Lue keskustelun säännöt.
En vaan jaksa enää 6v tytärpuoltani :(
11.09.2014 |
Tilanne meillä se, että miehen lapsi edellisestä suhteesta on aivan järkyttävän mustis pikkusisarelleen, joka nyt 9kk. Tytön oma äiti on narkkari, ja tyttö on asunut isällään heidän erosta asti, eli siitä asti kun tyttö oli alle 2v. Äitiään tavannut/tapaa säännöllisen epäsäännöllisesti - riippuen siitä missä kunnossa äiti milloinkin on.
Minä olen kuviossa ollut mukana 3v, ja meille muotoutui tytön kanssa alusta pitäen tosi tiivis ja lämmin suhde, koen, että on pitänyt ja pitää mua itselleen hyvin tärkeänä ja turvautuu muhun, sanookin äidiksi. Mun ja miehen yhteisen lapsen syntymä vaan ollut odottamaton kriisi - en osannut odottaa tytöltä tällasta reagointia kun kuitenkin oli innoissaan pikkusisaruksesta ja odotti tätä innolla.
Nyt vaan tilanne mennyt koko ajan pahempaan ja pahempaan suuntaan. Tyttö lyö, sylkee, puree, potkii, sanoo nauraen että haliuaa ja aikoo tappaa pikkusiskon. Ollaan oltu perheneuvolaan yhteydessä, olen viettänyt esikoisen kanssa "laatuaikaa" jne, mikään ei tunnu auttavan, tilanne vaan pahenee. Tyttö sanoo suoraan, että haluaa vauvasta eroon ja se ei kuulu meidän perheeseen. Kukaan ei tunnu ottavan vakavasti. Esikoinen on eskarissa ja siellä kaikki ok. Kotona vaan on kauhea ja nimenomaan mulle ja vauvalle, isä ei mitään "niin kamalaa" eroa ole huomennut, kun on paljon töissä. Tytön biologinen äiti on nyt siinä kunnossa, ettei tyttö ole voinut tavat häntä moneen kuukauteen, mutta tämä nyt ei ole mitenkään uutta.
Minä vaan alan olla niin väsyksissä. Rakastan isompaa tyttöä kuin omaani, olen aina rakastanut ja huolehtinut. Viime kuukausien ja etenkin viikkojen aikana vaan jotain on muuttunut. Tuo isomman tytön avoin viha ja inho ja inhottavat puheet ja teot.. tiedän että hän on lapsi vasta, mutta eka kertaa nyt huomaan toivovani, että olisipa jossain muualla. Ja etten enää tunne samaa kuin ennen häntä kohtaan :(
Mitä mä teen? Paha olla.
Kommentit (166)
Älkää antako sen lapsen enää nähdä biologista äitiään. Muuten traumat ja hylkäystunne sktivoituu aina uudelleen vaikka edistystä tapahtuisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mustasukkaisuutta, tempperamenttia ja uhmaikää... Lapsuus voi vaikuttaa, mutta myös nämä kolme asiaa pelkästään voi sekoittaa lapsen. Meillä "enkelistä" tuli juuri tuollainen. Kaikki loppui sitten vasta, kun uhma meni ohi.. raivarit saattoivat kestää kauan. Jaksamista sinulle! Jäähypenkki käyttöön huonosta käytöksestä ja hyvästä kehuja. Muistat toistaa rakastavasi häntä. Sitähän kerjää huonolla käytöksellään. Häntä tosiaan pelottaa ettet rakasta. Joillakin lapsilla mustasukkaisuus on rajua. Hän pieni vielä js ihanaa kun tiedostat sen!! ♡
Itse antaisin sijoitukseen, oma vauva on kuitenkin tottakai tärkeämpi! Pahalta tuntuisi mutta eipä varmaan muuta ratkaisua olisi :/
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 17:13"]
Itse antaisin sijoitukseen, oma vauva on kuitenkin tottakai tärkeämpi! Pahalta tuntuisi mutta eipä varmaan muuta ratkaisua olisi :/
[/quote]
No kummanko lapsen isä luovuttaisi pois? Molemmathan ovat tässä tapauksessa isän biologisia lapsia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei se auta kuin jaksaa, et sä omaakaan lastasi mihinkään olisi tunkemassa vaikka se käyttäytyisi noin. Apua teidän pitää hakea ja varmaan saattekin kun selitätte perheneuvolassa tilanteen.
t.lähi-äitipuoli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lainatkaa lastenkirja nimeltä Äiti rakastaa aina. Sen on kirjoittaneet Lobel & Braun. Meillä luettiin sitä paljon mustasukkaisen lapsen kanssa, ja kirjasta tuli hyvin tärkeä hänelle. Tiedän, ettet ole biologinen äiti, mutta hän selvästi pitää sinua sellaisena. Jossain määrin varmasti itsekin tunnet niin, koska sallit itseäsi kutsuttavan äidiksi. Hänelle sinä siis olet äiti. Voithan varmistaa tytölle, että sinustakin tuntuu siltä, että olet hänelle ihan oikea äiti, vaikka hänellä on myös toinen äiti olemassa.
Elämänne kuulostaa hyvin raskaalta. Toivottavasti saatte apua ja tytär oppii taas luottamaan. Kaiken takana on varmaan aivan järjetön jätetyksi tulemisen pelko. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs jos "kilahtaisit" esikoiselle, että "meidän perheessä pidetään kaikista lapsista huolta. Kukaan ei saa tulla sinua eikä vauvaa uhkailemaan. Sinäkään et saa uhkailla vauvaa, vaan pidetään toistemme puolta! "
Kyllä lapsille saa suuttua, jos olevat älyttömiä. Laitat lapset samalle viivalle, kun sanot että kumpaakaan ei saa uhkailla. Samalla se voisi kehittää 6 v empatiakykyä. Kuusivuotiaat voivat olla ns normaaliperheissäkim aika rasittavia....
