Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten päästä yli lapsettomuudesta?
19.08.2021 |
25% kärsii lapsettomuudesta, niin mekin.
55% parhaimmillaan saa lapsen hoidoilla, me emme. Moni on saanut perheen adoption kautta, meidän kohdalla sekään ei toteutunut. Nyt elämältä tuntuu menneen pohja kokonaan. Sijaisperheeksi en halua, koska lapsi voidaan palauttaa milloin vain biologiselle vanhemmilleen, jos tilanne muuttuu. Epäilen, että sitä en kestäisi. Mistä löytää uusi suunta elämälle? Onko ketään saman läpi käyneitä? Miten saitte jatkettua elämää ja löysitte uuden suunnan? Teen jo töitä lasten parissa nyt tuntuu, se nykyinen työ vain pahentaa oloani, vaikka en sen töissä anna näkyä.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. En tiedä. En ole edes saanut tai päässyt vielä (nyt 40 vuotiaana) niin pitkälle, että olisin edes kerran eläessäni päässyt parisuhteeseen.... Mutta kyllähän sitä näinkin ikisinkkuna voi elää enemmän kuin hyvin kuin huonosti. Tulisi kumppanille tai mahd. lapselle aika paljon paineita, jos heidän tai heisä jomma kumman tehtvänsä olisi antaa elämälleni merkitys ja tarkoitus ja jollen kumpaakaan saa ja tai kun en ole saanut niin elämäni olisi nyt pilalla tai korkeintaan puolinaista.
Ei herranen aika ja kyllä todella olet ikusinkku. Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokeillut uusia harrastuksia, matkaillut paljon ja koettanut löytää sisältöä elämälle. Joku kommentoi, että älä vikise ja valita. Olen pahoillani jos tämä sinusta näyttää sinusta siltä, että vikisen ja valitan, kun en ole saanut tahtoani läpi. Surra voi sitäkin, mitä ei ole saanut tai minkä on menettänyt. Lapset ovat niin merkittävä osa elämää, että lapsettomuus voi viedä pohjan elämältä.
Vierailija kirjoitti:
En voi sanoa, kun en ole vielä päässyt yli. 10 vuotta siitä kun kävi ilmi, etten tule koskaan saamaan lapsia. Mutta kuten mikä tahansa suru, ei vaan voi jäädä makaamaan ja kuolla pois, vaan joka päivä sitä nousee ylös, menee töihin, lomailee, kokee riemuja ja tosia suruja ja sitten joskus se on vaan fakta, jonka kanssa elää. Välillä tuntuu pahemmalta, välillä vähemmän pahalta, mutta lähes joka päivä se muistuttaa itsestään.
Tämä on myös minun elämääni. Käyn töissä, elän ja olen nauravainen. En usko, että monikaan lähelläni tietää tuskani todellista määrää. Välillä on ajanjaksoja, kun olo pahenee. Siksi tuntuukin paremman jakson jälkeen, että eikö tämä vieläkään ole helpottanut.
Vierailija kirjoitti:
Olen kokeillut uusia harrastuksia, matkaillut paljon ja koettanut löytää sisältöä elämälle. Joku kommentoi, että älä vikise ja valita. Olen pahoillani jos tämä sinusta näyttää sinusta siltä, että vikisen ja valitan, kun en ole saanut tahtoani läpi. Surra voi sitäkin, mitä ei ole saanut tai minkä on menettänyt. Lapset ovat niin merkittävä osa elämää, että lapsettomuus voi viedä pohjan elämältä.
Minulla ei voi elämältä viedä pohjan muuta kuin terveyden menetys. Kaikki muut voi korvata niin että täysin itsekästä ruikuttaa jotain muuta paskaa. Lapsia voi adoptoida eikä se ketä rakastaa niin tarvitse olla välttämättä tullut omasta kropasta. Täysin itsekäs ihminen joka ei voi rakastaa lasta jonka joku muu on synnyttänyt. Minä jos olisi halunnut lapsen niin olisin adoptoinut sillä en synnytä kun inhoan sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi sanoa, kun en ole vielä päässyt yli. 10 vuotta siitä kun kävi ilmi, etten tule koskaan saamaan lapsia. Mutta kuten mikä tahansa suru, ei vaan voi jäädä makaamaan ja kuolla pois, vaan joka päivä sitä nousee ylös, menee töihin, lomailee, kokee riemuja ja tosia suruja ja sitten joskus se on vaan fakta, jonka kanssa elää. Välillä tuntuu pahemmalta, välillä vähemmän pahalta, mutta lähes joka päivä se muistuttaa itsestään.
