paljossa muiden tukemana ja avustamana vaikean tai vaikeiden vammojen tai sairauksien johdosta. Uskaltaisin väittää, että ulkoisesti minun "kokematomuuttani" ei käy ilmi.

Lopuksi vielä ennen kuin joku kysyy, niin en ole aseksuaali, en viehäty erityisesti seksuaalsiesti samaa sukupuolta olevista.

En ole erityisen uskovainen. Saati, että kumppanittomana elämien olisi minulle jokin erityinen vakaumus,  tai omaisen eriyisen harhaisen kuvitelman siitä, millainen kumppanini tulisi olla.      , En asu syrjässä. En ole  intro enkä ekso -vertti, vaan jotain näiden ääripäiden väliltä. (Kuten kai useimma meistä) En voi väittää, etä olisin kohdannut iseeni kohdistuvaa kiusaamista. Minulla on läheiset väli iin vanhmpiini kuin sisaruksiin. Onnekseni ja iloikseni minulla heidän lisäkseen myös muta läheisiä ja merkittäviä ihmissuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokeillut uusia harrastuksia, matkaillut paljon ja koettanut löytää sisältöä elämälle. Joku kommentoi, että älä vikise ja valita. Olen pahoillani jos tämä sinusta näyttää sinusta siltä, että vikisen ja valitan, kun en ole saanut tahtoani läpi. Surra voi sitäkin, mitä ei ole saanut tai minkä on menettänyt. Lapset ovat niin merkittävä osa elämää, että lapsettomuus voi viedä pohjan elämältä.

Minulla ei voi elämältä viedä pohjan muuta kuin terveyden menetys. Kaikki muut voi korvata niin että täysin itsekästä ruikuttaa jotain muuta paskaa. Lapsia voi adoptoida eikä se ketä rakastaa niin tarvitse olla välttämättä tullut omasta kropasta.  Täysin itsekäs ihminen joka ei voi rakastaa lasta jonka joku muu on synnyttänyt. Minä jos olisi halunnut lapsen niin olisin adoptoinut sillä en synnytä kun inhoan sellaista. 

Ei kaikkia hyväksytä adoptiovanhemmiksi. Seula on todella tiukka. Edes puolustusministeriämme Kaikkosta ei hyväksytty adoptiovanhemmaksi aikoinaan. 

Ehkä sinun ei tarvitse päästä yli. Se on osa tarinaasi ja kulkee aina mukanasi. On mielen päällä joskus enemmän ja joskus vähemmän. Anna lupa surun ja haikeuden tulla kun tulevat. Meditaatio voisi auttaa, siinä oppii antamaan ajatusten ja tunteiden tulla ja mennä.

Mieheni olisi halunnut lapsen ilman naimisiin menoa ja minä en suostunut siihen niin jäimme lapsettomiksi. Niiden suvussa nykyään lapset oli tehty ilman avioliittoa ettei eron tullessa nainen saa yhtään mitään ja lapset perivät ihan kaiken. 

Kun en kelpaa naimisiin en niin en tee yhtäkään lasta ja kompromissia ei tullut niin minun ei tarvinnut synnyttää. Olen yhtä ehdoton kuin vastapuolikin. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi "päästä yli" lapsettomuudesta?

Karu totuus on, että monet eivät koskaan "pääse yli" lapsettomuudesta. Heidän on pakko sopeutua todellisuuteen. Jotkut sopeutuvat hyvin (eivät anna lapsettomuuden pilata elämäänsä) ja toiset sopeutuvat huonosti.

Itse kukin on vastuussa siitä, miten suhtautuu omaan suvunjatkamiskykyynsä tai suvunjatkamiskyvyttömyyteensä. Moni kääntää vihan ulospäin. "Miksi muut saa lapsen, mutta en minä?" Vastaus on, että muut saavat lapsen, koska heillä on kyky tulla raskaaksi ja synnyttää terve lapsi. Kaikilla ei sitä kykyä ole. 

 

Eiköhän ole selvää, että sillä ylipääsyllä tarkoitetaan juuri sitä sopeutumista ja sitä, että pystyy jatkamaan elämäänsä ja löytämään siihen mielekkyyden ja merkityksen. Tässä on kyseessä surutyön läpikäynti. Ihan samoin voi kysytä, kuinka päästä yli lapsen/puolison/omaisen menettämisestä. Ja se on ihan normaali kysymys, jota kukaan tuskin kyseenalaistaa.