Yhtään vähättelemättä, muista, että sinulla vielä hormonit hyrräävät ja olet väsynyt, kenties et ihan itsekään tiedä kuinka väsynyt.
Toivottavasti saatte apua ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 17:47"]
Yhtään vähättelemättä, muista, että sinulla vielä hormonit hyrräävät ja olet väsynyt, kenties et ihan itsekään tiedä kuinka väsynyt. Toivottavasti saatte apua ;)
[/quote]
Mikä ihmeen hymiö? Ja pelkkää vittuilua on sanoa että "oot hormoneissas väsynyt" jos toinen kirjoittaa että 6 v hymyillen sanoo haluavansa ja aikovansa tappaa pikkusiskonsa.
Toivottavasti saatte apua ;)
Minusta on tärkeää tunnustaa itselle, että on väsynyt ja pitää vaan jaksaa hakea sitä apua tytölle.
Yhtään vähättelemättä.
Eikö tämä äiti saanut sanoa väsymystään vai mitä tarkoitit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa ehdi lukea koko ketjua, pahoittelut.
itselle tuli heti mieleen että lapsi testaa kuinka paljon todellisuudessa välität.
mieheni veli asui meillä joskus aikanaan perhe vaikeuksien takia ja
hänen ongelmat johtuivat näistä hyvin pitkälti.
onneksi hän oli vanhempi, joten pystyi kunnon keskusteluihin, sinun tilanteesi on siltä kannalta paljon vaikeampi.
itse olen ollut hankala lapsi ja minulla oli tukihenkilö.
siitä oli iso apu niin minulle kuin vanhempieni jaksamiselle.
ja edelleen aikuisena hän lähettelee minulle kortteja ja kyselee kuulumisia, aivan ihana ihminen.
olisikohan tukihenkilö/perhe yksi helpottava vaihtoehto?
sinä saisit levätä ja isompi lapsi saisi lisää välittäviä aikuisia ympärilleen?
vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä, sinunlaisia pitäisi olla enemmän.
koita jaksaa, toivottavasti tämä olisi jokin nopeasti ohi menevä vaihe.
54 näkee vittuilua varmaan joka puolella.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:25"]
Voi itku. Eikö isä todellakaan näe eikä kuule, mitä teillä tapahtuu?
[/quote]
Luulen, että se näkee enemmän kuin haluaa myöntää, edes itselleen. Pelkää varmaan seurauksia, helpompi uskotella kaikille, ettei tässä hätiä mitiä, viimeksi kun otin asian puheeksi sanoi vain, että oli lukenut netistä miten on ihan yleistä, että 6-vuotiaalla on "uusi uhmaikä". Niin varmaan voi olla, mutta en tiedä, pitäisikö sen kuitenkaan ihan tällaista olla. Iltaisin olen niin väsynyt että itken vaan. Ja jos mä en jaksa, miten meidän käy? ap
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 15:55"]
Suhteessa tytön biologiseen äitiin tunteeni on kaksijakoinen - sossujen puolesta meidän ei "tarvitsisi" antaa äidin tavata lasta ollenkaan, koska ei ole onnistunut antamaan puhtaita seuloja säännöllisesti mitä sossu edellyttää valvottuihin säännöllisiin tapaamisiin. Ollaan kuitenkin annettu äidin tavata lasta "epävirallisesti" aina silloin kun on ollut selvänä, kun kuitenkin se biologinen äiti on tytöllen tärkeä - hyvin kuvaavaa, että viimeksi kun tapasivat, äiti oli letittänyt tytön hiukset, ja sitä lettiä ei saanut avata päiväkausiin :( En tiedä, rikkovatko nuo tapaamiset lasta vaan lisää, asiantuntija kun en ole. Mutulla tässä on menty, monenlaisia keskenään eriäviä neuvoja on saatu. ap
[/quote]
Lyhyesti vastaten: bioäidin sattumanvaraiset tapaamiset rikkovat. Jokainen tapaaminen aktivoi hylkäämiskokemuksen uudelleen ja pyyhkii pois kaiken välissä tapahtuneen korjaavan työn. Suojelkaa lasta jatkuvalta uudelleentraumatisoinnilta, älkää mahdollistako sitä.
Ja tyttö tarvii ammattiapua. Helpommalla pääsette kun haette sitä nyt, hankalammaksi menee jos hän sitä saa vasta parikymppisenä mielenterveyspotilaana.
No jospa aloittaisit käymällä itse lääkärissä. Kertoisit tilanteesta ja kysyisit neuvoa. Tai vielä parempi olisi jos kävisit yksityisellä psykiatrilla kerran itse. Saisit varmaan kuulla mitä - jos mitään - apua kuusivuotias tarvitsee.
Mä oon ehdottanu et veli laitettas kaatopaikalle. Olin vaan niiiiiin mustasukkanen, ihan oon kaikinpuolin edelleen melko normaali ja kapsuudenkoti oli oikein hyvä ja rakastava:)
Jokainen kunta on velvollinen järjestämään perheneuvola palveluja asukkailleen. Minusta tohon auttaisi ulkopuolisen apu. Tietysti hän on mustasukkainen, hän on monet vuodet ollut huomion keskipisteenä ja sitten pitäisi jakaa huomion, varsinkin rankkaa jos ei äidiltään saa ikinä huomiota.