Tämä on myös minun elämääni. Käyn töissä, elän ja olen nauravainen. En usko, että monikaan lähelläni tietää tuskani todellista määrää. Välillä on ajanjaksoja, kun olo pahenee. Siksi tuntuukin paremman jakson jälkeen, että eikö tämä vieläkään ole helpottanut.
Miksi et adoptoi hylättyjä lapsia. Eikö ole parisuhdettakaan onnistuttu luomaan.
En tiedä, mutta saman kanssa tässä painiskelen. En siis ole parisuhteessa, enkä ole reiluun 15 vuoteen ollutkaan, ja jotenkin sitä oletti olevansa ihan sujut sen kanssa ettei perheenperustaminen (tai edes sen yrittäminen) ole ollut omalla kohdalla koskaan ajankohtaista.
Nyt sitten ihan yhtäkkiä olenkin alkanut suremaan lapsettomuuttani tavalla jota en olisi ikinä voinut kuvitellakaan. Jos saisin käännettyä aikaa edes 10 vuotta taaksepäin niin oikeasti yrittäisin saada lapsen yksin koska oma perhe vaan on se tärkein asia jonka elämääni haluan.
On ollut siis aina, mutta jotenkin sen tosiaan kuvitteli hyväksyneensä ettei niin käynyt. Nyt sitten olenkin aivan hajalla tämän asian takia enkä pysty hyväksymään lapsettomuuttani mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi adoptio ei onnistunut? Ehkä kannattaisi vielä harkita sijaislasta, ei niitä kovin helpolla palauteta jos on pienestä asti sijaisperheessä kasvanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokeillut uusia harrastuksia, matkaillut paljon ja koettanut löytää sisältöä elämälle. Joku kommentoi, että älä vikise ja valita. Olen pahoillani jos tämä sinusta näyttää sinusta siltä, että vikisen ja valitan, kun en ole saanut tahtoani läpi. Surra voi sitäkin, mitä ei ole saanut tai minkä on menettänyt. Lapset ovat niin merkittävä osa elämää, että lapsettomuus voi viedä pohjan elämältä.
Minulla ei voi elämältä viedä pohjan muuta kuin terveyden menetys. Kaikki muut voi korvata niin että täysin itsekästä ruikuttaa jotain muuta paskaa. Lapsia voi adoptoida eikä se ketä rakastaa niin tarvitse olla välttämättä tullut omasta kropasta. Täysin itsekäs ihminen joka ei voi rakastaa lasta jonka joku muu on synnyttänyt. Minä jos olisi halunnut lapsen niin olisin adoptoinut sillä en synnytä kun inhoan sellaista.
Jos olisit lukenut aloitukseni niin olisit huomannut, että adoptio ei toteutunut. Vuosien jonotuksen jälkeenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se seuraa aina mukana. Välillä vaipuu hyvin kevyeksi suruksi, välillä elämä on pelkkää mustaa. Olen yrittänyt hyväksyä oman lapsettomuuteni, mutta yli en asiasta ole päässyt. Enkä varmasti koskaan pääsekään.
En ymmärrä ihmisiä, jotka vain kehottavat nauttimaan vapaa-ajastaan ja harrastamaan. Tottakai tiedän, olen läheltä nähnyt, miten raskasta lasten kanssa on. Mutta kaikki me myös tiedämme, että parhaat asiat ovat kaiken vaivan ja uhrauksien arvoisia!
Vaihtaisin milloin tahansa esimerkiksi rakastamani lajin sm-mitalit siihen, että voisin saada lapsen. Kaikella muulla olen vain yrittänyt täyttää sitä tyhjiötä, ettei minusta tule koskaan äitiä.
Lämmin halaus ap❤️
Huh, onpas harvinaisen julmia ja ilkeitä kommentteja.