Varsinainen älynväläys muuten tuo kehäpäätelmäsi, että "ei voi saada lasta, koska ei ole kykyä saada lasta eli ei voi saada lasta". 

Minä en koskaan ala suremaan sitä mitä en voi saada sillä silloinhan kuolisin suruun. Että ei voi olla muuta kuin teeskenteleviä ihmisiä ketkä muka jotain surevat. Ihan kaikki surevat jotain ja kun ei ole menestynyt vaan on ihan tavallinen tallaaja joka ei jää historian kirjoihin millään tavalla eikä jälkeläisilläkään joista ei mitään ole tullut. Muuta kuin työttömiä. Olkaa onnellisia kun ei ole lapsia sillä niitä saa elättää lopun ikää hyvässä lykyssä kun niitä ei kiinnosta työntekeminen. 

Tänne alkaa tulla ilmastopakolaisia tuhoutuneilta alueilta tulevaisuudeessa ja tämmöiseen sosiaaliturvaan ei ole enää varaa kun ei ole veronmaksajia elättämään kaikkia loisia. Niin että jos lapsia tekee niin pitää olla varaa elättääkkin ne ja kalliimmaksi tulee tulevaisuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi "päästä yli" lapsettomuudesta?

Karu totuus on, että monet eivät koskaan "pääse yli" lapsettomuudesta. Heidän on pakko sopeutua todellisuuteen. Jotkut sopeutuvat hyvin (eivät anna lapsettomuuden pilata elämäänsä) ja toiset sopeutuvat huonosti.

Itse kukin on vastuussa siitä, miten suhtautuu omaan suvunjatkamiskykyynsä tai suvunjatkamiskyvyttömyyteensä. Moni kääntää vihan ulospäin. "Miksi muut saa lapsen, mutta en minä?" Vastaus on, että muut saavat lapsen, koska heillä on kyky tulla raskaaksi ja synnyttää terve lapsi. Kaikilla ei sitä kykyä ole. 

 

Hohhoijaa, on myös sekundääristä lapsettomuutta, eli on kyllä täysin kyvykäs tulemaan raskaaksi ja synnyttämään, mutta ei esim. sopivassa iässä löydä sopivaa kumppania, tai sitten kumppani ei halua lasta tai kumppanissa on jokin terveyssyy. Ja myös sairaan lapsen saaneet ovat "lapsellisia", ei pelkästään terveen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh, onpas harvinaisen julmia ja ilkeitä kommentteja.

Pitää vaan tehdä se surutyö ja surra. Anna ajan tehdä tehtävänsä-kyllä se joku päivä helpottaa.

Itse etsin paljon perusteluita, miksi on parempi ettei mulla ole lasta.

Nykyään hyväksyn vaan tosiasian, että se on elämää. Ei siihen sen kummempaa syytä tarvitse. Kaikki ei saa kaikkea.

Noin olen itsekin järkeillyt, kaikki ei voi saada kaikkea. Ilkeistä ja julmista kommenteista en häiriinny liiemmin. Kiitos, kuitenkin asian huomioimisesta ja tuesta. Jokaisella on taakkaansa kannettavana. Tunnekylmyys ja ilkeys lienee oma taakkansa sekin.

Tunnekylmät ja ilkeät ihmiset eivät koe mitään "taakkaa". Heillä ei ole tunteita. 

Olen itsekin lapseton ja ymmärrän tunteesi. Asian kanssa täytyy vain elää. Loppujen lopuksi ihminen päättää itse, katkeroituuko. Hyvin monilla ihmisillä on myös todella vaikeita lapsia, sairauksia, kuolemia. Olen onnellinen etten ole esimerkiksi vaativan erityislapsen äiti tai en joudu kokemaan lapseni itsemurhaa, kuten läheiseni. Kukaan vanhempi ei voi koskaan tietää, miten kauan hän saa pitää lapsensa, vaikka moni niin luulee. Yritän keskittyä siihen kaikkeen, mitä olen elämässä saanut, en miettiä sitä mitä en ole saanut.

Lapsettomuudesta tekee raskasta muiden ihmisten ylimielisyys. Epäillään itsekkääksi ym. Itse en keskustele muiden kanssa lapsettomuudesta. On rasittavaa kuunnella tarinoita "kärsin lapsettomuudesta mutta sitten sainkin ihanan vauvan" tai "olin varma etten voi saada lasta mutta sitten sainkin". Olisi huomattavasti parempi kuulla siitä, miten ihmiset pystyvät elämään täysipainoista elämää ilman lapsia. Tässä on vielä paljon korjaamisen varaa asenteissa. On myös huvittavaa miten monet ilkkuvat lapsettomuudella, ikään kuin se ei ikinä voisi sattua omalle kohdalle. Lapsettomaksi voi päätyä, vaikka olisikin synnyttänyt, kuten olen lähipiirissäni nähnyt.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin lapseton ja ymmärrän tunteesi. Asian kanssa täytyy vain elää. Loppujen lopuksi ihminen päättää itse, katkeroituuko. Hyvin monilla ihmisillä on myös todella vaikeita lapsia, sairauksia, kuolemia. Olen onnellinen etten ole esimerkiksi vaativan erityislapsen äiti tai en joudu kokemaan lapseni itsemurhaa, kuten läheiseni. Kukaan vanhempi ei voi koskaan tietää, miten kauan hän saa pitää lapsensa, vaikka moni niin luulee. Yritän keskittyä siihen kaikkeen, mitä olen elämässä saanut, en miettiä sitä mitä en ole saanut.

Lapsettomuudesta tekee raskasta muiden ihmisten ylimielisyys. Epäillään itsekkääksi ym. Itse en keskustele muiden kanssa lapsettomuudesta. On rasittavaa kuunnella tarinoita "kärsin lapsettomuudesta mutta sitten sainkin ihanan vauvan" tai "olin varma etten voi saada lasta mutta sitten sainkin". Olisi huomattavasti parempi kuulla siitä, miten ihmiset pystyvät elämään täysipainoista elämää ilman lapsia. Tässä on vielä paljon korjaamisen varaa asenteissa. On myös huvittavaa miten monet ilkkuvat lapsettomuudella, ikään kuin se ei ikinä voisi sattua omalle kohdalle. Lapsettomaksi voi päätyä, vaikka olisikin synnyttänyt, kuten olen lähipiirissäni nähnyt.

Tuo on muuten tärkeä asia muistaa - että asiat voisivat olla aina huonomminkin. Esimerkiksi itse olen sopeutunut siihen, etten saanut biologista lasta, vaikka se aikoinaan tuntui todella tärkeältä. Aina välillä joku kauhistelee, miten olemme pystyneet sijaisvanhempina ottamaan kotiimme ”vieraan lapsen”. Minun nähdäkseni lapsen biologisuus ei todellakaan ole tae millekään. Ihan lähipiirissäni on esim. adhd:ta ja vaikeaa autismia. En voi tuudittautua siihen, etteikö biologinen lapseni olisi perinyt noita ominaisuuksia. Elämäni voisi olla paljon rankempaa biologisen koliikkivauvan kanssa, jolla myöhemmin todetaan adhd, kuin tämän meille aikanaa sijoitetun, vauva-ajoista asti hyvän nukkujan ja toistaiseksi ainakin ihan diagnoosittoman tapauksen kanssa. Hänellä on taustansa vuoksi tietenkin prosessoitavaa tulevaisuudessa, mutta hei, ihan kaikilla meillä on, eikö?

Vieläkään en ymmärrä, mitä sillä lasten SAANNILLA tavoitellaan. En ole itse kokenut moista viettiä.

Oletko rajannut sijaissynnyttäjän käytön pois eettisistä vai rahallisista syistä? Vai luottamuspulan vuoksi? Siinä paljonpuhutussa YLE:n dokumentissa jäi kyllä mieleen, miten ikionnelliselta portugalilaisäiti näytti, kun pääsi työntämään vauvaansa lastenvaunuissa ensimmäistä kertaa. Ihan säteili. Ei sijaissynnyttäjän käyttö tarkoita, että täytyy käyttää hyväkseen jotain köyhää. Sama kuin muiden palveluiden kohdalla: rakentaminen, seksi, kokkaus, siivous jne.

Kannattaa hankkia joku harrastus, niin saa ajatukset pois ikävistä asioista.

Tai entä jos hankkii lemmikin?

Reborn-nukke. Pääsee purkamaan hoivaviettiä, jos se pahasti kummittelee. Vaunut siihen niin kyllä se siitä.

Niin ja reborneilla on nimi ja kaikki. Minun elämäni ihanin asia!