Pitää vaan tehdä se surutyö ja surra. Anna ajan tehdä tehtävänsä-kyllä se joku päivä helpottaa.
Itse etsin paljon perusteluita, miksi on parempi ettei mulla ole lasta.
Nykyään hyväksyn vaan tosiasian, että se on elämää. Ei siihen sen kummempaa syytä tarvitse. Kaikki ei saa kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta saman kanssa tässä painiskelen. En siis ole parisuhteessa, enkä ole reiluun 15 vuoteen ollutkaan, ja jotenkin sitä oletti olevansa ihan sujut sen kanssa ettei perheenperustaminen (tai edes sen yrittäminen) ole ollut omalla kohdalla koskaan ajankohtaista.
Nyt sitten ihan yhtäkkiä olenkin alkanut suremaan lapsettomuuttani tavalla jota en olisi ikinä voinut kuvitellakaan. Jos saisin käännettyä aikaa edes 10 vuotta taaksepäin niin oikeasti yrittäisin saada lapsen yksin koska oma perhe vaan on se tärkein asia jonka elämääni haluan.
On ollut siis aina, mutta jotenkin sen tosiaan kuvitteli hyväksyneensä ettei niin käynyt. Nyt sitten olenkin aivan hajalla tämän asian takia enkä pysty hyväksymään lapsettomuuttani mitenkään.
Olen pahoillani puolestasi. Pääsisitkö vielä hedelmöityshoitoihin yksin? Jos tulkitsen oikein, että olet nainen.
Ei kaikkia sijoitettavia lapsia palauteta - itse asiassa vauvana pitkäaikaisesti sijoitetut palaavat varsin harvoin syntymäperheeseensä, koska sijoituksen syyt ovat yleensä silloin hyvin painavia. Jos oikeasti haluat kokea perhe-elämän ja uskot vanhana surevasi sitä, että jäit siitä paitsi, kannattaa mennä ainakin sijaisperhekoulutukseen.
Itse kävin läpi 10 vuoden tahattoman lapsettomuuden ja ajattelin aivan samoin sijaisvanhemmuudesta. Sitten lopulta kuitenkin luin jostain kertomuksen siitä, miten lapseton pariskunta saikin sijaisperheenä rakastaa lasta kuin omaansa, ja uskaltauduin mieheni kanssa koulutukseen. Ajattelin, ettemme ainakaan mitään menettäisi, koska koulutuksen jälkeen voi aina jättää asian sikseen, jos ei tunnu omalta jutulta.
Toivoimme lapsettomuustaustamme takia vauvaa, ja taustatietoihin kirjattiin, ettei meille kannata sijoittaa lasta, jonka palautuminen on hyvin todennäköistä. Tiesimme koko ajan, että lapsen etu on ensisijainen, joten tietenkin myös luopumisen tuskaan piti varautua.
Nyt jo seitsemän vuoden ajan olen saanut olla äiti lapselle, joka tuli meille puolivuotiaana. Biologiset vanhemmat eivät omista syistään ole lapsen elämässä ja ovat hyväksyneet meidät lapsen äidiksi ja isäksi. En enää osaa pelätä menetystä muuten kuin samalla tavalla kuin kaikki vanhemmat pelkäävät. Pitäisi tapahtua jotain todella mullistavaa, että meillä lähes koko ikänsä kasvanut lapsi vaihtaisi kotia. Ja sittenkin, kuten olen näinä vuosina ymmärtänyt, minulla edelleen olisi tämä kokemus ja kaikki hetket lapsen kanssa, meidän välisemme suhde ja side. Ei niitä kukaan voi viedä pois. Me olemme saaneet elää läpi ensi askeleet, ensimmäiset sanat, ekan koulupäivän. Olen saanut olla äiti ja mieheni on saanut olla isä.
Harvat sijoitukset tietenkään ovat yhtä mutkattomia ja ristiriidattomia kuin omamme (ja tässäkin, kuten kaikissa, on taustalla tragedia), mutta ei sijaisvanhemmuutta kannata ohittaakaan vaihtoehtona, jos todella haluaa perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en ole elämässäni saanut kaikkia mitä haluan ja elän silti eikä vituta yhtään mitä en ole saanut sillä en keskity siihen mitä en ole saanut vaan siihen mitä olen saanut.
Vierailija kirjoitti:
Huh, onpas harvinaisen julmia ja ilkeitä kommentteja.
Pitää vaan tehdä se surutyö ja surra. Anna ajan tehdä tehtävänsä-kyllä se joku päivä helpottaa.
Itse etsin paljon perusteluita, miksi on parempi ettei mulla ole lasta.
Nykyään hyväksyn vaan tosiasian, että se on elämää. Ei siihen sen kummempaa syytä tarvitse. Kaikki ei saa kaikkea.
Noin olen itsekin järkeillyt, kaikki ei voi saada kaikkea. Ilkeistä ja julmista kommenteista en häiriinny liiemmin. Kiitos, kuitenkin asian huomioimisesta ja tuesta. Jokaisella on taakkaansa kannettavana. Tunnekylmyys ja ilkeys lienee oma taakkansa sekin.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ole elämässäni saanut kaikkia mitä haluan ja elän silti eikä vituta yhtään mitä en ole saanut sillä en keskity siihen mitä en ole saanut vaan siihen mitä olen saanut.
Sun kokemusta elämästä tässä ei kyllä kysytty ollenkaan. Voit jättää kommentoimatta, kun et asiasta mitään tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se seuraa aina mukana. Välillä vaipuu hyvin kevyeksi suruksi, välillä elämä on pelkkää mustaa. Olen yrittänyt hyväksyä oman lapsettomuuteni, mutta yli en asiasta ole päässyt. Enkä varmasti koskaan pääsekään.
En ymmärrä ihmisiä, jotka vain kehottavat nauttimaan vapaa-ajastaan ja harrastamaan. Tottakai tiedän, olen läheltä nähnyt, miten raskasta lasten kanssa on. Mutta kaikki me myös tiedämme, että parhaat asiat ovat kaiken vaivan ja uhrauksien arvoisia!
Vaihtaisin milloin tahansa esimerkiksi rakastamani lajin sm-mitalit siihen, että voisin saada lapsen. Kaikella muulla olen vain yrittänyt täyttää sitä tyhjiötä, ettei minusta tule koskaan äitiä.
Lämmin halaus ap❤️
Kiitos, kaikkea hyvää sinulle elämässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi sanoa, kun en ole vielä päässyt yli. 10 vuotta siitä kun kävi ilmi, etten tule koskaan saamaan lapsia. Mutta kuten mikä tahansa suru, ei vaan voi jäädä makaamaan ja kuolla pois, vaan joka päivä sitä nousee ylös, menee töihin, lomailee, kokee riemuja ja tosia suruja ja sitten joskus se on vaan fakta, jonka kanssa elää. Välillä tuntuu pahemmalta, välillä vähemmän pahalta, mutta lähes joka päivä se muistuttaa itsestään.
Tämä on myös minun elämääni. Käyn töissä, elän ja olen nauravainen. En usko, että monikaan lähelläni tietää tuskani todellista määrää. Välillä on ajanjaksoja, kun olo pahenee. Siksi tuntuukin paremman jakson jälkeen, että eikö tämä vieläkään ole helpottanut.
Miksi et adoptoi hylättyjä lapsia. Eikö ole parisuhdettakaan onnistuttu luomaan.
Nyt en ymmärrä. Pelastakaa lapsien sivuilta voit lukea adoptiosta. Se on pitkä monimutkainen ja byrokraattinen prosessi. Ei ole mitään paikkaa, maata tai tahoa josta noin vain adoptoidaan hylättyjä lapsia. Tai jos on niin kuulen asiasta suurella ilolla lisää.
Alue: Aihe vapaa
En voi sanoa, kun en ole vielä päässyt yli. 10 vuotta siitä kun kävi ilmi, etten tule koskaan saamaan lapsia. Mutta kuten mikä tahansa suru, ei vaan voi jäädä makaamaan ja kuolla pois, vaan joka päivä sitä nousee ylös, menee töihin, lomailee, kokee riemuja ja tosia suruja ja sitten joskus se on vaan fakta, jonka kanssa elää. Välillä tuntuu pahemmalta, välillä vähemmän pahalta, mutta lähes joka päivä se muistuttaa itsestään.